Ketä uskon?

Kotiimme tuli viikko sitten soitto, jossa nainen tivasi mihin soitti? En sanonut kuin uudelleen etunimeni ja puhelinnumeronmme. Kerroin miehelleni soitosta ja hän naurahti. Illalla koiralenkin jälkeen hän rupesi kertomaan työpaikalla olevasta naisesta, jolle on kertonut elämästämme ja normaaleista kuvioistamme. Kuvitteli että tämä nainen on ihan "ystävä". Kuulemma nyt ystävänpäivän alla viimeksi kuitenkin tämä nainen oli ruvennut häntä "uhkaamaan", että mitä jos hän soittaisi meille kotiin ja sanoisi että heillä on suhde, ketä uskoisin häntä vai miestäni?" Mieheni sanoi, että häntä kaiketi. Okei, kului pari päivää ja mieheni sai tekstiviestin tältä naisen aviomieheltä, että vaimo on kertonut heistä ja kun kerran veditte maton hänen altaan pois, tullaan se tekemään myös meille." Mieheni näytti tämän viestin mulle.
No odotin viikonlopun alkua, pienellä varauksella ikäänkuin aavistaen jotain.
Mieheni pitää aina puhelintaan kiinni, mutta sanoo että on kääntö kotinumeroon, niin perjantaina hänen käydessä lenkillä, tarkistin, että on kanssa kääntö kotiin, jotta saamme mahd. puhelut. Eipä ollut, joten tein sen. Ja vastaajassakin näytti olevan viesti. Sydän pamppailen painoin vastaajan numeroon ja kas kas, samainen naisääni kuin oli aiemmin meille soittanutkin laukoi siellä totuuksia. Kuinka rakastaa miestäni ja miten mieheni on mentävä loppuun asti tämä, koska hänen miehensä lähti jo. Herraisä, kun vapisin!
Kerroin miehelleni mitä olin kuullut ja odottelin, että puhelin (vihdoin) soisi. Kun se soi mieheni vastasi ja antoi luurin minulle. Puhuimme tämän naisen kanssa pitkän tovin, mutta mitään kunnon näyttöä ei tullut, paitsi tietoja millainen perheemme on (3 lasta) ja miten mieheni on sanonut, että on kanssani vain lastemme tähden yms... Kolmannen soiton jälkeen hiillyin.
No, kuulemani mukaan tämä toinen nainen on avannut teksiviestiliittymän nimellään miehelleni ja sitä kautta ovat olleet yhteydessä, vaikka ovatkin vuorotyössä samassa työpaikassa. Mieheni kieltää toisen liittymän olemassaolon. Naisen mukaan he ovat olleet sängyssä, mieheni ei. Naisen mukaan, heillä on suhde, mieheni ei. Naisella oli todisteena mieheni lähettämiä viestejä, mutta kun niitä eilen kysyin naiselta suoraan, ei niitä hänellä enää ollutkaan.
Sen verran otin selvää, että hanellä tosiaan on kaksi em. TIVKOR-linjaa. Tähän vielä tarkennus, että löysin mieheni pikkujoulun jälkeen puhelinlaskun, joka oli tämän naisen, ja varmistin kopioimalla laskun itselleni. Siitä sain yhden numeron ja eilen kysyin mieheltäni tämän naisen numeron, niin sen loppu heitti numerolla siitä laskussa olleesta. Eli johtopäätökseni oli, että heillä molemmilla on linjat, joilla on tosiaan viestejä heitetty (1082 oli 11/03)! Nyt haluaisin joltain kannanoton, mitä keinoja vielä olisi tutkia tilannetta, koska mieheni ei aio myötää mitään. Avioeropaperitko seuraavaksi eteen, sillä niin paljon kuulin itsestäni pahaa miehen sanoneeni minusta ja jos vielä valehtelee liittymistä yms. voin siis uskoa tämän naisen puheisiin sänkyhommienkin osalta. Enkä pysty enää luottamaan mieheeni, niin paljon hän on yhteisen taipaleemme aikana vedättänyt.
384305
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Eiköhän se oo selvää et miehesi häärää tämän naisen kanssa mutta ei uskalla sitä myöntää pelossa että menettää kauan kestävän parisuhteen ja lopulta kaiken jos uus suhde ei toimikaan!
Nakkaa miehesi pihalle, pahalta se tuntuu! (tiedän kokemuksesta, minulla oli noin 6 kk sitten melko samanlainen tilanne)
Stemppiä ja jaksamisia!

Äänestä

En osaa neuvoa, mutta muuten oli kuin olisin lukenut tarinaa omasta elämästäni. Muutama viikko
sitten sain mieheni kiinni puhelimella samasta huoneistosta toisen naisen kanssa. Tämän naisen kanssa on ollut hyvinkin tiuhaa puhelinsuhdetta ja todennäköisesti ovat tavanneetkin talven aikana muutaman kerran. Etäisyyttä on satoja kilometrejä, ettei kovin usein. Mieheni kieltää
edes tuntevansa koko naista, ei ole ennen tavannut
eikä soitellut. Ainoa väärä asia, mitä on tapahtunut. on se, että minä olen katsonut hänen
puhelimeltaan, kenelle hän soittelee. Uhkaa tehdä minusta rikosilmoituksen. Soitin naiselle ja pyysin häntä itse kertomaan, millainen suhde hänellä on mieheni kanssa. Vastaukseksi sain
sivistyneesti luurin korvaani. Nyt olen saanut selville, että tämä toinen nainen on myös naimisissa eikä hänen miehensä tiedä vaimonsa hoidosta. Tekisi kovin mieli ilmoittaa. Jos minun perheeni elämä on tuhottu, miksi hänen perheensä pitäisi säilyttää.
Etsiskelen tässä omaa asuntoa, jotta pääsisin rauhassa miettimään tulevaa. Olen ollut muutaman
päivän sairaslomalla ja hiihtelemässä, ulkona ajatus kirkastuu. Itse ne päätökset on tehtävä.
Voimaa Sinulle, sitä tarvitset.

Äänestä
  • on näköjään paljon liikkeellä.Onkohan se jotenkin
    trendi vai mistä nykypäivänä johtuukaan??
    Missäpäin Suomea asuitkaan ja missä tämä
    naikkonen?
    Täällä pääkaupunkiseudulla tuntuu kuin se olisi
    tarttuva tauti??

    Äänestä

  • eva kirjoitti:

    on näköjään paljon liikkeellä.Onkohan se jotenkin
    trendi vai mistä nykypäivänä johtuukaan??
    Missäpäin Suomea asuitkaan ja missä tämä
    naikkonen?
    Täällä pääkaupunkiseudulla tuntuu kuin se olisi
    tarttuva tauti??

    Voi ei, jos tällaista sattuu enempikin. Asutaan Turun naapurissa ja nainenkin asustelee 5 km säteellä...
    Eräs ystäväni ihmettelikin, miksi ihmiset tekevät tällaista toisilleen, rakkailleen?
    Minä taas ihmettelen, eikö voisi sinkkua ennemmin kuin naimisissa olevia treffata? Meinaten, kun siinä on osapuolia aina enemmän, jotka joutuvat kärsimään.

    Äänestä

  • Älä mene paljastamaan sille toisen miehelle mitään. Joudut "hullun" maineeseen. Niinkuin meilläkin, minä uskoin enemmin mieheeni, mutta kahden kesken epäilin mieheni sanoja ja uskoin naisen julkituomia "pikkukohtia".
    Viestintuoja ammutaan. Lisäksi vihasi pääsee purkautumaan väärään ihmiseen.
    Minä taasen ajattelin, josko soittaisin tälle toisen miehelle, koska hän on jo itse viestinyt mieheni kanssa, niin minä olisin se viimeinen hlö ringissä, joka sai tästä jutusta tiedon. Haluaisin kovasti kuulla häneltä, mitä naisensa hänelle on kertonut, koska hän tuntui tietävän enemmän kuin minä. Ja taasen mieheni mukaan ei mitään kahvikeskustelua ihmeempää ollut tapahtunut, paitsi - olihan hän pari kertaa kyydinnytkin tätä naista työmatkan, kun hänen oma auto ei ollut toiminut...
    Rikosilmoitus sinusta? Kuulostaa tosi hoopolta, tuskin edes mahdollista, kosket ole "uhannut" tms.

    Äänestä

Jos nyt arvata pitää, niin veikkaisin että suhde hänellä on. Mutta onko se nyt tuossa vaiheessa enää niin oleellista -- vaan se, että avioliittonne on helvetillisessä kriisissä, ja jotain on täytynyt olla pahasti pielessä jo aikaisemmin.

Vai, onko miehesi läpeensä paha ja ilkeä paska joka vain sinua kiusatakseen on sivusuhteeseen lähtenyt. Vai onko hän niin heikko ja selkärangaton liero, kenet kuka tahansa työkaveri nappaa rakastajakseen. En usko ... ja jos on, niin erikoinen parinvalinta tullut aikanaan tehdyksi.

On aika erikoista, että täydellisesti toimivassa suhteessa, jossa puolisoa kunnioitetaan ja rakastetaan, avioliitto on kehittynyt ystävyydeksi ja välittämiseksi. On yhteistä aikaa ja harrastuksia -- suhdetta huolletaan ja kuulostellaan toista, keskustellaan eikä oteta toista "itsestäänselvyytenä", rakastetaan ja rakastellaan ... ettäkö silloin "naks" nytpä petän.

Näinkä teille kävi ?

Äänestä
  • Nyt meni sanasi hieman ohi...
    Tämä suhde mukamas on kestänyt yli vuoden. Me olemme olleet naimisissa kohta 7 vuotta ja meillä on 5,4 ja 3v lapset. Ei sukulaisia, jotka antaisivat meille kahdenkeskistä "laatuaikaa" (josta niin kovasti nykyään puhutaan), vaan olemme jaksaneet pääosin kahden voimin.
    En siis hauku miestäni, mutta itseni tunnen nyt todellä käytetyksi, huijatuksi. Kaikki tuntuu tosi naurettavalta ja surulliselta samalla. Kuka sanoi että on ollutkaan aina täydellinen?
    Tosiaan kriisissä ollaan. Monestakin syystä, mutta ne on tähän asti olleet meidän kahden tai perheemme sisäisiä juttuja. Ei ulkopuolisia.

    Äänestä

  • niin totta!!! Kyllä suhteessa/liitossa täytyy olla jotain pahasti vialla, jos vieras alkaa kiinnostamaan. Sama koskee niin naisia, kuin miehiä.
    Eläkää, rakastakaa, kunnioittakaa... kumppanianne!!!=)

    Äänestä

Meillä on samanoloinen tilanne. Mies vaihtoi liittymää ja eräs puhelinlasku sattui silmiini. Tuhottomasti puheluita ja tekstiviestejä. Ennen puhelin sai olla rauhassa laturissa auki. Nykyisin puhelin on kiinni kotonaollessa AINA. Mieheni tunnusti että on puhellut jonkun naisen kanssa muttei ole suhdetta meneillään. Nyt mieheni on ottanut myös toisen liittymän, saa kuulemma puhua ilmaiseksi kavereiden kanssa...
Saas nähdä kuinka tässä käy?

Äänestä
  • Niinhän meilläkin on, että minun puhelimeni on keittiön pöydällä auki ja puhelut käännettynä kotiin, joten kuullaan, jos joku lähettäisi tekstarin. Mutta mieheni pitää puhelintaan kiinni, milloin taskussa, kaapissa tms. "piilossa".
    Ilmeisesti sitten lenkillä ja työaikoina pitää yhteyttä ihan oikeisiin kaverehinsakin, mutta kuitenkin sinne on niitä viestejä suljetussa tilassa lähetetty ja lukee sitten yksikseen.
    Olen yrittänyt nyt havainnollistaa tilannettamme, että miten mieheni suhtautuisikaan jos kyseessä olinkin nyt MINÄ eikä hän? Mitä hän kestäisi ja kuinka ymmärtäisi, jos käyttäytyisin kuin hän. Hänhän tietää mitä itse on nyt salamyhkäisesti tehnyt, joten tietäisi ainakin kuinka kaikki voikaan olla samalla kotona ihan ok, mutta kuitenkin ihan toista peliä toisaalla.

    Äänestä

Ihan kumma kertomuksesi. Naisella näyttää olevan päämääränä rikkoa liittonne - siitä olen lähes varma. Ei kukaan normaali rakastava ihminen tuolla tavoin käyttäydy, mutta ihmettelen miestäsikin miten hän sallii moisen tapahtua!

Sinun sijassasi kuuntelisin vain miestä, hänen selityksiään enkä naisen ollenkaan. Eiköhän tuossa ole juuri kohta, jossa rakkaus punnitaan ja lojaalisuus kumppanille mitataan.

Äänestä
  • Ei tuo kertomus nyt minun mielestäni mahdottoman kummallinen ole ... sekava ja epäselvä kylläkin.

    sanoit "Ei kukaan normaali rakastava ihminen tuolla tavoin käyttäydy" ... tarkoititko ettei alkuperäisen viestin kirjoittajan pitäisi käyttäytä kertomallaan tavalla ... vai että nainen joka ilmeiseti rakastunut kirjoittajan aviopuolisoon ei käyttäydy kuvatusti. Arvaan takoittaneesi jälkimmäistä -- ja väitän että rakastunut nainen tekee mitä tahansa saadakseen rakkauden kohteen, kuin mieskin vastaavassa tilanteessa (rakkaus on sokea, ja missä kaikki oli sallittua ... sota ja rakkaus).

    Mutta olen samaa mieltä siitä, että miestäsi syytä kuunnella eikä tuomita "yksisilmäisesti". Keskustelkaa, ja vaikka nelistään ... rehellisyys tuossa vaiheessa ainoa keino eteenpäin -- ei synkkä syyllistys ja epäily, ei kieltäminen ja asioiden vähättely, eikä etenkään sinisilmäisyys.

    Äänestä

  • Alusta asti mieheni onkin väittänyt, että tämä toinen nainen on kertonut olevansa "huonossa liitossa" koska mies on niin paljon pois kotoa yms. ja että ilmeisesti tulkinnut normaalit kahvipöytäkeskustelut arjesta muuksi mitä hän itse onkaan tarkoittanut. Ja koska muutaman kerran kyydinnyt tämän naisen pakkasella töihin, on ollut vain ystävällisyyttä, jota myöskin muutkin ovat samalta suunnalta tehneet.
    Mieheni ei olisi sallinutkaan moista tapahtuvan, mutta minkäs teet kun toinen uhkaa ensin soittaa kotiin ja puhua mitä tykkää, ja sen sitten tekeekin? Mieheni ei halunnut edes puhua naisen kanssa kun tämä soitti ja minä vastasin. Taka-alalta sanoikin että jos et halunnut loukata, niin miksi soitit. Nainen kun hoki tivatessani esimerkkejä, miten mieheni minua on haukkunut ja miten ovat viestineet, että "kysy mieheltäsi, en halua loukata". Mieheni sanonut nyt kylläkin varoa sanojaan työpaikalla varsinkin. Eilen löin nipun tietoa avioerosta, koska halusin näyttää, että olen tosissani miettinyt vaihtoehtoja ottamalla selvää, mutta tuskin me sinne ajaudumme, koska luulen sittenkin enempi luottavani mieheeni, hänellä ei käytännössä ole ollut moiseen aikaa. No tekstareitahan voi lähettää vaiks vessasta, mut muuhun naisen kertomaan ei ole aika riittänyt. Siitä on pitänyt työ, lapset ja koti ( minäkin)huolta.
    Lauantaina mielestäni muuta vaihtoehtoa ei ollut kuin ero, ainakin erilleen meno. Mutta eilen päätin, että kokeillaan sitten. Olen tosi varpaillani kylläkin. Ja auta armias, jos tämä nainen esittää minulle yhdenkin viestin mieheltäni, jossa puhutaan muuta kuin normaalia kaveritekstiä, niin sitten loppuu. Nyt yritän unohtaa puheet toisesta liittymästä ja tuhansista tekstareista. Kiitos sinulle näkökannastasi!

    Äänestä

  • M35 kirjoitti:

    Ei tuo kertomus nyt minun mielestäni mahdottoman kummallinen ole ... sekava ja epäselvä kylläkin.

    sanoit "Ei kukaan normaali rakastava ihminen tuolla tavoin käyttäydy" ... tarkoititko ettei alkuperäisen viestin kirjoittajan pitäisi käyttäytä kertomallaan tavalla ... vai että nainen joka ilmeiseti rakastunut kirjoittajan aviopuolisoon ei käyttäydy kuvatusti. Arvaan takoittaneesi jälkimmäistä -- ja väitän että rakastunut nainen tekee mitä tahansa saadakseen rakkauden kohteen, kuin mieskin vastaavassa tilanteessa (rakkaus on sokea, ja missä kaikki oli sallittua ... sota ja rakkaus).

    Mutta olen samaa mieltä siitä, että miestäsi syytä kuunnella eikä tuomita "yksisilmäisesti". Keskustelkaa, ja vaikka nelistään ... rehellisyys tuossa vaiheessa ainoa keino eteenpäin -- ei synkkä syyllistys ja epäily, ei kieltäminen ja asioiden vähättely, eikä etenkään sinisilmäisyys.

    Minä olin valmis keskustelemaan ihan rauhallisesti tämän naisen ja miehienkin kanssa, mutta ketään muuta asia ei tuntunut "kiinnostavan".
    Koska nainen haukkui minua monin eri tavoin puhelimessa, hermostuin todella viimeisessä soitossa ja sanoin myös rumasti ja löin luurin kiinni. Kuitenkin otin häneen yhteyttä maanantaina, sivistyneesti esittelin itseni, (mitä hän ei milloinkaan ole minulle tehnyt) josko hän olisi näyttänyt ne mainitut tuhannet tekstarit minulle. Voiko tollaista määrää edes puhelimessa säilyttää? Mutta hänellä ei niitä enää ollutkaan. Luotan kyllä enemmän mieheni sanaan tänäpäivänä kuin tuon toisen naisen kertomiin, mutta varuillani olen ja punnitsen asioiden merkitystä ja sanamuotoja tarkkaan. Sinustakin, M35, sain ensin kuvan, että olet mies ja solvaat minua. Minua, jonka elämä on muutenkin nyt sekaisin ja haen tukea ja neuvoja, en haukkuja ja solvaamista. Tämän kirjoituksesi myötä tulin toisiin ajatuksiin. Kiitos sinullekin sanoistasi!
    Sinisilmäistä minusta ei saa tekemälläkään vaikka luonnostaan sen väriset ovatkin.

    Äänestä

  • Petetty kirjoitti:

    Ensiksi, anteeksi jos aikaisemmista kirjoituksista ensimmäisen koit solvaamiseksi. Erittäin "kärjekkäästi" ja ironialla sävytetysti sen laitoin, jotta "pointti" tulee esille ... taisi mennä ohi. Niin tai näin, solvaukseksi sitä ei ollut tarkoitettu -- tahtoessani osaan sen paremmin tehdä.

    En ole aivan vakuuttunut uskotko miestäsi aidosti vai koska tahdot niin tehdä, toivon että huolimatta "aihetodisteista" vilpittömästi luotat puolisosi sanaan ja vakuutteluun (joka todellakin saattaa hyvinkin olla "se tottuus"). Ellei niin ole, epäily ja mustasukkaisuus kaivertaa sinut sisältä hajalle -- silloin ei kenelläkään ole enää yhtään kivaa. Kun kirjoitin rehellisyydestä näitä aviokiriisejä ratkoessa, tarkoitin sen koskevan myös itseään -- olethan rehellinen itsellesi myös (sen kanssa joudut suurimman osan elämääsi viettämään).

    Toivon, enkä pidä mahdottomana ettetekö saisi suhdettanne normaaliksi ja jopa entistä vahvemmaksi ... mutta töitä ja aikaa se vaatii molemmilta. Tahtoa elää ja rakastaa yhdessä. Ensimmäisen kirjoitukseni loppu ei ollut ironiaa -- koettakaa jotenkin järjestää myös yhteistä aikaa ja "huoltakaa" suhdettanne ... äärettömän harvat avioliitot toimivat ilman sitä (tai puolisot tekevät sitä huomaamatta ... meidän joidenkin se opeteltava, kuten aikanaan minun).

    Äänestä

  • M35 kirjoitti:

    Ei tuo kertomus nyt minun mielestäni mahdottoman kummallinen ole ... sekava ja epäselvä kylläkin.

    sanoit "Ei kukaan normaali rakastava ihminen tuolla tavoin käyttäydy" ... tarkoititko ettei alkuperäisen viestin kirjoittajan pitäisi käyttäytä kertomallaan tavalla ... vai että nainen joka ilmeiseti rakastunut kirjoittajan aviopuolisoon ei käyttäydy kuvatusti. Arvaan takoittaneesi jälkimmäistä -- ja väitän että rakastunut nainen tekee mitä tahansa saadakseen rakkauden kohteen, kuin mieskin vastaavassa tilanteessa (rakkaus on sokea, ja missä kaikki oli sallittua ... sota ja rakkaus).

    Mutta olen samaa mieltä siitä, että miestäsi syytä kuunnella eikä tuomita "yksisilmäisesti". Keskustelkaa, ja vaikka nelistään ... rehellisyys tuossa vaiheessa ainoa keino eteenpäin -- ei synkkä syyllistys ja epäily, ei kieltäminen ja asioiden vähättely, eikä etenkään sinisilmäisyys.

    nainen tekee mitä tahansa saadakseen rakkauden kohteen." No jaa, epäilen.

    Se, että haluaa sotkea "rakastamansa" miehen elämän sen jälkeen, kun on rikkonut suhteensa omaan mieheensä, tekee "rakkauden"tavoittelusta niin epätoivoisenoloista, että kyseessä on pikemminkin pakonomainen tarve vain ripustautua tai/ja välttää yksinjääminen. Mistään rakkaudesta ei ole kysymys.

    Äänestä

  • Petetty kirjoitti:

    Alusta asti mieheni onkin väittänyt, että tämä toinen nainen on kertonut olevansa "huonossa liitossa" koska mies on niin paljon pois kotoa yms. ja että ilmeisesti tulkinnut normaalit kahvipöytäkeskustelut arjesta muuksi mitä hän itse onkaan tarkoittanut. Ja koska muutaman kerran kyydinnyt tämän naisen pakkasella töihin, on ollut vain ystävällisyyttä, jota myöskin muutkin ovat samalta suunnalta tehneet.
    Mieheni ei olisi sallinutkaan moista tapahtuvan, mutta minkäs teet kun toinen uhkaa ensin soittaa kotiin ja puhua mitä tykkää, ja sen sitten tekeekin? Mieheni ei halunnut edes puhua naisen kanssa kun tämä soitti ja minä vastasin. Taka-alalta sanoikin että jos et halunnut loukata, niin miksi soitit. Nainen kun hoki tivatessani esimerkkejä, miten mieheni minua on haukkunut ja miten ovat viestineet, että "kysy mieheltäsi, en halua loukata". Mieheni sanonut nyt kylläkin varoa sanojaan työpaikalla varsinkin. Eilen löin nipun tietoa avioerosta, koska halusin näyttää, että olen tosissani miettinyt vaihtoehtoja ottamalla selvää, mutta tuskin me sinne ajaudumme, koska luulen sittenkin enempi luottavani mieheeni, hänellä ei käytännössä ole ollut moiseen aikaa. No tekstareitahan voi lähettää vaiks vessasta, mut muuhun naisen kertomaan ei ole aika riittänyt. Siitä on pitänyt työ, lapset ja koti ( minäkin)huolta.
    Lauantaina mielestäni muuta vaihtoehtoa ei ollut kuin ero, ainakin erilleen meno. Mutta eilen päätin, että kokeillaan sitten. Olen tosi varpaillani kylläkin. Ja auta armias, jos tämä nainen esittää minulle yhdenkin viestin mieheltäni, jossa puhutaan muuta kuin normaalia kaveritekstiä, niin sitten loppuu. Nyt yritän unohtaa puheet toisesta liittymästä ja tuhansista tekstareista. Kiitos sinulle näkökannastasi!

    Tuo toinen nainen tuntuu olevan niin hysteerikko, että se lähentelee hulluutta. Älä usko sanaakaan mitä hän on sanonut äläkä kuuntele häntä enää yhtään, kohtele kuin ilmaa. Tee selväksi, että sinä hoidat parisuhteenne asiat kahdestaan miehesi kanssa.

    Toivotaan, ettei hän ala vainota mitenkään muuten esimerkiksi roikkumalla kotinurkallanne tai keksimällä miehellesi kepposia työpaikalla. Sellaistakin sattuu.

    Äänestä

  • n39 kirjoitti:

    Hyvä, että joku toinenkin sanoo naista hulluksi mieheni lisäksi. Itse tunnun ottavan kaiken tiedon vastaan ja käsittelen sitä sitten itsekseni. Kaikki mahdotonkin tuntuu mahdolliselta.
    Tosiaan, tämä nainen oli jättänyt miehelleni vastaajaan sunnuntaina, että katsokin ettei töissä törmätä. Ja voihan hän tosiaan pistää perättömiä juoruja osastolle missä molenmmat työskentelevät.
    Kiitos sinullekin, koska nämä sanat auttavat päätöksessäni jatkaa yhdessä.

    Äänestä

Turhaan mietit mikä on totta, et voi sitä kuitenkaan varmuudella selvittää. Ainakaan niin että itse siihen uskot täydellisesti.

Miehesi asenne kertoo että ei tilanteenne ole pahimmasta päästä, oli sängyssä käyty tai ei. Luottamuksesi on petetty, mutta ilmeisesti asiasta on ammennettu rutkasti oppia.
Hyvä potku tulevalle elämälle, eläkää sitä älkää historiaa. Tuleva elämä pitäisi vain saada käyntiin.

Asia vaivaa sinua. Käykää avioliittoneuvojalla ja käsitelkää asiat pois jo lastenkin takia.

Tiedän että asiat saavat joskus suhteettomia mittasuhteita, niin sinulla kuin minunulla ja monella muullakin.
Ulkopuolisen kanssa annetaan asioille oikea koko ja kyetään käsittelemään ongelmaan johtaneet asiat pois, ja näin päästään itse ongelmastakin.

Itse en aikoinaan tähän kyennyt ja olen nyt yksinhuoltajana. Vanha sanonta "älä teen niinkuin minä teen, vaan niinuin sanon" taitaisi sopia tähän.
Hyvää tulevaa elämää.

Äänestä
  • Tässä kamppailee nyt tunteet, järki ja kuvitelmat.
    Ulkopuolisesta avusta en mene vannomaan.
    Kiitos sanoistasi, koska olet "kokeneempi" ja näet asiat kirkaammin, kenties.
    Hyvää jatkoa sinullekin!

    Äänestä

"Naisen mukaan he ovat olleet sängyssä, mieheni ei. Naisen mukaan, heillä on suhde, mieheni ei."

Niin, naiset monesti kuvittelevat että jos sängyssä on käyty, on se jo riittävä asia suhteeseen. Miehet taas usein ajattelevat toisin, että kyseessä oli "vain pano", koska kotona saattaa odottaa vaimo ja lapsia. Halutaan kaikki muttei haluta menettää mitään, siksi valehdellaan loppuun asti.

Ihmettelen, miksi miehesi edes on pitänyt niin tiivistä yhteyttä tähän naiseen?? Ja miksei miehesi ole aiemmin maininnut naisesta sinulle, jos hän kerran on "vain" pelkkä työkaveri?

Siis tässä on kaksi mahdollisuutta:

1) Joko heillä on ollut vipinää keskenään ja miehesi kuitenkin haluaa olla kanssasi - josta tämä nainen sitten suuttui miehellesi ja epätoivoisena yrittää erottaa teitä kertomalla hänkin totuuden sinulle miehestäsi.

2) Tai sitten heillä ei ole ollut muuta kuin keskusteluja, mutta nainen haluaisi heillä olevan ja yrittää siksi tunkea väliinne.

"Enkä pysty enää luottamaan mieheeni, niin paljon hän on yhteisen taipaleemme aikana vedättänyt. "

Olet siis aiemminkin törmännyt vastaavaan käytökseen miehesi taholta? Siinä tapauksessa veikkaisin, että tämä toinen nainen on oikeassa miehestäsi.

Jotenkin vain korvaan särähti tuo, että he ovat viestitelleet keskenään noinkin paljon. Ei kukaan viestittele yli tuhatta viestiä kuukaudessa sellaisen henkilön kanssa, josta ei ole kiinnostunut!

Voimia sinulle ja toivottavasti löydät asiaan jonkun ratkaisun!

Äänestä
  • En oikein usko edes tohon sänkyyn asti menoon, mutta koska en ole samassa työpaikassa, en voi mennä sanomaan, kuinka paljon löytyisi komeroita, joissa peuhata, tai aikaa. Suurinpiirtein kaiken olisi tarvinnut tapahtua mieheni työvuorojen aikana, koska "omaa" aikaa meillä kummalakaan ei juuri ole. Lapset vie sen.
    Eniten minua mietityttääkin juuri tämä tekstiviestin paikkaansapitävyys. Koska 2 linjaa tämän naisen nimellä on, erona on vain viimeinen nro. Kuka pitäisi itsellään kahta linjaa? Saati lähettelisi noin hurjasti. Tietenkin kun tuhat on ilmaista, niin voi lähetellä esim. "joo" -viestejä. En voi sanoa, että mieheni on pitänyt yhteyttä naiseen, mutten myöskään, etteikö olisi pitänyt. Tiedän vain, että linjat ovat käytössä ja toinen on naisen, toinen, kenen?
    "Vedätykseen" vielä, että ne eivät ole olleet mitään tällaisia, vaan ehkä muiden mielestä vain normaaleja. Esim. pikkujouluista ei muistakaan ilmoittaa lähtevänsä jatkoille tms.
    Naisten puhelinnuemroihin olen törmännyt, koska hän työskentelee naisvaltaisella alalla, ja naapurustossa asuu työkavereita, joiden kanssa joskus voi yhteiskyyti onnistua kun on esim. koulutusta.
    Joku tässä vedättää enemmän, mutta miten saada se totuus varmasti tietooni...

    Äänestä

Jos miehesi on noinkin avoin, tuskin mitään maata mullistavaa on tapahtunut. Kannattako tuhlata paukkuja vanhojen tonkimiseen, jos kuten annat ymmärtää, mahdollinen tilanne on ainakin miehesi puolelta ohitse. Tuo nainen joka teitä kiusaa, on käsittänyt miehesi antamat signaalit väärin. Miehesi on ehkä hieman leikitellyt kyseisen naisen tunteilla/ tai nainen on ymmärtänyt väärin ja naiselta on mennyt puurot ja vellit sekaisin. Mikään ei ole kostonhimoisempi kuin rakastamansa henkilön hylkäämä nainen. Hylkäämisellä tarkoitan tässä tapauksessa, että miehesi ei ole noteerannut naisen rakkauden tunnustuksia.

Äänestä
  • miksi kaikki laitetaan aina naisen syyksi??? ai niin, koska nainen on heikompi osapuoli ja naiset ovat järjestänsä petollisia? miehessä ei mitään vikaa??? mikä oikeuttaa miehen leikkimään naisen tunteilla?? seuraukset on tunnetusti kärsittävä joka leikkiin ryhtyy..... ja kostonhimoisia ne miehetkin on,usein vielä pahempia kun naiset.

    Äänestä

  • Avoimuus ilmeni yhtäkkiä vasta kun koko vyyhti alkoi purkaantua. Voihan sen käsittää noinkin.
    En usko edes, että mieheni mitenkään enempää on "leikitellyt" tms. mutta kenties kuunnellut naista ja kertonut omasta elämästämme tälle. Eniten minua painaakin ne kaksi puhelinliittymää, jotka tämän naisen nimillä on. Ne kun ovat faktaa.
    Kostonhimo on paha niin naisilla kuin miehillä, ja juuri siksi haluaisin tietää totuuden. Uskon, että naiset ovat yl. ovelempia ja katalampia kuin miehet, mutta miehille toisinaan on annettu "erinäisiä vapauksia" soveltaa parisuhteen merkitystä. Esim.
    Kuinka moni nainen on antanut turpaan kiinnijääneelle miehelleen kun verrataan kuinka yleistä on, että nainen saa "huoraamisesta" kovan käsittelyn ja maineen?
    Huomannet, että pidän mieheni puolta, mutta sitten joku saa minut taas epäilemään.
    Kiitos sinullekin, otan jokaisen vastauksen kiitollisena vastaan.

    Äänestä

  • Petetty kirjoitti:

    Avoimuus ilmeni yhtäkkiä vasta kun koko vyyhti alkoi purkaantua. Voihan sen käsittää noinkin.

    tämän miehesi puhelinjutun pohjamutia myöten uusiksi, kun en pysy oikein mukana?

    Eli tällä naisella (?) on kaksi TIVKOR-liittymää ja miehelläsi oli hänen laskunsa jonka sinä kopioit jne?

    Yhtenä hetkenä olet kuin vuori miehesi rinnalla, juonivia kanssasisaria vastaan jotka haluavat tuhota elänne (miks kummassa?). Välillä taas epäilet olevasi itse vedätettävänä tässä. Ymmärreettävää ... mutta sen vuoksi kannattaa välttää jyrkkiä kantoja tai tehdä päätöksiä tässä ja nyt suuntaan jos toiseenkaan. Myönnä itsellesi "en tiedä missä mennään tai mitä tästä tulee -- katsotaan ja kuulostellaan rauhassa".

    Edelleen, on sitten ihan mitä tahansa tapahtunut tai ollut tapahtumatta ... niin faktaa on se, että avioliittonne on joka tapauksessa todella pahassa kriisissä. Ei tuo ole pikku riita ... pelkään (en siis siis väitä tietäväni) että parisuhteessanne on pinnan alla kytenyt monia ratkaisemattomia ongelmia ja asioita mitkä "lakaistu maton alle" ... inhimillistä ja syitä varmasti monia. Siinä samalla se toitottamani parisuhteen hoitaminen on VOINUT jäädä hieman vähemmälle. Ja nyt se korttitalo on hajonnut käsiin ... tämä akuuttititilanne mikä nyt keskustelun aiheena saattaa olla vain jäävuorenhuippu (ei, en tarkoita pettämistä). Väitän, että jos tän sopan vain sovitte "ei tehrä tästä ny numeroo", alottamatta syvällisempää tarkastelua ... niin kohta joku toinen kökkö käsissäsi mitä täällä pohditaan porukalla.

    Harkitkaa ihan oikeesti hakea ulkopuolista apua ... oikein isolla ystävyydellä tämän neuvon annan.

    Äänestä

  • Petetty kirjoitti:

    Avoimuus ilmeni yhtäkkiä vasta kun koko vyyhti alkoi purkaantua. Voihan sen käsittää noinkin.
    En usko edes, että mieheni mitenkään enempää on "leikitellyt" tms. mutta kenties kuunnellut naista ja kertonut omasta elämästämme tälle. Eniten minua painaakin ne kaksi puhelinliittymää, jotka tämän naisen nimillä on. Ne kun ovat faktaa.
    Kostonhimo on paha niin naisilla kuin miehillä, ja juuri siksi haluaisin tietää totuuden. Uskon, että naiset ovat yl. ovelempia ja katalampia kuin miehet, mutta miehille toisinaan on annettu "erinäisiä vapauksia" soveltaa parisuhteen merkitystä. Esim.
    Kuinka moni nainen on antanut turpaan kiinnijääneelle miehelleen kun verrataan kuinka yleistä on, että nainen saa "huoraamisesta" kovan käsittelyn ja maineen?
    Huomannet, että pidän mieheni puolta, mutta sitten joku saa minut taas epäilemään.
    Kiitos sinullekin, otan jokaisen vastauksen kiitollisena vastaan.

    "Eniten minua painaakin ne kaksi puhelinliittymää, jotka tämän naisen nimillä on. Ne kun ovat faktaa."

    No mitä nuo sitten todistaa. Nainen on hommannut ihastuksen huumaamassa kaksi liittymää muka heidän kahden käyttöön ajatellen, että saa näin miehesi sidottua. Miehesi on voinut tässäkin vielä leikitellä ko. naisen kanssa. Laskun nainen on suutuspäissään lykännyt miehellesi. Kyllä nyt kyseessä on hylätyn naisen kosto.

    "Kuinka moni nainen on antanut turpaan kiinnijääneelle miehelleen kun verrataan kuinka yleistä on, että nainen saa "huoraamisesta" kovan käsittelyn ja maineen?"

    Milloin saa ja milloin ei saa. Toisaalta petetty nainen saattaa hautoa kostoa ja toteuttaa sen siten, että siitä jää hieman suuremmat arvet kuin turpiinvedosta. Yksi sopiva ja viljalti käytetty konsti on kohteen mustamaalaaminen ja väärien todistusten antaminen tarkoituksena tuhota kohteen elämä mahdollisimman pahoin. Tästä juuri on kysymys teidänkin tapauksessanne. Esimerkiksi avioerotilanteen yhteydessä naiset vetävät joskus esiin insesti-kortin, eli tekevät perättömän ilmiannon miehensä harjoittamasta insestistä. No, onneksi totuus saadaan pääsääntöisesti selville, mutta jo itse syyte saattaa pilata miehen elämän. Tämän kertoi alan ammattilainen (naistuomari) eräässä radio-ohjelmassa.

    Äänestä

  • Fiina kirjoitti:

    tämän miehesi puhelinjutun pohjamutia myöten uusiksi, kun en pysy oikein mukana?

    Eli tällä naisella (?) on kaksi TIVKOR-liittymää ja miehelläsi oli hänen laskunsa jonka sinä kopioit jne?

    Pikkujoulujen jälkeen löysin häneltä Saunalahden puhelinlaskun Tivkor-liittymään nroon xxx. Laskunsaaja oli tämä "toinen" nainen. Mieheni vastasi tiedusteluuni silloin, miksi hänellä on sen lasku, että nainen oli jättänyt sen laskun töissä kahvion pöydälle. Hän oli soittanut tolle ja kysynyt, tuleeko pikkujouluihin, niin hän voi tuoda sen sinne? No sitten se ei kuulemma ollutkaan sinne tullut ja hän toi sen takaisin, viedäkseen töihin takasin. Ihmettelin kyllä miksi silti, mutta ok. Otin kopion siitä kuitenkin.
    No nyt viikko sitten su, kotipuhelimeemme soitti "tuntematon nro" ja vastasin nimelläni. Toisessa päässä naisääni tivasi, kuka olen, sanoisinko mihin hän soitti, kun en vastannut sukunimeämme, lopuksi hän sanoi tarkastavansa nron. Ei esittellyt siis, joten en minäkään halunnut kertoa minne hän soitti, kun ei kerran etunimeni ollut "oikea". Kerroin iltapäivällä miehelleni, että joku ihme ämmä soitti ja tivasi multa, mihin soittaa. Nauroimme, että on tyhmää soittaa ja ruveta tivaamaan ja kysymään tollasia.
    Illalla saunassa mieheni kyseli naisen ääntä ja sanoi sitten, että oli miettinyt, voisiko se olla töistä yks nainen, kun se on aluksi ollut kuin ystävä ja kysellyt kotielämästämme yms. Itsekin sitten kertonut elämästään miehelleni. Siis vaikuttanut ihan normaalilta työtoverien väliseltä keskustelulta. Mutta nyt kuulemma joskus heittänyt outoja kysymyksiä miehelleni, kuten "Kumpaa vaimosi uskoisi jos hän soittaisi ja sanoisi että heillä on suhde? Kumpaa uskoisi?"
    Mieheni oli ihmeissään miksi hän sellaista tekisi.
    Siihen nainen vain, että kunhan kysyi.
    No Ystävänpäivän alla oli sanonut, että voiko soittaa Ystävälle? Saahan ystävänpäivänä muistaa.
    Mieheni oli vastannut, ettemmehän me nyt NIIN hyviä ystäviä olla...
    No kuitenkin viikko sitten tiistaina tuli tämän naisen mieheltä viesti miehelleni, jonka hän siis näytti minulle, että "Vaimo kertoi teistä kaiken, veditte maton altani, niin tulen myös tekemään teille."Mies on aina viikon töissä, toisen vapaalla. No mitään muuta ei kuulemma viikon aikana kuulunut. Paitsi perjantai-illalla oli mieheni vastaajassa viesti tältä naiselta, jossa hän kertoi että rakastaa miestäni ja pakko mennä loppuun asti, nyt kun hänen miehensäkin tietää...
    Soitteli sitten kolmasti lisää illan aikana meille, ja kertoi vihjaten todisteisiin, joita hänellä on mieheni lähettämänä ja kuinka mieheni on kuin häkkilintu kanssani, ja tollaista.
    Nyt olen kuitenkin selvittänyt, että tällä naisella on olemassa kaksi peräkkäistä TIVKOR-liittymää. Se toinen nro, josta kopioin laskunkin, oli vastaaja kun soitin. Mieheltäni kysin naisen nroa, ja hän sanoi (muistaen sen), sen toisen liittymän nron, mistä en muuten olisi tiennytkään. Soitin nropalveluun ja sieltä kysyin molempien nroiden omistajan. JOka oli sitten tämä ko. nainen.
    Naiselta ei kuitenkaan enää maanantaina löytynyt minulle viestejä näyttää, kuulemma.
    Nyt asia on jämähtänyt tähän.
    Selvensikö? Älä välitä jos tipahdit...

    Äänestä

Mitäs jos sanoisit miehellesi että sinulla on alkava suhde jonkun kanssa. Kehu sitä "vierasta" ja sano että tahdot myös jotakin jännitystä elämääsi. Siinä vaiheessa miehesi havaitsee että perhana, meinaako joku leikkiä minun leluillani ja viisastuu... tai sitten ei. Asiahan on sitten sinun kannaltasi ratkaistu. Mitä tuossa kärvistelemään epävarmuudessa. Minäkin uskoin aikoinani juttuja "työkavereista ja ylitöistä". Olisi pitänyt silmien avaantua vaan paljon aikaisemmin. Minunkin ex olisi loppujen lopuksi halunnut minut, lapset ja pitää vielä sen toisenkin. Olinkin häijy akka enkä suostunut moiseen tilanteeseen:)

Äänestä
  • nokittakaa oikein kunnolla.Kypsää suhdetoimintaa,varmasti olette onnellisia.

    Äänestä

  • En aio keksiä moista perätöntä juttua, se ei kuulu tapoihini. Eikä meillä tosiaankaan ole ylitöissä viivytty, on vain vuorotyö, mikä vaihtuu listojen mukaan. Meidän vaikeutemme on liittynyt lapsen sairastumiseen (diab) ja siihen ettei meillä ole sukulaisia, jotka voisivat joskus lapsiamme hoitaa, jotta voisimme kahden mennä jonnekin. Molemmat ollaan väsyksissä.

    Äänestä

Ajatuksenjuoksusi on hieman sekava ja en jaksanut lukea vastauksia montakaan, ja... no nyt päätin etten jaksa vastata ollenkaan. Tästäpä tuli turha viesti. No jos nyt kuitenkin kun kerran aloitin.

Jos miehesi on lähettänyt naiselle kuukauden aikana 1082 tekstiviestiä kertomatta sinulle mitään, niin eikö siinä ole jo syytä olla vihainen. Ei etteikö "kaverille" saisi viestitellä, mutta jos se näin viatonta on ollut niin kyllä siitä varmaan sitten olisi voinut sinulle kertoa aikaisemmin.

Menenpä sittenkin kuumehouruilemaan muualle.

Äänestä
  • Ei kukaan ole pystynyt näyttämään, että se olisi mieheni 2-liittymä. Enkä voi tietää, että mieheni on/ei olisi lähettänyt hänelle viestejä. On vain molempien osapuolten sanat toisiaan vastaan. Mieheni tiliotteissa ei näy moisia laskuja maksetun. Tokihan hän on voinut maksaa käteisellä naiselle, jotta nainen maksaa omalta tililtään. Niin ja voihan sitä pankissakin tiskillä maksaa, mutta sehän olisi kallista lystiä. Kuullostaa harkituilta teoilta, mutta muuta vaihtoehtoa ei oikein jää.
    Koita parantua kuumeestasi.

    Äänestä

KESKUSTELUNI TUOTTI ITSELLENI PÄÄTTÄVÄISYYTTÄ JA USKALLUSTA LUOTTAA TÄSSÄ TAPAUKSESSA MIEHEENI.
KIITOS KAIKILLE!

THE END

Äänestä
  • vielä kommentoida sen verran että miten nainen voi olla noin tyhmä?
    Varmasti löydät tämän asian vielä edestäs jossain muodossa, ja sit sattuu vielä enemmän.

    Äänestä

  • ??????? kirjoitti:

    vielä kommentoida sen verran että miten nainen voi olla noin tyhmä?
    Varmasti löydät tämän asian vielä edestäs jossain muodossa, ja sit sattuu vielä enemmän.

    Ehkä sinusta teen virheen, yrittäessäni uskoa, että kyseessä tosiaan on "sairas" nainen, jonka avioliitto (=jo 2.) ei ole tyydyttävä, ja käy lataamossa ed. suhteen "haavoista" tai muusta syystä... Anyway, rakentavinta on, että keskustelemme asian läpi ja katsomme tulevaan, ainakin nyt saman katon alta. Onhan meillä nuo kolme pientä lastakin, jotka jo nyt ovat olleet ihmeissään. Mutta en suinkaan tunne olevani tyhmä. Tyhmähän olisin, jos uskoisin todisteiden puuttuessa mustasukkaista naista, joka on uhkaillut tohon tyyliin ja unohtaisin 8 vuotta takanamme. Moni muu oli sinun kanssasi täysin eri mieltä ja kehoitti setvimään asian ihan kokonaan läpi, unohtaa (minä olen kyllä pitkämuistinen, eli koskaan ei varmaan unohdu) ja yrittää rakentaa uusi vahvempi liitto!
    Paljon avioerosta nyt lukeneena, jokaisessa on neuvottu ensin muita keinoja selvittää tilanne, kuin vain eroata. Suomessa joka toinen avioliitto hajoaa, miksi.
    Mutta jos vastaisuudessa tämän asian tms. vastaavan takia joutuisin miettimään eroa, tulemme varmasti sen tekemään. En ole särkymätön, ja särö nyt tuli. Mutta sain paljon tietoa, vinkkeliä ja sisäistä vahvuutta.
    Mutta ihan vinkiksi, niin ed. viestilläni LOPETIN JO KESKUSTELUN. KIITOS ja KUMARRUS!

    Äänestä

Ulkopuolisesta ratkaisusi ja muukin pohdiskelusi näyttää hyvältä.
Jos ratkaisusi kuitenkin osoittautuu virheeksi, voihan sitä aina palata lähtöasemiin.
Eron jälkeen sellainen ei olisi niin helppoa.

Jos tällaisia asioita kadehtisi, niin kateeksi kävisi pohtiva ja ymmärtäväinen vaimo.
Kriisin hetkellä on tosi vaikea olla järkevä.

Onnea matkaan.

Älä vain vastaa mitään, olet muutoin kohta loputtomassa keskustelukierteessä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Petetty kirjoitti:

Kotiimme tuli viikko sitten soitto, jossa nainen tivasi mihin soitti? En sanonut kuin uudelleen etunimeni ja puhelinnumeronmme. Kerroin miehelleni soitosta ja hän naurahti. Illalla koiralenkin jälkeen hän rupesi kertomaan työpaikalla olevasta naisesta, jolle on kertonut elämästämme ja normaaleista kuvioistamme. Kuvitteli että tämä nainen on ihan "ystävä". Kuulemma nyt ystävänpäivän alla viimeksi kuitenkin tämä nainen oli ruvennut häntä "uhkaamaan", että mitä jos hän soittaisi meille kotiin ja sanoisi että heillä on suhde, ketä uskoisin häntä vai miestäni?" Mieheni sanoi, että häntä kaiketi. Okei, kului pari päivää ja mieheni sai tekstiviestin tältä naisen aviomieheltä, että vaimo on kertonut heistä ja kun kerran veditte maton hänen altaan pois, tullaan se tekemään myös meille." Mieheni näytti tämän viestin mulle.
No odotin viikonlopun alkua, pienellä varauksella ikäänkuin aavistaen jotain.
Mieheni pitää aina puhelintaan kiinni, mutta sanoo että on kääntö kotinumeroon, niin perjantaina hänen käydessä lenkillä, tarkistin, että on kanssa kääntö kotiin, jotta saamme mahd. puhelut. Eipä ollut, joten tein sen. Ja vastaajassakin näytti olevan viesti. Sydän pamppailen painoin vastaajan numeroon ja kas kas, samainen naisääni kuin oli aiemmin meille soittanutkin laukoi siellä totuuksia. Kuinka rakastaa miestäni ja miten mieheni on mentävä loppuun asti tämä, koska hänen miehensä lähti jo. Herraisä, kun vapisin!
Kerroin miehelleni mitä olin kuullut ja odottelin, että puhelin (vihdoin) soisi. Kun se soi mieheni vastasi ja antoi luurin minulle. Puhuimme tämän naisen kanssa pitkän tovin, mutta mitään kunnon näyttöä ei tullut, paitsi tietoja millainen perheemme on (3 lasta) ja miten mieheni on sanonut, että on kanssani vain lastemme tähden yms... Kolmannen soiton jälkeen hiillyin.
No, kuulemani mukaan tämä toinen nainen on avannut teksiviestiliittymän nimellään miehelleni ja sitä kautta ovat olleet yhteydessä, vaikka ovatkin vuorotyössä samassa työpaikassa. Mieheni kieltää toisen liittymän olemassaolon. Naisen mukaan he ovat olleet sängyssä, mieheni ei. Naisen mukaan, heillä on suhde, mieheni ei. Naisella oli todisteena mieheni lähettämiä viestejä, mutta kun niitä eilen kysyin naiselta suoraan, ei niitä hänellä enää ollutkaan.
Sen verran otin selvää, että hanellä tosiaan on kaksi em. TIVKOR-linjaa. Tähän vielä tarkennus, että löysin mieheni pikkujoulun jälkeen puhelinlaskun, joka oli tämän naisen, ja varmistin kopioimalla laskun itselleni. Siitä sain yhden numeron ja eilen kysyin mieheltäni tämän naisen numeron, niin sen loppu heitti numerolla siitä laskussa olleesta. Eli johtopäätökseni oli, että heillä molemmilla on linjat, joilla on tosiaan viestejä heitetty (1082 oli 11/03)! Nyt haluaisin joltain kannanoton, mitä keinoja vielä olisi tutkia tilannetta, koska mieheni ei aio myötää mitään. Avioeropaperitko seuraavaksi eteen, sillä niin paljon kuulin itsestäni pahaa miehen sanoneeni minusta ja jos vielä valehtelee liittymistä yms. voin siis uskoa tämän naisen puheisiin sänkyhommienkin osalta. Enkä pysty enää luottamaan mieheeni, niin paljon hän on yhteisen taipaleemme aikana vedättänyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu