Mitä mieltä

siitä, että mies tuntuu olevan rakastunut työkaveriinsa, mutta - ei myönnä tietenkään ja kovaan ääneen väittää ihan toista - puhelimesta lähtee viestejä mutta vastaanottaja on poistettu ja myös saapuneista on viestit poistettu, siis muiden kuin "tuttujen" lähettäjien ja vastaanottajien viestit - tuntuu käyvän lounailla jne. kyseisen naikkosen kanssa, mutta sitäkään ei myönnetä - on silminnähden rakastunut, mutta ei minuun. Tietysti osan tästä ihanuudesta saan itsekin, mutta en aiheesta - meillä ei ole mitään kaveriläheisyyttä kummempaa enää Mies ei kuitenkaan halua erota. Väittää rakastavansa. a) Odottaa jäävänsä kiinni ja että minä teen lopetuspäätöksen? b) Ei halua riskeerata avioliittoaan, mutta silti jatkaa viestailua ja lounaita? c) Jatkaa liittoa koska on näin luvannut, mutta siinä sivussa pitää oman kivansa. d) Voiko ja kannattaako rakkaudentunnustukseen uskoa? Kannattaako tätä oman mielenterveyden kustannuksella jatkaa? Masennun aina kun näen, että minua kusetetaan eli esim. nämä viestit, vaikka se kovasti kiistetään. Joka kerta kun alan luottaa uudelleen, vedetään matto jalkojen alta. Mitä tässä tilanteessa kannattaa tehdä? Tuntuu itsestä, että ei jaksa enää tätä ja että sais jo lopettaa. Jos on avioliitossa niin sitten on, eikä vaan meinaa.
4770
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

älä hyvä ihminen kiusaa itseäsi kun on selvää sinua kusetetaan nyt jos et usko soita hänelle nyt tee asia selväksi tai puhu hänen tyttö ystävän kanssa nollaa tilanne säästät itseäsi

Äänestä

Kysy suoraan "tyttöystävältä". Onko teillä lapsia? Sekin vaikuttaa, jos ero tulee. Entä avioehto? Meillä sama tilanne, mutta jos et voi voittaa vastustajaasi niin liittoudu hänen kanssaan eli viettelin mieheni takaisin, koska ne on vaan ihastuksia ja ne menee ohi vaikka tulee muitakin. Jos miehesi on esim. väkivaltainen niin tietty sitten heitä pellolle, mutta nää on aina tapauskohtaisia juttuja.Voimia sinulle

Äänestä

Jokuhan tuossa on selkeästi syynä, että jatkaa rakkauden tunnustuksiaan, vaikka ei halua tyttöystävästäkään luopua.Lapset? On vaan liian"kiltti", ei halua olla se paha ja ilkeä joka jättää(vaikka sitä jo onkin pettäessään), raha?Onko esim jotain sellaista omaisuutta joka periaatteessa olis miehen, mutta avioehtoa ei ole tullut tehtyä? Itse sanoisin, että rakkaudentunnustuksilla mies pelaa lisäaikaa ratkaista ongelmat itselleen mahdollisimman edullisesti.

Äänestä

Niin, siis ei ole avioehtoa eikä lapsia. Ei halua luultavasti olla se pahis, joka eropäätöksen tekee. Jos on rakastunut toiseen, niin onko enää mitään toivoa saada näkemään, että omaa liittoa ei kannata tuhota? Jos olisikin vain ihastunut, niin se voisi olla mahdollista vietellä mies takaisin, mutta näin en enää jaksa uskoa kun kunnioitusta ei ole enää (koska voi valehdella suut silmät täyteen ja olla epärehellinen sekä pettää)?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


olette kirjoitti:

siitä, että mies tuntuu olevan rakastunut työkaveriinsa, mutta - ei myönnä tietenkään ja kovaan ääneen väittää ihan toista - puhelimesta lähtee viestejä mutta vastaanottaja on poistettu ja myös saapuneista on viestit poistettu, siis muiden kuin "tuttujen" lähettäjien ja vastaanottajien viestit - tuntuu käyvän lounailla jne. kyseisen naikkosen kanssa, mutta sitäkään ei myönnetä - on silminnähden rakastunut, mutta ei minuun. Tietysti osan tästä ihanuudesta saan itsekin, mutta en aiheesta - meillä ei ole mitään kaveriläheisyyttä kummempaa enää Mies ei kuitenkaan halua erota. Väittää rakastavansa. a) Odottaa jäävänsä kiinni ja että minä teen lopetuspäätöksen? b) Ei halua riskeerata avioliittoaan, mutta silti jatkaa viestailua ja lounaita? c) Jatkaa liittoa koska on näin luvannut, mutta siinä sivussa pitää oman kivansa. d) Voiko ja kannattaako rakkaudentunnustukseen uskoa? Kannattaako tätä oman mielenterveyden kustannuksella jatkaa? Masennun aina kun näen, että minua kusetetaan eli esim. nämä viestit, vaikka se kovasti kiistetään. Joka kerta kun alan luottaa uudelleen, vedetään matto jalkojen alta. Mitä tässä tilanteessa kannattaa tehdä? Tuntuu itsestä, että ei jaksa enää tätä ja että sais jo lopettaa. Jos on avioliitossa niin sitten on, eikä vaan meinaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu