Eräs tarina

Olen töissä miesvaltaisella alalla. Eräänä päivänä eräs mies töissämme hyökkäsi kimppuuni, kun olin pyytänyt häntä poistumaan toimistostani, koska en jaksanut enää kuunnella hänen höpinöitään.

Vähän taustatietoa:

Kyseessä on minua rutkasti vanhempi mies, jolle on aina ollut ongelmallista ottaa käskyjä vastaan naisilta. Työnikuvan takia joudun antamaan hänelle ohjeita hyvin usein. Hän on yleensä aina äänessä ja heittää epämielyttävää, välillä hyvinkin rivoa läppää "tzoukilla". Eräänä päivänä minulta paloi pinna ja sanoin tälle miehelle hyvin tiukasti, ettei ketään voisi vähempää kiinnostaa miehen löpinät, ole hyvä ja poistu.

Mies poistui, mutta odotti että jäin yksin toimistoon, jolloin hän hyökkäsi kimppuuni. Rupesi tönimään, nosti nyrkkiä ja repi kädestä. huusin kuin palosireeni pomoani, joka tuli hakemaan miestä pois. Mies vielä uhkaili hankkivansa minulle potkut keinolla millä hyvänsä.

Oletin, että mies saisi potkut ja yllätys oli suuri, kun hän saikin jäädä. Hän sai tosin porttikiellon toimistoon ja puhekiellon naisille (kuulostaa lapselliselta) josta hän ei kuitenkaan pidä kiinni aina kun pomon silmä välttää.

Hänelle tarjottiin töitä ja siirtoa toiseen toimipisteeseen, mutta hän ei suostunut, koska työmatka olisi pidentynyt ainakin 40 km.

Nyt on ruvennut tapahtumaan kummia. Esim. jogurttipurkkini ovat rikottu jääkaappiin ym. Minua on ruvennut tuo hullu todella pelottamaan ja mielestäni on väärin, ettei esimieheni tehnyt muuta.

Tiedättekö te mitä voisin tilanteessani tehdä? Voiko työnantaja pakottaa miehen työskentelemään toiseen toimipisteeseen, koska se on kuitekin tämän työpaikan aputoiminimi ja määritellään työpaikaksi työsopimuksessa? Joutuuko firma osallistumaan silloin esim. työmatkakustannuksiin?

Miten pääsen miehestä eroon? Ei ole hauskaa kantaa toimistossa päällekarkaushälytintä mukana!

Pelottaa myös esim. jos mies saisi potkut hän katkeroituisi ja odottelisi haulikon kanssa pihalla, että pääsen töistä ja posauttaisi mut siitä hyvästä!

Auttakaa minua hyvät palstalaiset!

Kiitos!
51322
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Rikosilmoituksen tekeminen pistää kyllä hiljaiseksi isonkin körmyn. Ensin vaan hommata muutamia todistajia ja sitten kamarille.

Varmaan saat huonon maineen ja haukutaan ties miksi mutta samalla näytät esimerkin kuinka rikollisille käy. Muut saman kokeneet saavat ainakin rohkaisua.
Jälkikäteen tehty häirintä taitaa olla ainakin olla raskauttavaa.

Äänestä
  • Kyllä sellainen firma ja työpaikka on lopetettava ja välittömästi. Se käy fyysisesti hengen päälle.
    Kyllähän henkisestikin hivuttamalla ihminen kuolee, ellei kiusattu tajua lähteä, mutta ko. tapauksessa on kyse vieläkin vakavammasta.

    Äänestä

Ei nyt aivan käynyt selville, oletko miehen suoranainen esimies, mutta tällaista voisi yrittää.

Puhut asiasta pomosi kanssa ja kutsutte miehen yhteiseen keskustelutilaisuuteen. Tässä tilaisuudessa esität, että mielestäsi teidän välit eivät ole korjauneet, etkä halua jatkaa hänen kanssaan samassa toimipisteessä. Mielestäsi kaikki kiusanteko, pahat puheet ja ylimielinen käytös saavat loppua tai hänet siirretään siihen toiseen työpaikkaan. (Itselläni työmatka 50km suunta, eikä työnantajan todellakaan ole tarvis osallistua matkakustannuksiin, verottaja kyllä)

Kyllä selväjärkinen puhuminen yleensä tehoaa, mutta sitä vain harvoin toteutetaan. Missään tapauksessa tilanteen ei kannata antaa jatkua, koska muuten se ei lopu koskaan! Jollekin kannattaa puhua, aloittaisin pomosta.

Äänestä
  • Kirjaa ylös kaikki miehen tekoset päivämäärineen, kellonaikoineen ja mahdolliset todistajat myös jatkotoimia kuten poliisia ja työsuojelupiiriä varten. Miksei pomosi anna miehelle kirjallista varoitusta ? Jos tyyppi on noin lapsellista ja agressiivista laatua, ei pelkkä jutustelu varmastikkaan riitä.

    Äänestä

Vastauksista! Pidän todella työpaikastani vaikka vielä sivussa opiskelenkin ja tuskin tulen tuonne enää moneksi vuodeksi jäämään.

Poliiseja en haluaisi sotkea mukaan, koska luultavasti mies vainoisi minua sitten. En nyt oikein haluaisi lähteä sillekkään linjalle, että minun tulisi hakea lähestymiskieltoa miehelle.

Viime kesältä tuli hiukan vastaavanlaine tapaus mieleen, jossa mies myös höpisi rivojaan toimistossa, jossa työkaverini (myös nuori nainen) sanoi tylysti hänelle, että nyt ulos! Mies repäisi pöydältä kaikki tavarat naisen päälle!

Puhuin asiasta tapahtuman jälkeen esimiehelleni (en siis itse ole suoraan miehen esimies, mutta hän joutuu ottamaan ohjeita myös minulta). Esimieheni oli lähtenyt keskustelemaan asiasta miehen kanssa, ja heillä oli ollut oikein kunnon huutotappelu! Esimieheni (iso, raavas mies) sanoi, että meinasi mies käydä hänenkin päällensä.

Musta tuntuu, että miestä pidetään töissä sen takia, että taitavat esimiehet itsekin hiukan häntä pelätä ja arvelevat potkuista syntyvän ongelmia firman kannalta.

Nyt on töissä kauhea kiire, ja uudet työntekijät ovat koulutuksista valmiita vasta kesän aikoihin, jote tällä hetkellä hullun miehen työpanostakin tarvitaan todella.

Kysyisinkin vielä siis siitä, että voidaanko hullu mies PAKOTTAA vasten tahtoaan työskentelemään toisessa toimipisteessämme? Tämä yritys on siis Helsingissä, aputoiminimi on Lohjalla. Tuleeko firmalle siitä mitään kuluja?

Ainakaan vielä mies ei ole suostunut vaikka palkkaakin on hänelle tarjottu enemmän, jos hän siirtyisi.

Toivottavasti jollakulla on kokemusta tällaisista "pakkosiirroista". Kertokaa ihmeessä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Savannah kirjoitti:

Olen töissä miesvaltaisella alalla. Eräänä päivänä eräs mies töissämme hyökkäsi kimppuuni, kun olin pyytänyt häntä poistumaan toimistostani, koska en jaksanut enää kuunnella hänen höpinöitään.

Vähän taustatietoa:

Kyseessä on minua rutkasti vanhempi mies, jolle on aina ollut ongelmallista ottaa käskyjä vastaan naisilta. Työnikuvan takia joudun antamaan hänelle ohjeita hyvin usein. Hän on yleensä aina äänessä ja heittää epämielyttävää, välillä hyvinkin rivoa läppää "tzoukilla". Eräänä päivänä minulta paloi pinna ja sanoin tälle miehelle hyvin tiukasti, ettei ketään voisi vähempää kiinnostaa miehen löpinät, ole hyvä ja poistu.

Mies poistui, mutta odotti että jäin yksin toimistoon, jolloin hän hyökkäsi kimppuuni. Rupesi tönimään, nosti nyrkkiä ja repi kädestä. huusin kuin palosireeni pomoani, joka tuli hakemaan miestä pois. Mies vielä uhkaili hankkivansa minulle potkut keinolla millä hyvänsä.

Oletin, että mies saisi potkut ja yllätys oli suuri, kun hän saikin jäädä. Hän sai tosin porttikiellon toimistoon ja puhekiellon naisille (kuulostaa lapselliselta) josta hän ei kuitenkaan pidä kiinni aina kun pomon silmä välttää.

Hänelle tarjottiin töitä ja siirtoa toiseen toimipisteeseen, mutta hän ei suostunut, koska työmatka olisi pidentynyt ainakin 40 km.

Nyt on ruvennut tapahtumaan kummia. Esim. jogurttipurkkini ovat rikottu jääkaappiin ym. Minua on ruvennut tuo hullu todella pelottamaan ja mielestäni on väärin, ettei esimieheni tehnyt muuta.

Tiedättekö te mitä voisin tilanteessani tehdä? Voiko työnantaja pakottaa miehen työskentelemään toiseen toimipisteeseen, koska se on kuitekin tämän työpaikan aputoiminimi ja määritellään työpaikaksi työsopimuksessa? Joutuuko firma osallistumaan silloin esim. työmatkakustannuksiin?

Miten pääsen miehestä eroon? Ei ole hauskaa kantaa toimistossa päällekarkaushälytintä mukana!

Pelottaa myös esim. jos mies saisi potkut hän katkeroituisi ja odottelisi haulikon kanssa pihalla, että pääsen töistä ja posauttaisi mut siitä hyvästä!

Auttakaa minua hyvät palstalaiset!

Kiitos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu