Ongelmana

Olen perso herkuttelulle. Ja lihon helposti. Olen pyytänyt kumppaniani ostelemaan vähemmän herkkuja kotiin, jotta oma kontrollini ei pettäisi. On sitä mieltä, että on oma ongelmani ja heikkouteni, jos ei ole aina itsekuria. Totta toisaalta, mutta... Voisi kuitenkin olla kannustavampi. Olenko tosiaan ainoa, jonka tarvitsee "eliminoida" kiusaukset ympäriltään? Muuten ei itsekuri pidä.
3281
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Minun myös täytyy eliminoida kaikki herkut kaapeista. En voi edes pitää rusinoita kaapissa, kun ahmisin nekin. Oon saanut poikaystävältä lahjaksi niin söpön tikkarin, etten halua syödä sitä, mutta silti se kummittelee jatkuvasti mielessäni ja tekisi mieli maistaa. Eilen olisi tehnyt mieli jopa maistella hienoa sokeria, kun muuta makeaa ei kaapeissa ole. Onneksi en sentään alkanut lappaamaan sokeria pussista. Koko viime yön näin unta herkkujen syönnistä.

Äänestä

Juu et ole. Kyllä se niin menee, että jos meillä on jotain pientäkin herkkua kaapissa, niin kaikki katoaa! Sen takia en varastoi koskaan mitään "vierasvaroja", ellen todella tiedä, että joku on tulossa kylään. Nyt olemme mieheni kanssa kumpikin vähähiilarisella ja onneksi makeanhimo on sen myötä laantunut. Yhdessä on hauskempi laihduttaa, kun on tsemppaaja rinnalla ja pysyy myös roti samalla. Parisuhteessa kuuluu arvostaa toista niin, että tukee puolison päätöksiä ja pyrkii auttamaan häntä ylä- ja alamäessä. Ei tunnu kovin mukavalta, jos toinen lannistaa ja nujertaa tuolla lailla. Syököön herkkujaan, mutta pitäisi ne sitten poissa näkyvistä. Eikä varmaan tekisi kenellekään pahaa olla hetken aikaa ilman herkkuja, edes sen verran, että puoliso pääsee laihdutuksessaan hyvään alkuun.

Äänestä

Et vaa syö niitä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kumppani. kirjoitti:

Olen perso herkuttelulle. Ja lihon helposti. Olen pyytänyt kumppaniani ostelemaan vähemmän herkkuja kotiin, jotta oma kontrollini ei pettäisi. On sitä mieltä, että on oma ongelmani ja heikkouteni, jos ei ole aina itsekuria. Totta toisaalta, mutta... Voisi kuitenkin olla kannustavampi. Olenko tosiaan ainoa, jonka tarvitsee "eliminoida" kiusaukset ympäriltään? Muuten ei itsekuri pidä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu