Täällä on keskusteltu siitä millainen treffipalstan profiili ei saa olla. Kertokaapa millainen on sitten hyvä profiili. Mikä saa mielenkiinnon heräämään, mitä asioita siinä pitää ehdottomasti mielestäsi olla.
Nyt neuvoja kehiin!
Millainen on
hyvä profiili
2321
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Profiilissa on hyvä kertoa rehellisesti itsestään, mutta väkisin ei pidä asioita keksiä. Jos esim. harrastuksia ei ole, niin laittaa rehellisesti, ettei tällä hetkellä harrasta varsinaisesti mitään. Samoin liikunnasta, jos sitä ei harrasta, niin sitten ei harrasta. Ja osallahan harrastukset vaihtelevat, eli jos harrastus on vain paremman puutteessa, niin voipi jotenkin mainita, että harrastus on ajankulua, ei intohimo (kuten on eroa uskovaisella ja uskovaisella). Samoin alkoholin käytön suhteen on syytä olla rehellinen, näissä ihmiset kaunistelevat asioita suuntaan tai toiseen aivan liikaa. Toki tämäkin selviää sitten nopeasti, jos joka maanantai toinen kirjoittaa miten baarissa meni. Ei siis kannata yrittää antaa itsestään kaunisteltua kuvaa, sillä ainakin itse kun selaan noita profiileja, niin en voi uskoa, jokaisen olevan niin täydellisiä kuin profiileista voisi kuvitella. Keskimäärin kun suomalaiset tuntuvat olevan todella laiskoja liikunnan harrastajia (itse liikun), mutta profiileiden perusteella kaikki huolehtivat kunnostaan (livenä tilanne näyttää vähän toiselta). Niin, mikä herättää mielenkiinnon. No, se erilaisuus kuitenkin. Eli profiilissa pitää olla jotain persoonallista, jolla näkee, ettei ihminen ole ihan samaa massaa muiden kanssa. Persoonaanhan sitä rakastuu, joten jos profiili vaikuttaa copypastelta toisesta profiilista, niin ei se vain sytytä, vaikkei siinä varsinaisesti vikaakaan olisi. Eihän sitä livenäkään tee tuttavuutta niihin joita et huomaa, vaan niihin, jotka syystä tai toisesta herättävät huomiosi. Mitähän koitan sanoa =) Eli mielummin sitä vapaata tekstiä, josta voi rivien välistä lukea millainen olet, kuin pelkästään tuota yksi risti kaksi vastailua kysymyksiin, joihin moni laittaa niin lyhyitä tai ympäripyöreitä vastauksia, että ne voi hyvinkin ymmärtää aivan toisin kun kirjoittaja on tarkoittanut.
Deiteissä kenelläkin on. Ihmisen profiili taas on hyvä silloin, kun hän on sellainen pesullakäyneen nälöinen.