Hei olen nuori mies, ja minulla on noin 1 ½ suhde tällä hetkellä. Nyt alkaa itseltä loppumaan ideat, että miten saisi jatkettua eteenpäin.
Suhteemme vain ahdistaa itseäni välillä, nainen on jotenkin liian riippuvainen minusta. Välillä ahdistaa niin ettei tiedä mihin menisi ja mitä tekisi...
Rakastan kyllä häntä, mutta tuntuu että haluaisin aikaa enemmän harrastuksille, ystäville ja itselleni. Illat tuntuvat aina samanlaisilta, ja oikeastaan puheenaiheet alkavat olla aika vähissä.
Emme ole asuneet yhdessä vielä puolta vuottakaan, eikä ole ensimmäinen kerta kun tunnen tätä oloa, että olisi vain helpompaa olla yksin. Sitäpaitsi alkaa tuntumaan että intohimo välillämme alkaa olemaan aika kuollutta, tuntuu vähän kun kaverin kanssa asuisi... Välillä koitan keksiä jotain uutta ja piristävää, mutta jotenkin tuntuu etten saa intohimoani takaisin.
Vaikuttaa täydelliseltä puolisolta, mutta jostain syystä itsestäni tuntuu aina vain useammin ja useammin että meitä ei ole vain tarkoitettu yhteen... Ja lisään vielä että kyse ei ole siitä, että kokisin mitään vetoa vieraisiin naisiin.
Ahdistaa
Ahdistunut
91551
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
suoraan puheeksi ja kerro tuntemuksistasi.Älä pelkää toisen reaktiota. Hän voi ajatella samoin:). Kunnon keskustelu vapauttaa energiaa ja saatat löytää intohimosi takaisin. Kerro lisäksi että haluat omaakin elämää.Sekin voi olla väylä,että rakkaasi kiinnostaa kuten toivoisit taas:). Siis PUHU!!
selvä juttu, tylsimys mikä tylsimys. Sinä valitset. Ei se elämä muutu siitä sen ruusuisemmaksi, joskaan tuskin rosoisemmaksikaan. Aina voi valita mitä haluaa. Turhaa ahdistua.
Koittakaa jutella ja teroita kumppanin päähän että muuten suhteellanne ei ole tulevaisuutta. Jotkut helposti tarrautuu kumppaniin ja se kertoo siitä että saattaa odottaa että sinä luovut myös omista menoistasi ja olette kokoajan yhdessä rakastuneina vain sohvalla och så vidare. Ei siinä mikään liekki kauan kestä. Sinulla tuo halipusivaihe on siis jo laantumassa ja jos suhteen haluaa säilyttää pitä saada myös muuta elämänsisältöä. Ei siinä ole mitään pahaa.
tehkää kompromisseja omien menojen ja yhteisen ajan välillä .Älkää kuitenkaan etääntykö liikaa toisistaan, muistakaa vaalia hellyyttä, lämpöä ja luottamusta suhteessanne. Luottamus toisiinsa antaa myös tilaa paremmin liikkua ja mennä myös itsekseen.
nimessä jätä harrastuksiasi tai kavereitasi, omaa eläämääkin täytyy olla sopivasti. Muuten käy niin kuin täälläkin 20 vuotta yhdessä, ei muita ystävii ku koti ja toi äijä tos sohvalla, joka ei pahemmin juttele... Ahdistavaa.
kiitoksia kaikille vastauksista, koitan tsempata eteenpäin, ja yritän elää "omaa" elämää sen verran kuin tarvitsen. jos se ei kelpaa toiselle, niin sitten ei varmaan paljon ole vaihtoehtoja...
Minulla ihan samanlaista ollut 12v ja on vieläkin.. Tuli vaan sitten nyt mieleen että kannattaako enää ajatella vain toista, kerran täällä ollaan vain ja kannataako tätä aikaa viettää niin ettei itse voi hyvin?? Meillä tosin kaksi pientä tenavaa jotka hieman vaikeuttaa lähtöä/eroa.. Mun neuvo jos tuntuu siltä ettei ole hyvä olo niin älä jää paikalles..
Itseänikin ahdistaa oikein kunnolla. Halipusimaataansohvalla - vaihe alkaa olla ohitten ja hohto alkaa olemaan kateissa, mutta silti rakastan häntä. Kaveritkin ovat jääneet taka-alalle sillä olemme olleet paljon kahdestaan, ja nyt inhottaa. Tyttöystäväni rakastaa minua ja tahtoo olla vain minun kanssani. Hänellä kavereita onkin todella vähän.
Itse tahtoisin viettää enemmän aikaa kavereideni kanssa ja harrastusten parissa. Olla itsekseen. Ikääkin mittarissa vasta tuo 21v. VAIKEAA...
keskustella asioista ja kertoa toisilleen mitä elämältä / parisuhteelta haluaa, jos tämän jälkeen meno jatkuu ilman muutosta, niin silloin eron tielle.
Itsellä on menossa ihan päinvastainen tilanne, jossa kumppanilla tuntuu kaikki se vähäinenkin mahdollinen yhdessä olo aika menevän kavereiden kanssa seurusteluun ja harrastuksiin. Välistä tuntee olonsa niin ulkopuoliseksi kuin olla ja voi. Asiasta ollaan keskusteltu rakentavasti, mitä nyt nainen tunnetusti keksi jonkin tekosyyn eikä jaksanut välittää asiasta...
Pian saakin olla ja mennä ihan niin kuin haluaa. :D Mahdollisuus asian ratkaisemisee on tarjuttu mutta jos ei keskustelu kelpaa, niin tuskin hän minuakaan kaipaa...