Tapasin mieheni puolisentoista vuotta sitten. Kaikki vaikutti silloin hyvältä, työpaikkaa ja koulutusta myöten. Mies antoi ymmärtää että on tilanteessa missä jokainen melkein 30-vuotias poikamies voisi kuvitella olevansa.
Ajan myötä paljastui sitten näitä juttuja. "Korkea"koulutus rajoittui amk-tasoon (itse maisteri), auto oli vuokrattu, asunto oli vuokrayksiö huonolla alueella, sinänsä tyylikkäät vaatteet kirppikseltä... ajaa autoa vaikkei ollut ajokorttia...
Mies oli trimmannut itsensä sellaiseksi että aivan varmasti saa naisen huomion. Annoin kuitenkin anteeksi sitä myötä kun paljastui, sillä olihan meillä sentään jotain yhteistä.
Noin viiden kuukauden seurustelun jälkeen mies alkoi puhua yhteenmuutosta, ja että on jo irtisanonut asuntonsa. Suostuin, ja ollaan siitä lähtien oltu avoliitossa. Paljastui myöhemmin ettei mies ollut maksanut yhtään vuokraa siitä lähtien kun tapasimme, ja todellisuudessa häädettiin.
Mies on, en nyt sanoisi hyvä, mutta kelvollinen. Osa-aikatyössä, mutta hoitaa kotia oikein yleensä moitteettomasti. Tuntuu kuitenkin olevan aika rahan perään. Olen varakkaasta perheestä, ja mieheni olettaa että ne aina ostaa meille (=hänelle) kaikenlaista. Naapuriasunto lähti myntiin, hän ehdotti että me (=minä tai vanhempani) lunastaisimme sen ja laajentaisimme "omaamme".
Yhdessä vaiheessa perui kaikki iltavuoronsa että pääsisi autokouluun. Uhkasi että ajaa kuitenkin meidän (=minun) autolla, ja että minä joutuisin maksamaan sakot aina kun hän joutuu kiinni. Ajoi vielä autokoulun aikana minun autolla, vaikka lupasi että lopettaa. Kortin kun sai, oletti että vanhempani ostavat hänelle auton...
Tilaa netistä kaikenlaista minun luottokortilla, epäilemättä osa hyödyllistä, osa lähinnä häntä varten. Olettaa että vanhempani
On alkanut tulla sellainen olo että olen hyväksikäytetty. Jos on enintään normiperheestä lähtöisin, tulee elämässä näitä vaikeimpia ajanjaksoja, mutta tämä mies ei tunnu edes yrittävän parempaan. Pitää kiinni osa-aikatyöstään ja elää pääsääntöisesti minun rahoilla, lomamatkoja myöten.
Tuntuu todella ikävältä lopettaa avoliitto rahan takia, mutta niin on neuvottu tekemään. Niin yksi ystävä kun sisko. Ero on ollut mielessä siitä lähtien kun olen huomannut miehen tekevän tai ehdottavan meille asioita mistä pahimmassa tapauksessa vain hän saa hyötyä. Tätä kun toitottelen itselleni pahimpien sydänsurujen yli, niin veikkaampa ettei olisi henkisesti edes kovin rankkaa.
Ero olisi lisäksi aivan helppo. Suuri osa hänen irtaimistosta "myytiin kirpputorilla" (todellisuudessa huoltoyhtiö vei kaatopaikalle) kun hän muutti minun luokse. Tarvitseeko edes muuta kun napsauttaa sormia ja osoittaa ovea?
Hankala mies
nainen_1979
11989
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
vaan. Onhan tuossa kysymys muustakin kuin rahasta: hän käyttää sinua häikäilemättömästi hyväkseen eikä se varmasti ajan myötä ainakaan vähene. Ei siinä mitään, jos toisella on vähemmän rahaa kuin toisella, niinhän usein on, mutta tuo ei kuulosta enää normaalilta. Hän on valehdellut sinulle, tilaillut laskuusi itselleen tavaroita, olettaa vanhempiesi kustantavan teille (= hänelle) asioita, joihin hänellä itsellään ei olisi varaa eikä ilmeisesti ole aikomustakaan tehdä mitään oman elämänsä eteen. En kyllä tuollaista katsoisi pätkän vertaa.
Tuollaista juippia voi olla vaikea saada kammettua ulos asunnosta muuten kuin kantamalla.
Ja tässä tapauksessa kannattaa myös tehdä niin, että jos ei tajua häipyä, hommaa poliisit tai 5 kehonrakentajaa salilta kantamaan pois.
toisin päin eikä sen kummempaa valitusta tapahdu. Tässä sen näkee, että miehiä tulisi suosia työelämässä.
Mä pistäisin kyllä menee tollasen. Eihän ton kanssa voi mitään tulevaisuutta rakentaa. Sehän on saanut susta vaan itselleen elättäjän ja mikäs sen mukavampaa, pyykit hoituu, kenties ruokaa tulee, koti on ilmanen, ja sänkykin on varmaan lämmin. Mitä muuta voi renttu itselleen toivoa. Täydellinen onnenpotku tolle tyypille, mutta sulle kirous! Ulos vaan!
Mies hoitaa tyydyttävästi kotia kun minä olen töissä. On normaalisti niin aamiaiset kun päivälliset valmiina kun niin odotan. Asuminen on ilmaista, mutta se tekee kotona välillä vähän isompiakin remontteja. Viimeksi tapetoi makuuhuoneen ja teki parketin tilalle kunnollisen, lakatun lautalattian. Mutta silti. Muuten toimii hyvin mutta se ajattelee turhan paljon vain itseään ja sitä miten hänelle kuuluu sama elintaso kun minulle vain sen takia että olemme pari.
Miksi hitossa olet antanut hänelle luottokorttisi käytettäväksi? Varmaan hän kuvittelee, että olet myös antanut vapaat kädet sen käyttöön. Täällä kun lukee näitä juttuja, ni kyllä ihmetyttää ihmisten parisuhteet, ja omat ongelmat tuntuu tosi pieniltä. En voisi kuvitellakaan, että mieheni käyttäisin luottokorttiani omiin juttuihinsa, tai minä hänen korttiaan. Ja miksi olet antanut autosi avaimet hänelle, jos hän on ajellut sillä ilman korttia? Oletko edes puhunut hänen kanssaan näistä asioista? Kuulostaa siltä, että olet varsinainen hiirulainen, joka maksaa kaiken mitä mies haluaa. Et olisi saanut päästää tilannetta tuohon. Jotain rajaa.
Kirjoituksesi perusteella laittaisin Siwan matkakasseineen ulos ja reippaasti kynnyksen yli. Kuluu 30 vuotta ja huomaat miehen supisevan kavereilleen jotta "raha-hanat kohta aukeaa kun appivanhemmista aika jättää". Eihän raha kaikkea ratkaise, mutta ukko vaikuttaa kieltämättä aika ahneelta ja keskenkasvuiselta, jos olettaa vanhempiesi vielä jotenkin rahoittavan elämäänne. Ja siis olette vielä 3-kymppisiä?
Ei oikein mene jakeluun. Toisaalta kumminkin kehut että hän tekee hommia ja sitten valitat että vie rahat. Jos te olette kimpassa niin tietenkin te molemmat nautitte samasta elintasosta olit sitten maisteri tai tohtori. Yleensä hommat on toiste päin ja mies maksaa kaiken. Nyt olet pääsyt tasa-arvoiseen suhteeseen ja sinä voit maksaa enemmän. Ole tyytyväinen valintaasi ja äläkä valita. Kestä kuten nainen!
että olisin ottanut luokseni asumaan jos tietäisin että olisi vetänyt lonkkaa päivät pitkät ja odottanut että työn ohella olisin kantanut kaikki eteen? Sillä on omat hyvät puolensa, mutta taloudellisesti ei voida puhua minkäänlaisesta tasavertaisuudesta. Sitten on tietysti se että hän on kusettanut minua kohtalaisen pahastkin muutaman kerran.
En ole aikaisemman mielipiteen kirjoittaja, mutta ketjun läpi luettuani, herää seuraavanlainen kysymys. Mitä ihmettä sitten näet tässä miehessä, joka on huijannut sinua ja tavallaan elää varoillasi, mikä on se "valtti" tai ominaisuus jolla hän pitää sinua pauloissansa? Niin, ettet heitä häntä kämpästä pihalle. Ööö, jos saan olla hiukan pikkuilkeä, niin ensimmäisenä tulee mieleen että hän saa sinun "sukkahousut pyörimään" jaloissasi. Eli suomennettuna: hänellä taitaa olla isohko "meisseli" ja hän osaa käyttää sitä hyvin. Olen pahoillani, mutta juurikaan muuta "valttia" ei tule juuri nyt mieleen. Voi kun se elämä olisi noin helppoa, kun pystyisi "kusemaan" varakkaita naisia silmään ja elämään hänen varoillansa. Sori, mutta en voi muuta tähän tapaukseen enää sanoa. Jollei tämä sitten ollut provo? Sillä, en tahtoisi uskoa siihen, että Suomesta löytyy noin sinisilmäistä ja herkkäuskoista naista? Noudata siskosi neuvoa, ja potki se "miehen" irvikuva pellolle! Mutta toisaalta tylysti sanottuna, tervetuloa tasa-arvon maailmaan! Nyt nainen tekee työt, mies on kotona ja tekee mitä tekee, ellei jopa makaa sohvalla, katsoo TV:tä ja kittaa naisen rahoilla kaljaa. Elämä on täynnä valintoja...