Muutama kuukausi kun vaimo lähti ja itselläni vielä rakkaus ,kaipuu ja ikävä jäljellä.Exä löysi heti uuden ja nauttii tämän seurasta varmaan ilman mitään murheita.
Ja kysymys kuuluukin:Ajattelen edelleen joka ainut hetki katkeria jätetyn ihmisen paskoja ajatuksia jotka syövät sielua ja sydäntä rotan lailla enkä saa mitään otetta elämään.Olen yrittänyt kaikkee mahdollisia apukeinoja mutta ajatukset vaan seuraa koko ajan.Vieläkään yksikään päivä ei ole ollut parempi kuin edellinen joten meinaa aivan väkisin usko loppua ku valoa ei vaan tunnelin päässä näy.Tiedän että aika hoitaa asioita parempaan suuntaan mutta päivät toistaa toisiaan eikä mitään tunnu tapahtuvan.Ennen olin iloinen ja seurallinen ihminen,nyt en edes muista mitä iloisuus on.
Lohdutonta mutta totta.
Tuskaa
Mies vajaa50
453947
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 45
Vanhimmat
tulin jätetyksi vuosi sitten. Olin aina uskonut viettäväni loppuelämäni hänen kanssaan ja pidin liittoamme onnellisena. Vaan vähänpä lopulta tiesin. Yhtäkkiä elämästä puuttui jotakin, joka oli antanut sille tarkoituksen ja merkityksen. Tänä päivänä pahinta on se, että rakastan häntä yhä. En pelkää olla yksin, mutta välillä luulen tukehtuvani tähän rakkaudettomuuden tunteeseen. Voimat ovat koko lailla huvenneet eikä tulevaisuuteen liity suuria haaveita,toiveita tai pelkojakaan, kunhan vain jaksaisi seuraavaan päivään saakka. Ja taas sitä seuraavaan. Tunteiden kirjo laidasta laitaan on koko lailla läpikäytynä ja ympyrä siltä osalta sulkeutumassa. Se on kai jonkinlainen perusedellytys "paranemisen" alulle. Mitä ja kuinka tahansa rankasti käytkin lävitse, pyri myös elämään ja löytämään edes hetkellisesti pieniä iloja. Tiedän että se on helpommin sanottu kuin tehty, jos on todella rikki. Yritä silti.
Tiedätkö ystävä hyvä, jos vaimo noin lähti - ja sinä jäit - niin ota asia siltä kannalta että etpä paljon menettänyt - vaikka rakastat ehkä häntä vielä kauan - ehkä lopun elämääsi. Vaimo ilmeisesti halusi jotain uutta ja jännittävää eikä nähnyt metsää puilta. Noin hienosti kirjoittava mies kuin sinä olet kullan arvoinen, jos vaimosi ei sitä huomannut se on hänen tappionsa. En tyrkytä hienoja neuvoja, miten selviät eteenpäin, mutta päivän kerrallaan me kaikki kuitenkin selviämme. Minäkin olen eronnut 60 vuotias nainen. Ei elämä aina hymyile, mutta kuitenkin sitä jaksaa päivästä toiseen... voimia sinulle, kirjoita ja kerro, miten sinulle menee?
Suru lähtee suremalla.Aloita muuttamaan ajauksiasi vaikka niin,että 2tuntia päivässä ajattelet mennyttä ja muun ajan yrität ajatella muuta.Ihmisen rinnaltaan voi menettää niin monella tavalla.Tuska siitä että tuli jätetyksi toisen miehen vuoksi on julma,kertoo se kyllä jotain vaimostasikin.Ei kannata piinata mieltään heidän yhteiselollaan,vaikeuksia on joka parisuhteessa. Pyri tekemään sinulle mieluisia asioita joista nautit.Syö hyvin,tapaa ystäviäsi,älä jää neljän seinän sisään.Asioilla on tapana järjestyä ja aikakin parantaa haavoja.Lämpöä elämääsi,toinen jätetty.
Minua ainakin auttoi puhuminen,soitin kriisipuhelimiin aina kun alkoi ahdistaa ja pitkällä tähtäimellä huomaan kuinka paljon siitä oli apua.Tietysti jos on hyvä luotettava ystävä,hänenkin kanssaan kannattaa jutella.Toinen tärkeä on liikunta,vaikka tuntuu ettei jaksa mitään,niin ulkoilu auttaa,rauhoittaa mieltä.Yksin olen ollut toista vuotta ja pikkuhiljaa asia on käyty läpi,tuntuu että voin taas jatkaa eteenpäin.Voimia sinulle:)
sitten ilmoitti vaimo haluavansa eron, kyseessä työpaikkarakkaus. 27v. aviossa, yhteisiä juttuja mm.mökki,ruska-ym.reissut.Olemme olleet kuin paita ja p..se yhdessä. Lähdön syynäkuulemma,että ei ole enää onnellinen kanssani. Molempien vikoina ehkä ollut se ettei olla pystytty puhumaan ongelmista saatikka haettu ulkopuolisten apua. Itsetunto tällähetkellä täysin kateissa. Katkeruutta ja mustasukkaisuutta pää täynnä. Kolme viikkoa täytyy vielä kattella ennenkuin pääsevät muuttamaan yhteiseen asuntoon,on kuulemma halvempaa. Mottoni on, että se mikä ei tapa se vahvistaa! Eteenpäin on mentävä kohti valoisampia aikoja jo lastenkin takia. Voimia sullekin,kai tällä on jokin tarkoitus,kenties uusi ihana rakkaus.....
täällä nainen 48v.ei tämä helppoa ole on parasta aikaa paperit oikeudessa menossa.mieheni teki useampia syjähyppyjä joka kerta koski yhtä kipeää.lapset ovat jo aikuisia ja nyt on tosi yksinäinen olo ei ole kelle puhua ja jos oiskin tuskin kukaan ymmärtäis tätä tuskaa kun kaikki on rikki revitty.eikä tiedä mistä apua hakea eikä haluta ulos mennä tuntuu että kun pääsis maan alle kaikesta
Tässä viestiketjussa on moni kohtalontoveri antanut oivia vinkkejä, miten jaksaa ja päästä elämässä eteenpäin. Toivon, että saat vaikka niistä voimaa ja rohkaistusta, että pääset eteenpäin. Eräs hyvä juttu voisi olla, että mietit mikä sinua kiinnostaa. Aloita harrastus vaikkapa vapaa-aikana jonkun kielen tai muun asian opiskelu. Saat muuta mietittävää ja tapaat muita ihmisiä, joilla on samoja mielenkiinnon aiheita. Voimia myös sinulle.
hei olen samassa tilanteessa, papereita ei vielä viety mut varmaan täytyy viedä, olen yli 50v liitto yli 30v ja nyt ero tulossa lapset on kanssa aikuisia ja yhtään ystävää ei ole kenelle puhuisi, olen niin yksin, itkettää vaan ymmärrän sua paremmin kun uskotkaan.en nyt kirjoita että voimia sinulle kun tiedän ettei niitä voimia ole itsekin ajattelen että kun pääsis pois.
surusilmät, pysykää täällä linjoilla. Täältä saatte arvokasta tietoa surusta selviytymiseen. Tämä ketju oiva näyte siitä. Keskustelkaa, kertokaa tuntemuksianne, purkakaa vihaanne, suruanne ja muita tunteitanne. Tämä palsta auttoi minua paljon. Nyt elämä jo maistuu, pieninä annoksina. Välillä masentaa, mutta tällä palstalta saa niin paljon voimaa, että jaksaa taas jatkaa. Tsemppiä kaikille kirjoittajille, olette ihania.
silti elettävä. Minä olin itse se joka sanoi että haluan erota, syynä väkivaltaisuus, pettäminen ja sairaalloinen mustasukkaisuus. Erosta on jo monta vuotta, mutta viha on edelleen voimakas. Joku sanoi että viha ja rakkaus kulkee käsi kädessä. Ei minun kohdallani pidä paikkaansa, rakkautta ei koskaan oikeasti ollutkaan. Silti menneisyys "vainosi" päivittäin. Luin vähän aika sitten täältä keskustelupalstalta erään kommentin, joka meni suunnilleen näin: Aälä yritä unohtaa, anna itsesi muistaa. Muistot haalistuvat. Lopulta vain hyvät asiat ovat jäljellä ja ne eivät tuota tuskaa. Minä annoin itseni muistaa. Tuska hellittää joka päivä vähän. Mikään ei muutu vaikka ajattelet asiaa, voit ajatella niinkin ettei se satuta sinua. Minä pärjään jo paremmin. Voimia sinulle!
Niin tuttua. Sama se tääläkin. Vaimo heitti eropaperit syliin ja sano et täytä nuo. Shokki, tuska ja pahaolo mikä siitä alkoi ei ole edes todellista. Ymmärrän täysin tunteesi. Kahden ensimmäisen viikon aikana kävin kriisikeskuksessa joka toinen päivä, nyt olen käynyt perheterapiassa, vaikka siellä sattuu aina niin pirusti mut hetken päästä se hiukan helpottaa. Nyt jo hiukan parempi, ehkä. Ei tule itkunkohtauksia kaupassa tai vastaavissa, no voihan se taas huomenna iskeä, ei tämä vielä ole ohi. Se on niin voimakas tunne, kun oikesti on rakastanut ja toinen muuttuu kerralla jääkuutioksi, ei halua puhua siitä eikä mistään muustakaan. Koskaan en ole lyönyt en pettänyt, mutta se puhumattomuus mikä liiton varjelun kannalta olisi ensi arvoisen tärkeää, ei sitä ole kumpikaan tehnyt ja yrittänyt asiaa korjata: Lisäksi nyt saat kaikki haukut ja syytökset päällesi, miehisyydesträ ei ole enää mitään jäljellä, olet täysin mitätön P---a!! Kovaa työtä tämä on ei sitä osaa edes kuvitella, rakkaus vaan painaa ja ahdistaa ja se tietoisuus siitä että toinen ei enää välitä tuon taivaallista kunka paha on olla. Ei se vielä täälläkään auta että on niitä muitakin, kyllä tää on jokaisen oma juttu ja toiseen sattuu enemmän kuin toiseen. Jos olet elänyt elämääsi tunteella niin tuska on sitä suurempi. Toivon koko sydämmestäni sinulle voimia kestää tämä. Tiedän että edes syömään ei kunnolla pysty. Koetin katsella valokuvia niin ei helvetti mikä itku ja tuska alkoi taas repimään rintaa ja sydäntä irti. Eli pahasti on työ vielä kesken. Haluaisin sanoa että jaksetaan vaan vaikka piruuttaan, mutta oikeesti ei minulla siihen vielä voimia ole. KOETA olla vahva. Pystyt kyllä!!
Kun vaimo jätti eropaperit se tuli täytenä yllätyksenä. Hän oli kyllä puhunut paljon siitä mitä vikaa minussa on. Yritin kysyä mitä asioille voitaisiin tehdä, mutta vastaukseksi tuli jotain tämän tapaista "en minä silloinkaan saanut tukea, kun oli niin ja näin". Yritin puhua, että enhän minä ole mikään ajatusten lukija. Sanon sinulle, edelliselle ja aloittajalle, että ei kannata tuntea syyllisyyttä, siitä, että omalla käytöksellä olisi voinut pelastaa rakkauden. Toiselta saattaa vain puuttua tunneäly ja kyky lähestyä ongelmia rakentavalla tavalla. Ehkä tarvitsevat toisenlaisen kumppanin, joka ei ole yhtään parempi kuin me, mutta on vain jollain tapaa erilainen. Tai sitten ex-puolison tunne-elämä voi olla niin köyhää ja itsekeskeistä, ettei parishude sovi heille. Summa summarum: suosittelen itsesäälistä eroon pääsyä ja säälin kohdistamista ex:ään, joka oli kyvytön pukemaan tuntemuksiaan selkeiksi sanoiksi.
Varaa aika omalta lääkäriltäsi terveyskeskuksesta tai työpaikka lääkäriltä. Ihminen psykofyysinen kokonaisuus ja tarvitset apua. Psyykkinen kipusi on kipua siinä missä fyysinenkin. Ihmettelen suuresti, jos lääkärisi ei ymmärrä, että tarvitset apua. Todennäköisesti hän antaa alkajaisiksi ahdistusta lievittäviä lääkkeitä. Minulla on niistä omaa kokemusta ja ne helpottavat oloa kummasti. Kun pahin tuska hellittää pääset järjestelemään palikoita elämässäsi uudella tavalla. Asiat alkavat pikku hiljaa järjestymään ja uskon, että vielä jonain päivänä voit jopa antaa vaimollesi anteeksi. Vielä ei ole sen aika.
Tiedän tarkalleen miltä sinusta tuntuu. Se on kauheaa, repivää ja ahdistavaa. Lohduttomuus ja rakkaus painaa. Olen kuitenkin varma että sinua odottaa joku, joka varmasti rakastaa sinua tulevaisuudessa, kunhan annat siihen luvan. Itse koin saman vuoden vaihteessa ja vieläkin se tulee sykleissä. Tuska ja ikävä, mutta paljon lyhyempinä hetkinä. Siitä pääsee pikku hiljaa eroon. Kunhan muistaa aina että se kuuluu asiaan ja yrittää kestää sen joka kerta. Alussa se oli läsnä koko ajan. Uskon, että se menee ohi pikku hiljaa ja paras keino on mennä kavereiden kanssa joka paikkaan ja tavata uusia ystäviä, vaikka ne eivät pysty auttaa sinua juuri nyt ja näe sinun sisimpääsi, mutta yksin ei kannata jäädä. terveisin Nainen :)
siis miehelle vajaa50
Itselle kävi aivan samoin muutama kuukausi sitten. Kaikki se tuska ja suru on vain käytävä läpi. Muu ei auta. Uskon että me olemme loppujen lopuksi vahvempia, koska käydään nämä tunteet läpi nyt yksin. Heillä se on edessä varmasti myöhemmin. Miksi edes haluaisimme puolisoja takaisin, kaiken sen jälkeen mitä he ovat meille nyt aiheuttaneet? Näytetään heille että meistä tulee onnellisia ilman heitäkin! Tosin se vie vielä aikaa. En tavallaan vielä edes halua olla onnellinen. Halua unohtaa ensin kaiken entisen ja päästä eroon kaipauksesta. Mutta ajatus siitä että joskus olen taas oma itseni ja ehkä löydän uuden paremman kumppanin, on käynyt jo mielesä. Tapaile ystäviä, niitäkin joita et ehkä ole pitkään aikaa tavannut. Keksi joka päivälle jokin pieni tehtävä, se vie ajatuksia pois. Kohta huomaat että elämä jatkuu yksinkin.
Viestini meni väärään linkkiin. Sorry Tässä siis viestini sinulle "mies vajaa50" Tiedän tarkalleen miltä sinusta tuntuu. Se on kauheaa, repivää ja ahdistavaa. Lohduttomuus ja rakkaus painaa. Olen kuitenkin varma että sinua odottaa joku, joka varmasti rakastaa sinua tulevaisuudessa, kunhan annat siihen luvan. Itse koin saman vuoden vaihteessa ja vieläkin se tulee sykleissä. Tuska ja ikävä, mutta paljon lyhyempinä hetkinä. Siitä pääsee pikku hiljaa eroon. Kunhan muistaa aina että se kuuluu asiaan ja yrittää kestää sen joka kerta. Alussa se oli läsnä koko ajan. Uskon, että se menee ohi pikku hiljaa ja paras keino on mennä kavereiden kanssa joka paikkaan ja tavata uusia ystäviä, vaikka ne eivät pysty auttaa sinua juuri nyt ja näe sinun sisimpääsi, mutta yksin ei kannata jäädä. terveisin Nainen :)
Kiitokset minunkin puolesta teille kaikille. Olen saanut täällä lukea teidän saman kokeneidein tuntoja ja sitä ahdistusta mikä meillä on. Tämä, kanssa ihmisten myötätunto on korvaamaton apu. En olisi ikinä ennen uskonut saavani tälläistä myötätuntoa ja lohdutusta tämän kautta mitä oikeasti olen saanut. Nyt näitä on jo hiukan helpompi lukea ja alkaa jopa ymmärtämään tekstin sissällön. Myöskin sinä vajaa50 vielä sen huomaat. Vaikka aikaa se vie ja sattuu sisimpään. Kiitokset vielä kerran teille kaikille, niin moni tuskan hetki on täällä pelastunut sen karmean itkunkohtauksen jälkeen, jolloin ei edes henkeä meinaa saada. Nyt jo henki kulkee ja pystyy itkemään tukehtumatta. Kyllä tästä selviää..Ainakin luulen niin.
no silla lailla nyt varmasti nuo huimä määrä ihmisia jotka luki ja vastasi sulle ovat iloisia,niin minäkin.:) kyllä sinulla on iso sydämen,ja hieno ihmiseen varmasti sä oot. ps: lupaan sinulle et myöhämin sinun exasi tulisi katuma pääle ja tulis rukoilemaan sinua takaas sen kansa,siksi hän pikeminkin huomaa etta kaltaisesi ovat vähissä. kaikea hyvä.:)
Kuule sinä arabi-ahab-. Tosi ärsyttävää lukea kirjoituksiasi joka puolella kun et osaa kirjoittaa. Kävisikö arabia helpommin?
ajattelepa nyt, jos arabi kirjoittaa tänne niin siinähän hän suomenkieltä harjoittelee. Älä viiti olla ajamassa pois ihmistä, joka haluaa opetella. jätä lukematta, jos ei kiinnosta.
en minulla ole vanhempia jotka opettivat minulle suomen kielen, enkä ole käynyt ikinä suomeen kielen kouluun oppiaakasen suomea,suomeen tv texttukseen avulla sain suomea ainask vähän puhuttu ja kirjättu. 8 .9 vuoteen ajaan mittaan. lisäksi osaan täydelisesti ranskaan, epsanjaan, norjaan, rutsiin, englantiim, ja lisäksi suomeakin, tee sama jos sinulla on kyky ja kapasiteeti siihen. :omistin omaan liike toiminta joissa minulla oli 6.-7 suomalais työntekijät, liikevaihto 110tuhatta euroa kuusaa, pari lasta, työtöystävä, auto, omaan talo marokossa,ja suomessa myös, ja juuri kuulin ikolan ville hevosia lauluun, koivuniemeen aikuisteen naisten , ja tie ajatukseen. ja juuri rukoillen jumalan anteks antoi minulle. entäs sä ?
älä please kaveri ota siitä niin vakavasti. arabimaailmassa sanotaan et kuka pistää sinut unohtamaan yhtä naistä?vastaus on :toinen naiseen,:) varmasti sinulle löytyy toiseen naiseen jotka arvosta ja tulisi rakastamaan rakastamaan sua eri ja parempa tavalla. varmasti, kuin vaan jos jatkaat etsimässä se juuri se oikea,ja eläät sinun elämää täysilla, rentona.:) kaikea hyvä.
huomaan, että kyllä nainen voi aivan samalla tavalla lempata miehen pois elämästään, kuin mieskin voi naisen. Nainen saattaa olla vaan vielä suurempi käärme joka oikein tihkuu myrkkyä, kun uusi mies tulee kuvioihin mukaan.
kun tämä arabi yhdessä kohtaa täysin tuomitsi avioeron ja nyt puhuu ihan muuta
alempana tämä sama huonosti suomea puhuva nimimerkki kirjoittaa. Mietityttää...
eikä 13, vain 14 viestia, vaihta silmalasisi, no totta kai olen hyvän asian puolella, ja se on yhtä sama meininkia, rakaus ja meikälasten pilalle maneet maineemme yritän kiiltoa,ja tuoda myös esillä hyvia puolia muslimeista, siksi olen todella kyllästynyt et meikälaiset aina tuomitsetaan ennakoon, ja minun tuntemuksenin kolmeen kirjäliset uskontoon ulkoon, niin tahdon paljastaa tottuden suomalaisille että oome hän myös ihmisia, ja emmekä ollan pahoja niin kuin väitetaan, sitä paitsi rakastaan suomea mäkin ja varsinkin suomalaisia.
Arabien sanonta on rohkaiseva. Jos ymmärsin viestisi oikein ja vähän parantelen sen sanamuotoa: Mikä saisi miehen unohtamaan naisen? Toinen nainen! Tässä on erotilanteen keskeinen juttu. Vaikka mies on pitänyt omaa vaimoaan rakkaana ja korvaamattomana, ei tämä kuitenkaan ole maailman ainoa nainen. Jos muija lähtee, on etsittävä uusi, koska sairauteen nimeltä yksinäisyys ei loppujen lopuksi ole muuta lääkettä kuin toinen ihminen. Tietysti mies ei heti eron jälkeen ole parhaimmillaan, joten uudet yritykset saattavat kaatua ajatusten ja keskustelujen pyörimiseen exässä ja vastapäättyneessä suhteessa. Sitä ei kukaan jaksa kovin kauan sympaattisena kuunnella.
viestejä lukiessa ja kirjoittaessa aina oppii uutta ja mieli avartuu, eikö? Voi vaikka muuttaa jyrkkiä mielipiteitään... Antakaa kaikkien vaan ilmaista mielipiteensä, saatatte löytää sieltä jonkun tiedon murusenkin.
on vain muutaman kuukausi, niin ei ole ollenkaan ihme, että ajatuksesi vielä erossa ja exässä pyörii. Mielestäni on hyvä käydä läpi eroa useammalta kantilta ja niin löytää omaan elämään jonkin tasapaino. Asiaa ei tietenkään ole hyvä jauhaa kuukausi tai vuosi tolkulla, mutta kunnolla asioiden läpikäyminen aukasee paljon. Läpikäymisellä tarkoitan, että juttelet asiasta jonkun hyvän ystävän kanssa, mieleummin useamman. Pohdit mielessä erilaisa variaatioita, vaikka tuntuiskin kipeältä. Huomaat pian, että olet sinut eron kans ja olo helpottuu.
Etkö huomannut toisesta puolesta merkkejä lähtöhaluista? Itse olen tehnyt lähtöä jo enemmän ja vähemmän vuoden ajan, ja ihmettelen, kun toinen ei huomaa missä mennään! Olen suoraankin puhunut erosta ja hänen kommenttinsa oli, ettei hän ole ajatellut erota! Varmasti hän sanoo asian tulevan "puun takaa" kun lähtöpäiväni koittaa. Mitenkä tämä asia pitäis tuoda esille, että toinenkin siihen varmasti reagoi ja alkaa miettiä asiaa oikeasti?
Jos tuohon neuvoa tarviit niin kokemuksesta tiedän, että tee niinkuin mulle tehtiin, et heitä eropaperit syliin ja sano et kirjoita nimes tuohon, sit ei ole asia enää jahkailua, En minäkään miehenä huomannu missä naisen ajtus menee. Kyllä se isku on niin kova että varmaan tuntuu. Ja tee samallailla kuin mulle tehtiin , heittäydy täysin kylmäksi ja sano että et haluu puhua koko asiasta, mikset kattonu oeiliin ja nähny että loppu tulee. Noin kuin asian hoidat nii varmaa menee perille. Tää on sit täyttä totta, ja tiedän että sattuu niin paljon ettei mitään rajaa, mut jos vähinkin on toivoa nii esitä asia rakentavasti jos voisitte vielä sopia ja korjata tilanteen. Kyllä ero on vihon viimeinen keino, yrittäkää vielä keskustella, ei tätä kauheutta kenellekkä halua.
Oot pärjäillyt joten kuten, vai? Pari viikkoa sitten olit tosi lohduton, mutta elämä taitaa voittaa? Kummasti sitä edetään hetki kerrallaan, kun muistetaan syödä ja käydä pesulla; siitä kaikki lähtee!
Olet oikeassa. Luulen oikeasti että on parempi olla, mutta vain hiukan.. kyllä repii vielä välillä tosi lujaa, mutta se ei oikesti ole kokoajan päällä. Kyllä jokunen yö menee vielä aika tuskissa. Mutta tuntuu et seillaista tekstiä mitä sain aikaisemmin kirjoitettua, en sitä oikein nyt saa enää tulemaan.. Harmi, tykkäsin omista jutuistani, ne auttoi itkemään ja varmaan ne samalla toi sitä apua mitä tarvii. Mutta vieläkään en ole heittänyt kirvestä kaivoon....hänen suhteensa, tosin välillä jo mietin että mitä teen jos hän haluaakin ottaa takaisin...Kummallista ja kun se oli aikaisemmin niin selvää.....Mitä ihmettä on tapahtunut.. hän tosin kaunistuu päivä päivältä minun silmissä.. mutta jokin...ei ole oikein...
tulee vielä, odota vaan. Paree heittää se kirves sinne kaivoon, koska kuitenkin sisimmässäsi tiedät ja tunnet sen tuskan, mitä toinen aiheutti. Kyllä suuria sydämiä on, on ihmisiä, jotka pystyvät antamaan anteeksi toiselle pahemmatkin loukkaukset. Myönnän, ettei minulta ainakaan enää löydy ymmärrystä exälleni. Pyytää hän takaisin, mutta enää en voi ottaa: sitä tuskaa ei saa pyyhittyä niin vain pois. Vaikka elän nyt mielestäni parempaa elämää (no, huh: työ ja kotielämä, siinä se!) kuin liiton loppuvaiheilla, mielessä välillä pyörii ne kaikki hyvät yhteiset hetket. Siltikään en halua häntä takaisin. Joskus se vaan ei onnistu, solmuja ei saa enää avattua. Tiedän itseni, en pystyisi koskaan täysin unohtamaan mennyttä, siksi en halua palata yhteen katkeroittakseni itseni suhteessa, jossa mennyt vaan pitäisi unohtaa. Elän mieluummin yksin kuin pilaan toisenkin elämän yrittämällä jotain, minkä jo tietää mahdottomaksi.
29v. samaa paskaa. Petettyjä lupauksia ja suurta yksinäisyyttä.Olen odottanut,mutta nyt ymmärrän,että minultahan menee koko elämä pilalle tämän miehen kanssa! On mukava mies,ihanat lapset,ihana talo,mutta kaikki ihanat hetket mies vaihtaa alkoholiin.Just nyt on erottu ja kohta on talo myynnissä. Kyllä sieluuun asti koskee,mutta järki sanoo,ettei tästäkään mitään tule. Kaikkea olen ollut valmis yrittämään,mutta miehellä on aina muita kiireitä! YRITETÄÄN PORUKALLA SELVITÄ,kyllä se tästä!!!
Nyt voi tehdä kaikkea kivaa ja olla itsekseen. Myy turhaa roinaa poies ja painu etelään =) Ajattele , turha ja ikävä avioliitos meni ja nyt voit tehdä kaikkea mitä huvittaa ... kieh kieh
Täytyy nyt kiittää kaikkia kirjoittajia.Mutta sekin todettava että eihän nämä viestit minun tilannetta ns paranna eikä se olekaan se pointti vaan tässä tilanteessa kun kaikki mättää niin suurimpaan arvoon nostan ne lauseet missä te kirjoittajat luotte sitä uskoa sanomalla yks selitteisesti että: SINÄ SELVIÄT JA VOIMIA SINULLE.Nämähän ovat pelkkiä sanoja mutta äärimmäisen tärkeitä. Vaikka kaikki kirjoittajat ovat pelkkiä nimimerkkejä niin tää luo myös määrätynlaisen TUKIVERKOSTON joka omasta mielestäni on tärkein juttu. "Pelkkien sanojen" asialla tarkoitan sitä että kaikki ns konkreettinen on tehty ja yritetty mm harrastukset,ystävät,lääkäri,ammattiauttaja mutta ne ei ollut ns minun juttu vaikkakin ilman niitä en varmaan olisi edes näin pitkällä joten ne ovat todella tärkeitä. Mutta kyllä se niin vaan on että se lopullinen duuni on tehtävä itsensä kanssa taistellen. Mutta järjettömän RANKKAA se vaan tuntuu olevan. :( vai :) en tiedä.
nyt,mutta täytyy vain katsoa eteenpäin ja uskoa parempaan tulevaisuuteen.
Olen aika tavalla saman ikäinen mies kuin sinäkin. Myöskin jätetty. Oltiin kuulemma ex-vaimon kanssa kasvettu erillemme ja minusta oli tullut tylsä. Mikään ei ollut elämässä sattunut niin paljon kuin ero. Eniten surin lapsista erilleen joutimista. Olin niin järkyttynyt erosta, että päätin lopettaa välittömästi alkoholin käytön kokonaan. Pelkäsin, että humalassa murrun. En kyllä kovin paljon koskaan ollut juonut. Aloin myös kävellä pitkiä lenkkejä. Aika pian aloin juoksemaan. Sitten aloin käydä punttisalillakin. Varmasti kuulostaa kliseeltä, mutta liikuntaan saa purettua pahaa oloaan. Luin jostain lehdestä, että Italiassa hoidetaan masentuneita ihmisiä kalaruokavaliolla. Aloin noudattaa sitäkin. En tiedä paraniko oloni siitä juurikaan. Terveellisesti syöminen jäi kuitenkin tavaksi. Suhteeni lapsiin muodostui yllättäen erittäin hyväksi. Keskityin heidän kanssaan olemiseen täysillä. Kuuntelin heitä ja juttelin heidän kanssaan eri tavalla kuin aiemmin. Nyt minulla on erittäin läheiset ja luottamukselliset välit lasteni kanssa. Terveiden elämäntapojen ja liikunnan kautta sain jotenkin uutta itseluottamusta. Lapseni sanoivat, että nuorruin kymmenen vuotta eroa seuranneen vuoden aikana. Se kuulostaa hassulta, kun koko ajan oli niin huono olo. Isestäni tuntui, että ihmiset kadulla näkevät minusta, kuinka järkyttynyt olin. Tapasin paljon vanhoja kavereitani. Heiltä sain paljon apua. Taisin olla erotuskani kanssa aika rasittava.Aloin myös deittailla naisia. Hienoja tyttöjä suurin osa. Se oli aika terapeuttista minulle. Varmasti isolle osalle tapaamistani naisista aika raskasta. Jossain vaiheessa huomasin, että erään tapaamani naisen kanssa viihdyin paremmin, kuin muiden. Aloin sitten vähentämään muiden ihmisten kanssa pyörimistä. Kai sitä kutsutaan seurusteluksi. Elämä nyt on aika mukavaa. Erosta on viisi vuotta. Pitkään oli paha olla ja ikävä. Ajan myötä ne tummat hetket vähenivät. Minun neuvoni siis on: liiku, syö terveellisesti, vietä aikaa ystäviesi kanssa, tapaa naisia. Tapaa monia. Sen vielä sanoisin, että ole asiallisen ystävällinen exällesi. Älä pura katkeruuttasi ja elämän tuskaasi häneen. Parempi mieli siitä pitkällä tähtäimellä jää. Vaikeata se voi olla.
...pian eroamassa...:)
esille ne parhaat puolet asiassa. Sama "kaavaa" minäkin käytin: lisäsin liikuntaa ja muuta toimintaa ja nuorruin kuulemma ihan silmissä :) Tuo olisi tärkeä pointti, ettei kosta exälle, eikä kaada katkeruuttaan hänen niskaansa. Itselleen siinä vaan hallaa tekee. Minut heitettiin ulos kodistani ja jälkeen päin koko saasta kaadettiin minun niskaani. Exä purki omaa vihaansa ja katkeruuttaan ja jotain muutakin mielenterveyden ongelmaansa minun niskaani, koska aloin jo löytää oman elämäni. Taisi kolahtaa omaan nilkaan, kun en romahtanutkaan lopullisesti sillan alle. Alku on yhtä tuskaa, mutta sinusta itsestäsi riippuu, jäätkö siihen tuskaasi makaamaan. Voimia.
Minut jätettiin 4 vuotta sitten. Rakkaus ei kuitenkaan ole puoleltani kuollut. Näemme viikottain ja hän haluaa edelleen herätellä minussa toivoa, vaikka TIEDÄN PUHEET VALHEIKSI. Silti sisälä pieni liekki lepattaa ja odottaa....kai hautaan asti. Toinen ei usko kun kiellän tulemasta. Asunto on yhteinen, joten milläs kiellät häntä tulemastakaan.En pysty lasten kanssa ottamaan sellaista velkaa, että voisin ostaa oman asunnon ja kalliiseen vuokraankaan ei ole varaa. Ahdistaa myös nämä entiset yhteiset nurkat, tuntuu että tukehtuu. Jaksamista sinulle. Aina sanotaan,että aika parantaa, mutta kukaan ei sano miten pitkä se aika on. Odottavan aika on tosi pitkä. :(
Itse luen parasta aikaa kirjaa nimeltä Jälleenrakennus (Bruce Fisher). Hankipa se ja ala lukea niin löydät kaiken tuon sieltä. Helpottaa kun näkee mitä kaikkea tuntemuksia ja kokemuksia eronneilla on ja miten päästä yli. Siellä ei siis terapoida vaan lopulta melkein itkun ja naurun seasta voi todeta että ai hitsi, näinkö se menee. En sulje silmiäni ja rakennan tulevaisuuteni entistä vahvempana ja minä löydän taas ilon elämään. Suosittelen, on aika helpottavaa ja itsetuntoa kohottavaa käydä noita juttuja läpi ja huomata että voi jatkaa kokemuksesta selvinneenä. Kyseiseen kirjaan liittyen on olemassa Fisherin eroseminaareita ja löydät netistä missä ja milloin. Katsoin itse juuri eilen niitä, mutta oli aika pääkaupunki keskeistä. Katsotaan nyt omalta kohdalta. Kirja on kyllä hyvin lohdullinen ja positiivinen ja auttaa jo sillään. Mutta ilman muiden tukea ja rohkaisua on vaikeaa ja sen takia ryhmä, jossa on muita eron kokeneita on varmaan paras auttaja. Saa purkaa kaikki tunteet pois ja niin kirjan mukaan pitää tehdä ja siellä on neuvoja miten purkaa turvallisesti ja ettei vahingoita muita tai itseä. Lue se ja katso saatko vikkejä. Toisaalta jos erosta on lyhyt aika niin kirjakin toteaa ettei silloin ehkä jaksa vielä kohdata kaikkea eli pitäisi saada selkeyttä ajatuksiin. Niin ja hankipa siinä voimavaroja kun on niin monta stressitekijää ja eron käytännön asiaa päällä. Mutta alan uskoa että Jälleenrakennus kirjan vinkeillä alkaa valoa näkyä tunnelin päässä. Jaksamista sinulle, et ole yksin ja hyvä kun purit tunteitasi ja siitä se alkaa :) Jaksetaan uskoa :)
ongelmat pystyy ratkaisemaan. Vaan jos ei kuuntele kumpainenkaan, tuskan voi voittaa vain.. Olin aina pitänyt Suomi-iskelmiä ja niiden melankolisuutta, yksin jääneen tuskaa ja ikävää jotenkin kliseisenä ja ajoittain huvittavanakin. Mutta kun sitten jouduin itse samaan tilanteeseen, huomasinkin niissä piilevän arvon. Toisinaan voi olla hyväkin käydä pohjamudissa ja olla toisten silmissä säälittävä pelle, palatakseen sitten taas takaisin maanpinnalle. Tuskan työstämiseen on jokaisella omat tapansa, tapaa tärkeämpää on kuitenkin muistaa tehdä tätä "surutyötä", ehkä aivan äärimmäisyyksiä välttäen.. Puhuminen ja kuuleminen ovat ensisijaisen tärkeitä asioita. Keskustele tuntemuksistasi ja näkemyksistäsi ystäviesi kanssa. Itse olen kärsinyt todella paljon siitä, ettei ole ollut juuri ketään, jolle kertoa tuntemuksistaan ja purkaa sydäntään. Kenenkään niskaan ei pahaa oloaan voi väkisin sysätä, eikä kenenkä tahansa kanssa tunnu "oikealta" puhua..