Taksonomiaa

Naiset voi jakaa kolmeen pääryhmään sen mukaan, mitä he miehen ohittaessaan tekevät: 1) katsovat silmiin ja siirtävät katseen maahan 2) katsovat silmiin ja siirtävät katseen takaisin klyyvarin suuntaan 3) eivät katso silmiin lainkaan Ykkösen voi jakaa vielä kahteen alaryhmään sen mukaan, milloin silmiin katsominen tapahtuu. Alaryhmässä A se tapahtuu vähän ennen ohitusta, alaryhmässä B taasen n. 5-10 metriä aikaisemmin. Ykköseen kuuluvat ovat pääasiassa ns. harmaita hiirulaisia ja sisäkissoja. Kakkoseen kuuluvat erityisesti nuoret, itseään intohimoisesti tälläävät, kopinakorkoiset prinsessat. Nokan nousemisesta ei ole vielä havaintoa, mutta paikallisten keskuudessa liikkuu aiheesta huhuja. Kolmoseen kuuluvat sekä hyvin itse- että epävarmat. He ovat todennäköisesti niitä samoja ihmisiä, joiden kasvonpiirteitä voi tutkiskella vaikka kuinka kauan heidän sitä huomaamatta. Toisaalta he voivat olla myös niitä, joiden hengitys käy raskaaksi, kun istut julkisessa kulkuneuvossa heidän viereensä. Kuriositeettina mainittakoon myös eräs mimikryyn erikoistunut sienilaji, Paksu-Pipsa. Se on pullea ja joskus jopa hämmästyttävän naisenkaltainen. Se luo pitkiä katseita aina ja kaikkialla, pyrkien houkuttelemaan pahaa-aavistamattoman miehen luonnottomiin sukupuoliyhteyksiin kanssaan. Miehen on kuitenkin parasta pitää etäisyyttä tähän eliöön, sillä hän ei tee Paksu-Pipsalla yhtikäs mitään. Onko kysyttävää?
2256
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Älyttömän hieno analyysi

Äänestä

Harvinaisen korkeatasoista analyysia !. Olen havainnut samat luokat. Näissä on myös suuria kaupunkimaantieteellisiä eroja. 1)Turku: hiirulaisten ja nurkkien tuijottelijoiden mekka. Katsoo 50 m päässä kohti, mutta pää kääntyy 60 astetta sivuun viimeitään 20 metrin päässä. Ei kuikuilua. Poikkeuksena muutama muualta muuttanut milffi/kesä, jotka ahnaastikin tuijottelevat aikansa. 2)Stadi: mahdollisuus normaaliin ohitukseen kisaisenkin kissan kanssa. Katse kääntyy viime tipassa. Korkojen kopinaa, gimmoilla elämä edessä, kesäkatu kuuma. Runsaasti ahnaita milffejä terasseilla tuijottelemassa. Ah, Helsingin kesä. 3)Viro: katsoo silmiin. Pää ei käänny ohittaessa. Pyllistää minihame päällä kun ohitus on tapahtunut. Kun kuikuilua on tapahtunut riittävän pitkään, tulee pöytään/syliin istumaan. Tulee myös ilman kuikuilua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Taksonomiaa kirjoitti:

Naiset voi jakaa kolmeen pääryhmään sen mukaan, mitä he miehen ohittaessaan tekevät: 1) katsovat silmiin ja siirtävät katseen maahan 2) katsovat silmiin ja siirtävät katseen takaisin klyyvarin suuntaan 3) eivät katso silmiin lainkaan Ykkösen voi jakaa vielä kahteen alaryhmään sen mukaan, milloin silmiin katsominen tapahtuu. Alaryhmässä A se tapahtuu vähän ennen ohitusta, alaryhmässä B taasen n. 5-10 metriä aikaisemmin. Ykköseen kuuluvat ovat pääasiassa ns. harmaita hiirulaisia ja sisäkissoja. Kakkoseen kuuluvat erityisesti nuoret, itseään intohimoisesti tälläävät, kopinakorkoiset prinsessat. Nokan nousemisesta ei ole vielä havaintoa, mutta paikallisten keskuudessa liikkuu aiheesta huhuja. Kolmoseen kuuluvat sekä hyvin itse- että epävarmat. He ovat todennäköisesti niitä samoja ihmisiä, joiden kasvonpiirteitä voi tutkiskella vaikka kuinka kauan heidän sitä huomaamatta. Toisaalta he voivat olla myös niitä, joiden hengitys käy raskaaksi, kun istut julkisessa kulkuneuvossa heidän viereensä. Kuriositeettina mainittakoon myös eräs mimikryyn erikoistunut sienilaji, Paksu-Pipsa. Se on pullea ja joskus jopa hämmästyttävän naisenkaltainen. Se luo pitkiä katseita aina ja kaikkialla, pyrkien houkuttelemaan pahaa-aavistamattoman miehen luonnottomiin sukupuoliyhteyksiin kanssaan. Miehen on kuitenkin parasta pitää etäisyyttä tähän eliöön, sillä hän ei tee Paksu-Pipsalla yhtikäs mitään. Onko kysyttävää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu