Olen ollut vuosia ihastunut ihmiseen, jonka kanssa kuitenkaan en voi koskaan seurustella, olosuhteiden pakosta. Tunne on ollut joskus molemminpuolinen, mutta nykyään hän on kaverini mies.
Nyt olen tavannut toisen, tosi mukavan miehen, ja haluan mennä elämässä eteenpäin. En ole enää ihan nuori. Pääsenkö koskaan eroon tuosta suuresta ihastuksestani? Ja miten se onnistuisi?
Mitä mieltä olette?
tukahduttaja
4681
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
"Pääsenkö koskaan eroon tuosta suuresta ihastuksestani" Totuus on, että useimmiten niistä ihastumisista pääsee eroon pelottavankin helposti siihen nähden, miten asiaa on itse omassa päässään pohtinut. Ei se nyt tarkoita, että PITÄÄ unohtaa, vaan siinä vaan käy niin, että loppujen lopuksi sitä vaan: unohtaa. Eli, jatka elämääsi huoletta tämän uuden "löydön" kanssa..
Olin itse nuorena toivottoman ihastunut yhteen urheilumaailmasta tuttuun henkilöön, silloiseen koulukaveriini, jonka kanssa vietimme aikaa kaveriporukalla ja joskus muutaman kerran yhdessä. Tunne ei ollut molemminpuolista, joten sydänkin taisi siinä vähän särkyä ja näin vielä vuosikausia hänestä untakin, vaikka lapsiakin oli tainnut jo siunaantua. Tästä suuresta tunteesta oli vain jotenkin hirveän vaikea päästä irti, vaikka se tuntui ihan hölmöltä (varsinkin nyt 20 vuoden jälkeen...). Ymmärrän kyllä nuo tunteesi, jos ketään muuta yhtä sydäntä riepovaa ei ole sattunut kohdalle. Nyt neljänkympin kynnyksellä ko. henkilö palaa mieleen enää silloin tällöin (koska näkyy silloin tällöin julkisuudessa), eikä tietenkään tunteet ole enää samoja. Muutenhan koko elämä olisi mennyt hukkaan ja kyllä tässä ihan omakin elämä on tullut vietettyä. Hauskaa olisi kuitenkin joskus nähdä ja vaihtaa pari sanaa, miten elämä on kuljettanut. Huomiselle hyvää 40-vuotispäivää siis nuoruudenihastukselleni!
elämässä on paha juttu! Sun pitäis ehdottomasti saada mielessäsi aikana periaatepäätös, että vanha ihastuksesi on menneisyyttä, eikä tulevaisuudessa tule olemaan mitään "teitä". Auttaisiko siihen se, että puhuisit tunteesi läpi tuon miehen kanssa..? Sen jälkeen ei olisi mitään selvittämätöntä teidän välillä - hän on kaiketi kumppaniinsa täysin sitoutunut, ja varmaankin tietää aiemmista tunteistasi, joten et aiheuttaisi mitään ihmeempää myrskyä vesilasissa. Itsellä on yksi paha "langanpää" elämässä... Ihastuin työkaveriini ts nyt jo entiseen työkaveriini yli 10 v sitten. Hän seurusteli silloin, mutta kyllä meidän välissä ylimääräistä jännitettä oli, ja joskus hän hankkiutui viihteellekin vain nähdäkseen minut. Taoin kallooni, että varattuun mieheen en haksahda, ja aloin sitten itsekin seurustella. Nyt, kohta 13 vuotta myöhemmin on tilanne se, että erinäisten vaiheiden jälkeen olen kohta taas sinkku - ja korviani myöden rakastunut tuohon "mieheen menneisyydestä", pidämme päivittäin yhteyttä ym. Hän on varattu tahollaan, perhettäkin on, joten tilanne on no way... "Meitä" ei tule koskaan olemaan elävässä elämässä. Olisi pitänyt selvittää asiat silloin vuosia sitten, kun se vielä oli yksinkertaisempaa...
onnistua enää? Tunteet on tosia kuitenkin. Särky tulee siitä, kun niille ei saa vastausta. Vai pitääkö sitten kaikkien juttujen johtaa omaan perheeseen? Itse ainakin painin niinpäin, että omani kanssa jaan kodin ja muiden kanssa sitten keskustelen näitä tunteita läpi. Yksikään nainen ei ole sanonut, että ahdistelen. Kaikkien kanssa voi viettää jonkin verran aikaa ja pitää yhteyksiä, ettei tarvi tuntea puserossaan ikävää läpi elämän. Mutta suurimman osan kanssa ei tietenkään mitään seksiä ole. Anoastaan yhdessäoloa jossain vaikka ravintolassa tai uimahallissa tai uimarannalla. yhdessä eläminenkin on parempi kuin unohtaa kokonaan.