Neuvoa vailla

Lähettelin ensin puolentusinaa viestiä kiinnostavanoloisille kuvallisille profiileille ja sitten kymmenkunta kuvattomille. Kiinnostavia kyllä löytyi runsaasti, mutta mitäs sainkaan vastaukseksi: yksi kysyi parilla sanalla valokuvaa ja toinen kiitti yhteydenotosta, että en taida olla hänen tyyppiään. Vaatimuksena minulla oli, että ei olisi lapsia ja että niitä vielä joskus haluaisi. Itse olen pian 40v ja kun noita omiakaan ei ole, pidän vaatimustani oikeutettuna. Tosin satuin saamaan yhteydenotton itseäni melkein kymmenen vuotta vanhemmalta suomalaiselta naiselta, parilta alle kolmekymppiseltä venäläiseltä naiselta ja joltakin afrikkalaiselta maahan pyrkijältä. Näitä löydän helposti täältäkin. Tarkoitukseni oli vain katsella Suomi-neitoja vähän niin kuin valmiiksi, jos taas välillä sinne sattuisi kotiutumaan. Sitä en edes kertonut, että en ole nyt Suomessa. Pitäisiköhän noihin viesteihin saada jokin serenadi väännetyksi vai yritänkö sitten vain pyydystää kuuta taivaalta. Kuinka monta viestiä oikein lähettelette? Itse jo ajattelin, että kohta varmaan tulee jokin spämmäyksen esto tai muuta vastaan? Terveisin täältä "Gineau Bissausta"
251488
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Ikäluokassasi ei enää ole paljoa sellaisia naisia joilla ei olisi jo lapsia, ja nuoremmat "kunnolliset" naiset valikoivat hyvin tarkkaan kenen kanssa perustavat perheen. Kun puolet avioliitoista päätyy eroon ja ainakin 10 % kasassa pysysneistä on kasassa kuliisien/rahan vuoksi, naisen paineet löytää kunnollinen ja kestävä parisuhde ovat valtavat. Lähes 40v miestä joka ei ole vielä ollut aviossa/tehnyt lapsia, pidetään nirsona, epäkelpona, pelimiehenä, sitoutumiskyvyttömänä, äidinpoikana tai muuna vastaavana. Itsekin ihmettelen kun netti on pullollaan miehiä joilla on jo ikää 35-45 ja yht äkkiä kauhea kiire perustaa perhe vaikka ei ole koskaan aiemmin halunnut. Miksi tehdä vanhana enää lapsia?

Äänestä
  • Onhan tässä naimissakin oltu, mutta kun ei se perässä pysynyt. Siis ero tuli ennen perheen lisäystä. Siis löytyihän täältä noita alle nelikymppisiä lapsettomia naisia. Pariin otteeseen pitkän illan profiileja tutkin enkä puoliakaan edes entinyt lukea. Mutta kyllähän tässä nyt jo tässä iässä itseänsä nuorempaa joutuu pakosta katselemaan. Pitäisikö sitten vain kertoa, että on sellainen peräkammarin poika ja varmasti pysyy siinä ja ikuisesti, jos vai jonkun kiinni saisi.

    Äänestä

Olet hakuprofiilissasi rehellinen: haluat naisen jolla ei ole lapsia ja haluaisit itse lapsia tulevan kumppanisi kanssa. Minua haittasi tässä se, että lapset ovat haussasi ylikorostuneella sijalla. Yleensä nainen (minä ainakin) haluan, että juuri häneen omana persoonanaan ihastutaan ja rakastutaan, ei niinkään potentiaalisena lapsensaamisen "apuvälineenä". Lähtökohtasi tuntuu olevan itsekäs (normaalin rajoissa kuitenkin). Harva nainen haluaa kuitenkaan mihinkään kulissiin mukaan sen takia, että mies on jossain ikävaiheessa havainnut ajan vääjäämättömän kulun ja pelkää yksinäistä vanhuutta ilman lapsia, jotka tulisivat vanhainkotiin kyläilemään... Vielä ei kuitenkaan tuossa iässä ole liian myöhäistä. Tämä oli vain yksi mielipide, varmaan löydät kumppanin joka ajattelee samoin kuin sinä.

Äänestä
  • "Harva nainen haluaa kuitenkaan mihinkään kulissiin mukaan sen takia, että mies on jossain ikävaiheessa havainnut ajan vääjäämättömän kulun ja pelkää yksinäistä vanhuutta ilman lapsia" Tarkoittanet, että harva jo sisäisen kellonsa hiljentänyt nainen haluaa... Vai onko jäänyt huomaamatta, että noin 99% 3-kymppisistä naisista on niitä jotka ovat huomanneet ajan vääjäämättömän kulun, ja hakevat, ei niinkään kumppania, vaan siittäjää jälkikasvulleen?

    Äänestä

  • "Olet hakuprofiilissasi rehellinen: haluat naisen jolla ei ole lapsia ja haluaisit itse lapsia tulevan kumppanisi kanssa. Minua haittasi tässä se, että lapset ovat haussasi ylikorostuneella sijalla. Yleensä nainen (minä ainakin) haluan, että juuri häneen omana persoonanaan ihastutaan ja rakastutaan, ei niinkään potentiaalisena lapsensaamisen "apuvälineenä"." No, jos ollaan rehellisiä, naiselle lapset, niiden saaminen ja biologinen kello (lue: oma etu) merkitsevät enemmän kuin miehelle, ainakin noin lähtökohtaisesti. Itse olen laittanut omaan ilmoitukseen että haluan lapsia. Tarkoittaa käytännössä sitä, että en ole poissulkenut lapsia tulevasta elämästäni. Rehellistä, eikö totta ?! Siis, jos sopiva kumppani osuu kohdalle, puitteet perheen perustamiselle on olemassa ja molemmat ovat lapsen hankkimisen kannalla, niin mikä ettei huomioiden realiteetit: lapsen hankinnasta seuraa minimissään 18 vuoden kasvatusurakka, joka on oma valinta. Kommentistasi vielä sen verran, että jos naisella on ikää reippaasti 30 , kyllä siinä väkisin miehenä miettii eri vaihtoehtoja: 1) onko nainen minusta oikeasti kiinnostunut tasavertaisena kumppanina 2) onko nainen kiinnostunut minusta vain siemenlinkona eli välillisesti, jotta saisi hankitettua itselleen lapsen (ja elättäjän) Vaihtoehto 1 on tavoiteltava olotila. Vaihtoehto 2 on worst-case scenario, jossa naisen itsekkyys on kaikkea hallitseva tekijä.

    Äänestä

  • m::36 kirjoitti:

    "Olet hakuprofiilissasi rehellinen: haluat naisen jolla ei ole lapsia ja haluaisit itse lapsia tulevan kumppanisi kanssa. Minua haittasi tässä se, että lapset ovat haussasi ylikorostuneella sijalla. Yleensä nainen (minä ainakin) haluan, että juuri häneen omana persoonanaan ihastutaan ja rakastutaan, ei niinkään potentiaalisena lapsensaamisen "apuvälineenä"." No, jos ollaan rehellisiä, naiselle lapset, niiden saaminen ja biologinen kello (lue: oma etu) merkitsevät enemmän kuin miehelle, ainakin noin lähtökohtaisesti. Itse olen laittanut omaan ilmoitukseen että haluan lapsia. Tarkoittaa käytännössä sitä, että en ole poissulkenut lapsia tulevasta elämästäni. Rehellistä, eikö totta ?! Siis, jos sopiva kumppani osuu kohdalle, puitteet perheen perustamiselle on olemassa ja molemmat ovat lapsen hankkimisen kannalla, niin mikä ettei huomioiden realiteetit: lapsen hankinnasta seuraa minimissään 18 vuoden kasvatusurakka, joka on oma valinta. Kommentistasi vielä sen verran, että jos naisella on ikää reippaasti 30 , kyllä siinä väkisin miehenä miettii eri vaihtoehtoja: 1) onko nainen minusta oikeasti kiinnostunut tasavertaisena kumppanina 2) onko nainen kiinnostunut minusta vain siemenlinkona eli välillisesti, jotta saisi hankitettua itselleen lapsen (ja elättäjän) Vaihtoehto 1 on tavoiteltava olotila. Vaihtoehto 2 on worst-case scenario, jossa naisen itsekkyys on kaikkea hallitseva tekijä.

    Sillä todellakin vain tuolla haulla hain "sopivia" joihin yritin saada jotain yhteyttä. Ei siinä kukaan vielä lapsista mitään puhunut. Tietokone oli vain toiminut ! Mutta moneenko profiiliin noin suunnilleen otatte yhteyttä esim. per kuukausi. Muutamaan? Muutamaan kymmeneen? Vai kenties sataan!

    Äänestä

  • m::36 kirjoitti:

    "Olet hakuprofiilissasi rehellinen: haluat naisen jolla ei ole lapsia ja haluaisit itse lapsia tulevan kumppanisi kanssa. Minua haittasi tässä se, että lapset ovat haussasi ylikorostuneella sijalla. Yleensä nainen (minä ainakin) haluan, että juuri häneen omana persoonanaan ihastutaan ja rakastutaan, ei niinkään potentiaalisena lapsensaamisen "apuvälineenä"." No, jos ollaan rehellisiä, naiselle lapset, niiden saaminen ja biologinen kello (lue: oma etu) merkitsevät enemmän kuin miehelle, ainakin noin lähtökohtaisesti. Itse olen laittanut omaan ilmoitukseen että haluan lapsia. Tarkoittaa käytännössä sitä, että en ole poissulkenut lapsia tulevasta elämästäni. Rehellistä, eikö totta ?! Siis, jos sopiva kumppani osuu kohdalle, puitteet perheen perustamiselle on olemassa ja molemmat ovat lapsen hankkimisen kannalla, niin mikä ettei huomioiden realiteetit: lapsen hankinnasta seuraa minimissään 18 vuoden kasvatusurakka, joka on oma valinta. Kommentistasi vielä sen verran, että jos naisella on ikää reippaasti 30 , kyllä siinä väkisin miehenä miettii eri vaihtoehtoja: 1) onko nainen minusta oikeasti kiinnostunut tasavertaisena kumppanina 2) onko nainen kiinnostunut minusta vain siemenlinkona eli välillisesti, jotta saisi hankitettua itselleen lapsen (ja elättäjän) Vaihtoehto 1 on tavoiteltava olotila. Vaihtoehto 2 on worst-case scenario, jossa naisen itsekkyys on kaikkea hallitseva tekijä.

    Onko tuollaisia 2-kohdan naisia oikeasti olemassa? En ikinä olisi tuollainen eikä kyllä kukaan tuttavistanikaan. No voihan tuttavani olla enimmäkseen samoista "piireistä" (akateemisia, suht. hyvissä ammateissa, harrastavia ja aktiivisia naisia). Onko täällä naisia, jotka uskaltavat tunnustaa olevansa tuohon kakkostyyppiin kallellaan? Ihan oikeesti, minusta tuntuu että tuo kakkonen on ihan ufo havainto????

    Äänestä

sitä kuuta taivaalta tai ainakin hyvin harvinaista naista :) Minulla on itselläni lapsia ja olen 40v, nyt seurustelen miehen kanssa joka on ns. samassa tilanteessa kuin sinä, ei lapsia itsellä mutta omia haluaisi, onneksi hänelle ei ole kynnyskysymys minun lapseni vaan se haluanko minä yrittää hänen kanssaan perheen perustamista. Totta kai haluan, koska rakastan miesystävääni ja haluan antaa hänelle mahdollisuuden isyyteen. Tämä tietenkin riippuu taas siitä tärppääkö enää, mutta jos ei tärppää niin ei se meidän suhdettamme riko.

Äänestä
  • Siis tarjolla on vain aivan nuoria, joita en etsinyt ja jotka tuskin minusta kiinnostuisivat ja sitten jotain iäkkäämpiä naisia, jotka etsivät isää ja sponsoria jo olemassa oleville lapsilleen tai vain kiikkustuolia korjaamaan. Kiitos ja näkemiin !

    Äänestä

  • laihaan tulokseen kirjoitti:

    Siis tarjolla on vain aivan nuoria, joita en etsinyt ja jotka tuskin minusta kiinnostuisivat ja sitten jotain iäkkäämpiä naisia, jotka etsivät isää ja sponsoria jo olemassa oleville lapsilleen tai vain kiikkustuolia korjaamaan. Kiitos ja näkemiin !

    Minä olen juuri tuollainen lapsensa jo tehnyt naisihminen, mutta en tunnista itseäni tuosta ollenkaan! En etsi lapselleni isää enkä mitään kodinkoneiden korjaajaa. Rakastava,aikuinen kumppani olisi sen sijaan haussa; ei edes välttämättä saman katon alle. Meitä omillaan toimeentulevia uraäitejä on paljon - ei me tarvita mitään vanhan ajan miestä elättäjäksi tai tekemään kodintöitä. Ruohonleikkuri ja porakone pysyvät naisenkin kädessä. Ja jos eivät, palveluja voi ostaa. Ihmissuhteita sen sijaan ei voi. Minusta miehestä tai naisesta saa aika kylmän kuvan, jos kumppanin lapset ovat aivan ehdoton ei. Tuskin itsekään olet täydellinen ihminen; sinussa saattaa olla joku ominaisuus joka ei sovi minun kuvaani ihannekumppanista. Olen silti avoin tutustumaan mieheen, jos muut asiat osuvat kohdalleen. Minusta mustavalkoisuus saattaa olla helppo tapa luokitella ihmisiä, myös mahdollisisa kumppaneita. Jyrkkyydellä kyllä suljet pois monen muuten hyvän mahdollisuuden parisuhteeseen. Mutta: kaikilla on periaatteensa. Minulla se on EI suvaitsemattomille ihmisille.

    Äänestä

  • mustavalkeaa kirjoitti:

    No huh huh... Mielipiteitä on monia ja juuri sinun mielipiteesi on todellä EPÄKYPSÄ!!! Jokaisella on valinnanoikeus, ja turha siitä ottaa herneet nenään jos lapseton henkilö ei huoli kumppania jolla on jo lapsi/a. Miksi lähteä valmiiseen perheeseen jos tahtoo ihan oman ydinperheen ilman toisen ihmisen lapsia??? Juuri te lapsia omaavat tuomitsette tämän ajattelutavan ja näinollen sinun ajatusmaailmasi on kuvaamasi mustavalkoinen.

    Äänestä

  • laihaan tulokseen kirjoitti:

    Siis tarjolla on vain aivan nuoria, joita en etsinyt ja jotka tuskin minusta kiinnostuisivat ja sitten jotain iäkkäämpiä naisia, jotka etsivät isää ja sponsoria jo olemassa oleville lapsilleen tai vain kiikkustuolia korjaamaan. Kiitos ja näkemiin !

    Minun lapsillani on jo isä, en todellakaan etsi heille uutta isää tai maksumiestä. Taidat olla aika tyhjäpäinen jos et tajua että naiset joilla on edellisen liiton lapsia eivät etsi elättäjää lapsilleen. Kiitos ja näkemiin

    Äänestä

  • Ihminen.. kirjoitti:

    No huh huh... Mielipiteitä on monia ja juuri sinun mielipiteesi on todellä EPÄKYPSÄ!!! Jokaisella on valinnanoikeus, ja turha siitä ottaa herneet nenään jos lapseton henkilö ei huoli kumppania jolla on jo lapsi/a. Miksi lähteä valmiiseen perheeseen jos tahtoo ihan oman ydinperheen ilman toisen ihmisen lapsia??? Juuri te lapsia omaavat tuomitsette tämän ajattelutavan ja näinollen sinun ajatusmaailmasi on kuvaamasi mustavalkoinen.

    tuomitsevan lapselliset ihmiset, joten eipäs heitellä kiviä lasiseinäisessä talossa

    Äänestä

  • laihaan tulokseen kirjoitti:

    Siis tarjolla on vain aivan nuoria, joita en etsinyt ja jotka tuskin minusta kiinnostuisivat ja sitten jotain iäkkäämpiä naisia, jotka etsivät isää ja sponsoria jo olemassa oleville lapsilleen tai vain kiikkustuolia korjaamaan. Kiitos ja näkemiin !

    exäni maksaa 600€/kk lapsistaan ja saan korotetun lapsilisän heistä, isä myös maksaa osan lasten harrastekuluista. Joten elättäjää, mihin minä sitä tarvin? Omat tulonikin on niin hyvät että ei ole koskaan ollut mitään hankaluuksia pärjätä, elätettäviähän minulle olisi tulossa jos huolisin

    Äänestä

  • taas tuntuvat kirjoitti:

    tuomitsevan lapselliset ihmiset, joten eipäs heitellä kiviä lasiseinäisessä talossa

    Se on aivan normaalia, jos toinen lapseton ihminen hakee toista lapsetonta ihmistä kumppaniksi, jonka kanssa voi myöhemmin perustaa oman perheen, jos siltä tuntuu. Siksi pitäisi olla ihan ymmärrettävää, että ensisijaisesti haetaan kumppania, joka on oman elämänsä suhteen samassa tilanteessa. Miksi lapsetonta ei yleensä kiinnosta uusiosuhteet ? Itse en ainakaan haluaisi olla toiselle mikään vaihtoehto plan B samalla, kun eksä(t) juoksee nurkissa. Lisäksi lapseton on ja pysyy perheen ulkopuolisena, mutta samalla on kuitenkin perheen velvollisuudet. Miksi siis ei samalla vaivalla panosta suhteeseen, johon itse voi vaikuttaa ?

    Äänestä

  • Korian kirjoitti:

    No pakkohan se on myöntää: varmaan on helpointa aloittaa puhtaalta pöydältä eli kumppanin kanssa jolla ei ole lapsia. Mutta kuten moni on täällä todennut, tuossa ikäluokassa todennäköisyys löytää sellaista kumppania on ratkaisevasti pienentynyt. Mitä jää vaihtoedoiksi: jatkaa edelleen sinkkuna tai löysätä näitä kumppanin "lapsellisuutta" koskevia kriteerejä. Eihän lapsettoman ja muutenkin sopivan kumppanin löytäminen aivan mahdotonta ole, mutta skaala laajentuu jos itsekin on valmis joustamaan. Joissakin viesteissä lemahtaa sellaiset stereotypiat esim. eronneista että hirvittää. Jos työpaikalla pystytte kommunikoimaan normaalista asiakkaiden ja työtoverien kanssa, eiköhän se juttelu kumppanin eksän ja lastenkin kanssa suju....

    Äänestä

  • Ihminen.. kirjoitti:

    No huh huh... Mielipiteitä on monia ja juuri sinun mielipiteesi on todellä EPÄKYPSÄ!!! Jokaisella on valinnanoikeus, ja turha siitä ottaa herneet nenään jos lapseton henkilö ei huoli kumppania jolla on jo lapsi/a. Miksi lähteä valmiiseen perheeseen jos tahtoo ihan oman ydinperheen ilman toisen ihmisen lapsia??? Juuri te lapsia omaavat tuomitsette tämän ajattelutavan ja näinollen sinun ajatusmaailmasi on kuvaamasi mustavalkoinen.

    Kukin tyylillään. En minä hernettä nenääni vetänyt. Kiitos tuosta erittäin kypsästä kommentisttasi ;)

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    No pakkohan se on myöntää: varmaan on helpointa aloittaa puhtaalta pöydältä eli kumppanin kanssa jolla ei ole lapsia. Mutta kuten moni on täällä todennut, tuossa ikäluokassa todennäköisyys löytää sellaista kumppania on ratkaisevasti pienentynyt. Mitä jää vaihtoedoiksi: jatkaa edelleen sinkkuna tai löysätä näitä kumppanin "lapsellisuutta" koskevia kriteerejä. Eihän lapsettoman ja muutenkin sopivan kumppanin löytäminen aivan mahdotonta ole, mutta skaala laajentuu jos itsekin on valmis joustamaan. Joissakin viesteissä lemahtaa sellaiset stereotypiat esim. eronneista että hirvittää. Jos työpaikalla pystytte kommunikoimaan normaalista asiakkaiden ja työtoverien kanssa, eiköhän se juttelu kumppanin eksän ja lastenkin kanssa suju....

    Kyse ei tässä tapauksessa ole kuitenkaan työkavereiden kanssa "kommunikoinnista" vaan parisuhteesta. Itse koin suhteen mieheen jolla lapsi, ja toiste en siihen rumbaan enään lähde, miksi minun pitäisi ymmärtää lapsiperheen arjen, koska itselläni lapsia ei ole, kuten yksi kirjoitti että siinä jää ns. ulkopuoliseksi tästä "perhe-elämästä". Miksi joku voi väittää sitä, että toisella on lapsi ja tämä ei "haittaisi" mitenkään tätä toista puolta vaan lähtisi vasten tahtoaan tällaiseen suhteeseen. Monet kuitenkin valitsevat ennemmin vaikka sinkkuuden kuin suhteen lapsia omaavaan henkilöön. Onhan meitä lapsettomia vielä, mutta se että oikeat kohtaavat ja missä. Viikonloppuisä ei ole minun "vaihtoehtoni".

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    No pakkohan se on myöntää: varmaan on helpointa aloittaa puhtaalta pöydältä eli kumppanin kanssa jolla ei ole lapsia. Mutta kuten moni on täällä todennut, tuossa ikäluokassa todennäköisyys löytää sellaista kumppania on ratkaisevasti pienentynyt. Mitä jää vaihtoedoiksi: jatkaa edelleen sinkkuna tai löysätä näitä kumppanin "lapsellisuutta" koskevia kriteerejä. Eihän lapsettoman ja muutenkin sopivan kumppanin löytäminen aivan mahdotonta ole, mutta skaala laajentuu jos itsekin on valmis joustamaan. Joissakin viesteissä lemahtaa sellaiset stereotypiat esim. eronneista että hirvittää. Jos työpaikalla pystytte kommunikoimaan normaalista asiakkaiden ja työtoverien kanssa, eiköhän se juttelu kumppanin eksän ja lastenkin kanssa suju....

    "No pakkohan se on myöntää: varmaan on helpointa aloittaa puhtaalta pöydältä eli kumppanin kanssa jolla ei ole lapsia." Kyllä, juuri näin. Ymmärsit villakoiran ytimen. "Mutta kuten moni on täällä todennut, tuossa ikäluokassa todennäköisyys löytää sellaista kumppania on ratkaisevasti pienentynyt." Ratkaisevasti ja ratkaisevasti. Kaikki on suhteellista. Miksi pitäisi olla monta eri vaihtoehtoa, kun riittää yksi kaikin puolin sopiva vaihtoehto. "Mitä jää vaihtoedoiksi: jatkaa edelleen sinkkuna tai löysätä näitä kumppanin "lapsellisuutta" koskevia kriteerejä. Eihän lapsettoman ja muutenkin sopivan kumppanin löytäminen aivan mahdotonta ole, mutta skaala laajentuu jos itsekin on valmis joustamaan." Ratkaisu on yksinkertainen. Jos sopivaa kumppania ei löydy, silloin eletään sinkkuna ja se on voi voi... Naisilla on vapaus valita kumppani (ja jopa nirsoilla), miksi miehillä ei voisi olla samaa mahdollisuutta ? Naisilla on tapana kauheasti korostaa kemian merkitystä, mutta miksi miehen pitäisi alkaa suhteeseen vain velvollisuudentunnosta ? Sanoppa se ?! "Joissakin viesteissä lemahtaa sellaiset stereotypiat esim. eronneista että hirvittää." Ikävä kyllä, tuossa on totuuden siemen. Todellisuudessa jokainen kariutunut suhde jättää oman jälkensä ja aiheuttaa helposti patoutumia myös uusiin suhteisiin, vaikka toisin annetaan ymmärtää. "Jos työpaikalla pystytte kommunikoimaan normaalista asiakkaiden ja työtoverien kanssa, eiköhän se juttelu kumppanin eksän ja lastenkin kanssa suju..." TYöpaikalla tehdään yleensä korvausta vastaan työtä, ja palkka on korvaus menetetystä vapaa-ajasta. Työpaikalla ihmissuhteet ovat muodollisempia, formaalimpia. Syystäkin. Parisuhde on taas asia erikseen, ja ainakin itse haluan pitää työpaikan ihmissuhteet ja parisuhteen erillään, aivan samalla tavalla kuin työ- ja vapaa-ajan.

    "Kyllä, juuri näin. Ymmärsit villakoiran ytimen. " Cillakoiran ydin, on samaa moskaa kuin sen ulkokuorikin; pölyä. "Ratkaisevasti ja ratkaisevasti. Kaikki on suhteellista. Miksi pitäisi olla monta eri vaihtoehtoa, kun riittää yksi kaikin puolin sopiva vaihtoehto. " Yksi kaikin puolin hyvä? Entäs rakkaus? Eikö sillä olekaan väliä? Järkiavioliittoako vai kulissiako, 40 lapsettomat miehet etsiikin? "odellisuudessa jokainen kariutunut suhde jättää oman jälkensä ja aiheuttaa helposti patoutumia myös uusiin suhteisiin, vaikka toisin annetaan ymmärtää. " Näytä minulle yksikin 40v ihminen jolla ei ole takanaan kariuteneita ihmissuhteita, kyllä heilläkin on omat painolastinsa tulevaan suhteeseen, joskus jopa suuremmat kuin lapsi. Etsiköön kukin millä perusteella tahansa ihmistä elämäänsä, minulle aivan sama. Mutta aivan turha on suoltaa suun täydeltä soopaa.

    Äänestä

  • Korian kirjoitti:

    "No pakkohan se on myöntää: varmaan on helpointa aloittaa puhtaalta pöydältä eli kumppanin kanssa jolla ei ole lapsia." Kyllä, juuri näin. Ymmärsit villakoiran ytimen. "Mutta kuten moni on täällä todennut, tuossa ikäluokassa todennäköisyys löytää sellaista kumppania on ratkaisevasti pienentynyt." Ratkaisevasti ja ratkaisevasti. Kaikki on suhteellista. Miksi pitäisi olla monta eri vaihtoehtoa, kun riittää yksi kaikin puolin sopiva vaihtoehto. "Mitä jää vaihtoedoiksi: jatkaa edelleen sinkkuna tai löysätä näitä kumppanin "lapsellisuutta" koskevia kriteerejä. Eihän lapsettoman ja muutenkin sopivan kumppanin löytäminen aivan mahdotonta ole, mutta skaala laajentuu jos itsekin on valmis joustamaan." Ratkaisu on yksinkertainen. Jos sopivaa kumppania ei löydy, silloin eletään sinkkuna ja se on voi voi... Naisilla on vapaus valita kumppani (ja jopa nirsoilla), miksi miehillä ei voisi olla samaa mahdollisuutta ? Naisilla on tapana kauheasti korostaa kemian merkitystä, mutta miksi miehen pitäisi alkaa suhteeseen vain velvollisuudentunnosta ? Sanoppa se ?! "Joissakin viesteissä lemahtaa sellaiset stereotypiat esim. eronneista että hirvittää." Ikävä kyllä, tuossa on totuuden siemen. Todellisuudessa jokainen kariutunut suhde jättää oman jälkensä ja aiheuttaa helposti patoutumia myös uusiin suhteisiin, vaikka toisin annetaan ymmärtää. "Jos työpaikalla pystytte kommunikoimaan normaalista asiakkaiden ja työtoverien kanssa, eiköhän se juttelu kumppanin eksän ja lastenkin kanssa suju..." TYöpaikalla tehdään yleensä korvausta vastaan työtä, ja palkka on korvaus menetetystä vapaa-ajasta. Työpaikalla ihmissuhteet ovat muodollisempia, formaalimpia. Syystäkin. Parisuhde on taas asia erikseen, ja ainakin itse haluan pitää työpaikan ihmissuhteet ja parisuhteen erillään, aivan samalla tavalla kuin työ- ja vapaa-ajan.

    Mahdollisuutta valinnanvapauteenko? (vapaus / mahdollisuus, alitajuinenko rinnastus?) Kummallakin on vapaus valita. Vapaus ei tee vielä valintaa mahdolliseksi. Ne iänikuiset markkinat. Pitää olla valittavaa, valinnanvaraa, muuten ei voi valita. Naisella mahdollisuus on suurempi, miehellä pienempi. Voisi tietysti olla samakin, mutta ei ole. (se ettei valitse ketään, on eri asia, eikä tässä mielessä valintaa, vaan valitsematta jättämistä) ================================================ Voisikohan tulos olla enää valitettavampi. Työntekijöillä on jo paljon valittamista. Puuttuu enää paljon valittavia ihmisiä, mietti gallupinsuunnittelija innoissaan tehtävälomakkeestaan. ================================================ Olen käsittänyt, että sellaista ei tehdäkään. Sosiaalista painetta pariutumiseen on, tuskin merkittävä syy yksistään. Sensijaan aloittamisen yhteydessä puhutaan paljon sitoutumisesta. Tarkoittaako se että suhdetta pitäisi jatkaa vain velvollisuudentunnosta ? Siis silloinko kun muut suhdetta koossapitävät aiheet, voimat, tms. ovat kaikki kadonneet, hävinneet tms?

    Äänestä

Sanoisin, että fiksun seuran löytäminen nettitreffeistä taitaa olla mahdotonta. Sanon tämän nyt parin vuoden kokemuksella. Sinullakin AP alkaa tuota ikääkin olla liikaa - eli jos ehdottomasti etsit naista lasten synnyttämiseen. 10 vuotta vanhempi mies ei montaa naista houkuta (eli 30 v nainen) ja 35 v naisen pitäisi heti sulle paukahtaa paksuksi. Sekin on vähän hiinä ja hiinä.

Äänestä

No niin, oli ihan pakko myös minun vastata koska olen 38v. LAPSETON nainen, joka myöskin toivoo vieläKIN tapaavansa sen miehen jonka kanssa voisi viettää lopunikää sekä saada myös lapsia. Paljon kyllä se puhuttaa lapsia omaavien keskuudessa, kun minulla ei ole lapsia: miksi? olenko "nirso"? eikö kukaan huoli minua? enkö saa lapsia? vihaanko lapsia? mikä minussa on vikana kun olen LAPSETON ja vielä sinkku? Olen kyllästymiseen asti saanut vastailla enemmän tai vähemmän tutuille tästä asiasta ja nykyään vastaankin, että kait minussa sitten on jotain vialla ja pahasti.. :D Netti-deitissä miehet parjaavat minua kun en "huoli" miestä jolla jo on lapsia, ja samaan henkeen toteavat jonkun edellä mainituista asioista.. No, tämä on myös minun valintani ja toivon EDELLEEN löytäväni sen oikean LAPSETTOMAN. Ja hei ap. sinä olet sentään ollut naimisissa, minä en, eli olen vielä "kummallisempi" tapaus... ;) Otin itse netti-deitin kautta yhteyttä n.5 "mies kandidaattiin" ja parit ovat jo hiljentyneet, eli kadonneet bittiavaruuteen, parin kanssa kirjoittelen edelleen ja heidät pitäisi myös tavata (jos eivät häviä...) piakkoin. Mutta, en kuitenkaan heitä kirvestä kaivoon, joten älä Sinäkään ap!!! Uskon, että löydämme molemmat vielä sen sydämmenvalitun ja saamme sitä perheenlisäystä, jotta emme enään olisi niitä "outoja tyyppejä" ;) Tsemppiä hakuun!!

Äänestä
  • Minä olen lapseton 43 nainen. Syy lapsettomuuteen on ihan oma tahto ja valinta. Mä en ole koskaan halunnut äidiksi. Enkä halua vieläkään:) Mutta kunppanillani on lapsia ja hyvin tullaan toimeen. Ei minua häiritse kenenkään muut lapset, enkä vihaa lapsia. Ne ei vaan ikinä ole sopineet minun elämääni, noin niinkuin ominani. Eikä se minua ihmisenä huononna, päin vastoin. Kamalampaa olisi jos olisi lapsia ja ne olisivat isällään, koska minä en niitä eron sattuessa olisi voinut hoitaa. Joten kukin tavallaan ja tyylillään, maailmassa saa haluta mitä vaan. On eri asia saaada haluttunsa:)

    Äänestä

jos et kerro asuvasi ulkomailla. Olen hiukan yli 40-vuotias, eronnut, lapseton ja toivon löytäväni miehen, jolla ei ole lapsia, tai jonka lapset ovat jo aikuisia ja muuttaneet kotoa. Olen kokenut äitipuolena olemisen, ja todennut, ettei se osa sovi minulle. Kumppania kuitenkin etsin. Ei äitiys käy kaikille. Maailmassa on liikaa ihmisiä jo nyt, miksi tehdä lisää? Tarjoudu hoitamaan ystävien vauvoja, niin ehkäpä lapsikuumeesi laantuu?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

laihaan tulokseen kirjoitti:

Lähettelin ensin puolentusinaa viestiä kiinnostavanoloisille kuvallisille profiileille ja sitten kymmenkunta kuvattomille. Kiinnostavia kyllä löytyi runsaasti, mutta mitäs sainkaan vastaukseksi: yksi kysyi parilla sanalla valokuvaa ja toinen kiitti yhteydenotosta, että en taida olla hänen tyyppiään. Vaatimuksena minulla oli, että ei olisi lapsia ja että niitä vielä joskus haluaisi. Itse olen pian 40v ja kun noita omiakaan ei ole, pidän vaatimustani oikeutettuna. Tosin satuin saamaan yhteydenotton itseäni melkein kymmenen vuotta vanhemmalta suomalaiselta naiselta, parilta alle kolmekymppiseltä venäläiseltä naiselta ja joltakin afrikkalaiselta maahan pyrkijältä. Näitä löydän helposti täältäkin. Tarkoitukseni oli vain katsella Suomi-neitoja vähän niin kuin valmiiksi, jos taas välillä sinne sattuisi kotiutumaan. Sitä en edes kertonut, että en ole nyt Suomessa. Pitäisiköhän noihin viesteihin saada jokin serenadi väännetyksi vai yritänkö sitten vain pyydystää kuuta taivaalta. Kuinka monta viestiä oikein lähettelette? Itse jo ajattelin, että kohta varmaan tulee jokin spämmäyksen esto tai muuta vastaan? Terveisin täältä "Gineau Bissausta"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu