Julkisen sektorin alasajo on juuri Sata-komitean mielisaneeraus,siitä tulisi työttömiä 40-50 tuhatta ja kaikki ne työpaikat ilmeisesti yksityistettäisiin. Kysynkin nyt,kuka tästä alasajosta hyötyy? Häviäjiä ovat tietenkin työntekijät,jotka menettävät työpaikkansa. Sata-komitean suunnitelmissa on muuten "sata" muutakin yhtä yltiömäistä ehdotusta yhteiskunnan koko järjestelmän muuttamiseksi. Mikä oikeus tällä istuvalla hallituksella on näihin yksipuolisiin muutoksiin?
Sata-komitea
105
3622
Vastaukset
- tähän...
"Kysynkin nyt,kuka tästä alasajosta hyötyy? " No hyötyjä olisi: "Jos kansallisvaltiot ja julkinen sektori vastaavat jatkossakin terveys- ja sosiaalialan palvelujen tuottamisesta Euroopassa, suuret amerikkalaisyritykset menettävät hyvin paljon rahaa. Tästä syystä USA on halunnut ulottaa monenkeskisen investointi-sopimuksen (MAI) sekä palvelujen kansainvälistä kauppaa säätelevän sopimuksen (GATS) koskemaan myös sosiaali- ja terveyssektoreita. Amerikkalaiset yritykset voisivat tällöin käyttää kyseisten sopimusten eräänlaisen ytimen muodostavaa kansallisen kohtelun periaatetta sillanpäiden luomiseen terveys-,koulutus- ja sosiaalialan "markkinoille" Euroopassa. Jos Euroopassa toimivat kaupalliset terveys- ja sosiaalialan yritykset myisivät samoja palveluja kuin mitä julkinen sektori tarjoaa, amerikkalaisyritykset voisivat vapaan kilpailun ja kansallisen kohtelun periaatteiden pohjalta vaatia julkisen terveydenhuoltojärjestelmän saaman valtion tuen lopettamista, tai samojen tukiaisten tarjoamista myös julkisen sektorin kanssa kilpaileville yksityisille yrityksille" http://209.85.229.132/search?q=cache:IJ555lDA67MJ:www.globalisaatio.net/download/hyvinvoi.pdf mikä uhkaa hyvinvointivaltiota&cd=1&hl=fi&ct=clnk&gl=fi&lr=lang_fi&client=firefox-a http://www.globalisaatio.net/download/hyvinvoi.pdf
- nyt pulppuaa kiukku
Koko Sata-komitea on suunniteltu hyvinvointivaltion alasajoon,hetken päästä ei voi terveyspalvelujakaan käyttää muut kuin ne ,joilla on kalliit vakuutukset kunnossa. Amerikassakin kysytään heti,jos henkilö viedään sairaalaan,että onko vakuutukset kunnossa,ellei ole,voi lähteä kotiin kuolemaan. Amerikan malliinko tätä Suomeakin aletaan kehittää? Ja nimenomaan,siksi,että USA hyötyisi näistä kaikista,uskomatonta ja röyhkeää.
- -08
nyt pulppuaa kiukku kirjoitti:

"Suomalaistenkin poliitikkojen tulisikin seurata miten trendit maailmalla muuttuvat. Chicagon koulukunnan oppi palveluiden yksityistämisen autuudesta luotiin kaksikymmentä vuotta sitten, jotta amerikkalaisille rahoitusyhtiöille syntyisi uusia tuottoisia sijoituskohteita. Monen pienen maan kansallisvarallisuus siirrettiinkin alihintaan sijoittajille. Nyt kun alihinnoitteluun ei suostu enää kuin Suomi, yksityistäminen on menossa pois muodista. Tavaramarkkinoiden täydellinen vapautus taas luotiin siksi, että amerikkalaisille tuotteille avautuisi markkinat kehittyviin maihin." http://www.kalkhas.fi/kolumner/210408.htm
- Näin on asia.
Ei todellakaan ole sama ketä äänestät EU-vaaleissa. EU:n parlamentissa konservatiivit ajavat GATS-sopimuksen läpi, jos pystyvät. Sillä on kauaskantoiset seuraukset mm. terveydenhuoltoon Suomessa. Suomalaiset mepit eivät ole niinsanotusti "Suomen asialla", kuten he väittävät. Tarkoitan tässä lähinnä Kokoomuksen edustajia, jotka kuuluvat konservatiiviryhmään EU-parlamentissa.
He puoltavat ryhmän mukana GATS-sopimusta. - on..
Näin on asia. kirjoitti:
Ei todellakaan ole sama ketä äänestät EU-vaaleissa. EU:n parlamentissa konservatiivit ajavat GATS-sopimuksen läpi, jos pystyvät. Sillä on kauaskantoiset seuraukset mm. terveydenhuoltoon Suomessa. Suomalaiset mepit eivät ole niinsanotusti "Suomen asialla", kuten he väittävät. Tarkoitan tässä lähinnä Kokoomuksen edustajia, jotka kuuluvat konservatiiviryhmään EU-parlamentissa.
He puoltavat ryhmän mukana GATS-sopimusta.jo nyt alentuneet.
"Vaikutus työntekijöihin
Lisääntyvä markkinaorientaatio johtaa väistämättä palkkatason madaltumiseen ja työehtojen huonontumiseen, kun kilpailu asettaa etusijalle kustannuskontrollin.
Palkat ja työehdot
Ensimmäinen tärkeä johtopäätös on, että liberalisointi ja yksityistäminen johtavat palkkojen ja työehtojen heikentymiseen. Tapaustutkimukset osoittavat, että molemmat prosessit pakottavat yritykset etsimään keinoja vähentää työvoimakustannuksia. Tämä paine johtuu kasvavasta kilpailusta ja yritysten hallinnon muutoksista yksityistämisen yhteydessä."
http://capsicumguys.com/~hyva/index.php?a=105 - kyllä vaan
on.. kirjoitti:
jo nyt alentuneet.
"Vaikutus työntekijöihin
Lisääntyvä markkinaorientaatio johtaa väistämättä palkkatason madaltumiseen ja työehtojen huonontumiseen, kun kilpailu asettaa etusijalle kustannuskontrollin.
Palkat ja työehdot
Ensimmäinen tärkeä johtopäätös on, että liberalisointi ja yksityistäminen johtavat palkkojen ja työehtojen heikentymiseen. Tapaustutkimukset osoittavat, että molemmat prosessit pakottavat yritykset etsimään keinoja vähentää työvoimakustannuksia. Tämä paine johtuu kasvavasta kilpailusta ja yritysten hallinnon muutoksista yksityistämisen yhteydessä."
http://capsicumguys.com/~hyva/index.php?a=105http://arsi.blogit.uusisuomi.fi/2008/11/10/kallis-kalliimpi-ja-yksityistetty/
>Isossa-Britanniassa on havaittu, että kuntapalvelujen yksityistäminen käy erittäin kalliiksi veronmaksajille.> - puhuttaessa
nyt pulppuaa kiukku kirjoitti:
Koko Sata-komitea on suunniteltu hyvinvointivaltion alasajoon,hetken päästä ei voi terveyspalvelujakaan käyttää muut kuin ne ,joilla on kalliit vakuutukset kunnossa. Amerikassakin kysytään heti,jos henkilö viedään sairaalaan,että onko vakuutukset kunnossa,ellei ole,voi lähteä kotiin kuolemaan. Amerikan malliinko tätä Suomeakin aletaan kehittää? Ja nimenomaan,siksi,että USA hyötyisi näistä kaikista,uskomatonta ja röyhkeää.
Suomesta on Orwellilainen ilmaus. Jos ymmärrätte, mitä tarkoitan. Sitä käytetään tarkoituksella, etenkin tietyt tahot.
Suuri osa alasajosta on jo tehty. Paljon tehtiin jo ennen EU:iin liittymistä. Samoin viime laman varjolla. Mitään ei korjattu, vaikka Suomen taloudellinen tilanne oli muutama vuosi sitten parempi kuin koskaan.
Nyt on viimeistelyn paikka. Tutkitaan, olisiko vielä jossain jotain leikattavaa ja yksityistettävää. Mennään tiheämmällä kammalla lävitse. - ja siksipä
puhuttaessa kirjoitti:
Suomesta on Orwellilainen ilmaus. Jos ymmärrätte, mitä tarkoitan. Sitä käytetään tarkoituksella, etenkin tietyt tahot.
Suuri osa alasajosta on jo tehty. Paljon tehtiin jo ennen EU:iin liittymistä. Samoin viime laman varjolla. Mitään ei korjattu, vaikka Suomen taloudellinen tilanne oli muutama vuosi sitten parempi kuin koskaan.
Nyt on viimeistelyn paikka. Tutkitaan, olisiko vielä jossain jotain leikattavaa ja yksityistettävää. Mennään tiheämmällä kammalla lävitse.Hyvinvointivaltio sanaa ei enään käytetäkään, vaan jo vuosia sitten alettiin puhumaan hyvinvointiyhteiskunnasta.
"– Siinä nyt ilmeisesti Halonen meni samaan ansaan kuin siinä, että hän puhuu hyvinvointiyhteiskunnasta. Se on kyllä uusliberalistinen käsite hyvin pitkälle, koska ei yhteiskunta ole toimija, vaan valtio. Yhteiskunta on päämäärä, valtio on väline. Minusta on hiukan vaarallista puhua hyvinvointiyhteiskunnasta, koska se viittaa siihen, että vapaaehtoisjärjestöjen pitäisi hoitaa systeemiä. Se on sinisilmäisyyttä.
– Minä kunnioitan kaikkea vapaaehtoistoimintaa, mutta täytyy olla realisti. Ei sillä pitkälle potkita."
http://hirvasnoro.blogspot.com/2006/09/olavi-riihinen-osa-2-uusliberalismia.html - kunnat..
ja siksipä kirjoitti:
Hyvinvointivaltio sanaa ei enään käytetäkään, vaan jo vuosia sitten alettiin puhumaan hyvinvointiyhteiskunnasta.
"– Siinä nyt ilmeisesti Halonen meni samaan ansaan kuin siinä, että hän puhuu hyvinvointiyhteiskunnasta. Se on kyllä uusliberalistinen käsite hyvin pitkälle, koska ei yhteiskunta ole toimija, vaan valtio. Yhteiskunta on päämäärä, valtio on väline. Minusta on hiukan vaarallista puhua hyvinvointiyhteiskunnasta, koska se viittaa siihen, että vapaaehtoisjärjestöjen pitäisi hoitaa systeemiä. Se on sinisilmäisyyttä.
– Minä kunnioitan kaikkea vapaaehtoistoimintaa, mutta täytyy olla realisti. Ei sillä pitkälle potkita."
http://hirvasnoro.blogspot.com/2006/09/olavi-riihinen-osa-2-uusliberalismia.html"Kuntajohtajat: Palveluita voitava myös heikentää"
http://www.hs.fi/artikkeli/1135248663688?ref=rss
Milton Friedman: "Vain kriisi mahdollistaa todellisen muutoksen."
"Financial times ei näe talouskriisejä pelkästään onnettomuuksina, jotka aiheuttavat työttömyyttä ja konkursseja. Se on myös mahdollisuus pakottaa työläiset ja päättäjät uudenlaisiin joustoihin, joita ei ehkä muuten hyväksyttäisi.
Tästä laajemmin on kirjoittanut kanadalainen Naomi Klein tuoreessa The Shock Doctrine -kirjassaan."
http://globaaliintifada.wordpress.com/2009/02/04/shokkidoktriini-ii/ - hjuva hjallitus
"Kansainvälisten yritysten temmellyskenttä"
Välikysymyksen ensimmäinen allekirjoittaja, SDP:n ryhmäjohtaja Tarja Filatov näki vanhustenhoidonkin joutuvan "suurten kansainvälisten terveyspalveluyritysten temmellyskentäksi".
- Hallituksen politiikka suuntaa kohti kansainvälisten suuryritysten ja kylmien markkinoiden palveluja, jossa rahalla saa. Hallitus nojautuu yhä enemmän yksityisiin palvelumarkkinoihin, hän syytti.
Filatov vaati vanhushoidon palvelulakia ja lisää rahaa kunnille sen toteuttamiseen."
http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=12453:qhalllitus-ei-ole-tumput-suorina-vahustenhoidossa... - 21=3
hjuva hjallitus kirjoitti:
"Kansainvälisten yritysten temmellyskenttä"
Välikysymyksen ensimmäinen allekirjoittaja, SDP:n ryhmäjohtaja Tarja Filatov näki vanhustenhoidonkin joutuvan "suurten kansainvälisten terveyspalveluyritysten temmellyskentäksi".
- Hallituksen politiikka suuntaa kohti kansainvälisten suuryritysten ja kylmien markkinoiden palveluja, jossa rahalla saa. Hallitus nojautuu yhä enemmän yksityisiin palvelumarkkinoihin, hän syytti.
Filatov vaati vanhushoidon palvelulakia ja lisää rahaa kunnille sen toteuttamiseen."
http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=12453:qhalllitus-ei-ole-tumput-suorina-vahustenhoidossa...SAATANAN PERKELE!
- näin edetään..
-08 kirjoitti:
"Suomalaistenkin poliitikkojen tulisikin seurata miten trendit maailmalla muuttuvat. Chicagon koulukunnan oppi palveluiden yksityistämisen autuudesta luotiin kaksikymmentä vuotta sitten, jotta amerikkalaisille rahoitusyhtiöille syntyisi uusia tuottoisia sijoituskohteita. Monen pienen maan kansallisvarallisuus siirrettiinkin alihintaan sijoittajille. Nyt kun alihinnoitteluun ei suostu enää kuin Suomi, yksityistäminen on menossa pois muodista. Tavaramarkkinoiden täydellinen vapautus taas luotiin siksi, että amerikkalaisille tuotteille avautuisi markkinat kehittyviin maihin." http://www.kalkhas.fi/kolumner/210408.htm
Demokratia on häiriö markkinataloudessa, tai oikeammin kapitalismissa, näin ajatellaan jenkeissä, jossa Kiinan mallia on jo alettu kehua, tästäkin Isokallio kirjoitti jo muutama vuosi sitten, nyt Taloussanomat kuvaa asiaa melko hyvin:
"Muutos, joka katkaisi yksityisen ja julkisen vallan hedelmällisen yhteistyön, alkoi presidentti Ronald Reaganin kaudella yksityistämisen nimissä. Valtio ajettiin pois joka paikasta ja vankiloistakin tuli yksityisiä voittoa tuottavia laitoksia. Yksityistämisen käänteinen seuraus oli se, että mitään ei tehdä ellei siitä synny liikevoittoa. Tämä sama kehitys näkyy myös Suomessa.
Markkinatalous toimii
ilman demokratiaa
Kun Kiina teki historian suurimman ja nopeimman talousnousun, se todisti markkinatalouden toimivan ilman demokratiaa. Tämä oli kurja yllätys lännelle, joka luuli, että markkinatalous vaatii rinnalleen demokratian.
Amerikkalaismediassa vilahtelee jo sellaisia mielipiteitä, että markkinatalous toimiikin paremmin kiinalaisessa kommunismissa kuin amerikkalaisessa demokratiassa (totta!). Amerikkalaiset rahapiirit osoittavat jo julkeata ihailua kiinalaista päätöksentekojärjestelmää kohtaan, koska pääomalle on herttaisen yhdentekevää, ovatko hallituksen edustajat kommunisteja vai demokraatteja. Pääasia on se, että raha saa ratkaista."
http://www.taloussanomat.fi/ajatukset/2010/01/20/amerikan-alamaki/2010847/145 - niinpä.
kunnat.. kirjoitti:
"Kuntajohtajat: Palveluita voitava myös heikentää"
http://www.hs.fi/artikkeli/1135248663688?ref=rss
Milton Friedman: "Vain kriisi mahdollistaa todellisen muutoksen."
"Financial times ei näe talouskriisejä pelkästään onnettomuuksina, jotka aiheuttavat työttömyyttä ja konkursseja. Se on myös mahdollisuus pakottaa työläiset ja päättäjät uudenlaisiin joustoihin, joita ei ehkä muuten hyväksyttäisi.
Tästä laajemmin on kirjoittanut kanadalainen Naomi Klein tuoreessa The Shock Doctrine -kirjassaan."
http://globaaliintifada.wordpress.com/2009/02/04/shokkidoktriini-ii/ja sen sellaista...visiota.
"1) lasten päivähoito siirretty laskemaan oppivelvollisuusikää (siis koulutoimen hallintoon) ja samalla koulutusputken varhentunut alkupää yksityistetty (suuri osa päivähoidosta ostetaan ulkoistettuna)
2) yliopistot on ulkoistettu ja yhtiöitetty ja lukukausimaksut ovat tulossa hyvää vauhtia myös nilsiäläisille, ei pelkästään madridilaisille ja kapkaupunkilaisille
3) maahan luotu ammattikorkeakoulu-verkko ajetaan alas ja koulutus myös tältä osin siirretään viiteen suurimpaan kasvukeskukseen ja yhtiöitetään saman tien (EU:ssa ”sparcely populated areas - no way or NIMBY”)
4) Suomi pitää edelleen näppinsä tiukasti erossa Euroopan lupaavimmasta energia-ja logistiikka-esiintymästä ja jättää sen USA:n, Kanadan, Tanskan, Venäjän ja Norjan huomaan (Barents ja Pohjoinen Jäämeri, Koillis- ja Luoteis-väylät)"
http://anttiliikkanen.blogit.uusisuomi.fi/2010/03/02/aanestyskehoitus-nuorille-2011-eduskuntavaaleihin/ - sieltähän se..
niinpä. kirjoitti:
ja sen sellaista...visiota.
"1) lasten päivähoito siirretty laskemaan oppivelvollisuusikää (siis koulutoimen hallintoon) ja samalla koulutusputken varhentunut alkupää yksityistetty (suuri osa päivähoidosta ostetaan ulkoistettuna)
2) yliopistot on ulkoistettu ja yhtiöitetty ja lukukausimaksut ovat tulossa hyvää vauhtia myös nilsiäläisille, ei pelkästään madridilaisille ja kapkaupunkilaisille
3) maahan luotu ammattikorkeakoulu-verkko ajetaan alas ja koulutus myös tältä osin siirretään viiteen suurimpaan kasvukeskukseen ja yhtiöitetään saman tien (EU:ssa ”sparcely populated areas - no way or NIMBY”)
4) Suomi pitää edelleen näppinsä tiukasti erossa Euroopan lupaavimmasta energia-ja logistiikka-esiintymästä ja jättää sen USA:n, Kanadan, Tanskan, Venäjän ja Norjan huomaan (Barents ja Pohjoinen Jäämeri, Koillis- ja Luoteis-väylät)"
http://anttiliikkanen.blogit.uusisuomi.fi/2010/03/02/aanestyskehoitus-nuorille-2011-eduskuntavaaleihin/"Kokoomus yrittää taas ottaa harppauksen taaksepäin. Taas meinataan mennä kohti luokkayhteiskuntaa. Jos tämä OPM:n esitys lukukausimaksuista menee läpi, opiskelusta saa joka vuosi 1000 euron sakot."
http://viitasaari.blogit.uusisuomi.fi/2010/03/04/opiskelusta-1000-euron-sakot/
"Opetusministeriö kaavailee 1000 euron pakollista opintomaksua"
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=2021750&ref=fb - boooooommmmmmmm
nyt pulppuaa kiukku kirjoitti:
Koko Sata-komitea on suunniteltu hyvinvointivaltion alasajoon,hetken päästä ei voi terveyspalvelujakaan käyttää muut kuin ne ,joilla on kalliit vakuutukset kunnossa. Amerikassakin kysytään heti,jos henkilö viedään sairaalaan,että onko vakuutukset kunnossa,ellei ole,voi lähteä kotiin kuolemaan. Amerikan malliinko tätä Suomeakin aletaan kehittää? Ja nimenomaan,siksi,että USA hyötyisi näistä kaikista,uskomatonta ja röyhkeää.
Lyijy auttaa kaikkiin tauteihin! Aseet vapaaks, ettei tarvi virolaisilta ostaa.
- vanha-nen
21=3 kirjoitti:
SAATANAN PERKELE!
>Työmarkkinatukiuudistus on työreformi Vanhasen malliin
Työministeriö asetti 15.6. 2004 ns. Skogin työryhmän valmistelemaan hallituksen työllisyysohjelmaan sisältyvän työmarkkinatuen uudistuksen. Työryhmän tehtävä perustui pääministeri Vanhasen hallitusohjelmaan. Työryhmä julkaisi esityksensä 2. helmikuuta. Esityksessä rajataan työmarkkinatuki 500 päivään. Sen jälkeen se muuttuu vastikkeelliseksi.
Tuen vastikkeellisuus merkitsee, että tämän jälkeen työttömän tulisi osallistua erilaisiin valtion ja kuntien järjestämiin työllistämistoimiin melkein minkälaisella palkalla tahansa. On vaarana, että nämä työllistämistoimet mahdollistavat todellisen halpatyövoiman käytön. Onpa jo puhuttu orjatyövoiman käyttöön otosta.>>>>>>>>>>>>>
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=121913 - Toinen Janne
21=3 kirjoitti:
SAATANAN PERKELE!
Sinä perkele joudut kuitenkin imemään Käpyläntie 10,n Ritvan pillua ja Jannen kyrpää jolla pituutta about 2 cm paksu terska esinahan alta. Ja haju on ihan helvetillinen lähes mädän kalan luokkaa. Ja kaikki mitä irtoo on nieltävä vaikka suuvedellä höystettynä. Tosin nupin maku voi kestää tunteja joten hampaiden pesu on ehdoton. Ja haist vitut.
- yksityistäminen
kyllä vaan kirjoitti:
http://arsi.blogit.uusisuomi.fi/2008/11/10/kallis-kalliimpi-ja-yksityistetty/
>Isossa-Britanniassa on havaittu, että kuntapalvelujen yksityistäminen käy erittäin kalliiksi veronmaksajille.>Taloussanomat kirjoitti asiasta joitakin aikoja sitten. Isossa-Britanniassa on havaittu, että kuntapalvelujen yksityistäminen käy erittäin kalliiksi veronmaksajille. Isossa-Britanniassa on 1980-luvulta alkaen yksityistetty mm. terveyspalveluja, jätehuoltoa ja teiden kunnossapitoa. Luvattujen säästöjen sijaan palvelujen yksityistäminen on johtanut viidessä vuodessa palveluiden hinnan tuplaantumiseen. Niinpä Britannian kunnallisvero on noussut 84 prosenttia vuosina 1997-2007.
Pitkään rummutettu kunnallisten palvelujen ulkoistaminen on tuomassa Britannian kunnille odotettujen säästöjen sijasta jättilaskun.
http://www.taloussanomat.fi/palvelut/2007/01/02/ulkoistaminen-kay-kalliiksi-brittikunnille/200710/12 - Siellä..
näin edetään.. kirjoitti:
Demokratia on häiriö markkinataloudessa, tai oikeammin kapitalismissa, näin ajatellaan jenkeissä, jossa Kiinan mallia on jo alettu kehua, tästäkin Isokallio kirjoitti jo muutama vuosi sitten, nyt Taloussanomat kuvaa asiaa melko hyvin:
"Muutos, joka katkaisi yksityisen ja julkisen vallan hedelmällisen yhteistyön, alkoi presidentti Ronald Reaganin kaudella yksityistämisen nimissä. Valtio ajettiin pois joka paikasta ja vankiloistakin tuli yksityisiä voittoa tuottavia laitoksia. Yksityistämisen käänteinen seuraus oli se, että mitään ei tehdä ellei siitä synny liikevoittoa. Tämä sama kehitys näkyy myös Suomessa.
Markkinatalous toimii
ilman demokratiaa
Kun Kiina teki historian suurimman ja nopeimman talousnousun, se todisti markkinatalouden toimivan ilman demokratiaa. Tämä oli kurja yllätys lännelle, joka luuli, että markkinatalous vaatii rinnalleen demokratian.
Amerikkalaismediassa vilahtelee jo sellaisia mielipiteitä, että markkinatalous toimiikin paremmin kiinalaisessa kommunismissa kuin amerikkalaisessa demokratiassa (totta!). Amerikkalaiset rahapiirit osoittavat jo julkeata ihailua kiinalaista päätöksentekojärjestelmää kohtaan, koska pääomalle on herttaisen yhdentekevää, ovatko hallituksen edustajat kommunisteja vai demokraatteja. Pääasia on se, että raha saa ratkaista."
http://www.taloussanomat.fi/ajatukset/2010/01/20/amerikan-alamaki/2010847/145menee huonosti..
"Amerikka rapistuu
Useimmat Yhdysvalloissa vierailleet ovat havainneet amerikkalaisen infrastruktuurin heikon kunnon sekä maan sutaisemalla vedetyn ulkoasun. Poistu keskustasta sekä yleisiltä kulkuväyliltä, ja puoliksi romahtaneet talot, hylätyt huoltoasemat, sekä liki kolmatta maailmaa muistuttava rumuus hallitsevat maisemaa.
Myös kaupunkien rakenteet ovat huonossa vedossa. Sillat ja tiet ovat rapistuneita, julkiset rakennukset kaipaisivat remonttia ja maalia. Puhelin- ja sähkötolpat hallitsevat jopa keskusta-alueita kuin Suomessa 1950-luvulla. Puolitehoinenkin ukkosmyrsky johtaa sähkökatkoksiin melkein joka kerta.
Jopa jotkut lentokentät näyttävät enemmän vanhan itäblokin luomuksilta kuin modernin suurvallan liikennekeskuksilta, kuten jokainen John F. Kennedyn ahtaudessa, jonoissa, sekä arkkitehtoonisessa ankeudessa vieraillut suomalainen tietää.
Noin vuosikymmen sitten amerikkalaisten insinöörien eturyhmä arvioi, että maan infrastruktuurin perusteellinen korjaaminen ja saattaminen ajan tasalle maksaisi arviolta neljä biljoonaa dollaria. Kongressi ja presidentti George W. Bush päättivät sen sijaan pistää rahat keski- ja korkeatuloisten veroleikkauksiin, johtaen lopulta pöyristyttäviin budjettivajeisiin...
http://suomenkuvalehti.fi/blogit/americana/amerikka-rapistuu
Tuttua Suomestakin.
- kaikki turhaa
Mikä oikeus istuvalla hallituksella on yksipuolisesti muuttaa koko Suomen yhteiskuntajärjestelmä? Yli 60 vuotta on rakennettu hyvinvointivaltiota,harvainvallasta toimivaksi oikeudenmukaiseksi ja demokraattiseksi valtioksi,jonka oikeistohallitus aikoo nyt suunnitelmallisesti hävittää. Oikeistohallituksella on täytynyt olla jo suunnitelma,ennenkuin se edes pääsi valtaan,muuten ei kaikki olisi käynyt näin nopeasti ja vielä se ehtii 2 vuodessa saada aikaan tuhoja työväestölle,peloittaa jo ajatteleminen!
- jo..
Holkerin hallituksen aikoihin, siinä oli demarit mukana, muistathan sen kuuluisan "hallitun rakennemuutoksen", se vain jatkuu kiihtyen globalisaation edetessä. Suomalaisten taloudellinen itsemääräysvalta on mennyt jo aikoja sitten, EU vie loputkin. http://pseudonyymi.blogspot.com/2009/05/suomen-julkinen-sektori-on.html
- käännetty pihvi
Millä oikeudella työväenpuolue änkesi itsensä Sata-komiteaan sotkemaan hyvää ja oikeudenmukaista suunnitelmaa
ja jälleen kerran kaappaamalla köyhien tulokorotuksen rahat.
Ammattijärjestöt ja demarit pitävät vain vanhojen ja parempiosaisten työläisten puolia. Tulevan työvoiman suhteen heillä on kokoomuksen kanssa yhteisiä suunnitelmia...
Historia toistaa itseään; sorretusta tulee sortaja. - tuhoavan..
jo.. kirjoitti:
Holkerin hallituksen aikoihin, siinä oli demarit mukana, muistathan sen kuuluisan "hallitun rakennemuutoksen", se vain jatkuu kiihtyen globalisaation edetessä. Suomalaisten taloudellinen itsemääräysvalta on mennyt jo aikoja sitten, EU vie loputkin. http://pseudonyymi.blogspot.com/2009/05/suomen-julkinen-sektori-on.html
koko hyvinvointisysteemimme ja julkiset palvelut, se selviää kun lukee linkistä löytyvän pdf:n. Uusi-Seelanti, joka onnekseen ei kuulu EU:hun teki nuo "uudistukset" jo aikaa sitten, sai tarpeekseen ja heitti hölmöllä tilaaja-tuottaja mallilla vesilintua jo kymmenisen vuotta sitten ja palasi vanhempiin parempiin käytäntöihin. Täällä kyseistä mallia vasta käynnistellään :(
- jäi vähän
käännetty pihvi kirjoitti:
Millä oikeudella työväenpuolue änkesi itsensä Sata-komiteaan sotkemaan hyvää ja oikeudenmukaista suunnitelmaa
ja jälleen kerran kaappaamalla köyhien tulokorotuksen rahat.
Ammattijärjestöt ja demarit pitävät vain vanhojen ja parempiosaisten työläisten puolia. Tulevan työvoiman suhteen heillä on kokoomuksen kanssa yhteisiä suunnitelmia...
Historia toistaa itseään; sorretusta tulee sortaja.vajaaksi esirtyksesi.
>Tulevan työvoiman suhteen heillä on kokoomuksen kanssa yhteisiä suunnitelmia...> - ja isonee
jäi vähän kirjoitti:
vajaaksi esirtyksesi.
>Tulevan työvoiman suhteen heillä on kokoomuksen kanssa yhteisiä suunnitelmia...>Tuloerot kasvavat ja köyhyys lisääntyy
"Tuoreesta väitöstutkimuksesta paljastuu, että eriarvoistumista ei enää tasoiteta sosiaaliturvalla ja verotuksella yhtä paljon kuin ennen."
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200906069725345_uu.shtml - hiirelä
ja isonee kirjoitti:
Tuloerot kasvavat ja köyhyys lisääntyy
"Tuoreesta väitöstutkimuksesta paljastuu, että eriarvoistumista ei enää tasoiteta sosiaaliturvalla ja verotuksella yhtä paljon kuin ennen."
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200906069725345_uu.shtmlkuvattuna, väitöskirjan tekijän nimikin löytyy.
http://www.mtv3.fi/uutiset/talous.shtml/arkistot/talous/2009/06/893299 - kysymys?
tuhoavan.. kirjoitti:
koko hyvinvointisysteemimme ja julkiset palvelut, se selviää kun lukee linkistä löytyvän pdf:n. Uusi-Seelanti, joka onnekseen ei kuulu EU:hun teki nuo "uudistukset" jo aikaa sitten, sai tarpeekseen ja heitti hölmöllä tilaaja-tuottaja mallilla vesilintua jo kymmenisen vuotta sitten ja palasi vanhempiin parempiin käytäntöihin. Täällä kyseistä mallia vasta käynnistellään :(
Miksi kummassa Suomi jatkaa tätä tilaaja tuottaja mallia, kun se jo muualla on hölmöksi todettu?
- direktiivi
kysymys? kirjoitti:
Miksi kummassa Suomi jatkaa tätä tilaaja tuottaja mallia, kun se jo muualla on hölmöksi todettu?
mutta kai ne ohjeet tulee sieltä unionista?
- no..joo
kysymys? kirjoitti:
Miksi kummassa Suomi jatkaa tätä tilaaja tuottaja mallia, kun se jo muualla on hölmöksi todettu?
hip hurraa sille.
Zimbabwe teki Mugaben johdolla samat talousuudistukset 90-luvun alussa, ja nyt siellä aika harvalla on kivaa, ihan vaan ettei tule yllätyksenä :)
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8257756/38546367 - mep ue
no..joo kirjoitti:
hip hurraa sille.
Zimbabwe teki Mugaben johdolla samat talousuudistukset 90-luvun alussa, ja nyt siellä aika harvalla on kivaa, ihan vaan ettei tule yllätyksenä :)
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8257756/38546367kaaos sielläkin syntyi:
"Alamäki alkoi 1990-luvun alussa, kun silloinen presidentti Carlos Menem yksityisti useita valtionyrityksiä. Kymmenettuhannet ihmiset jäivät työttömiksi, eikä heille riittänyt työpaikkoja yksityiseltä puolelta. Perheet alkoivat köyhtyä."
"Argentiinan työmarkkinoiden "säällisyys" alkoi murentua 1990-luvulla, kun maan talous avattiin kansainvälisten luottolaitosten vaatimusten mukaisesti. Valtaosa valtion yrityksistä ja julkisista palveluista yksityistettiin tavoitteena keventää ulkomaista velkataakkaa."
"Yhä suurempi osa argentiinalaisista työskentelee harmaassa taloudessa epämääräisissä, lyhytaikaisissa työsuhteissa. Valtaosassa uusia työsuhteita tulotaso jää alle nykyisen keskipalkan"
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/2023936/10174633 - pihvi on pihvi
käännetty pihvi kirjoitti:
Millä oikeudella työväenpuolue änkesi itsensä Sata-komiteaan sotkemaan hyvää ja oikeudenmukaista suunnitelmaa
ja jälleen kerran kaappaamalla köyhien tulokorotuksen rahat.
Ammattijärjestöt ja demarit pitävät vain vanhojen ja parempiosaisten työläisten puolia. Tulevan työvoiman suhteen heillä on kokoomuksen kanssa yhteisiä suunnitelmia...
Historia toistaa itseään; sorretusta tulee sortaja.työläispuolue?
- armonaikaa vähän
tuhoavan.. kirjoitti:
koko hyvinvointisysteemimme ja julkiset palvelut, se selviää kun lukee linkistä löytyvän pdf:n. Uusi-Seelanti, joka onnekseen ei kuulu EU:hun teki nuo "uudistukset" jo aikaa sitten, sai tarpeekseen ja heitti hölmöllä tilaaja-tuottaja mallilla vesilintua jo kymmenisen vuotta sitten ja palasi vanhempiin parempiin käytäntöihin. Täällä kyseistä mallia vasta käynnistellään :(
Armonaikaa EU:n taholta annettiin kokonaista kymmenen vuotta, sitten pitää hävittää laadukkaat kunnalliset liikennelaitokset ja palvelut vain ostotoiminnoiksi, ja jotkut pitävät sitä sanelua hyvänä asiana...
>Uusi joukkoliikennelaki mahdollistaakin yritysmuotoisen bussiliikenteen kehittämisen pitkälti nykymallin pohjalta. Se antaa yrityksille, kunnille ja kaupungeille kohtuullisesti aikaa sopeutua lain tuomiin muutoksiin..
Joukkoliikennelaki tulee voimaan 3.12.2009 samanaikaisesti EU:n palvelusopimusasetuksen (PSA) kanssa. PSA mahdollistaa kansallisesti 10 vuoden siirtymäajan uusien liikenteenhoitotapojen ja hankintamenettelyjen käyttöönotolle. Presidentti vahvisti lain 13.11.2009>
http://www.autotoday.fi/page.php?page_id=18&news_id=200905467&p=17#writeComment - pakko uskoa..
tuhoavan.. kirjoitti:
koko hyvinvointisysteemimme ja julkiset palvelut, se selviää kun lukee linkistä löytyvän pdf:n. Uusi-Seelanti, joka onnekseen ei kuulu EU:hun teki nuo "uudistukset" jo aikaa sitten, sai tarpeekseen ja heitti hölmöllä tilaaja-tuottaja mallilla vesilintua jo kymmenisen vuotta sitten ja palasi vanhempiin parempiin käytäntöihin. Täällä kyseistä mallia vasta käynnistellään :(
"Näin hallitus täytti elinkeinoelämän toiveet
Hallituspuolueita runsaskätisesti rahoittanut Etelärannan työnantajaleiri on saanut monet keskeiset tavoitteensa kirjatuksi suoraan porvarihallituksen ohjelmaan.
Palvelutuotanto
EK:n tavoitepaperi:
Hyvinvointipalvelujen tuotantoa vaivaa vaihtoehdottomuus. Usein tarjolla on ainoastaan kunnallinen palvelu ja sekin vain tietystä pisteestä, päiväkodista tai terveyskeskuksesta. Yhteistyö yksityisen ja kolmannen sektorin kanssa on edelleen hyvin vähäistä. Kysyntälähtöiset järjestelmät, kuten palvelusetelimalli, ovat kehittyneet hitaasti.
Hallitusohjelma:
Hallitus edistää julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin kumppanuutta palvelutuotannossa. _Kannustetaan tilaaja-tuottajamallien käyttöönottoa_. Laajennetaan palvelusetelijärjestelmän ja kotitalousvähennyksen käyttöalaa, minkä avulla edesautetaan toimivien palvelumarkkinoiden syntyä" jne..linkissä lisää
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/talous/nain-hallitus-taytti-elinkeinoelaman-toiveet
Jokseenkin uskomatonta, oliko vaalit ostettu, vai lobbaukseksiko sitä nykyään sanotaan? - yllätys yllätys?
pakko uskoa.. kirjoitti:
"Näin hallitus täytti elinkeinoelämän toiveet
Hallituspuolueita runsaskätisesti rahoittanut Etelärannan työnantajaleiri on saanut monet keskeiset tavoitteensa kirjatuksi suoraan porvarihallituksen ohjelmaan.
Palvelutuotanto
EK:n tavoitepaperi:
Hyvinvointipalvelujen tuotantoa vaivaa vaihtoehdottomuus. Usein tarjolla on ainoastaan kunnallinen palvelu ja sekin vain tietystä pisteestä, päiväkodista tai terveyskeskuksesta. Yhteistyö yksityisen ja kolmannen sektorin kanssa on edelleen hyvin vähäistä. Kysyntälähtöiset järjestelmät, kuten palvelusetelimalli, ovat kehittyneet hitaasti.
Hallitusohjelma:
Hallitus edistää julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin kumppanuutta palvelutuotannossa. _Kannustetaan tilaaja-tuottajamallien käyttöönottoa_. Laajennetaan palvelusetelijärjestelmän ja kotitalousvähennyksen käyttöalaa, minkä avulla edesautetaan toimivien palvelumarkkinoiden syntyä" jne..linkissä lisää
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/talous/nain-hallitus-taytti-elinkeinoelaman-toiveet
Jokseenkin uskomatonta, oliko vaalit ostettu, vai lobbaukseksiko sitä nykyään sanotaan?"Transparency: Suomalaiset eivät luota toimittajiin, poliitikoihin ja bisnesmiehiin "
http://pseudonyymi.blogspot.com/2009/07/transparency-suomalaiset-eivat-luota.html - hakkero
pakko uskoa.. kirjoitti:
"Näin hallitus täytti elinkeinoelämän toiveet
Hallituspuolueita runsaskätisesti rahoittanut Etelärannan työnantajaleiri on saanut monet keskeiset tavoitteensa kirjatuksi suoraan porvarihallituksen ohjelmaan.
Palvelutuotanto
EK:n tavoitepaperi:
Hyvinvointipalvelujen tuotantoa vaivaa vaihtoehdottomuus. Usein tarjolla on ainoastaan kunnallinen palvelu ja sekin vain tietystä pisteestä, päiväkodista tai terveyskeskuksesta. Yhteistyö yksityisen ja kolmannen sektorin kanssa on edelleen hyvin vähäistä. Kysyntälähtöiset järjestelmät, kuten palvelusetelimalli, ovat kehittyneet hitaasti.
Hallitusohjelma:
Hallitus edistää julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin kumppanuutta palvelutuotannossa. _Kannustetaan tilaaja-tuottajamallien käyttöönottoa_. Laajennetaan palvelusetelijärjestelmän ja kotitalousvähennyksen käyttöalaa, minkä avulla edesautetaan toimivien palvelumarkkinoiden syntyä" jne..linkissä lisää
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/talous/nain-hallitus-taytti-elinkeinoelaman-toiveet
Jokseenkin uskomatonta, oliko vaalit ostettu, vai lobbaukseksiko sitä nykyään sanotaan?"Jokseenkin uskomatonta,oliko vaalit ostettu,vai lobbaukseksiko sitä nykyään sanotaan?"
Miten vaalit ostetaan tai lobataan,yksinkertaiset tavalliset tallaajat eivät välttämättä tiedä,kuinka se käy?
Niinistö sai yksinään 60 000 ääntä,viime eduskuntavaaleissa,se äänimäärä oli juuri erottamassa sdp:n toiseksi suuremman puolueen paikalta jäämään kolmanneksi.
Merkillisintä äänten laskennassa oli se,että postiäänien jälkeen keskusta oli 1.sdp 2. ja kokoomus vasta 3.,kun alettiin laskemaan vaalipäivän ääniä,kokoomus hyppäsikin ykköseksi kolmannelta paikalta yht`äkkiä,eipä ole koskaan ennen tapahtunut niin,vaikka keskusta kyllä piti pintansa kokoomukseen nähden hyvin ja voitti niukasti vaalit.
Minun syntisenä ihmisenä tuli heti mieleeni,että mihin on joutunut suomalaiset työmiehet,ovatko he niin apaattisia jo tätä yhteiskuntaa kohtaan,etteivät mene edes äänestämään?
Vai ovatko äänestäneet oikeistoa? - onhan se mielipide
hakkero kirjoitti:
"Jokseenkin uskomatonta,oliko vaalit ostettu,vai lobbaukseksiko sitä nykyään sanotaan?"
Miten vaalit ostetaan tai lobataan,yksinkertaiset tavalliset tallaajat eivät välttämättä tiedä,kuinka se käy?
Niinistö sai yksinään 60 000 ääntä,viime eduskuntavaaleissa,se äänimäärä oli juuri erottamassa sdp:n toiseksi suuremman puolueen paikalta jäämään kolmanneksi.
Merkillisintä äänten laskennassa oli se,että postiäänien jälkeen keskusta oli 1.sdp 2. ja kokoomus vasta 3.,kun alettiin laskemaan vaalipäivän ääniä,kokoomus hyppäsikin ykköseksi kolmannelta paikalta yht`äkkiä,eipä ole koskaan ennen tapahtunut niin,vaikka keskusta kyllä piti pintansa kokoomukseen nähden hyvin ja voitti niukasti vaalit.
Minun syntisenä ihmisenä tuli heti mieleeni,että mihin on joutunut suomalaiset työmiehet,ovatko he niin apaattisia jo tätä yhteiskuntaa kohtaan,etteivät mene edes äänestämään?
Vai ovatko äänestäneet oikeistoa?äänestänyt oikeistoa,mennyt "työväenpuolue "halpaan, jotkut äänestellet Soinin porukoita ja vastaavia, hajoita ja hallitse taktiikkaa. Osa jätti varmasti äänestämättä, sehän tutkittiin, "nukkuvien puolue" oli suurimmillan nyt vaalien aikaan, se on "puolue" joka on koko ajan kasvanut parin viimeisen vuosikymmenen aikana.
- sitra häslää
armonaikaa vähän kirjoitti:
Armonaikaa EU:n taholta annettiin kokonaista kymmenen vuotta, sitten pitää hävittää laadukkaat kunnalliset liikennelaitokset ja palvelut vain ostotoiminnoiksi, ja jotkut pitävät sitä sanelua hyvänä asiana...
>Uusi joukkoliikennelaki mahdollistaakin yritysmuotoisen bussiliikenteen kehittämisen pitkälti nykymallin pohjalta. Se antaa yrityksille, kunnille ja kaupungeille kohtuullisesti aikaa sopeutua lain tuomiin muutoksiin..
Joukkoliikennelaki tulee voimaan 3.12.2009 samanaikaisesti EU:n palvelusopimusasetuksen (PSA) kanssa. PSA mahdollistaa kansallisesti 10 vuoden siirtymäajan uusien liikenteenhoitotapojen ja hankintamenettelyjen käyttöönotolle. Presidentti vahvisti lain 13.11.2009>
http://www.autotoday.fi/page.php?page_id=18&news_id=200905467&p=17#writeComment"Eduskunnan Sitra tekee terveydestä bisnestä
Eduskunnan perustama Suomen itsenäisyyden juhlarahasto (Sitra) tekee rahaa suomalaisella terveydenhuollolla. Sitran toimintamallit johtavat terveydenhuollon yksityistämiseen ja ulkomaiseen omistukseen, kertoo sanomalehti Keskisuomalainen.
Kyseenalaista eduskunnan valvonnassa olevan Sitran toiminnasta tekevät sen erilaiset osakekaupat. Keskustelua herättää myös terveydenhuollon palvelujen ulkoistaminen voittoa tavoitteleville yrityksille. "
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/01/eduskunnan_sitra_tekee_terveydesta_bisnesta_1406931.html
Kenen komennossa Sitra? - ja sanavapaus
tuhoavan.. kirjoitti:
koko hyvinvointisysteemimme ja julkiset palvelut, se selviää kun lukee linkistä löytyvän pdf:n. Uusi-Seelanti, joka onnekseen ei kuulu EU:hun teki nuo "uudistukset" jo aikaa sitten, sai tarpeekseen ja heitti hölmöllä tilaaja-tuottaja mallilla vesilintua jo kymmenisen vuotta sitten ja palasi vanhempiin parempiin käytäntöihin. Täällä kyseistä mallia vasta käynnistellään :(
on tietyssä mielessä saanut päättää monista omista asioistaan, mutta sillä on edellen vieläkin ongelmia rakenneuudistustensa jälkeen, onhan se lähes kokonaan ulkomaisten yritysten omistama ja sieltä valuu koko ajan rahat ylikansallisille yhtiöille, mikä aiheuttaa köyhyyttä ja monenlaisia ongelmia.
Nyt Uusi-Seelanti on päätynyt Kiinan linjoille rajoittamaan nettiä "epäsopivan materiaalin" blokkaamiseksi heidän netistään, eli poliittisesti kiusallisia ja vaihtoehtoista politiikkaa sekä valtamedioista poikkeavaa tiedotusta ja valtamediaa kritisoivia ja laajalti tietoa tarjoavia sivuja ei vain sensuroida, vaan ne estetään kokonaan maan netinkäyttäjiltä.
"Sunday, February 7, 2010
New Zealand - This weekend two websites were blocked in New Zealand. The two websites "infowars.com" and "Prisonplanet.com" were selectively blocked by Asia Netcom's router which is used for international traffic in New Zealand.
"New Zealand blocks two websites selectively.."
http://fromtheold.com/news/new-zealand-blocks-two-websites-selectively-2010020716552.html
Melko varmaan sama käytäntö on tulossa Suomeenkin, mahdollisesti jopa koko Euroopan unioniin, paljon on jo ehdotuksia ja suunnitelmia asian tiimoilta unionissa ollut, se selvitetään tuolla Sanavapaus palstalla aihetta laajemminkin seuraavassa keskusteluketjussa.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/5426763 - ihmeellistä..
sitra häslää kirjoitti:
"Eduskunnan Sitra tekee terveydestä bisnestä
Eduskunnan perustama Suomen itsenäisyyden juhlarahasto (Sitra) tekee rahaa suomalaisella terveydenhuollolla. Sitran toimintamallit johtavat terveydenhuollon yksityistämiseen ja ulkomaiseen omistukseen, kertoo sanomalehti Keskisuomalainen.
Kyseenalaista eduskunnan valvonnassa olevan Sitran toiminnasta tekevät sen erilaiset osakekaupat. Keskustelua herättää myös terveydenhuollon palvelujen ulkoistaminen voittoa tavoitteleville yrityksille. "
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/01/eduskunnan_sitra_tekee_terveydesta_bisnesta_1406931.html
Kenen komennossa Sitra?Siitä syntynyt pientä riitaa...
"Valtakunnalliseksi malliksi tarkoitettu terveydenhuollon yksityistämishanke on alkamassa riitaisasti Jämsässä Keski-Suomessa. Keski-Suomen sairaanhoitopiiri ja Jämsän kaupunki vaativat molemmat Sitra-taustaiselta Terveysrahastolta 20 000 euron sopimussakkoa."
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/86199-terveydenhuollon-yksityistamishankkeesta-lihava-riita
Eli kuka tai mikä maassa oikein nykyisin määrää? Suomalaisten enammistö haluaa moneen kertaan tutkitusti pitää julkisen terveydenhuoltonsa, yksityistämisen kannattajia on vain noin 20-30-prosenttia, outoa kun vähemmistö määrää maassa enemmistön tahdon yli kävellen, vai äänestävätkö suomalaiset jotenkin väärin ja itseään vastaan? Onko virhe äänestää kolema suurta? - UUSLIBERALISTIT
kysymys? kirjoitti:
Miksi kummassa Suomi jatkaa tätä tilaaja tuottaja mallia, kun se jo muualla on hölmöksi todettu?
aina kymmenen vuotta jäljessä, eikä uskota kuin kantapään kautta. Aika kääntyi jo Yhdysvaltain preisidentinvaalien myötä. Uusliberalismin voittokulku katkesi ainakin joksikin aikaa. Suomessa se tosin jatkuu katkeraan loppuun asti. Istuu eduskunnassa sen verran niitä, jotka tämän systeemin maahan toivat. Linja KOK - KEPU - SDP, Rkp kiilapoikana.
- Uncle Ned
no..joo kirjoitti:
hip hurraa sille.
Zimbabwe teki Mugaben johdolla samat talousuudistukset 90-luvun alussa, ja nyt siellä aika harvalla on kivaa, ihan vaan ettei tule yllätyksenä :)
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8257756/38546367Zimbabwessa netistä monelle tuttu "Ned-setä" Yhdysvalloista opastamassa taloudenpitoa tunnetuin tuloksin, Ned-setä on käynyt monessa muussakin maassa opettamassa samoja oppeja...
http://www.assatashakur.org/forum/breaking-down-understanding-our-enemies/29684-zimbabwe-power-propaganda-ousting-president-via-...
Ned-sedän esitely Wikipediassa:
http://en.wikipedia.org/wiki/National_Endowment_for_Democracy
Hieman suomenkielellä Ned-sedästä:
http://pseudonyymi.blogspot.com/2008/09/toimittajat-ilman-mitn-rajaa.html
Ja hieman kommentointia Etelä-Amerikasta Ned-sedän toimista siellä...
"Don't be Fooled: The National Endowment for Democracy - It's NOT About Democracy"
http://www.iefd.org/articles/dont_be_fooled.php
Yllättäen moni suomalainenkin ammattiliitto (varsinkin uudet) ovat omalla tavallaan yhteydessä Ned-sedän järjestämiin AFL-CIO ammattiliittoihin... - Uncle Ned
Uncle Ned kirjoitti:
Zimbabwessa netistä monelle tuttu "Ned-setä" Yhdysvalloista opastamassa taloudenpitoa tunnetuin tuloksin, Ned-setä on käynyt monessa muussakin maassa opettamassa samoja oppeja...
http://www.assatashakur.org/forum/breaking-down-understanding-our-enemies/29684-zimbabwe-power-propaganda-ousting-president-via-...
Ned-sedän esitely Wikipediassa:
http://en.wikipedia.org/wiki/National_Endowment_for_Democracy
Hieman suomenkielellä Ned-sedästä:
http://pseudonyymi.blogspot.com/2008/09/toimittajat-ilman-mitn-rajaa.html
Ja hieman kommentointia Etelä-Amerikasta Ned-sedän toimista siellä...
"Don't be Fooled: The National Endowment for Democracy - It's NOT About Democracy"
http://www.iefd.org/articles/dont_be_fooled.php
Yllättäen moni suomalainenkin ammattiliitto (varsinkin uudet) ovat omalla tavallaan yhteydessä Ned-sedän järjestämiin AFL-CIO ammattiliittoihin...tuota ensimmäistä linkkiä, tarkentaa...
http://www.assatashakur.org/forum/breaking-down-understanding-our-enemies/29684-zimbabwe-power-propaganda-ousting-president-via-...
Haulla kuitenkin onistunee..
>Zimbabwe and the Power of Propaganda: Ousting a President via Civil Society> - Uncle Ned
Uncle Ned kirjoitti:
tuota ensimmäistä linkkiä, tarkentaa...
http://www.assatashakur.org/forum/breaking-down-understanding-our-enemies/29684-zimbabwe-power-propaganda-ousting-president-via-...
Haulla kuitenkin onistunee..
>Zimbabwe and the Power of Propaganda: Ousting a President via Civil Society>linkin kanssa, miten olisi?
http://www.assatashakur.org/forum/breaking-down-understanding-our-enemies/29684-zimbabwe-power-propaganda-ousting-president-via-... - Uncle Ned
Uncle Ned kirjoitti:
linkin kanssa, miten olisi?
http://www.assatashakur.org/forum/breaking-down-understanding-our-enemies/29684-zimbabwe-power-propaganda-ousting-president-via-...jostain kumman syystä, eli lyhytlinkki (tinyurl) ilmeisesti toimii..
http://tinyurl.com/yyhak8u - Uncle Ned
Uncle Ned kirjoitti:
jostain kumman syystä, eli lyhytlinkki (tinyurl) ilmeisesti toimii..
http://tinyurl.com/yyhak8ukaikenlaisia kummallisia ongelmia sitä netistä löytyykin :-) Onneksi myös tapoja korjata ongelma.
- Nyt..
no..joo kirjoitti:
hip hurraa sille.
Zimbabwe teki Mugaben johdolla samat talousuudistukset 90-luvun alussa, ja nyt siellä aika harvalla on kivaa, ihan vaan ettei tule yllätyksenä :)
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8257756/38546367niitä uudistuksia tekee Kreikka ja sen jälkeen monent muut euromaat.
"Kreikkalaisilla on edessään ankara säästökuuri. Suomessa samanlaiset rajut menoleikkaukset ja veronkorotukset johtaisivat todennäköisesti syvään ja pitkään lamaan, asiantuntijat arvioivat. Katso, millaisia toimia kreikkakuuri vaatisi Suomessa."
http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2011/07/12/kreikan-kuuri-romuttaisi-suomen-talouden/20119729/12 - yllätysyllätys
no..joo kirjoitti:
hip hurraa sille.
Zimbabwe teki Mugaben johdolla samat talousuudistukset 90-luvun alussa, ja nyt siellä aika harvalla on kivaa, ihan vaan ettei tule yllätyksenä :)
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8257756/38546367Kyllä ne tulee yllättymään, ovat jopa hämmästyneitä nämä nykyiset äänestäjät.
- väitetään
EK:sta:
>EK:n Laatunen: Rahat loppu, uudistuksille stoppi
Elinkeinoelämän keskusliiton mielestä haaveilut uusista perusturvaparannuksista on syytä lopettaa. EK:n mukaan rahat eivät riitä enää kuin korkeintaan asumistukien selkiyttämiseen.
EK:n lakiasiainjohtaja Lasse Laatunen sanoo torstaina ilmestyvässä EK:n Prima-lehdessä, että sosiaaliturvaa uudistavan niin kutsutun Sata-komitean ei pidä kehitellä uusia sosiaalitukijärjestelmiä. Kannanotto on vastoin poliitikkojen alkuvuonna esittämiä toiveita.
- Komitean ei missään tapauksessa pidä lähteä rakentamaan perusturvan parantamiseen liittyviä malleja tulevaisuutta varten>
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2009/06/ekn_laatunen_rahat_loppu_uudistuksille_stoppi_796738.html?origin=rss- Sitten tulee näitä
laatusia...
- ainahan
Sitten tulee näitä kirjoitti:
laatusia...
niillä on ollut varaa alentaa isotuloisten verotusta.
- KEHÄ iii
ON TEHNYT MONTA BIISIÄ AIHEESTA VAIKKAPA:
"HERRAT HELSINGISSÄ LAMAN ALLA NYYHKII"..........
- pyytämättäkin
ketkä ehtii.
>Alimmilla tuloilla eläviä oli tuolloin nousukauden keskelläkin neljännesmiljoona.
Kehitys ei sen jälkeen muuttunut, vaikka hurjaa talouskasvua riitti viime vuoteen asti. Kelan toisessa Vääryyskirjassa viime syksynä kerrottiin, että 1990-luvun puolivälin jälkeen työttömän peruspäiväraha on jäänyt ansiotasosta jälkeen 24,5 prosenttia, yhden lapsen lapsilisä 37,3 prosenttia, korkeakouluopiskelijan opintoraha 41 prosenttia, täysi kansaneläke 19,5 prosenttia ja toimeentulotuen perusosa 28,1 prosenttia.
Oppi tuli
Amerikasta
Sosiaalipolitiikan tehtävä ei enää lähtökohtaisesti ole suojella haavoittuvia.
– Nyt pitää investoida ja puhutaan ihan suoraan, että ihmisistä pitää saada hyöty irti. Halutaan investoida lapsiin ja työssä käyviin, joissa tuotto-odotus on vielä suuri
http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/eliitti_uskoi_thatcherismin_ly%F6neen_hyvinvointivaltion_1899916.html - ja se maksaa
siis kulutttajalle se käy lopult kalliiksi, muualla maailmassa kun on sama tehty, veden hinnat on nousseet satoja prosentteja ja raha on valunut pääosin ulkomaisille sijoittajille voitoiksi. Tämä on täällä vasta ko.asian alkua...
"Vesimittarit pakollisiksi joka kotiin
Asuntokohtaiset vesimittarit tulevat pakollisiksi vuonna 2012. Asuntoministeri Jan Vapaavuoren (kok.)"
http://www.kaleva.fi/plus/juttu804124_page0.htm- voi voi..
"Liikenne- ja viestintäministeriön asettama työryhmä selvittää parhaillaan rautateiden henkilöliikenteen kilpailuttamista kaukoliikenteessä ja kaupunkiseutujen lähiliikenteessä. Työryhmältä odotetaan selvitystä vuoden loppuun mennessä.
EU-lainsäädännössä kotimaan henkilöliikennettä ei toistaiseksi ole avattu kilpailulle."
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2009/07/24099&ext=rss
Briteissähän tämä tehtiin surullisenkuuluisalla menestyksellä, täällä ei ole opittu mitään. - kyllä vaan
voi voi.. kirjoitti:
"Liikenne- ja viestintäministeriön asettama työryhmä selvittää parhaillaan rautateiden henkilöliikenteen kilpailuttamista kaukoliikenteessä ja kaupunkiseutujen lähiliikenteessä. Työryhmältä odotetaan selvitystä vuoden loppuun mennessä.
EU-lainsäädännössä kotimaan henkilöliikennettä ei toistaiseksi ole avattu kilpailulle."
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2009/07/24099&ext=rss
Briteissähän tämä tehtiin surullisenkuuluisalla menestyksellä, täällä ei ole opittu mitään.http://arsi.blogit.uusisuomi.fi/2008/10/22/yksityistaminen-nato-ja-tv-luvat/
>Kun Iso-Britanniassa on jo havaittu kuntapalvelujen yksityistäminen veronmaksajille kalliiksi käyväksi mokaksi, onko meidän täällä Suomessa ihan pakko silti lyödä päätämme seinään kuntapalveluja yksityistämällä?
Iso-Britanniassa kuntapalvelujen yksityistäminen toi odotettujen säästöjen sijasta valtaisan lisälaskun veronmaksajille.> - ooho...
kyllä vaan kirjoitti:
http://arsi.blogit.uusisuomi.fi/2008/10/22/yksityistaminen-nato-ja-tv-luvat/
>Kun Iso-Britanniassa on jo havaittu kuntapalvelujen yksityistäminen veronmaksajille kalliiksi käyväksi mokaksi, onko meidän täällä Suomessa ihan pakko silti lyödä päätämme seinään kuntapalveluja yksityistämällä?
Iso-Britanniassa kuntapalvelujen yksityistäminen toi odotettujen säästöjen sijasta valtaisan lisälaskun veronmaksajille.>nyt porvarihallitus on myymässä EU vaatimuksesta Valtion maita ilmeisesti minne vaan muille maille ja sijoittajille, eipä taida Suomesta olla enään paljon jäljellä tämän hallituksen jäljiltä?
"valtion liikelaitokset lakkautetaan ensi vuonna. Metsähallitus on valtion liikelaitos, joka hallinnoi yli 12 miljoonaa hehtaaria valtion maa- ja vesialueita. Metsähallituksen hallinnassa on liki kolmannes Suomesta. Suurin osa maista sijaitsee Itä- ja Pohjois-Suomessa.
Suomen luonnonsuojeluliiton mukaan valtion maa- ja vesialueiden omistusjärjestelyjä valmistellaan salassa ja nopealla aikataululla valtiovarainministeriön asettamissa työryhmissä.
Luonnonsuojeluliiton mukaan tarkoituksena on valmistella Metsähallituksen maa- ja vesiomaisuuden käyttöä erityisesti liiketoiminnassa. Liitto muistuttaa, että kyse on suomalaislle tärkeiden marjastus- ja metsästysmaiden tulevaisuudesta.
- Raa’an bisneksen päästäminen valloilleen valtionmaille on tavaton uhka suomalaiselle luonnolle ja sen monipuoliselle hyödyntämiselle.
- Pelkomme on, että todelliset päätökset tehdään jo ennakolta suppeassa ja vaitonaisessa työryhmässä, Kuronen sanoo.
EU:n komission linjauksen vuoksi valtio ei voi enää perustaa uusia liikelaitoksia. Komission mukaan liikelaitokset saavat kilpailuetua siitä, etteivät ne käytännössä voi mennä konkurssiin, eikä niiden tarvitse maksaa tavanomaista yhteisöveroa. "
http://yle.fi/uutiset/luonto_ja_ymparisto/2009/08/luonnonsuojeluliitto_huolestui_marjametsien_tulevaisuudesta_925704.html?origin=rss - kaik män
ooho... kirjoitti:
nyt porvarihallitus on myymässä EU vaatimuksesta Valtion maita ilmeisesti minne vaan muille maille ja sijoittajille, eipä taida Suomesta olla enään paljon jäljellä tämän hallituksen jäljiltä?
"valtion liikelaitokset lakkautetaan ensi vuonna. Metsähallitus on valtion liikelaitos, joka hallinnoi yli 12 miljoonaa hehtaaria valtion maa- ja vesialueita. Metsähallituksen hallinnassa on liki kolmannes Suomesta. Suurin osa maista sijaitsee Itä- ja Pohjois-Suomessa.
Suomen luonnonsuojeluliiton mukaan valtion maa- ja vesialueiden omistusjärjestelyjä valmistellaan salassa ja nopealla aikataululla valtiovarainministeriön asettamissa työryhmissä.
Luonnonsuojeluliiton mukaan tarkoituksena on valmistella Metsähallituksen maa- ja vesiomaisuuden käyttöä erityisesti liiketoiminnassa. Liitto muistuttaa, että kyse on suomalaislle tärkeiden marjastus- ja metsästysmaiden tulevaisuudesta.
- Raa’an bisneksen päästäminen valloilleen valtionmaille on tavaton uhka suomalaiselle luonnolle ja sen monipuoliselle hyödyntämiselle.
- Pelkomme on, että todelliset päätökset tehdään jo ennakolta suppeassa ja vaitonaisessa työryhmässä, Kuronen sanoo.
EU:n komission linjauksen vuoksi valtio ei voi enää perustaa uusia liikelaitoksia. Komission mukaan liikelaitokset saavat kilpailuetua siitä, etteivät ne käytännössä voi mennä konkurssiin, eikä niiden tarvitse maksaa tavanomaista yhteisöveroa. "
http://yle.fi/uutiset/luonto_ja_ymparisto/2009/08/luonnonsuojeluliitto_huolestui_marjametsien_tulevaisuudesta_925704.html?origin=rsshttp://www.uusisuomi.fi/raha/69361-valtio-hylkaamassa-destian
>Hallitus pyytää eduskunnalta suostumusta luopua tierakennusyhtiö Destian omistuksesta.
Hallitus harkitsee luopumista myös kahdesta muusta yhtiöstä, Labtiumista ja Raskoneesta.
Tällä hetkellä valtio omistaa Destiasta ja Labtiumista 100 % >
Mitä vielä? - 15+xyz
kaik män kirjoitti:
http://www.uusisuomi.fi/raha/69361-valtio-hylkaamassa-destian
>Hallitus pyytää eduskunnalta suostumusta luopua tierakennusyhtiö Destian omistuksesta.
Hallitus harkitsee luopumista myös kahdesta muusta yhtiöstä, Labtiumista ja Raskoneesta.
Tällä hetkellä valtio omistaa Destiasta ja Labtiumista 100 % >
Mitä vielä?"Hallitus esittää eduskunnalle luopumista yksin- ja enemmistöomistuksista Destiassa, Labtiumissa ja Raskoneessa.
Valtioneuvosto hyväksyi asian osaltaan tänään."
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1728787
Hallitus Zimbabwen fantastisella tiellä. - tuppeensahattua
15+xyz kirjoitti:
"Hallitus esittää eduskunnalle luopumista yksin- ja enemmistöomistuksista Destiassa, Labtiumissa ja Raskoneessa.
Valtioneuvosto hyväksyi asian osaltaan tänään."
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1728787
Hallitus Zimbabwen fantastisella tiellä."Valtio luopuu Destiasta
Eduskunta äänesti asiasta iltapäivällä luvuin 103-61"
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009100910398111_uu.shtml
Tämä hallitus ja eduskunta olisi pitänyt jo hajoittaa, se ehtii tehdä vielä lisää vahinkoa maalle. - työttömiä tulee
tuppeensahattua kirjoitti:
"Valtio luopuu Destiasta
Eduskunta äänesti asiasta iltapäivällä luvuin 103-61"
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009100910398111_uu.shtml
Tämä hallitus ja eduskunta olisi pitänyt jo hajoittaa, se ehtii tehdä vielä lisää vahinkoa maalle."Tie- ja infrastruktuurirakentaja Destia aloittaa yt-neuvottelut, joiden alustavana tavoitteena on 250 työntekijän vähentäminen vahvuudesta."
http://www.uusisuomi.fi/raha/74541-iso-luuta-lakaisee-destiassa
Noinhan se meni ja tehtiin Zimbabwessa ja Argentiinassakin :) - vaalivilppikin?
työttömiä tulee kirjoitti:
"Tie- ja infrastruktuurirakentaja Destia aloittaa yt-neuvottelut, joiden alustavana tavoitteena on 250 työntekijän vähentäminen vahvuudesta."
http://www.uusisuomi.fi/raha/74541-iso-luuta-lakaisee-destiassa
Noinhan se meni ja tehtiin Zimbabwessa ja Argentiinassakin :)on tehty USA:n tahtomat uudistukset Argentiina ja Zimbabwen malliin.
"Saakašvili aloitti liberaalit talousuudistukset, jotka johtivat joukkoirtisanomisiin valtion ennen omistamista yrityksistä."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Mikheil_Saakašvili
Sitten olikin pakko alkaa sotimaan, ja syyttää pahaa Venäjää kaikista ongelmista.
ETYJ:kin heittäytyi täydeksi pelleksi maan vaalien kanssa, noudattaahan Georgia EU:n ja USA:n toivomaa talouspolitiikkaa. Wikipediasta:
"Yhdysvaltain ulkoministeriön edustaja ylisti tammikuun 2008 vaaleja puutteista huolimatta ensimmäisiksi "kilpailluiksi." Myös Euroopan unioni ja NATO pitivät vaalia rehellisenä. ETYJ:n vaalitarkkailijoiden mukaan siinä oli "merkittäviä haasteita", mutta vaalit olivat "Georgian kansan vapaan tahdon todellinen ilmaus". Georgian oppositio sen sijaan syytti hallitusta vaalivilpistä ja vaati toisen kierroksen järjestämistä.
Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön vaalitarkkailijoiden johtaja, saksalainen diplomaatti Dieter Boden antoi saksalaiselle Frankfurter Rundschaulle haastattelun, jonka mukaan tulee entistä ilmeisemmäksi, että tarkoitettu väärentäminen tapahtui vaalien ääntenlaskennan aikana, ja että Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön vaalitarkkailijoiden ennakkoarvio, joka oli myönteinen, ei vastaa todellisuutta. ETYJin edustaja kuitenkin sanoi, että Bodenin kommentit oli irroitettu asiayhteydestään ja että ETYJ pysyy aiemman raporttinsa takana." - hyvä meitä
vaalivilppikin? kirjoitti:
on tehty USA:n tahtomat uudistukset Argentiina ja Zimbabwen malliin.
"Saakašvili aloitti liberaalit talousuudistukset, jotka johtivat joukkoirtisanomisiin valtion ennen omistamista yrityksistä."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Mikheil_Saakašvili
Sitten olikin pakko alkaa sotimaan, ja syyttää pahaa Venäjää kaikista ongelmista.
ETYJ:kin heittäytyi täydeksi pelleksi maan vaalien kanssa, noudattaahan Georgia EU:n ja USA:n toivomaa talouspolitiikkaa. Wikipediasta:
"Yhdysvaltain ulkoministeriön edustaja ylisti tammikuun 2008 vaaleja puutteista huolimatta ensimmäisiksi "kilpailluiksi." Myös Euroopan unioni ja NATO pitivät vaalia rehellisenä. ETYJ:n vaalitarkkailijoiden mukaan siinä oli "merkittäviä haasteita", mutta vaalit olivat "Georgian kansan vapaan tahdon todellinen ilmaus". Georgian oppositio sen sijaan syytti hallitusta vaalivilpistä ja vaati toisen kierroksen järjestämistä.
Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön vaalitarkkailijoiden johtaja, saksalainen diplomaatti Dieter Boden antoi saksalaiselle Frankfurter Rundschaulle haastattelun, jonka mukaan tulee entistä ilmeisemmäksi, että tarkoitettu väärentäminen tapahtui vaalien ääntenlaskennan aikana, ja että Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön vaalitarkkailijoiden ennakkoarvio, joka oli myönteinen, ei vastaa todellisuutta. ETYJin edustaja kuitenkin sanoi, että Bodenin kommentit oli irroitettu asiayhteydestään ja että ETYJ pysyy aiemman raporttinsa takana."uusliberaali talouspolitiikka puree jo aika tehokkaasti.
"Köyhtynyt keskiluokka hakee apua Punaiselta Ristiltä
Tuore selvitys kertoo, että kaksi kolmasosaa Euroopan kansallisista Punaisista Risteistä jakaa ruoka-apua, mitä ei ole tarvinnut tehdä aikoihin. Esimerkiksi Espanjassa Punaisen Ristin ruoka-apua saa puoli miljoonaa ihmistä."
http://www.ts.fi/online/ulkomaat/82284.html
"Ruokajonoihin päätyy paljon ihmisiä, jotka ovat joutuneet velkaloukkuun työttömyyden takia. Varsinkin nuorisotyöttömyys on monissa maissa pahentunut.
- Talvi tekee tuloaan ja tilanne käy paljon pahemmaksi. Hallitusten pitää ryhtyä riittäviin toimiin kriisistä selviytymiseksi, Unkarin Punaisen Ristin johtaja Georg Habsburg sanoo."
http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=820236
Suomessa ei leipäjonoja oikeastaan ollut ennen EU-aikaa. - omistajaohjaus?
työttömiä tulee kirjoitti:
"Tie- ja infrastruktuurirakentaja Destia aloittaa yt-neuvottelut, joiden alustavana tavoitteena on 250 työntekijän vähentäminen vahvuudesta."
http://www.uusisuomi.fi/raha/74541-iso-luuta-lakaisee-destiassa
Noinhan se meni ja tehtiin Zimbabwessa ja Argentiinassakin :)"Destian koko hallitus eroaa
Tarkastuskertomuksen mukaan Laaksovirta ylitti valtuutensa useaan kertaan ryhtymällä liiketoimiin, jotka olivat yhtiön edun vastaisia.
Destia jäädytti Laaksovirran erorahatDestia-pomon hämärät konsulttisopimukset tarkkaan syyniinDestia-pomon kauppoja on pengottu kesäkuun alusta
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1746387 - testiaa
omistajaohjaus? kirjoitti:
"Destian koko hallitus eroaa
Tarkastuskertomuksen mukaan Laaksovirta ylitti valtuutensa useaan kertaan ryhtymällä liiketoimiin, jotka olivat yhtiön edun vastaisia.
Destia jäädytti Laaksovirran erorahatDestia-pomon hämärät konsulttisopimukset tarkkaan syyniinDestia-pomon kauppoja on pengottu kesäkuun alusta
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1746387"Kauppalehden tietojen mukaan Destian hallitus ei eronnut vapaaehtoisesti, vaan päätöksen teki ministeri Jyri Häkämies (kok.).
Destian koko hallitus ilmoitti erostaan aikaisemmin tänään. Eronneessa hallituksessa johti puhetta Eeva-Liisa Virkkunen. "
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2009/10/27291 - miten vaan..
näin näytään edettävän, muutama blogillinen väliin erikoisine kommentteineen... no joka tapauksessa Suomikin on ollut pakottamassa kehitysmaita yksityistämään vetensä ja ilmeisesti EU pakottaa palvelu-ja kilpailudirektiiveillä Suomen tekemään sen saman..
> Suomen hallitus myymässä pohjavesiämme monikansallisille yrityksille
http://riikkasoyring.blogit.uusisuomi.fi/2010/02/11/sota-juomavedesta-suomen-hallitus-myymassa-pohjavesiamme-monikansallisille-y...
>Suomen hallitus yksityistämässä Suomen pohjavesiä monikansallisille yrityksille
http://riikkasoyring.blogit.uusisuomi.fi/2010/02/07/suomen-hallitus-yksityistamassa-suomen-pohjavesia-monikansallisille-yrityksi... - myyty
15+xyz kirjoitti:
"Hallitus esittää eduskunnalle luopumista yksin- ja enemmistöomistuksista Destiassa, Labtiumissa ja Raskoneessa.
Valtioneuvosto hyväksyi asian osaltaan tänään."
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1728787
Hallitus Zimbabwen fantastisella tiellä.Suomi on köyhä valtio, se on kaluttu tyhjäksi, työttömiä on kohta 500 tuhatta, ei kannata kaunistella ja väittää, että luku alkaa 3 :lla.
Mutta Kiinassa ja Intiassa voidaan hyvin, niiden maiden hyvinvointi on noussut samaan tahtiin kuin Suomen on laskenut, pääministeri on käynyt harva se kuukausi viemässä molempiin maihin työllisyyttä ja hyvinvointia, hän on kerrankin saanut harrastaa mielipuuhaansa, niin tuhottomasti hän vihaa suomalaisia palkansaajia.
Kokoomuksella ja keskustalla on kuulemma kassakaapissa sopimus, jossa he lupaavat toinen toisilleen, että jos jompikumpi voittaa seuraavat vaalit, he lupaavat ottaa toisensa seuraavaan hallitukseen, vaikka sdp olisi toisena, se syrjäytetään, eikä sen kanssa sovita mistään hallitusneuvotteluissa.
Jonkun muun esm.suuren rahoittajan kanssa voivat sopia kaupoista, mutta demokratiasta on tällä erää Suomessa turha puhua nyt ja tulevaisuudessa. - huono hallitus
voi voi.. kirjoitti:
"Liikenne- ja viestintäministeriön asettama työryhmä selvittää parhaillaan rautateiden henkilöliikenteen kilpailuttamista kaukoliikenteessä ja kaupunkiseutujen lähiliikenteessä. Työryhmältä odotetaan selvitystä vuoden loppuun mennessä.
EU-lainsäädännössä kotimaan henkilöliikennettä ei toistaiseksi ole avattu kilpailulle."
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2009/07/24099&ext=rss
Briteissähän tämä tehtiin surullisenkuuluisalla menestyksellä, täällä ei ole opittu mitään.eli matkitaan ideologisista syistä brittejä, matkustajille se tietää hinnankorotuksia.
>Rautateiden henkilöliikenteen kilpailuttaminen voitaisiin aloittaa Helsingin seudun lähiliikenteestä, ehdottaa työryhmä. Helsingin seudun lähiliikenteessä voitaisiin käynnistää kilpailutettu liikenne vuoden 2018 alussa.>
http://www.uusisuomi.fi/raha/92695-”vrn-monopolin-voi-murtaa” - muista enää
huono hallitus kirjoitti:
eli matkitaan ideologisista syistä brittejä, matkustajille se tietää hinnankorotuksia.
>Rautateiden henkilöliikenteen kilpailuttaminen voitaisiin aloittaa Helsingin seudun lähiliikenteestä, ehdottaa työryhmä. Helsingin seudun lähiliikenteessä voitaisiin käynnistää kilpailutettu liikenne vuoden 2018 alussa.>
http://www.uusisuomi.fi/raha/92695-”vrn-monopolin-voi-murtaa”kuinka Englannissa kävi näiden junaratojen yksityistämisessä?
Thatcher yksityisti Englannissa rautatiet ja siitä tuli ikimuistoinen ralli. Yksityisfirmat kokosivat rahat talteen monia vuosia ja investoinnit ja korjaukset jäivät tekemättä, kunnes alkoi tulla hirveitä junaonnettomuuksia, joissa ihmisiäkin kuoli, mitään ei kuitenkaan pystytty maksamaan ja rautatieyritykset kaatuivat takaisin valtion omistukseen, eikä näiden yksityisten yritysten edes tarvinnut maksaa mitään korvauksia.
Muistuttaa hirveästi nyt tätä Kreikan lainajuttua, köyhät kreikkalaiset joutuvat moniksi vuosiksi taloudellisesti puille paljaille, kun Kreikan sos.dem.hallituksen pääministeri lupasi, että yksityisten yrityksien ei tarvitse ottaa osaa Kreikan velkojen maksuun, siis heidän verotustaan ei kiristetä.
Miten tällainen lupaus oli saatu Kreikan pääministeriltä, olivatko Euromaiden oikeistohallitukset kiristäneet tämän lupauksen, että muuten ei tule apua???
- PCA
Toivottavasti koordinointi STM:n ja OM:n eri työryhmien välillä toimii.
Yksi jo lausuntokierroksella oleva on tapaturma-ja ammattitautilain uudistamisen työryhmä. Toinen on taas kerran vakuutusoikeuden kehittämistä pohtiva työtyöryhmä.
Niiden keskeisiä tekijöitä potilaiden kannalta ovat muun muassa:
vakuutuslääketieteellinen arvio
vakuutuslääkärien lausumien julkisuus asianomaiselle itselleen
haittaluokitus
PCA-menetelmä työkykyarvioinnissa
Lisäksi on menossa STM:n ja THL:n alaisuudessa Vampo-projekti.
Kuitenkin trendi on ollut jo pidemmän aikaa, että potilaita työnnetään ihan tarkoituksella ulos lakiin perustuvista korvausjärjestelmistä. Kuntien vastuulle.
Lisätietoa aiheesta - Lakisääteinen vakuutusturva ja sen mustat aukot:
http://ajankuva.blogspot.com/2008/11/lakisteinen-vakuutusturva-ja-sen-mustat.html
Siksi pidän tärkeänä, että vaalirahoitukseen ja vakuutusalaan liittyviä mahdollisia kytkentöjä että rahavirtoja tutkitaan koko 2000-luvulta.- kaikenlaista
"Kuitenkin trendi on ollut jo pidemmän aikaa, että potilaita työnnetään ihan tarkoituksella ulos lakiin perustuvista korvausjärjestelmistä. Kuntien vastuulle."
Kunnilla kun ei ole sitä rahaa!
"Mutta, nyt ollaan ajamassa myös hyvinvointiyhteiskuntamme peruspilareita vähä vähältä alas. Pojat siirtävät lakisääteisiä velvotteita kunnille ja samaan aikaan kuntaosuudet vähenevät. Nerokas juoni; sitten sanotaan ettei ole rahaa, täytyy myydä kunnan omaisuutta [...] jotta saadaan rahaa ja voidaan muodikkaasti laittaa kilpailutuksen alle niin taaperon kakkavaipan vaihto kuin sähköntuotanto ja kaikkea siltä ja väliltä."
http://samiheikkila.blogit.uusisuomi.fi/2009/09/11/kuntapalveluita-ei-voi-romuttaa-shokkiterapialla/ - The Best Democracy Money Can Buy
siitä enemmän naurettavaa linkissä, melkoitsa häseltämistä, vähän kuin ostovaalit.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8491723
- nimissä kilpailun
"Kepu, Kokoomus ja Vihreät tulevat ajamaan Milton Friedmanin oppien mukaan eu:n De minimis säännöksen läpi eduskunnassa. "
http://erkkipiiroinen.blogit.uusisuomi.fi/2009/09/30/kilpailun-nimissako-2/
De minimis
http://www.mol.fi/mol/fi/03_tutkimus_ja_kehittaminen/02_tykes/03_hakeminen_ja_raportointi/06_kysytyt_kysymykset/index.jsp
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8464201
http://fi.wikipedia.org/wiki/De_minimis- EU...
"Kolmas sektori eli voittoa tavoittelematon sektori on Suomessa runsaan kymmenen vuoden aikana työllistänyt joka vuosi 60 000 – 70 000 ihmistä kokopäiväisiksi henkilötyövuosiksi muunnettuna.
Lain uudistamistyön yhteydessä (Laki julkisista työvoimapalveluista) on käynyt ilmi, että EY:n tuomioistuimen käytännön mukaan yhdistyksiä ja yrityksiä tullaan jatkossa käsittelemään samalla tavalla. Jos yleishyödyllinen, voittoa tavoittelematon yhdistys, joka ei edes harjoita elinkeinotoimintaa, rinnastetaan elinkeinotoimintaa harjoittavaan voittoa tavoittelevaan yritykseen, se johtaa kolmannella sektorilla muutoksiin, etenkin henkilöstön rekrytoinnissa."
http://harrilaaksonen.blogit.uusisuomi.fi/2009/09/30/kolmannen-sektorin-tuho/
- S.O.S.2
Ihmetellä täytyy, että Suomi toimii juuri Sata-komitean kaltaisessa jutussa mahdollisimman suljetusti.
Näin hehkutettiin Suomen valtion suulla 2006:
Suomen EU-puheenjohtajakauden tavoitteena avoin ja tehokas unioni - 30 Jun 2006, 10:20 en fr de fi sv
"Suomen puolivuotinen EU-puheenjohtajakausi alkaa lauantaina 1. heinäkuuta. Kauden aikana Suomi johtaa puhetta EU:n neuvoston kokouksissa, joita pidetään Brysselissä yli 3000 ja Suomessa noin 130.
Suomi haluaa kaudellaan puuttua unionin ydinongelmaan, sen vähentyneeseen oikeutukseen kansalaisten silmissä. Suomi katsoo, että unionin tarpeellisuuden osoittaminen onnistuu parhaiten tekemällä tehokasta lainsäädäntötyötä ja hoitamalla myös unionin muut tehtävät tehokkaasti.
Siksi Suomi panostaa erityisesti avoimeen ja tehokkaaseen toimintatapaan. Avoimuuden lisääntyminen unionin toiminnassa näkyy erityisesti neuvoston istuntojen avautumisena kansalaisten seurattavaksi internetin kautta. Suomen tavoitteena on myös unionin lainsäädäntötyön laadun parantaminen. Tähän sisältyvät sekä säädösten vaikutusten selvittäminen että selkeyden parantaminen."
Vaan miten sitten kävikään...? Edelleenkään ei ole saatavissa avointa tietoa siitä, keitä hallitusohjelman tekijät ovat olleet ja mitkä ovat olleet heidän intressipiirinsä sekä sitä kautta yhteydet vaalirahoittajiin.
Kattaus osoitteessa:
http://vivalarevolution09.wikispaces.com/message/list/Etusivu
tai hakusanoilla osumia internetistä - avoimen vaalirahoituksen abcde- ei vastauksia
joihin tuskin kuitenkaan saadaan vastauksia. EU taas, se on aivan tarpeeton ja suomalaisille jopa vahingollinen.
- ja päästöjä
"Työttömien lapsilisät pysyvät tulona
Sosiaaliturvan kokonaisuudistusta pohtiva Sata-komitea ei halua muuttaa työttömien lapsiperheiden lapsilisää perheen toimeentuloa parantavaksi tulomuodoksi. Köyhimpien lapsilisät ovat edelleenkin tuloa, joka vaikuttaa muun muassa toimeentulotuen suuruuteen.
Työttömyysturvasta komiteassa on pohdittu, että tukea voitaisiin maksaa jonkin aikaa vielä töiden alkamisen jälkeenkin.
Köyhimpien lapsiperheiden lapsilisät halutaan edelleenkin laskea tuloksi, kun määritellään perheen toimeentulotuen tasoa.
Palkansaajilla lapsilisät ovat selkeästi perheen kokonaistuloa parantava ylimääräinen tulomuoto. Sitä ei veroteta, eikä se vaikutta perheen muuhun toimeentuloon alentavasti.
Toimeentulotukea saavassa perheessä lapsilisä ei ole ylimääräinen tulomuoto, vaan osa perheen perustoimeentuloa.
Sata-komitean puheenjohtajan Markku Lehdon mukaan toimeentulotuen säännöissä edellytetään, että kaikki perheen tulot otetaan huomioon tuen suuruutta määriteltäessä "
Työnteko kannattavaksi...
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2009/10/tyottomien_lapsilisat_pysyvat_tulona_1124671.html- arvattuakin
Hallitukselta...
"MYRKKYÄ TYÖTTÖMILLE
1.11.2009 19.58 | Mirka Järvinen |
Työttömyysturva ja työttömien koulutusetuudet heikkenevät!
Hallituksen esitys laiksi työttömyysturvalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta: Hallituksen esitys HE 179/2009 vp..."
http://mirkan.blogit.uusisuomi.fi/2009/11/01/myrkkya-tyottomille/ - yllätyskö jollekin?
arvattuakin kirjoitti:
Hallitukselta...
"MYRKKYÄ TYÖTTÖMILLE
1.11.2009 19.58 | Mirka Järvinen |
Työttömyysturva ja työttömien koulutusetuudet heikkenevät!
Hallituksen esitys laiksi työttömyysturvalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta: Hallituksen esitys HE 179/2009 vp..."
http://mirkan.blogit.uusisuomi.fi/2009/11/01/myrkkya-tyottomille/"Kansanedustaja Jyrki Yrttiaho huolestunut työttömyysturvalain muutoksista
Lakia ollaan hallituksen toimesta kiireessä ajamassa eduskunnan käsittelyssä lävitse ja vaikutusten arviointiin ei olla paneuduttu tarpeeksi,mitä se vaikuttaa työttömien jokapäiväiseen toimeentuloon."
http://www.turkulainen.fi/Paikallisuutiset/Paikalliset-kumppanit/SAK-n-Turun-seudun-paikallisjarjesto-TSP/Hallitus-esittaa-tyott... - hyvä meitä
yllätyskö jollekin? kirjoitti:
"Kansanedustaja Jyrki Yrttiaho huolestunut työttömyysturvalain muutoksista
Lakia ollaan hallituksen toimesta kiireessä ajamassa eduskunnan käsittelyssä lävitse ja vaikutusten arviointiin ei olla paneuduttu tarpeeksi,mitä se vaikuttaa työttömien jokapäiväiseen toimeentuloon."
http://www.turkulainen.fi/Paikallisuutiset/Paikalliset-kumppanit/SAK-n-Turun-seudun-paikallisjarjesto-TSP/Hallitus-esittaa-tyott...Eläkeuudistus leikkaa jopa kymmeniä prosentteja pienituloisten eläkkeistä verrattuna suurten ikäluokkien eläkkeisiin, homma alkaa ensi vuonna, kun otetaan käyttöön elinaikakerroin.
>Eläkeuudistus köyhdyttää vähävaraisimpia
Pienituloiset kärsivät
Toimeentulo-ongelmat uhkaavat esimerkiksi pätkätyöläisiä, jotka ovat olleet osan aikaa työttöminä tai opiskelemassa. Jos 40 vuoden työurasta puuttuu 10 vuotta, eläke jää neljänneksen vajaaksi. Elinaikakerroin leikkaa tästä vielä ison osan.
- Monesti tämä vielä kohdistuu ihmisiin, jotka muutenkin ovat pienituloisia, Kiander sanoo.>
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009111710612984_uu.shtml - kyykkyä tarjolla
hyvä meitä kirjoitti:
Eläkeuudistus leikkaa jopa kymmeniä prosentteja pienituloisten eläkkeistä verrattuna suurten ikäluokkien eläkkeisiin, homma alkaa ensi vuonna, kun otetaan käyttöön elinaikakerroin.
>Eläkeuudistus köyhdyttää vähävaraisimpia
Pienituloiset kärsivät
Toimeentulo-ongelmat uhkaavat esimerkiksi pätkätyöläisiä, jotka ovat olleet osan aikaa työttöminä tai opiskelemassa. Jos 40 vuoden työurasta puuttuu 10 vuotta, eläke jää neljänneksen vajaaksi. Elinaikakerroin leikkaa tästä vielä ison osan.
- Monesti tämä vielä kohdistuu ihmisiin, jotka muutenkin ovat pienituloisia, Kiander sanoo.>
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009111710612984_uu.shtml"Uusi termi rokottaa kolmikymppisiä: 450€/kk pois eläkkeestä
Eläkkeiden laskemisessa otetaan käyttöön uusi tekijä, elinaikakerroin, joka tulee viemään aikanaan satoja euroja nyt kolmikymppisten kuukausieläkkeistä."
http://www.uusisuomi.fi/raha/77791-uusi-termi-rokottaa-kolmikymppisia-450€kk-pois-elakkeesta
Toisaalta, kerrotaan joidenkin asioiden paranevan, mutta selvästi sitä ei sanota, miten paranevat ja paranevatko lopulta ollenkaan.
"Yle: Sata-komitea ehdottamassa ennätyslisäyksiä"
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009112410651896_uu.shtml - tietoja tihkuu
yllätyskö jollekin? kirjoitti:
"Kansanedustaja Jyrki Yrttiaho huolestunut työttömyysturvalain muutoksista
Lakia ollaan hallituksen toimesta kiireessä ajamassa eduskunnan käsittelyssä lävitse ja vaikutusten arviointiin ei olla paneuduttu tarpeeksi,mitä se vaikuttaa työttömien jokapäiväiseen toimeentuloon."
http://www.turkulainen.fi/Paikallisuutiset/Paikalliset-kumppanit/SAK-n-Turun-seudun-paikallisjarjesto-TSP/Hallitus-esittaa-tyott...Orjatyölaiksikin netissä ja netikeskusteluissa nimettyä työllisyysvelvoitetta laajennetaan, eli niitä 8 Euroa/päivä hommia, siis niitä, joista ei kerry eläkettä, eikä oikein muutakaan.
http://217.71.145.20/TRIPviewer/show.asp?tunniste=HE 194/2009&base=erhe&palvelin=www.eduskunta.fi&f=WORD
Venäjällähän kaupunginjohtaja sai tuomion, kun tuollaisia vastaavia rupesi työttömiltä vaatimaan.
"Tuen vastikkeellisuus merkitsee, että tämän jälkeen työttömän tulisi osallistua erilaisiin valtion ja kuntien järjestämiin työllistämistoimiin melkein minkälaisella palkalla tahansa. On vaarana, että nämä työllistämistoimet mahdollistavat todellisen halpatyövoiman käytön. Onpa jo puhuttu orjatyövoiman käyttöön otosta. Esitys suorastaan kannustaa kuntatyönantajaa odottamaan työttömän pitkäaikaistumista, jonka jälkeen työttömän työllistäminen tuleekin paljon halvemmaksi. Työryhmän esitys kaataa lisää kustannuksia kunnille vaikka niiltä on jo ennestään sahattu pois valtionosuuksia...
Lopuksi
Jos Skogin ryhmän ehdotus menisi läpi eduskunnassa, Suomessa kansalaisoikeudet olisivat Komin autonomista tasavaltaa heikompia. Vuonna 1998 alueoikeus tuomitsi Syktyvkarin kunnanjohtajan siitä, että hän oli vaatinut työttömyyskorvauksen vastineeksi työsuoritusta kaupungin siistimisessä."
http://www.euvkr.com/1-05tanski.html - äimän käki
tietoja tihkuu kirjoitti:
Orjatyölaiksikin netissä ja netikeskusteluissa nimettyä työllisyysvelvoitetta laajennetaan, eli niitä 8 Euroa/päivä hommia, siis niitä, joista ei kerry eläkettä, eikä oikein muutakaan.
http://217.71.145.20/TRIPviewer/show.asp?tunniste=HE 194/2009&base=erhe&palvelin=www.eduskunta.fi&f=WORD
Venäjällähän kaupunginjohtaja sai tuomion, kun tuollaisia vastaavia rupesi työttömiltä vaatimaan.
"Tuen vastikkeellisuus merkitsee, että tämän jälkeen työttömän tulisi osallistua erilaisiin valtion ja kuntien järjestämiin työllistämistoimiin melkein minkälaisella palkalla tahansa. On vaarana, että nämä työllistämistoimet mahdollistavat todellisen halpatyövoiman käytön. Onpa jo puhuttu orjatyövoiman käyttöön otosta. Esitys suorastaan kannustaa kuntatyönantajaa odottamaan työttömän pitkäaikaistumista, jonka jälkeen työttömän työllistäminen tuleekin paljon halvemmaksi. Työryhmän esitys kaataa lisää kustannuksia kunnille vaikka niiltä on jo ennestään sahattu pois valtionosuuksia...
Lopuksi
Jos Skogin ryhmän ehdotus menisi läpi eduskunnassa, Suomessa kansalaisoikeudet olisivat Komin autonomista tasavaltaa heikompia. Vuonna 1998 alueoikeus tuomitsi Syktyvkarin kunnanjohtajan siitä, että hän oli vaatinut työttömyyskorvauksen vastineeksi työsuoritusta kaupungin siistimisessä."
http://www.euvkr.com/1-05tanski.htmlEttei sitä saatanan Mattia saada sieltä pois,ennenkuin syttyy kapina?
Vastatkoon sitten itse tekemisistään.
Matti vihaa palkansaajakansalaisia,hän on tekemässä niistä orjakansaa lakineen ja pykälineen! - ei yllätys, eihän ?
yllätyskö jollekin? kirjoitti:
"Kansanedustaja Jyrki Yrttiaho huolestunut työttömyysturvalain muutoksista
Lakia ollaan hallituksen toimesta kiireessä ajamassa eduskunnan käsittelyssä lävitse ja vaikutusten arviointiin ei olla paneuduttu tarpeeksi,mitä se vaikuttaa työttömien jokapäiväiseen toimeentuloon."
http://www.turkulainen.fi/Paikallisuutiset/Paikalliset-kumppanit/SAK-n-Turun-seudun-paikallisjarjesto-TSP/Hallitus-esittaa-tyott..."Sata-komitea jätti kaikkein köyhimmät nuolemaan näppejään
Sosiaaliturvan uudistamiseksi perustettu Sata-komitea ei onnistunut kohentamaan kaikkein köyhimpien ihmisten asemaa. Se synnytti pitkän listan ehdotuksia, mutta ei nostanut alimpia perusturvaetuuksia."
"Sata-komitean puheenjohtaja Markku Lehto oli perjantaina tyytyväinen lopputulokseen."
"Hiilamo murehtii, että köyhyyden poistamiseksi on tehty viime laman jälkeen vain kosmeettisia korjauksia ja Sata-komitea jatkoi tätä linjaa.
– Jos katsotaan, kuka sai tästä rahaa, niin köyhimpiä todella kyykytettiin, Hiilamo kritisoi."
http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=830461
Johan tämä arvattiin... - mitä siitä...
ei yllätys, eihän ? kirjoitti:
"Sata-komitea jätti kaikkein köyhimmät nuolemaan näppejään
Sosiaaliturvan uudistamiseksi perustettu Sata-komitea ei onnistunut kohentamaan kaikkein köyhimpien ihmisten asemaa. Se synnytti pitkän listan ehdotuksia, mutta ei nostanut alimpia perusturvaetuuksia."
"Sata-komitean puheenjohtaja Markku Lehto oli perjantaina tyytyväinen lopputulokseen."
"Hiilamo murehtii, että köyhyyden poistamiseksi on tehty viime laman jälkeen vain kosmeettisia korjauksia ja Sata-komitea jatkoi tätä linjaa.
– Jos katsotaan, kuka sai tästä rahaa, niin köyhimpiä todella kyykytettiin, Hiilamo kritisoi."
http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=830461
Johan tämä arvattiin...tässä siitä...
"Erilaisten sosiaalisten etuuksien ja päivärahojen reaaliarvo on tippunut jo vuosia, kun edes inflaatiotarkistuksia ei ole tehty. Viime vuodet hallitukset ovat seisoneet tumput suorina odottaen, että paljon mainostettu Sata-komitea ratkaisisi kaikki ongelmat. Toisin kuitenkin kävi. Sata-komitean työstä ei paljon kerrottavaa jälkipolville jäänyt. Suomessa ollaan sulkemassa kovaa vauhtia kohti 1960-luvun suuria tuloeroja.
Sata-komiteaan oman toimintansa lukinnut hallitus on ymmällään. Tai sitten siltä on ihan tietoista politiikka antaa tuloerojen vain kasvaa. Hallitus on toki ottanut runsaasti lisää velkaa, jolla aivan oikein paikataan taantuman myötä tulleita tulonmenetyksiä. Se on kuitenkin vain eteen tulleeseen tilanteeseen reagointia, josta aktiivinen muutoshaluinen politiikka on kaukana.
Kylmät laskelmat osoittavat, että esimerkiksi korkeakouluopiskelijan opintorahan korotustarve – jotta päästäisiin aiemmalle reaalitasolle – on 60 prosenttia, työttömän peruspäivärahan 37 prosenttia, lapsilisän peräti 72 prosenttia ja täyden kansaneläkkeenkin 28 prosenttia."
http://www.kansanuutiset.fi/mielipiteet/paakirjoitus/2111756/perusturva-jaanyt-pahasti-jalkeen
- OKSENNNUSPASKA
NÄIN SE MENEE. ÄÄNESTÄ PORVARIA.
- äimän käki
Kyllähän sen kaikki tietää,että "työväenpuolue" on kokoomuksen kusetusnimi.
- äimän käki
Se onkin globaalinen ilmiö,ensin tämä lama,jonka tarkoituksellinen rantautuminen tuli Eurooppaan USA:sta ja sen myötä voitiin aloittaa ainakin Suomessa suuria muutoksia yhteiskuntajärjestelmään,kaikki muutetaan,myös vähitellen saamme sanoa hyvästit demokratialle ja oikeudenmukaisuudelle.
Tulossa on harvainvallan luokkaerot,keskiluokka hävitetään ja on vain 2 yhteiskuntaluokkaa rikkaat ja orjakansa.
Minä en puhu Illuminaateista,siihen juttuun en usko,mutta joku muu, pelottavakin muutos on aistittavissa.
Matti pääministerimme sen muutoksen aloitti,kuka on hänen käskijänsä ja miksi presidenttimme allekirjoittaa kaikki porvarihallituksen ehdotukset,eikö hänellä ole valtaa kyseenalaistaa joitakin hallituksen kovimpia esityksiä esm.näitä Sata-komitean suunnitteilla olevia työttömiin kohdistuvia vääryyksiä vastaan? - Shock Doctrine
äimän käki kirjoitti:
Se onkin globaalinen ilmiö,ensin tämä lama,jonka tarkoituksellinen rantautuminen tuli Eurooppaan USA:sta ja sen myötä voitiin aloittaa ainakin Suomessa suuria muutoksia yhteiskuntajärjestelmään,kaikki muutetaan,myös vähitellen saamme sanoa hyvästit demokratialle ja oikeudenmukaisuudelle.
Tulossa on harvainvallan luokkaerot,keskiluokka hävitetään ja on vain 2 yhteiskuntaluokkaa rikkaat ja orjakansa.
Minä en puhu Illuminaateista,siihen juttuun en usko,mutta joku muu, pelottavakin muutos on aistittavissa.
Matti pääministerimme sen muutoksen aloitti,kuka on hänen käskijänsä ja miksi presidenttimme allekirjoittaa kaikki porvarihallituksen ehdotukset,eikö hänellä ole valtaa kyseenalaistaa joitakin hallituksen kovimpia esityksiä esm.näitä Sata-komitean suunnitteilla olevia työttömiin kohdistuvia vääryyksiä vastaan?shokkidoktriiniksi, shokkiterapiaksi Googlella löytyy paljon juttua.
"Shokkihoitoa myös Suomessa? (Shock Doctrine, osa 4)
Naomi Kleinin hienosta kirjasta The Shock Doctrine. Kirja on kokonaisvaltaisuutta tavoitteleva katsaus siitä, miten demokratian nimiin vannovan markkinakapitalismin eteneminen on monta kertaa ollut riippuvaista rakenteellisesta väkivallasta.
Kleinin kirja ilmestyy suomeksi ennakkotietojen mukaan helmikuussa nimellä Tuhokapitalismin nousu WSOY:n julkaisemana.
Suomessa ei ole luonnonkatastrofeja, vallankaappauksia eikä muutakaan poliittista väkivaltaa. Mutta onko Suomessakin tästä huolimatta sovellettu tuhokapitalismia, tarjottu shokkihoitoa kansalle? Oliko 1990-luvun alun lyhyt, mutta erittäin syvä lama sellainen katastrofi, jota hyväksi käyttämällä myös Suomessa aidon shokkiterapian tapaan muutettiin yhteiskunta toiseksi?"
http://hirvasnoro.blogspot.com/2008/01/shokkihoitoa-mys-suomessa-shock.html
"Shock Doctrine, osa 1"
http://hirvasnoro.blogspot.com/2007/12/naomi-klein-shock-doctrine-osa-1.html
"Thatcher näytti: Shokki puree demokratiassakin (Shock Doctrine, osa 2)"
http://hirvasnoro.blogspot.com/2007/12/thatcher-nytti-shokki-puree.html
"Optio Pinochet turvasi rosvokapitalismin Venäjällä (Shock Doctrine, osa 3)"
http://hirvasnoro.blogspot.com/2008/01/optio-pinochet-turvasi.html - Dokumentin katsonut
Shock Doctrine kirjoitti:
shokkidoktriiniksi, shokkiterapiaksi Googlella löytyy paljon juttua.
"Shokkihoitoa myös Suomessa? (Shock Doctrine, osa 4)
Naomi Kleinin hienosta kirjasta The Shock Doctrine. Kirja on kokonaisvaltaisuutta tavoitteleva katsaus siitä, miten demokratian nimiin vannovan markkinakapitalismin eteneminen on monta kertaa ollut riippuvaista rakenteellisesta väkivallasta.
Kleinin kirja ilmestyy suomeksi ennakkotietojen mukaan helmikuussa nimellä Tuhokapitalismin nousu WSOY:n julkaisemana.
Suomessa ei ole luonnonkatastrofeja, vallankaappauksia eikä muutakaan poliittista väkivaltaa. Mutta onko Suomessakin tästä huolimatta sovellettu tuhokapitalismia, tarjottu shokkihoitoa kansalle? Oliko 1990-luvun alun lyhyt, mutta erittäin syvä lama sellainen katastrofi, jota hyväksi käyttämällä myös Suomessa aidon shokkiterapian tapaan muutettiin yhteiskunta toiseksi?"
http://hirvasnoro.blogspot.com/2008/01/shokkihoitoa-mys-suomessa-shock.html
"Shock Doctrine, osa 1"
http://hirvasnoro.blogspot.com/2007/12/naomi-klein-shock-doctrine-osa-1.html
"Thatcher näytti: Shokki puree demokratiassakin (Shock Doctrine, osa 2)"
http://hirvasnoro.blogspot.com/2007/12/thatcher-nytti-shokki-puree.html
"Optio Pinochet turvasi rosvokapitalismin Venäjällä (Shock Doctrine, osa 3)"
http://hirvasnoro.blogspot.com/2008/01/optio-pinochet-turvasi.htmlSanotaan että tieto lisää tuskaa... Kuitenkin suosittelen lämpimästi Shock docktrineen tutustumista.
- Nyt sanotaan
Dokumentin katsonut kirjoitti:
Sanotaan että tieto lisää tuskaa... Kuitenkin suosittelen lämpimästi Shock docktrineen tutustumista.
Soteuudistuksiksi näitä juttuja.
- se vaan ei
ei ole ollut kaikien mieleen..
>2. maaliskuuta 2009 palkansaajajärjestöt SAK ja Akava ilmoittivat vetäytyvänsä Sata-komiteasta. Syyksi järjestöjen edustajat ilmoittivat hallitusta kohtaan tuntevansa epäluottamuksen, joka syntyi hallituksen ajamasta eläkeiän nostamista.>
http://fi.wikipedia.org/wiki/Sata-komitea - Vitun hölmöt!
Kuten kaikki tämänä hallituksen hommat, kaikki vaan kallistuu, ruoan hinnalla ne elvistelee, niinkuin kansa ei muka osaisi kauppalskuaan tsekata!
- äimän käki
Onko Suomeen tulossa joku oikeisto-diktatuurikin kaiken muun kurjuuden keskelle?
Tästä ketjusta on poistettu mielestäni useita viestejä,kaikki joulukuun viestit,siis Suomessa ei ole enää edes sananvapautta?
Jääkää hyvästi!!!!!!!! - 890021231342
äimän käki kirjoitti:
Onko Suomeen tulossa joku oikeisto-diktatuurikin kaiken muun kurjuuden keskelle?
Tästä ketjusta on poistettu mielestäni useita viestejä,kaikki joulukuun viestit,siis Suomessa ei ole enää edes sananvapautta?
Jääkää hyvästi!!!!!!!!HEVI tule ja hevi tappaa! [Seelpy Sleepers]
- hyvästit
890021231342 kirjoitti:
HEVI tule ja hevi tappaa! [Seelpy Sleepers]
Oli kiva, kun kävit, mutta vielä kivampi on, kun lähdet ja ota se yssälä mukaasi, siinä menee sitten mukana aivan itsestään kurjistamisohjelmanne työreformit ja Sata-komiteat.
HYVÄSTI!!!!!!! - sanin hyvästi
hyvästit kirjoitti:
Oli kiva, kun kävit, mutta vielä kivampi on, kun lähdet ja ota se yssälä mukaasi, siinä menee sitten mukana aivan itsestään kurjistamisohjelmanne työreformit ja Sata-komiteat.
HYVÄSTI!!!!!!!..odotan päivää, jolloin se jättää hommelit.
Tässä tuli Euroopastakin kuvia ja Masa yritti olla kuin olisi kuulunut joukkoon, mutta ei kuulu..
Merkelillekin antoi poskipusun molemmille poskille ja se siinä, Merkel jatkoi matkaa sanaakaan sanomatta ja Matti jatkoi matkaa teennäisen hymynsä saattelemana seuraavaan ryhmään, jossa oli puhumassa ainakin 4 herraa, mutta eivät ne olleet tietävinäänkään Matista, huh, huh...
Olisi häipynyt jo aikaa.. - Kepukepukepu
sanin hyvästi kirjoitti:
..odotan päivää, jolloin se jättää hommelit.
Tässä tuli Euroopastakin kuvia ja Masa yritti olla kuin olisi kuulunut joukkoon, mutta ei kuulu..
Merkelillekin antoi poskipusun molemmille poskille ja se siinä, Merkel jatkoi matkaa sanaakaan sanomatta ja Matti jatkoi matkaa teennäisen hymynsä saattelemana seuraavaan ryhmään, jossa oli puhumassa ainakin 4 herraa, mutta eivät ne olleet tietävinäänkään Matista, huh, huh...
Olisi häipynyt jo aikaa..Mitä sitten, suomalaiset on jo mennyt äänestämään Sipilän ja kumppanit tilalle.
- iloskivi
Ennen oli tuhatkunta.
- jykke-jyystäjä
voidaan ajaa alas koska: se ei tuota voittoa osakkeenomistajille, eivätkä osakkeenomistajat tarvitse sen palveluita.
- Se tehdään
jykke-jyystäjä kirjoitti:
voidaan ajaa alas koska: se ei tuota voittoa osakkeenomistajille, eivätkä osakkeenomistajat tarvitse sen palveluita.
nyt koko EU:n laajuisesti.
http://kuinkakarlmarxtavataan.puheenvuoro.uusisuomi.fi/86541-suomi-on-kuollut - jep - jeppe
jykke-jyystäjä kirjoitti:
voidaan ajaa alas koska: se ei tuota voittoa osakkeenomistajille, eivätkä osakkeenomistajat tarvitse sen palveluita.
SATA-komiteaa ennen on Suomessa toiminut jo n. 25 vuotta Ben Zyskovicsin komitea. Sen tavoitteena on ollut yksityistää - ennen kaikkea julkista terveydenhuoltoa. Nyt ei ole jäjellä enää kuin köyhimpiä palveleva jäänne julkisesta terveydenhuollosta.
- satakomiteaa
jep - jeppe kirjoitti:
SATA-komiteaa ennen on Suomessa toiminut jo n. 25 vuotta Ben Zyskovicsin komitea. Sen tavoitteena on ollut yksityistää - ennen kaikkea julkista terveydenhuoltoa. Nyt ei ole jäjellä enää kuin köyhimpiä palveleva jäänne julkisesta terveydenhuollosta.
Noinhan se taisi mennä, Isokallio joskus kirjoitteli asiasta:
" Globalisaatiota pitää ymmärtää ja osata soveltaa sitä meille sopivalla tavalla. Ei siis niin, että uskotaan globalisaation tarkoittavan amerikkalaista markkinatalousmallia. Kiina ei sitä noudattanut, vaan valitsi oman tapansa osallistua globaaleille markkinoille. Ja on menestynyt jo kaksikymmentä vuotta paremmin kuin amerikkalaisen mallin omaksuneet maat, Amerikasta puhumattakaan.
Nykyisen hallituksen ongelma on se, että se on porvarihallitus. Paavo Lipponen omaksui kritiikittömästi amerikkalaisen markkinatalousmallin siksi, jonka mukaisesti Suomen pitää globalisaation hyökyihin sukeltaa. Siksi nykyhallituksen on vaikeaa korjata kurssia takaisin eurooppalaisen, saati sitten pohjoismaisen markkinatalousmallin suuntaan. Onhan se porvareille kova paikka ohjata kurssi vasemmalle siitä, mihin Lipponen sen ohjasi. Holtiton yksityistäminen, johon Lipponen oli ihastunut, alkaa paljastua hirvittäväksi virheeksi. Sen piti johtaa palvelujen tehostumiseen, mutta se onkin johtanut palvelujen laadun heikkenemiseen ja hintojen nousuun.
Rehellisyyden nimissä Lipponen olisi voinut kertoa, mihin hänen tavoittelemansa amerikkalainen malli johtaa. Ei se malli johda tuottavuuden kasvuun, kuten hän uskoi. Amerikkalaisten yritysten parempi tuottavuus perustuu siihen, että amerikkalaiset tekevät enemmän töitä. Ero Eurooppaan on yli sata tuntia vuodessa. Siihen suuntaanko tätä maata viedään? Tuottavuuseroa selittää myös se, että Amerikassa on kansantalouden kirjanpidon ulkopuolella yli kymmenen miljoonaa laitonta siirtotyöläistä, joiden tuotos on mukana kansantalouden kokonaissummassa, mutta jotka eivät ole jakajana kun tuotosta lasketaan per henkilö. Harmaita työmarkkinoitako Paavo halusi tähän maahan?
Julkisen sektorin palvelujen yksityistämisessäkään ei kannata ottaa oppia Amerikasta. Sähkötuotannon ja jakelun yksityistämien johti ensin Kalifornian pimenemiseen pariin otteeseen, sähkön hinnan moninkertaistumiseen ja lopulta sikäläisen pörssin suurimpiin kuuluneen yhtiön, Enronin konkurssiin. Olisi Paavon kannattanut hetki harkita, ennen kuin Neste, Tele ja Imatran Voima myytiin ulkomaille."
http://www.kalkhas.fi/kolumner/210708.htm
- leikkaus..
>Hallitus kyllä lupasi vähentää köyhyyttä, mutta SATA-komitean lahja pienituloisille oli nuorten toimeentulotuen leikkaus. >
http://sirpapuhakka.puheenvuoro.uusisuomi.fi/55644-pienituloisella-on-oikeus-parempaan-elamaan - epävarmaa
Vanhanen lähti skandaalikäryisesta lahjomis- hallituksesta ja Kiviniemi jatkoi siitä mihin potkut saanut Vanhanen jätti porvarihallituksen joka hallitus aloitti ja jatkoi Euroopan kriisimaiden takaus- maksuja ja valtion velka kasvoi 8 miljaardiin euroon, ennen kokematon velka Suomen tarkalle vartioidulle bruttikansantuotteelle.
Nyt 2012 on asiat päälaellaan Katainen on pääministeri ja Urpilainen valtionvarainministeri, näin vaalitulos sen määräsi, kansa uskoi näihin kahteen tekijään.
Eurooppa ja sen oikeistopopulistinen enemmistö jatkavat samaan tahtiin, nyt on pääasia tämä Euroopan pankkien pelastaminen kriisistä, ei ollenkaan kansalaisten hyvinvointi, kuinka siitä kriisistä tulikin päätekijä poliittisessa Suomessakin, ennen oli ihmiset ja heidän tarvitsemansa palvelut ja nyt on Euroopan sijoittaja- pankin etusijalla, uutisetkaan eivät puhu muusta kuin Kreikka- tuista ja miten pörssi reagoi niihin?
Epäilen sitä kepuli-Suomi- syöjää REHNIÄ hänellä eivät ole puhtaat jauhot pussissa, hän on niin hyvää pataa kokoomus- Barrooson kanssa että on myynyt sielunsa hänelle ja siksi Suomen takuut nousivat 7 miljaardiin, Rehniä harmittaa keskustan romahdusmainen tappio vaaleissa ja se pitää kostaa SDP:lle, eikä mikään oli niin varmaa kuin epävarma? - koko joukko
Ei sitä työreformia mihinkään ole haudattu se otetaan nyt käyttöön, se on Vanhasen suunnitelma, hän oli 2 kautta pääministerinä ja toteutti porvaripolitiikkaa, josta hän on saava palkinnon ja josta Kiviniemi jatkoi vielä Kataisen valvonnassa ja kaikki meni kuten EK oli suunnitellut Vanhasen kanssa.
Kun suurempi häly on laannut, Niinistö seuraavana presidenttinä antaa vihjeen Kataiselle, miten työllistetään koko saatanan 400 000 työttömien armeija, jotka ovat piikkinä lihassa EK:lle, heille on järjestettävä työtä.
Se on siinä, työreformi antaa töitä jokaiselle, kenenkään ei tarvitse laiskotella kotona ilman töitä, Vanhasen työreformi takaa jokaiselle töitä maatiloilla palkkioiksi työttömyyskorvauksia vastaan jotka valtio maksaa, Vanhasen lahja maajusseille?
Osiltaan se on jo toteutunut vaikka, ne eivät kehtaa ilmoittautua, puhumattakaan että alkaisivat taistella vastaan?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3026907Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652079- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151297- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71166RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541076Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982