Olen avoliitossa elävä 29vuotias mies. Elämä kohtelee kumpaakin osapuolta hyvin, on työ, ja rahaa tulee ja menee. Mutta seksi ei tyydytä eikä ole ikinä tyydyttänyt niinkuin muissa suhteissa. Avokki suunnittelee häitä ja lapsia vaikka sen itse kieltääkin. Itse en ole valmis siihen vaikka kolme vuotta yhdessä ollaan oltukin. En rakasta kumppaniani enää sillä tavalla kuin aikasemmin. Muutamia syrjähyppyjäkin on tullut tehtyä että tuntisi sen vapauden mitä haikailee. Hänellä ei ole yhtään parempaa ystävää eikä harrastuksia toisin kuin minulla, ja tiuskii niistä kuinka en anna hänelle aikaa tarpeeksi. En haluaisi loukata häntä millään tavalla.. mikä tähän tilanteeseen olisi hyvä ratkaisu ? saammeko enää suhdettamme toimimaan ?
hukassa...
spice79
3438
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
ko asiasta? älä missään nimessä anna suunnitella häitä tms jos sinulla tuollaiset tunteet!! omakohtaisista kokemuksista voin sanoa että vapaudenkaipuuntunteet tulee ja menee, jos ne toteuttaa voi olla ettei toinen takaisin tule vaikka haluisitkin. itselläni kävi niin onnellisesti, että mieheni otti minut takaisin kun ensin sain hetken tehdä omia juttujani, toki mistään pettämisestä ei ollut kyse vaan vapaudesta. sinulle ei ehkä kävisi noin.. jos kerran olet pettänytkin ja seksikään ei maistu, kun se tuntuu teille miehille olevan aina se kaiken ao niin suosittelen siirtymään eteenpäin, mutta muista ette kaipuu takaisin saattaa tulla ja ovi on sitten lukossa...mutta kukaan ei ansaitse syrjähyppyjä ja tarinasi kuulostaa sille, että sinun on aika vapautua, ettet enempää satuttaisi toista. "et haluaisi loukata häntä millään tavoin" mutta eikö syrjähypyt ole loukkaus?
pitkäksi. Tylsistyt, kun joka päivä samat kuviot. Sitten odotat kumppaniltasi seksiä, johon mielestäsi pitää saada enemmän fiilistä. Joo joo. Äläpä syytä kumppaniasi omasta tylsyydestäsi. Ei ole hänen vikansa, jos et saa aikaasi kulumaan.
Meillä kävi avoliitossa noin, kunnes viimein päätin muuttaa "koeajaksi" omaan asuntoon. Mies oireili levottomuutta, petti kerran ja seksi loppui oikeastaan hänen aloitteestaan. Näin sitten pikkuhiljaa erosimme. Olen nyt naimissa uuden miehen kanssa, ex on edelleen sinkku. Erotuska oli aika rankka kokemus, mutta emme olleet ensimmäinen emmekä viimeinen pariskunta, jolle tuli ero. Kyllä siitä selviää kumpikin. Välillä ex halusi minut jopa takaisin, kun huomasi, ettei se sinkkuili ollutkaan niin kauhean kivaa. Hän oli jiotenkin kuvitellut, että minä tein hänen elämästään tylsän. No, sitten hän joutui toteamaan, että osasi yksinkin tehdä elämästään tylsän. Eikä niitä naisia sitten ollutkaan joka oksalle, vaikka ennen oli minun "syytäni", ettei niitä saanut olla... Itseäni ei enää huvittanut ottaa häntä takaisin, sillä siinä vaiheessa olin oppinut nauttimaan omasta asunnostani ja omasta sinkkuilustani. Eilen näin miehen, joka oli aivan exäni näköinen ja tyylinen. Pysähdyin ihan miettimään, etten voisi kuvitellakaan eläväni enää sitä elämää. Silloin aikoinaan siitä irti päästäminen tuntui aivan maailmanlopulta. Jossain sanottiin, että "Mene naimisiin sen ihmisen kanssa, jonka kanssa seksi sujuu hyvässä yhteisymmärryksessä, jossain teatterissa sen sijaan voit käydä kenen kanssa tahansa."