Vauvansa myrkyttänyt piileskelee Suomessa
"Poliisi etsii Suomesta naista, joka on etsintäkuulutettu Britanniassa.
Noin 35-vuotias, Fasio Sahilin nimellä tunnettu nainen, on tuomittu Britanniassa 3,5 vuodeksi vankeuteen lapsen pahoinpitelystä.
Lisäksi hän on saanut tuomion perättömästä lausumasta. Sahil syytti synnytyssairaalan kätilöä syntymättömien kaksostensa kuolemasta, vaikka hän aiheutti itse sikiöiden kuoleman.
Sahil pelkäsi, että viranomaiset ottavat lapset huostaan heti näiden synnyttyä. Siksi hän halusi aikaistaa vauvojen syntymää kolmella viikolla. Aiemmassa kotimaassaan Somaliassa kätilön koulutuksen saanut Sahil otti hoitajien kärrystä Syntometrine-nimistä lääkettä ja ruiskutti sitä itseensä, jotta synnytys käynnistyisi.
Lääke tappoi vauvat hapenpuutteeseen pian pistoksen jälkeen. Sahil väitti, että häntä hoitanut kätilö oli antanut hänelle lääkkeen. Syytös johti kätilön pidättämiseen ja määräaikaiseen erottamiseen.
Sahil on saattanut liikkua pienen vauvan tai useiden pienten lasten kanssa. Poliisin mukaan hänellä on ollut yhteyksiä ainakin Helsinkiin, Vantaalle ja Tampereelle. Sahil on esiintynyt useilla eri henkilöllisyyksillä.
- Nainen esiintyy nykyään ehkä uuden henkilöllisyyden suojissa, mikä vaikeuttaa etsintöjä, rikostarkastaja Seija Havukainen keskusrikospoliisista sanoi Iltalehdelle viikko sitten.
Poliisi pyytää havaintoja Sahilista numeroon 046 896 7806. "
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200905129571614_uu.shtml
Poliisin sivuilta löytyy kuva:
http://www.poliisi.fi/poliisi/krp/home.nsf/PFBD/BFE45B583F32D91BC22575B4002E6F6E/$file/Etsintäntäkuulutetun kuva.jpg?OpenElement
Vauvansa myrkyttänyt piileskelee Suomessa
Iltalehdestä luettu
2117
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
vankkaa kokemustakin lastenhoitalalta.Toivottavasti Gronberg pääsee pian palkkaamaan töihin.
yksittäistapaus...