Puolesta ja

vastaan kirjoitti:

Olen nyt mieheni kanssa seurustellut puolitoista vuotta. Koko tämän aikana en ole ollut älyttömän rakastunut häneen. Alusta asti olemme painineet hänen rahahuoliensa kanssa. Olen yrittänyt kaikella mahdollisella tavalla auttaa. Mutta nyt on tullut itsellä ihan hirveä tilanne eteen. Kun olen hänen kanssaa (asumme yhdessä),en haluaisi hänen olevan kotona ja haluaisin olla yksi ja vapaa. Mutta kun hän on poissa,en haluaisi olla ilman häntä ja lupaan itselleni että nyt yritän tosissani. Tämä mies on ensimmäinen ns. kunnollinen mies. Mies joka pitää sanansa ja lupauksensa,eikä hän ole koskaan antanut epäilyksiin aihetta. Tulee baarista kotiin,soittaa sieltä ja haluaa minut mukaan vaikka kesken illan jos haluan tulla. Muiden aikaisempien kanssa tälläistä ei ole ollut. Mutt nyt meidän elämänarvot ovat törmänneet toisiimme täysin. Hän ei halua sitä mitä minä haluan ja minä en sitä mitä hän haluaa. On syntyvät isoja riitoja tästä,joiden jälkeen kumpikin on todennut että ei tästä mitään nyt tule. Mutta aina kuitenkin palattu yhteen... Pelottaa päästää irti,jos en löydäkään yhtä rehellistä miestä enää. Mutta pystyykö niitä elämänarvoja mitenkään saamaan samoiksi? Tai saisin edes tämän heilutuksen oppumaan...en tahdo,tahdon,en tahdo...

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä