Valtion 2009 budjetissa on autoveron tuotoksi kirjattu 1100 milj . Vuonna 2009 uusien henkilöautojen myynnin arvioidaan olevan noin 150 000 kappaletta ja käytettyjen henkilöautojen tuonnin 25 000 kappaletta.
Tämän toteutumista saa vapaasti arvailla.
Erlingin ja Vehviläisen huoli on, että tänä vuonna budjettiin repeää autoveron kohdalle reikä ja sen paikkaamiseksi nyt keksitään uutta ruutia.
Tiehallinnon tilaston mukaan henkilöautojen ajosuorite viime vuonna oli 45 mrd kilometriä. Jos autovero peritään ajosuoritteen mukaan, niin kilometrin hinnaksi tulee 2,8 senttiä. Vehviläinen yrittää laittaa tämän ruuhka-Suomen maksettavaksi omituisilla porrastuksilla!
Tuon kilometrihinnan voi jokainen kertoa omilla lukemillaan, ammattimaisesti ja pitkiä työmatkoja ajavat häviävät, mutta poikasten pilluralli halpenee.
On lapsellista luulla, että valtio jättäisi hyvää hyvyyttään budjetin aukkoja avoimiksi. Tässä on nyt vaan kyse siitä, että Vanhasen-Kataisen hallitus päästi oman tulopuolensa kohtuuttomilla tuloveronalennuksilla jo reikäiseksi ja nyt ei saisi päästää uusia reikiä syntymään.
Pikkuisen faktaa joukkoon
matkamies maan
5349
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ei ole vanhasmatin syy että tuli lama ja reikiä budjettiin
kepulandiaan. yritähän puhua niin totta, kuin ossaat!
Idea on täysin järjetön. Vuonna 2016 joudutaan myös Suomessa miettimään tuota kustannuspuolta. Nykyinen autovero miljardin kerääminen maksaa kansalaiselle lisäksi noin 0.5 miljardia ylimääräistä autoliikkeille maksetusta ylihinnoittelusta. Maksat veroa euron ja mafialle lisäksi puoli euroa välityspalkkaa. Moni asia korjaantuu ihan näillä perusjutuilla. Kustannus, kulut, valta, vastuu.
Laman aikaanhan Suomessa on varaa MIHIN TAHANSA investointiin, tuottipa se jatkossa jotain tai ei. Niin on tähän kilometriveroonkin. Se on ihan oikein, että tulli on juuri tänään ilmoittanut 100 hengen vähentämisestä. Nämäkin rahat ja paljon lisää kilometriveron huikeisiin kustannuksiin vaan. Ja siitä tietosuojasta vielä: eihän rehellisellä suomalaisella ole mitään salattavaa.
olisi uuniperunan ja kumppanien pitänyt laittaa kuntoon silloin kun talous oli kunnossa.Nyt kun on paska housussa ja musta pekka kädessä,kaikki onkin vielä vaikeampaa.