ihmettelen lääkäriä,joka sanoo et sun on vain hyväksyttävä se kipu.miten sinä voit hyväksyä sitä .kun sitä ei voi poistaa,et unohtaa,et voi nukkua,et seuraavaa päivää tiedä pääsetkö ylös sängystä ominavuin.kertokaa te viisaimmat miten voi tämän vielä hyväksyä?
miten hyväksyä kipu?
en ole sinut sen kans
8325
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mulle ainakin sanottiin heti kun eka mangneettikuvat katsottiin että tämän kanssa pitää oppia elämään ja tulee hyvempiä jaksojakin mutta aina kipu seuraa mukana. Enpä ole oppinut elämään kivun kans. Siihenkun lisätäään vielä huoli tulevaisuudesta ja rahattomuus sairaslomien takia...Nii in, opi sen kans sitten elämään!!!
Taitaa olla lääkärilläsi itsellään jonkin sortin psykopatia jos tuollaisia puhuu. Sitä varten on kipulääkkeet, että niitä tarvittaessa käytetään. Kaikkein tehokkaimmat tehoavat kovimpiin tunnettuihin kipuihin, mm. syöpäkipuihin tietyt opiaatit, esim. Tramal. Ei kipua tarvitse kärsiä. Muuten, sinulla on oikeus saada kipuusi jatkuvasti kipupiikkejä tarvittaessa. Jotkut lääkärit ovat sellaisia, etteivät määräisi mitään muuta kuin hyvin varovasti 20 vuotta markkinoilla olleita huonotehoisia antibiootteja, jos niitäkään. Sellaisilta varovaisen linjan puoskareilta pitäisi ottaa lääkärin oikeudet pois.
Sanotaan ettei kipua tarvitse kärsiä, mutta jossain määrin minäkin joudun sitä kärsimään. Sairauteni aiheuttaa minulle kipua loppuelämäni ajan, ehkäpä jossain vaiheessa leikkauksella sitä voidaan lieventää paljonkin, mutta leikkausta ei vielä haluta tehdä (olen liian "nuori" vaikka ikää on 60 ). Kipulääkkeiden kanssa joutuu tasapainoilemaan. Sain aika hyvin tehoavan lääkkeen, mutta munuaiset meinasivat pettää ja se piti lopettaa. Nykyinen kipulääke taas on maksatoksinen, joten pitää käyttää varovasti ettei maksa petä. Näin se on useinkin, jos kipu saadaan pois, aiheutuu siitä mahdollisesti vakaviakin sivuvaikutuksia. Pitää siis vain oppia elämään kivun kanssa ja lääkityksen kanssa tasapainoillen hakea siedettävä olotila.
Tosiasia on, että kivun kanssa pitää vaan elää, jos meinaa elää. Esim. minä, jolla on krooninen kiputila en ole vielä saanut sellaisia lääkkeitä jotka olisivat vieneet kivun pois, vaikka syön vahvinta tramalia yms. kipulääkkeitä säännöllisesti. Kipuja joudun sietämään lopun elämää, niinkuin se karmivalta tuntuukin, kuitenkin on jaksoja, jolloin kipu on siedettävämpää, mutta on kuitenkin kokoaikaista. Sinulle ihmettelijälle sanon vaan, että lääkäri on sanonut ihan oikein, näin sanoi minullekkin, miksi sitä pitäis kaunistella, kun asia on näin. Sellaisia kipulääkkeitä ei ole vielä keksittykään, millä nämä minun kivut lähtisi, kokeiltu on varmaan kaikki mahdollinen... mutta hyvähän tietämättömän on puhua, jos ei itse ole kokenut OIKEESTI KIPUA!
Olet oikeassa kroonikko että kivun kanssa pitää vaan elää.Ihmettelen vaan sitä kirjoituksessasi että mainitset Tramalin vahvaksi kipu lääkkeeksi,on niitä aika reilustikkin vahvenpia,joudun meinaan itse käyttämään niitä ja silti valvon yöt,päivät.On muuten vuodessa noin 200 kipupotilasta jotka eivät jaksa sitä kipua vaan lopettavat sen itse.
kovasti kroonikon kirjoitusta, sekä myös sitä: "että kivun kanssa vain pitää elää". On monia kivunhallintaan liittyviä asioita, kuten
1. lääkkeet
2. rentoutuminen / rentoutumaan opetteleminen
3. vihan hallinta (omasta kokemuksestani voin sanoa, että kipu aihettaa vihaa tai, ehkäpä se kipu on vihasta johtuvaa - mene ja tiedä!)
4. kivusta aiheutuvan ahdistuksen hallinta
Varmasti löytyy vielä jotain, mutta olen itsekin vasta matkalla löytämään niitä.
Tuollaiset "poppamies/-naislääkärit" tulis heittää heinäseipääseen :/ pskele!
"Kivun kanssa vaan pitää elää" Helvatti! Antakaa niitä OHJEITA potilaille!!
Sitä varten te olette ammattiinne hakeutuneet, että HOIDATTE potilaitanne!!!!
Kirjastoista löytyy muuten kipuun ja kivunhallintaan liittyvää kirjallisuutta. Jos, jaksat lukea.
Lisäksi on olemassa erilaisia kuntoutuskursseja, joita voit kysyä lääkäriltäsi tai Kelasta.
Olen ollut yhdeksän vuotta tämän kivun kanssa "naimisissa" ja ennen tätä leikkausta kärsin jo useita vuosia oireista...
joten elää on vaan pitänyt, on tosi vaikeeta ollut hyväksyä tämä olotila ja tunteet on olleet sen mukaiset, kuitenkin perheellisenä on pitänyt löytää se valopilkku elämään ja jatkaa eloa, myönnän että minullakin on ollut hetkiä, että olen miettinyt jättää kaiken maallisen...
Kipulääkkeenä mainitsin yhden, tramalin, siis vahvinta sitä tarkoitin, en sanonutkaan että se on lääkkeistä vahvin, minulle se on kuitenkin ollut paras toisen kipulääkkeen kaverina.
Näistä lääkkeistä ei voida keskustella sanomalla mikä on paras kivunlievittäjä, kun kipuja on niin monenlaisia, kuin ihmisiäkin, eikä kaikki käy vaan kaikille.
Minullekkin on kokeiltu vaikka mitä, sivuoireita, tehoja ja vaikutuksia monenmoisia, mitkä ei minulle käyneet...
Rentoutuskaan ei ole minulle tuntematon asia, sitä harrastan päivittäin, milloin onnistun rentoutua, milloin en kunnolla...siis harjoittelen edelleen...
Nuo tunteet, viha, katkeruus, ahdistus on ehkä alkutaipaleella, luulen, ainakin omalla kohdallani, onneksini minulla on niitä "hyviäkin päiviä" milloin ei kipu ole valtavana, vaikka läsnä onkin, voin ajatella elämää eteenpäin:)
Ihanaahan se elämä olisi ilman kipuja, eikä niitä haluais kellekkään, mutta minkäs teet kun ne on tulleet jäädäkseen, niitten kanssa on vaan elettävä, mutta jos keksitte hyvän lääkkeen niin kertokaa ihmeessä minullekkin!
Katkeruuden tielle ei kannata lähteä!