Persoonallisuushäiriö

Työpaikkakiusaajilla on vakava persoonallisuushäiriö, itsekeskeisyys ,toisen mollaamisen tarve ,heikko itsetunto,empatian puute, kyvyttömyys kestää tervettä kritiikkiä jne. Hän ei parane koskaan, koska on lapsuudessa kokenut sellaisen hylätyksi tulemisen ja sen vuoksi hän ei pysty hyväksymään toisiaan ja työtoveritaan sellaisena kuin he ovat.
Yksi syy kiusaamisten syntymiseen on myös suuri ryhmäurakka. Siinä vääränlainen kilpailu synnyttää tosi ikäviä tilanteita.
Siinä hiljaisempi otetaan silmätikuksi vaikka työnsä tekisi kuin toisetkin ja porukka hyökkää kiusattuun kuin hyeenalauma saaliin kimppuun. Porukassa näet tyhmyys tiivistyy. Kuka uskaltaa tulla kiusatun tueksi? - Ei kukaan. Onhan se paljon helpompaa olla selustassa ikäänkuin sivusta katsojana sanomatta mitään. Työsuojelumiehillä ja työsuojelupiireillä ei ole mitään virkaa. Turhia byrokratian pyörittäjiä vain, jos talon johto ja esimiehet eivät pysty toimimaan oikeudenmukaisesti. Urakkatyö on sommiteltava sellaiseksi, ettei se aihe aiheuta kiusaamista.
131803
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Olen itse joutunut tällaisen ihmisen mollattavaksi,asiaa vaan ei uskalleta ottaa esille,tämähän jatkuu loputtomiin,ihminen uupuu ja väsyy.Se kissa pitäis nostaa pöydälle,käydä asiat läpi ammatti ihmisten avustuksella.

Äänestä

Ihminen oli sosiaalisesti lahjakas, "pidetty" ihminen jolla riitti kuulijakuntaa, kun hän arvosteli henkilökohtaisesti ja työasioissa muita työntekijöitä. Tyypillistä hänen käytökselleen oli että hän yritti lietsoa myös muita ihmisiä samaan touhuun mukaan mitä hän itse teki. Suurinta herkkua tuntui olevan nuorten työntekijöiden yksityiselämän kiemurat joille sitten oikein laumassa naureskeltiin. Kuten jo mainitsit tuo myötäelämisen taito puuttui tältä ihmiseltä kokonaan, empaattisuus ja moraali olivat aivan tuntemattomia käsitteitä tälle ihmiselle.

Äänestä

Kyllähän se on ihan turha etsiä menneisyydestään syitä ilkeydelleen. Ihminen on itse vastuussa tekemisistään ja tapojensa parantaminen on omissa käsissään. Kyllä se on niin että kiusaaja on vain yksinkertaisesti ilkeä ihminen, joka nauttii toisten ihmisen kiusaamisesta. Ja kun saa uhrinsa joko ulos työpaikasta tai hullujen huoneeseen ei muuta kun seuraava uhri vain kierrokseen. Ja usko tai älä kotioloissaan nämä kiusaajat ovat tyranneja. Voi perhe parkaa myös.

Äänestä
  • Just näinhän se menee.

    Äänestä

Kaikkein pahinta on, jos olet ainoa työntekijä firmassa, ja omistaja on luonnehäiriöinen ihminen.
Itsellä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin irtisanoutua jo muutaman kuukauden työsuhteen jälkeen, koska näin tilanteen niin toivottomana........

Äänestä
  • pomon taholta, jos sen tekee työntekijä itse. Olen työpaikkakiusattu ja edelleenkin, vaikka olenkin tällä hetkellä työpaikan ainoa työntekijä, mutta minnekäs menet pienellä paikkakunnalla ja on asumismuotokin vakiintunut ja perheellinen, puolisolla oma vakityönsä ja niin edelleen... Olen tokiinsa heitellyt hakemuksia sinne ja tänne sekä ottanut yhteyttä puhelimitse, sähköpostitse jne... ja hyviä työpaikkoja olisi (luultavasti) ollutkin, mutta nykyinen tilanne on jotain muuta, esim. matkat, jolloin se vaatii itseltäni paljon muuttaa muualle viikoiksi ja käydä kerran pari kuussa kotona. Ei tuu mitään. Vaikka kaikin puolin muuten menettelisikin, mutta tuntuu kuin identiteetti revittäis kahtia kodin ja työpaikka-asunnon kanssa. Ja onhan siinä paljon tunteitakin mukana olla viikot erossa omasta perheestä ja puolisosta. Vaikeaa on, joo.

    Äänestä

  • Irtisanominen kirjoitti:

    pomon taholta, jos sen tekee työntekijä itse. Olen työpaikkakiusattu ja edelleenkin, vaikka olenkin tällä hetkellä työpaikan ainoa työntekijä, mutta minnekäs menet pienellä paikkakunnalla ja on asumismuotokin vakiintunut ja perheellinen, puolisolla oma vakityönsä ja niin edelleen... Olen tokiinsa heitellyt hakemuksia sinne ja tänne sekä ottanut yhteyttä puhelimitse, sähköpostitse jne... ja hyviä työpaikkoja olisi (luultavasti) ollutkin, mutta nykyinen tilanne on jotain muuta, esim. matkat, jolloin se vaatii itseltäni paljon muuttaa muualle viikoiksi ja käydä kerran pari kuussa kotona. Ei tuu mitään. Vaikka kaikin puolin muuten menettelisikin, mutta tuntuu kuin identiteetti revittäis kahtia kodin ja työpaikka-asunnon kanssa. Ja onhan siinä paljon tunteitakin mukana olla viikot erossa omasta perheestä ja puolisosta. Vaikeaa on, joo.

    Juu, minulla on kokemusta siitä että 4 vuoden aikana olin viikot erossa perheestäni. Oli se äärettömän raskasta aikaa, varsinkin kun jouduin työpaikkakiusatuksi.
    Minusta siinäkin oli erittäin suuri epäkohta,kun kakkosasunnon vuokrista ei saanut verotuksessa huojennusta, eikä mistään muustakaan ylimääräisitä kuluista kuin vain vähimmäismäärän matkakuluista. Myös työaikajoustot ovat tällaisissa tapauksissa välttämättömiä,jolloin työntekijä voisi tehdä viikoilla hieman pitempää päivää saadakseen pidennetyn viikonloppuvapaan niin halutessaan. Näin hän pääsisi jo torstai-iltana perheensä luo.

    Äänestä

  • Irtisanominen kirjoitti:

    pomon taholta, jos sen tekee työntekijä itse. Olen työpaikkakiusattu ja edelleenkin, vaikka olenkin tällä hetkellä työpaikan ainoa työntekijä, mutta minnekäs menet pienellä paikkakunnalla ja on asumismuotokin vakiintunut ja perheellinen, puolisolla oma vakityönsä ja niin edelleen... Olen tokiinsa heitellyt hakemuksia sinne ja tänne sekä ottanut yhteyttä puhelimitse, sähköpostitse jne... ja hyviä työpaikkoja olisi (luultavasti) ollutkin, mutta nykyinen tilanne on jotain muuta, esim. matkat, jolloin se vaatii itseltäni paljon muuttaa muualle viikoiksi ja käydä kerran pari kuussa kotona. Ei tuu mitään. Vaikka kaikin puolin muuten menettelisikin, mutta tuntuu kuin identiteetti revittäis kahtia kodin ja työpaikka-asunnon kanssa. Ja onhan siinä paljon tunteitakin mukana olla viikot erossa omasta perheestä ja puolisosta. Vaikeaa on, joo.

    Mulla oli tosi vaikea tilanne, koska asun myös pienellä paikkakunnalla (10.000 asukasta) ja olin itse ollut aikaisemmin yrittäjänä. Tämä luonnehäiriöinen työnantajani rupesi mollaamaan minua asiakkaiden kuullen ja ei antanut tehdä minun työtehtäviä, jotka olisivat kuuluneet minun työnkuvaani. Koin että minut nolataan tosi rankasti entisten asiakkaitteni silmissä, sillä tottakai pienellä paikkakunnalla sinut muistetaan, jos olet aikaisemmin toiminut yrittäjänä samalla alalla. Ja olin todellakin toiminut yrittäjänä vieläpä samassa liikehuoneistossa, kuin tämä minun "uusi työpaikkani". Aikaa oli tosin kulunut 10 vuotta.
    Irtisanouduin heti kun huomasin,että minua käytetään tässä vain hyväksi ja minun ammattitaitoni mollataan !!

    Äänestä

  • 43v kirjoitti:

    Kyllä minuakin esimieheni taannoin tuolla Outokummussa mollasi oikein olan takaa. Hän haukkui yhteisessä palaverissa kaikkien kuullen minut liian vanhaksi työelämään ,vaikka olin juuri täyttämässä 50 vuotta. Vielä pirullinen virnistys suupielessä oli hällä. Työni tein taatusti siinä kuin työtoverini. En vieläkään ole siitä toipunut, vaikka siitä on kohta kulunut 10 vuotta.

    Äänestä

Eipä ole 10 vuoden aikana työpaikkakiusaaminen muuttunut Suomessa...

Äänestä
  • Ei ole. Aina luonnehäiriöisiä tulee olemaan, mutta se puuttuminen siihen, siihen pitäisi jo nyt osatat puuttua.

    Tuossa on nyt sellainen asia otettava myös huomioon, että kun häirikkö irtisanotaan laillisin perustein työstään, tuo häirikkö vie asiansa oikeutteen saakka väkisin, etenkin jos kyseessä on vakavampi persoonallisuus häiriö. Esiintyy toisin sanoen kiusattuna ja uhrina, vaikka todellisuudessa ei sitä ole.

    Tottahan tuon henkilön "lähellä" olleet henkilöt feikkaamisen ymmärtävät, mutta ulkopuolisille tuo osaa esittää mitä mielyttävimpää henköä, osaa puhua kaunistellen mutta "uhriutuen". Tuollainen henkilö ei näe omassa käytöksessään mitään vikaa, ei vaikka itse käyttäytyisi samoin kuin ne joita hän syyttää häirinnästä.
    Tuollainen henkilö, on vaikea tunnistaa sellaiselle joka ei tunne henkilön taustaa. hyvin harvat "tietävät" hänen henkilökohtaisista asioista, perhesuhteista, lapsuudesta.. jne. Koska narsistisella ihmisellä "ei ole taustaa" ei hänen muistoissaan tai ajatuksissaan, hänellä ei ole mielyttäviä ihmiskokemuksia, elleivät ne liity jollain tavoin hänen "erinomaisuuteensa".

    Narsistilla ei siis ole "perhettä tai siihen liityvää" julkisissa tilanteissa. tai jos onkin, he ovat "kohdelleet" häntä väärin eivätkä ymmärrä häntä, suhde lapsuuden perheeseen saattaa olla todella olematon.

    Äänestä

  • UPDATE_10469947 kirjoitti:

    Ei ole. Aina luonnehäiriöisiä tulee olemaan, mutta se puuttuminen siihen, siihen pitäisi jo nyt osatat puuttua.

    Tuossa on nyt sellainen asia otettava myös huomioon, että kun häirikkö irtisanotaan laillisin perustein työstään, tuo häirikkö vie asiansa oikeutteen saakka väkisin, etenkin jos kyseessä on vakavampi persoonallisuus häiriö. Esiintyy toisin sanoen kiusattuna ja uhrina, vaikka todellisuudessa ei sitä ole.

    Tottahan tuon henkilön "lähellä" olleet henkilöt feikkaamisen ymmärtävät, mutta ulkopuolisille tuo osaa esittää mitä mielyttävimpää henköä, osaa puhua kaunistellen mutta "uhriutuen". Tuollainen henkilö ei näe omassa käytöksessään mitään vikaa, ei vaikka itse käyttäytyisi samoin kuin ne joita hän syyttää häirinnästä.
    Tuollainen henkilö, on vaikea tunnistaa sellaiselle joka ei tunne henkilön taustaa. hyvin harvat "tietävät" hänen henkilökohtaisista asioista, perhesuhteista, lapsuudesta.. jne. Koska narsistisella ihmisellä "ei ole taustaa" ei hänen muistoissaan tai ajatuksissaan, hänellä ei ole mielyttäviä ihmiskokemuksia, elleivät ne liity jollain tavoin hänen "erinomaisuuteensa".

    Narsistilla ei siis ole "perhettä tai siihen liityvää" julkisissa tilanteissa. tai jos onkin, he ovat "kohdelleet" häntä väärin eivätkä ymmärrä häntä, suhde lapsuuden perheeseen saattaa olla todella olematon.

    Narsismi vs. psykopatia tyo(elama)ssa - SlideShare
    www.slideshare.net/KirsiNuorti/narsismi-vs-psykopatia-16945484

    Todella hyvä !!

    Äänestä

Nykyiset kiusaajat voi siis hyvin olla entisiä kiusattuja, koska ovat kokeneet hylätyksi tulemisen.
Eli siis voisimmeko tuntea jopa empatiaa kiusattuja kohtaan??
Ite oon kai kaukana kiusaajatyypistä, koska oon empaattinen mies enkä turhia mollaa ihmisiä, mutta läppähuumorista tykkään, mut siinäkään en mee usein semmoseen loukkaavantyyliseen huumoriin joka asiatonta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tutkija kirjoitti:

Työpaikkakiusaajilla on vakava persoonallisuushäiriö, itsekeskeisyys ,toisen mollaamisen tarve ,heikko itsetunto,empatian puute, kyvyttömyys kestää tervettä kritiikkiä jne. Hän ei parane koskaan, koska on lapsuudessa kokenut sellaisen hylätyksi tulemisen ja sen vuoksi hän ei pysty hyväksymään toisiaan ja työtoveritaan sellaisena kuin he ovat.
Yksi syy kiusaamisten syntymiseen on myös suuri ryhmäurakka. Siinä vääränlainen kilpailu synnyttää tosi ikäviä tilanteita.
Siinä hiljaisempi otetaan silmätikuksi vaikka työnsä tekisi kuin toisetkin ja porukka hyökkää kiusattuun kuin hyeenalauma saaliin kimppuun. Porukassa näet tyhmyys tiivistyy. Kuka uskaltaa tulla kiusatun tueksi? - Ei kukaan. Onhan se paljon helpompaa olla selustassa ikäänkuin sivusta katsojana sanomatta mitään. Työsuojelumiehillä ja työsuojelupiireillä ei ole mitään virkaa. Turhia byrokratian pyörittäjiä vain, jos talon johto ja esimiehet eivät pysty toimimaan oikeudenmukaisesti. Urakkatyö on sommiteltava sellaiseksi, ettei se aihe aiheuta kiusaamista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu