Ennen mies on "ikisinkkutyyppiä",, ei seurustele vaan käyttää naisia vaan tarpeidensa tyydyttämiseen. On sinkku ihan omasta tahdostaaan, halukkaita suhteeseen hänen kanssaan kyllä olisi. Olen yksi näistä naisista. Ihan jo miehen itsensä luoman "imagon" takia, jonka tietää olevan minunkin tiedossa, en edes ajattele ehdottaa mitään muuta kuin satunnaista seksiä, vaikka usein tuntuu kiinnostusta johonkin muuhunkin löytyvän ihan molemmilta.
Aloitan sitten aikaa myöden suhteen erään miehen kanssa, joka saa tämän ensimmäisen miehen vasta kertomaan tunteistaan. Suhteeni kestää kauan mutta päättyy sitten kuitenkin. Suhteesta jää lapsi minulle. Tällä ensin mainitemallanikin miehellä on jo tässä vaiheessa lapsi, mutta hän ei ole parisuhteessa. Tiemme kohtaavat jälleen hänen kanssan.
Nyt lähestyn häntä muussakin kuin seksimielessä, mutta mies ei innostu. Rivien välistä antaa ymmärtää, että lapsi olisi syynä. Siis miehelle, jolla itselläänkin on lapsi!?
Onko kaikki kuitenkin vain jotain tekosyitä? Tuntuu hullulta että miksei edes silloin sitten olisi halunnut suhteeseen kanssani, kun olin vapaa ja lapseton, kun kiinnostusta kuitenkin oli?
Kaikkiko tekosyitä?
Lena-M.
7208
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
"Nyt lähestyn häntä muussakin kuin seksimielessä, mutta mies ei innostu. Rivien välistä antaa ymmärtää, että lapsi olisi syynä. Siis miehelle, jolla itselläänkin on lapsi!?" Miehellä voi olla lapsia, mutta koska ne epäoikeudenmukaisesti Suomessa määrätään lähes aina asumaan äitiensä luo, tilanne on tällä miehellä aivan erilainen kuin sinulla. Eihän se lapsi koko ajan sen miehen luona ole, vaan kerran parissa viikossa, jos sitäkään. Hän elää siis käytännössä sinkkuelämää ja sinä taas paljon rajoitetumpaa yh-äidin perhe-elämää lapsesi kanssa. Hän on vapaa matkustelemaan ja viettämään vapaa-aikansa miten haluaa, kun taas sinä olet sidottu olemaan yhdessä kotona tai missä vaan lapsesi kanssa lähes aina.
joo en ajatellut sitä noin, mutta noinhan se varmaan sen mielestä on.
sitten voisi olla parisuhteessa ja saada siinä lapsen? Entä ne matkustelut ja rajaton vapaa-aika sitten? Vai onko se matkustelu ja kaikki muu tuollaiselle miehelle tärkeämpää?
"Miten tuollainen mies sitten voisi olla parisuhteessa ja saada siinä lapsen?" Kannattaa muistaa, että silloin seurustelu alkaa yleensä ilman lasta, jolloin molemmilla on kahdenkeskistä aikaa tutustua toisiinsa. Tuollainen mies siis tapailee, seurustelee ja saa sitten lapsen kumppaninsa kanssa. Tapailu ja seurustelu kuitenkin on vaikeampaa, jos toinen joutuu olemaan lapsensa kanssa kotona lähes koko ajan. "Entä ne matkustelut ja rajaton vapaa-aika sitten?" Tutustumisvaiheessa ihmiset haluavat pitää usein hauskaa yhdessä. Jos kummallakaan ei ole vapaa-ajalleen rajoitteita esim. lasten takia, vaikkapa matkustelukin on helpompaa. On paljon muitakin paikkoja, joihin lasta on vaikea viedä. Lapsen tulee myös päästä aikaisen nukkumaan, eikä häntä voi jättää yksin. "Vai onko se matkustelu ja kaikki muu tuollaiselle miehelle tärkeämpää?" Sehän riippuu ihan miehestä ja mitä hän haluaa. Uskoisin kuitenkin, että seurustelun alkuvaiheessa monista on kiva puuhastella kaikenlaista kahden kesken. Ehkeivät kaikki halua viettää tuota aikaa leikkipuiston reunalla tai tv:tä tuijottaen, kun lapsi nukkuu. Se lapsi on kuitenkin äitinsä lapsi ja siis miehelle tuntematon ihminen. Kaikki eivät halua aloittaa seurustelua perhe-elämällä lasten ehdoin. Eiks se oo ihan normaalia?
juuri sitä ihmetteli miksei mies halunnut aloittaa silloin suhdetta kun lasta ei vielä edes ollut. Muutenhan se onkin noin kuin sanoit, ainakin suurimman osan mielestä varmaan.
No sitten se on eri juttu tietenkin. Vaikka täytyy sanoa, ainakin itse olen tehnyt parikin virhettä. Jälkeenpäinhän sen usein vasta tajuaa, mitä olisi kannattanut tehdä ja kenen kanssa olisi kannattanut yrittää.
tuohon lapseen. Itse kun ajattelin juuri sen olevan joku tekosyy. Mehän tutustuimme jo ennen lapsia. Ei me siinä mielessä oltaisi tarvittu mitään "tutustumisaikaa". Tottakai kahdenkeskistä aikaa tarvitaan aina ja itsekin sitä vaadin, olivat lapset sitten kenen tahansa.