Ensinnäkin:miten määrittelette kaukosuhteen? Minä ja poikaystäväni asumme noin puolen tunnin ajomatkan päässä toisistamme, mutta se ei ole ongelma. Olemme seurustelleet jo kohta 5 vuotta, ala-asteelta lähtien ja lukioon mennessäni muutin kaupunkiin. Poikaystäväni on hyvin aktiivinen ja vastuuntuntoinen ja ennen kaikkea kiireinen. Emme näe kuin lomilla ehkä kerran, tosin viime lomalla olimme yhdessä pidempää. Minä rakastan häntä ja me tekstailemme paljon. Hän sanoo välittävänsä minustakin suuresti. Minulla on huono itsetunto ja olen usein, ikävän jälleen iskiessä, miettinyt mikä minussa on vikana kun poikaystäväni ei voi uhrata minulle enempää aikaa. Olenko ruma? Onko kaikki muu hänelle tärkeämpää? Tiedän että hänen harrastuksensa on hänelle tärkeää ja pyrin tukemaan häntä siinä. En halua painostaa poikaystävääni, mutta olen sanonut että haluaisin nähdä useammin, mutta aina hänellä on liian kiire. Olen useasti kysynyt itseltäni olenko onnellinen? Ikävä ahdistaa ja itsetunto kärsii. Silti en voisi kuvitella elämäni ilman häntä. Mitä minun pitäisi tehdä??
Ikävöiden
itken
101570
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ensinnäkin.. Ei se siihen katso että miltä sinä näytät ja toiseksi.. Kun asutte eri paikkakunnilla pitää ottaa huomioon toisen vapaa-ajan harrastukset ja koulun käynti/työssä käynti. Älä painosta poikaystävääsi liikaa, koska suhteenne voi vahingoittua sillä. Erossa olo ei ole mahdoton asia, koska jos oikeasti välittää toisesta niin jaksaa odottaa vaikka vuosia. Pyri tekemään vapaa-aikanasi erilaisia asioita, jotka ovat sinulle mielekkäitä. Ole tyytyväinen, että saat edes lomillasi tavata poikaystävää, koska se pieni aikakin on kullan arvoista. Itse joudun odottamaan useita kuukausia että näkisin omaa miestäni. Tällä hetkellä itse joudun kommunikoimaan netin välityksellä ja ehkä kerran viikkoon saatan jutella hänen kanssaan.
Itselläni oli mieheni kanssa virallinen kaukosuhde 3kk ja 2vko. Periaatteessa 4kk, mutta silloin matkustelin vähän ympäri suomea. Meillä tuo oli pieni kaukosuhdepätkä, mutta kamalaa se oli. Mietin koko ajan, pettääkö mies, onko hän varmasti luotettava yms. Sitten hankin harrastuksia. Aloin jälleen uimaan, ratsastamaan, kävin kaverini luona, aloin valmentamaan lapsia, aloin tanssia, hankin tekemistä. Ja kaikki mietteet unohtuivat, pettääkö mies etc. Kannatan, että hankit itsellesi myös harrasteita ja tekemistä, niin et mieti, kelpaatko.
Kiitos vastauksistanne. Minulla on harrastuksia, mutta minkäs voit kun kaveri aina vain tulee ajatuksiin. Onneksi kuitenkin luotan vahvasti häneen enkä pelkää pettämistä. Joskus tulee hetkiä jolloin ikävä melkein tukahduttaa ja joskus en ajattelekaan häntä. Muitakin kavereita on, poikiakin, eikä se haittaa poikaystävääni ja luottamus on molemminpuolista. Tosin en tiedä mitä tekisin jos poikaystävälläni olisi naispuolinen kaveri. Varsinkin jos en tuntisi tätä henkilöä. Tämä ei liity itse asiaan, vaan tuli tässä mieleen. Kirjoittaminen auttaa. Kannattaa kokeilla. ;D
Sanot että sinulla on poikia kaverina, eikä se haittaa poikaystävääsi. Hän luottaa sinuun.
Samalla sanot, että luottamus on molemminpuolista. Onko se tosiaan molemminpuolista, jos kuitenkaan et tiedä mitä tekisit, jos poikaystävälläsi olisi naispuoleinen kaveri? Miksi et tiedä, mitä tekisit? Teetkö itse jotain kaveripoikien kanssa, jos pelkäisit poikaystäväsi tekevän jotain kenties?
Ei tuo kuulosta molemminpuoleiselta. Sinä et pysty antamaan hänelle samaa kuin minä hän antaa sinulle. Mustasukkaisuus on kurja juttu, mutta voit tehdä asialle paljon, mm. mennä keskustelemaan psykologin kanssa, koska kuitenkin tunnistat että sinulla on huono itsetunto. Ja se on tosi hyvä alku!
Et ymmärtänyt enhä ihan mitä takoitin, eli en tietenkään TEKISI mitään ystävieni kanssa, vaikka poikaystävälläni olisi tyttö kaverina. Mutta tarkoitin sitä, että JOS mahdollisesti poikakaverillani olisi naispuolinen ystävä ja hän tapaisi häntä vapaa-ajallaan niin tietenkin ajattelisin että hänellä on näköjään aikaa muille mutta ei minulle.
Otat selvästi poikaystäväni "puolen", mutta en syytä häntä mistään. En myöskään oleta että hänen pitäisi antaa kaikki vapaa-aikansa minulle ja hylätä ystävänsä. Aihe alkoi siitä, että tunnen ikävää ja joskus sitä on vaikea käsitellä. Aiemmat kirjoittajat neuvoivat hankkimaan lisää tekemistä ja niin olen tehnyt. Ikävä on hellittänyt(ainakin hetkellisesti) ja samalla tunnen etääntyväni hänestä, mutta kaipa se kuuluu asiaan ja kun näen hänet taas, en usko että tunteeni häntä kohtaan ovat muuttuneet. Ainakaan huonompaan päin :)
En ole mustasukkainen, sillä en aina poikaystävääni ajatellessani ajattele mitä hän tekee ja kenen kanssa ja että pettääkö hän, vaan ihan muita asioita. Luotan häneen ja minua harmittaa se, että hänellä ei ole kavereita joiden kanssa voi puhua kaikesta. Hänen isänsä on hänen läheisin ystävänsä. En pistäisi pahitteeksi vaikka hänellä olisi enemmän/läheisempiä kavereita.
Minulla on puolen tunnin ajomatka töihin ja teen sen joka työpäivä. Miksi et voisi mennä poikaystäväsi luo vaikka yöksi, olla odottamassa, kun hän palaa kiireiltään. Jokin mättää ja pahasti, ei ehkä uskottomuutta, mutta et kuitenkaan ole hirvittävän tärkeä hänelle. Osaisitteko keskutella asiasta, vaikka nuoria olettekin.
Olen aiemmin tuonut asian puheeksi, mutta hän sanoo että rakastaa minua ja että tietysti haluaa tavata. Olen tyytyväinen ja optimistinen ja odotan seuraavaa tapaamiskertaa. Aika kuluu ja kyselen mitä hän tekee ja että olisiko hänellä aikaa tavata... Nyt kirjoittaessani herään siihen kuinka vähän hän suhteeseemme panostaa. Me tekstailemme ja kun soitan hänelle hän ei pääse vastaamaan ja myöhemmin kysyy tekstiviestillä mitä asiaa minulla oli ollut. Viestien välillä saattaa olla montakin päivää väliä (tämä on minulle paljon) ja syynä on esimerkiksi ollut akun loppuminen, äidin kanssa kännyköiden vaihto ja siinä yhteydesssä ongelmia puhelimen kanssa tai kiire. Aiemmin uskoin hänen valehtelevan, mutta sitten totuin ajatukseen että kaikki eivät nuku kännykkä vierellään ja ole aina kännykkä mukana.
Yhdessä yöpymistä olen itsekin ajatellut, ja ehdottanut, kuitenkaan näin ei ole ikinä käynyt enkä muista onko hän vastannut ehdotukseeni mitenkään. Ei ainakaan myöntävästi. Olisin tyytyväinen edes puoleen tuntiin viikossa, mutta ei. Hän asuu vanhempiensa kanssa ja olemme tavanneet ja yöpyneetkin yhdessä hiihtolomalla. Ainakaan hän ei piilottele minua heiltä.
"Miksi et voisi mennä poikaystäväsi luo vaikka yöksi, olla odottamassa, kun hän palaa kiireiltään." Se minäkin haluan tietää. En halua olla liian riippuva ja ehdotella tapaamista joka välissä. Sain vastauksestasi uutta päättäväisyyttä, mutta nyt en voi asialle mitään koska hän on pohjoisessa töissä muutaman viikon.
Kuulostaa kyllä todella oudolta miksi te tapaatte noin vähän ja asutte -vain- puolentunnin ajomatkan päässä toisistanne, ei voi olla tottakaan?
Mikäs siinä jos noin kykenet asian kanssa elämään mutta minun mielestäni tuo ei kuulosta hyvältä ja vaikuttaa siltä että mies ei pahemmin välitä sinusta kun kerran on niin vaikeaa tapailla...
Kiitos vastauksista...en tiedä...kun koulut taas alkavat on muutakin mielessä...en tosiaan tiedä...mutta menkööt...omalla painollaan
Minun mielestäni nuorten on hyväkin viettää aikaa omillaan. Etenkin niiden jotka ovat nuoresta asti olleet suhteessa/suhteissa. Mielestäni jokaisen täytyy ensin oppia elämään yksin ja rakastamaan ja viihtymään itsensä kanssa ennen kuin lopullisesti sitoutuu parisuhteeseen ja muutta yhteen. Usko pois, kun viimein yhteen muutatte elämä on paljon helpompaa jos olet varma itsestäsi ja viihdyt itsesi kanssa.
Olisiko mahdollista että sinä tutustuisit poikaystäväsi uusiin kavereihin ja voisitte joskus viettää aikaa porukalla. (Tai vaikka porukassa alkuillasta, kaksistaan myöhemmin) Tällä tavoin poikaystäväsikään ei tarvitsisi jakaa aikaansa niin paljon.
Minä muuten ajattelen poikaystävääni 24/7 eikä se minua häiritse. Joskus vaan ystävät ja sukulaiset ihmettelevät että mille mä nyt ihan tosta vain aloin virnistellä ;)