Hammaslääkäripelko paheni

viime käynnin jälkeen!

Olen 23-vuotias nuori nainen joka on koko pienen elämänsä kärsinyt hammaslääkäripelosta. Pienenä ravailin alvariinsa yksityisellä lasten hammaslääkärillä, joka oli oikein kiva täti. Kauheaa se kuitenkin joka kerralla oli. Viimeisenä kertana noin 10-vuotiaana sain puudutuspiikin ensimmäistä kertaa, mutta ikävä kyllä se ei auttanut kipuun ollenkaan. Siitä lähtien olen pelännyt myös neuloja! No, reippaat 10v mennyt ilman hammaslääkäriä kun takahampaani 1kk taaksepäin lohkesi (puraisin kielikorulla:O) ja hammaslääkäriaikaa soittamaan. Itse itkin koko yön paniikissa kun ajattelin että joudun jo seuraavana päivänä lääkärille, mutta onneksi aikaa meni noin kk ja sain pelkoajan yksityiselle kunnan laskuun (norm kaupungin hinnoittelu). Eilen sitten hammaslääkäriin, ja pelko paheni sen jälkeen. Sanoin vastaanotolla jo olevani pelkopotilas, ja suloinen vastaanottoapulainen sanoi että mulla on hyvä lääkäri pelkopotilaille. Hieman mieli kirkastui. Ovi aukeaa ja nainen ei edes kättele tai sano hei. Vaan "istu". Hän lukee pelostani ja sanoo yrittävänsä olla nopea ja mahdollisimman hellä. Hän avaa suuni puoliväkisin ja tunkee miltei heti piikkejä suuhun mitään sanomatta. Sanon piikin jälkeen shokissa (en uskonut sen tulevan heti, jos ollenkaan sillä käyntikerralla) että pienempänä piikit eivät auttaneet. Lääkäri ei uskonut ja alkoi poraamaan. Huusin kivusta, mutta hän vaan jatkoi porailua. Vähän ajan päästä hän tohkaisi että eipä näemmä sittenkään riittänyt puudutus, nyt joudutaan laittamaan kitalakeen joka todella sattuu. Mieleeni iski pakokauhu, kun hän otti neulan käteen. Kyyneleet valui ja rutistin paidanhelmaa nystyrät punaisina. Sattuikin tuo puudutus kyllä aivan mielettömästi, lääkäri vielä sörkki ja etsi paikkaa mihin pistää ties kuinka pitkään. No, puudutus onneksi auttoi loppuenlopuksi, ja porailu jatkui. Poraus ei enää sattunut, mutta leukani on vieläkin ihan todella arka ja kipeä kun en tuona aikana saanut kuin yhden kerran laittaa suuni kiinni. Lääkäri ei kertaakaan sanonut missään mennään, ei kysynyt miltä tuntuu tai pitänyt hetkenkään taukoa. Kun paikka oli valmis hän vaan sanoi että lasku tulee perässä ja kääntyi pois. Itse kättelin kiitokseksi ja lähdin ulos. Ulostultuani purskahdin itkuun, sillä olin kaikkien lukiemieni tekstien perusteella uskotellut itselleni että tämän kerran jälkeen kammo helpottaa, mutta vastoin luulojani kaikki vaan paheni. Tänään hammas on ollut todella kipeä, eikä siihen aikaisemmin särkenyt koskaan. Jos tämä v-mäinen lääkäri teki vielä jotakin väärin niin lopetan kyllä loppuelämäkseni hammaslääkäreillä käymisen! Tästä siis opimme, että myös yksityiset lääkärit voivat olla todella kylmiä pelkopotilaita kohtaan, tai oliko sitten vaan huono päivä? Itseäni harmittaa kauheasti, että vanhat arvet avattiin ja puukotettiin pelkoa vielä vähän syvemmälle. Olin siis oikeassa all along, vaikka en olisi halunnut olla. Varmasti on hyviäkin lääkäreitä, ja olen niin pettynyt että sellaista ei kohdalleni osunut. :( Tämä teksti ei varmastikaan ketään pelkoista kannusta menemään lääkäriin, halusin vaan purkaa tämän tunteen itsestäni jotta jaksan jatkaa kohti huomista. :)

31

1757

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mustien lasien alta

      Toisin on toisilla. Päästin hampaani todella huonoon kuntoon työttömyyteni vuoksi, en viitsinyt anoa sossulta ylimääräistä rahaa - ennen kuin oli aivan pakko. Sitten hoidettiinkin koko kalusto ja ne toista kymmentä reikää. Joukossa oli pari juurihoitoakin. Puudutuspiikit ovat inhottavia, mutta sen lyhyen nipistyksen kestää. Loppuajan saakin olla tarkkana, että ei nukahda hoidon aikana. Siinähän tuo aika kuluu lasit päässä ja radioita kuunnellen. Oma lääkäri seuraa kyllä sattuuko. Yhden kerran lisättiin puudutusta, mutta kyse oli oikeastaan siitä että poraus ei ollut täysin (100%) kivutonta. Kipu on jännä ilmiö, ainakin siihen asti kun sen vielä kestää. Nyt kipuaa, nyt ei, nyt taas, nyt ei taas yhtään... Ihmisten pitäisi käydä tarkastuttamassa hampaansa ennen kuin on liian myöhäistä. Huonot hampaat ovat monen muun ongelman suuri myötävaikuttaja.

    • hammaslääkärille

      Harmi, että sinulle pelkopotilaalle, sattui noin tökerö ja sosiaalisesti ymmärtämätön hammaslääkäri. Vaikka nykyhammaslääkäreitä kovasti kehutaan psykologian oppeja saaneiksi ja potilasystävällisiksi tapauksiksi, näkyy joukossa olevan todella ala-arvoisia tapauksia,joita tarkemmin ajaellen ei pitäisi päästää potilaskontaktiin ollenkaan. Pahoittelen sinun puolesta,koska tuossa tilanteessa olisi hammaslääkärillä ollut varmasti hyvä mahdollisus toimia toisin. Hän ei vaan halunnut,pystynyt tai viitsinyt. Vaikuttaa aivan siltä,kuin hän ei olisi ottanut sinun pelkotuntemuksia todesta ollenkaan. Minä sinuna en menisi toista kertaa noin tökerölle hammaslääkärille, vaan yrittäisin etsiä uuden ja paremman. Niitäkin on, aivan varmasti. Koeta löytää joku sellainen paikka,jossa on pelkopotilaisiin perehtyneitä hammaslääkäreitä. Ainakin pääkaupunkiseudulla on sellaisia hammalääkäriasemia, useampiakin keskustassa helposti saavutettavissa.

    • mutta...

      Iltapäivällä pitäisi mennä ostopalveluna yksityiselle hammaslääkäriasemalle, jonka takia olen muutaman vuoden jonottanut vaikka pidempään että pääsen tk-hammaslääkärille. Joitakin vuosia sitten olin tuolla samalla lääkäriasemalla myös ostopalveluna. Hammaslääkäri yritti rakentaa isoa paikkaa kolme kertaa, aina vain epäonnistui. Vuosi sen jälkeen tk-hammaslääkäri poisti sen paikan (haljennut) ja teki juurihoidon (yksityislääkäri mutisi myös juurihoidosta, mutta sanoi että tehdään niin kuin on määrätty). Nyt tuo hammas hajosi taas ja jäljellä on enää ehkäpä kolmasosa kruunusta. Tk-hammaslääkäri ei akuuttiajalla ehtinyt tehdä kuin tilapäispaikan ja tänään pitäisi rakentaa loppu kruunu jotenkin. Saa nähdä mitä tapahtuu, toivottavasti en joudu sille samalla lääkärille jolla aiemmin olin. Olen saanut parempaa hoitoa yleensäkin tk-hammaslääkäreillä.

      • eräs pelkuri

        Mä en pelkoni vuoksi taas voi mennä TK-hammaslääkärin pakeille, eikä tilanne ollut muuttunut, vaikka jouduin päivystyksessä käymään joulun alla TK:ssa. Ihan hirveän ala-arvoista hoitoa olen sieltä aina saanut. Se on eniten ihmetyttänyt, että kun TK:ssa ei puudutteet tepsi, että missä vika. Onko aineissa ja laittajassa, vaiko jossakin muussa?

      • mutta...
        eräs pelkuri kirjoitti:

        No niin, tuli sitten käytyä ja onneksi en joutunut samalle lääkärille kuin aiemmin. Nyt oli nuori mieslääkäri. Kysyi, laitetaanko puudutus ja koska tiesin että ikeniä runnotaan rajusti, pyysin sen. Varoitti että hiukan pistää, mutta tällä kerralla puuduttaminen ei pistänyt lainkaan. Joskus on puudutuspiikki sattunut paljonkin. Niin nyt kuin muulloinkin, puudutus on onnistunut. Jos on ollut tulehdusta, se on ensin hoidettu pois antibiootilla, eihän tulehtunut hammas puudukaan. Tämä lääkäri olikin nopea, taisin olla tuolissa puolisen tuntia ja tehtiin melkoisen iso kruunun osa paikka-aineesta. Katsotaan kauanko pysyy, edellinen pysyi kaksi vuotta.

      • Almiira
        mutta... kirjoitti:

        "eihän tulehtunut hammas puudukaan." Hais' nyt!!! Esitin tuon syksyllä yksityiselle lekurille, kun olin käynyt tulehduksen vuoksi TK:ssa ja hammas oli avattu ilman puudutetta. No, täytyy sanoa, että pitää olla tarpeeksi puudutetta, jotta puutuu, mutta saipa tuo yksityinen avattua hampaan puudutteen kanssa, ilman kipuja. Onneksi sain ajan yksityiselle, sillä olisin varmaan ollut sairaalassa, koska TK:n hoito ei tepsinyt mitenkään, käytännössä sieltä ikenestä ei tullut mätää ollenkaan pois.

    • eräs pelkuri

      Pyydä ens kerralla päästä mies-hammaslääkärille, ne on paljon empaattisempia kuin naiset.

      • kanssasi !

        Saattaa olla perää tuossa sinun ideassasi, että miehet ovat hammaslääkärin hommissa empaattisempia kuin naiset. Minulla ainakin on hyviä kokemuksia muutamista miespuolisista hammaslääkäreistä,joten voin olla samaa mieltä kanssasi.

      • Pelkää Paljon
        kanssasi ! kirjoitti:

        Saattaa olla perää tuossa sinun ideassasi, että miehet ovat hammaslääkärin hommissa empaattisempia kuin naiset. Minulla ainakin on hyviä kokemuksia muutamista miespuolisista hammaslääkäreistä,joten voin olla samaa mieltä kanssasi.

        Mitenkäs miespuolisilla pelkopotilailla? Onko miehille naislääkäri empaattisempi kuin mieslekuri? Onko kokemuksia? Meni nyt vähän aiheesta, mutta alkoi asia kiinnostaa... :)

      • eräs pelkuri
        Pelkää Paljon kirjoitti:

        Mitenkäs miespuolisilla pelkopotilailla? Onko miehille naislääkäri empaattisempi kuin mieslekuri? Onko kokemuksia? Meni nyt vähän aiheesta, mutta alkoi asia kiinnostaa... :)

        Luottaisin miehenäkin vain mieheen. Naiset ovat noissa hommissa helkutin kylmiä, on muistoja ihan ala-asteelta saakka ja kun menin yläasteelle, kuvittelin, että pääsisin paremmalle hammaslääkärille. Kukkua, akka sielläkin paikassa oli vastaanottamassa. Kävin siis ala-asteella toisen kunnan hammaslääkärillä, koska sinne oli lyhyempi matka ja yläasteella siirryin oman kunnan tk:n piiriin. Mutta pelot jäi ja tämän jälkeen olen hoidattanut hampaani yksityisellä ja miehillä.

    • Huomauttelenpa

      Ei ole suurikaan ihme, ettei hammaslääkäri ottanut pelkoasi tosissaan. En minäkään ottaisi, jos neula- ja toimenpidepelkoaan yrittäisi selittää potilas, joka on aivan vapaaehtoisesti antanut jyrskäyttää metallitangon kielensä läpi kielikorua varten. Tämä muuten ei ole asiaton huomautus, vaikka sinusta kuinka siltä ensin tuntuisi.

      • "ketjun aloittanut"

        Pikaisesti tähän tahdon vastata, että hl oli hyvin kylmä ja töykeä jo ovea avatessaan, ennen kuin näki suuhuni. Toiseksi lävistystilanteet ovat täysin erilaisia kuin hammaslääkärikäynnit. Hammaslääkärissä (kuten olen monesta hl-pelkotutkimuksesta lukenut) pelko johtuu paljolti kaikkien aistejen ollessa ahdingossa: hajut, maut, äänet ja tottakai vielä kipu. Se ei yksittäisesti ole "neuloja ja kipua" vaan pelko voimistuu jokaisen aistin kohdalla. Lävistettäessä ei kuule ääniä, verta ei tullut, mitään aineita ei neuloista laiteta kehoon/oteta kehosta (joka itselläni neulakammoisena se ongelma, ei niinkään kipu. Eli pelkoa korvien välissä, ja etominen). Toisekseen lävistämössä oli todella mukava lävistäjä, paljon värejä ja jopa mukavia tuoksuja. :) Näitä asioita ei mielestäni voi toisiinsa sekoittaa, enkä siis väitä ettenkö olisi ollut ihan paniikissa lävistystuolissakin mutta se on omia elämäntapavalintoja yllämainitut erot. :) Toki ymmärrän pointtisi, voin vaan omasta takaa sanoa että ei se nyt ihan noinkaan ole. Sitäpaitsi palvelualalla vaaditaan asiakasystävällisyyttä ja ymmärtäväisyyttä, etenkin alalla jossa kohtaa ihmisiä joilla pelkoja ja ennakkoluuloja. Hammaslääkäri on se ainoa, joka voi pelkoa vähitellen vähentää mukavalla ja ammattimaisella käytöksellään. Tämän lääkärin kaltaista käsittelyä ja asennetta en suvaitse keneltäkään joka valinnut työn ihmisten parissa, vieläpä yksityisellä sektorilla jossa asiakkaat maksavat tuplahintoja mukavammasta käsittelystä! Olipa muuten itselläkin tullut mieleen pyytää ensi kerralla mieslääkäriä, olen kuullut paljon positiivista miespuolisista hammaslääkäreistä!

      • Almiira
        "ketjun aloittanut" kirjoitti:

        sairastua diabetekseen ja pistää n. 10 kertaa päivässä muutaman millin kokoisella neulalla :DD

        Mua ei kyllä neulan pistäminen haittaa, sattuihan tuo, erityisesti silloin, kun puuduttivat etuhampaat. Mutta en kestä sitä rääkkiä ilman puudutettakaan, eli joko tai. Maanantaina ei pitänyt sattua juurihoito, tai lääkkeen vaihto, mutta sattuihan tuo. Lisäksi hammasta särki koko viikon, tänään ei ole enää särkenyt, kun jalkasäryt vievät nyt voimat. Pitääkö hammaslääkäriä kätellä? En oo tainnut koskaan tehdä niin, tai no, ehkä kerran :P

      • "ketjun aloittanut"
        Almiira kirjoitti:

        sairastua diabetekseen ja pistää n. 10 kertaa päivässä muutaman millin kokoisella neulalla :DD

        No olis varmasti aluks, mutta eiköhän sitä melko nopeesti tottuis. Pelot yleensä korvien välissä, ja paranee altistuessaan tarpeeks usein ja monta kertaa. Ainakin näin toivoisin, mikäli diabetekseen tai muuhun sairastuisin. :)

      • Almiira
        "ketjun aloittanut" kirjoitti:

        No olis varmasti aluks, mutta eiköhän sitä melko nopeesti tottuis. Pelot yleensä korvien välissä, ja paranee altistuessaan tarpeeks usein ja monta kertaa. Ainakin näin toivoisin, mikäli diabetekseen tai muuhun sairastuisin. :)

        Joo, kaikkeen tottuu... Nimimerkillä, opetellut pistämään "haloilla", nykyään käyttää 8 millisiä neuloja :P

      • money, money
        "ketjun aloittanut" kirjoitti:

        Pikaisesti tähän tahdon vastata, että hl oli hyvin kylmä ja töykeä jo ovea avatessaan, ennen kuin näki suuhuni. Toiseksi lävistystilanteet ovat täysin erilaisia kuin hammaslääkärikäynnit. Hammaslääkärissä (kuten olen monesta hl-pelkotutkimuksesta lukenut) pelko johtuu paljolti kaikkien aistejen ollessa ahdingossa: hajut, maut, äänet ja tottakai vielä kipu. Se ei yksittäisesti ole "neuloja ja kipua" vaan pelko voimistuu jokaisen aistin kohdalla. Lävistettäessä ei kuule ääniä, verta ei tullut, mitään aineita ei neuloista laiteta kehoon/oteta kehosta (joka itselläni neulakammoisena se ongelma, ei niinkään kipu. Eli pelkoa korvien välissä, ja etominen). Toisekseen lävistämössä oli todella mukava lävistäjä, paljon värejä ja jopa mukavia tuoksuja. :) Näitä asioita ei mielestäni voi toisiinsa sekoittaa, enkä siis väitä ettenkö olisi ollut ihan paniikissa lävistystuolissakin mutta se on omia elämäntapavalintoja yllämainitut erot. :) Toki ymmärrän pointtisi, voin vaan omasta takaa sanoa että ei se nyt ihan noinkaan ole. Sitäpaitsi palvelualalla vaaditaan asiakasystävällisyyttä ja ymmärtäväisyyttä, etenkin alalla jossa kohtaa ihmisiä joilla pelkoja ja ennakkoluuloja. Hammaslääkäri on se ainoa, joka voi pelkoa vähitellen vähentää mukavalla ja ammattimaisella käytöksellään. Tämän lääkärin kaltaista käsittelyä ja asennetta en suvaitse keneltäkään joka valinnut työn ihmisten parissa, vieläpä yksityisellä sektorilla jossa asiakkaat maksavat tuplahintoja mukavammasta käsittelystä! Olipa muuten itselläkin tullut mieleen pyytää ensi kerralla mieslääkäriä, olen kuullut paljon positiivista miespuolisista hammaslääkäreistä!

        Muista, että monet(potilaiden kanssa taitamattomat) hammaslääkärit valitsevat ammattinsa pelkästään arvostuskysymysten ja suhteellisen mukavien ansioiden takia. Siinä yhteydessä ei heille tule mieleen, että toimivat työssään ihmisten, usein pelkäävien, kanssa. Tällaisilla ammatinharjoittajilla päässä pyörivät lähinnä omat elämänkuviot ja minä, minä -asenne. Valitettavaa, mutta totta.

      • sivusta.
        Almiira kirjoitti:

        Mua ei kyllä neulan pistäminen haittaa, sattuihan tuo, erityisesti silloin, kun puuduttivat etuhampaat. Mutta en kestä sitä rääkkiä ilman puudutettakaan, eli joko tai. Maanantaina ei pitänyt sattua juurihoito, tai lääkkeen vaihto, mutta sattuihan tuo. Lisäksi hammasta särki koko viikon, tänään ei ole enää särkenyt, kun jalkasäryt vievät nyt voimat. Pitääkö hammaslääkäriä kätellä? En oo tainnut koskaan tehdä niin, tai no, ehkä kerran :P

        Kommentoit että pitääkö hammaslääkäriä kätellä. Minua kättelevät aina. Olin viime viikolla sairaalassa leikkauksessa ja siinä huoneeseeni pääsyä odotellessa luin pöydällä olevaa tiedotetta kättelemisel lopettamisesta kyseisessä sairaalassa infektioiden estämiseksi. Silti suurin osa lääkäreistä ja hoitajista kätteli minua. Vaikuttaakohan siihen se että nämä minua paljonkin nuoremmat ihmiset kokevat tällaisen mummon kättelemisen tarpeellisena kohteliaisuutena. Itse en sitä kaipaa, riittäisi hyvin se sairaalan tiedotteessa mainittu sanallinen tervehtiminenkin.

      • Huomauttelenpa
        "ketjun aloittanut" kirjoitti:

        Pikaisesti tähän tahdon vastata, että hl oli hyvin kylmä ja töykeä jo ovea avatessaan, ennen kuin näki suuhuni. Toiseksi lävistystilanteet ovat täysin erilaisia kuin hammaslääkärikäynnit. Hammaslääkärissä (kuten olen monesta hl-pelkotutkimuksesta lukenut) pelko johtuu paljolti kaikkien aistejen ollessa ahdingossa: hajut, maut, äänet ja tottakai vielä kipu. Se ei yksittäisesti ole "neuloja ja kipua" vaan pelko voimistuu jokaisen aistin kohdalla. Lävistettäessä ei kuule ääniä, verta ei tullut, mitään aineita ei neuloista laiteta kehoon/oteta kehosta (joka itselläni neulakammoisena se ongelma, ei niinkään kipu. Eli pelkoa korvien välissä, ja etominen). Toisekseen lävistämössä oli todella mukava lävistäjä, paljon värejä ja jopa mukavia tuoksuja. :) Näitä asioita ei mielestäni voi toisiinsa sekoittaa, enkä siis väitä ettenkö olisi ollut ihan paniikissa lävistystuolissakin mutta se on omia elämäntapavalintoja yllämainitut erot. :) Toki ymmärrän pointtisi, voin vaan omasta takaa sanoa että ei se nyt ihan noinkaan ole. Sitäpaitsi palvelualalla vaaditaan asiakasystävällisyyttä ja ymmärtäväisyyttä, etenkin alalla jossa kohtaa ihmisiä joilla pelkoja ja ennakkoluuloja. Hammaslääkäri on se ainoa, joka voi pelkoa vähitellen vähentää mukavalla ja ammattimaisella käytöksellään. Tämän lääkärin kaltaista käsittelyä ja asennetta en suvaitse keneltäkään joka valinnut työn ihmisten parissa, vieläpä yksityisellä sektorilla jossa asiakkaat maksavat tuplahintoja mukavammasta käsittelystä! Olipa muuten itselläkin tullut mieleen pyytää ensi kerralla mieslääkäriä, olen kuullut paljon positiivista miespuolisista hammaslääkäreistä!

        Ihan hyvin perustelit oman näkökantasi, mutta ymmärtänet myös, että monen muun - uskallan arvella, että useimpien muiden - käsitykset ovat aivan erilaiset. Lääkäri muuten varmasti tiesi jo ennen oven avaamistakin, millaista asiaa sinulla oli, koska aikaa tilatessasi jouduit tilanteen selittämään. Joitakuita lääkäreitä lävistyksillä hankitut kudosvauriot harmittavat ihan tosissaan. Ei hoitohenkilökuntakaan jaksa aina olla positiivisella mielellä, kun itsensäsilpojat käyvät korjauttamassa tyhmyytensä jälkiä "kunnan laskuun". Sinun kannattaa jatkossa kysellä tutuilta, jos vaikka heillä olisi tiedossa hammaslääkäri, jota eivät lävistysvauriot ketuta. Rahaa kannattaa myös kerätä vaikka korvamerkittyyn täsmävarastoon, jotta on äkkitilanteessakin varaa ottaa rauhoittava lääkitys ennen toimenpidettä. Se nimittäin auttaa.

      • "Ketjun aloittanut"
        Huomauttelenpa kirjoitti:

        Kyllähän toki ymmärrän kantasi, mutta lääkäri ei kyllä tiennyt mistään lävistyksistä ennen kuin avasin suuni sillä mieheni joka joutui aikani varaamaan (pelkoni takia hysteerisenä itkin koko yön) ei ollut kertonut kielikorusta. Tämäkään ei olisi oikeuttanut hänen käytökseensä, vaikka olisikin tiennyt. Itse en palvelualalla yhtään sen vähempää anna itsestäni vaikka asiakkaalla olisi mitä missäkin omasta mielestäni "pielessä".

        Ja vieläpä se, että lääkäri sanoi vanhan paikan (lohkeama) irronneen jo luultavasti pelkästään sen alla olevan reiän takia. Loppuenlopuksi kielikoru oli sivupointti, vaikkakin toki ymmärrän miten joitakin tämä kapistus kauhistuttaakin. Edelleen, tämä ei oikeuta antamaan huonompaa hoitoa.

        Jouduin itseasiassa laittamaan viestiä kyseiselle hammaslääkäriasemalle, sillä hammas on vielä viikkoa myöhemminkin niin kipeä että syöminen ja juominen ei onnistu. Joudun juomaan pillillä, ettei vaan vihloisi hammasta. Eli hl on jotakin tehnyt vielä kaiken lisäksi luultavasti väärin, joka johtaa siihen että joudun takaisin siihen penkkiin. Tekstissäni laitoin tosin myös viestiä lääkärin väliinpitämättömyydestä pelkoani kohtaan, joten toivon että ensi kerta sujuisi vähän paremmin. :-)

    • hammaslääkärillä 60 luvulla

      olisit jo hampaaton....

      • kertakaikkiaan hirveätä

        Minä olen käynyt hammaslääkärissä 1960-luvulla. Omat hampaat ovat vielä suussa, olen yrittänyt hoitaa,jotta säilyvät. Mutta muistot 1960-luvun kouluhammaslääkäreistä, oi, voi hirveätä, hirveätä.... kamalia ämmiä. Olen joskus aikuisempana ajatellut, että olivatkohan ne hammasläääkärieukot aivan täysipäisiä tapauksia...

      • minäkin-,,
        kertakaikkiaan hirveätä kirjoitti:

        Minä olen käynyt hammaslääkärissä 1960-luvulla. Omat hampaat ovat vielä suussa, olen yrittänyt hoitaa,jotta säilyvät. Mutta muistot 1960-luvun kouluhammaslääkäreistä, oi, voi hirveätä, hirveätä.... kamalia ämmiä. Olen joskus aikuisempana ajatellut, että olivatkohan ne hammasläääkärieukot aivan täysipäisiä tapauksia...

        60-luvulla. Voi herranjestas mikä akka. Lääkemömmöissä hääräsi,huh huh. Silloinhan moiseen asiaan ei puututtu, nykyään akka olisi entinen hammaslääkäri. Ja sieltä saakka on minuun jäänyt hammaslääkäri pelko.

    • Ketjun aloittanut

      Nyt on 1vko 1pvä takana käynnistäni ja vieläkin tekee kipeää! Hampaalla ei pysty pureksimaan ja harjaaminenkin vihloo. Hammaslankaa turha luullakaan käyttävänsä kivun takia.

      Lähetin Rautahampaalle netissä palautetta saamastani hoidosta ja kyselyn virhevastuusta. Vastauksena sain pahoittelut, ja lupasivat että asia viedään eteenpäin minua hoitaneelle lääkärille. Myös henkilökohtaista yhteydenottoa lupasivat lääkäriltä mikäli haluan, eli ainakin asiasta on nytten puhuttu heillekin. Toivon että palautteeni auttaisi seuraavan pelkopotilaan todesta ottamiseen, ja että kyseinen lääkäri edes hetkeksi jäisi miettimään mitä teki väärin.

      Se, mitä hampaaseen tulee niin kuulemma oireiden mukaan olisi juurihoito tarpeen. Tähän en tule kykenemään pahan pelon takia (joka siis todella paheni viime kerralla!!) ja toivon vaan että kyseessä olisi jokin muu ärtyneisyys hampaassa. En ihan tosissani epäilisi yhtään vaikka tuo hammaslääkäriämmä olisikin tahalteen hampaani pilannut!

      Onko siis mahdollista että lohjennut täysin oireeton hammas (tai oikeastaan siis vaan vanha paikka irtosi) jonka alla oli pieni reikä voi yhtäkkiä hammaslääkärin käsittelyn jälkeen olla juurihoidon tarpeessa? Minkäänlaisia oireita ei hampaassa koskaan ole ollut, mutta käsittelyn jälkeen hammas on ollut hyvin hellänä. Aluksi kylmän juominen vihlosi, mutta nyt pystyn hyvin juomaan kylmää. Ruuan pureskelu ja hampaaseen koskeminen sattuu aina juuri siinä hetkessä, mutta muuten hampaaseen ei satu. Voisiko kyseessä olla vaan ärtyneisyys vaikka käynnistä onkin yli viikko?

      Kyseiseen hl-asemaan en enää kyllä astu, enkä pelkoni takia kuollaksenikaan mene kunnalliselle. Ei kai auta kuin soittaa anopin käyttämälle yksityiselle lääkärille joka kuulemma mitä ihanin. Tosin juurihoitoon en kyllä noin vain pysty, saas nähdä miten käy. Eikös tosin muutenkin aina ensin katsota röntgenillä hampaat ennen kuin juurihoitoa lähdetään tekemään?

      Huh, en tahdo saada henkeä kun mietin viime käyntiäni, puhumattakaan tulevasta käynnistäni! Mikäli ihan pakko mennä niin pumppaan itseni kyllä niin täyteen mömmöjä ennen sinne menemistäni että olen jo puoliksi koomassa huoneeseen astuessani :)

      • Ki.ti

        Mä tiedän, kuinka paljon sua pelottaa. Mä ihan oikeasti tiedän! Mulla on itselläkin ollut hammaslekurikammo vuosia, mutta pakko kai sinne on mennä. Viimeistään silloin oli pakko, kun olin 3½ viikkoa ollut nukkumatta äärettömän hammassäryn takia. Päivystyksessä suuni revittiin auki (korjailin rohtuneita ja verisiä huulia kolme päivää sen jälkeen voiteilla) ja porattiin kyselemättä mitään. Edes puudutus ei auttanut. Eipä silti, puolitoista vuotta ovat nuo hoitoruljanssit kestäneet, ja tähän alkaa jo tottua. Ajattelen itse aina kivun aikana Criss Angelia, joka sanoi, että kipu on suhteellinen käsite ja kestettävä juttu tai jotain sellaista. Kuvittelen, että se äijä tuikkasi itsensä tuleen eikä ollut moksiskaan. Sullakin voisi auttaa joku rohkea esikuva!

        Mä olen kolmesti joutunut juurihoitoon, eikä se tietenkään ole mitään mukavaa. Kolmasti puudutettiin, ja silti sattui. Hoin itselleni vain "kestä, nainen, kestä, nainen..." ja viime kerran jälkeen oli hammas niin kipeä että vain itkin ja huusin koko illan. Olin niin kipeä, että mieheni joutui hakemaan minulle särkylääkettä. Onneksi se meni ohi!

        Kysymys on nyt siitä että sun on pakko olla rohkea. Sun on vain mentävä sinne! Kipuahan sä pelkäät eniten, eikö niin? Paras tapa saada pelko paranemaan on kohdata se. Se on helvetillistä mutta sä kestät sen kyllä.

        Mulla on äärettömän paha ahtaanpaikankammo. Jouduin jokin aika sitten munuaistautini takia varjoainekuvaukseen, ja mut työnnettiin puoleksi tunniksi putkeen jossa oli muutama sentti tilaa mun naaman ja sen yläseinän välillä. Sä osaat varmaan kuvitella, millaisen puolituntisen mä jouduin käymään läpi. Päätin kuitenkin kestää ja ajatella mukavia asioita. Uskotko, että sen jälkeen talon hissi ei tuntunut enää miltään? =) Mä tunsin itseni voittajaksi ja se oli hyvä tunne se!

        Hammaslääkäri tuntuu pahalta paikalta ja koko hoitoala on täynnä niitä joita ei kiinnosta muu kuin ansiotaso. Kuitenkin, kun sä olet hampaas saanut kuntoon, sä todella kiität itseäsi. Muutama kerta ja se on sillä selvä! Ajattele vaikka mua siellä putkessa, jos ei muu auta.

        Tyttäreni on uskomattoman rohkea. Likalla tulee 4v ikää, ja eilen kaatui niin pahasti että jouduttiin poistamaan kaksi etuhammasta. Tyttö joutui ottamaan puudutteen ja raukka itki kamalasti kun päästiin pois, mutta hirveän reippaasti istui tuolissa vaikka kipu jylläsi. Mä olen neidistä todella ylpeä! Jos mun tytär selvisi siitä, selviät sinäkin =) Tyttö höpöttelee jo täyttä päätä ja on iloinen, koska lääkäri määräsi, että saa syödä vain jätskiä ja jogurttia :) Mä en pysty käsittää, miten tuon ikäisessä voi olla noin paljon sisua!

    • Hyviäkin lääkäreitä on

      Mulla loppuivat hammaslääkärikäynnit myös kuin seinään huonon kokemuksen johdosta julkisella puolella.
      Sen jälkeen kului vuosia ja vuosia ilman hammaslääkäriä, vaikka reikiäkin tuli.
      Reiät suurenivat ja särky oli kamala, mutta en vain pystynyt menemään.
      Lopulta särky loppui, mutta silloin en ajatellut syitä ja seurauksia.
      Nyt tiedän, että säryt loppuivat ennenpitkää, koska hammas lopulta kuoli.
      Kului taas aikaa, kunnes uusi/uudet reiät alkoivat herättämään öisin kauhealla säryllään.
      Mietin ja mietin paniikissa, että nyt on pakko mennä lääkäriin.
      Etsin netistä tietoa pelkopotilaista ja löysin erään yksityisen hammaslääkäriaseman.
      Oli elämäni yksi vaikeimmista asioista raahautua vihdoin hammaslääkäriin vuosikausien jälkeen.
      Nyt olen vuosikausia käynyt tyytyväisenä tässä hammaslääkärissä.
      Vuosikausia (eikä työ vieläkään täysin loppunut), koska vuosikausien käymättömyys ja reikien eteneminen hampaiden kuolemiseen tuhosi hampaani.
      Kolmatta implanttia odottelen ja juurihoitoja tehty lukemattomia.
      Juurihoidot ja kuolleet hampaat taas aiheuttavat hampaiden haurastumista ja lopulta murenemista ja irtoamista.
      En kuitenkaan ala suremaan tehtyjä virheitä ja menetettyjä tonneja, koska se ei hyödytä ketään.
      Jatkan "mielelläni" käyntiä tässä hammaslääkärissä, koska ikinä siellä ei ole tapahtunut mitään "ikävää" eikä edes kipua (tietysti toimenpiteet aina ovat epämiellyttäviä).
      Vanha pelko on niin selkärangassa kiinni, että aivan "normaalia" potilasta minusta tuskin tulee.
      Mutta tähän asti hoidot ovat sujuneet ongelmitta osaavien ja miellyttävien lääkärien ja kirurgien johdosta.
      Harmi että tämä palsta kieltää ns. mainostamisen.
      On älytöntä, että sekä huonoja että hyviä paikkoja/lääkäreitä ei voi mainita, sen pitäisi itse asiassa olla jopa velvollisuus.

    • Juurihoito

      Juurihoito ja sen saama maine eivät täsmää ollenkaan. Kaikki hoidot tuntuvat epämiellyttäviltä sinänsä, mutta mikään niistä ei satu, jos on osaava ja miellyttävä lääkäri. Pelkopotilaana voin sen todistaa, monen juurihoidon jälkeen. Puudutusta saa niin paljon kuin haluaa ja hyvä hammaslääkäri osaa puuduttaa oikeasta paikasta ja tarpeeksi. Oma pelkoni alkoi julkisella puudutuksen epäonnistumisesta sekä vesihuuhtelujen vihlomisesta. Nykyisessä yksityisessä lääkärissä en ole ikinä tuntenut kipua juurihoidoista, poraamisesta tai vesihuuhtelusta. Nykyään en edes ota puudutusta juurihoitoon, koska todellakin, sitä ei välttämättä edes tarvita, koska juurihoidettava hammas (elävät hermot) on jo kuollut. Aluksi pelkäsi tätä hammaslääkärin ehdotusta "kokeillaanko ilman puudutusta, saat kyllä heti halutessasi", mutta kertaakaan juurihoito ei ole sattunut.

      On muuten aivan järjetöntä, ettei täällä saa varoittaa huonoista hammaslääkäreistä ja vastaavasti kehua hyviä. :(((

      • Juurihoito

        Siis tuo, ettei juurihoidossa tarvitse puudutusta, koskee tietysti vain tilannetta, jossa hammas eli sen hermot ovat kuolleet. Silloin hammas ei voi tuntea mitään. Toki hammas voi myös olla pahasti tulehtunut (ennen kuolemista), jolloin eläviä hermoja tietysti vielä on ja hammas puudutetaan. Mutta elävänkään hampaan juurihoito ei kokemuksesta satu, kun osaava hammaslääkäri hoitaa. Hammaslääkäri myös näkee, onko hampaassa vielä elämää.

        Entisenä pelkopotilaana olen tavallaan ikuinen pelkopotilas ja hoidot tuntuvat jokaisesta epämiellyttäviltä, mutta koskaan ei ole enää tarvinnut kipua tai töykeyttä/välinpitämättömyyttä kokea tällä yksityisellä lääkäriasemalla.

      • hinta
        Juurihoito kirjoitti:

        Jos hammasta paikataan siten ettei mennä lähelle hampaan hermoja (juurta) puudutusta ei välttämättä tarvita. Viimeksikin tilanne oli minulla tällainen, mutta kun en ollut asiasta varma eikä lääkärinkään kanssa päästy selvyyteen onko kyseiseen hampaaseen tehty juurihoito, pyysin varmuuden vuoksi puudutuksen. Tuo 5,80 € on pieni lisähinta ja ainakin silloin tiedän ettei tule kipuja. Tapauksessani puudutuksen tarvetta oli vielä siksikin että paikkausta varten muottinauhaa jouduttiin tunkemaan syvälle ikeneen.

      • hammaslääkäreitä?

        > On muuten aivan järjetöntä, ettei täällä saa varoittaa huonoista hammaslääkäreistä ja vastaavasti kehua hyviä.

        Onko huonoja hammaslääkäreitä?
        Onko kukaan alan asiantuntija koskaan kertonut jonkun hammaslääkärin olevan huono?
        Tuskin.
        On vain asiaa tuntemattomien esityksiä huonoista hoidoista, jotka eivät aiheesta mitään tiedä.

        Kokemuksia on myös kertynyt vuosien ajalta niistä "niin hyvistä hoidoista", jotka eivät kuitenkaan tuoneet helpotusta jo sietämättömiin leuka ja takaraivokipuihin.

    • olliiiiiii

      Minullakin oli todella kova hammaslääkäri pelko nuoresta asti (8w) ja olin käymättä hammaslääkärissä 9w kunnes aloin miettimään että kohta ne ovat pakko hoitaa kun alkaa sattumaan ja se ei ole todellakaan halpaa kun täyttää 18w. Olen vielä 17w ja nyt jo 14kertaa takana 7kk sisään. alkukerroilla sain jonkunlaisen tapletin jonka jälkeen en kyennyt edes kunnolla kävelemään kun pyörrytti ja se vei pelkoni ja muut pois. ALuksi kun piikkiä ruvetaan laittamaan saan aina ensi puudutuksen joka on jotain rasvaa jota hierotaan juureen ja odotellaan pari min ja sitten piikki jota ei edes enää huomaa kun se laitetaan. Suosittelen ottamaan seuraavalla kerralla mp3 soittimen mukaan ja kuuntelemaan sitä biisi josta tykkää ja vaikka laulaa mukana miettien kuitenkaan suuta liikuttumatta silmät kiinni. Silloin ei edes huomaa että olisi hammaslääkärissä. Nykyään en ota enää tablettia koska olen jo tottunut siihen ja voittanut pelkoni. Ensipuudutus laitetaan kuitenkin aina ja sitten vasta piikki. Takana on 11hampaan paikkais ja 1juurihoito takana ja huomenna 8.6 olisi toisen juurihoidon lopullinen paikkaus. Pyydä sinäkin aluksi tabletti joka rauhoittaa sinut ja sitten vain sinne istumaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alle 15 oli

      Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata
      Vimpeli
      89
      2648
    2. Heh, persut = vassarit = 10,0 %

      Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f
      Maailman menoa
      203
      1678
    3. Onko kaivattusi yllättänyt sinut?

      Piditkö häntä toisenlaisena ihmisenä?
      Ikävä
      116
      1610
    4. Paula Koivuniemi täyttää tänään 78 vuotta! Sydämelliset onnittelut!

      Paula Koivuniemi, tuo suomalaisen iskelmän ikoninen artisti, täyttää tänään 78 vuotta. Muutaman vuoden estradeilta pois
      Suomalaiset julkkikset
      41
      1471
    5. Olen miettinyt pitkään miksi hän ei uskalla

      Hän kyllä yrittää tiedän sen ja olen yrittänyt olla helposti lähestyttävä ystävällinen lempeä jne. mutta silti hän yhä v
      Ikävä
      64
      1232
    6. Juhannusterveiset kaivatulle

      Onko teillä yhteisiä juhannuksia vietettynä ja millaista juhannusta viettäisit kaivattusi kanssa juhannuksena 2025? 🌻
      Ikävä
      76
      1015
    7. Kaupunki osti Absin

      Nyt vaan yrittäjiä kaivataan
      Haapavesi
      56
      979
    8. Rakastan sinua

      Kohta sanon tämän livenä, älä pelästy.
      Ikävä
      67
      871
    9. Sä oot kyllä

      Aika erikoinen nainen
      Ikävä
      45
      867
    10. Millaistakohan

      Sun kanssa suhde olisi?
      Ikävä
      61
      835
    Aihe