Rakkautta

Mulla on ollu kohta 7 kk suhde itseäni liki 20 vuotta vanhempaan mieheen. Nyt vaan tuntuu, että ollaan tultu tien päähän. Alussa ekat kuukaudet oli ihania. Mies huomioi, muisti jouluna ja synttäreinä. Lähetteli tekstiviestejä monesti joissa kertoi, kuinka olen hänen ajatuksissaan ym... Kertoi, kuinka viihtyy seurassani, saan jopa hänet hyvälle tuulelle. Seksistä puhumattakaan... Se on kuulemma kanssani jotain aivan uskomatonta. Sitten viikko sitten viikonloppuna kaikki muuttui yhdessä silmänräpäyksessä. Riideltiin ravintola-illan päätteeksi hänen asunnollaan ja mies sanoi, että ei ole kuulemma koskaan ollut muhun rakastunut. Silloin tuli tunne, kuin matto ois vedetty mun jalkojen alta. Eikö suhteessa kuulu olla rakastunut toiseen jotta suhteella ois onnistumisen mahdollisuuksia. Mun mielestä pelkkä toisesta tykkääminen ei riitä. Nyt en enää tiiä mitä oikeesti ajatella koko jutusta. Haluanko enää edes jatkaa ja yrittää. Meillä on ollu ne omat hyvät hetkemme, kuten varmaan jokaisessa terveessä parisuhteessa kuuluu ollakin mutta... Miehen mielestä seurustellaan ja ollaan edelleen suhteessa. Vaikka harvoin nähdäänkin. Hän on eronnut entisestä vaimostaan jo vuosia sitten. Eron jälkeen on ollut muutamia seurustelusuhteita. Kysyin häneltä, että no kuinkas monta kertaa hän sitten on ollut eron jälkeen rakastunut suhteissaan. Vastasi hetken mietinnän jälkeen, että varmaan pari kertaa. Mulla on jokseenkin loukkaantunut olo. Jokseenkin tuntuu tuollaisten tunnustusten jälkeen, että oma mielenkiinto koko suhteeseen alkaa lopahtaa. En ottanut tähän mieheen mitään yhteyttä kyseisen keskustelun jälkeen. Sitten tänään pamahti viesti puhelimeeni jossa ihmetteli, miksei musta ole kuulunut mitään. Vaan luulenpa, ettei suhteella ois ollu onnistumisen mahdollisuuksia muutenkaan. Mies mm. kertoi, ettei hänellä ole enää mitään sen suurempia odotuksia tai tavoitteita elämälleen. Että hänellä on joskus ollut perhe,tapaa lapsiaan säännöllisesti ja on hyvä isä. Ei halua varmaan enää koskaan itselleen ns. uutta kotia. Saatikka että muuttaisi koskaan enää yhteen kenenkään kanssa. Mä taas kaipaisin sellasta turvallista ja vakaata perhe-elämää. Ehkä joskus yhteistä asuntoa ja yhteistä arjen pyöritystä. Itse asun tällä hetkellä yksin lapseni kanssa. Ehkä saan joskus sellaisen elämän, josta haaveilen... En tiedä. Mutta tuskin ainakaan tämän miehen kanssa.
4541
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

kokemuksia ja sen perusteella sanoisin, että kannattaa katkaista suhde kokonaan ja kerralla. Kuulostaa julmalta ja vaikealta mutta ainakin itselleni se oli paras vaihtoehto vaikka edelleen kaipaan ja ikävöin miestä niin että pahalta tuntuu. Mutta pidemmän päälle tunnet itsesi yhä vaan loukkaantuneemmaksi ja itse ainakaan en pysty olemaan tuon miehen kanssa, jonka luulin olevan minun kanssani tosissaan, missään tekemisissä loukkaamatta itseäni. Meidän juttu kesti suurinpiirtein saman verran kuin sulla. Hän samoin alussa oli erittäin kiinnostunut, kertoi miten ihana olen ja miten minusta tykkää ja mua kaipaa, ja sai mut kuvittelemaan että hänellä on oikeasti syviä tunteita mua kohtaan. Mut kuinkas kävikään, yhtäkkiä mun käytös olikin ollut sellaista ettei hän voi loppuelämäänsä tässä olla ja kaikki "vaan käänty". Loppujen lopuksi kävi ilmi, että hällä oli joku toinenkin kierroksessa samaan aikaan ja ilmeisesti tämä toinen nyt saa kaiken sen saman ihailun mitä minä aluksi :-). Oikeista tunteista ei siis hänen kohdallaan ollut missään vaiheessa kysymys ja silloin hänen on helppo vaihtaa ihastuksensa kohdetta milloin vaan. Meillä ei ollut ikäeroa vaan ollaan molemmat samanikäisiä, joten se ei tätä aiheuttanut. Molemmilla kuitenkin omat hankaluutensa tilanteissa ja eletty elämä takana sekä välimatka, jotka osaltaan vaikutti. En siis voi suoralta kädeltä sanoa, kuinka sinun tulisi toimia, sen tiedät loppujen lopuksi parhaiten itse. Omassa tapauksessani parasta oli katkaista välit ihan totaalisesti ja kokonaan. Ensimmäistä kertaa elämässäni muuten siihen täysin ja kerralla pystyin...

Äänestä

palaa ennalleen. Olen nykyään onnellinen nuoremman miehen kanssa. Ei nuo vanhat miehet enää monestikaan kykene rakastamaan, niillä on ollut vaimot, lapset ja kaikki. Ne tahtoo enää vain seikkailua ja seksiä. VAkavia suhteita niillä on ollut useita, naisia naisten perään, vaikeaa siinä on enää olla se suuri rakkaus. Onneksi miehesi sentään oli rehellinen, hänhän olisi voinut sanoa tuon vasta vuosien päästä. Nyt voit aloittaa alusta jonkun toisen kanssa joka on enemmän tosissaan.

Äänestä
  • En halua elää enää valheessa ja uskotella itselleni, että homma alkaisi jotenkin yhtäkkiä pelata taas. Ne sanat pyörii mun korvien välissä enkä pysty unohtamaan. Mulla on muutenkin paljon ongelmia elämässäni tällä hetkellä. Olen masentunut ja rahallisesti vaikeuksissa. Vielä kuormittaisin itseäni lisää tuollaisella suhteella. Ehkä se elämä tuo mulle vielä jotain kaunista ja hyvää tullessaan joku päivä. Ikää on 30 vee. En aio heittää vielä kirvestä kaivoon. Nyt elän vaan päivän kerrallaan ja koitan panostaa itseeni ja lapseeni. Kiitos teille kahdelle kovasti vastauksistanne:) ja mielipiteistänne. Auttoi oikeasti todella paljon.

    Äänestä

Sietämistä riittää ottaa vastaan tylyjä sanoja. Mutta kuinka tosia sanoja? Onko ne vaan sanottu, kun tuntuu ahdistavalta? Usein mies tällöin sanoo pahasti, että saa hiljaisuuden tavallaan time outin. Tämä, että hän odottaa sulta viestiä tarkoittaa, että hänenkin mielestä asianne vaativat puhumista. Anteeksiantoakin tarvitaan elämässä. Ja mitkä mahdollisuudet sellaisessa liitossa muka on, jos naiselle ei saa sanoa mitään poikkipuolista? Rehellisesti ottaen. Kaksi ihmistä kaksi tahtoa. Kyllä vanhatkin miehet voivat suutuspäissään olla lapsellisen kovia mutta myöhemmin uskovat voivan puhua ja sopia asian. On aika kova agressio naiselta olla tämmöisessä kinassa mykkä. Mieluummin sano pahasti kuin olet mykkä etkä siis sano mitään. Kristallipalloa ei ole. Joten vaikka katkaisisit välinne niin sano se. Silloin ei miehelle jää asia epäselväksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ilman rakastumista... kirjoitti:

Mulla on ollu kohta 7 kk suhde itseäni liki 20 vuotta vanhempaan mieheen. Nyt vaan tuntuu, että ollaan tultu tien päähän. Alussa ekat kuukaudet oli ihania. Mies huomioi, muisti jouluna ja synttäreinä. Lähetteli tekstiviestejä monesti joissa kertoi, kuinka olen hänen ajatuksissaan ym... Kertoi, kuinka viihtyy seurassani, saan jopa hänet hyvälle tuulelle. Seksistä puhumattakaan... Se on kuulemma kanssani jotain aivan uskomatonta. Sitten viikko sitten viikonloppuna kaikki muuttui yhdessä silmänräpäyksessä. Riideltiin ravintola-illan päätteeksi hänen asunnollaan ja mies sanoi, että ei ole kuulemma koskaan ollut muhun rakastunut. Silloin tuli tunne, kuin matto ois vedetty mun jalkojen alta. Eikö suhteessa kuulu olla rakastunut toiseen jotta suhteella ois onnistumisen mahdollisuuksia. Mun mielestä pelkkä toisesta tykkääminen ei riitä. Nyt en enää tiiä mitä oikeesti ajatella koko jutusta. Haluanko enää edes jatkaa ja yrittää. Meillä on ollu ne omat hyvät hetkemme, kuten varmaan jokaisessa terveessä parisuhteessa kuuluu ollakin mutta... Miehen mielestä seurustellaan ja ollaan edelleen suhteessa. Vaikka harvoin nähdäänkin. Hän on eronnut entisestä vaimostaan jo vuosia sitten. Eron jälkeen on ollut muutamia seurustelusuhteita. Kysyin häneltä, että no kuinkas monta kertaa hän sitten on ollut eron jälkeen rakastunut suhteissaan. Vastasi hetken mietinnän jälkeen, että varmaan pari kertaa. Mulla on jokseenkin loukkaantunut olo. Jokseenkin tuntuu tuollaisten tunnustusten jälkeen, että oma mielenkiinto koko suhteeseen alkaa lopahtaa. En ottanut tähän mieheen mitään yhteyttä kyseisen keskustelun jälkeen. Sitten tänään pamahti viesti puhelimeeni jossa ihmetteli, miksei musta ole kuulunut mitään. Vaan luulenpa, ettei suhteella ois ollu onnistumisen mahdollisuuksia muutenkaan. Mies mm. kertoi, ettei hänellä ole enää mitään sen suurempia odotuksia tai tavoitteita elämälleen. Että hänellä on joskus ollut perhe,tapaa lapsiaan säännöllisesti ja on hyvä isä. Ei halua varmaan enää koskaan itselleen ns. uutta kotia. Saatikka että muuttaisi koskaan enää yhteen kenenkään kanssa. Mä taas kaipaisin sellasta turvallista ja vakaata perhe-elämää. Ehkä joskus yhteistä asuntoa ja yhteistä arjen pyöritystä. Itse asun tällä hetkellä yksin lapseni kanssa. Ehkä saan joskus sellaisen elämän, josta haaveilen... En tiedä. Mutta tuskin ainakaan tämän miehen kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu