Hävetti olla suomalainen

Hävetti olla suomalainen kun euroviisuihin oli lähetetty mokoma keskinkertaisuuteen tuskin yltävä mitäänsanomaton miljoonaan kertaan tehty eurohumppa, josta kenellekään ei voi jäädä mieleen mitään. Ihan samaa sontaa mitä ne Waldon aikaisemmatkin hommelit on ollu. Yhtäkään biisiä ei ole jäänyt elämään. Kertakäyttöteknohumppaa. Kuka tollasta oikeasti kuuntelee. Huh Huh. Itsekritiikkiä vois harrastaa. Myös tuomaristo. Tätä samaa kappaletta on tehty jo satoja kertoja. Olen sanaton ja häpeän.
4367
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Se, että muu maailma tykkäsi kovasti Waldon piisistä ja äänesti sen Finaaliin. Mitä häpeemistä siinä on, että Waldosta pitää koko Eurooppa? Sehän on fantastinen saavutus.

Äänestä
  • Minkä ihmeen takia sitä vituttais että päästiin finaaliin? Sehän on vaan hyvä juttu. Samaa mieltä siitä et biisi on aivan järkyttävä. Kalliokin vaan karjuu vaikka pitäis laulaa.

    Äänestä

häpeemistä tällaistahan siellä kuulee vuodesta toiseen ja tuntuuvat pärjäävän paremmin kun mitkään hitaat luritukset.waldos on hyvä minäkin joka olen 63v tykkään. NAINEN!

Äänestä

tuntui viime vuonna, Teräsbetonin esiinnyttyä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Musiikin ystävä kirjoitti:

Hävetti olla suomalainen kun euroviisuihin oli lähetetty mokoma keskinkertaisuuteen tuskin yltävä mitäänsanomaton miljoonaan kertaan tehty eurohumppa, josta kenellekään ei voi jäädä mieleen mitään. Ihan samaa sontaa mitä ne Waldon aikaisemmatkin hommelit on ollu. Yhtäkään biisiä ei ole jäänyt elämään. Kertakäyttöteknohumppaa. Kuka tollasta oikeasti kuuntelee. Huh Huh. Itsekritiikkiä vois harrastaa. Myös tuomaristo. Tätä samaa kappaletta on tehty jo satoja kertoja. Olen sanaton ja häpeän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu