Olen tässä jonkun kuukauden tapaillut miestä ja täytynee sanoa, että molemmilla on kovat päät ja tempperamenttia roppa kaupalla. Tämän reilun 6 kk aikana olemme riidelleet ainkin 5 kertaa niin, että hyvä kun emme ole repineet toisiltamme silmiä päästä. Itse olen käyttänyt kaikkian mahdollisia laukkaamistapoja, kaikki asiat jotka vähänkään vituttaa olen sanonut sanoja säästämättä ja toivottanut koko tyypin helvon helvettiin...Ja joka kerta olen ihan varma, että nyt tais mennä perille ja hän on suuttunut ikihyviksi ja jättää minut rauhaan.
Välirikko kestää korkeintaa 3 päivää ja sitten hän jo soittelee perääni ja kyselee oleko vielä vihainen ja toinen on niin kuin emme olisi koskaan riidelleet.
Toisaalta saatan itsekin olla jo leppynyt, vaikkani samat asiat leimahtaa taas uudestaan.
Seksi on hyvää ja melkeimpä täydellistä, että se kai tässä sitten yhteen vetää... Hän on myös h..vetin mustasukkainen, syyttä.
Vai mikä selittää miehen käytöksen?
tempperamentti
nyt en enää ymmärrä
8298
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
"Vai mikä selittää miehen käytöksen?" Sama asia, mikä selittää oman käytöksesi. Tyhmyys?
älykkyyden kanssa?
keskustella riitelyn sijaan. Mitä tekemistä älyllä on viisauden vastakohdan eli tyhmyyden kanssa? Tyhmä voi olla älykäs.
Sä et ole koskaan ollut intohimoisesti rakastunut. Tai olet niin vanha että tunteeton laimentunut. mä ja kihlattuni ollaan kanssa tosi tempperementtisiä.. Riippuu tietysti vähän päivästä ja aiheesta mistä riidellään. Mutta kyllä se välillä huudoksi asti yltyy. Toisinaan jos aihe ei ole tärkeä niin riita loppuu kauheaan nauruun. isokin riita päättyy usein sovinto seksiin ja sitten asiat puhutaan rauhassa selviksi. Kun rakastaa intohimoisesti niin yleensä riidatkin voi olla intohimoisia. (samoin seksi)
Kaikki muutkin ihmiset ovat varmaankin luonteenlaadultaan sinun kopioitasi. Tai jos eivät ole, heidän tunteensa eivät voi olla aitoja ja voimakkaita. Niinkö? Ps. Odota viisi vuotta ja tee pari muksua. Tule sitten takaisin hehkuttamaan intohimoista rakkautta ja siihen kuuluvia riitoja mitä käytte muksujen ihmetellessä vieressä...
Seurustelua on takana 6-vuotta... avoliitossa olemme asuneet, erokin tuli muutamaksi kuukaudeksi.. ja nyt olemme,muuttamassa yhteen uudestaan. Vaikeuksista on selvitty vaikka riitoja ja ongelmia on ollut. Lapsia ei kyllä vielä ole mutta hyvä niin. Nuoruus kestää vain pienen hetken ja haluan vielä nauttia vain kihlatustani. Monenlaisia asioita on elämässämme vaikeuttamassa suhdettamme, esim. mun vakava sairaus mutta tällä haavaa ollaan selvitty kaikesta.
Eiks härkä- ja oinasmiehet oo just tollasia ärsytettyinä? Musta sovintoseksi riidan jälkeen on ihan parasta, mut en silti ihan sen takia vaan haluis alkaa riiteleen kumppanini kanssa.:) Mitäs jos koittaisitte saada sitä intohimoa suhteeseenne jollain muilla tavoin, kuin tappelemalla? :)
kyllä minäki sen pistän sen luonteen piikkiin ja samanlaista kokemusta löytyy myös, joksiki vähä useammin riidelleenä mutta se on tosi kuluttavaa jos kummatki samanlaisia.. toisen pitäis olla ainaki jollain lailla se tasoittavampi puoli tms.