Olen 15 vuotiaasta asti ollut miehille ensisijaisesti tissit ja perse.
Nyt olen melkein 30 ja edelleen miehille on ensisijaisesti etusijalla se että mulla on tissit ja perse.
Ymmärrän kyllä että tissit ja perse kiinnostaa miehiä ylitsevuotavasti, mutta edes joskus olisi kiva kun mies huomioisi minut kokonaisuutena, eikä kokisi halua tutustua ulokkeisiini.
Olen fiksu tunteva ihminen mutta turhauttaa kun miehet eivät ota tosisssaan kun eivät saa katsettaan irti etumuksesta tai takamuksesta.
Naiset ottavat miehet huomioon kokonaisuutena ja mielenkiinto herää käyttäytymisen, olemuksen ja kokonaisuuden myötä, mutta miehillä se mielenkiinto on aina seksuaalista ja herää kun näkösällä on tissit.
Miten voisin ikinä tutustua kunnolliseen mieheen ja alkaa rakentaa keskustelua tai mahdollista parisuhdetta kun miehen mieli pyörii näiden asioiden ympärillä.
Vaikka olenkin nainen olen myös ajatteleva ja rakkautta kaipaava ihminen.
Mahdotontako?
Naisena oleminen kyllästyttää
65988
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 65
Vanhimmat
Se sortaa oikeutta olla ihminen. Joukkokanne kai tässä on miehiä vastaan nostettava, ei taida muu auttaa =(
monenko miehen käyttämä olet?
Taitaa vain olla niin, että olet itse liikkunut sellaisten miesten kanssa, jotka lähinnä haluavat vain panna nättiä kroppaasi. On suorastaan idioottimaista väittää, että kaikki miehet olisivat tuollaisia. Siinä olet oikeassa, että miestä _aina_ kiinnostaa naisen fyysinen olemus. Tämä on täysin normaalia ja positiivista, siinä ei lähtökohtaisesti ole mitään väärää. Itse esim. pidän aivan mielettömän seksikkäänä sporttisen naisen timmiä peppua, se on mielestäni seksikkäintä mitä naisessa voi olla. Tämä ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että kiinnostun aina naisesta itsestä, siitä kokonaisuudesta, en missään tapauksessa vain sen takia, että ko. naisella on nätti peppu! Tuollaiset provokatiiviset yleistykset on typeriä ja turhia. Kyllä me miehetkin ajattelemme myös yläpäällä ja välillä tuntuu, että nykyään enemmän kuin te naiset.
...olisi mennä rintojenpienennysleikkaukseen. Ilmeisesti sinulla kuitenkin on aika isot, jos kerran ne ovat sinulle liikaa eitoivottua huomiota hankkineet. Se on ihan tosi juttu että pienirintaisia naisia ei katsella esineellistäen, koska heistä ei tule mitään erektiota heti ensinäkemältä, ja miehet ihastuisivat persoonaasi. Muutenkin kannattaa miettiä millaista huomiota haluaa välttää ja miten se onnistuu. Jos esim. pukeudut kovin niukasti tai liikut tietynlaisissa porukoissa/paikoissa, tavallaan kerjäät tälläisiä lähestymisiä. Kaikki miehet eivät tosiaankaan ole kiinnostuneita pelkistä tisseistä ja perseistä. Kannattaa katsella erityisesti rauhallisen ja älykkään oloisia miehiä. Suuri äly kulkee usein käsi kädessä hyvän maailmankuvan kanssa, kannattaa siis hakeutua älykkääseen seuraan. Baareja kannattanee vältellä, niissä nainen on ensisijaisesti objekti seksinvonkaajille.
tiedätkös on olemassa kanssa miehiäkin, jotka ihan samalla tavalla kanssa kiihottuu pienistäkin rinnoista. Kyllähän nyt jo aika monet tietää ettei se rintojen ihailu rajoitu pelkästään edes isoihin.
Ja mitäköhän annettavaa naisella olisi minulle? Oletko edes kaunis? (@)Y(@) ( i )
hei,
kiva ja eikiva ongelma Sinulla,
siis onhan se mukavaa että olet ilmeisesti nätti jne,
mutta tosiaan tuo mainitsemasi ongelma.
NO, jos yrittäisit vaikka pukeutua vähemmän näyttävästi,
siis suorastaan rumasti? Tai siltä väliltä?
Tai sitten yrittäisit tutustua mieheen jonkun sellaisen tekemisen lomassa,
missä vartalosi ei kovasti näy?
Sitten joskus kun (jos Luoja suo) saat sen oman puolison, niin sittenhän hän kai saa iloita kauneudestasi jälleen hyvällä omallatunnolla.
Ei tämä kovin hyvä vastaus ollut, mutta jotain yritin.
No kehitä kato sellanen persoonallisuus, että miehet viehättyy siitä. Ei se riitä, että kaipaat rakkautta, sen eteen pitää tehdä töitä. Seksiä saatte vähemmälläkin, lähinnä syntymälahjoilla.
"mutta edes joskus olisi kiva kun mies huomioisi minut kokonaisuutena"
Eli valitset sen kuka on "kiva" ja sitten toivot että hän huomioisi sinua kokonaisuutena.
Olisko millään muotoa mahdollista että määrittäisit "kivan" sen kautta että se mies huomioi sut kokonaisuutena etkä ensisijaisesti siten että se mies tekee itseään ihan perkeleesti tykö ja nostaa sun tissi-perse akselin itsetuntoa?
"Naiset ottavat miehet huomioon kokonaisuutena ja mielenkiinto herää käyttäytymisen, olemuksen ja kokonaisuuden myötä, mutta miehillä se mielenkiinto on aina seksuaalista ja herää kun näkösällä on tissit."
Eli sinua kiinnostavia miehiä kiinnostaa tissi ja perse - ja jos mies on sellainen että häntä kiinnostaa kokonaisuus sinä et pidä hänestä koska hänessä ei ole oikeanlaista "käyttäytymistä, olemusta ja kokonaisuutta" (Toisin sanoen - hän ei liehittlee ja nuoleskele sinua nähdäkseen tissisi ja perseessi jolloin sinua ei viehätä).
"Vaikka olenkin nainen olen myös ajatteleva ja rakkautta kaipaava ihminen."
Luulen että toi ajattelu ja itsetuntemuspuoli ei oo ehkä ihan niin hyvissä kantimissa kuin kuvittelet niiden olevan. Jotenkin sellainen maku sun lässytyksestä jäi.
On se elämä kovaa. Vielä jos joskus joutuisit kokemaan sen tilanteen että kukaan mies ei ole millään tavalla susta kiinnostunut (ei sisäisesti, ulkoisesti tai kokonaisuudessa) niin voit kirjottaa uudestaan kokemuksistasi. Toisaalta eihän teillä naisilla siitä ole hätää.
Mutta ethän sä voi ymmärtää naisen näkökulmasta asiaa.
Totta helvetissä se alkaa turhauttaa jos miehet huomio pelkästään ulkonäköä, eikä sitä ihmistä itseään, siinä tuntee menevänsä ihan hukkaan kun tietää että on hyvä, fiksu ja keskustelutaitoinen ihminen. Sitä alkaa ajatella ettei kelpaa muuten kuin ulkonällisesti eikä se kelpaa kuin jollekin tusinablondille silikonitisseineen.
On oikeesti rankkaa olla jatkuvasti joku objekti jolle huudellaan, jota tuijotetaan, vailla ihmisen leimaa.
Koittaisit sinäkin joskus antaa vähän empatiaa naisille niin sinustakin voisi joku kiinnostua, järjestäen aina olet vittuilemassa naisten vastauksiin.
Empaattisuus on ihmisessä hieno piirre, sulta sitä riittää vaan miesten kirjotuksiin.
Selitäppä nyt asia jotenkin ymmärrettävästi?
Multa ei heru pätkääkään empatiaa vaikkapa sellaiselle tyypille jolla on rahaa kuin roskaa ja joka ei rahallaan kuitenkaan saa jotain mitä haluaa ja sillä tulee moisesta paha mieli kuin lapselle jolta viedään tikkari pois.
Tässä tapauksessa "empatia-wannabe" on itse tunkenut itsensä henkisesesti omaan loukkoonsa ja on 100% varmasti syypää omaan "ahdinkoonsa". Jos tällä "beefcake" tyypillä olisi edes yksi viideskymmesosa siitä mitä tällä "empatia-wannabe":llä olisi niin beef olisi siihen tyytyväinen ja käyttäisi asiaa positiivisesti hyödykseen ja ottaisi tilaisuudesta vaarin.
Sensijaan tää ap vetää todennäköisesti nokka pystyssä tilanteista ohi ja odottaa että kaikki tuodaan kauniissa kääreessä ja sievästi rusetoituna nokan eteen eikä ap. koe että hänellä olisi mitään osaa tai arpaa seuransa tai saamansa kohtelun suhteen.
Now, whats to empathize on that?
Mene jakeluun mikään vaikka päätänne hakattaisiin seinään!
Olen kyllä ollut aktiivinen aikoinani, mutta nykyisin haluan lähinnä piilotella miehiltä. MINÄ EN VOI SILLE MITÄÄN jos kroppani on sellainen kuin on, mutta MIEHET VOIVAT olla tuijottamatta!!
Ei se tee minusta millään lailla koppavaa jos haluan että minut otetaan huomioon IHMISENÄ, EI tisseinä ja perseenä. YMMÄRRÄTKÖ?
Pienitissiset ja muodottomammat naiset saavat suhteita aikaiseksi koska heillä ei ole ulkoisia avuja joihin miehet keskittyvät, minä en saa suhdetta aikaiseksi vaikka hyväluontoinen olenkin, koska miehet keskittyvät ainoastaan ulkokuoreeni. Tajuatteko te saatanan imbesillit että se alkaa tässä kolmenkympin kieppeillä pikkuhiljaa vituttaa ettei kelpaa muualle kuin sänkyyn??
Voi ymmärtää tilannetta missä tarjolla on, mutta oman nirsouden takia aletaan itkemään. Miten ihmees mun pitäisi tuntea mitään empatiaa saati sympatiaa naisia kohtaan joilla on tarjokkaita jokaiselle sormelle, mutta kun vähän on jokaisessa pientä vikaa niin ei olla tyytyväisiä samalla kun ite saa nuolla tyhjiä sormia.
Totta vitussa sitä turhautuu teihin naisiin kun teillä miehiä riittää, mutta mikään ei kelpaa ja siitä valitetaan samalla kun itse joudutaan kylpemään yksinäisyydessä kun kukaan ei välitä.
Pystytkö sä ymmärtämään miehen näkökulmaa kun ei kukaan ole koskaan kiinnostunut? Vai onko näillä miehillä mitään väliä kun he eivät ole tarpeeks "ihqui" ja coolei kavereit?
Onneks mun tilanne ei ole yhtä huono kuin joillakin miehillä (kiitos siitä), mutta ei tämäkään tilanne mitään herkkua ole.
Miksi mä tuntisin mitään sääliä lellittyä kakaraa kohtaan joka ei ole tyytyväinen äidin tekemään makaroonilaatikkoon vaan haluaa päästä mässyttää hampurilaisia kun se tavallinen ruoka ei ole "tarpeeks hyvää"? Kyllä mun sympatiat menee niille lapsille joilla ei ole edes sitä makaroonilaatikkoa syötävänään vaan saavat jotain kuivaa riisiä jyrsiä pysyäkseen hengissä.
Mistään vitun hampurilaisista, tai rahasta.
En todellakaan ole mikään lellikakara, pitäisikö mun olla kiitollinen siitä jos mun ympärillä pyörii vaan miehiä jotka vähät välittää musta itestäni mutta kroppa kelpaisi kyllä heidän armeliaaseen käyttöönsä?
Pitäisikö mun kiittää näitä miehiä siitä että tekevät musta vaan tavaran jota tuijottaa, eivätkä kiinnostu siitä mitä mulla olisi ehkä muutakin tarjottavana??
Voi anteeksi nyt suuresti kun olenkin sitten vain nirso paska, jos en kelpuuta niitä miehiä panemaan mua ja jäämään sen jälkeen kuin nalli kalliolle!
Voi anteeksi kun haluan että mua kohdellaan ihmisenä, eikä minään reikänä!
Sä itket vähä väärässä paikassa, täällä katsos kukaan ei edes saa naista niin eihän meillä ole edes mitään mitä pitää reikänä tai jättää.
Jos jotenkin homma tökkii niin sä koitat nyt niinsanotusti jakaa nollalla. Siitä tulee virhe.
*säksätisäksätisäksätisäks* - ladykopteri nyt surisee muualle ok?
Täällä te rutkutatte siitä että nainen on pahapaha lutka jos antaa kaikenmaailman miehille, mutta nyt olenkin sitten vaan nirso pikkuprinsessa jolle ei kelpaa, jos en halua jakaa näille miehille?
"Mä vihaan teitä kun mulla on tissit joista te tykkäätte!"
Mutta ennen ei vituttanut kun kelpasi vain sänkyyn?
Miehet pitää sua tisseinä ja peppuna, koska olet nuoresta iästä lähtien antanut niille niitä.
Tajuatko sinä saatanan imbesilli, että kyllä teidän naisten täytyy kantaa vastuu omista teoistanne ja valinnoistanne.
Jos valitset vain pelimiehiä ja muita seksinnälkäisä adoniksia, niin suurella todennäköisyydellä käy juuri noin.
Ei jumalauta. Paras koskaan!
päättämällä että tissiä eikä persettä tipu ennen avioliittoa, johan katosi tissi ja perseaddiktit aika äkkiä ;)
miehet välitä tai odota että naiset pitäisivät heitä ihmisinä, kunhan tietävät että eliöllä on muna ;)
säkin saisit vaikka keneltä ja vaikka mitä mutta kun blondit ei kelpaa, eikä isot tissit, eikä ylipainoiset ;)
Ihan sama onko mun vaatimus naiselle, että hänen pitää näyttää jessica albalta tai onko vaatimuksia ollenkaan, se ei muuta sitä faktaa ettei naiset kuitenkaan lähesty kuin sitä kreikkalaisen jumalan muotoja omaavaa kaveria.
lähestyin vain sitä kreikkalaista jumalaa mutta määrittelin itse kuka se on ja siskoni mielestä se on vaan yks laiha vanha kurppa muiden joukossa. Mulle täysi jumala ja palvon sitä aivan helvetisti! (luonne oli se miksi uskalsin häntä lähestyä)
Tosin tää laiha vanha kurppa ei palvo mua vaan ihan toisenlaisia ladyja joten siitäs saan palvomisineni ;)
jumalan status hänellä silti vielä on, ikuisesti.....
Luultavasti moni vähemmän ulkoisesti lahjakas nainenkin jaksaisi tuntea empatiaa ja sympatiaa kaunista pikku tyttörukkaa kohtaan. On se varmaan kauheata kun vastakkainen sukupuoli pitää sinua haluttavana.
Mitä tulee sinun ongelmaasi, niin eiköhän se syyllinen löydy ihan peiliin katsomalla. Taitaa olla ne sinulle kelpaavat miehet se ongelma, eli tuskinpa ne samat jampat olisivat sinun sisäisestä kauneudestasi sen enempää kiinnostuneempia vaikka olisit pari raatia rumempikin.
mutta sellaiset miehet eivät halua seurustella isorintaisen kanssa, jotka tykkäävät rusinoista. Vaihtoehdot ovat siis aika vähissä. Sellaisista miehistä jotka eivät pelkää rusentuvansa meloonien alle pitäisi löytää mies joka näkee melonien ohi myös ihmisen. Ihmisarvo kuuluu perusoikeuksiin.
Isotissinen nainen joka tykkää rusinoista joten älä valita.
rusinatisseistä tykkäävä mies joka ottaa isotissisen vain siksi koska se on mukavampi kuin se ihana rusinatissinen
Ja naisella samanaikaisesti niin tuore viinirypäle on parempi.
(Pitikö näin naurettavan aiheen takia olla vakava? Ei kai?)
Itselläni ei tuota tissifiksaatiota ole koskaan ollut, joten en ole niiden perään kuolannutkaan. En tiedä mistä miehistä puhutaan ja mistä tilanteista kun puhutte näistä tissien perässä juoksijoista, mutta ulkonäöllä on merkitystä niin miehille kuin naisille ja luonnollisesti haluttavammat ihmiset saavat enemmän huomiota. Kaikkein kiimaisimmat varmasti tulevat ehdottelemaan, mutta eivät he ole "kaikki miehet".
En tiedä mitä neuvoa antaa, mutta kannattaisi kokeilla jotain aivan toisenlaista lähestymistapaa asiaan kuin mitä on ennen kokeillut.
vakavailmeinen feministitiukkapipo, ihan tissiaddikti-miesten kasvattama ;)
Miehet saa tolla metodilla just hyviä femakkoja aikaan =)
ELI MIEHET HALUAVAT TÄYTTÄÄ MAAPALLON TIUKKAILMEISILLÄ FEMAKOILLA JOTKA POTKIVAT M..ILLE, SE ON MIESTEN TAHTO!!!
Muuten he käyttäytyisivät kuten ihminen ihmistä kohtaan eikä ihmisyyttä tarvitsisi alkaa erikseen vaatimaan...
on rusinatissifiksaatio eikä melooni =D
kaikilla meillä ei ole sitä fiksaatiota, ei rusinoihin eikä meloneihin. Tokikin kaikista pidän rusinoista appelsiineihin ja meloneihin, ne eivät vain ole tärkeyslistan kärkipäässä. Niin kivat pallukat kuin ovatkin, ne ovat silti vain ruokatehtaita jälkikasvua varten.
Ny mulle tuli nälkä. :D
Että mitään oikeeta feministiä susta ei löydy vaikka mikroskoopilla etsisi.
Kato kun oikeet feministit on jo kauan sitten tajunneet että tasa-arvo ansaitaan omilla valinnoilla ja teoilla - olemalla sen tasa-arvon arvoinen - eikä sitä saada miehiltä hopeetarjottimella mäkättämällä, vittuilemalla, kerjäämällä ja miesten punteissa pyörimällä.
Joko näin tai sitten myönnät olevasi heikompaa sukupuolta ja tarvitsevasi miestä ohjaamaan. Sekin käy, mutta ton ärsyttävän mäkätyksen on syytä loppua.
ettei ole
mäk mäk mäk" on meidän alajaoston tunnusbiisi ;)
tosin laulamme sen "mäk mäk mäk määääk mäk mäk" mutta alueelliset erot lienevät vain rikkaus
...tässä vähän erilaisia kysymyksiä pohdittavaksi.
Mikä on se kokonaisuus, minkä haluaisit huomioitavan? Millaiset kommentit saisivat sinut uskomaan, että mies on kiinnostunut sinusta kokonaisuutena? Näitä olisi hyvä selvitellä ainakin itselleen, että tunnistaisi kokonaisvaltaisemman kiinnostuksen.
On nimittäin todella vaikea uskoa, että 15 vuoden ajan yksikään mies ei olisi edes teeskennellyt olevan kiinnostunut sinusta ihmisenä, vaikka tarkoituksena olisi ollutkin vain päästä pöksyihisi. Se ei vaan ole todennäköistä, tai sitten kontaktisi mieheen ovat todella harvinaisia taikka kovin yksipuolisia mitä sitäkin on vaikea uskoa. Vähän epäilen että todellisuudessa asia ei ole aivan näin, vaikka jostain syystä olet sellaiseen käsitykseen jäänytkin.
Kenties esimerkit niistä tyypillisistä tapauksista ja niistä mitä kaipaisit valaisisivat enemmän kuin pelkästään väitteesi että näin vain on.
Yksi suora vaihtoehto myös on, että jos sinun luoksesi tulevat miehet ovat kovasti tuon sorttisia, kenties kannattaisi oma-aloitteisesti lähestyä niitä tyyppejä, jotka eivät ole sinua uskaltaneet lähestyä - kenties siksi etteivät uskalla ikinä sinua saavansa.
"kenties kannattaisi oma-aloitteisesti lähestyä niitä tyyppejä, jotka eivät ole sinua uskaltaneet lähestyä - kenties siksi etteivät uskalla ikinä sinua saavansa."
Lienee itsestäänselvää että ko. luuserityypit ovat ap.n mielestä niitä ei-kivoja joten heidän kohtalonsa tai mitä heillä on tarjottavaa ei kuulu ap:n kiinnostuspiiriin?
Toisekseen mies tekee aina aloitteen. Tätä pitää hokea mantran lailla: Mies tekee aloitteen. Mies tekee aloitteen. Mies tekee aloitteen.
Jos mies ei tee aloitetta on hän ei-kiva ja siksi naisella ei ole mitään syytä tehdä aloitetta. Nainen haluaa tehdä aloitteen vain jos mies tekee ensin.
ENSIMMÄISIÄ lausahduksia miehiltä:
-annatko?
-annatko persettä?
-saanko kokeilla tissiä?
-lähdetkö naimaan?
-annan sulle taksirahat
-annatko kaverille kanssa?
-mä annan sulle jos sä annat kaverille
........ LOPUTTOMIIN samaa jauhantaa! Miehet kuvittelevat jokaisen isotissisen olevan pornoleffojen vapaapano. Vika on miesten ajatuksissa.
...jos antaisit alkuperäisen puhua itse puolestaan etkä pistäisi sanoja hänen suuhunsa?
Asiassa ei ole mitään muuta itsestäänselvää kuin ne jotka pitävät itseään oikeasti syyttöminä saamattomuuteensa, eivät ihan oikeasti olekaan niin mukavia kun minä itseään pitävät. Moni on pohjattoman itsekäs, vaikka toisin uskookin. Ei mullakaan nuoruudessani ollut minkäänlaista menestystä naismaailmassa, ja jälkikäteen näen miksi ei. Jos lähtökohta on "haluan tyttöystävän", niin siitä puuttuu jo se mitä itse voi sitten puolestaan antaa sille naiselle.
...mies mihin ikinä olet törmännyt, on replikoinut näin, ilman ensimmäistäkään poikkeusta?
Eiköhän selväksi jo edellisessä viestissäni tullut, että on valitettavaa mutta ihan mahdollista että enemmistö lähestymisyrityksistä on noin brutaaleja. En kai minä sitä kiistänytkään.
Mutta se että poikkeuksetta kaikki, menee yli ymmärryksen ja ainoa perustelu jonka siihen keksin on että ne muut miehet ei sitten edes uskalla. Ja, "jos Muhammed ei mene vuoren luo, vuoren on tultava Muhammedin luo" ja aloite on otettava omiin käsiin. Eipähän ainakaan ole tyystin niiden armoilla, jotka kimppuun hyökkäävät.
miehen nussima sitten olet?
kysyt on vastaus
-
Miksi antaisin miesten koskea ja hyväksikäyttää ruumistani? Hyvä etten ala oksentamaan, niin syvän itseinhon he ovat minulle kohtelullaan aiheuttaneet.
"jos antaisit alkuperäisen puhua itse puolestaan etkä pistäisi sanoja hänen suuhunsa?"
Miksi vaivautuisin? Hän pisti omatoimisesti ajatukset ja toimintatavat miessukupuolelle joten kohtuullista on että minäkin saan leikkiä katteettomia mielikuvitusleikkejä hänen kustannuksellaan - ainoa vain että leikkini on sivistyneempää koska se ottaa huomioon kaiken sen tiedon mitä tuo ap. tekstissä antaa. Jos täyttelen puuttuvat kohdat mielikuvituksellani on se minun asiani - puolustautukoon jos pystyy.
En mä jaksa miehenä jäädä sivustakatsojaksi kun asioita jotka koskevat minuakin sukupuoleni kautta aletaan määritellä päin helvettiä. Kohdatkoon typerys nyt omien ennakkoasenteidensa hedelmät kun kerran potkii puuta jossa ne kasvaa.
Manpower jumalauta!
"Manpower jumalauta" xD
"Naiset ottavat miehet huomioon kokonaisuutena..."
Ei naiset sen enempää ota huomioon kokonaisuutta kuin miehetkään. Heti ovat naiset kysymässä, mitä teen työkseni, status ja raha merkitsee, ulkonäkö ja raamikas ulkokuori.
Toisaalta se, mistä aluksi kiinnostuu, on se sitten tissit, perse, tai paksu lompakko, ei estä sitä, että myöhemmässä vaiheessa myös luonne muu kaipaamasi kokonaisuus alkaisi kiinnostaa.
Mua kiinnostaisi hyvin vähän tissit ja perse, mutta ei sekään kai kelpaa, pitäisi kuitenkin olla kiinnostunut jonkin verran...tarpeeksi, muuten nainen ei tunne itseään naiseksi, eikö niin?
Olen komea ja lihaksikas mies. Otan huomioon naisen persoonan ja olen naisista kiinnostunut heidän itsensä vuoksi. Mutta sinunlaiset naiset eivät usko sitä. Olen heille paha pelimies, koska nainen olettaa automaattisesti, että komea mies on pelimies ja vain rintojen ja takapuolen perässä. Jos erehtyy heittämään vähänkin rennompaa läppää, on heti pelimies iskemässä naista.
läppä?
jotain kaksimielistä.
niin huh, huh, mistähän nainen sai päähänsä että sitä iskemään on tultu o'ou
pihdannut ja mennyt naimisiin, turha se on enää itkeä kun on ties monenko miehen polkema ja kelpaa enää panoksi.
Että olisin koskaan antanut kelleen?
Minähän juuri olen tässä purnannut että minua VITUTTAA seksiä vonkaavat miehet, on aina vituttanut ja tulee aina vituttamaan.
Minä en ole kenenkään patja ja koska miehet kuvittelevat että isotissinen nainen on jotenkin auliimpi jakelemaan, he lähtevät kalppimaan eivätkä jaksa nähdä vaivaa että ottaisivat selvää minusta ihmisenä kun sanon EI.
Hmm.. Tässä on jotain, joka ei aivan avaudu minulle.
Jos et ole kehenkään noista miehistä tutustunut lähemmin, niin miten voit päätellä, että he vonkaavat vain ja ainoastaan seksiä?
Jospa syy siihen, että he lähtevät kalppimaan, on siinä, miten esität heille tuon EIn. Onko se niin jyrkästi sanottu, että he kuvittelevat, ettet ole kiinnostunut seksistä ollenkaan?
Mitäpä, jos sanoisit seuraavalla kerralla miehelle, joka ehdottaa seksiä, että sä mieluummin tutustuisit ensin vähän paremmin häneen ihmisenä, ennen kuin olet valmis sänkyyn hänen kanssaan. Tuolla tavoin hän pääsisi tutustumaan myös sinun älylliseen puoleesi. Jos hän ei ole ehdotuksestasi kiinnostunut, niin silloinhan tuollainen tyyppi joutaa häipymäänkin. Eiks niin?
Minä en ainakaan pane pahakseni, että minua kiinnostava mies haluaa mua seksuaalisesti ja ihailee minua. Päinvastoin. Sehän on ihanaa! Miksi hän ei saisi ihailla ulkonäköäni ja osoittaa kiinnostuksensa seksiin jo ensimmäisenä iltana? Eri asia sitten on, miten hän suhtautuu siihen, kun en suostukaan heti ensimmäisenä iltana.
Nauti nainen ihmeessä vartalostasi ja ulkonäöstäsi, jonka Luoja on sinulle suonut! Älä anna muutamien ns. pelimiesten pilata sitä.
eikö se kerro miehen lutkuudesta jos sillä on tapana vongata? Miksi sellaiseen edes haluaisi tutustua?
onko juuri sillä miehellä tapana vongata kaikkia naisia ennen kuin olet tutustunut häneen paremmin? Miksi hän ei saisi vongata minua?
Kysymys sinulle. Miksi seksiin täytyy suhtautua noin negatiivisesti ja ahdistuneesti? Jos noin ajattelee, niin silloinhan voi pitää jopa juttelemista vonkaamisena ja lutkamaisena asiana.
Tottahan sinua saapi miehet vongata, naia naksuttele niin paljon kun sielus sietää ;)
Ihmisarvoko negatiivista ja ahdistunutta? Oh hoh! Vertaa sinä rauhassa naisen ruumiillista ja henkistä hyväksikäyttöä jutteluun, ilmeisesti sinulle se sitä onkin.
Minulle vonkaajan kysymys kertoo hänen olevan mies johon en halua tutustua, en ruumiillisesti enkä henkisesti. Hän on hyväksikäyttäjä.
mikä sua siinä niin ahdistaa, että miehet vonkaavat sinulta seksiä? Halutessasi voit vain kävellä tilanteesta ulos ja thats it.
En tiedä, oletko aloittaja vai kuka olet, mutta jos olet aloittaja ja et omien sanojen mukaan ole edes harrastanut seksiä noiden miesten kanssa, niin miten joku voi käyttää sinua ruumiillisesti hyväksi?
Kuka täällä maailmassa osaa loppujen lopuksi sanoa, mikä tapa on oikea tutustua siihen oikeaan. Jotkut rakastuvat ensisilmäyksellä ja harrastavat seksiä saman tien, toiset taas vähän myöhemmin. Onko todistettu, kumpi keino on se oikea. Sinäkinhän olet vielä sinkku, joten ei ole sinunkaan tapasi kovin hyvin purrut.
Aika monet täällä sortuvat päättelemään toisten kirjoituksesta omia johtopäätöksiä. Sinäkin! Mutta kyllä, minä nautin tarpeen tullen seksistä. En yritäkään esittää neitsyttä niin kuin tämän palstan jotkut naiset väittävät eläneensä jopa 30 vuotiaiksi saakka, vaikka miehiä pörrää ympärillä kuin kärpäsiä. Jotain on vialla, jos ei kertaakaan ole tehnyt mieli.
Ja vielä. En ole kertaakaan kuullut kauniiden naisten mainitsevan, että on ihmisarvoa loukkaavaa, kun miehet ihailevat. Olet aika outo pakkaus siinä mielessä.
kirjoittaja.
Nimenomaan, niin kuin itsekin sanoit jonkun täytyy olla vialla jos tilanne on se että ikää löytyy yli 30 ja ei ole tavannut yhtään kunnon miestä vaan noita tissi-perse-apinoita. Ei sellaista huomiota saanut voi kokea muuta kuin sen että vonkaajat haluavat hyväksikäyttää ja tämän yrityksen kohde kasvaa kieroon. Normaali en väittänyt olevanikaan, olen täysin tunnevammainen ja tässäpä näet siihen syynkin.
Ehkäpä olenkin tosi ruma apinanaama ja siksi miehet kohtelevat vain panokaluna? Sehän on täysin mahdollista, eikö? Eivätkö miehet juttelisi muuta ja haluaisivat tavata muutoinkin mikäli en olisi vain apinanaama isoilla tisseillä? Kyllähän komeatkin miehet rumilta vonkaavat jos tarpeeksi kännissä ovat tai on just tapellu naisensa kanssa, kuten eräs palomies. Iljettävää, törkeää, ällöttävää, masentavaa, yököttävää käytöstä.
Yksi päivä ylemmän virkamiehen huoneessa kävi niin että istuin vastapäätä pöydän toisella puolella, hän nojautui taakse päin ja alkoi sormeilla vetoketjuaan.
Yksi tarttuu rintoihin ja toinen ajaa takaa. Miten helvetissä ja miksi minusta olisi täyspäinen tullut?
Sehän on aivan normaalia että mies innostuu tisseistä, varsinkin jos sinulle on todella siunaantunut sellaiset pornotähti-boobsit ja perse kuin olen ymmärtänyt niin on myönnettävä että niiden seikkojen taakse olisi vaikea nähdä.
Onko se nyt sitten niin paha asia, itse ainakin tahtoisin (älykkään, kiinostavan ja) sellaisen naisen jolta tekisi mieli nussia taju kankaalle 24/7. Se on normaalia, se on luonnollista, miehet ovat seksinnälkäisiä paskiaisia luonnostaan joten tämä on vähän sama kuin surkuttelisi luontodokkarien leijonia kun ne tappavat seeproja niin julmasti.
En mielelläni mene keittiöpsykologian luentoja antamaan taikka kyseisen ala mielipiteitä antamaan, mutta voisiko olla jos kaikki miehesi ovat olleet pelkästään seksistä kiinnostuneita paskiaisia, että itse jollain tasolla viehätyt aina sellaisista?
Heissä saattaa toki olla tiettyä renttusärmää ja itsevarmuutta, puhumattakaan siitä että tuntuu epäilemättä upealta olla haluttu (ilmeisesti sitten tiettyyn rajaan saakka).
Väittäisin kuitenkin että lähes kaikki miehet kuitenkin haluaisivat kiinnostavan kumppanit muutenkin seksuaalisessa mielessä ja jos todella olet lähes painajaismaisen hyvännäköinen niin sellaisen löytämisen ei pitäisi olla mahdotonta. Vaikeaa ehkä siinä missä rumiluksillekin muttei mahdotonta.
Fiksuja miehiä on mahdollista löytää, ehkä se vaatii renttuista irtautumista ja itse aloitteiden tekemistä, mutta ei sen pitäisi mahdonta olla.
Jos olet 30, olen vähän nuorempi mies itse ja mikäli satut olemaan Tampereen suunnalla niin ehdotan että menemme kahville. Miksikö? Enhän edes tiedä millainen olet ihmisenä!
No siksi koska hot-stuff-sussuihin kannattaa tutustua. Sinulla on edes se seikka puolellasi.
Jos se mies vaikuttaa edes jotenkin kaukaisesti älylliseltä tapaukselta niin antaa sille sitä piparia niin että pahimmat höyryt pääsee ulos. Sitten siitä äijästä saattaa saada sen henkisenkin puolen liikkeelle kun on pahin panetuseste raivattu edestä pois.
Mä en tajua miksi se voi olla niin vaikeaa naisille tajuta että mies haluaa naista - toki jokainen miesyksilö omalla tahdillaan mutta jokainen terve mies haluaa naista seksuaalisesti - eli jos sitä ei pysty hyväksyyn niin voi sitten vaikka samantien olla haluamatta miestä lainkaan. Pointti on siinä että naisella tarvis olla sen verran älliä (se ei ole paljon vaadittu - silti näköjään liikaa) että ymmärtää poimia joukosta sellaisen jota sekä panettaa että joka haluaa enemmän. Ja sitten olla sellaiselle miehelle sen verran mukava että sitä miestä nappaa jatkossakin ko. nainen.
Naisten yleinen penseys takaa sen että jos pipariaan ja huomiotaan tohtii antaa oikealle (huom - oikealle - ei väärälle) miehelle niin se mies on melkein jo sillä valmista kauraa seurustelemaan. Pointti on vaan että sille yhdelle oikeelle miehelle pitäs tajuta olla kiva ja luottaa että kaikki menee hyvin - eikä järjestää jotain vitun fem-showta joka alkaa ahdistaa nopeammin kuin ehtii sanoa "voi helvetti sentään...".
ne piparit kannattaa syödä itse kunnes papin aaaamen on lausuttu. Ja senkin jälkeen syöttää kohtuudella ettei pääse rasvottumaan ja elähtämään
Tohon voisin sanoa, että miehet ovat melko alkeellisia tai yksinkertaisia, kun niille riittää vain katselu ja himojen rauhoittelu. Naiset sitten ovat...hm...monimutkaisempia ja tahtovat enemmän.
Mutta onhan niitä tunteileviakin miehiä olemassa, ei kaikki ole "irstaita".
(siis ihan kolmenkympin kriisin kokeneena miehenäkin)mielipiteesi käytöksestä yms,joka kuvastaa sitä pään sisällä tapahtuvaa toimintaa myös hyvin pitkälle.Oli sinulla "ulkokuori" millainen vain.Jokainen nyt sitten tykkää mistäkin,mutta olemuksesi/tilanne käytöksesi kyllä kertoo paljon asioita sinusta.
Vaikka nainen on jossakin kuvassa "kaunis",ei välttämättä kiinnosta "livenä" juurikaan!Jostakin sisältä kait sen silloin täytyy huokua.
Eli varmaan ulkokuoreen ihastutaan ja "sisukseen" sitten taidetaan jäädä "koukkuun".
Todellakin olisi mukava tutustua kauniiseen naiseen joka tuntuu ymmärtävän myös arvoja.Ja jos nyt jotakin naista pidän kauniina,ei se ole vain vaatteiden alle pyrkimistä.