Miten pian pitää ryhdistäytyä?

yksilöllistä. Ei voida sanoa mitään päivien lukumäärää moiseen. Ihmeen hyvin olet toipumiseen päässyt, sillä minun erostani on kuukausia ja olen vieläkin aivan lamaantunut. En osaa tehdä mitään..syön ja syön..suruuni. Tiskit ovat olleet altaassa vaikka kuinka kauan ja roskiksia en edes saa vietyä ulos... Elämä ei maistu eikä mikään huvita, olen surun murtama. Sinuna alottaisin vaikka piipahduksella ulkoa..vaikka vain 10min kerrallaan. Tosin en tiedä mikä olen neuvomaan kun itse olen ihan rikki. Onneksi sinulla on sentään työ, minulla enää sitäkään. Ikävä on!

ihan,miten helposti kilot alkaa kertymään...toiset tarvitsee enempi liikuntaa kuin toiset,itsellä kertyy ravinto nopeasti ja just tohon vatsan seudulle...et reipasta lenkkeilyä voi harrastaa jo tästä päivästä alkaen,piristää mieltä ihan kummasti:) ja jos kuukausia istuu illat tv:n ääressä ja vaan syö suruunsa,niin ei mieliala välttämättä siitä nouse jos peilistä katsoo lihonut minä....

YLÖS ULOS JA LENKILLE. Vaikka tuntuis kuinka vaikealta, jälkeenpäin tuntuu hyvältä. Usko pois!

Kaksi viikkoa on todella lyhyt aika,minulla on erosta 1v ja 3kk ja todellakin olen syöny,syönyt katsellut telkkaria ja lihonut,toki lenkilläkin olen välillä käynyt tänään viimeksi 2 tunnin lenkki joskus siitä hetkellisesti tulee hyvä olo,mutta joskus käy niinkin,että yritän pakottaa itseni lenkille,puenkin lenkkivaatteet päälle mutta jo ulkoovella tulee itku pakko palata takaisin sisälle surkuttelemaan. Onneksi on työ ja vielä fyysisesti raskas joten sekin kuluttaa vähän kaloreita. Typerää itsesääliä tiedän.

Ala käymään sellaisissa liikuntamuodoissa jossa on muita ihmisiä mutta saa tehdä yksin eli ohjatut jumpat esim. body pump, body bic etc. saat kontakteja etkä mieti eroa liikkuessa ja porukassa on helpompi mennä tekemään. Lisksi saa lisää uusia tuttuja :)

Kuulostat jo aika hyvältä tässä vaiheessa. Tunnistan itseni tuosta tekstista aika hyvin, mutta erona on se että se ero ( 1kk sitten ) antoi minulle potkun persuksiin alkamaan liikkua. Nyt olen kuukauden verran harrastanut säännöllisesti liikuntaa eri muodoissa ja se on helpottanut oloani todella. Joten nyt vaan ylös, ulos ja lenkille- se piristää :)

yksilöllistä... Neljän vuoden suhde,häät piti olla seuraavana kesänä,vauvasuunnitelmat..... Mies lähti ja jätti,vaihtoi yhteystietonsa ja otti heti toisen......yli pääsi hetkessä. Oli luultavasti hautonut eroa pidemmän aikaakin ja katsonut seuraavan nussittavan valmiiksi ennen kun jätti mut. Inhottavinta on miten se nykyään käyttäytyy mua kohtaan,vuoden jälkeen kun yritin ottaa yhteyttä niin haukkumista vaan sain. Alistamista ja nöyryytystä. Se vihaa mua koko sydämestään..olen pelkkää ilmaa. Mulla ei ole sille mitään väliä vaikka kuolisin pois. Niin se sano,"ihan sama vaikka kuolisit pois,mä en välitä missä sä olet ja mitä sulle tapahtuu,se olis sulle oikein jos joutuisit siitä vielä kärsimään" Mies jonka enkeli olin ja joka ei ikinä ennen sanonut pahasti. En mä mikään enkeli ole..mutta kuka ansitsee tän? olen kuulemma itsekekeinen mössöttäjä kun valitan. En vaan tiedä mitä mun pitäis tehdä? Pitää kaikki sisälläni kun on paha olo...ei kelleen saisi puhua? Ja se miksi sen puheet yleensä niin paljon koskee on se kun sitä rakastan yli kaiken paskan käytöksen...kuinka se tunne olis voinut kuolla vaikka se on tollanen nyt. Niin tärkeä se mulle oli ja on. Sen piti olla mun aviomies,oli jo häävalmistelut meneillään. Nyt se ei edes puhu mulle,olen pelkkää ilmaa... Eroa ei ole puhuttu eikä selvitetty,olen mennyttä ja olin jo eron aikaan eikä menneistä kai tarvii puhua. Mulle se olis merkinnyt niin paljon...tietää mitä tapahtu ja mitä sen päässä todella pyöri. Ikinä en sitä luultavati saa tietää. Ja se,kuinka paljon aikaa vie päästä erosta yli? No,meidän erosta on yli vuosi ja vieläkin ajattelen sitä koko ajan. Helvetinmoinen ikävä on.....sitä miestä johon rakastuin,ei se enään ole sama tyyppi. Tai on,mutta ei näytä sitä ihmiselle jota vihaa,vaan inhottavan puolensa. Nyt olen sille ilmaa....ei mitään väliä mitä mulle tapahtuu.....eräs ihminen teki mulle pahaa ja exäni kuuli kyllä että mua on satutettu mutta ei välittänyt....sano että oikein mulle. Ennen jos mulla oli naarmukin kädessä se suukotti sen paremmaksi...nyt.......jos mua oikeesti satutetaan se vaan nauraa päin naamaa,sadistisesti....ei edes välitä.....se oli niin välinpitämätön vaikka olin ihan hajalla..jääkasvoinen....kun yritin sitä käteen koskea se räpesi sen vaan pois ja samalla löi mua rintaan... Se on niin kamalaa kuinka paljon se mua halveksii...oon ilmaa sille :``( Se mies oli mulle tärkein,tai on se vielläkin. Vaikka kai tosta yli pitäis jo päästä,roikkua nyt ihmisessä joka toivoo mun kuolemaa. Mutta.......... :```````````( En mä pysty vaikuttamaan mitä sydän haluaa....................olen mä yrittäny,luoja olen yrittäny psyykata itseäni mutta ei se auta....... Kai se sit joskus helpottaa....sillä aikaa,en pysty jatkamaan elämääni.........ei se ole sama... Ei kukaan toinen mies ole sama asia.