kielimuuri

Moikka! Meidänkin suhteessa ongelmia aiheuttaa anoppi, enkä ole keksinyt ratkaisua asiaan. Jospa siis joku osaisi antaa neuvoja. Olen seurustellut kihlattuni kanssa kaksi vuotta ja viikoittain on anoppia tullut tavattua kun käyn poikaystäväni luona. Olemme parikymppinen pari ja molemmat asuvat vielä toistaiseksi kotona. Ongelma on se, että lapsellisten, ilmeisesti mustasukkaisuudesta johtuvien kiukunpurkausten lisäksi anoppi ei viitsi koskaan vaivautua puhumaan suomea kun olen läsnä. Niinpä kaikki yhteiset ruokailuhetket ym. kuluvat kuunnellessani venäjää, jota en ymmärrä alkuunkaan. Kaikki perheen jäsenet ovat kuitenkin täysin suomenkielentaitoisia, eikä siitä pitäisi kiikastaa. Poikaystäväni ymmärtää asian tavallaan, mutta sanoo, että vanhempien kanssa suomea puhuminen tuntuisi luonnottomalta, eikä hän voi pyytää äitiään puhumaan suomea. Luultavasti siitä syntyisikin aikamoinen haloo, koska anoppi on hyvin temperamenttista sorttia ja mielialat ailahtelevat äärilaidasta toiseen hyvin äkisti. Tunnen aina itseni ulkopuoliseksi porukassa kun en osaa osallistua keskusteluun. Ehkä se onkin anoppini tarkoitus. Pohdiskelen asiaa lähinnä jatkon kannalta, koska haluaisin olla osa perhettä, enkä jokin hylkiö. Olen viime aikoina jättänyt kokonaan kanssakäymisen appivanhempieni kanssa väliin, koska suomeksi saan korkeintaan tervehdyksen kun lähden pois. Minulle kuitenkin olisi tärkeää tulla lähellä olevien ihmisten kanssa toimeen. Pelkäänpä myös, että muutettuamme yhteiseen kotiin poikaystäväni kanssa, nurkan takana odottaa jo jokin uusi kommellus anopin kanssa. Millä ihmeen tavalla voisin vaikuttaa asiaan kun poikaystävästäni ei näytä olevan apua, koska hän näkee asian eri tavalla? Uskon, että anopille suoraa puhuminen vain pahentaisi tilannetta, koska hänen suhtautumisensa minua kohtaan on aina ollut nihkeä.
231925
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Kuulostaapa hankalalta.Mitenkäs appiukko,mikä on hänen mielipiteensä asiasta ? Kyllä tuo tilanne on sellainen, että sinun täytyy keskustella miehesi kanssa. Jos hän on tosissaan sinun kanssasi, hänen kyllä pitäisi ymmärtää tilanne. Onhan sinun saatava olla mukana keskusteluissa, jos mieli ottaa sinut osaksi perhettä. Kyselepäs vähän miehesi tarkoitusperiä. Kyllä sinut pitää ottaa huomioon tai muuten ei hyvää seuraa.Miehesi lienee avainasemassa. Jos anoppisi ja appesi on viisas ja kunnioittaa poikaasi,hän kunnioittaa sitten myös sinua. Vaadi miestäsi puhumaan suomaksi, ei ole kovin paljon vaadittu.

Äänestä
  • Mitä jos menisit venäjänkielen kurssille.

    Äänestä

  • terveiset Ruotsista kirjoitti:

    Mitä jos menisit venäjänkielen kurssille.

    Minä käsitin niin, että perhe kyllä osaa suomea, mutta ei vain halua ottaa pojan tyttöystävää huomioon. Ikävä tilanne.

    Äänestä

  • osata puhua suomea! kirjoitti:

    Minä käsitin niin, että perhe kyllä osaa suomea, mutta ei vain halua ottaa pojan tyttöystävää huomioon. Ikävä tilanne.

    että anoppikin osaisi edes jonkin verran suomea? Ehkä hän kuitenkin jotenkin tuntee olonsa varmemmaksi puhumalla omaa kieltään, koska te kaikki muut osaatte hyvin suomea? Suomea puhuessanne te olisitte vahvoilla. Anoppi taas ulkomaalaisena tuntisi itsensä ulkopuoliseksi ja sitähän sinäkään et varmasti halua? Syrjäyttää poikaystäväsi äitiä ja ehkä tulevaa anoppiasi. Antaisin sinulle saman neuvon kuin joku jo antoi: mene venäjänkielen kurssille. Se on vaikea kieli, mutta hyvin antoisaa. Ja jos osaat edes auttavasti venäjää, sinulla on hyvät mahdollisuudet työmarkkinoilla. Sitä taitoa ei ole suurilla massoilla. Jos annat "anopillesi" ja poikaystävällesi näytteen, että olet edes yrittänyt, saatat yllättyä. Kokeile. Venäläinen luonteenlaatu muuten on tulisempi kuin suomalainen viileän tunteeton: tunteet näytetään estottomammin kuin meillä, missä aina varotaa, ettei vaan ulkopuolinen huomaa, että nyt ottaa pannuun. Tunteet näytetään estoitta myös perheen kesken, siitä saattaa johtua sinun mainintasi mustasukkaisuudesta.

    Äänestä

  • myös, kirjoitti:

    Mielestäni anoppi ei jäisi tilanteessa syrjään, koska hän puhuu suomea erittäin hyvin, venäläinen korostus tietenkin näkyy. Kuitenkin töissä anoppi käyttää suomea, miksei käyttäisi silloinkin kun olen paikalla? Kokisin venäjän kielen opiskelun siihen pisteeseen, että ymmärtäisin ja puhuisin sitä kohtuullisesti, liian isoksi uhraukseksi, koska tosiaan anoppi on jopa opiskellut ammattinsa suomeksi. Minä sen sijaan lähtisin ihan tyhjältä pöydältä ja mihin siihen ajan taikoisin kun apu tilanteeseen tarvittaisiin melko pian. Venäjällä tunteet tosiaan näytetään avoimemmin. Siihen olenkin jo pikkuhiljaa tottumassa vaikka aluksi tulikin aikamoisena shokkina. Ilmeisesti monen mielestä kuitenkin minulla olisi oikeus pyytää perhettä puhumaan suomea edes vähän kun olen paikalla? Pelkään kyllä, että jos ilmaisen mielipiteeni, anoppi aloittaa kiukuttelun ja mykkäkoulun, mitä hän muutaman kerran kuussa aina tekee, eikä puhu moneen päivään pojalleenkaan mitään.

    Äänestä

  • myös, kirjoitti:

    että anoppikin osaisi edes jonkin verran suomea? Ehkä hän kuitenkin jotenkin tuntee olonsa varmemmaksi puhumalla omaa kieltään, koska te kaikki muut osaatte hyvin suomea? Suomea puhuessanne te olisitte vahvoilla. Anoppi taas ulkomaalaisena tuntisi itsensä ulkopuoliseksi ja sitähän sinäkään et varmasti halua? Syrjäyttää poikaystäväsi äitiä ja ehkä tulevaa anoppiasi. Antaisin sinulle saman neuvon kuin joku jo antoi: mene venäjänkielen kurssille. Se on vaikea kieli, mutta hyvin antoisaa. Ja jos osaat edes auttavasti venäjää, sinulla on hyvät mahdollisuudet työmarkkinoilla. Sitä taitoa ei ole suurilla massoilla. Jos annat "anopillesi" ja poikaystävällesi näytteen, että olet edes yrittänyt, saatat yllättyä. Kokeile. Venäläinen luonteenlaatu muuten on tulisempi kuin suomalainen viileän tunteeton: tunteet näytetään estottomammin kuin meillä, missä aina varotaa, ettei vaan ulkopuolinen huomaa, että nyt ottaa pannuun. Tunteet näytetään estoitta myös perheen kesken, siitä saattaa johtua sinun mainintasi mustasukkaisuudesta.

    Ja silleen sopeutua yksisuuntaisesti pojan sukuun, joka puolestaan ei viitsi joustaa tippaakaan, vaikka asuvat Suomessa? En ymmärrä tuollaista näkökantaa. Eikä venäjää kuule viikossa opi niin että tuosta vaan voi ruveta juttelemaan. Ja osaahan ne muut jo suomea! Kyllä heidän kuuluu osoittaa ystävällisyyttä tyttöä kohtaan ja ottaa hänet huomioon.

    Äänestä

Erittäin mielenkiintoinen ja haastava tilanne. Uteliaisuuttani kysyn, onko kihlattusi venäjänkielinen perhe vanhoja suomalaisia vai hiljan muuttaneita. En millään käsitä, miten voit muuttaa sinua vanhempien ihmisten tai kokonaisen perheen mielesi mukaisesti puhumaan sinun kieltäsi, kun tapaatte. Entäpä kun kihlattusi sukulaisia on enemmän koolla? En niinkään usko anoppikandidaatin mustasukkaisuuteen. Sen sijaan ajattelen, että syystä tai toisesta anoppi kenties olisi suonut pojalleen toisenlaisen vaimon. Tuletteko, sinä ja kihlattusi, muuten samankaltaisista olosuhteista (asuinpaikka, koulutus jne.)? Veikkaan, että teillä on enemmän ongelmia, kun menette naimisiin: lasten kieli, koulutus, perheen tavat, uskonto ... Nehän on pakko puhua selviksi, ennen kuin kannattaa mennä eteenpäin.

Äänestä
  • Perhe on muuttanut Suomeen silloin, kun poikaystäväni oli juuri syntynyt eli hän puhuu venäjää kuulemma hieman puutteellisesti, koska on oppinut suomen kielen jo päiväkodissa ja puhuu jo kotoa pois muuttaneiden sisarustensa kanssa suomea. Appiukko harvemmin sanoo juuta tai jaata mihinkään tilanteeseen ja on muutenkin hiljainen. En hänen kanssaan juurikaan ole puhunut muuta kun tietysti aina tervehdin. Olen oppinut, että eri kieltä puhuvan vieraan seurassa puhutaan aina kieltä, jota kaikki osaavat, koska se on kohteliasta. Totta kai silloin, jos joukossa on sellaisia, jotka eivät puhu suomea ollenkaan, on asia erikseen. Tällöinkin esimerkiksi sukujuhlissa mielestäni joku voisi aina valaista kuitenkin mistä puhutaan niin, että kaikki tulisivat huomioiduksi. Tässä tilanteessa kurjaa on kuitenkin nimenomaan se, että perhe puhuu suomea melkein kuin äidinkieltään. Mustasukkaisuudesta ei ole epäilystäkään. Poikaystäväni on kyllä vahvistanut asian ja kihloihin mentyämme anoppi on ollut erityisen hankala, mutta ymmärrän kyllä mustasukkaisuuden, mutta voisihan silti kohtelias olla ja käyttäytyä asiallisesti. Mielestäni meillä ei kielen suhteen näin meidän kahden kesken ole jatkossa ongelmia, koska poikaystävälläni ei ole aikomusta käyttää venäjää muuten kuin puhuessaan vanhempiensa kanssa. Välit Venäjällä asuvaan sukuunkin ovat ilmeisen viileät. Uskonto on sama ja poikaystäväni on kasvatettu sinänsä kuin kuka tahansa suomalainen. Kieli tässä vain on ongelma. Tuo venäjän kielen opiskeleminen on käynyt mielessä, mutta olen tullut siihen tulokseen, että se ei olisi vaivan arvoista, koska opiskelen tällä hetkellä viittä eri kieltä ja tiedän kokemuksesta, että puhuminen kyseistä kieltä äidinkielenään puhuvan kanssa on erittäin haasteellista vaikka kieltä olisikin lukenut useita vuosia. Voihan olla, että tässä on kyse siitä, että anoppi toivoisi pojalleen venäläisen vaimon, mikä kuulostaa kyllä kummalliselta siinä mielessä, että poikaystäväni elämä pyörii suomalaisissa ympyröissä vanhempia lukuun ottamatta. Opiskelen yliopistossa ja olen kasvanut ihan tavallisessa, melko hyvätuloisessa ydinperheessä, joten en näe siinä ainakaan mitään moittimisen aihetta. En myöskään käytä alkoholia tai polta tupakkaa ja olen yrittänyt olla kaikin puolin kohtelias ja mukava anoppiani kohtaan. Nyt vain alkaa kärsivällisyys loppua :(

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    Perhe on muuttanut Suomeen silloin, kun poikaystäväni oli juuri syntynyt eli hän puhuu venäjää kuulemma hieman puutteellisesti, koska on oppinut suomen kielen jo päiväkodissa ja puhuu jo kotoa pois muuttaneiden sisarustensa kanssa suomea. Appiukko harvemmin sanoo juuta tai jaata mihinkään tilanteeseen ja on muutenkin hiljainen. En hänen kanssaan juurikaan ole puhunut muuta kun tietysti aina tervehdin. Olen oppinut, että eri kieltä puhuvan vieraan seurassa puhutaan aina kieltä, jota kaikki osaavat, koska se on kohteliasta. Totta kai silloin, jos joukossa on sellaisia, jotka eivät puhu suomea ollenkaan, on asia erikseen. Tällöinkin esimerkiksi sukujuhlissa mielestäni joku voisi aina valaista kuitenkin mistä puhutaan niin, että kaikki tulisivat huomioiduksi. Tässä tilanteessa kurjaa on kuitenkin nimenomaan se, että perhe puhuu suomea melkein kuin äidinkieltään. Mustasukkaisuudesta ei ole epäilystäkään. Poikaystäväni on kyllä vahvistanut asian ja kihloihin mentyämme anoppi on ollut erityisen hankala, mutta ymmärrän kyllä mustasukkaisuuden, mutta voisihan silti kohtelias olla ja käyttäytyä asiallisesti. Mielestäni meillä ei kielen suhteen näin meidän kahden kesken ole jatkossa ongelmia, koska poikaystävälläni ei ole aikomusta käyttää venäjää muuten kuin puhuessaan vanhempiensa kanssa. Välit Venäjällä asuvaan sukuunkin ovat ilmeisen viileät. Uskonto on sama ja poikaystäväni on kasvatettu sinänsä kuin kuka tahansa suomalainen. Kieli tässä vain on ongelma. Tuo venäjän kielen opiskeleminen on käynyt mielessä, mutta olen tullut siihen tulokseen, että se ei olisi vaivan arvoista, koska opiskelen tällä hetkellä viittä eri kieltä ja tiedän kokemuksesta, että puhuminen kyseistä kieltä äidinkielenään puhuvan kanssa on erittäin haasteellista vaikka kieltä olisikin lukenut useita vuosia. Voihan olla, että tässä on kyse siitä, että anoppi toivoisi pojalleen venäläisen vaimon, mikä kuulostaa kyllä kummalliselta siinä mielessä, että poikaystäväni elämä pyörii suomalaisissa ympyröissä vanhempia lukuun ottamatta. Opiskelen yliopistossa ja olen kasvanut ihan tavallisessa, melko hyvätuloisessa ydinperheessä, joten en näe siinä ainakaan mitään moittimisen aihetta. En myöskään käytä alkoholia tai polta tupakkaa ja olen yrittänyt olla kaikin puolin kohtelias ja mukava anoppiani kohtaan. Nyt vain alkaa kärsivällisyys loppua :(

    Kiitos selvennyksistä. Eli voisiko ajatella, että maahanmuuttajavanhemmat, tai oikeastaan äiti, heijastaa jotenkin omaa irrallisuuttaan, kohdistaa ahdistustaan sinuun? Vaikea keksiä muuta. Venäjä on kyllä aika vaikea kieli opiskeltavaksi, ainakaan hyvin. Ja tulevaisuudessa jos saatte lapsia, harkinnette kielitaidon siirtämistä lapsillenne? Kumpikin puhuu omaa äidinkieltään - näin meidän perheessä ja suvussa on tehty. Kai sinun on vain oltava tavattoman avarasydäminen, olethan löytänyt rakkaan miehen, jolla sattuu olemaan hankala äiti. Sellaista sattuu. Toivotan teille, kihlaparille, hyvää jatkoa omana pienryhmänänne.

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    Perhe on muuttanut Suomeen silloin, kun poikaystäväni oli juuri syntynyt eli hän puhuu venäjää kuulemma hieman puutteellisesti, koska on oppinut suomen kielen jo päiväkodissa ja puhuu jo kotoa pois muuttaneiden sisarustensa kanssa suomea. Appiukko harvemmin sanoo juuta tai jaata mihinkään tilanteeseen ja on muutenkin hiljainen. En hänen kanssaan juurikaan ole puhunut muuta kun tietysti aina tervehdin. Olen oppinut, että eri kieltä puhuvan vieraan seurassa puhutaan aina kieltä, jota kaikki osaavat, koska se on kohteliasta. Totta kai silloin, jos joukossa on sellaisia, jotka eivät puhu suomea ollenkaan, on asia erikseen. Tällöinkin esimerkiksi sukujuhlissa mielestäni joku voisi aina valaista kuitenkin mistä puhutaan niin, että kaikki tulisivat huomioiduksi. Tässä tilanteessa kurjaa on kuitenkin nimenomaan se, että perhe puhuu suomea melkein kuin äidinkieltään. Mustasukkaisuudesta ei ole epäilystäkään. Poikaystäväni on kyllä vahvistanut asian ja kihloihin mentyämme anoppi on ollut erityisen hankala, mutta ymmärrän kyllä mustasukkaisuuden, mutta voisihan silti kohtelias olla ja käyttäytyä asiallisesti. Mielestäni meillä ei kielen suhteen näin meidän kahden kesken ole jatkossa ongelmia, koska poikaystävälläni ei ole aikomusta käyttää venäjää muuten kuin puhuessaan vanhempiensa kanssa. Välit Venäjällä asuvaan sukuunkin ovat ilmeisen viileät. Uskonto on sama ja poikaystäväni on kasvatettu sinänsä kuin kuka tahansa suomalainen. Kieli tässä vain on ongelma. Tuo venäjän kielen opiskeleminen on käynyt mielessä, mutta olen tullut siihen tulokseen, että se ei olisi vaivan arvoista, koska opiskelen tällä hetkellä viittä eri kieltä ja tiedän kokemuksesta, että puhuminen kyseistä kieltä äidinkielenään puhuvan kanssa on erittäin haasteellista vaikka kieltä olisikin lukenut useita vuosia. Voihan olla, että tässä on kyse siitä, että anoppi toivoisi pojalleen venäläisen vaimon, mikä kuulostaa kyllä kummalliselta siinä mielessä, että poikaystäväni elämä pyörii suomalaisissa ympyröissä vanhempia lukuun ottamatta. Opiskelen yliopistossa ja olen kasvanut ihan tavallisessa, melko hyvätuloisessa ydinperheessä, joten en näe siinä ainakaan mitään moittimisen aihetta. En myöskään käytä alkoholia tai polta tupakkaa ja olen yrittänyt olla kaikin puolin kohtelias ja mukava anoppiani kohtaan. Nyt vain alkaa kärsivällisyys loppua :(

    "En myöskään käytä alkoholia"

    No mutta, nyt opettelemaan, kirkasta ja klasi kerralla kurkusta alas, siitä se lähtee :) Vasta Puolassa minäkin opin juomaan väkeviä, olin tavallinen viininlipittäjätypykkä ennen. Ja kielikin (varsinkin puola) sujuu paljon paremmin - vodka ja konsonanttikielet kuuluvat yhteen erottamattomasti.

    Äänestä

Sanot asialllisesti vaikka ruokapöydäässä että voitaisiiko puhua sitä kieltä mitä kaikki ymmärtävät ja olisi mukava osallistua keskusteluun. Jos ei mene perille niin poistut aina paikalta jos he puhuvat vain venäjää. Niin kyllä' ne rupeavät miettimään asiaa että kannattaisi puhua sitä kieltä jotä kaikki ymmärtävät.

Äänestä

Poikaystäväsi äiti ei halua puhua suomea, koska hän ei halua sopeutua suomalaiseen kulttuuriin. Hänelle oman maan asenteet ja kieli ovat vallitsevat. Jos liityt tähän perheeseen, joudut sopeutumaan, ja sinä yksin! Poikaystäväsi perhe on varmaan liian joustamaton. Sinä joudut nielemään kaiken ja osoittamaan, että pystyt sopeutumaan venäläisen perheen tapoihin ja asenteisiin. Olet kuitenkin suomalainen ja Suomessa. Maahanmuuttajien on vain ymmärrettävä, että omat tavat on pakko muuttaa yhteiskuntaan sopivaksi, ja siihen kuuluu uuden maan kielen oppiminen ja käyttäminen. Sinuna miettisin tarkkaan sitoutuako joustamattomaan perheeseen, jossa matriarkan käsissä on koko kodin kulttuuri. Sinä siitä maksat.

Äänestä
  • mahdollista että tuo anoppi ihan ajattelemattomuuttaan alkaa puhua omaa kieltänsä koska sitä on oman perheensä kanssa tottunut puhumaan? pieni vinkki että anna ihmeessä miehesi puhua venäjää lapsen kanssa pienestä asti. lapselle on etua siitä että oppii monta kieltä. samalla siinä voit opetella itsekkin.

    Äänestä

  • ehkäpä.... kirjoitti:

    mahdollista että tuo anoppi ihan ajattelemattomuuttaan alkaa puhua omaa kieltänsä koska sitä on oman perheensä kanssa tottunut puhumaan? pieni vinkki että anna ihmeessä miehesi puhua venäjää lapsen kanssa pienestä asti. lapselle on etua siitä että oppii monta kieltä. samalla siinä voit opetella itsekkin.

    Mielestäni anoppikokelaan käytöksessä ei ole yhtään mitään puolusteltavaa. Kyllä jokainen vähänkin käytöstapoja osaava ihminen tietää sen, että vieraiden läsnäollessa puhutaan sitä kieltä, mitä kaikki ymmärtävät vaikka kotioloissa molkottavat venäjäänsä. Poikaystäväsi pitäisi ainakin tehdä niin, että puhuu koko ajan suomea, jos kerran appivanhemmat sitä ymmärtävät ja vielä lisäksi niin, että hän kääntä kaikki asiat sinulle suomeksi. Poikaystävältäsikin outoa käytöstä jättää sinut ulkopuoliseksi. Jos tilanne ei toivomuksestasi huolimatta muutu, niin tekisin kyllä omat johtopäätökseni poikaystävän luonteenlaadusta...

    Äänestä

  • ehkäpä.... kirjoitti:

    mahdollista että tuo anoppi ihan ajattelemattomuuttaan alkaa puhua omaa kieltänsä koska sitä on oman perheensä kanssa tottunut puhumaan? pieni vinkki että anna ihmeessä miehesi puhua venäjää lapsen kanssa pienestä asti. lapselle on etua siitä että oppii monta kieltä. samalla siinä voit opetella itsekkin.

    Tuosta lasten opettamisesta puhumaan venäjää olen eri mieltä. Luultavasti he eivät koskaan oppisi puhumaan venäjää kunnolla, koska poikaystävällänikin on usein oikeat äänteet ja ilmaukset hukassa. Sitten toisaalta olen huomannut sen, että kaksikielisyys verottaa helposti molemmista kielistä niin, että molemmissa olisi toivomisen varaa ja katsoisin kuitenkin tärkeäksi sen, että lapset pärjäisivät äidinkielellään, suomella hyvin niin, että opiskelu ei ainakaan kärsisi niin kuin poikaystävälläni, joka on pienestä asti ollut kahden kielen sekamelskassa.

    Lapsesta ei tule kielivammaista vaan erittäin paljon pääomaa elämän varrelle saava, jos hallitsee paria kieltä. Tutkimuksissa on todettu, että puhe viivästyy muutaman kuukauden 2-3 vuoden iässä ja sanat voivat mennä sekaisin, mutta voin kokemuksesta väittää, että meillä on kolme lasta ja ovat täysin kaksikielisiä. Nuorin käy suomenkielistä ala-astetta, koska ruotsinkielisestä tarhasta useimmat kaverit muuttivat suomenkieliseen kouluun. Toiset käyvät ruotsinkielistä koulua. Ovat oppineet lisäksi minun vanhemmiltani rauman giälen, jota kesän jälkeen kaikki yrittävät puhua ja anoppilassa puhutaan sitä kauheaa Närpiön murretta, joka ei edes minusta ole ruotsia. Meillä puhutaan iloisesti molempia kieliä, ei toki sekaisin vaan jos joku keskustelu on aloitettu toisella kielellä, niin sillä myös jatketaan ja jos täällä on kylässä kavereita, jotka osaavat vain suomen, niin koko perhe puhuu suomea. Anna teidän (ehkä) tuleville lapsille mahdollisuus kaksikielisyyteen. Mitä tulee anoppisi käyttäytymiseen, niin epäkohteliasta minusta, mutta jos siellä anoppilassa aina puhutaan vain venäjää, niin kai se on sitten selkäytimessä. Minä pistäisin sen miehen sen verran ruotuun, että kääntäisi sinulle keskustelun kulkua tai pakottaisin. Voihan sitä tilannetta hieman pehmittää esim. sanomalla, että hän haluaa sinun kuuluvan perheeseen ja tietävän, mistä puhutaan.

    Äänestä

  • eri mieltä kirjoitti:

    Mutta olisiko se sitten hyvä, että lapsemme oppisivat jonkinlaista sinne päin-venäjää osin väärin ääntein ja osa sanoista puheessa olisi suomea niin kuin silloin kun poikaystäväni puhuu venäjää?

    Äänestä

  • eri mieltä kirjoitti:

    Lapsesta ei tule kielivammaista vaan erittäin paljon pääomaa elämän varrelle saava, jos hallitsee paria kieltä. Tutkimuksissa on todettu, että puhe viivästyy muutaman kuukauden 2-3 vuoden iässä ja sanat voivat mennä sekaisin, mutta voin kokemuksesta väittää, että meillä on kolme lasta ja ovat täysin kaksikielisiä. Nuorin käy suomenkielistä ala-astetta, koska ruotsinkielisestä tarhasta useimmat kaverit muuttivat suomenkieliseen kouluun. Toiset käyvät ruotsinkielistä koulua. Ovat oppineet lisäksi minun vanhemmiltani rauman giälen, jota kesän jälkeen kaikki yrittävät puhua ja anoppilassa puhutaan sitä kauheaa Närpiön murretta, joka ei edes minusta ole ruotsia. Meillä puhutaan iloisesti molempia kieliä, ei toki sekaisin vaan jos joku keskustelu on aloitettu toisella kielellä, niin sillä myös jatketaan ja jos täällä on kylässä kavereita, jotka osaavat vain suomen, niin koko perhe puhuu suomea. Anna teidän (ehkä) tuleville lapsille mahdollisuus kaksikielisyyteen. Mitä tulee anoppisi käyttäytymiseen, niin epäkohteliasta minusta, mutta jos siellä anoppilassa aina puhutaan vain venäjää, niin kai se on sitten selkäytimessä. Minä pistäisin sen miehen sen verran ruotuun, että kääntäisi sinulle keskustelun kulkua tai pakottaisin. Voihan sitä tilannetta hieman pehmittää esim. sanomalla, että hän haluaa sinun kuuluvan perheeseen ja tietävän, mistä puhutaan.

    Juurihan aloittaja toteaa, että poika ei hallitse venäjää hyvin, koska on puhunut enemmän suomea ja käynyt ilmeisesti koulun suomen kielellä. Jos lapselle puhutaan kahta kieltä, on molempien kielten oltava vahvat. Huonoa kieltä ei saa lapselle opettaa. Virheet säilyvät koko iän. Virheelisen kielen opettaminen on karhunpalvelus. Tuttavani luona vieraili eräs perhe, missä äiti oli nuorena tyttönä muuttanut ulkomaille. Hänellä ei ollut suomenkielisiä ystäviä uudessa kotimaassaan. Aviomies puhui englantia ja lapset kävivät saksalaista koulua. Äiti puhui lapsille suomea. Kauhistuin kun kuulin sitä puhetta. Äidin ääntämys oli aivan pielessä. Lasten puheesta ei saanut todellakaan mitään selvää. Omat lapseni olivat aivan ihmeissään, koska eivät osanneet puhua sanakaan vieraitten lasten kanssa. Nämä taas turhautuivat kokonaan ja kävivät minun lasteni kimppuun suutuspäissään, koska luulivat minun lasteni ilkeilevän. Kaaos oli mahtava. En tiedä, miten nämä lapset ovat jatkossa pärjänneet. Hehän eivät tienneet puhuvansa siansaksaa. Toivottavasti heidän muut kielensä olivat vahvempia.

    Äänestä

  • Ehdoton edellytys kirjoitti:

    on venäjä äidinkieli, ja näköjään kanssakäyminen on vilkasta, silloin lapsella (kylläpä me juoksemme asioiden edelle) olisi elävä kontakti kieleen. Tuttavapiirissä samantapainen tapaus, täysin ranskalaistuneen puolalaisen loikkari-isän tytär puhui vain ranskaa, vasta kommunismin kaaduttua hän pääsi teini-ikäisenä tapaamaan puolalaisia isovanhempiaan, vietti siellä kesän ja päättäväisesti vaali "isänkieltään" ollen nyt kaksikielinen - tai kolmikielinen, sillä avioliiton kariuduttua ranskalainen äiti nai saksalaisen, mutta se on taas toinen juttu....

    Oma tyttäreni on täysin kolmikielinen ja monikulttuurinen, ja itse kannatan lämpimästi kaikkien kulttuurien mukaanottamista lapsen/lasten kasvatuksessa.

    Äänestä

Vähemmistöjen edustajat toivovat lähes poikkeuksetta lastensa naivan omasta piiristä. Romanit romaneja, juutalaiset juutalaisia, venäläiset venäläisiä. Sinua savustetaan ulos ei-toivottuna tsuhnana. Riippuu nyt omasta ja poikaystäväsi päättäväisyydestä miten asianne etenee, kestääkö se rakkaus tosiaan ihan kaiken. Varoituksena, että venäläisessä kulttuurissa on perhe tärkeämpi ja vaikutusvaltaisempi kuin suomalaisessa, siellä ei välejä äitiin laiteta ihan kevyesti poikki. Lohdutuksena taas, ettei tässä ole mitään henkilökohtaista, olet vain väärää "rotua".

Aloita venäjänkurssit, kielitaidosta on aina hyötyä, kävi tämän suhteen kanssa miten hyvänsä :)

Äänestä

Lapset joutuvat kahden tulen väliin, kun menet venäläisen kanssa yhteen. Eron sattuessa lapsesi ovat rajan takana alta aikayksikön.

Venäjä puolustaa omiaan, kuten olet varmasti huomannut Antonin tapauksessa. Koko venäläinen kulttuuri on niin erilainen kuin suomalaisten, että suosittelen, että otat jalat allesi.

Jo se, että Suomessa asuva perhe kieltäytyy puhumasta suomea sinun kanssasi, vaikka kieltä osataankin, osoittaa, ettet ole mistään kotoisin, olet vain joku suomalainen. Oikeaa ja kunnollista venakkoa siihen perheeseen odotellaan, joten jos poikaystäväsi ei irtaudu perheensä helmoista nyt, niin jätä koko porukka. Hän ei irtaudu missään tapauksessa sen jälkeen, kun olette virallinen pari.

Äänestä

Meillä sukuun kuuluu yksi saksalainen. Kaikki meidän perheessä puhuvat englantia, nuoremmat sujuvasti, vanhemmat sitten heikommasti, mutta kaikki sitä ymmärtää ja phuu. Suilti se kieli yleensä aina muuttuu suomeksi vaikka yksi ei ruokapöydässä ymmärrä siitä yhtikäs mitään.

On se sen verran hankalaa sujuvasti puhuvasti eri kielellä, eli kyseessä ei varmaan ole mikään pahansuopaisuus tms.

Äänestä

Mieti hyvin tarkkaan haluatko jatkaa yhteiselämää tuon pojan kanssa.
Näyttää hyvin vahvasti siltä että et saa vaan poikaa vaan koko hänen perheensä. Haluatko sinä tuon perheen? Jos menette naimisiin saakaa tai muutatte yhteen, pojan mielenhäirioinen äiti on vahvasti jokapäivisessä elämässänne mukana. (ellette muuta jonnekin hyvin kauas maapallon toiselle puolelle jonne hänellä ei ole fyysisesti pääsyä)

Aivan tosiasiana lasten monikelisyydestä: mitä useampaa kieltä, vaikkei täydellistäkään, lapset oppivat syntymästään saakka, se on VALTAVA lottovoitto heille. Opittuja kieliä aina voi parantaa heidän kasvuaikanaan.
Olen henkilokohtaisesti nähnyt lasten puhuvan sujuvasti neljää kieltä (omine murteineen, virheineen ja vivahteineen mutta kuitenkin täydellisen ymmärrettävästi).
Heidän kasvettuaan, he ovat AINA olleet paljon muita edellä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

ihan tavallinen tyttönen (: kirjoitti:

Moikka! Meidänkin suhteessa ongelmia aiheuttaa anoppi, enkä ole keksinyt ratkaisua asiaan. Jospa siis joku osaisi antaa neuvoja. Olen seurustellut kihlattuni kanssa kaksi vuotta ja viikoittain on anoppia tullut tavattua kun käyn poikaystäväni luona. Olemme parikymppinen pari ja molemmat asuvat vielä toistaiseksi kotona. Ongelma on se, että lapsellisten, ilmeisesti mustasukkaisuudesta johtuvien kiukunpurkausten lisäksi anoppi ei viitsi koskaan vaivautua puhumaan suomea kun olen läsnä. Niinpä kaikki yhteiset ruokailuhetket ym. kuluvat kuunnellessani venäjää, jota en ymmärrä alkuunkaan. Kaikki perheen jäsenet ovat kuitenkin täysin suomenkielentaitoisia, eikä siitä pitäisi kiikastaa. Poikaystäväni ymmärtää asian tavallaan, mutta sanoo, että vanhempien kanssa suomea puhuminen tuntuisi luonnottomalta, eikä hän voi pyytää äitiään puhumaan suomea. Luultavasti siitä syntyisikin aikamoinen haloo, koska anoppi on hyvin temperamenttista sorttia ja mielialat ailahtelevat äärilaidasta toiseen hyvin äkisti. Tunnen aina itseni ulkopuoliseksi porukassa kun en osaa osallistua keskusteluun. Ehkä se onkin anoppini tarkoitus. Pohdiskelen asiaa lähinnä jatkon kannalta, koska haluaisin olla osa perhettä, enkä jokin hylkiö. Olen viime aikoina jättänyt kokonaan kanssakäymisen appivanhempieni kanssa väliin, koska suomeksi saan korkeintaan tervehdyksen kun lähden pois. Minulle kuitenkin olisi tärkeää tulla lähellä olevien ihmisten kanssa toimeen. Pelkäänpä myös, että muutettuamme yhteiseen kotiin poikaystäväni kanssa, nurkan takana odottaa jo jokin uusi kommellus anopin kanssa. Millä ihmeen tavalla voisin vaikuttaa asiaan kun poikaystävästäni ei näytä olevan apua, koska hän näkee asian eri tavalla? Uskon, että anopille suoraa puhuminen vain pahentaisi tilannetta, koska hänen suhtautumisensa minua kohtaan on aina ollut nihkeä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu