Perjantaita kaikille! Avaan taas meille uuden keskustelun, ja nostan meidät pois kakkossivulta samalla, kun ilmoittelen tulokseni. Painoni tänä aamuna tasan 66 kg. Eli samassa pysyy kuin eilenkin. Laitoin taas eilen oikeaan polveeni kylmägeeliä, kun sitä särki. Nyt täytyy sitten taas huilailla viikonloppu. Loput pihahommat saa nyt sitten odottaa ensi viikkoon. Ensi viikolla on tosiaan luvattu tosi, tosi lämmintä. Oikein odotan jo kunnon hellekelejä. Juuri eilen mietin, että jos saisin itsestäni aikaiseksi, ja veisin syksyllä kirpputorille myyntiin tavaroitani. Saisin vähän tyhjennettyä komeroitani. Laittaisin nin alhaiset hinnat, että varmasti ne joku ostaisi. Pihakirppiksen pitämistä olen myös vähän miettinyt. Sen voisi pitää kesän aikana. Katsotaan nyt mitä lopulta päätän tämän asian suhteen. Viikonloppuja kaikille, ja laihduttaminen senkun jatkuu, jatkuu, jatkuu......... T: Tiina
TOSISSAAN
91
2355
Vastaukset
- ..UllaPulla..
Aurinkoista viikonloppua kaikille. Lähden huomenna junalla mökille, joten kirjoittelen kuulumisia seuraavan kerran sunnuntai-iltana. Yhdessä keskustelussa oli kätevä energynet -vinkki, jolla laskin lounaan jälkeen siihen menneessä syödyt kalorit. 'Konttorin pojat' tulevat perjanataisin kysymään josko lähden heidän kanssaan perjantaileikkeelle. Käymme silloin hieman kauempana sijaitsevassa lounaspaikassa, jossa herkullista kotiruokaa ja aina perjantaisin tarjolla leike. Mitä tänään söin: Aamiainen: 1/2 annosta 4-viljan puuroa Marlin Vital marjashot, 1 viipale itse tehtyä omega-leipää siinä päällä oivariinia, salaattia, 1 sulatejuustoviipale ja 1 rosvopaistiviipale Kahvia muutama vesilasi Lounas: leivitetty hawaijin leike, 1/2 perunaa, vihanneksia, vähän kastiketta, salaattia, porkkanaraastetta vähän salaatin kastiketta, 1 lepuska margariinia. Jälkiruuaksia vähän hedelmäsalaattia. Päivän kalorit oli tässä vaiheessa 1060 Välipala: kahvia Kotona klo 17: Samanlainen omegaleipä kuin aamiaisella, 1 appelsiini Uimaan klo 17:30 Kotona noin klo 19:30 1 wichy 1 banaani 80/140 g pätkispalapussita.. Kaloreita 490 / 100g Maustamatonta jugurttia vähän marjashottia vähän mysliä. Päivän kalorit nousivat jonnekin 2150 tuon pätkisretkahduksen takia. Uimalla kulutin 250, joten päivän saldo on 1900 kcal. Illalla silitin vielä ehkä 50 kcal edestä. Minun pitäisi pyöriä jossain 1700 laihtuakseni. Tarkistetaan tilanne aamulla. Huomenna tai oikeastaan tänään uusi päivä...
- Tiina A
Moikka kaikille! Ensiksi kivaa mökkiviikonloppua sinulle. Toivottavasti ilmat pysyvät tälläisinä kuin nytkin koko viikonlopun. Itse lasken päivittäin kalorit energynet sivuilla löytyvästä virtuaaliravintolassa. Itselläni kalorit tänään noin 1451. Lenkkeilen tuollaiset 6 kilometriä tänään. Pudottajat sivujen mukaan saisin syödä 1700-1900 kaloriin tällä liikuntamäärällä. Minä en kyllä pysty syömään esim. 1900 kaloria. Kivaa viikonlopun jatkoa vain kaikille. T: Tiina
- ..UllaPulla..
Tiina A kirjoitti:

Hei, Kävin tänään vaa'alla aamulla ja paino oli juhamaisissa luvuissa eli kiloluvuilla, joista on jo aika päästä eroon. Laskin taas tänään kaloreita energynetissä ja ihmettelen kuinka vähällä Tiina tulee toimeen. Minulla tulee tosi helposti täyteen 2000 kcal päivässä ihmeemmin yrittämättä. Se että olen ylipäätään laihtunut perustuu paljolti liikunnan lisäämiseen. Tässä vielä syödyt kalorit tähän mennessä: Aamiainen: 1/2 annosta kaurapuuroa marjashot. Viipale omega-3 leipää, oivariinia, salaattia , viipaleet sulatejuustoa ja rosvopaistia. Kahvia maidolla sekä 1-2 lasia vettä. Lounas: 1 Annos kesäkeittoa , kaalisalaattia tavallista salaattia salaattipöydästä sekä appelsiinin lohkoja. 2 hapankorppua voilla sekä valmiiksi annosteltu suklaamousse Kahvi maidolla. Kalorit tähän mennessä 990 kcal. Katsotaan miten pärjään loppujen kaloreiden kanssa. Eilen illalla kirjoitin puhjenneista renkaista. Kävin tänään rengasliikkeessä, jossa todettiin, että rengas oli entinen, koska sillä oli ajettu tyhjänä. Hauskaa iltaa ...
- JuhaO
Hei ystäväni! Tänään mies taas punnittiin ja tässä ovat tulokset ja fiilikset. ikä jo: 55 v (apua, niinkö paljon ...) pituus: 187 cm aloituspaino.......: 129,0 kg (la 10.11.2007 aamulla) paras mittaus......: 99,4 kg (la 11.04.2009 aamulla) edellinen mittaus.: 100,5 kg (la 09.05.2009 aamulla) viimeisin mittaus..: 100,5 kg (la 16.05.2009 aamulla) = - 0,0 kg/vko (-28,5 kg/koko projekti) BMI on nyt 28,74. Viime viikon aamupainoni olivat: 100,5 kg LA aamu 09.05. 100,5 kg SU aamu 99,5 kg MA aamu 100,1 kg TI aamu 100,5 kg KE aamu 100,5 kg TO aamu 100,5 kg PE aamu 100,5 kg LA aamu 16.05. Tuo minun painotaulukkoni alkaa näyttää ihan samanlaiselta 'vuoristoradalta' kuin Tiinankin vastaava: tasaasta on ku Pohojanmaalla ... Kuluneella viikolla jumppasin: la 11.00-12.00 hypytön perusjumppa su 13.00-14.00 hypyllinen rankempi jumppa su 15.00-16.00 hypytön perusjumppa su 19.00-20.00 hypytön perusjumppa ma 18.00-19.00 hypytön perusjumppa ti en jumpannut ke 18.00-19.00 hypytön perusjumppa ke 19.00-20.00 hypyllinen rankempi jumppa to 20.00-21.00 hypyllinen rankempi jumppa -tässä jumpassa oikea pohkeeni taas kipeytyi h...tti ... pe en jumpannut la en jumpannut normaaleja jumppia Taas tuli jumpattua hieman liikaa ja vääriä jumppia ja nyt pohje on taas pökkelönä. Tälläkään kertaa ylilyöntiini ei ollut syynä pelkästään rakkaus jumppaamiseen. Hitsi, tänään meillä on seuran jokakeväinen teemajumppa klo 19 ja sinne on ihan pakko mennä ... edes fiilistelemään (mustassa paidassa). Kyseessä on puolitoistatuntinen spektaakkeli Euroviisumeininkiä: 10 eri ohjaajaa, 25 parasta euroviisubiisiä - sitä ei voi jättää väliin :). Hyvää Esterinpäivää kaikille - niin voisiko edes toivotella aurinkoista Esterinpäivää vai pitäisikö tyytyä toivottelemaan vain vähäsateista Esterinpäivää, Juha
- Siska
Aurinko paistaa,mutta tuuli on aika viileetä ja yöllä oli pakkastakin. Aamunavetan jälkeen kävin skikeillä tommoset 13km..puolet matkasta oli aika kovaa vastatuulta. Muutama autoilija katsoi säälien ja hyvä kun eivät noukkineet kyytiin,vauhti oli niin hidasta ja meno ilmeisesti työlään näköistä. Huomenna ois tarkoitus lähteä isännän kanssa pyöräilee, jos nyt ei sitten mitään ihmeempiä esteitä tule. Saisinpa tuon Tiinan itsekurin tän syömisen suhteen,oisin aika hoikassa kunnossa. Juhan kanssa voisin vaihtaa jonkun päivän,ottaa sun jumpan ja sä vaikka mun pyöräilyn :)) Mulla kans tuntu yhtenä aamuna pohkeessa ikävää kipua,olenkin yrittänyt muistaa napsia myös mangeusiumia ja venytellä :)) Ainahan joku paikka on ainakin vähän kipee,mutta jos se ei menoa haittaa niin kait se kuuluu asiaan. Mun paino heittelee kans ,siihen vaikuttaa niin kovin moni asia,en hirveesti stressaa asialla. Tämä osio palstan naisille(sori Juha) Nouseeko teidän paino oviksen aikana?Itse huomasin,et niinäkin päivinä paino pomppasi ylös ja maha oli karmeen turvonnu alhaalta,sit se vain hävisi . Kaikille toivon rentouttavaa viikonloppua :))
- JuhaO
Hei ystäväni! Normaaliin tapaan hyppäsin aamulla vaa'alle ja se näytti ... 99,4 kg! Siis -1,1 kg eilisestä! Tämän paremmin ei sunnuntai enää voi käynnistyä. Ok, maanantai kyllä palauttaa taas pojan maan pinnalle mutta nautitaan nyt tästä tämä päivä. Hauskaa sunnuntaita kaikille ja varokaa kaatumisia, ettei tarvitse sitten muistella ..., Juha
- ..UllaPulla..
Heippa kaikille, Niinpä Juha nautitaan miinuksista silloin kun niitä tulee.. Lauantaiaamuna punnitsin itseni ja ensimmäistä kertaa pääsin kuin pääsinkin uudelle kiloluvulle vaikka tuossa yläpuolella valitan pätkiksien syönnistä. Laitetaan se viikon saldoksi, kun tänään aamulla en voinut itseäni punnita -600 g. Minulla on takana varsin vaiheikas sunnuntai. Aamulla lähdimme mökiltä kohti Savonlinnaa. Olen melkoinen penkkiurheilun harrastaja ja tarkoituksena mennä seuraamaan maastojuoksun SM-kisoja. Noin 10 km ajon jälkeen alkoi kuulua ihmeellinen ääni. Auto äkkiä tien varteen ja todettiin, että rengas oli tyhjä. No sitten kiikutettiin varoituskolmiota tien varteen ja vararengasta alle. Matkaa kuitenkin päätettiin jatkaa Savonlinnaan. Pääsimme perille juuri parahiksi avauslajin miesten 12 km:n ratkaisuhetkiin. En malta olla kertomatta, että kerran huomasin seisovani ihan Jukka Keskisalon vieressä. Söin kisoissa iltapäivällä kahvin wichyn lihalörtsyn. Viimeisen kisan jälkeen lähdimme ajamaan kohti Juvaa tarkoituksena käydä syömässä isolla ABC:lla. Sinne näytti tulleen samoista kisoista moni muukin etelään ja länteen suuntaava kilpailija. Siksi urheilullisen näköistä (minua lukuunottamatta) oli asiakaskunta. Ajoimme useamman sata kilometriä päivän aikana vararenkaalla. Tuossa mainitsin aikaisemmin, että olen melkoinen penkkiurheilija. Lemppareitani ovat suunnistuksen lisäksi, hiihto, yleisurheilu ja taitoluistelu. Mäkihyppykin menee. Esimerkiksi kun talvella olivat taitoluistelun MM-kisat ja kuuma ryhmä luisteli joskus aamu yöllä. Katsoin illalla nukkumaan mennessäni aikataulut ja päätin, että jos sattumalta herään siihen aikaan, katson kuuman ryhmän. Niinhän siinä kävi, että heräsin ja onnistuin seuraamaan ensimmäistä luistelijaa lukuunottamatta kuuman ryhmän vapaa ohjelmat. Nämä minun jutut eivät taida liittyä laihduttamiseen muuten kuin, että olen ollut ulkona koko päivän ja syönyt hölmösti kuten lörtsyn ja tilausruuan ABC:llä.
- JuhaO
Hei ystäväni! Tämä minun juttuni on taas silkkaa laihdutusasiaa. Painoni oli aamulla 100,3 kg (minähän sanoin!!!), istun tänään koko päivän kursseilla kuluttamatta kaloreita ja illalla sitten jumppaan musta paita päällä. Valoisampaa maanantaita teille, Juha
- Tiina A
Heippati! Minulla viikonloppu meni tosi, tosi hyvin. Paino tänä aamuna tuttu ja turvallinen 65 kg. Nyt ei sitten turvota enää. Herkkujakaan en ole syönyt koko viikonloppuna. Tänään ajattelin mennä istuttamaan perunat maahan, ja laitan myös herneet. Huomenna voisin työpäivän jälkeen mennä hakemaan läheiseltä puutarhalta kukkasia pihaani amppeleihin. Samalla voisin ostaa heiltä muutaman multasäkin. Kukkapenkini ainakin kaipaavat multaa. Aivan ihanat kelit senkun vain jatkuvat täälläpäin. Asteita melkein 20, ja aurinko paistaa. Liikunnallista viikkoa kaikille, ja pitäkäähän itsenne irti herkuista. T: Tiina
- JuhaO
Hei ystäväni!
Jopa täällä on uudennäköistä. Mutta se mitä tulin kertomaan, ovat eiliset teot ja tämän päiväiset fiilikset.
Eilisen päivän olin kursseilla ja luulin, että minulle tulee kiire ehtiäkseni jumppaamaan. Toisin kävi. Opettaja lopetti kurssit hyvissä ajoin ja olin jumppapaikalla melkein pari tuntia etuajassa. Niinpä aikaa tappaakseni (ja hemmotellakseni itseäni) menin paikalliseen kauppaan ja ostin itselleni jäätelön ... tuutin ... Jättistuutin. Sen sitten pupelsin nautiskellen ja huonolla omallatunnolla.
Ja jumpan jälkeen menin ABC:lle kahville ... korvapuustikahville. Taas nautiskelin huonolla omallatunnolla.
Tänä aamuna vaaka sitten yllätti: 98,7 kg !!!!
Mä oon keksinyt uuden ihmedieetin!!! Saa syödä isoja jätskejä ja mussuttaa pullaa ja paino laskee ... 1,4 kiloa päivässä! Viikko tätä menoa ja olen melkein 10 kiloa kevyempi - ei paha!!!
Tänään en ole syönyt yhtään jätskiä enkä ainuttakaan pullaa joten huomenna saattaa 100 taas ylittyä.
Keväistä viikkoa kaikille,
Juha- JuhaO
Hei ystäväni!
Eilen olin kokonaan ilman jätskiä ja pullaa ja tänään vaaka näytti 99,7 kg. Siis 1,0 kg. Mitäs minä sanoin! Jumppasin sentään kaksi rankempaa jumppaakin.
Tänäänkin on yksi ... ehkäpä kaksikin jumppaa. Mutta mitäpä sitä suuhunsa pistäisi?
- Juha - - ..UllaPulla..
JuhaO kirjoitti:

- Juha -Hei Juha ja muut ,
Onneksi olkoon. Näyttää siltä olet siirtynyt pysyvämmin sadan kilon alle ja punaista paitaa pukkaa päälle..
Täällä myös on laihdutettu päivää jätskillä ja mansikkahillolla. Olin ostanut kokonaisen litran nougatjäätelöa pakastimeen. Pakastimesta löytyy ainakin 10 itse tehtyä mansikka- ja vadelmahillorasiaa. Uusi kesä, uudet marjat ja säilömiset ovat tulossa. Niinpä olen lähtenyt niitä 'tuhoamaan'. Päivän kaloreita olen seurannut tiukasti ja energynetillä olen päässyt 1800-2000. Paino on kuitenkin ollut jäätelöpäivien jälkeen aina seuraavana aamuna -200 g. Pakastimessa on vielä yksi 100 g:n pala jäljellä, jos syön sen tänään, niin huomenna aamulla voin varmaan raportoida uudesta 200 g:n pudotuksesta. Rupesin nimittäin oikein punnitsemaan jäätelöä, että tiedän kuinka paljon sitä syön. Onkohan tässä nyt riittävän laaja otos, että voidaan vakuuttua kermajäätelön laihduttavasta vaikutuksesta. Selvästi se vaatii vielä jotain kiihdyttimeksi, Juhalla pullaa minulla mansikkahilloa. Tuo pulla näyttää toimivan paremmin.
Tiinalla on ihana piha. Katselen muitten pihoja aina kesäisin. Saat kasvimaaltasi ihanaa syötävää syksyllä.
Kävin eilen suunnistamassa noin 4 kilometrin. Tällä kertaa rasteja oli vähän, mutta rata oli vaikea. Jouduin hieman hakemaan useampaa rastia. Olen ilmoittautunut viime ja tänä vuonna halukkaaksi Venlojen viestiin. Viime vuonna nuorempia ja kovakuntoisempia riitti seuran ilmoittamiin joukkeisiin. Tänä vuonna taitaa olla sama tilanne. - Tiina A
..UllaPulla.. kirjoitti:
Hei Juha ja muut ,
Onneksi olkoon. Näyttää siltä olet siirtynyt pysyvämmin sadan kilon alle ja punaista paitaa pukkaa päälle..
Täällä myös on laihdutettu päivää jätskillä ja mansikkahillolla. Olin ostanut kokonaisen litran nougatjäätelöa pakastimeen. Pakastimesta löytyy ainakin 10 itse tehtyä mansikka- ja vadelmahillorasiaa. Uusi kesä, uudet marjat ja säilömiset ovat tulossa. Niinpä olen lähtenyt niitä 'tuhoamaan'. Päivän kaloreita olen seurannut tiukasti ja energynetillä olen päässyt 1800-2000. Paino on kuitenkin ollut jäätelöpäivien jälkeen aina seuraavana aamuna -200 g. Pakastimessa on vielä yksi 100 g:n pala jäljellä, jos syön sen tänään, niin huomenna aamulla voin varmaan raportoida uudesta 200 g:n pudotuksesta. Rupesin nimittäin oikein punnitsemaan jäätelöä, että tiedän kuinka paljon sitä syön. Onkohan tässä nyt riittävän laaja otos, että voidaan vakuuttua kermajäätelön laihduttavasta vaikutuksesta. Selvästi se vaatii vielä jotain kiihdyttimeksi, Juhalla pullaa minulla mansikkahilloa. Tuo pulla näyttää toimivan paremmin.
Tiinalla on ihana piha. Katselen muitten pihoja aina kesäisin. Saat kasvimaaltasi ihanaa syötävää syksyllä.
Kävin eilen suunnistamassa noin 4 kilometrin. Tällä kertaa rasteja oli vähän, mutta rata oli vaikea. Jouduin hieman hakemaan useampaa rastia. Olen ilmoittautunut viime ja tänä vuonna halukkaaksi Venlojen viestiin. Viime vuonna nuorempia ja kovakuntoisempia riitti seuran ilmoittamiin joukkeisiin. Tänä vuonna taitaa olla sama tilanne.Heips kaikki!
Juuri tulin töistä, ja ajattelin hieman viettää aikaa koneeni ääressä ennenkuin rupean syömään. Juhalle ensin onnittelut komeasta luvusta. Onnittelut myös muille pudotuksista.
Rupesi oikein tekemään jätskiä mieli, kun lueskelin teidän juttujanne. Huomenna voisin tehdä pitemmän lenkin, ja käydä kiskalta hakemassa itselleni tuutin. Katsotaan nyt sitten onko jätskin mieliteko vielä huomenna.
Huomenna ajattelin ottaa kasteluvettä saaveiihn kukkia varten. Mansikkamaan kastelen letkun kanssa. Voi olla etten tänä kesänä saa niin paljon mansikoita, kuin edllisinä kesinä. Alkuja on kyllä jonkin verran nytkin, mutta katsellaan sitten, kun kypsymisen aika on paljonko maasta tulee marjoja.
Olen muuten lukenut ennenkin kiloklubien sivuilta, että, kun herkuttelee niin paino laskee. Täytyisikö meikäläisenkin ruveta vetemään kaikkia herkkuja päivittäin, jos saisin sillä konstilla painoni alle 65 kg. Minun painoni ei kyllä varmasti tällä konstilla laskisi mieluummin nousisi varmaan.
Tässäpä taas tämän päivän kuulumisia minun suunnaltani. Kivaa huomista helatorstaita kaikille, ja herkutelkaa nyt kuitenkin kohtuudella.
T: Tiina
- LäskRva
Heips Kaikille,
minulla vilahti viihteellä (laivalla) puntaripäivä ja nyt jätän suosiolla tämän viikon väliin! Ja lisää: viihteelle taas huomisaamusta ja neljä kivaa päivää tiedossa; tällä kertaa maalla.
Kävin tänään sauvakävelylenkillä ja sen jälkeen heittämässä talviturkin, tuossa rannalla on talviuintipaikka ja sinne meni - ainakin 5 m pystyin uimaan!
Olen syönyt - jäätelöä- kuinkas muuten se kesä tulee? Otin talteen Iltasanomista eri jäätelöiden kaloripitoisuudet. Minun tuutissa oli 188 kcal, ja tiedoksi vain jättituuteissa on yli 300 kcal!!! - Kukas niitä nyt syökään? Sellaiset 88-100 kcal ovat esim. Pirkka Exotic ja Soleron Exotic ja Berryt. Mutta mitäs teet kun olen tuuttien perään?? Tekisivät sellaisia mini tuutteja...joskus olen nähnytkin sellaisia, olivat n.6 kpl paketissa!
Ja liikuntaa on liian vähän ollut ja ruoka-ajat miten sattuu. Minulle on todella vaikea pitää ruokarytmiä, kun olen reissussa. Oli jopa eväät matkassa, mutta tuntui, että en voi syödä just silloin, kun olisi oma ruoka-aikani ollut. Sitten se ohittui, nälkä kasvoi ja söin liian paljon kerralla!
Tänään kuulin myös, että pitäisi oikein kirjoittaa ylös, mitä voi kesän aikana tehdä sellaista, josta haaveilee, mutta ne vain jäävät siihen. Nyt laitan omaan listaani, että käyn uimassa ainakin kerran viikossa.
Ootte kaikki niin liikkuvaisia, että yritän pysyä perässä.
Parhainta helatorstaita ja viikonloopua - ihan kaikille! - JuhaO
Hei ystäväni!
Toimiihan tämä ilman jätskiäkin. Kävin eilen jumpan (siis yhden jumpan, toisen maltoin olla jumppaamatta) jälkeen taas pullakahvilla ABC:lla mutta jäätelöostoksille en mennyt. Ja äsken vaaka näytti 98,4 kg !!! Kunpa tämä taso säilyisi lauantaihin - 'viralliseen' punnituspäivään asti ... ja mielellään pitempäänkin.
Mittasin pitkästä aikaa myös vyötäröni. Se oli 113 cm. Kehonrakentamista siis riittää. 100 cm alittaminen onkin sitten taas merkkitapahtuma kuten myös painoindeksin painuminen alle 25:n. Kummankohan saavutan ensin?
- Hah, huomatkaa varmuuteni: kumpikin tulee vastaan, kyse on vaan siitä kumpi tulee ensin :).
Helatorstaita,
Juha- Tiina A
Moikka laihisystäväni!
Onneksi olkoon Juha komeista uusista luvuistasi. Sinulla senkun vain paino laskee vaikka herkutteletkin vähän. Itselläni paino edelleen tuo maaginen 65 kg. Tottakai olen tyytyväinen tuohon lukemaan. Kalorini tänään menee varmasti hieman yli 1700. No lenkkeilyä tulee tänään 10 kilometriä, joten katsotaan kuinka polveni kestää. Nyt se on ollut kyllä ihan hyvässä kunnossa.
Tänään menen lenkille vasta iltapäivästä, ja käyn tosiaan ostamassa itselleni jätskin r-kiskalta, jos saisin minäkin alle 65 kg lukemat huomenna ilmoittaa. Taitaa toisaalta olla toive-ajattelua. Täytyy kyllä hieman tutkia jätskien kaloripitoisuuksia ettei välttämättä ihan isointa tuuttia ota.
Täällä paistaa komeasta aurinko tällä hetkellä. Iltapäivästä on luvattu vasta hieman vesisadetta. Yöllä on satanut kyllä vettä ihan kivasti. Mansikkamaani näyttää opikein piristyneeltä, kun sai vettä hieman.
Jotenka kivaa helatorstaita kaikille, ja muistakaa liikkua. Huomenna ilmoittelen tuloksiani jälleen. Silloin sitten nähdään pääsenkö jätskin syömiselläni alle 65 kg.
T: Tiina
- Tiina A
Perjantaita kaikille!
Taas on viikko kulunut, ja ilmoittelen tuloksiani. Paino edelleen tuossa 65 kg. Paino ei laskenut vaikka jätskin söinkin eilen. Kaloreita jätskissäni oli alle 130. Joten isointa tuuttia en nyt sitten syönyt. Lempijätskissäni kaloreita on vähän päälle 400. No sitä ei tule syötyä niin hirveän usein.
Eilen lenkkeilin 8 kilometriä. Menomatkalla satoi koko matkan, ja tulomatkalla rupesi paistamaan aurinko. Tänään kävelin myös töihin. Eilen ostin myös kukkaset pihani amppeleihin, ja 4 multasäkkiä. Joten nyt sitten pitäisi mullankin riittää.
Viikonloppu kuluu ihan kotona lenkkeilessä, ja tehdessäni hieman kotihommia. Se onkin luvannut sateita sekä huomiselle, että sunnuntaille.
Kiva viikonloppua kaikille, ja muistakaa liikkua. Herkutelkaa kohtuullisesti.
T: Tiina- Siska
Hienoa Tiina....sinä repäisit oikein kunnolla ja söit jäätelön :))
pakko suakin on kiusoitella,kun pysyt aina niin jämptisti ruodussa.
Kurjaa,kun kelit muuttui näin kylmiksi ja sateisiksi.
Olen alkanut noudattaa yhtä pyöräilyohjelmaa jossa joka viikko nostetaan kilometri määrää,tarkoitus olis varmistaa,että loppukesästä kykenen polkemaan sen 200km.
Tällä viikolla kilometrejä tulee vain 130km ja pisin lenkki 48km jonka onneksi tein eilen aamulla,kun silloin ei satanu.
Tälle viikolle olis enää tommoset 30km ja tänään on lepopäivä. :)) maltan pitää sen.
Ohjelmassa poljetaan 6 päivänä viikossa mutta matkat ei alussa ole kovinkaan pitkiä , itseasiassa ne ovat lyhyempiä kuin olen tottunut polkemaan.Tarkoitus olisi,että kroppa rasittuu pikkuhiljaa enempi ja enempi ja kestäisi sen ,ilman rasitusvammoja.Mulle ihan omiaan tommonen...:))
Skikeillä en ole paljoakaan ehtiny,mutta aattelin et parina helpompana päivänä voisin pikkulenkin heittää,sen verran,että pysyy tuntuma :)
Hirveesti en kaloreita laske,pakko syödä hiilareita(hyviä) reilummin jotta jaksaa.
Aamuisin jos teen pienemmän lenkin niin teen sen ns.rasvanpolttolenkkinä , ennen aamiaísta.
Paino oli maanantaina 58,6 ..säikähdin....nyt se kuitenkin on tiistaista lähtien ollu 57,6 ,jo 4 päivää ihan sama..jee!!
En kuitenkaan kilju riemusta,kun 'ne' päivät alkaa jo kolkutella ovea.
Toivottavasti loppukuusta mahdun vaatteisiin eikä ole mitään turvotusta,kun pitäis mennä sukulaistytön valmistujaisiin...säästän herkuttelun sinne.
Tiina,kykenetkö ennen menkoja pitämään ruokavaliosi? mulla tahtoo ote lipsua ja voisin syödä , vaikka pieniä kiviä.
Sen verran olen huomannut,että säännöllisen liikunnan harrastaminen vähentää mun ruokahalua,siksi nää liikunnasta vapaapäivät meinaa olla kohtalokkaita mulle.
Urheilullista viikonloppua kaikille...ja syödään jätskit sitten,kun lämpenee - Tiina A
Siska kirjoitti:

Urheilullista viikonloppua kaikille...ja syödään jätskit sitten,kun lämpeneeJoo minä tosiaan "repäisin" ihan kunnolla eilen, ja söin jätskin, joka ei maistunut kyllä hirveän hyvältä.
Tosiaan ei ole kivaa nykyään, kun päivittäin satelee. Tällä hetkelläkin täällä suhjuttelee hiljakseen. Tietenkin kasvimaalle tekee hyvää saada vettä, mutta ei ihan välttämättä päivittäin.
Kyselit pystynkö pitämään ruokavalioni ennen menkkoja. Se vähän vaihtelee. Joskus pystyn ihan komeasti, mutta joskus ote lipsuu, ja silloin menee kyllä vähän kaikkea mikä ei kuulu normaaliin ruokavalioon. Silloin täytyy vain aina kärsiä hieman, ja syödä herkkujakin jos mieli tekee. Sitten taas, kun nämä päivät on ohi niin kaikki helpottuu.
Onneksi olkoon sinulle, että olet sanut painosi komeasti alle 58 kg.
Meikäläinen laskeskelee kaloreita joka päivä, ja pidän myös ruokapäiväkirjaa päivittäin. Vettä pyrin juomaan tällä hetkellä päivässä parisen litraa.
Monesti minä ihailen sellaisia henkilöitä, jotka saavat syödä ihan mitä vain, ja silti paino pysyy kondiksessa. Jos minä en liikkuisi enkä katsoisi mitä suuhuni laitan varmasti painoni huitelisi pitkälti yli 80 kg.
Kyllä minä ihailen sitä kuinka paljon sinä pyöräilet viikon aikana. Kilometrejä tulee kiva määrä vaikka pitäisitkin yhden lepopäivän.
Sateista perjantaita kaikille!
T: Tiina - Siska
Tiina A kirjoitti:
Joo minä tosiaan "repäisin" ihan kunnolla eilen, ja söin jätskin, joka ei maistunut kyllä hirveän hyvältä.

T: Tiinaainakin vielä paistaa.
Ois niin kiva lähtee aamulenkille,mutta pitänee käydä asioilla ensin :))
Pakko sanoo(tunnen itseni idiootiks) aamulla mun paino oli -300g eilisestä,koko viikon junnannu samassa ja nyt ... :))ois kiva jos se ei nyt viikon aikana nousiskaan.
Tänään en sitten tee kuin 20km lenkin ja huomenna sitäkin lyhyemmän niin pysyy noi kilometrit siinä mun ohjelman rajoissa.
Leppoisaa viikonloppua kaikille
- JuhaO
Hei ystäväni!
Tänään mies taas punnittiin ja tässä ovat tulokset ja fiilikset.
ikä edelleen: 55 v
pituus: 187 cm
aloituspaino.......: 129,0 kg (la 10.11.2007 aamulla)
paras mittaus......: 99,0 kg (la 23.05.2009 aamulla)
edellinen mittaus.: 100,5 kg (la 16.05.2009 aamulla)
viimeisin mittaus..: 99,0 kg (la 23.05.2009 aamulla) = - 1,5 kg/vko (-30,0 kg/koko projekti)
BMI on nyt 28,31 kun se viikko sitten oli 28,74.
Vatsanympärys on 112 cm.
Lisäsin tuohon BMI:n perään tiedon vatsanympäryksestäni. Seuraavat ja virallisesti lopulliset tavoitteeni ovat, että BMI on alle 25 ja masun ympärys on alle 100. Sittenhän miehen pitäisi olla normaaleissa terveellisissä lukemissa.
Viime viikon aamupainoni olivat:
100,5 kg LA aamu 16.05.
99,4 kg SU aamu
100,3 kg MA aamu
98,7 kg TI aamu
99,7 kg KE aamu
98,4 kg TO aamu
99,0 kg PE aamu
99,0 kg LA aamu 23.05.
Edellisellä viikolla vain kerran pääsin alle satasen ja nyt vain kahdesti meni yli - suunta on siis oikea. Ja tunnen itseni edelläkävijäksi: suuri maailma ei ole vielä tajunnut KERMAjäätelön merkitystä lahdutuksessä - minä olen sen kanssa jo saanut aikaan hyviä tuloksia :). Pitäisiköhän minun ryhtyä pitämään erillistä jäätelöpäiväkirjaa?
Kuluneella viikolla jumppasin:
la 19.00-20.30 EUROVIISUJUMPPA (kuvaa nähtiin telkkarissa TV2:n urheilu-uutisten lopuksi 16.5. klo 21.59 juuri ennen Euvoviisufinaalin alkua)
su 13.00-14.00 hypyllinen rankempi jumppa (tein varovasti hyppien)
su 19.00-20.00 hypytön perusjumppa
ma 17.00-18.00 hypyllinen rankempi jumppa (tein varovasti hyppien)
ma 18.00-19.00 hypytön perusjumppa
ti 18.30-19.00 hypyllinen rankempi jumppa (ehdin jumppaamaan puolet jumpasta)
ti 19.00-20.00 hypyllinen rankempi jumppa (varoin hieman hypyissä)
ke 18.00-19.00 hypytön perusjumppa
to 13.54-13.40 sauvakävelyä 5,2 km pururadalla
to 20.00-21.00 hypyllinen rankempi jumppa (varoin hieman hypyissä)
pe 18.00-19.00 hypyllinen rankempi kovaa kuntoa edellyttävä jumppa
Jumpissa alkaa olla taas normaali tahti, tosin kaksi kertaa jätin jumppaamatta sellaisen jumpan jonka täysin terveellä pohkeella olisin vielä ahnehtinut.
Helatorstaina kävin kevään ekaa kertaa sauvakävelemässä pururadalla. 5,2 km:n lenkistä kävelin reippaasti ensimmäisen 0,5 km:n ylämäkiosuuden ja seuraavan 0,5 km:n juoksin kuin keväällä ensi kertaa pellolle päästetty sonni :). Ja loppulenkistä juoksin vain kaikki ylämäet. Tulipahan autuas oli. Ja eilen sitten jalat olivat kipeät ja tuntuvat olevan vieläkin...
Juokseminenkin tuntui nyt kivalta kun aloituspainoon verrattuna saa juosta kolmen telamiinan verran kevyemmän kantamuksen kanssa. Niin, kuvitelkaapa arvoisat naiskolleegani, että teillä olisi 'pykälässä' kolme telamiinaa lähtiessänne juoksulenkille. Hidastaisi se hieman vauhtia ja pistäisi puuskuttamaan...
Mökkinaapurini Pohjois-Karjalasta soitti eilen ja kyseli koska tämä Helsingin herra on tulossa kartanolleen. Normaalisti olen aloittanut siellä kesäkauden Helatorstain tienoilla silloin kun se on sattunut toukokuun loppupuolelle. Mutta aikaisempina vuosina kalenterini ei olekaan ollut täynnä merkintöjä toinen toistaan kivemmistä jumpista :).
Viikko sitten toivottelin hyvää Esterinpäivää. Tänään tuo keli näyttää enemmänkin esterimäiseltä. Siitäkin huolimatta hauskaa viikonloppua kaikille,
Juha- Tiina A
Heippa Juha ja muutkin!
Jos siellä Helsingissä päin satelee niin täällä Satakunassa paistaa aurinko. Niin ne ilmat vaihtelevat. Just tulin kotiin 4 kilometrin lenkiltä. Iltapäivästä käyn vielä parin kilometriä ennen saunaa. Polveni tällä hetkellä ihan hyvässä kunnosa.
Onneksi olkoon jälleen komeasta uudesta lukemasta. Sinulla kyllä menee todella hyvin tällä hetkellä. Saat olla ylpeä itsestäsi. Kokonaispudotuksesikin näyttää tosi komealta.
Keskustelen jonkin verran myös työkavereideni kanssa tästä projektista. Muutamat sanovat, että heidän pitäisi alkaa sama rumba myös. Aloitus ei ole niin helppo. Sitten helpottuu paljon, kun ensin kilot hieman hupenevat. Sen olen päättänyt, että jos se vain minusta on kiinni niin hirveästi ylipainoa ei minulle enää tule.
Kivaa viikonlopun jatkoa kaikille täältä auringonpaisteisesta Satakunnasta.
T: Tiina - Siska
Tosi hienosti menee :))
Voin vain kuvitella jos minuun pantaisi painoa lisää 3okg...tiedättekö,minusta tulisi pallo jota vois pyöritellä.
Kaikki paino näkyy minussa,olen kait sellainen luonnostaan,niin ja mun polvet ois ihan sökönä,kun ne alkaa rappeutumaan,vaikka paino on normaalikin ja vielä se,että vaikee ois kyykkii lehmien alla, joten kiitos ei.
Vaikka kait siihen painon lisäykseen tottuu,kun se tulee pikkuhiljaa,eihän kait kenellekään ihan yks kaks tule 30kg :)) eihän?
Täällä paistaa vieläkin aurinko 20 , mutta tuuli kyllä vilpoisaa.
Kävin tänään vain 20km ja huomenna varmaan samat, niin ja aattelin skikeillä pikkuisen lenkin.
Tsemppiä kaikille.
- ..UllaPulla..
Onnittelut Juhalle alle 100 kilon alituksesta. Teillä oli sen verran hauskat jäätelöjutut, että minun oli ihan pakko hakea pakastimeeni unohtununt viimeinen 100 g:n pala jäätelöä. Siihen päälle sitten 3 ruokalusikallista itse tehtyä vadelmahilloa. Hyvää oli. Toivottavasti tulee huomenna miinuksia punnituksessa. Muuten ensi viikosta tulee tiukka, kun olen päättänyt, että olen kokonaan uudella kymmenluvulla kesäkuun alussa. Epäilen, että ensi viikko nutrataan tai paastotaan.
Vierailut ja vieraat sotkevat syömiseni. Helatorstai meni hienosti. Siivosin pitkälle iltapäivään. Söin vain hieman muikkuja ja ruokalusikallisen perunamuussia. Sitten kävin juoksemassa yli 4 kilometrin suunnistusradan, jossa oli paljon korkeuseroja. MUTTA illaksi minut oli kutsuttu saunomaan yhdelle mökille. Viemisiksi leivottiin pätkiskakku ja siihen päälle vielä suklaakuorrutus strösseleineen. Kaikkea muuta tarjolla ollutta maistelin, mutta perunalastuihin ja dippikastikkeeseen en koskenut. Tiesin, että jos olisin ottanut yhden, olisi mennyt saman tien puoli kulhoa. Tuli muuten pulahdettua pari kertaa 13 asteiseen veteenkin.
Eilen ystävättäreni kävi luonani kylässä ja kävin hänen kanssaan katsomassa balettikoulun kevätnäytöksen. Ystävättäreni on kovasti ruokarajoitteinen kala- vilja ja muiden allergioiden ja laktoosiongelmien takia. Se tekee tarjoilut yksinkertaiseksi. Hankitaan vain sellaisia tarvikkeita mitä hän voi syödä kuten teetä, ruisleipää , lihaa ja salaattia. Jälkkäriksi tein hedelmäsalaattia. Tällä kertaa siis ongelma syömisissäni ei ollut laatu vaan määrä.
LäskRva mainitsi käyneensä risteilyllä. Osallistuin jokin aika sitten liikuntatapahtumaan, jonne paikalliset yrittäjät olivat lahjoittaneet arvontapalkintoja. Perjantaina sähköpostissani oli viesti, jossa pyydettiin noutamaan voittopalkintoni liikkeestä. Sain käteeni muovipussin, jossa oli sisällä kirjekuori. Sitä tarkemmin tutkittuani olin voittanut paikallisen matkatoimiston lahjoittaman Tallinnan risteilyn, voimassa su-to lähdöillä, käytettävä ennen juhannusta. Vaikuttaa tosi hankalalta palkinnolta käytettäväksi ellei ole eläkeläinen tai lomalainen. Hieman harmittaa, kun lahjakortissa luvattiin yöpyminen A-luokan hyttiin.
Liikutaan ja laihdutaan. Kerron huomenna tulokset kermajäätelön vaikutuksesta dieettiini.
UllaPulla - JuhaO
Hei ystäväni!
Ja kiitokset onnitteluista ja kannustuksesta.
Kävin eilen jumpan jälkeen kuuntelemassa luentoa sykkeestä ja sykemittarin käytöstä. Melkein kaikilla kuulijoilla näytti olevan mittari ranteessa ja kertomansa mukaan sellaisen käyttökokemustakin jo usean vuoden ajalta. Niinpä luento etenikin heidän ehdoillaan. Minä olisin kaivannut sykkeestä ihan perustietoa aloittelijalle mutta en viitsinyt muuttaa keskustelun luonnetta vaan aion hankkia puuttuvat tietoni jostain muualta. Nyt olen kahden vaiheilla, hankinko itselleni sykemittarin vai en. Joskus kauan sitten sain sellaisen työnantajaltani mutta en ehtinyt edes kokeilemaan sitä kun se meni tyttärelleni parempaan käyttöön. Eikä minulla silloin olisi ollut sille käyttöäkään.
Tänään on taas jumppapäivä. Aloitan klo 13 eräällä suosikkijumppallani mutta jatkanko sitten klo 15 perusjumpalla ja klo 19 perusjumpalla tai klo 19.15 rankemmalla jumpalla, sen aika näyttää.
Huomenna ehkä pidän jumpasta välipäivän. Silloin ajattelin mennä seuramme sauvakävelylenkille. Se olisi ensimmäinen sosiaalinen sauvakävelyni. Tähän asti olen aina puurtanut lenkkini yksikseni ja kieltäytynyt kohteliaasti seuratarjouksista. Olen pelännyt, ettei vauhtini riitä kovempikuntoisille kavereilleni. Nyt uskon sen riittävän. Ja toisaalta nyt sinkun pitää olla tyrkyllä mahdollisimman paljon. Viikon päästä on jo Helluntai, eikä heilasta ole vielä tietoakaan :(. Masentavaa. Ja masennustahan hoidetaan syömällä. Ja ... tehän tiedätte ...
Ja tiistaille on taas tarjolla useampi jumppavaihtoehto. Niistä kerron myöhemmin.
Kivaa sunnuntaita kaikille,
Juha
Ps. Etten joutuisi syytteeseen yllytyksestä ja kiihotuksesta, en tässä viestissäni maininnut sanallakaan JÄÄTELÖÄ. - Siska
eilen -300g ja tänään 400g :(( seuraavan kerran ilmoittelen painoni vasta , kun se alkaa 56, jotain :))
Aamulla kävin skikeillä,vaikka kyllä laiskotti lähteä.
Fiilis vaihtui heti,kun sain ne vauhtiin,aivan upeata.
Illalla vielä pyörällä tommoset 15km ja sit mun viikon liikunnat onkin täynnä,mutta ei huolta, huomenna on maanantai ja voi aloittaa puhtaalta sivulta,jäljellä on vielä paljon kilometrejä :))
Juha, jumppaatteko aina koko kropan tyyliin: vatsat,jalat,pakarat jne....?
Millainen ruokavalio sinulla on,onko tietty määrä kaloreita ?
Minulla on ollut kohta 10v sykemittari.
Vieläkin käytän sitä..tarvittaessa.
Sillä näkee todellisuuden siitä mitä kuluttaa ja innostaa liikkumaan.
Sillä näkee myös sen totuuden,että painavampi ihminen kuluttaa enempi liikkuessaan.
Ollaan joskus miehen kanssa vertailtu kulutusta saman mittaisilla lenkeillä (hän painaa nyt 74kg(joulukuussa painoi 84kg)) tulokset todistaa sen ,että minä en kuluta juuri mitään häneen verratuna ja saisin tehdä toisen lenkin,jotta kulutus olisi sama :)) reilua :))
Jos juha oikeesti aiot pitää painonhallinassa /pudottaa sitä , niin kyllä sinä tarvitset jumpan lisäksi jotain muutakin liikuntaa.
Pyöräily on kuule hauskaa ja sillä pääsee paikkaan kuin paikkaan ja kuluttaa ihan mukavasti.Säästää niveliä ja polvia/vahvistaa hapenottokykyä :))
Sauvakävelykin kyllä on ihan hyvä,se rentouttaa mukavasti hartioita ja jos menee maastossa , niin treeniä saa kyllä koko kroppa.
OOn kyllä kade tosta sun jumppainnosta......ootko laskenu paljonko kulutat tollaisella jumppatunnilla?tosin jälkipolttoakin tietysti on.
Tarvit varmaan treenin jälkeen heti jotain palaututusjuomaa/ruokaa jotta lihakset jaksavat toimia!?
Itse olen ainakin huomannut,että jos joka päivä liikkuu , niin treenin jälkeen kannattaa palkita keho ruísleivällä ja lasilla piimää tai sit rahkaa kera marjojen,huomaa sit seuraavassa treenissä. :))
Jos sulla on mahdollisuus hommata sykemittari , niin hommaa.
Nykyään niissä on vaikka mitä toimintoja ja voidaan liittää tietokoneeseen jne.
Nyt päivänokosille......
..ei JÄÄTELÖÄ.....- JuhaO
Hei!
Jumppamme etenevät aina suunnilleen saman kaavan mukaan. Ensin lämmittelyosuus vartin verran. Sitten alas voimaosuuteen jossa tehdään monipuolisesti kaikkia lihaksia: punnerruksia, koukistajia, kylkiä, vatsoja, vinoja vatsoja, selkää jne. Sitten noustaan sykeosuuteen ja sen jälkeen taas alhaalla voimia ja lopuksi sykettä loppurevittelyllä ja päälle kunnon venytykset. Sykepainoitteisessa jumpassa voimat tehdään vain kertaalleen ja voimapainoitteisessa taas voimien osuudet kestävät pitempään.
Lisäksi on itämaisia taistelulajipainoitteisia jumppia.
Ruokavaliossani en laske kaloreita - ehkäpä siksi etten osaa. Olen pyrkinyt noudattamaan Painonvartijoiden pistelaskusysteemiä joka sekin tuntuu aika ajoin hankalalta. Työpaikkaruokailussani olen pyrkinyt täyttämään lautaseni salaateilla, raasteilla ja vihanneksilla.
Jees, tiedän, että muutakin pitäisi olla kuin jumppaa. Sauvakävelyä koitan ottaa ohjelmistooni. Ja ehkäpä pyöräilyäkin. Katsotaan.
Terveisin,
Juha
- Tiina A
Heips laihisystäväni!
Täällä edelleen aurinko paistelee tosi komeasti, ja asteita noin 17. Eilen illalla täällä satoi rakeita. Tänään lennkeilen tuollaiset 6 kilometri. Jätskiä en syö tänään.
Tein eilen ekxeliin ruokapäiväkirjan. Aloitan tämän pitämisen huomenna. Joten nyt saan sitten tämän päivän jälkeen unohtaa nuo vihkoni, johon ennen olen syömisiäni kirjoitellut. Tuhon ruokapäiväkirjaan laitan myös ylös päivän liikuntani. Nurmikkoni näyttää kasvaneen aika tavalla. Huomenna ajattelin ajaa sen työpäivän jalkeen. Kaloreita kuluu taas ihan kivasti tuossa hommassa.
Sunnuntain jatkoa kaikille, ja toivottavasti aurinko paistelee muuallakin kuin täällä Satakunassa.
T: Tiina - ..UllaPulla
Moikka !
Tässä on pantu kaikki peliin, että voisin ilmoitella miinuksia. Päivän alin paino antoi miinusta 400 g tälle viikolle. Mainittakoon, että se oli 2 tunnin sauvakävelylenkin ja sen päälle saunomisen jälkeen. Olin kuitenkin syönyt juuri ennen lenkkiä. Eilen ryntäsin uimahalliin juuri ennen sulkemisaikaa ja ehdin uida 1,25 km 50 minuutissa.
Olen pyörinyt tosi kauan noissa samoissa luvuissa, joten ensi viikolla on tarkoitusvetää tehokuuri. Siksi paljon olen retostanut, että ennnen kuin kesäkuu koittaa, ollaan uusilla kymmennillä. Mainittakoon vielä, että BMI oli tasan 27 ja edelleen kärsin lievästä lihavuudesta.
Minä lähden kohti uutta viikkoa ja uusia kymmeniä ... Tulkaa perässä...
UllaPUlla
Ps. , Oletkohan sinä Juha liian kranttu noiden heilojen suhteen. Luulisi, että tuollaiselle 'ylen sankialle prihalle' löytyy ottajia. Nyt kaikki markkinointikeinot käyttöön niin se helluntaiheila löytyy...- LäskRva
Heips,
vaaka näytti -9,8 kg eli yli satanen vieläkin!!!
Ja katsoin BMI-lukuni 35,6, mitähän se tarkoittaa?
Ainakin merkittävä ylipaino tuli lisäksi selvennykseksi- melko paha juttu siis vieläkin nämä läskit.
Suvussani on kakkos-tyypin diabetesta, ja siitä olen jo kuullut ensimmäiset varoitukset; " se tauti on itse aiheutettua" ja " ei tämä tupakointi ole yhtään vaarallisempaa kuin ylipaino" . Ettäs sukukin pitää huolta näistä kiloistani!!
UllaPulla; olet näköjään myös kova liikkuja esim. uit näköjään 25 m/min, kun minulla on n. 20 m/min! Ja kerralla vain 500-700 m. Mutta aloitin minäkin uuden viikon ja kohti uusia kymmeniä, oikeesaan odotan jo satasen jättäväni taakseni!
Mutta tuo BMI on ja pysyy korkealla, kun pituutta en enää veny yhtään! Kaikki pitää satsata pudotettaviin kiloihin.
Pitäisi varmaan laatia liikuntaohjelma, sitten rentoutusohjelma ja vielä ruokaohjelma sekä raportointiohjelma. Mitä kaikkea pitäisi tehdä, että pääsisin tavoitteeseen? Tärkein on kuintenkin ravinto- ainakin minulle.
Ihanaa toukokuuta- ihan kaikille! - Tiina A
LäskRva kirjoitti:

Ihanaa toukokuuta- ihan kaikille!Heippa!
Onneksi olkoon menetetyistä kiloista. Mielestäni se on pää-asia, että olet herännyt aloittamaan tämän projektin. Eräällä sukulaisellani ylipainoa 50 kiloa (miespuolinen). Hänellä on kakkostyypin diabetes, ja parkinsonin tauti tällä hetkellä. Olen muutaman kerran hänelle nätisti huomauttanut, että hänen pitäisi hieman ruveta liikkumaan, ja katsomaan mitä laittaa suuhunsa, mutta kaikki on hänen mielestään pahasta, jos sanon jotakin viitaten tähän asiaan. Joten olen päättänyt, etten sano hänellä hänen ylipainostaan enää mitään. Helpommalla selviän tässä asiassa siten. Itseppä kilonsa kantaa, ja sairautensa myös.
Tänään kävelin taas aamulla töihin. Oli tosi ihana aamu. Asteita 13, ja aurinko paistoi. Tälläisiä kelejä se nyt sitten vissiin on luvannut koko viikolle, ja viikonlopuksi vielä lämpimämpää. Työpäivän jälkeen ajoin nurmikon ekan kerran tänä kesänä. Aikaa kului siinä hommassa 1 h 40 minuuttia. Kaloreita paloi myös ihan kivasti.
Aloitin tänään sitten pitämään ruokapäivä- ja liintapäiväkirjaani excelissä. Tosi kätevä on merkitä kaikki syömiset siihen ja liikunnat myös. Huomisen aamupalani laitoin myös etukäteen jo ylös siihen, jos aamulla on kiire enkä ehdi avaamaan konettani ennen töihin lähtöä.
Aurinkoista viikon jatkoa kaikille, ja muistaka liikkua.
T: Tiina
ps. Ullapullalle myös onnittelut menetetyistä määristä. - JuhaO
Hei!
En usko olevani liian kranttu. Ehkä nykyään jo aavistuksen verran sitoutumiskammoinen enkä todellakaan osaa markkinoida itseni. Olisikohan itsetunnossakin parantamisen varaa.
Tänään aion tehdä syrjähypyn ja menen vieraisiin ... maksullisiin. Menen kokeilemaan oman kotiseutuni voimisteluseuran 3 euroa maksavaa puistojumppaa. Näen sitten onko heidän puistojumppansa yhtä hyvä kuin oman seurani puistojumpat jotka alkavat ensi tiistaina.
t. Juha
- LäskRva
Aamulla -10 kg eli toivottavasti putoaa ja lopullisesti k-pois!
Huomasin vasta tänään, että vaaka näyttää VAIN 200 g tarkkuudella.
Katsotaan, katsotaan...- JuhaO
Tsemppiä! Olen hengessä mukana. Anna painon ja kirjainten pudota. Haluan todella nähdä kun tuo 'nimesi' riutuu olemattomiin ...:)
t. Juha - ..UllaPulla
Hei LäskRva
Minulla myös oli viikon tulos -9,8 kg ja käväisin -10 kg:ssa tiistain suunnistuksen jälkeen. Ensin kävin kiertämässä lyhyen radan kävellen aloittelijaryhmän kanssa. Sen jälkeen hain kartan ja yritin juosta keskipitkän radan. Ei kulkenut tällä kertaa. Sen jälkeen paino kävi -10 kg:ssa ja hetken aikaa mietin poistanko kirjaimen, mutta maltoin mieleni. Tänä aamuna olin -9.2 eli jo plussilla viikkopunnitukseen nähden.
Mistä sitten kiikastaa ? Kävin ostamassa Nutrilet patukoita aterian korvikkeiksi maanantaina. Kotona luin pakkauksen kyljestä, että yksi sellainen sisältää 900 kcal ja hämmästyin. Jos minun pitää syödä laihtuakseni noin 1700 kcal. Aamiaisen ja lounaan jälkeen kalorini ovat yleensä 1000. Eipä tuo patukka enää edes mahtuisi ruokavalioon ilman liikuntaa. Iltaisin en ole malttanut olla syömättä muutakin kuin patukan. Niinpä jätin eilen suosiolla sen väliin. Toinen tiedostamani ongelma on leipominen. En ole ostanut kaupasta karkkia lukuunottamatta joskus 70% suklaata. Pyrin paikkaamaan makeanhimoani epäsuorasti leipomalla. Kuten tälläkin viikolla jääkaapissa oli lähellä pilaantumista olevia banaaneja. Nehän pitää hyödyntää. Ei muuta kuin googlettamaan banaanikakun reseptejä ja hetken kuluttua kakku oli uunissa.
Käyn noin kerran viikossa kauempana töissä konttorilla, jossa on ilmainen kahviautomaatti käytössä juomavalikoimineen. Olen tykästynyt rommicappucinoon, jonka kaloreista minulla ei ole muuta hajua, kun että niitä luultavasti on paljon. Eilenkin niitä meni kaksi. Lisäksi kaukokonttorilla on ruokailuksi tarjolla seisova pöytä herkkuineen, joten ruokailu menee helposti överiksi.
Tässä siis tiedostetut ongelmani. Ei ihme, että paino nousi eilisen aikana 400 g.
Tänään mennään kevyellä linjalla.. Töistä suoraan suunnistamaan. Nutrilet -patukat jätetään toistaiseksi kaappiin.
Sitoutumiskammoiselle (?) Juhalle. Luin jostain, että sopeutumiskyky uusin kuvioihin heikkenee kovasti iän myötä. Nelikymppisellä se on enää puolet kaksikymppisen tasosta. Muistelen välillä ihan kaiholla citysinkku aikoja pk-seudulla. Etenkin kesäloman vietossa on iso ero vanhaan. Hiemän kärjistettynä sinkkuna olin kaksi päivää kotona kesäloman aikana ja nyt on hyvä, jos olen kaksi päivää jossain muualla kuin kotona tai mökillä. Nautitaan keväästä.
Muuten sain tänään aamulla kyytiini 3 hienoa ladya matkalla koulun päätösjuhlaan.
Nautitaan keväästä ja alkavasta kesästä..
- Tiina A
Moikka moi!
Taas on viikko hurahtanut etiäpäin. Paino edelleen tuo tuttu ja tarvallinen 65 kg. Jätskiä olen tällä viikolla syönyt sekä tiistaina, että keskiviikkona. Söin ihan vain mehujäitä. Yhteensä kaloreita noista jätskistä tuli 145. Joten ei ihan hirveästi.
Tänään minun pitää mennä ystäväni tupareihin. Hän osti miehensä kanssa omakotitalon läheltä omaa kotiani. Siellä tulee sitten taas juotua ja syötyä mitä sattuu. Päätin, etä tänään en laske kaloreitani. Huomenna palatan sitten taas opittuun ruotuun.
Kivaa keliä on luvattu koko viikonlopulle. Ajattelin huomenna ottaa hieman jo aurinkoa omalla pihamaallani. Muuten viikonloppuna en mitään erikoista tee. Tietenkin lenkkeilen, mutta sen teen nyt muutenkin joka päivä. Polveni on ihan hyväsä kunnosa tällä hetkellä.
Onnea kaikille ylioppilaille, ja muutenkin valmistuneille. Hyvää viikonloppua, ja projektimme senkun vain jatkuu, jatkuu.................... Onnittelut myös kaikille viikkotuloksista.
ps. Toivottavasti Juha ilmoittelee huomenna alle 100 tulosta.
T: Tiina - JuhaO
Hei ystäväni!
Tänään mies taas punnittiin ja tässä ovat tulokset ja fiilikset.
ikä edelleen: 55 v
pituus: 187 cm
aloituspaino.......: 129,0 kg (la 10.11.2007 aamulla)
paras mittaus......: 98,1 kg (la 30.05.2009 aamulla)
edellinen mittaus.: 99,0 kg (la 23.05.2009 aamulla)
viimeisin mittaus..: 98,1 kg (la 30.05.2009 aamulla) = - 0,9 kg/vko (-30,9 kg/koko projekti)
BMI on nyt 28,05 kun se viikko sitten oli 28,31.
Vatsanympärys on 112 cm (edelleen).
Viime viikon aamupainoni olivat:
99,0 kg LA aamu 23.05.
99,4 kg SU aamu
97,9 kg MA aamu- llaPulla
Onneksi Olkoon Juha hienosta pudotuksesta. Ihan niin kuin tuo painokäyrä korreloisi jumppakertojen kanssa. Sunnuntain 3 jumppakerran jälkeen paino on käynyt alimmillaan vai oliko sunnuntaina myös useampi annos kermajäätelöä ?
Toivotaan, että huomenna heila soittaa ovikelloa ja hakee kotoa...
Tiina nakuttaa tasaisen varmasti samaa painoa. Olet ilmeisesti hyvin normaalipainossa ?
Miten menee LäskRvalla. Minulla on miinukset tänään -10,2 kg ja tässä ryhmässä
-2,2 kg, joten uskalsin tänään ottaa pois yhden kirjaimen nimimerkistä. Toivottavasti en joudu lisäämään sitä enään takaisin. Urputin tuossa aikaisemmin voittamastani Tallinnan risteilystä turhaan. Kortissa luki, että se on voimassa 18.6 saakka su-to saakka. Sen lisäksi kortissa oli leima 22.12.2009. Kun soitin matkatoimistoon selvisi, että leimalla oli jatkettu voimassoloaikaa tuohon päivämäärään saakka. Nyt olen varannut risteilyn A-hytillä kesälomalleni heinäkuun lopulle. Pähkäilin, että kuinkahan laiha silloin olen...en taida ihan ehtiä normaalipainoiseksi. Olen lisäksi varannut kaksi hotelliyötä kesälomalleni. Yllätyin kuinka halpoja hotellit ovat. Esim Scandic tarjoasi yötä hintaan 55 €/huone , jos varaa ja maksaa ennen 31.5.
Viikkoon en ole syönyt jäätelö, mutta uskallankohan kertoa, ostin äsken 2 litraa kermajäätelöä kaupasta.
Jatketaan aurinkoista viikonloppua ... - Tiina A
llaPulla kirjoitti:

Jatketaan aurinkoista viikonloppua ...Moikka!
Onneksi olkoon sekä Juha, että sinulle. Komeasti menee teillä molemmilla. Itselläni meni ystäväni tuparit ihan komeasti eilen. Painoa ei tullut grammaakaan lisää. Söin siellä kyllä ihan kaikkia mitä vain mieli teki, ja pari lonkeroa lisäksi.
Vastaan kysymykseesi, että olen ihan normaalipainoinen tällä hetkellä. Pituutta mulla 171, ja tuota painoa 65 kg. Pahimmallani olen joskus painanut yli 80 kg muutamia vuosia sitten.
Eräs tuttavaperheeni lähti tänään Ahvenanmaalle viikoksi. He vuokraavat sieltä mökin. Heidän matkansa maksaa noin 700 euroa. Sitten eräs toinen pariskunta ja heidän kaksi lastaan lähtee Muonioon viikoksi niin matka maksaa 1100. Hieman on matkoisa hintaeroa. Ahvenanmaalle menijät ottavat myös koiransa mukaan.
Tänään en ole kuin lenkkeillyt, ja syönyt sekä ottanut aurinkoa pihamaallani. Rusketustakin pukkaa jo ihan kivasti. Aurinko paista täälläpäin tosi ihanasti, ja asteita 22. Huomiseksi on luvattu vielä lämpimänpää.
Nautitaan tosiaan ihanasta, ja lämpimästä viikonlopusta kukin katsomallaan tavalla.
T: Tiina - JuhaO
llaPulla kirjoitti:
Onneksi Olkoon Juha hienosta pudotuksesta. Ihan niin kuin tuo painokäyrä korreloisi jumppakertojen kanssa. Sunnuntain 3 jumppakerran jälkeen paino on käynyt alimmillaan vai oliko sunnuntaina myös useampi annos kermajäätelöä ?
Toivotaan, että huomenna heila soittaa ovikelloa ja hakee kotoa...
Tiina nakuttaa tasaisen varmasti samaa painoa. Olet ilmeisesti hyvin normaalipainossa ?
Miten menee LäskRvalla. Minulla on miinukset tänään -10,2 kg ja tässä ryhmässä
-2,2 kg, joten uskalsin tänään ottaa pois yhden kirjaimen nimimerkistä. Toivottavasti en joudu lisäämään sitä enään takaisin. Urputin tuossa aikaisemmin voittamastani Tallinnan risteilystä turhaan. Kortissa luki, että se on voimassa 18.6 saakka su-to saakka. Sen lisäksi kortissa oli leima 22.12.2009. Kun soitin matkatoimistoon selvisi, että leimalla oli jatkettu voimassoloaikaa tuohon päivämäärään saakka. Nyt olen varannut risteilyn A-hytillä kesälomalleni heinäkuun lopulle. Pähkäilin, että kuinkahan laiha silloin olen...en taida ihan ehtiä normaalipainoiseksi. Olen lisäksi varannut kaksi hotelliyötä kesälomalleni. Yllätyin kuinka halpoja hotellit ovat. Esim Scandic tarjoasi yötä hintaan 55 €/huone , jos varaa ja maksaa ennen 31.5.
Viikkoon en ole syönyt jäätelö, mutta uskallankohan kertoa, ostin äsken 2 litraa kermajäätelöä kaupasta.
Jatketaan aurinkoista viikonloppua ...Hei llaPulla!
Kiitos onnitteluista.
En muista viime sunnuntain jäätelöistä mutta eilen söin niitä kaksi (!) ja tänään painon suunta oli ylöspäin. Eli ei ne aina laihduta.
Ja onnittelut Sinullekin kirjaimen pudotuksesta! Luulin, että ne putoavat lopusta alkaen niin, että 'ulla' jää viimeiseksi mutta nyt hiffaan, että voihan niitä pudottaa alustakin alkaen niin, että 'ulla' jää viimeiseksi :).
Olen tässä turhaan odotellut sitä ovikellon soittoa. Äsken kokeilin toimiiko ovikelloni ja yllätys, yllätys, ei toimi. Siksikö olen ollut sinkku viimeiset 10 vuotta. Hei kaikki siskot, koputtakaa jos oveni ei avaudu ovikelloa soitettuanne. Kyllä minä teitä täällä odottelen.
Heleää Helluntaita kaikille,
Juha - llaPulla
JuhaO kirjoitti:
Hei llaPulla!

JuhaHei Kaikille !!
Kyllä on lämmintä. Meillä on juuri nyt auringossa olevassa mittarissa 34 C.
Minäkin otin eilen jäätelödieetin käyttöön ja kas kummaa heti syntyi tulosta. Olen pitänyt sunnuntaita virallisena punnituspäivänä ja lisäksi uhonnut, että kesäkuussa olen uusilla kymmenillä. Aamulla siis viralliset miinukset olivat -600 g.
Klo 10 maissa lähdin kuntoilemaan ja suunnistamaan vähän kauemmaksi eväänäni vain vettä. Vettä kului reissussa pari litraa. Olin kotona takaisin klo 14 jälkeen. Toiveikkaana hyppäsin vaa'alle uudestaan ja hupsista pääsin kuin pääsinkin näkemään ne uudet kymmenet (viikkopudotus-1,4 kg) . No nyt olen sitten juonut ja syönyt ja keittänyt kahvitkin ja lohkaissut paketista siivun vadelmaKERMAjäätelöä ja siihen mansikkahilloa. Tyydytään noihin aamun tuloksiin. Illalla on tarkoitus vielä laittaa grilli päälle ja grillata vartaita.
Juha olipa hyvä, että huomasit, että ovikello ei toimi. Kuinkahan monta heilaa on jo joutunut pettymään. Askartelepa sellainen asuntosittelyissä käytetty kyltti kadun vasteen ja siihen teksti 'Helluntaiheilat ja nuoli '. Laita oveen vielä varmuuden kyltti , että koputa.
Aloitin kirjainten pudottamisen tuolta alkupäästä sen takia, että viimeiseksi jää teksti 'Pulla', ja toivon, että motivoisi kahden viimeisen kilon pudotukseen ja homma ei jäisi kesken.
Hyvä Tiina olet pudottanut painoa 15 kiloa. Mainiota, että jaksat olla esimerkkinä siitä kuinka normaalipainossa pysytään. Keskustelin aamulla naapurini kanssa laihduttamisesta. Hän kysyi, että katsoinko TV-ohjelmaa, jos käytiin selvittämässä miltä laihduttaneet ihmiset näyttivät vuoden päästä. Lähes kaikki olivat lihoneet melkein entisiin mittoihinsa. En ollut katsonut sitä, mutta katsoin viime viikolla katsoin dokumentin maailman lihavimmasta miehestä ja hänen häistään. Se oli aika huimaa katsottavaa vaikka hänkin oli laihtunut likemmässäs 200 kiloa jostain yli 500 kilosta. Jaloissa oli sellaisia yli 40 kilon pusseja, jotka estivät kävelemisin.
Lämmintä iltaa ja hyvää kesäkuuta... - Tiina A
llaPulla kirjoitti:
Hei Kaikille !!

Lämmintä iltaa ja hyvää kesäkuuta...Moikka moi!
Onneksi olkoon vain komeista pudotuslukemista. Kyllä meistä kaikista vielä hoikkia tulee jossain vaiheessa, kun on tälläinen kannustava ryhmä takana. Harvat muuten täläiset keskusteluryhmät ovat olleet näin pitkään kasassa kuin me.
Parhaimmillaan lämpöä on tänään ollut tänään 27. Aivan ihanat kelit koko viikonlopun. Minun molemmat olkapääni punoittavat komeasti kiitos auringonottoni. Minä rusketun kyllä suht´koht helposti muutenkin, ja minä tykkään ottaa aurinkoa.
Tosiaan noin 15 kiloa on minultakin painoa lähtenyt muutaman vuoden sisällä. Olen itselleni niin kiitollinen, että silloin joskus aloitin tämän projektin, ja nykyään sitten olen normaalipainoinen. Olen sitä mieltä, että jokainen pystyy kilojaan tiputtelemaan, kun vain aloittaa elämäntaparemontin.
Minä katselin myös saman dokumentin kuin sinäkin viime keskiviikkona tästä maailman lihavimmasta mielestä. Se ei ollut minunkaan mielestäni kovin kivaa katseltavaa. Kiloja oli häneltä kyllä paljon jo lähtenyt, mutta kyllä vielä saa paljon tiputellakkin.
Viime perjantaina oli tuntemattomissa henkilö, joka oli viime vuonna suurin pudottaja sarjassa kilpailemassa. Hän sanoi tiputtaneensa vuodessa noin 50 kiloa. Aika huikea määrä mielestäni. Katselin silloin tätä sarjaa, kun hän oli kilpailemassa, ja näin hänet nyt perjantaina tv:ssä niin hän oli aivan kuin eri ihminen.
Huomenna täytyy taas mennä töihin. Tälläisillä ilmoilla olisin kyllä mieluummin ihan kotona. Inhottavalta tuntuu istua sisällä, kun ilmat ovat tälläiset.
Sunnuntai-illlan jatkoa kaikille, nauttikaa lämpöisistä keleistä.
T: Tiina
- Siska
Aivan upea ilma!
Mittari näyttää 30 , tuulee, mutta se taitaa olla pelastus !
Vapaa viikonloppu :))
Perjantaina oli kekkerit illalla ja tuli kyllä syötyä ihan reippaasti .
Pyöräilyohjelma on edennyt suunnitelmien mukaan ja tänään käytiin polkemassa tommoset 70km...suojakertoimet oli 40 , mut puolessa välissä piti jo laittaa pitkähihasta, kun meinas väkisin kärähtää.
Oli kyllä aivan mahtavaa...tätä sitä on odotettu :))
Tällä viikolla olen sitten ajanut 176km .
Ens viikolla varmaan pikkasen enempi....
Kesäkiireet alkaa enkä varmaan ehdi kovin usein tännekään,mutta yritän ainakin kerran viikossa.
Tuli muuten syötyä jäätelökin oli sellanen pyöree,laku tai salmiakkikuorrutus ja siinä oli 160kcl.
Kyllä jäätelö kuuluu tällaiseen helteeseen :))
Juha,kuumalla ilmalla elimistö voi sitoa itseensä enempi nestettä ja paino nousee....juo vain enempi vettä,niin pysyy ainenvaihdunta paremmin kunnossa.
Onnea kaikille hienoista saavutuksista...
Nautitaan kesästä :))
ps..iltapäivä nokosille menen :)) - LäsRva
Hei kolleegat,
-10,8 kg eli 99,2 kg paino! Onkohan k-historiaa?
Pituus 168 cm.
Ikä 53.
Mielenkiinnolla luin viestejänne ja ihan selkeästi kesä on tullut. Painoasiat mielessä ja mitkä ikiliikkujat oottekaan!
Viikolla olen sauvakävellyt, uinut ja pyöräillyt sekä arkiliikuntaa harrastanut esim. pihahommat, kauppareissut ja viimeisin eli eilen kirpparilla viisi tuntia myymässä. Kauppa kävi koko ajan, mutta loppukassa jäi alle satasen, pienellä myin ns. pääasia, että sain kamat pois nurkista. Loput tavarat otti kirppiksellä myyjät, jotka vievät vaatteita ´rajan taa´. Vaatteita ei juuri mennyt kaupaksi - tavarat sen sijaan meni.
Painonpudotus oli melko hyvä viikossa ja siihen vaikutti paljon se, että hampaan paikka putosi pois. Ja ennenkuin sain ajan hammaslääkärille, piti syödä vain keittoja ja muita ei pureskeltavaa. Lisäksi korvasin pari kertaa päivässä aterian ja yhden välipalan nutriletilla. Ja minun maha toimii nyt jälleen säännöllisesti. Toisin kuin noilla reissuilla - jumittaa niin hemmetisti niillä.
Minäkin seuraan laihdutusohjelmia tv:stä tuli keväällä se eng. nainen, joka valitsi pari tyyppiä ja sitten antoi heille parin kuukauden ravinto/ ja kuntokuurin sekä tietty se ohjelma tehtiin. Sain siitä hyviä vinkkejä.
Aurinkoista viikkoa-ihan kaikille!- Tiina A
Heips!
Onneksi olkoon uusista hienoista lukemista. Toivottavasti K on nyt historiaa. Olet minun kanssa melkein saman pituinen. Olen ainoastaan kolme senttiä pitempi.
Tänään töiden jälkeen ajoin nurmikkoni. Meni aikaa tällä kertaa 1 h 20 min. Konettani en sammuttanut kertaakaan välillä. Kaloreita kului taas ihan kivasti. Keskiviikosta alkaen on luvattu taas tänne sateita. Toivottavasti ei ala nyt sitten satamaan ihan päivittäin. Tällä hetkellä täälläpäin lämmintä 20 astetta, ja hieman käy tuuli.
Olen myös tehnyt päätöksen, että jossain vaiheessa kesää minä myös vien tavaroitani myyntiin kirpputorille kunhan ehdin käymään myytävät tavarat läpi. Kannattaa tosiaan pitää alhaiset hinnat niin saa tavarat menemään.
Taas alkaa suurin pudottaja televisiosta olikohan se 19.6 ulkomaalaisversio. Eli aika pian. Siinä on taas ohjelma jota tykkään katsella.
Aurinkoista illan jatkoa kaikille!
T: Tiina - JuhaO
Hei!
Sovitaan tässä ja nyt, että K on jo historiaa. Jookos? Ja monipuolisesti Sinäkin olet liikkunut. Minun täytyy tunnustaa, että oma fillarini on vielä varastossa talven jäljiltä ja pihan nurmikko kaipaa kohta jo viikatetta. Enkä pystynyt tällä viikolla vielä välttämään Anttilan lukuja, painoni oli tänään 99,1 mutta mä johdan vielä 0,1:llä :).
Minä en itse ole menossa kirpparille mutta tyttäreni tilasi minulta jo kuljetusapua itselleen sinne. Ja minuakin kiinnostaa tuo tuleva Suurin pudottaja. Se taitaa jostain kumman syystä kuulua meidän kaikkien suosikkiohjelmiin. Miksiköhän? :)
Tulin juuri jumpasta ja täytyy myöntää, että hiki virtasi. Sali oli kuuman päivän jäljiltä kuin sauna ja juotavaa (vettä) kului. Kotiin tultuani söin litran kirsikoita. Mitäköhän masuni niistä tykkää? Vähempikin olisi varmaan riittänyt.
Huomenna on (toivottavasti) monipuolinen ulkojumppapäivä. Suunnitelmissani on aloittaa jumppailu 10 min. lämmittelyllä Kiasman nurkilla siinä klo 16 maissa ja jatkaa 10 min. sykkeen nostolla puoli tuntia myöhemmin Kolmen sepän patsaan luona ja jatkaa siitä edelleen Havis Amandalle vielä nostamaan 10 min. sykettä ja jäähdyttelemään ennenkuin menen jumppaamaan Kaivopuistoon klo 18 tunnin täysimittaisen puistojumpan. Ja siinä se sitten onkin ilta mennyt niin, että fillari saa edelleen pölyyntyä varastossa ja pihanurmikko jatkaa kasvamistaan.
Hauskaa alkanutta viikkoa,
Juha - LäsRva
Hei,
tunnen todella, että tarvitsen ns. laihdutustukea. Ensinkin tunne, että yhteinen päämäärä ja sitten arvokkaita vinkkejä! Vinkeistä on kiva katsoa, että tuohan sopii just minullekin, kokeilenpa minäkin tuota.
Sain siskoltani hyvin ankaran sävyisen kommentin, kun hän näimme viime viikolla pitkästä aikaa " olet ennenkin laihduttanut, kannattaako tuo nyt yhtään. tulee ne kilot takaisin. mitä turhaa tuollainen"!! Onneksi olin jo miettinyt tätäkin asiaa, sillä tiedän hyvin, että olen ns jojo-laihduttaja. Sanoin " nyt yritän todella, että tämä on viimeinen kerta" ja "elämäni on nyt tasaisempi kuin vuosiin". Ja näiden sanojen takana olen täysillä!
Liikuntaa yritän lisätä, tänään tiedossa pyöräilylenkki parikymmentä km.
Ja minusta on niin kivaa olla täällä mukavien kolleegoiden joukossa! - Siska
LäsRva kirjoitti:
Hei,
tunnen todella, että tarvitsen ns. laihdutustukea. Ensinkin tunne, että yhteinen päämäärä ja sitten arvokkaita vinkkejä! Vinkeistä on kiva katsoa, että tuohan sopii just minullekin, kokeilenpa minäkin tuota.
Sain siskoltani hyvin ankaran sävyisen kommentin, kun hän näimme viime viikolla pitkästä aikaa " olet ennenkin laihduttanut, kannattaako tuo nyt yhtään. tulee ne kilot takaisin. mitä turhaa tuollainen"!! Onneksi olin jo miettinyt tätäkin asiaa, sillä tiedän hyvin, että olen ns jojo-laihduttaja. Sanoin " nyt yritän todella, että tämä on viimeinen kerta" ja "elämäni on nyt tasaisempi kuin vuosiin". Ja näiden sanojen takana olen täysillä!
Liikuntaa yritän lisätä, tänään tiedossa pyöräilylenkki parikymmentä km.
Ja minusta on niin kivaa olla täällä mukavien kolleegoiden joukossa!Älä anna kenenkään lannistaa sinua...onnistut kyllä .
Liikunta on hyvä lääke lähes kaikkeen,ikävä kyllä se ei yksin auta,pitää myös tiedostaa mitä syö.
Minä ainakin olen hyvä repsahtamaan,mutta onneksi osaan palata ruotuun.
Tavoitteeni on 55kg (tiedän, näyttää naurettavan pieneltä) olen 159cm pitkä.
Painoin välillä jo yli 60kg, joka oli minulle kyllä paljon.
Tulin Tiinan ja Juhan ryhmään ,en ainoastaan laihduttamaan/vartioimaan painoa,vaan myös ihan seuran takia.
On kiva lukea mitä muille kuuluu ja kertoa omiakin kuulumisia.
Ihanne olotila olisi,että liikunnalla voisi hallita painoa ja niitä herkkujakin :))
Sitä kohti teen matkaa.
Tänään kävin aamulla skikeillä 15km ,ihan vain fiilistelin sillai rennosti.
Illalla sitten kävin pyörällä 43km,minulla kun on se pyöräilyohjelma ja pitäs 6 päivänä viikossa polkea.
Tämän viikon aikana pitäisi vielä vähän reilu 100km,saas nähdä,kun on luvattu niin sateista...nooh, ei mua sokerista ole tehty,mutta pitempiä lenkkejä en ole sateessa viitsinyt tehdä,kun pelkään,että saan jonkun flunssan ja sitten mun ohjelma tökkää siihen.
Aurinko paistaa,tuuli kyllä on ollut vilpoista,joten helteistä ei jälkeäkkän.
Tsemppiä kaikille...
..pitänee vielä venytellä ennen yöunia.
Luulisi,että olisi helppo pudottaa painoa, kun liikkuu paljon,mutta siinä on pieni mutta...eli,kun liikkuu paljon ja säännöllisesti pitää myös syödä riittävästi jotta lihakset palutuu(jos niitä on )siis kärsivällisyyttä tarvitaan ja hitaasti edetään. :)) - Tiina A
LäsRva kirjoitti:
Hei,
tunnen todella, että tarvitsen ns. laihdutustukea. Ensinkin tunne, että yhteinen päämäärä ja sitten arvokkaita vinkkejä! Vinkeistä on kiva katsoa, että tuohan sopii just minullekin, kokeilenpa minäkin tuota.
Sain siskoltani hyvin ankaran sävyisen kommentin, kun hän näimme viime viikolla pitkästä aikaa " olet ennenkin laihduttanut, kannattaako tuo nyt yhtään. tulee ne kilot takaisin. mitä turhaa tuollainen"!! Onneksi olin jo miettinyt tätäkin asiaa, sillä tiedän hyvin, että olen ns jojo-laihduttaja. Sanoin " nyt yritän todella, että tämä on viimeinen kerta" ja "elämäni on nyt tasaisempi kuin vuosiin". Ja näiden sanojen takana olen täysillä!
Liikuntaa yritän lisätä, tänään tiedossa pyöräilylenkki parikymmentä km.
Ja minusta on niin kivaa olla täällä mukavien kolleegoiden joukossa!Heips!
Olen samaa mieltä kuin Siskakin, että muiden sanomiset voi jättää ihan omaan arvoonsa. Oma veljeni sanoo minua hulluksi, kun laihdutan, ja olen normaalipainoinen. Hänellä itsellä on ylipainoa 50 kg, eikä hän pysty kilojansa tiputtamaan. Olen pitkän aikaan jo antanut mennä hänen sanansa toisesta korvasta ulos, ja toisesta sisään. Ei kannata ottaa stressiä muiden sanomista.
Täälläpäin tosiaan aurinko edelleen paistelee, mutta tuule aika navakasta. Eilen illalla sain ulkohommia jälleen hieman tehtyä. Tänään ostin itselleni ruokkiksella uudet vapaa-ajankengät. Ne ovat mielestäni ihan nätit mustat väriltään. Ainostaan maksoivat 10 euroa. Ei siis hinnalla pilatut. Paino edelleen minulla 65 kg. Tänään söin taas ruokkiksella mehujään. Ei tullut kuin 75 kaloria.
Aurinkoista päivän jatkoa kaikille, ja laihiksemme senkun vain jatkuu, jatkuu.........
T: Tiina
- llapulla
Hei kaikille ja kiitos LäsRouvalle kauniista kommentista viestinsä lopusta. Tämä on sellainen aikuisten ryhmä, jossa on mukava laihtua porukassa. Tervetuloa vaan uudetkin mukaan, jos seuraatte tätä palstaa. Seurailen myös muiden vakiryhmien kuulumisia. Minun suosikki on Isoliinu, jonka jutut aina katson.
Sunnuntaina olin iloisena, että hyvin menee ja tulosta tulee. Nyt ollaan takaisin plussilla. Ei sentään niin pahasti, että pitäisi palauttaa jo hävitty kirjain.
Olen ollut Hippokisojen 'tulospalvelupäällikkö'. Tiedättekö sellaiset pankin järjestämät yleisurheilukisat, jonne ilmoittautuu satoja 0-10 -vuotiaita lapsia. Kaikki 2008 ja nuoremmat näyttivät osallistuvan pallonheittoon. Tehtävään sisältyi yllättävän paljon etukäteistyötä. Olen pyöritetty exceliä useampana iltana, laskenut eri lajaihin osallistuvia lapsia ja vääntänyt aikataulua yötä myöten kilpailuun, tulostanut kilpailupöytäkirjoja jne. Pohdin, että miksi olen lihonut. Ilmeisesti siki , että focus on ollut jossain muualla kuin laihduttamisessa ja syömiseen ei ole jaksanut kiinnittää huomiota. Liikunta jäi kokonaan väliin useana päivänä. Voin kuitenkin olla ylpeä, että laatimani aikataulu piti ja kisat sujuivat jouhevasti.
Yritetään painon suhteen skarpata ja pelastaa mitä pelastettavissa on. - Tiina A
Heips jälleen!
Täytyy heti kertoa teille iloisia uutisia koskien painoani. Tänä aamuna vaaka näytti painokseni 64,7 eli 300 grammaa alaspäin. Täytyy käydä kyllä pari kertaa tarkistamassa tämä lukema, mutta kyllä se samaa kokoajan näytti. Ihmettelen kyllä hieman tätä lukemaa, koska eilen söin ainakin 2500 kaloria jopa tuplan isomman patukan. Eli täytyy näköjään minunkin silloin tällöin ruveta herkutelemman, että saan painoni haluamaani suuntaa.
Tänään tulee eräs ystäväni viikonlopuksi kotiin. Hän asuu ulkomailla eikä tiedä tästä projektistani mitään. Emme ole nähneet pariin vuoteen. Joten tämän parin vuoden aikana on kiloja lähtenyt yli 15. Hän on itse ihan normalipainoinen. Saan ainakin nyt sitten lenkkikaverin itselleni pariksi päiväksi. Sunnuntaina hän sitten palailee takaisin kotiinsa. Luulempa vain, että ilme on aika hyvä, kun hän minut normaalipainoisena näkee.
Eilen oli täällä aivan hirveä ilma. Koko päivän satoi, ja tuuli. Asteita ei ollut kuin 5 tai 6 koko päivän aikana. Niin ne ilmat vaihtelevat. Tänäänkin on kyllä tuulinen ilma, mutta sateeton kuitenkin. Sunnuntaille ainakin on luvattu ihan lämmintä taas.
Viikonloppuja kaikille, ja kiva, että olette olemassa. Tsemppiä myös teille jokaiselle.
T: Tiina
ps. Veljeni kertoi eilen, että pohjoisesa jossa hän itse asuu on hirveä puumi vhh:oon diettiin. Eräs hänen tuttavansa oli käynyt Jyväskylässä asti kuuntelemassa Antti Heikkilän luentoa tästä Vhh:oosta. Minä en kyllä Vhh:hon usko henkilökohtaisesti. - JuhaO
Hei ystäväni!
Tänään mies taas punnittiin ja tässä ovat tulokset ja fiilikset.
ikä edelleen: 55 v
pituus: 187 cm
aloituspaino.......: 129,0 kg (la 10.11.2007 aamulla)
paras mittaus......: 98,1 kg (la 30.05.2009 aamulla)
edellinen mittaus.: 98,1 kg (la 30.05.2009 aamulla)
viimeisin mittaus..: 98,4 kg (la 06.06.2009 aamulla) = 0,3 kg/vko (-30,6 kg/koko projekti)
BMI on nyt 28,14 kun se viikko sitten oli 28,05.
Vatsanympärys on 112 cm (edelleen).
Viime viikon aamupainoni olivat:
98,1 kg LA aamu 30.05.
98,8 kg SU aamu
99,1 kg MA aamu
99,6 kg TI aamu - LäsRva
Heips,
paino -200 g/vko eli yht. -11 kg!!! Ja aika 4 kk.
Lopputulos ysiysi!!
Liikuntaan olen vihdoinkin saanut soutamisen ja kipeän käsivarren siitä! Aloitus oli liian raju. Nyt joudun parantelemaan sitä.
Mutta otankin tilalle kesäjumppaa, kun sitä on tarjolla. Ennen en ole käynyt, mutta tällä viikolla menen. Katson kehtaako näillä kiloilla mennä uudestaan, vai onko siellä sellainen meno etten edes perässä pysy.
Jäätelökatsaus: joka päivä on kesä ja jäätelön aika - suklaatuutti ja lisäksi olen löytänyt sorbetit, joka maistuu minulle.
Kohti kevyempää keskikesää - ihan kaikille!- llaPulla
Hei LäsRva,
Minäkin innostuin googlettamaan puistojumpan viestisi perusteella ja ehdin käydäkin jo siellä. Siellä oli toistasataa kaikenkokoista daamia jumppaamassa. Jumppaavista miehistä en tehnyt ainuttakaan havaintoa. Onkohan niitä vain Helsingissä ? Matkat tein polkupyörällä.
Onnittelut keijukaissarjaan siirtymisestä. Mitäs me veikattiinkaan viikosta ? Yleensä ne vähän venyvät. Olet 200 g edellä pudotetuissa. Minulla luku on vain 10,8.
Minulla ostan jäätelöä Prisman altaasta ja nyt on ihan tavallista vaniljajäätelöä litran paketti pakastimessa. Kaloreista en tiedä. Sen verran tulee liikuttua tai pihistettyä muista syömisistä, että jäätelö mahtuu mukaan.
Ihanaa kun vaatteet väljenee. Kohta päästään alennusmyynteihin hommaamaan ihan uusia. Oletko Juha sovittanut sitä tummaa pukua ? Onko jo teltta ?
Nyt hoidetaan tämä homma kotiin... - LäsRva

Nyt hoidetaan tämä homma kotiin...Heips,
puistoon jumppaamaan!
Puistoon humppaamaan!
Puistoon skumppamaan!
...siinäpä kesäohjelmaa!
Tosissaan, olin unohtanut Keijukaissarjaan siirtymisen arvasi parhaiten:
Tiina A. Onnea, onnea olet varsin hyvin jo perillä näistä laihdutusrytmeistä.
Tiinan A:n arvaus oli 18.5. Itsekin arvelin jo 11.5., varsinainen optimisti!
(tosin Siskan arvausta en löytänyt, joten jos lähempänä 1.6:ta niin sitten...)
Ja katsoin tänään BMI -lukuni, joka on 35.1. merkittävä ylipaino
vrt JuhaO - vain 28.14
Ja kaiken lisäksi vielä 85 kg, joka on tavoitteeni tänä vuonna = merkittävä ylipaino. Mutta 84 kg ei tälläselle pätkälle 168 cm olisi noin turmiollisti tuomittavaa.
Tänään en syönyt jäätelöä, vaan toista kesäherkkua - lettuja! Päiväkahvit ulkona ja juuri paistetut letut - namnam! No, jotain onnistui - vain 2 lettua hilloineen!! Ennen meni lettuja, ja en edes kehtaa kirjoittaa...paljon, se riittää.
Terkut kaikille liikkujille - tällä kertaa etenkin puistojumppari kollegoille! - JuhaO
Onnitteluni LäsRva hienosta tuloksesta!
Minulla meni tänään yli ysiysin. Nyt minun täytyy saada käännettyä suunta samaksi Sinun kanssasi. En kestä jos joudun vielä vetämään mustan jumppapaidan päälleni.
Juha
- llaPulla
Huomenta kaikille..
Eilinen oli päivä ilman nettiä..Lähdin ennen puolta päivää pk-seudulle. Pyörin päivän Helsingissä ja Espoossa. Kotiin tulin retkiltäni klo 21 maissa. Sitten tiukkaa TV:n seurantaa vaaleista pari tuntia. Huomasin, että navigaattori on hyvä peli siellä pyöriessä. Niin paljoen etenkin Espoon puolella ovat ulosmenot moottoriteiltä muuttuneet niistä ajoista kun asuin siellä. Kehä kakkosta en muista aikaisemmin edes ajaneeni.
Viikkotulos oli -400 g. Yhä edelleen ollaan 200 g vanhojen kymmenien puolella. Ehkä ensi viikolla...
Stressiä vapaa-ajan vastuista riitti myös viikonlopulle. Kerroin alkuviikosta, että olin hoitamassa hippokisojen tulospalvelua. Sen yhteydessä selvisi, että saman tiimin kuuluu hoitaa viikonloppuna myös toinen tulospalvelu. Siinä osanottajia on vähän, mutta mukana oli huippuja. Siitäkin selvittiin ihan kunnialla. Tällä viikolla on vielä yhdet lasten suunnistuskisat, johon olen lupautunut toimitsijaksi. Tähän ei liity mitään etukäteisvalmistelua minun osaltani. Yksi kisamakkarakin tuli syötyä viikonloppuna. Alkuvuoden makkarat on toistaiseksi laskettavissa yhden käden sormilla.
Liikutaan ja laihdutaan...
llaPulla - JuhaO
Hei!
Hienoa huomata, että arvoisat kollegani ovat löytämässä kesäisen jumppaamisen. Minä kävin tänään kolmen päivän 'pakkolevon' jälkeen salilla jumppaamassa ja huomenna on taas suunnitelmissa puistojumppa. Viime tiistaina Kaivopuistossa oli tämän kesän ensimmäinen puistojumppa ja silloin jumppaajia oli (virallisesti) 210 joista 20 miehiä. Paikalla oli silloin myös Me Naiset -lehden kuvaaja. Ja jos kuvat onnistuivat, tällä viikolla ilmestyvästä Me Naiset -lehdestä saatamme saada ihastella niitä.
Ja siitä minun mustasta puvusta ... se on teltta. Ei sitä voi enää laittaa päälle. Joululahjaksi sain tyttäriltäni heidän itse tuunaamansa kalenterin. Siinä on pääsääntöisesti heidän kuviaan jokaisen kuukauden kohdalla mutta juuri tämän kuukauden kuvassa minä poseeraan nuorimman tyttäreni kanssa hänen valmistujaisissaan ... tuo musta puku ylläni. Ja täytyy myöntää, että onpa siinä kuva tuhdista miehestä :).
Jumpataan ja nautitaan muutenkin kesästä,
Juha - Siska
Onnittelut kaikille hyvistä tuloksista.
Vähän taas tuntuu kesältä :))
Pitäs kans saada itsestä sen verran irti,että edes pari kertaa viikossa tulis jumpattua.
Viime viikolla oli kolmena päivänä ihan voimaton olo,oisin vain nukkunut,sattui onneksi juuri niille sateisille ja kylmille päiville,sen jälkeen on ollut nuhaa ja vähän hengitysteidentulehdus oireita,onneksi ei kuumetta.
Niimpä en viimeviikolla pyörillyt kuin tommoset 80km ja alkuun harmitti,kun se mun viiko-ohjelma ei täyttynytkään.
Onhan noita viikkoja eikä se ole niin kilometrien päälle.
Tämä viikko on alkanut sitten paremmin,olen pyöräillyt reilut 80km,ihan hissukseen ajellu,kun on vieläkin nuhaa.
vaaka heiluu tossa 58kg tietämillä ja se 55kg on kaukana tulevaisuudessa :))
Aamupuuron keittoon ja sit normi askareet :))
Nautitaan auringosta. - Tiina A
Heips kakille!
Ajattelin minäkin kirjoittaa pikaisesti kuulumisiani. Paino minulla tänä aamuna tasan 66 kg. On taas niin ihanan turvonnut olo. On taas se aika kuukaudesta. Kaikkia herkkuja tekee tällä hetkellä mieleni tosi paljon. Täytyy yrittää vain pitää pää kylmänä etten hirveästi herkkuihin sortuisi. Onneksi lauantaina nämä turvonneet päivät ovat taas ohi. Elämä "helpottuu" sitten taas silloin.
Viikonloppu meni liian äkkiä. Ystäväni ilme oli sanoinkuvaamaton, kun hän pitkästä aikaa näki minut perjantaina. Hän kyseli kuinka paljon olen tiputtanut, ja millälailla olen kiloni saanut lähtemään. Lenkkeilimme 8 kilometriä lauantaina, ja sunnuntainakin tuollaiset 6 kilometriä. Ystäväni hoitaa omaa kuntoaan käymällä uimassa pari kertaa viikossa työpäivän jälkeen.
Perjantaina, kun ilmoittelen tuloksiani varmasti painoni edelleen tuo 66 kg. Ensi viikolla ilmoittelen tuloksiani vasta sunnuntaina eli juhannuksen jälkeen. On hieno seurata tuleeko juhannukseni minulle ylimääräisiä kiloja. Työkaverini häät ovat juhannusaattona. Taidan pitää sen päivän repsahduspäivänä, ja syön häissä kaikkia mitä mieleni tekee.
Keskiviikon jatkoja kaikille, ja nauttikaa ihanista ilmoista kukin katsomallaan tavalla.
T: Tiina - ..UllaPulla
Apuva.. Yht'äkkiä paino nousi päivässä kilossa ja joudun palauttamaan jo poistetun kirjaimen takaisin. Johtuisiko siitä, että olen siirtynyt jäätelödieetistä makkaradieettiin. Eilen kävin suunnistamassa ja iltarasteilla oli makkaranmyyjä. Kun olin mennyt töistä suoraan suunnistamaan, makkaraa ei voinut vastustaa klo 7 aikoihin illalla. Tänään olin toimitsijana lasten ja nuorten suunnistuskilpailuissa. Istuin penkillä reilut pari tuntia ja painoin nappia aina kun kilpailija teki maalileimauksen. Toimitsijoiden luontaisetuihin kuuluu kisamakkara. Niinpä siinä meni toinen. Alkuvuoden makkarat on sitten seitsemän. Parasta pitää lukua niistä. Nyt ole tämän viikon pudotuksen suhteen pannut toivoni Venlojen viestiin. Minulla nimittäin on paikka yhdessä joukkueessa ja toiseenkin käytiin eilen kysymässä oikein kotoa.
Olen välttänyt viimeiseen asti valokuviin joutumista. Niin kaamealta niissä olen viimeiset vuodet näyttänyt. Koskahan sitä uskaltaisi tehdä uudeen kokeen. Tänään minua kehuttiin kovasti, että laihtunut. Tätä lisää.... - JuhaO
Huomenta ystäväni!
Oli ihan pakko piipahtaa tänne kertomaan tämän aamun yllätyslukema: 97,2 kg (-31,8 kg). Huomenna tilanne on taas jotain muuta mutta nautinpa tästä tämän päivän.
Viikonlopun suunnitelmani ovat vielä täysin avoimet. Jos saan huomisen lomapäiväksi ja muutkin jutut sujuvat sopivasti, saatan tämäniltaisen puistojumpan jälkeen lähteä yöllä ajamaan metsätilalleni Pohjois-Karjalaan.
Hauskaa loppuviikkoa kaikille,
Juha- LäsRva
Heips,
vai taas JuhaO on spurtannut, tietty hyvä, hyvä JuhaO. Olin vain ajatellut, että ohitan jo vihdoinkin sut! Ei se vaan onnistunutkaan vielä - mutta lähempänä se on kuin helmikuussa! Minä luulin yllättäväni kaikilla upeilla lukeimilla, mutta kertaakaan en ole vielä onnistunut kunnolliseen "TOSISSAAN" suurin pudottaja. Pitäsikin pistää viikkokisa pystyyn- kuka on viikon pudottaja?
Makkarat ovat sitten ainakin yhtä turmiollisia, kuin ne minun lettuni! Ja jäätelökesää vietän minäkin; nyt ostin litran kasvirasvajäätelöä, lakua -tietty minulle!
Ja jumpat senkuin lisääntyvät, ainakin näin kesäaikaan. Tällä viikolla jo ma, ti ja ke sekä tänään on jumppa. Sitten on taas viikonloppu, silloin on kesäjutut.
Nosta, nosta, oikea, vasen siitä se alkaa... - Siska

Nosta, nosta, oikea, vasen siitä se alkaa...Tuossa olis muuten ideaa...viikokisa :))
Tiina ja minä varmaan hävittäis,sori Tiina !
Vois hillitä juhannus syömisiä,tai voishan kisan ottaa juhannuksen jälkeen,koska silloin tulee kuiteskin ylimääräistä.
Olen kyllä päättänyt,että nautin kohtuudella kaikkea ja pyöräilen osan kaloreista.
Pikkasen vielä nuhaa,mutta muuten ihan ok olo.
Reipasta viikonloppua kaikille ja ilmoitelkaa jos kiinnostaa toi viikkokisa!? - Tiina A
Siska kirjoitti:
Tuossa olis muuten ideaa...viikokisa :))
Tiina ja minä varmaan hävittäis,sori Tiina !
Vois hillitä juhannus syömisiä,tai voishan kisan ottaa juhannuksen jälkeen,koska silloin tulee kuiteskin ylimääräistä.
Olen kyllä päättänyt,että nautin kohtuudella kaikkea ja pyöräilen osan kaloreista.
Pikkasen vielä nuhaa,mutta muuten ihan ok olo.
Reipasta viikonloppua kaikille ja ilmoitelkaa jos kiinnostaa toi viikkokisa!?Heikunkeikun!
Te ja teidän viikkokisanne. Hyvä, jos meikäläinen saa viikossa kilon tippumaan niin hyv on. Painoni tänä aamuna tasan 66 kg. Kiiton näiden menkkejen. No onneksi tuo paino lähtee kyllä helposti pois näiden jälkeen. Tosiian minulle sopii, jos kisa alkaa vasta juhannuksen jälkeen.
Viikko mennut tosi hyvin, lenkkeillyt olen, ja tehnyt iltaisin ulkohommia. Tänään kävelin edestakaisin työmatkani. On aivan ihana ilma täälläpäin. Aurinko paistaa, ja asteita 23. Huomiseksi on luvattu sitten sateita. Huomenna tulee kummityttöni minun luokseni poikakaverinsa kanssa muutamaksi päiväksi. He lähtevät kotiin ennen juhannusta, koska silloin minun pitää mennä työkaverini häihin.
Viikonloppu kuluu ihan kotona, ja tietenkin seurustellesani vieraitteni kanssa. Lenkkikaveria en heistä saa. He eivät halua liikkua. Kummityttöni on minulle monesti tuumannut, että älä laihduta enää. Eikö sinulta ole jo tarpeeksi lähtenyt?
Tosiaan viikonloppuja kaikille, ja mukavaa juhannusta myös. Ilmoittelen seuraavan kerran itsestäni sunnuntaina juhannuksen jäleen. Joten minulle tulee nyt pieni tauko tähän kirjoitteluun, mutta en silti unohda teita laihisystäviäni.
T: Tiina
- llaPulla
Hei Kaikille,
Tämän viikko mentiin sitten reilusti plussille 600 g.
Onko LäsRva alkanut haastaa Juhaa jo jumppakertojen määrässäkin ? Siksi tiheää oli tahti viime viikolla.
Lauantaina kävin Venlojen viestissä yli viiden vuoden tauon jälkeen. Plussat johtuvat osittain siitä. En uskaltanut olla laihiksella edeltävänä päivänä, että energiat eivät lopu . Söin jopa lauantaiaamuna pastaakin ennen Mikkeliin lähtöä.
Mikkelissä parikin tuttua kävi ihmettelemässä hoikentunutta olemustani. Posket olivat kuulemma hävinneet. Itse kisassa rastit löytyivät ihan hyvin ja muutama Venla jäi osuudella taaksekin. Karseinta koko kisassa oli pitkä loppuviitoitus. Síinä ainakin 30 joukkuetta meni ohi. Huomasin, että juoksuni (=raahautumista) näkyi isolta screeniltä ja se oli hurjaa seurattavaa. Noinko hitaasti todella etenen, vaikka yritän hölkätä. Pitää ruveta reenaamaan seuraavan vuoden maalijouksua varten. Saatte nähdä, että ketterästi kuin vuorikauris tulen ensi vuonna Venlojen maaliin...
Tänään on väsyttänyt koko päivän. Kävin päivällä käyttämässä kaupassa maalla asuvaa iäkästä tätiäni. Tädin kylältä on kauppa loppunut viitisen vuotta sitten ja hänen ruokahuolto on muiden kyytien tai taksin varassa.
Ensi viikosta on tulossa rauhallisempi iltamenojen suhteen. Tiedossa on tosin taloyhtiön talkoot ja grillijuhlat..
Nyt nukkumaan. Voidaan laihasti... - LäsRva
Heips,
viikkotulos -800 g eli yhteensä -11.8 kg.
Siihen mahtui suklaalevy ja jäätelöä sekä paljon paljon erilaisia naposteltavaa. Sekä yksi melko täydellinen mahatauti, liittyi noihin naposteltaviin ja sitten näihin kesäviikonlopun viettoihin. Pitää ottaa opiksi, ettei toista enää tänä kesänä tulisi.
Viikkokisa harjoittelen!!!...Oikein monta viikkokisaa, että jokainen voittaa!!
Jumppaa: Se On Ihanaa! Jumppasin tunnin: ma, ti, ke-tanssit, to!!! Ehkäpä jonain päivänä jumppaan kaksi tuntia.
Ohitan pian jumppaamisessa ainakin tilapäisesti ....mutta en juoksussa, etenkään ketään, joka Venloissa kirmailee kohti maalinauhaa! Onnea ´meidän Venlalle´suorituksesta!
Ruoka: söin epäsäännöllisesti ja välillä naposteltavaa- mikä oli aivan turhaa. Jos pitäisin kiinni ruokarytmistä, ei minulle tulisi ollenkaan noita turhia naposteltavia. Minun pitää skarpata vielä ruokarytmiin, siitä putoaminen on niin helppoa minulle.
Oikein hyvää kesää - vaikka sitten sateista, kun sitä nyt sattuu olemaan -ihan kaikille! - JuhaO
Hei ystäväni!
Viime viikonlopun vietin Pohjois-Karjalassa ja siitä syystä viimeisin raportointini on vierähtänyt tänne asti. Vaaka kuitenkin oli matkassa mukana ja tässä viime lauantainen raporttini.
ikä edelleen: 55 v
pituus: 187 cm
aloituspaino.......: 129,0 kg (la 10.11.2007 aamulla)
paras mittaus......: 98,1 kg (la 30.05.2009 aamulla)
edellinen mittaus.: 98,4 kg (la 06.06.2009 aamulla)
viimeisin mittaus..: 98,2 kg (la 13.06.2009 aamulla) = - 0,2 kg/vko (-30,8 kg/koko projekti)
BMI oli 28,08 kun se viikko sitten oli 28,14.
Vatsanympärys on 112 cm (edelleen).
Viime viikon aamupainoni olivat:
98,4 kg LA aamu 06.06.
98,4 kg SU aamu
99,4 kg MA aamu
98,3 kg TI aamu
98,3 kg KE aamu
97,2 kg TO aamu - Tiina A
Heikunkeikun!
Ehdin sitten näin ennen Juhannusta vielä laittamaan kuulumisiani. Painoni taas tuo tuttu ja turvallinen 65 kg. Huomenna on työkaverini häät. Varmasti on lauantaina sitten taas lisää painoa. Viimeistään maanantaina palailen sitten opittuun ruotuun jälleen. Kunnityttöni lähti poikakaverinsa kanssa kohti kotiaan tänään. Itselläni on vapaapäivä tänään. Täytyy hieman siivoilla, ja tehdä muutenkin hieman retuperällä olevia kotihommia.
Mitä teidän muiden juhannussuunnitelmiin kuuluu? Kaloreita laskeskelen joka päivä edelleen. Huomenna pidän repsahduspäivän. Lenkkeillyt olen päivittäin myös.
Eipä tässä muuta tällä kertaa kuin hauskaa juhannusta kaikille, ja juhlikaahan hillitysti. Katsellaan taas ensi viikolla mitä vaaka meille näyttä. Onnittelut kakille viikkotuloksista.
T: Tiina - llaPulla
Aurinkoista Juhannusta kaikille..
LäsRva ja Juha hiljalleen kutistuvat. Minäkin yritän päästä samaan imuun mukaan. Tänään oli uusia miinuksia. .
Olen huomenna menossa mökille. Edellinen mökkireissu oli toukokuun puolessa välisssä. Kovin usein en ole päässyt mökkeilemään. Toki kävisin siellä mielelläni, mutta samassa taloudessa asuva teini kieltäytyy ehdottomasti lähtemästä mukaan ja olen jo luovuttanut... Muutama vuosi eteenpäin ja saan mökkeillä niin paljon kuin haluan. Siskalla oli aivan samanikäinen. Muistelen niitä kevään kakkukestejä. Tuleeko teillä näitä eturistiriitoja ?
Viikon kuntoilut on kaksi suunnistuskertaa. Puistojumppailtana satoi vettä ja se jäi väliin tällä viikolla. Kaksi makkaraa meni taloyhtiön grillijuhlissa. Kompensoisiko nuo suunnistukset ja makkarat toisensa.
Töissä alkaa hurlum-viikot Juhannuksen jälkeen. Tuuraan seuraavat kolme viikkoa useaa kollegaa ja nyt jo vaikuttaa, että turbulenssia on tulossa.. (juuri kun niistä YT:stä selvittiin )
Huomenna katselen kokkoja Saimaalla. Toivottavasti on riittävän tyyntä ja poutaista melomiseen. Tykkään lipua kajakilla tyynessä säässä kaikessa rauhassa.
Nautitaan vapaa päivistä..
t: llaPulla
Ps, Niin insinööri en ole, että vaaka tulisi mukaan mökille, vaikka sunnuntai on punnituspäivä. - Siska
Hyvää Jussia Kaikille!
En ole punninnu, enkä pyöräilly koko viikolla.ehkä huomenna jos ei tänään mene ihan taju pois :))
Kerron kuulumisia Jussin jälkeen ,nyt on kiirus, kun tulee syömävieraita illalla :)) - JuhaO
Hei ystäväni!
Oikeaa JUHAnnusta (24.6.) odotellessa mies taas punnittiin ja tässä tulokset:
ikä edelleen: 55 v
pituus: 187 cm
aloituspaino.......: 129,0 kg (la 10.11.2007 aamulla)
paras mittaus......: 98,1 kg (la 30.05.2009 aamulla)
edellinen mittaus.: 98,2 kg (la 13.06.2009 aamulla)
viimeisin mittaus..: 98,7 kg (la 20.06.2009 aamulla) = 0,5 kg/vko (-30,3 kg/koko projekti)
BMI oli 28,22 kun se viikko sitten oli 28,08.
Vatsanympärys on 112 cm (vissiin edelleen - unohtui aamulla tuo mittaaminen).
Viime viikon aamupainoni olivat:
98,2 kg LA aamu 13.06.
98,2 kg SU aamu
100,0 kg MA aamu - LäsRva
Heips,
tuloksia viikossa - 1 kg eli yht. -12.8 kg. Nyt paino 97,2 kg.
BMI 34.4 =merkittävän lihava.
Tavoitetta olen pudottanut puoli kiloa tälle vuodelle, että BMI tulee alle 30 eli tavoitteena 84,5 kg ja BMI 29.9 = lihava.
JuhaO; miksi et merkitse paras mittaus: 97,2 kg, joka oli viestissäsi n. 11.6. aamulla. Kts. yllä viestisi. Eli oltaisiin nyt saman painoisia...minä taidan ohittaa:))
Viikkoon mahtui liikuntaa; jumppa, pyöräilyä ja kävelyä ja muutoin vain ulkoilua. Ruokapuoli toimi hyvin epäsäännöllisesti mm. yösyömistä!! Mutta ihmettelen, ettei näkynyt painon nousuna. Ehkä liikunta kompensoi syömisen. Ruokailuihin mahtui makeaa mahan täydeltä ja uusia perunoita ja voita jne kesän herkkuja. Yhden seikan, jota vahdin oli, etten ottanut lisää enkä syönyt ns. jämiä. Ne jämät laitoin jääkaappiin seuraavaksi ateriaksi tai aterianpuolikkaaksi.
Tsemppiä Llapulla ja JuhaO, ryhtiä syömiseen, sieltä löytyy parantamisen varaa, myös itselläni.
Muistathan, että syödään jo nyt saman verran kuin sitten solakkana - eli opetellaan jättämään näiden ylipainon kuluttumat kalorit pois.
Sillä sitä laihtuu ja lisäksi pysyy sitten paino aikanaan normaalina.
Olen laskenut, että normaalipainoisena kulutan 1695 kaloria/pv eli sen edestä voin syödä päivässä. Tuo sisältää liikuntaa pari kertaa viikossa, jonka liikuin aiemmin. Tarkistan vielä tuota päivittäiskulutustani, mutta alle 2000 kcal se jää normaalisti. Siinä riittää tekemistä.
Siska ja Tiina A, kertaukseksi meille laittaittaisitteko strategiset mitat oikein tänne esille. Ja Llapulla myös. Olisi mukava vertailla niitä.
Nyt mukavaa kesäpäivän jatkoa- ihan kaikille!- Tiina A
Heips!
Juhannus on tosiaan juhlittu. Työkaverini häissä oli hyvät tarjoilut niin juomien kuin syömistenkin puolesta. Paino näytti lauantai-aamuna 66 kg. Nyt sitten tänä aamuna oli sitten jo taas 65 kg lukemat. Päätäni särki hieman häiden jälkeisenä aamuna. Syy tuohon saattaa olla, että täytyihän sitä häissä booliakin maistaa.
Meidän suvussa se kakkostyypin diabetes jyllää oikein kunnolla. Kummisetäni vaimolla on todettu tämä sairaus vähän aikaa sitten. Hän oli laihtunut hirveästi, ja söi silti normaalisti. Hän meni lääkäriin niin verensokeri oli ollut koholla. Heidän perheessään nyt sitten kahdella on tämä sairaus. Minun perheessäni kahdella on tämä sairaus. Kyllä sitä on pakko meikäläisenkin on katsoa mitä syö, ja liikkua päivittäin, että pystyisin välttämään tämän sairauden.
Onneksi olkoon sinulle tosi paljon kilon menettämisestä. Sinulla on kova kilpailu Juhan kanssa. Onnitelut myös muille menetetyistä kiloista.
Kyselit sirategisia mittojani. Laitanpa ne nyt sitten tähän jälleen. Olen pituudeltani 171 ja painoa tuo tuttu ja turvallinen 65 kg.
Aurinkoista viikkoa teille jokaiselle, ja projektimme senkun vain jatkuu, jatkuu.......
T: Tiina - varoituksen sana

T: Tiinaole mitään ajateltu diabeteksen suhteen kun se jyllää ja kerrot että syödään normaalisti? Eikö normaalisti syöminen tarkoita että syödään kaikkea, myös hiilihydraatteja jotka ovat sokeria elimistölle? Teidän kaikkien suvussasi pitäisi ennenkaikkea vähentää hiilihydraattien syöntiä jos D2 jyllää noin mahtavasti. Diabetes on sokeritauti ja sitä voi hoitaa ja ehkäistä ruokavaliolla. Sokeritauti tulee syömällä sokeria ja sokeriksi muuttuvia hiilihydraatteja. Eikö olisi parempi hoitaa diabetesta syömällä terveellisesti kuin käyttämällä lääkkeitä?
- on kolme henkeä
varoituksen sana kirjoitti:
ole mitään ajateltu diabeteksen suhteen kun se jyllää ja kerrot että syödään normaalisti? Eikö normaalisti syöminen tarkoita että syödään kaikkea, myös hiilihydraatteja jotka ovat sokeria elimistölle? Teidän kaikkien suvussasi pitäisi ennenkaikkea vähentää hiilihydraattien syöntiä jos D2 jyllää noin mahtavasti. Diabetes on sokeritauti ja sitä voi hoitaa ja ehkäistä ruokavaliolla. Sokeritauti tulee syömällä sokeria ja sokeriksi muuttuvia hiilihydraatteja. Eikö olisi parempi hoitaa diabetesta syömällä terveellisesti kuin käyttämällä lääkkeitä?
huomattavasti ylipainoisia, joilla diabetes on. Yksi on vain normaalipainoinen, ja hänkin silti sairastui tähän sairauteen. Näillä joilla tämä sairaus suvussani on niin he eivät liiku, ja syövät mekeaa, ja kaikkea muutakin.
Henkilökohtaisesti minä liikun joka päivä, ja katson mitä suuhuni laitan. Lasken myös kalorini päivittäin. Vielä ainakin verensokerini on pysynyt kondiksessa. Toivon hartaasti, että pysyy edelleenkin.
Kivaa päivän jatkoa sinulle!
T: Tiina - llaPulla
Hei Kaikille ,
Juhalla ja LäsRvalla on tosiaan hyvä kisa. Katsotaan kumpi on keijuilee ensi viikolla.
Minulla viikko viikko tulos on -600 g eli tuli kuitattua viime viikolla kertyneet plussat, mutta yhtään uutta pudotusta ei tullut. Aletkin alkoi ja en ole ollenkaan niissä mitoissa, että kannattaisi vielä hankkia uusia vaatteita. Vaatteet vähän roikkuu päällä, mutta eivät putoa, joten niitä voi hyvin pitää. Millaisia strategisia mittoja meinaat ?
Liikuin Juhannuksen aikaan niin, että kävin kerran melomassa ja kerran pyöräilemässä. Tänään olisi ollut puistojumppa ja mainio jumppakeli, mutta minulla oli kokous samaan aikaan.
Juha olen monta kertaa ihmetellyt mitä se järjestelijä oikein tekee. Meillä päin puistojumppaan ilmestyy tyttö mankan kanssa ja pistää musiikin soimaan ja sitten ruvetaan jumppaamaan.
Tiina kerroit häistä. Minullekin tuli hääkutsu tänään postissa. Häät ovat vasta loppukesällä. Laihdunkohan niin paljon, että joudun hankkimaan uudet juhlavaatteet (??). Jos heti aloitan, niin ehdin laihtua 4 kiloa parissa kuukaudessa. Ihan realistista..
Pohdin onko suvussani kakkostyypin diabetesta. Edesmennyt isoäitini oli lihava ja laittoi aina monta palaa sokeria kahviin. Saattoihan hänellä olla D2. Taidanpa tarkistaa tädiltäni. Sokeririippuvuutta ainakin on ja sen olen tunnistanut itsessänikin. Minulla on aina kova makean himo kotiin töistä tultuani ja etsiskelen kaapeista kaikkea makeaa kuten rusinoita, luumuja ja myslipatukoita. Näillä palstoilla näkee mainintoja sokerimittauksista. Onko olemassa jokin kotikonsti, jolla sen voi helposti mitata ?
Nautitaan hellekeleistä ja annetaan auringon sulattaa rasvat. - Tiina A

Nautitaan hellekeleistä ja annetaan auringon sulattaa rasvat.Moikka jälleen!
Onneksi olkoon jälleen kutistumisestasi. Ihanaa nämä aurinkoiset kelit. Lämmintä täälläpäin tällä hetkellä 22. Jatkuisi vain tälläiset ilmat ensi viikonkin puolelle. Töistä päästyäni täytyy ajaa jälleen nurmikkoni. Se on ollut ajamatta melkein kaksi viikkoa. Joten on aikaa ruveta sitä taas leikkaamaan, koska on kasvanut aika tavalla parissa viikossa. No kaloreita tuossa työssä vain kuluu.
Komeasti ehdit vielä tiputtelemaan painoasi ennen häitä. Voi olla, että saat lähtemään enemmänkin kuin tuon 4 kiloa ennen noita häitä.
Itselleni olen ostanut verensokeriittarin kotiin, ja siihen tietenkin liuskat. Nuo liuskat maksavat muistakseni 10 kappaletta 14 euroa. Tuolla mittarillani sitten aina silloin tällöin mittailen missä verensokerini huitelevat.
Aurinkoista päivän jatkoa kaikille.
T: Tiina - LäsRva
llaPulla kirjoitti:
Hei Kaikille ,
Juhalla ja LäsRvalla on tosiaan hyvä kisa. Katsotaan kumpi on keijuilee ensi viikolla.
Minulla viikko viikko tulos on -600 g eli tuli kuitattua viime viikolla kertyneet plussat, mutta yhtään uutta pudotusta ei tullut. Aletkin alkoi ja en ole ollenkaan niissä mitoissa, että kannattaisi vielä hankkia uusia vaatteita. Vaatteet vähän roikkuu päällä, mutta eivät putoa, joten niitä voi hyvin pitää. Millaisia strategisia mittoja meinaat ?
Liikuin Juhannuksen aikaan niin, että kävin kerran melomassa ja kerran pyöräilemässä. Tänään olisi ollut puistojumppa ja mainio jumppakeli, mutta minulla oli kokous samaan aikaan.
Juha olen monta kertaa ihmetellyt mitä se järjestelijä oikein tekee. Meillä päin puistojumppaan ilmestyy tyttö mankan kanssa ja pistää musiikin soimaan ja sitten ruvetaan jumppaamaan.
Tiina kerroit häistä. Minullekin tuli hääkutsu tänään postissa. Häät ovat vasta loppukesällä. Laihdunkohan niin paljon, että joudun hankkimaan uudet juhlavaatteet (??). Jos heti aloitan, niin ehdin laihtua 4 kiloa parissa kuukaudessa. Ihan realistista..
Pohdin onko suvussani kakkostyypin diabetesta. Edesmennyt isoäitini oli lihava ja laittoi aina monta palaa sokeria kahviin. Saattoihan hänellä olla D2. Taidanpa tarkistaa tädiltäni. Sokeririippuvuutta ainakin on ja sen olen tunnistanut itsessänikin. Minulla on aina kova makean himo kotiin töistä tultuani ja etsiskelen kaapeista kaikkea makeaa kuten rusinoita, luumuja ja myslipatukoita. Näillä palstoilla näkee mainintoja sokerimittauksista. Onko olemassa jokin kotikonsti, jolla sen voi helposti mitata ?
Nautitaan hellekeleistä ja annetaan auringon sulattaa rasvat.Heips,
liikkunut olen; jumppaa sisätiloissa kaksi tuntia peräkkäin, sellaista tavallista, ei hyppyjä. Sekä pyöräilyä pari kertaa; menin poliklinikalle, mutta vuoroni olikin vasta seuraavana päivänä, joten pyöräilin kaksi kertaa kymmenen kilometriä. Tämmöistä se on tämä yli 5-kympisen elämä; juoksuttavat ihan turhaan! Tai hyväksihän se minulle on.
Llapulla; paljonko sinulla on pituutta, painoa ja ympärysmittaa =strategiset mitat?
Minun ympärysmittani on 96 cm- 114 cm eli en osaa mitata oikeasta kohdasta tai sitten mittanauha ei pysy tasossa eli mahan päällä suorassa;)) Minulle mahdoton tehtävä.
JuhaO: seuraava tavoitteeni onkin saavuttaa JuhaO:n BMI ja tehtävä vie aikaa arviolta tämän vuoden loppuun!
Tiina A; sulla on melko mukavat strategiset mitat ainakin minun näkökulmasta, suorastaan lopullinen tavoite voisi olla sama paino, pituutta tuskin saan lisää muuten kuin korkkareilla. Minulla oli aiemmin verensokerit koholla ja mittasin niitä aikani, kunnes totesin, laihtuminen auttaa. Niin on tehnytkin, mutta arvot ovat siellä normaalin ylärajoilla - toivottavasti vain toistaiseksi. Verenpainemittari on käytössäni ja verenpaine on normaali - ihanne paineet! Vuoden vaihteessa olivat yläkantissa normaalilukemissa.
Siska: miten saat aikaa liikuntaan noin paljon? minulla on hankaluuksia jo tunnin lenkkiin päivittäin? kaikki vaan toimii niin hitaasti, kun pitää valmistautua lenkille ja sitten lenkkivaatepyykit ja suihkut yms. vauhtia tartten lisää tai sitten vaan tottumusta, jolloin hommat hoituu nopsaan.
Oi Ihana Kesäkuuta - ihan kaikille! - Siska

Oi Ihana Kesäkuuta - ihan kaikille!Jussit on sitten vietetty.
Alkoi eka rehunteko joka sekin on loppusuoralla.
Mun mitat tällä viikolla on 159cm ja 58kg,kun sattuu oleen just 'se'viikko ja jussina tuli kyllä syötyä kaikkea ja paljon ja tuli myös juotua ..jonkinverran :))
Jos mahdollista niin liikun aamulla aamunavetan ja muiden päivätöiden välissä,semmoisen tunnin.
Iltaisin on aikaa ,koska en viihdy telkkarin parissa ja sunnuntaisin pyöräillään miehen kanssa semmosia 0-100km ,navettatöiden välissä :))
En hirmu kovaa ajele, vaan sillai fiilistellen n.25km/h.
Iltaisin kyllä ajelen korkeintan tommosia 50km lenkkejä ja aamuisin n.22km lenkkejä.
Tavoite olisi loppukesästä ajaa se 200km päivässä jos nyt selviä n ilman vammoja sinne asti.
Kävin ennen juhannusta hermoratatutkimuksessa,tutkittiin se jalka ,joka nyrjähti talvella
Kahdessa hermossa,keskimmäisten varpaiden oli kuulemma häikkää,tarttis varmaan neuvotella lekurin kanssa,kun se meinas et voitais puuduttaa.
Vähän vielä epäilen,mut jalkaterä on vieläkin kipee.
Pelkään vain et joku sanoo et LEPOA :))
Niin Juha onnea sinulle :))
..minä TAAS leivon...leipää
Auringon paistetta kaikille...NAUTITAAN . - JuhaO
Hei!
Mä pidän yllä periaatteessa vain noita lauantaiaamuisin mitattuja 'virallisia' tuloksia vaikka käynkin puntarissa joka aamu ja hehkuttelen keskellä viikkoa tapahtuneista onnistumisista.
Ja täytyy myöntää, että syömiseni kaipaa nyt jonkinlaista ryhtiliikettä. Jäätelöä, pullakahveja ja yllättäen namejakin kuluu nyt liikaa :(.
Juha - JuhaO
llaPulla kirjoitti:
Hei Kaikille ,
Juhalla ja LäsRvalla on tosiaan hyvä kisa. Katsotaan kumpi on keijuilee ensi viikolla.
Minulla viikko viikko tulos on -600 g eli tuli kuitattua viime viikolla kertyneet plussat, mutta yhtään uutta pudotusta ei tullut. Aletkin alkoi ja en ole ollenkaan niissä mitoissa, että kannattaisi vielä hankkia uusia vaatteita. Vaatteet vähän roikkuu päällä, mutta eivät putoa, joten niitä voi hyvin pitää. Millaisia strategisia mittoja meinaat ?
Liikuin Juhannuksen aikaan niin, että kävin kerran melomassa ja kerran pyöräilemässä. Tänään olisi ollut puistojumppa ja mainio jumppakeli, mutta minulla oli kokous samaan aikaan.
Juha olen monta kertaa ihmetellyt mitä se järjestelijä oikein tekee. Meillä päin puistojumppaan ilmestyy tyttö mankan kanssa ja pistää musiikin soimaan ja sitten ruvetaan jumppaamaan.
Tiina kerroit häistä. Minullekin tuli hääkutsu tänään postissa. Häät ovat vasta loppukesällä. Laihdunkohan niin paljon, että joudun hankkimaan uudet juhlavaatteet (??). Jos heti aloitan, niin ehdin laihtua 4 kiloa parissa kuukaudessa. Ihan realistista..
Pohdin onko suvussani kakkostyypin diabetesta. Edesmennyt isoäitini oli lihava ja laittoi aina monta palaa sokeria kahviin. Saattoihan hänellä olla D2. Taidanpa tarkistaa tädiltäni. Sokeririippuvuutta ainakin on ja sen olen tunnistanut itsessänikin. Minulla on aina kova makean himo kotiin töistä tultuani ja etsiskelen kaapeista kaikkea makeaa kuten rusinoita, luumuja ja myslipatukoita. Näillä palstoilla näkee mainintoja sokerimittauksista. Onko olemassa jokin kotikonsti, jolla sen voi helposti mitata ?
Nautitaan hellekeleistä ja annetaan auringon sulattaa rasvat.Hei!
Mulla on nyt semmoinen olo, että mä oon jäämässä tappiolle LäsRvan kanssa. Pitänee purra hampaat yhteen ja katsoa ettei herkkuja jää väliin ja stempata hieman ...:).
Meillä järkkärit toimivat puistojumpassa suunnilleen samalla tavalla kuin teille se tyttönen. He noutavat tavarat Kaivopuiston varastostamme. Ensin roudataan maitokärrit ulos, sitten siihen neljä isoa (koko n. 50x50x70) ja painavaa kajaria ja niille jalat joilla kajarit saadaan n. pään korkeudelle ja itse tosi painava poppikone (koko n. 70x70x40). Maitokärreillä kamat roudataan jumppanurtsin laitaan. Sähköt vedetään kahden pitkän sähköjohdon avulla Kaivohuoneen seinästä poppikoneeseen ja poppikoneesta piuhat kajareihin jotka reunustavat jumppanurtsia. Jos ohjaaja haluaa käyttää headsettiä, myös se viritellään. Lisäksi poppikoneelle ja muulle rekvisiitalle tarvitaan 2 pöytää ja 2 mainosstandiä laitetaan polkujen laitaan ja kolme isoa mainoslippua pystytetään kentän laidalle.
Itse jumpan aikana järkkäri huolehtii poppikoneesta. Kun ohjaaja (joka jumppaa porukan keskellä) nostaa peukun ylöspäin, lisätään volaa ja kun peukku on alaspäin, hiljennetään. Muutenkin tarvittaessa avustetaan ohjaajaa. Järkkäri myös laskee jumppaajat sillä puiston omistaja on kiinnostunut jumppaajien määrästä. Ensiaputilanteissa pitäisi osata toimia oikein ja jos ohjaaja syystä tai toisesta ei ilmesty paikalle myös korvaava jumppa pitäisi osata vetää. Ja jumpan lopuksi kamat roudataan takaisin varastoon. Sateen sattuessa järkkäri suojaa kamat muoveilla sillä meidän jumpat järjestetään satoi tai paistoi. Ja tänä kesänä on jo satanut valitettavan usein. Ja jumpan lopuksi olisi ihan kiva jos joku joskus sattuisi kiittämään järkkäriäkin kivasta jumpasta :). Että näin. Huomenna järkkäröin taas klo 18, tervetuloa mukaan jumppaamaan. Huomenna ei sada ja veikkaan, että jumppaajia on yli 300.
t. Juha
- llaPulla
Nimipäiväonnittelut Juhalle !!!
- Huuto.nettiin
ainakin isoiksi jääneitä vaatteita kannattaa myydä siellä, kokemuksesta tiedän. Voisin vaikka itsekin ostaa, jos olisi sopivaa kokoa väriä yms.
- Tiina A
Heippa!
Nimipäiväonnittelut minulta myös Juhalle.
Kesäpäivän jatkoa kaikille. Muistakaa liikkua mahdollisuuksienne mukaan.
T: Tiina - JuhaO
Kiitos teille kaikille onnitteluista!
Olipa hyvä, etten minä keksinyt alkaa pudotella kirjaimia nimestäni kilojen myötä. Kukaan ei olisi osannut onnitella uhaO:ta ja haO:ta :).
Laihdutellaan ja pidellään lystiä,
Juha - llapulla
Hei Kaikille,
Minulta pyydettiiin tarkempia tietoja ja olen kirjannut juhamaisesti maanantaista alkaen jokaisen päivän aamupainon ylös. Sunnuntaina tulee sitten raportti. Olen lähdössä mökille tänään heti töiden jälkeen. Näinköhän sitä pitää kuitenkin ottaa vaaka mukaan (vaikka tässä ketjussa olen kerran jo uhonnut , että en vaakaa kuljettele) ettei taulukko jää vajaaksi kahden aamun osalta.
Tasaista on ollut , mutta tänäään tuli selvä piikki ylöspäin. Olin tunnin ajomatkan päässä töissä ja iltarastitkin olivat niin kaukana kotoa, että luovutin suosiolla sinne menemisen. Töissä söin jäätelön, jonka kyljessä luki 250 kcal. Hyvää oli. Lisäksi innostuin illalla leipomaan pullia, joista söin yhden.
Iltaruokailu jäi myös myöhäiseksi (20:30). Pitää olla tänään tarkkana.
Minulla on ensi viikolla työreissu, johon sisältyy iltatilaisuus. Ihmettelin, että mitä oikein laitan sinne päälle. Tiistaina ruokiksella kävelin sisään yhteen vaatekauppaan ja pistin yhden kesämekon päälle. Se oli pienempää kokoa kuin minulla vaatteet yleensä ja sopiva. Jätin tällä kertaa vertailukierroksen (= jossain muussa kaupassa on vielä sopivampi ja parempi mekko) tekemättä ja minulla on uusi ja sopiva kesämekko vaatehuoneessa roikkumassa.
Hauskaa ja aurinkoista viikonloppua kaikille - Tiina A
Heips!
Taas on viikko kulunut edellisestä ilmoittelustani. Paino edelleen 65 kg eli ihan hyvin menee. Viikko on mennyt tosi pian. Helteistä olemme kaikki saaneet nauttia. Toivottavasti nämä helteet jatkuvat pitkään.
Viikonloppuna en tee mitään erikoista. Kotona olen vain, ja tietenkin lenkkeilen joka päivä. Kaloreita laskeskelen myös päivittäin, ja laitan ne sitten tekemään taulukkooni ylös. Liikunnan merkitsen myös samaan taulukkoon päivittäin. Vielä täytyisi jaksaa pari viikkoa töissä ennen neljän viikon kesälomaani. Ei silti tuo kaksi viikkoa on pian lusittu. Aika kuluu niin sukkelaan nykyään.
Tänään katselen taas suurin pudottaja ohjelman. Ohjelmaa katsoessa tuntee kyllä itsensä kovin kovin pieneksi. Aina mietin sitä, että jos se vain minusta on kiinni ylipainoa ei kyllä enää minulle tule.
Aurinkoista, ja lämmintä viikonloppua kaikille, ja tsemppiä edelleenkin tähän projektiin. Onnittelut myös jokaiselle viikkotuloksista.
T: Tiina - JuhaO
Hei ystäväni!
Tänään mies taas punnittiin ja tässä tulokset:
ikä edelleen: 55 v
pituus: 187 cm
aloituspaino.......: 129,0 kg (la 10.11.2007 aamulla)
paras mittaus......: 98,1 kg (la 30.05.2009 aamulla)
edellinen mittaus.: 98,7 kg (la 20.06.2009 aamulla)
viimeisin mittaus..: 98,5 kg (la 27.06.2009 aamulla) = - 0,2 kg/vko (-30,5 kg/koko projekti)
BMI oli 28,17 kun se viikko sitten oli 28,22.
Vatsanympärys on 112 cm.
Viime viikon aamupainoni olivat:
98,7 kg LA aamu 20.06.
99,7 kg SU aamu
99,7 kg MA aamu
100,6 kg TI aamu - LäsRva
Heips,
viikkotulos 200 g. Kesällä tämä painonpudotus on työlästä ellei mahdoton tehtävä. Tuntuu, että tuoreita vihanneksia, perunoita pitää syödä. Oikeastaan herkutella. Ja sitten jäätelöt-ne kuuluvat kesään!
Kävelyyn olen saanut tuntumaan pari kertaa viikossa viisi kilometriä ja tunti kymmenen minuuttia meni. Eli vauhtia pitää saada lisää. Uimisen maku jäi pois, kun vesi lämpeni liikaa ja olen allerginen vähällekin levälle. Pyöräilen lähes päivittäin, mutta vauhtia ei löydy tarpeeksi, koska teen työ- ja kauppamatkoja. Hiki pitäisi saada pintaan, että liikunnasta on todellista hyötyä - näin sanotaan.
Katselin Am. Suurin Pudottaja ja totesin, että siellä vasta `läskejä`ovat! Totesin kyllä saman, kun kävin siellä; kyllä me sittenkin ollaan melko pieniä niiden rinnalla. Eikä ne ohjelmassa tehdyt kuntosali ja juoksut varmaan ole kaikkien parasta nivelille ja jäsenille. Mutta mahtavia tuloksia tekevät viikottain - tosin kaikki varmaan tajuavat, että ovat tankanneet tosi rajusti just ennen ohjelmaa että saavat sitten hyvät tulokset alkuun!
Nyt jatkuu - laihdutus! Mukavaa kevyempää viikkoa- ihan kaikille!
Toive: ensi kuussa ensimmäinen kirjoittaja avaa uuden: TOSISSAAN. - JuhaO
Hei ystäväni!
Ensimmäinen lomaviikkoni on alkanut helteisissä merkeissä. Eilen kävin Hakaniemen torilla aamukahveilla kun sitä ennen olin käynyt viemässä työpaikalleni ne lomapullat jotka olin perstaina unohtanut siellä tarjota. Muuten eilinen päivä kului kotiaskareissa. Auton siivosin vihdoin sisältä talven jäljiltä.
Ilta kului sitten jumppaharrastuksen merkeissä. Ensin oli oikein kunnon rankka jumppa. En tiedä johtuiko helteisestä säästä vain rankasta jumpasta mutta jumppapaitani ei ole koskaan ollut niin märkä kuin eilen. Ja tunsin hikoilevani joka solullani.
Jumpan jälkeen roudailin vielä Kaivopuiston painavaa kajaria korjattavaksi koska viime jumpassa siinä ilmeni ongelmia. Tänään sen täytyy olla kunnossa, sillä fiilis kärsii jos musaa tulee vain kolmen kajarin kautta. Ja erityisen tärkeää on, että huomenna Hietsun beach-jumpassa kyseinen laitteisto toimii moitteettomasti.
Painoni oli eilen aamulla oli 99,1 kg. Ja tuosta auton siivouksestako vai tuosta 'hiki'jumpasta vai kajarin roudauksesta (muuten erään varsin viehättävän ladyn kanssa) vaiko siitä johtuen, että eilen taisin unohdella (varsinkin jätskien) syömisen, painoni oli tänä aamuna 97,0 kg !!!!!! Ji-haaa !!!!! UUSI (epävirallinen) ENKKA !!!!!
Mutta hillitäänpä hieman, tänään ei ole enää auton putsausta, jumppa on puolitehoista koska tänään taas järkkäröin puistojumppaa ja - niin - tuskinpa sitä hienoa lady-seuraa ... tai siis kajareiden roudausta ... riittää useammalle päivälle. Mutta jos nyt kuitenkin olisin varovainen jääkaapin ja kaupan pakastealtaan kanssa.
Helteistä kesäkuun loppua ja heinäkuun alkua,
Keiju-Juha
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Toiselle puolikkaalleni
Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j492318- 262143
Katu täyttyy askelista...
Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.271535Näin susta unta
Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!161454- 1241417
- 191083
Tiedätkö nainen sen tunteen
Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.71974Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta
Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut117944Mikset päästä irti ja hae apua
Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad89934Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta
Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva333883