Olen ollut alusta asti epätoivottu miniä mieheni vanhemmille.
Alkuun yritimme olla välittämättä ja sitten yritettiin hyvällä ja pahalla, mikään ei auttanut, oli ehdottomasti ei heille.
Nyt alkaa olla tilanne sellanen että mieheni valmistelee kokonaan välien katkasua vanhempiinsa kun he aiheuttavat kokoajan suuria ongelmia meille.
Minua jännittää toisaalta tuo "pojan ryöstö", mutta koska haluamme elää yhdessä niin silloin heistä on päästävä eroon.
Onko kellään vastaavia kokemuksia, onko mies tullut katumapäälle hyljättyään vanhempansa naisen vuoksi?
Anoppiin ja appeen välit poikki
Chrystal Light
285685
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
minulla. Aikoinaan sain tarpeekseni heidän arvosteluistaan ja ainaisista asioihin sekaantumisesta, lopetin käymisen, mies kävi sitten lasten kanssa päinsä. No tilannehan ei miellyttänyt exmiestä ja hänen vanhempiaan millään tavalla, loppujen lopuksi mies jätti minut ja vaihtoi vielä kaiken lisäksi perhettäkin. Tämänkin vaihdon anoppi kävi kutsumatta laittamassa minun syykseni, perkele mulle on riittänyt lopullisesti tuo syyttävän sormen osoittelu. Minun miehestä ei ollut minua puolustamaan koskaan ja olin hänelle ja vanhemmilleen ainut syyllinen kaikkeen. Parasta mitä tuo "aikuinen" mies on minulle tehnyt, oli eron ottaminen minusta. Miehesi uskoakseni rakastaa sinua todella paljon, kun uskaltaa uhmata omia vanhempiaan. Ratkaisu ei välttämättä ole paras mahdollinen, lyödä välejä poikki, mutta jos miehesi on heille tehnyt selväksi, että nyt riittää, ellei nokka pysy kiinni hänen vaimostaan, jonka kanssa hän kuitenkin haluaa olla, niin terve.
Edesmenneet appivanhempani eivät ikinä pitäneet minusta, eikä mieheni olisi koskaan uskaltanut tehdä samaa rohkeaa temppua kuin miehesi. Ja olen ehdottomasti sitä mieltä, että miehesi toimii aivan oikein. Jos puoliso ei osaa itse päättää kenen puolella tällaisessa tilanteessa on ja koettaa luovia sovinnollisesti puolelta toiselle ei siitä ikinä synny selvää tilannetta, missä kenenkin pitäisi olla. Viha myös lisää vihaa, mikä meidänkin tapauksessa tarkoittaa että myös uusin sukupolvi on mieltänyt minut ei sukulaiseksi. Lapsethat eivät asialle voi mitään, vaan toistavat vain oppimaansa ja kun miehen suvussa nyt jo kolmessa polvessa edelleenkin ollaan vakuuttuneita minun hirveydestäni on se aika hankala asia korjata. Appivanhempieni kuoltua olisin voinut tanssia molempien haudalla silkasta ilosta ja sen jälkeen päätin, etten ole mieheni sukulaisten kanssa missään tekemisissä. Jätän suosiolla häät, rippijuhlat, siis aivan kaikki väliin ja mieheni saa itse päättää muistaako heitä vaiko ei. Minusta ei löydy tippaakaan myötätuntoa edes nuoria kohtaan, koska sydämeeni ei siitä suvusta ole jätetty tippaakaan rakkautta mitä voisin jakaa nyt suvun lapsille takaisin. Mieheni on käynyt etenkin äitinsä kuoleman jälkeen kokemattomia kasvukipuja läpi ja käymme läpi myös loukkauksia, joita hänen vanhempansa ja sisaruksensa niskaani syytivät.On yllättävää, miten vähän mieheni kuuli tai näki, vaikka minä joskus koetin jotakin kertoa. Hän vain huusi, että kyllä äiti on oikeassa ja sinun pitää kunnioittaa häntä. Siis pitääkö oikeasti kunnioittaa anoppia, jonka mielestä minun vanhempani ovat huonoja ihmisiä tai omat sisarukseni? Kestän kyllä minuun kohdistuvat arvostelut, mutta en viattomia sivullisia joita anoppi ei ollut edes siihen mennessä tavannut. Koska kukaan ei lyönyt rajoja appivanhemmilleni he eivät myöskään ikinä oppineet kohtelemaan minua kuten ihmistä ja muutaman seurusteluvuoden jälkeen käyntini 600 km:n päässä muuttuivat muodollisen lyhyiksi ja kannustin miestäni käymään vain yksin. Vihaan vieläkin muistoja anoppilasta ja kaiken sen ihanan luonnonkauneuden keskellä laskin vain tunteja, koska lähdemme pois. Nyt minua ei saisi kirveelläkään niille seuduille käymään, vaikka suvulla on käytössä söpö mökki luonnonsuojelualueen vieressä. Uskoisin, että jos miehesi ottaa tiukan linjan vanhempiinsa he toivon mukaan myös hahmottavat rajansa. Miehesi on hieno mies ja toivotan teille elämäänne kaikkea hyvää.
Lisään vielä, että anoppini kuolemasta on vasta reilu vuosi ja kaikki ne tunteet, joita sisälläni pidin parikymmentä vuotta pursuavat nyt voimalla ulos. En ehkä osaa kirjoittaa vielä diplomaattisesti appivanhemmistani ennen kuin saan rauhan ja osaan antaa anteeksi menneille. Mutta olkoot minun tapaukseni yksi varoittava esimerkki siitä, ettei elämää voi aina elää kaikkia miellyttämällä. On uskallettava tehdä vaikeitakin päätöksiä vaikka sydäntä särkisi. Joskus ne päätökset johtavat hyvään, joskus ei mihinkään. Sinua kuitenkin neuvon pysymään neutraalina kohdatessasi appivanhempasi ja vältä miehesi manipulointia. Sain itse saman neuvon aikoinaan äidiltäni ja sen noudattaminen on ollut viisasta etenkin nyt mieheni riidellessä perinnöstä sisaruksiensa kanssa. Kukaan heistä ei pääse arvostelemaan minua suoraan mistään tai peräti väittämään, että olisin johdatellut mieheni heitä vastaan yhteisen elomme aikana.
Tämä aloite välien katkasemiseen tuli mieheltä, en pystyisi laittamaan valitsemaan, mutta kahden vaiheilla seilaaminenkaan ei onnistu ja mieheni tietää sen.
tekee tässä niin oikein kuin vaan voi. En koskaan ymmärrä näitä keskenkasvuisia vanhempia,mikä oikeus maailmassa heitä oikeuttaa käyttäytymään näin?? Toivottavasti joku tekisi heille saman tempun.
Meidän perheestä ei ole kukaan ollut yhteydessä anoppiin viiteen ja puoleen vuoteen. Suosittelen! Meillä tilanne helpottui huomattavasti kun vain lopetin anopin kutsumisen kylään, synttäreille jne. Mutta eipä ole anoppi itse kertaakaan ottanut sen jälkeen yhteyttä meihin, ei ole halunnut nähdä edes lapsenlapsiaan. Mun mielestä meillä minijöillä on oikeus vetää raja siihen paljonko me siedämme!
Puttumatta mihnkään muuhun sanon, että oikeus välien katkaisemiseen on molemminpuolista. Sitten ei ole enää syytä naputtaa. Tilanteenne ilmeisesti tyydyttää kaikkia osapuolia.
Niin, tietysti oikeus tähän on kaikilla, mutta se katkaiskoot välit jota eniten ahdistaa. Uskon että pärjäämme ilman heitä. Muutkin mieheni sisarukset ovat aika etäisiä vanhemmilleen ja osa kadonnut omille teilleen, ehkä kerran kesässä vierailevat vanhemmillaan. Ovat aika tyranneja niin miniöille kuin vävyille, sekä omille lapsilleen. Me vain asumme lähellä, ja nyt sitten lähdemme kauas, omaan rauhaan kesän aikana ;)
Kun aikanaan tapasin mieheni, oli heti selvää, että mennään naimisiin. Mieheni kertoi minusta äidilleen, joka asui 500 km päässä meistä. Olin 6 v. tytön yksinhuoltaja. Anoppi sanoi heti että ei tosta mitään tule, ei ollut koskaan minua nähnyt. Meidät vihittin kolmen kuukauden kuluttua ensitapaamisesta, saimme kauan kaivatun yhteisen lapsen vasta viiden vuoden odotuksen jälkeen. Mieheni suku oli jo pitkään haukkunut häntä tuhkamunaksi, minua eivät voineet siinä asiassa haukkua kun olin jo kerran synnyttänyt. Aina käydessämme anoppilassa laskin minäkin tunteja päästäkseni pois kauniista Pohjois-Karjalan ahdistavan ahtaista ympyröistä. Anoppini kutsui minua aina mieheni entisten ystävättärien nimillä, mieheni korjasi aina nimeni. Meille tullessan anoppi aina sanoi että mieheni on laihtunut hirveästi. Kun ehdotin jotain mukavaa ajanviettoa anopille, hän sanoi, että aletaan siivota. Olin tietenkin siivonnut paikat kuntoon hänen vierailuaan varten. Lopetimme yhdessä anoppilassa käynnit, vaikka innostinkin miestäni käymään äitinsä luona. Ei hänkään enää halunnut. Tulin siihen tulokseen, että anoppi on hyvä jos asuu vähintään 500 km päässä. Nyt anoppi on jo kuollut, rauha hänelle, me olemme olleet 21 v. naimisissa ja valmistelemme nuoremman tyttäremme rippijuhlaa. Tsempatkaa kaikki, älkää antako anoppien jyrätä ilman syytä. Kun tiedät, että ilkeys asuu hänessä eikä sinussa, on helppo ottaa etäisyys ilman huonoa omaatuntoa. Minäkin olen anoppi ja mummi ja taistelen tyttäreni kanssa, mutta vävyni on upea ihminen ja tulemme toimeen hyvin.
Vävyjen kanssa tuleekin paremmin toimeen!
vävy. yrittää rajoittaa meidän käyntejä tyttäremme luona kun lapsia käymme katsomassa. Lisäksi yrittää esittää parempaa kuin on. Tuntuu hullulta sanoa, mutta toivomme että tyttäremme jättäisi tämän tyrannin niin voisimme olla tyttäremme ja tämän lasten kanssa yhdessä enemmän.
Etpä kerro paljon mitä konkreettista on tapahtunut. Mistä tiedät että olet ollut epätoivottu? Ovatko he kertoneet, onko osa omaa tulkintaasi? Mitä kauheaa apet on teille sanoneet ja tehneet? Miten käytännössä heidän tyranniutensa ilmenee? Onhan ihan sanomatta selvää, että teidän kuuluu elää yhdessä ja olette oma perheenne. Miksi teidän sen vuoksi pitää pistää KOKONAAN välit poikki? Nimittäin sekään ei ole normaalia. Jos aiot tervettä suhdetta miehesi vanhempiin, sekä terveellä pohjalla olevaan avioliittoon, niin ei sen pitäisi perustua kostolle. Normaalimpaa olisi olla teidän miehen kanssa oma perheenne, joka voisi säilyttää kohtuulliset välit. Ei tarvitse olla ylimmät ystävät, mutta ei pahimmat vihamiehetkään. Nimimerkkisi "kristallin valo tai kristallinkirkas" kertoisi että pidät itseäsi täysin puhtaana.... kaikkeenko?
En nyt tarkemmin ala selitellä taustoja. Kostomielellä ei välejä katkaista, ollaan toki yritetty muulla keinoin. Appivanhemmat uhkailee, huorittelee ym epätervettä jota ei tarvitse kestää keltään. Enkä kuvittele olevani mitään sen kummempaa kuin olen. Ja itse jotenkin kestäisin, mutta mieheni ei jaksa heidän huutoa kuunnella.
vaan riittää että miniän naama ei miellytä,syy siis miniässä kun vääränlaisella naamalla varustettu....ei ei,kyllä täällä jokaisen kukkasen pitäis saada kukkia....erikseen on sitten ihmiset,jotka kerjäävät riitaa tekevät oikeasti ilkeitä asioita,kiusaavat toista,silloin on oikeus puolustautua....mutta useastikin anoppi yksin alkaa keittää soppaansa,mustasukkaisuuksissaan tai kateuksissaan:)..mutta kaikki anopit ei ole sellaisia vaan mukavia ihmisiä....
Hyvin tuttua minullekin, kaikenlainen mustamaalaminen, moittiminen ja huorittelu. Lopulta lopetin tykkänään anoppilassa käymisen ja kahden kesäloman poissaoltuani sain kirjeen.. Kirjeenvaihdon edetessä tuli sitten ilmi ettei anoppi muista ollenkaan esim huoritteluja ja ettei hän ainakaan tietystikään ole mitään niillä tarkoittanut :OP Tämähän ei tietenkään anna ihmisestä mitenkään hyvää kuvaa sekään: A) ihmisellä on silloin tapana puhua mitä sattuu ilman minkäänlaista vastuuta sanomisistaan B) muistamattomuutta käytetään tekosyynä jolla yritetään vastuu vierittää kuulijalle/kohteelle yms Anoppi itse ei ole ikänään kestänyt yhtään mitään itseensä millään tavalla kohdistuvaa. Esim kerran laitoimme anoppilassa ruuan mieheni aloittesta, anoppi loukkaantui koko illaksi (no, paasto toki tekee hänelle hyvää:O) ja sulkeutui makkariinsa mieltä osoittamaan..! No, olen tulkinnut tilanteita siis siten ettei meidän luonteet ilmeisesti oikeen sovi yhteen jolloin on kaikille parempi etten liikoja aikaani vietä anoppilan katon alla. Voin suositella - elämä on lopultakin liian lyhyt käytettäväksi liialliseen uhrautuvuuteen.
Uskon että useimmat anopit ovat mukavia ja tavallisia, jos ei muuta niin melko neutraaleja. Nämä luonnevikaiset anopit taas näkyvät kauas... ja vanha sananlasku pätee kai, että "yksi mätä omena pilaa koko korillisen" tai "hyvä kello kauas kuuluu, paha vielä kauemmas". Anopeissa sekä miniöissä on aina joitain epäkelpoja yksilöitä, joisen ei koskaan olisi kuulunut pariutua yhdenkään miehen kanssa.
Miehesi oli rohkea. Oli varmaan vaikeaa hänelle katkaista välit äitiinsä, mutta sinä olet hänen nykyinen ja tulevaisuuden perhettä. Huonot välit appivanhempiin syö parisuhdetta. Ainakin minulle kävi niin. Päätin itse lähteä pitkästä parisuhteesta. Sain vimein tarpeekseni olemattomista juoruista joita korviini alkoi tulla En ole ollut ikinä läheinen appivanhempiini enkä ole koskaan kertonut tai jutellut heille mitään itsestäni, mutta olinkin yhtäkkiä nainen joka teetätti lapsia miehellä, jotta voisin saada kunnon korvaukset elatusavuista. Olin kuulemma rahanahne nainen yms...Olen yllättynyt syytöksistä, koska emme ole mieheni kanssa naimisissa enkä halua tai edes voi saada hänen rahojaan..Sain tarpeekseni 12 vuoden jälkeen. Huoltajuuskäsittelyn jälkeen minä aion olla vahva ja onnellinen nainen. Kukaan ei enää satuta minua niin henkisesti kuin fyysisestikkään. Ei enää huonoja appivanhempia tai miestä joka roikkuu vanhempiensa hameenhelmoissa.
Löytyyhän näitä saman kokeneita kuin minäkin. Ainut vaan, että mies lähti ja toiseen perheeseen. Tästä sitten "keskusteltiin" anopin kanssa, olipahan keskustelu, voi v.... sentään. Ajattelin, että tämä vierailu jäätelöpaketin kera kun on ohi, niin se on anopin viimeinen vierailu se, mulle riittää ja lopullisesti, mun ei tartte enää kuunnella, varsinkaan kun oma poikansa oli se joka huoraamaan alkoi. 10 vuotta ainut syyllinen minä, anoppi vittuili ja mies ei puolustanut koskaan, voi sitä riitelyn määrää. Yritin kaikkeni kun selvisi, että mies haluaa erota, otin idiootti kaikki syyt nöyrästi itselleni ja pyytelin anteeksi, halusin pitää perheen kasassa, ei auttanut, mies lähti ja anoppi vittuili. Nyt kun erosta on aikaa vuosi, niin olen alkanut ajattelemaan, että mitä se munkin elämä olisi ollut, jos minä olisin päättänyt olla hiljaa ja kuunnellut seuraavat 30 vuotta anoppini ainaista tyytymättömyyttä ja mies ei olisi koskaan puolustanut, mitä se sellainen ihmisen elämä on? Sen vähän mitä exän kanssa joudun lasten vuoksi olemaan tekemisissä, niin sieltä huokuu se mun syyllistäminen ja oman äidin kehuminen edelleen. Tiedän toki, että on olemassa hyviäkin anoppeja, koska heistäkin kokemusta löytyy, sitten vain ei ole heidän poikiensa kanssa onnistunut ;) Toivon joskus löytäväni miehen jolla on hyvät välit vanhempiinsa, mutta vanhemmat antavat myös heidän aikuisen pojan elää omaa elämäänsä omien valintojensa kanssa, mitä tuosta on hyötyä haukkua heidän puolisoitaan, kannattaisi miettiä millaiseen tilanteeseen sen oman pojan laittaa, seilata siinä välissä sitten, kun molemmilla rannoilla on hänelle tärkeitä ihmisiä. Minä en vain sitten ollut tärkeä miehelleni, koska hän salli äitinsä ilkeän käyttäytymisen :(
Itsellänikin on kokemusta täysin järkyttävästä anopista. Mieheni ei oikein kunnolla koskaan pistänyt äitiään ruotuun. Itse laitoin kaksi kertaa välit poikki, joka aina auttoi hetkeksi. Meille tuli ero ja yksi iso syy oli anoppi ja se miten hän vaikutti suhteeseemme. Nykyään olen uudessa suhteessa lapsineni. Ex-anopin kanssa en ole tekemisissä, enkä aio ollakaan. Ex-miehen kanssa olemme hyvissä väleissä ja kyllä hänenkin silmät aukesivat eron jälkeen ainakin jonkun verran, koska äitinsä haukkui minua jopa lapsillemme. Minkäs luonnehäiriöinen itselleen mahtaa.
Joskus miniätkin joutaisivat katsoa peiliin, vika löytyy usein sieltä. Mies on äitinsä lapsi ja miksi miehen pitäisi katkaista välit omaan äitiinsä sen takia että on mennyt naimisiin. Miksi pitää valita jompi kumpi? Kyllähän jokainen rakastaa omaa äitiään.Rakkaus äitiä kohtaan on tietysti erilaista kuin omaa vaimoa kohtaan. Loppupeleissä veri on kuitenkin vettä sakeampaa;) Miniöistäkin tulee joskus anoppeja.
Itse olen eronnut, syistä joihin ex-anoppi ei liittynyt millään tavalla. Toivoisin vielä löytäväni uuden miehen ja uusio-anoppikin olisi tervetullut.
Ihmissuhteet ovat rikkaus, kaikkien kanssa voi tulla toimeen jos haluaa. Mitä pahaa siinä on jos mummo sanoo mielipiteensä, sehän on vain mielipide???
kanssa ei voi tulla toimeen. On parempi juosta karkuun ja lujaa. Persoonallisuushäiriöinen äiti sairastuttaa myös lapsensa: ei pidä kärsiä turhaan, vaan pysyä kaukana tällaisten äitien pojista.
"sehän on vain mielipide"
voi olipa taas typerä viesti täynnä moraalikakkuja joltain, joka ei tiedä, miten tukalat oltavat voi kehkeytyä kun anoppi on aina suuna ja päänä.
KAIKKEA EI TARVITSE SANOA ÄÄNEEN MISSÄ TILANTEESSA TAHANSA, VAIKKA OLISI MITÄ MIELTÄ!
Täällä ei mies tullut katumapäälle jätettyään vanhempansa naisen vuoksi, vaan jätettyään naisensa vanhempien vuoksi. Vanhemmat lähestulkoon pakottivat miehen eroamaan (uskomatonta kyllä, että näin voi tapahtua, kun kaikki tässä aikuisia ihmisiä ollaan, mutta keinoja näköjään löytyi).
anoppi-miniä-riitoihin osallistuvista ei ole mitään psykopaatteja tai luonnehäiriöisiä vaan ihan tavallisia ihmisiä. yksi syy riitoihin on että vanha polvi ei välttämättä ymmärrä että poika perheineen ei ole osa anopin perhettä.muutkin vanhat traditiot vaikuttavat.
itseäni on aina kyrsinyt kun joku voi kuvitella että minun yksityiselämäni kuuluu hänelle vain siksi että meillä on pari yhteistä geeniä.
Et varmaankaan antaisi edellisen polven edustajien määrätä huushollisi käytännöt.
Eikö se olekin sinulle itsestään selvää! Ei siitä ole tarpeen edes neuvotella.
Miksi jotkut sallivat asioihinsa sekaantumisen, sitä en käsitä. Kotini on linnani, sanotaan. Kun panee ovensa kiinni, saa olla lain puitteissa kuten parhaaksi katsoo.
Mutta jos perhessä on väkivaltaisuutta tai muuta pahennusta, olisi oikein, että siihen sitten puuttuisivat muut. Se on mielestäni sukulaisuuden yksi piirre. Puututtava on, jos toisella menee tosi huonosti! Apua ei saa kieltää sillä asenteella, että jokaisella on oikeus elää kuinka haluaa. Lasten etu pitää aina olla ensi sijalla.
Tästähän ei nyt ole kysymys, mutta tulin sitäkin ajatelleeksi.
"Valmistelee välien katkaisua". Höh.
Miksi pitää valmistella ja mitä se tarkoittaa? Ei tarvitse hyljätä ketään. Itsenäistytte vain ihan rauhallisesti.
Pidennätte välejä tapaamisissa. Poika soittakoon kerran kuussa mitä-kuuluu-soiton.
Pitäkää iltaisin puhelin kiinni. Älkää olko yhteyksissä, eihän sitä tarvitse sen kummemmin eritellä.
Ei tarvitse olla dramaattinen ja katkaista välejä. Osoitatte vain, että olette huomanneet selviävänne ilman vanhempia. Helpompahan se on heillekin, jos eivät kerran ole teistä niin innostuneitakaan. Saavat olla rauhassa.
Miehen kuuluu seistä vaimonsa takana tilanteessa kuin tilanteessa. Hieman arveluuttavaa välien katkaisu on siinä mielessä että se voi toki viestittää jostain hiukka pieleen menneestä äiti-poika suhteesta joka sitten taas voi vaikuttaa miehesi suhtautumisene vaimoonsa ja lapsiinsa.
En tiedä minkä ikäinen olet, ja miehesi, ilmeisesti aika nuoria, koska vanhempana vaikeaa muuttaa ihmistä. Olet onnen tyttö. Sinulla on oikea mies, jolle sinä olet ykkönen eikä oma äiti. Näin se pitääkin olla oikealla aikuisella miehellä. Mieheni on yli nelikymppinen, ja minä tulen vanhempiensa jälkeen, ilmeisesti kovin yhdentekevänä. Sitä ei aluksi huomaa, sitten alkaa tajuta asioista. Ole vain ihanan rakastettava miehellesi, koska hän ansaitsee kaiken rakkautesi!