Olen eroamassa miehestäni (avioero), nii olenko vastuussa mieheni veloista erottuamme? Voiko ex-mieheni vaatia et maksan niitä myös eron jlkeen?
Velat?
Tsl
151014
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
vastuussa miehesi veloista avioliiton aikanakaan. Avioliittoon kuuluu velkojen erillisyyden periaate. Miehesi velat voivat vaikuttaa osituksessa, jos teillä ei ole avioehtosopimusta.
Jos velat on miehesi nimissä etkä ole takaaja , et ole vastuussa.
yhdessä haettu, koska ne on liian suuria yhdellä palkansaajalla. Siksi ne on yhteisvastuullista lainaa. Samoin yleensä kaikki muukin vähänkin suurempi laina on yhteisvastuullista.
Luultavasti ei. Avioerossahan tilanne menee niin, että omaisuus pistetään toiselle puolelle ja velat toiselle ja sitten maksetaan tasinkoa. Eli rautalangasta, jos teillä on kaksi autoa ja sinä saat sen tonnin menopelin ja mies sen kymppitonnin, niin siinä on sitten korvattu niitä miehen velkoja 5500 eli hän vastaa niistä. Jos laskette irtaimistoa eli telkkua ja haarukoita tulevan sinulle enemmän, niin maksat tasinkoa. Kaikki pannaan tasan viimeistään oikeudessa, niin velat kuin omaisuuskin eli jos miehellä on velkaa enemmän kuin teillä omaisuutta, niin osallistut kyllä miehesi velkoihinkin. Tietysti riippuu teidän keskinäisistä sopimuksista ja velkojista, mihin suostuvat. Periaate on kuitenkin se, että velat ja omaisuus menee puoliksi eli voit olla vastuussa.
asiaa vastauksessa. Ensimmäiset kolme vastaajaa liekö eronneet avioliitosta ollenkaan. Osituksessahan huomioidaan varat ja velat ja sitten katsotaan kumman pitäs maksaa tasinkoa. Sekinhän on sitten sovittavissa miten asia hoidetaan. Tai kai tasingon maksaja saa päättää miten asian hoitaa. Mutta 1. paperin jätön jälkeen ei enää uusista veloista/varallisuuksita ole vastuuta/oikeuksia. Sitä ennen olevat ynnätään ja räknätään omaisuus. Siis jos ei ole ehtoa.
mutta kuten sanoin, niin velat vaikuttavat osituksessa, jos ei ole avioehtoa. Eli ensimmäinen vastaus (vastaukseni) oli oikein.
täyttä paskaa: "Luultavasti ei. Avioerossahan tilanne menee niin, että omaisuus pistetään toiselle puolelle ja velat toiselle ja sitten maksetaan tasinkoa. Eli rautalangasta, jos teillä on kaksi autoa ja sinä saat sen tonnin menopelin ja mies sen kymppitonnin, niin siinä on sitten korvattu niitä miehen velkoja 5500 eli hän vastaa niistä. Jos laskette irtaimistoa eli telkkua ja haarukoita tulevan sinulle enemmän, niin maksat tasinkoa. Kaikki pannaan tasan viimeistään oikeudessa, niin velat kuin omaisuuskin eli jos miehellä on velkaa enemmän kuin teillä omaisuutta, niin osallistut kyllä miehesi velkoihinkin. Tietysti riippuu teidän keskinäisistä sopimuksista ja velkojista, mihin suostuvat. Periaate on kuitenkin se, että velat ja omaisuus menee puoliksi eli voit olla vastuussa" Osituksessa lasketaan molempien nettovarallisuus (varat-velat) ja lasketaan ne yhteen (mikäli velat ovat varoja suuremmat, on nettovarallisuus 0). Tämä jaetaan puoliksi ja tämä arvo on avio-osa. Mikäli toisen nettovarallisuus ei ole avio-osan suuruinen, suorittaa varakkaampi puoliso erotuksen tasinkona. Eli toisin kuin lainaamani kirjoittaja sanoi, niin velkojen erillisyyden periaate on voimassa. Eli jos ei nimeä paperissa, niin et vastaa. Velat vaan huomioidaan osituksessa, jos avioehtoa ei ole. Tasingon suoritusoikeus voi realisoitua, mutta vastuuta toisen veloista ei synny! Eikä avioerossa panna kaikkea tasan! Hyvänen aika, miten avioeron läpikäyneet voivat olla tietämättömiä!
"no nyt oli jottain asiaa vastauksessa" Ensimmäiset kolme vastasivat aloittajan kysymykseen, joka koski vastuuta veloista. Tuo jota kehuit koski eri asiaa (omaisuuden ositusta) ja sekin puutaheinää. Kukaan ei ole vastuussa toisen aikuisen veloista, oli naimisissa tai ei. Mutta jos kyseinen velka ei olekaan sen exän oma, vaan yhteisvastuullinen, niin silloin se on yhteisvastuullinen eron jälkeenkin. Siksipä kannattaisikin aina kummankin ottaa omat lainat eikä koskaan yhteistä. Jos aloittajalla on varoja X enemmän kuin velkaa Y ja ja ex-miehellä päinvastoin, niin exän varallisuudeksi lasketaan osituksessa 0, ja aloittaja maksaa tasinkoa määrän (X-Y)/2 ellei ole avioehtoa. Miehen oma asia on juoko hän rahat vai maksaako niillä velkojaan. Kaikille avioliittoon aikoville pitäisi järjestää pakollinen kurssi, jossa tämmöiset asiat käydään läpi.
No voi helvetti ! Äiti kuoli just, ja perukirjaa ei oo vielä tehty, mutta ei ole avioehtoa ja ajattelin heittää aviomiehen huitukkaan. Viekö se nyt sitten jotain pesästä mennessään ?
Avioerossa katsotaan eron vireillepanon tilannetta. Otetaan kaikki varallisuus ja velat huomioon. Ne jaetaan puoliksi, ja kumpi saa enemmän nettovarallisuutta, maksaa puolet nettovarallisuuksien erotuksesta tasinkoa toiselle. Tähän ei huomioida avioehdon alaista varallisuutta, eikä sellaista varallisuutta, joka on rajattu avio-oikeuden ulkopuoliseksi lahjakirjassa tai testamentissa. Perinnön kohdalta en ole ihan varma ajankohdasta osituksessa : onko se kuolinpäivä vai päivä, jolloin perunkirja saa lainvoiman. Mutta luulen, että sinulle tuleva perintöosuus huomioidaan osituksessa. Käytännössä siis miehesi on oikeutettu puoleen siitä.
Luulin olevan niin, ettei peritty omaisuus kuulu tuohon nippuun? No, luulohan ei oo tiedon väärtti. Kuka osaa sanoa varmasti?
auttaa vanhempia tekemään paperin, jolla kielletään lasten mahdollisten ex-puolisoiden minkäänlainen sekaantuminen perintöön (ei edes perijän lasten kautta). Ei maksa paljon, ja sen voi hoitaa pankissa.
varmasti, kun en ole ollut vast.tilanteessa. Mutta sellaista muistelen (luulen), että perintö ei kuuluisi tähän asiaan, mutta esim. lasten kuolema antaa miehelle oikeuden saada osuus perinnöstä??? Olenko ihan hakoteillä?
Tuo lapsen kuolema liittyy puolisoiden keskinäiseen perintöoikeuteen. Puolison kuollessa toinen ei peri mitään, jos on lapsia. Mikäli yksi lapsista on kuollut, puoliso perii tuon kuolleen lapsen osuuden. Puoliso saa tietenkin toisen kuollessa, kuten avioerossa, omaisuutta avio-oikeuden nojalla, mikäli sitä ei ole suljettu avioehdolla pois. Vaimon saama perintö otetaan osituksessa huomioon nettovarallisuuksia laskettaessa, mikäli ei ole avioehtoa tai testamentissa määräystä, jolla se suljetaan avio-oikeuden ulkopuolelle. Ositukselle voi hakea sovittelua kohtuusperustein, jolloin tuo perintö saatettaisiin jättää huomiotta ositusta suoritettaessa. Mutta sovittelusta ei ole mitään takeita ja oikeudenkäyntikulut tulevat siitä maksettavaksi. Eli jos ei ole kovin suuri perintö, niin kannattaa miettiä, kumpi on taloudellisesti kannattavampaa: vaatia oikeudessa sovittelua vai maksaa tasinko mukisematta.
Perinnöt kuuluu tai on kuulumatta avioeropesään vainajan kuolinpäivän mukaan. Eli jos 1-vaiheen hakemus on jätetty käräjäoikeuteen ennen kuolinpäivää, niin ei kuulu pesään. Kuuluu pesään, jos kuolinpäivä on ennen ykkösvaiheen hakemusta. Ellei siis ole a)avioehtoa ja/tai b)testamenttia, jossa on vastaava "avioehto".