Ja taas kaduttaa

Äsken matkasin linja-autossa kotiini. Ihan normaali seutuliikenteen bussi oli kyseessä. Samalla bussilla matkaa teki pari naista. Olivat matkalla johonkin juhliin muutaman pyskin väliä minua kauemmas. Väkisin kuulin heidän keskusteluaan. Toinen, joka sattui istumaan selkä menosuuntaan, joten näin hänet hyvin, oli tulossa ystävättärensä polttareista, jotka olivat juuri loppuneet. En ymmärtänyt miksi jo niin aikaisin, mutta se ei tähän edes kuulu. Hän oli todella nätti ilmestys. Ei mikään missityyppi, vaan juuri nainen minun makuuni -söötti naapurintyttö. Hänellä oli myös kaunis ääni ja hänen puhuessaan minulle selvisi, että ajattelemme todella monista asioista samalla tavalla. HUomasin hänet heti paikalleni istuessani ja matkan aikana vain voimistui tunne, että voisin pyhittää loppuelmäni sille, että yrittäisin luoda hänelle edes yhden onnellisen päivän. En sano, ettei hän voisi sellainen ilmankin olla, sillä nytkin hän näytiti iloiselta, joskin sanoi olevansa väsynyt päivän juhlimisesta, mutta haluaisin tehdä hänestä vieläkin onnellisemman, ja jos siinä onnistuisin niin seuraavana päivänä vielä parantaa tulosta. Matkan aikana minulla olisi ollut montakin mahdollisuutta avata suutani ja neuvoa näitä naisia, koska toinen heistä oli joskus käynyt seudulla ja toinen ei koskaan. He pohdiskelivat poisjääntiään ja pelkäsivät ajavansa ohi pysäkkinsä ja muutenkin pohdiskelivat seutuun liittyviä asioita. Olisin heidän ihmettelemiinsä asioihin osannut antaa vastaukset ja varmistaa poisjäänti paikkansa ja pariin muuhunkin esiin nousseeseen ongelmaan antaa avun. Minä kuitenkin istua nökötin tuppisuuna paikallisen tavan mukaan. Sanaakaan en suustani saanut ja astuttuani autosta ulos jäin kaiholla muistelemaan tuota nättiä kaunis äänistä naista kirkkaine silmineen, teitämättä hänestä riittämiin, jotta voisin etsiä hänet uudelleen käsiini. Jälleen yksi hukkaan heitetty ainutkertainen tilaisuus elämässäni, jota tulen vielä pitkään katumaan. Toivottavasti edes te mut olette fiksumpia ettekä päästä näitä käsistänne vaan tartutte hetkeen ja tilaisuuteen.
2651
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Elämä lipuu ohitse yhtä varmasti kuin vesi vuoksessa. On hetkiä hypätä mukaan, sinä päätät hetkesi.. virta vain kulkee Poskella kaksi pisaraa, suolaista tai makeaa. Minä pyyhin tänään kaksi suolaista.. On aika jatkaa matkaa Elämä on täynä valintoja, itse omasi päätät

Äänestä
  • En kadukaan mitään tekemääni, vaan tekemättä jättämisiäni. Varsinkin tilaisuuksia, jotka eivät koskaan toistu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


onneton kulkija kirjoitti:

Äsken matkasin linja-autossa kotiini. Ihan normaali seutuliikenteen bussi oli kyseessä. Samalla bussilla matkaa teki pari naista. Olivat matkalla johonkin juhliin muutaman pyskin väliä minua kauemmas. Väkisin kuulin heidän keskusteluaan. Toinen, joka sattui istumaan selkä menosuuntaan, joten näin hänet hyvin, oli tulossa ystävättärensä polttareista, jotka olivat juuri loppuneet. En ymmärtänyt miksi jo niin aikaisin, mutta se ei tähän edes kuulu. Hän oli todella nätti ilmestys. Ei mikään missityyppi, vaan juuri nainen minun makuuni -söötti naapurintyttö. Hänellä oli myös kaunis ääni ja hänen puhuessaan minulle selvisi, että ajattelemme todella monista asioista samalla tavalla. HUomasin hänet heti paikalleni istuessani ja matkan aikana vain voimistui tunne, että voisin pyhittää loppuelmäni sille, että yrittäisin luoda hänelle edes yhden onnellisen päivän. En sano, ettei hän voisi sellainen ilmankin olla, sillä nytkin hän näytiti iloiselta, joskin sanoi olevansa väsynyt päivän juhlimisesta, mutta haluaisin tehdä hänestä vieläkin onnellisemman, ja jos siinä onnistuisin niin seuraavana päivänä vielä parantaa tulosta. Matkan aikana minulla olisi ollut montakin mahdollisuutta avata suutani ja neuvoa näitä naisia, koska toinen heistä oli joskus käynyt seudulla ja toinen ei koskaan. He pohdiskelivat poisjääntiään ja pelkäsivät ajavansa ohi pysäkkinsä ja muutenkin pohdiskelivat seutuun liittyviä asioita. Olisin heidän ihmettelemiinsä asioihin osannut antaa vastaukset ja varmistaa poisjäänti paikkansa ja pariin muuhunkin esiin nousseeseen ongelmaan antaa avun. Minä kuitenkin istua nökötin tuppisuuna paikallisen tavan mukaan. Sanaakaan en suustani saanut ja astuttuani autosta ulos jäin kaiholla muistelemaan tuota nättiä kaunis äänistä naista kirkkaine silmineen, teitämättä hänestä riittämiin, jotta voisin etsiä hänet uudelleen käsiini. Jälleen yksi hukkaan heitetty ainutkertainen tilaisuus elämässäni, jota tulen vielä pitkään katumaan. Toivottavasti edes te mut olette fiksumpia ettekä päästä näitä käsistänne vaan tartutte hetkeen ja tilaisuuteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu