Tapasin ihannemieheni. Hän on... ennen kaikkea oma itsensä. Sinut itsensä kanssa. Kohtelias ja mukava käytökseltään. Älykäs, muttei tee siitä numeroa. Hänelle on helppo puhua, hänellä on kanssani paljon yhteistä. Hän on lievästi ujo, jotenkin upean pohdiskeleva ja mietteliäs. Hänellä on lievä puhevika, mutta se ei häntä paljon haittaa - enää. Hän on ujoudestaan huolimatta selviytyjä, jolla on aivan omanlaisensa tapa katsella maailmaa. On hienoa päästä siitä tavasta osalliseksi.
Kaiken lisäksi hän on fyysisesti minulle juuri sopiva. En ole kovin pitkä, eikä hänkään ole. Meillä on juuri se ideaali 15 cm pituuseroa, joten häntä on helppo halata. Hän tuoksuu minun nenääni hyvältä. Hän puhuu omaa murrettaan mukavalla tavalla ja hänellä on - minun mielestäni - kaunis ääni. Ja kaunis, vilpitön katse ja hyvä tapa olla.
Hän on jotenkin niin vilpitön ja rehellinen. Älykäs ja suloinen. Samalla poikamainen ja kuitenkin tarpeeksi miehekäs.
Sanalla sanoen: hän on upea. Toki hänellä on omat virheensä, mutta koska hän on niin vilpitön, ne eivät haittaa. Ja hän saattaa ehkä pitää minustakin.
Olemme jopa molemmat 19-vuotiaita. Ainoa puute on, että hän asuu liian kaukana, että jutustamme voisi tulla mitään, ainakaan vielä pitkään aikaan. Mutta no, saa nyt nähdä.
On jotenkin niin hankalaa, kun kukaan ystävistäni ei nyt oikein voi kuunnella ajatuksiani hänestä. Heillä on kaikilla juuri tällä hetkellä omia, suurempia murheitaan, joten en kaiken kaikkiaan voi juurikaan kertoa kenellekään, miten paljon häneen olen ihastunut. Harmittaa vietävästi, että välimatka on näin suuri - monia satoja kilometrejä!
Tapasin hänet.
:::)
6552
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
kylläpä on lapsellista touhua. Etkö tajua sen, että mies on se joka löytää naisen eikä toisinpäin.. voi saakeli näitä feministi suomineitoja jotka halua olla miehiä.
riepoo..??? Pieleen mennyt baarireissuko, tulit ilman seuraa kotiin..?
Hei, come on..! Olet törmännyt mielestäsi poikkeuksellisen upeaan tapaukseen - ja poika pitää myös sinusta. No okei, välimatka ei tee asioista yksinkertaisia, mutta ette sentään asustele maapallon eri laidoilla! Itse ainakin yrittäisin, josko jutusta tulisi jotain - onhan kännykkä ja netti keksitty helpottamaan kommunikointia, ja kyllähän te varmasti sillointällöin nähdäkin voisitte..? Mieti nyt... Jos tässä onkin sellainen "once in a life time"-juttu?! Go for it!
Niin aionkin. Siinä nyt vain saattaa hieman kestää, välimatkan vuoksi kun ei voi nähdä niin usein ja tutustuminenkin on hitaampaa. Mutta kyllä se ehkä tästä.
sinulla on niin vahva "tutina" siitä nuoresta miehestä kuin mitä tuo aloituksesi analyysi kertoi, niin muutama sata kilsaa ei loppupeleissä ole este eikä mitään. Sinnikkyyttä se vaatii, mutta varmasti palkitsee :-)
Tiedän. Mutta välimatka on siis kyllä enemmän kuin "muutama sata kilometriä". Asumme ihan eri puolilla Suomea ja vieläpä sellaisissa kaupungeissa, joista on erittäin (!!!) huonot yhteydet siihen toiseen kaupunkiin. Olemme kyllä siis tietyllä tavalla tunteneet jo aiemmin, mutta nyt sitten vihdoin tapasimme oikeasti, kun kerrankin olimme samassa kaupungissa samaan aikaan. Nyt tässä oikeastaan ainoastaan toivon, etten pelkästään kuvitellut hänen kiinnostustaan :).