Hän, jonka olen luullut tuntevani muuttui täydeksi
hirviöksi vainoharhaisuuksineen. Pelkään henkeni puolesta enkä uskalla esim. lähteä kesämökille.
Tänäänkin epäili, että muka olisin lisännyt muurahaismyrkkyä hänen ruokaansa ja juomaansa.Pyrkii muutenkin holhoamaan minua ja osoittamaan muille, että olisin muka holhouksen tarpeessa. Minun tuskin tarvitsee todistaa olevani täysissä ruumiin ja sielun voimissa. Olen keskustellut lapsieni kanssa tilanteesta ja sanonut ryhtyväni asian vaatimiin toimenpiteisiin.
Oikeasti onko muilla vastaavia kokemuksia?
Tämä tuntuu kovin raskaalta kaikkien yhteisten vuosien jälkeen.
Kuka on ?
Pelkään
2454
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
psykoosioireilta.
ja kiireesti. Jos muutos on noin yht'äkkinen, täytyy hänen mielenterveytensä olla järkkymäsä.