Onko kenellekään tullut täydellistä stoppia suhde-elämään ja tajunnut näinkin nuorena että ei jaksa enää niitä?
Ei jaksa sitä kimuranttia suhdepeliä kun olisi tahtonut vain löytää ihmisen joka ymmärtää ja jonka kanssa olla.
Toki, joitakin tarjokkaita on ollut mutta kun tuntuu niin vaikealta ihmisten kanssa jotka eivät sovi yhteen siihen mitä ihmiseltä odottaa. Kun miettii itseään ja kattoo sitä toista niin ei vain näe että se tulisi kestämään eikä yhteen sovittaisi.
Onko kenellekään muulla tullut tunnetta että toisaalta ei huvittaisi olla yksin vaan kaipaa rakkautta mutta toisaalta se hinta jonka joutuu maksamaan siitä että "pääsee" aloittamaan suhteen jonkun kanssa jonka kanssa ei kuitenkaan asiat toimi on liian korkea maksettavaksi?
Ensin ihmissuhteeni olivat väljähtäneitä ja nyt oltuani aktiivinen yrittäessäni löytää oikeaa suhdetta ja rakkautta on tullut jonkinlainen totaalinen burn-out rakkauselämässä.
Ei jaksa enää
vaille 30 mies
141307
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Pelkästään suhteisiin ja luopunut yrityksestä/ajatuksesta, vaan väsynyt koko elämään. Tapasin sen oikean kun en enää etsinyt, eikä tarvinnut mitään yrittääkään kun kaikki tuli luonnostaan. Älä sinäkään väkisellä etsi, mutta tunnista mahdollisuus kun se tulee kohdalle ja tartu siihen.
Voihan se olla että se sun kohdalla sattui mutta ei se kaikkien kohdalle noin vain satu. Tosiaan oli hiljaista suhde-elämässä ja ajattelin juuri tuolloin että "se tulee kun on tullakseen". Sitten yritin olla aktiivinen että jotakin löytyisi ja oli joitakin tuollaisia "mahdollisuuksia" mutta ei niistä mitään rakentunut monestakin syystä ja nyt on tullut seinä vastaan. Enkä tiedä olenko väsynyt elämään, en vain usko enää rakkauteen kohdallani. Sellaiset puolivillaiset suhteet eivät vain kiinnosta ja sitten kun ajattelee löytäneensä jotain oikeasti merkittävää niin se menee päin mäntyä. Toisaalta on kyllä sellainen mieli että sen on tapahduttava tässä lähiaikoina koska lähempänä 40-vuotiaana ei enää huvita koko touhu. Olen siis väsynyt aloittamaan aina alusta ja odottamaan sekä etsimään. Rakkaus on oikeasti kuollut jotenkin sisälläni ja varmaan myös silmistäni.
Tää on outoa mun mielestä: "Toisaalta on kyllä sellainen mieli että sen on tapahduttava tässä lähiaikoina koska lähempänä 40-vuotiaana ei enää huvita koko touhu." Ensinnäkin, miksi 40-vuotias ei voisi eikä saisi enää rakastua? Miksi sä kuvittelet tietäväsi millainen sä olet silloin, kun et voi tietää ja haloo!! Siihen on yli 10 vuotta aikaa. Joo, totta, kyllästyminen voi iskeä, totta, kaikilla ei ole yhtä hyvä säkä, mutta sä olet kyllä siinä kohtaa hölmö, jos teet niin, että jos se NYT ei tule, niin sitten, ajattele, 4kymppisenä, tapaat elämäsi naisen, niin dumppaat sen, koska "ei enää huvita, mä oisin halunnu sen sillon", niinkun sulla ei muka muuta tekemistä tässä välissä olis. Hanki ura, hanki harrastuksia, mene takaisin kouluun. Tee uusia juttuja, unohda oikeesti se suhde nyt, kun olet kerran kyllästynyt siihen. Mutta älä hyvä mies koko elämääsi suunnittele muutaman vuoden perusteella! Sä olet alle 3kymppinen, joten sä olet ollut aikuinen ALLE 10 vuotta! Joten et kovin kauaa. Aina kiirehditään, painostetaan ja hoputetaan, miten heti aikuisuuteen astuessa pitää olla jo pari ja kaikki. Ei tarvitse, ei sulla ole mikään kiire. Miehet ehtii tehdä lapsetkin hyvin 4kymppisenä. Joten lopeta se kaipaus ja tee välillä jotain muuta. Anna itsesi olla väsynyt ja tee jotain muuta.
nyt niin miten väsynyt olen jo 40-vuotiaana? Ei kuule sitten enää vain huvita kun nytkään ei jaksaisi. Ura on tulossa, on harrastuksia, kouluja on käyty. En kaipaa elämääni enää 40-vuotiaana ihmiseen tutustumista jonkun saman ikäisen naisen kanssa jolla on lapsia tai joka on samalla tavoin väsynyt. "Aina kiirehditään, painostetaan ja hoputetaan, miten heti aikuisuuteen astuessa pitää olla jo pari ja kaikki. Ei tarvitse, ei sulla ole mikään kiire. Miehet ehtii tehdä lapsetkin hyvin 4kymppisenä." Ei tämä kiire tule ulkopuolelta vaan tunteista. Ei yksinkertaisesti huvita enää.
Todellakin! Olen muutama vuosi sitten kokenut totaalikyllästymisen ja ollut yksin siitä saakka. Suhteet ovat olleet petosta tavalla tai toisella, avoliitto ihan kauhea ja viimeisin mies, oli oikea pohjanoteeraus. Sain tarpeekseni siitä valehtelusta ja pelaamisesta, mustasukkaisuudesta, roikkumisesta, määräyksistä, suurista odotuksista ja painostuksesta jne. Tarjokkaita on ollut, ei se siitä ole kiinni, vaan se, mikä tuntuu olevan heidän oikea tarjontansa, ei vastaa millään tavalla mun toiveita. Olen aivan kyrpiintynyt. Nuori, vanha, komea tai ruma. Aina sama virsi. Käsi ojossa ollaan ottamassa, eikä mitään anneta takaisinpäin, tosin, sehän on nykyajan trendi myös ystävyyssuhteissa. Että sitä kimuranttia suhdepeliä tuntuu riittävän myös ystävyyssuhteisiin saakka. Joten, ei jaksa enää. Ei kiinnosta olla ystävien roskasäiliö, eikä miesten itsetunnon pönkittäjä. Ei kiinnosta enää olla tuttujen hyötypankki eikä parisuhteitten äiti ja kannattelija. Mä ajattelin tästä lähtien tuijotella myös omaan napaani ja hoivata itseäni, pönkittää omaa itsetuntoani. Että kyllä, täydellisempää stoppia saa hakea.
tuntemuksia hyvin tarkkaan. Ihan samat fiilikset. Tosin vähemmän on kokemusta ihmissuhteista eikä ole avoliittoa takana ja kysyntääkään ole ollut niin paljon. Niin kyllästynyt ihmisiin mutta toisaalta kaipaisi rakkautta että vituttaa. Ei vain jaksa sitä leikkimistä ja miten asioita tehdään aina niin vaikeita. "Ei kiinnosta olla ystävien roskasäiliö, eikä miesten itsetunnon pönkittäjä. Ei kiinnosta enää olla tuttujen hyötypankki eikä parisuhteitten äiti ja kannattelija." Olen tehnyt samoin. Leikkaan kaiken kuolleen painon pois. Olen siis tuo aloittaja.
Terkuin neljää kymppiä lähestyvä, joka kumminkin ajattelee, että mielenkiintoista elämää on vielä edessä. Ei se toinen ihminen ole se elämän onnen tuoja, se löytyy ihan siitä omasta tekemisestä ja mielenkiinnon kohteista elämässä, kun niitä voi olla hyvien ihmissuhteidenkin ohella muutkin jutut. Elämässä ja maailmassa riittää tutkittavaa ja seikkailtavaa.
saman ikäinen ja tullut aivan samaan tulokseen. On helpompaa tappaa haaveensa ja antaa vaan olla. Mikään ei ole sellaisen rämpimisen arvoista. Joskus sitä tietysti kaipaa toista vierellensä, mutta on parempi vaan hyväksyä tosiasiat ja pyrkiä muiden asioiden ajattelemiseen. Olen pikkuhiljaa pyrkinyt lopettamaan kaikki ihmissuhteeni, sillä koen, etten pysty enää antamaan tai saamaan mitään. Kaikki eivät vain ole sopivia ihmisten väliseen kanssakäymiseen. Syitä tähän on varmasti monenlaisia, mutta se on oma johtopäätökseni asioista.
yksin, muttei ihan liian monenkaan ystävä ,eikä varsinkaan ystävien sylkykuppi. Pari hyvää ystävää riittää mulle. Onhan sitten perhettä, sukua, työkavereita ja muita hyvän päivän tuttuja. Itse olen myös sellaisessa työssä, jossa joudun kuuntelemaan ja puhumaan ihmisten kanssa paljon ja se aiheuttaa ajottain, että työpäivän jälkeen haluan olla jo totaalisen hiljaa välillä ja ihan omassa rauhassa ainakin jonkun aikaa. Tämä kirjoittamalla kommunikointi tuntuu ihan kivalta vaihtoehdolta puhumisen sijaan.
yksin ei tietysti pysty olemaan, vaikka mieli tekisikin. Oma työni painottuu myös paljon ihmisten väliseen kanssakäymiseen, että vapaa-ajalla haluan olla mahdollisimman rauhassa. Ei ole mielenkiintoa tavata ketään. Perhettä nyt on tietysti joskus tavattava, mutta muuten tahdon olla yksin. Joskus huomaan jo työpäivän lopulla, etten oikein jaksaisi enää työkavereidenkaan seuraa, vaikka he ihan mukavia ovatkin. Harmi vaan, kun osa entisistä ystävistä ei oikein tahdo ymmärtää tätä valintaani. Tosin yhteyksien katkaisu heihin ei johdu pelkästään tarpeesta olla yksin.
kostautuu.Se ihminen voi tulla vastaan silloin, kun sitä vähiten odottaa. Itse vasta vajaat 5 kk sitten eronneena en edes ole haikaillut kenenkään miehen perään ja se erosurukin vie oman aikansa ennen kuin kenenkään seuraan edes viitsii hakeutua sillä mielellä, ja mulla on ollut muutakin tekemistä elämässä. Ei se varmasti itsetarkoitus ole, että on pakko seurustella. Ensin pitää olla sinut itsensä kanssa, että kykenee tulemaan toimeen toisen kanssa.Oletko oppinut olemaan välillä yksin vai oletko hypännyt aina edellisestä suhteesta seuraavaan? Tunnetko itsesi, millainen olet? Oletko oppinut entisistä parisuhteistasi? Mitä itse haluat elämältä? Ei se parisuhde kestä pelkän tunnesiteen voimin, sen eteen on myös tehtävä töitä eli oltava aktiivinen ja joustava. Se toinen ihminen ei ole ikinä samanlainen kuin sinä, kompromisseja joutuu väkisinkin tekemään. Kun itse olen alkanut seurustelemaan, niin aina mukana on ollut se ihastumisen tunne ja jopa rakastuminen ja vasta sitten olen alkanut tutustumaan varsinaisesti siihen ihmiseen millainen hän. Ehkä se pitäisi lähteä liikenteeseen sitten ihan toisin päin. Itse en kaipaakaan elämääni jotain samankaltaista ihmistä kuin itse olen, sillä on ihanaa kun se toinen on niin erilainen kuin minä. Mut tietysti ne arvot, ajatukset ja odotukset elämältä voisivat suurinpiirtein olla samankaltaisia. Edellisessä suhteessa itselleni tuotti suuresti ongelmia luottaa siihen toiseen, kun toinen oli mokaillut elämässään ja oli varmasti itsestäänkin ihmisenä epävarma ihan sen mokailunkin vuoksi. Arvomaailmoissamme oli eroja. Tunsin välillä itseni lähinnä äidiksi, joka papattaa ja saarnaa ettei noin saa tehdä. Myös uskon puute vaivasi, että en uskonut siihen, että hän kykenisi kantamaan vastuuta. Ehkä en antanut edes mahdollisuutta hänelle yrittää, olisi vaan pitänyt uskoa ja luottaa. Puhuminen parisuhteessa on myös tärkeää, loppuaikoina mies ei puhunut enää paljonkaan ja sekin toi mulle sitä epäluottamusta häntä kohtaan.Ei kukaan toisen ajatuksia voi lukea, itse niistä pitää kertoa.
vähän liiankin hyvin. Liikaa en ole yrittänyt vaan mielestäni aika sopivasti kun aiemmin kun en yrittänyt ei tapahtunut mitään. Ihmiset toitottavat tuota että se tulee vastaan silloin kun sitä vähiten odottaa. Se on satua. Ei niin käy kuin harvojen kohdalla. "Oletko oppinut olemaan välillä yksin vai oletko hypännyt aina edellisestä suhteesta seuraavaan? Tunnetko itsesi, millainen olet? Oletko oppinut entisistä parisuhteistasi? Mitä itse haluat elämältä?" Nuo ovat tarpeettomia kysymyksiä. Olen ollut yksin liiankin pitkään. Ihminenhän oppii itsestään jatkuvasti uutta myös. Miten se mitä olen oppinut aiemmista parisuhteista merkitsee tässä asiassa mitään? Tahdon elää tasapainoista ja monipuolista elämää jossa rakkaus olisi yksi osanen. Se puuttuu ja se harmittaa mutta en jaksa tällaista väkisin vääntöä jota ihmissuhteet nykyisin ovat. " Ei se parisuhde kestä pelkän tunnesiteen voimin, sen eteen on myös tehtävä töitä eli oltava aktiivinen ja joustava. Se toinen ihminen ei ole ikinä samanlainen kuin sinä, kompromisseja joutuu väkisinkin tekemään." Totta kai joutuu tekemään. Sinä voit puhua aktiivisuudesta ja joustavuudesta mutta siinä tulee rajat vastaan jos se toinen osapuoli ei ole valmis siihen. "ihastumisen tunne ja jopa rakastuminen ja vasta sitten olen alkanut tutustumaan varsinaisesti siihen ihmiseen millainen hän." Minulla se ei toimi noin. En minä ihastu tai rakastu ihmiseen ennen kuin tunnen häntä ja nyt huomaan että ei edes jaksa kiinnostaa tutustua. Tajusin muuten juuri loppuviestistäsi ettet sinä kommentoinut minun ongelmaa vaan enemmän kerroit omista ongelmistasi. Mikä on ok, muttei ratkaise minun asioita suuntaan tai toiseen. Valmis olisin tekemään töitä suhteen eteen mutta sellaisia kumppaneita jotka soveltuvat minulle ja jotka ovat valmiit tekemään saman ei vain löydy. Minä taidan vain unohtaa ja olla yksin. Paljon helpompaa.
Jokaisella on joka viikko 1-2 'ei-huvittais'-päivää.Et ole ainoa.Yleisimmät murheet ovat näitä,että kun ei toiveiden mukaisia tapahtumakäänteitä saa aikaan elämässään.Helpointa on muiden syyttely,ja ärsyyntyminen on helpointa paremmin pötkiville.Kuitenkin aikuisethan tajuaa,et omat läheiset ainoastaan kykenevät jeesaamaan,ja sekin on, et pää pystyyn jne.Itse en usko,että kohtalo voisi saattaa yhteen miehen ja naisen.Naiset luovuttavat naisen miehelle,joka on miesten kesken päättänyt saada juuri kyseisen naisen ;D Sivulliset saattavat pähkäillä niitä näitä,mutta on oma haverisi,jos jätät kissaluukun auki.
kuule jo pitemmän aikaa.
Ihmettelen suhtautumistasi asiaan.
Juuri tuota naisten metsästämistä en jaksaisi ainakaan. Rasittaa nykyaikaisten ihmissuhteiden kierteet ja se miten pitää laittaa itseään likoon vaikka mistään ei ole mitään takuita ja ihmiset muuttavat mielipiteitä päivittäin.
Ei vain jaksa leikkiä enää.