Olisi varmaan kirjoitettava yh-palstalle, mutta petyin keskustelun olemattomuuteen selatessani. Kysynkin että millä ajalla, teistä ainakin ne, jotka ovat eroamassa, ajattelette hankkia niitä uusia kumppaneita? Olen itse eronnut useampi vuosi sitten, ja tuntuu, että uuden kumppanin etsimiseen ei ole aikaa sillä jolla lapset ovat. SAmalla alkaa tuntua, että vieraan ihmisen tuominen omaan perheeseen on niin suuri juttu, että se ei ihan hetkessä onnistukaan. Ikäkin tekee tehtävänsä - enää ei usko sokeasti mitä vain, ennakoi ja harkitsee ja punnitsee. Itsestäni tuntuu että pettäisin lapseni jotenkin, jos yrittäisin uudelleen muodostaa parisuhdetta jossa asutaan yhdessä. Toki lapset siihen tottuvat, ja ehkä sekin päivä vielä koittaa. Mutta jotenkin tuntuu, että moni asia joita nyt voin jakaa lasteni kanssa, olisi sitten toisin. Yritän iloita siitä mitä on - siitäkin, että en ole uutta kumppania löytänyt. Sehän olisi väistämättä tarkoittanut että lapset olisivat saaneet minulta vähemmän huomiota kuin nyt. Pelkään että uusi suhde syntyisi lasten kustannuksella. Yksinoleminen ei sekään ole helppoa, joten kannattaa harkita ennen kuin eroaa. Erossa ongelmat eivät vähene kaikille, toiset eivät toivu siitä koskaan...ja menestystä teille, joilla perhe pysyy koossa. Se on arvokkainta mitä kuvitella voin.
millä ajalla kenen kustannuksella
aika aikaa kutakin?
131958
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Kyllähän se tiettyä itsekkyyttä vaatii kun alkaa hommata lapsille uutta "isiä".
Meillä meni kuviot hienosti:ensin pidin huolen siitä,ettei lapset saaneet tavata oikeaa isäänsä pitkiin aikoihin-työpaikalta sitten löysin uuden kaverin-ja siinä se oli-lapset alkoivat tykätä tästä uudesta kaverista ja veimme heidät mummon ja papan hoiviin kun itse lähdimme mökkeilemään ja hauskaa pitämään.Nyt eivät lapset ole vuoteen käyneet etäisin luona ja hyvin meillä pyyhkii.
olla tosissasi!!
Siis tottakai olen tosissani!Miksi kuvittelet,että puhun potaskaa?!
Kyllähän siihen meni vuosia ensi alkuun,että sain homman toimimaan.
Mä oon katsos sellanen ihminen että jos asiat ei suju minun suunnitelmien mukaan:etäisin luona pitäis lasten toimia samoin kuin kotonaan ja etän noudattaa tarkoin antamiani ohjeita ja määräyksiä,mutta kun se ei mennyt niille jakeluun niin eväsin tapaamiset-ja mitä sitte-olen yksinhuoltja-teen niinkuin haluan!!
Nyt kun asumme jo neljästään uuden miehen ja lasten kanssa niin kaikki on jotenkin yksinkertaisempaa-ei tarvitse stressata itseään esi.sillä että joutuisi pakkaamaan lasten kamat etälle lähtöä varten.
kai se sinulle joskus valkenee, että se ei ole sinun päätettävissä enää, kuka lasten isä on ja miten lapsesi tapaa isäänsä ilman sinun ohjeitasi. Lapsilla ja heidän isällänsäkin on oikeuksia, ja vaikka sinä ole kuinka yksinhuoltaja, niin se ei poista niitä !
Jossain vaiheessa lapsesi osaavat pakata reppunsa itse ja lähtevät sen saman sileän tien ....
kuinka pitkään tämä uusi mies sinua pilkulleen tottelee! Voi tulla paljonkin vielä elämänmuutoksia sinulle noilla periaatteilla. Ja miten mahtanee käydä lastesi... Hoh-hoijaa!
Nyt on nyt-olen kuitenkin saanut lapset aika hyvin puolelleni joten empä usko tuota mitä sanoit,hah!
Oon katsos opettanu lapset jo pienestä pitäen että kuinka äiti on niin korvaamaton ja jos vaikka äidille sattuis jotain tapahtuun niin kukas sitte heitä hoivais!Kyllä lapset oppivat kun niitä vähän opettaa.
Mä oon kattos vähän sen tyylin ihminen että jos asiat ei suju niinku pitää niin sitte pitää antaa pikku opetus,ettei unohdu,kuka ruokkii ja ketä!
Se on semmonen homma että kyllä lapsia pitää pitää kurissa ja herran nuhteessa,ettei ne ihan lähe elämässä väärille poluille!
sanonpa vain että sääliksi käy sinun lapsia ja ex miestäsi,kyllä lapsilla pitää isä olla,se oikea oma isä jos siihen on mahdollisuus kuten sinun lapsilla oli mutta eväsit sen lapsiltasi.
No johan annat terveen mallin lapsillesi.
Ammattini puolesta voin vain varoittaa, että sitä
tulet niittämään mitä kylvät. Ajatteleppa hieman
lastesi psyykkistä kasvua ja kehitystä.
Minusta tämä on provo. Tai kerrot jostakin tutustasi, joka toimii näin. Ei noin kukaan tervejärkinen ihminen toimi eikä ajattele!!
Vai en ole tervejärkinen?!Tulenko sanomaan pari valittua sanaa!Kasvaisit aikuiseksi!
kaamee tyyppi olet Pam !!!!!! Itsekäs ja ilkee. Kasva jo itse vaan aikuiseksi. Sääliä täytyy tämän naisen lapsia ex-miehiä sekä nykyistä ja kaikkia muitakin jotka joutuvat tekemisiin moisen kammotuksen kanssa. Jos todella olet mikä sanot olevasi niin ehdottaisin Psykiatrilla käymään pari vuotta terapiassa.
selvä provo,...
Minun mielestäni koko kirjoituksesi lähtökohtaa voisi miettiä uudelleen. Et sitä suoraan sanonut, mutta ainakin kirjoituksen viimeiset lauseet kertoivat että olet sitä mieltä että yksinhuoltajaperhe ei ole ihan oikea perhe. "Yritän iloita siitä mitä on" - mitäh, sinullahan on jo paljon, sinulla on lapset eli perhe!
Tuntuu, että sinulle on ehkä iskostunut mielikuva ainoasta "oikeasta" perheestä eli siitä, joka teillä oli ennen eroa. Sanot toisaalta, että uuden kumppanin etsiminen tuntuu siltä kuin pettäisit lapsesi. Tällaisiin käsittämättömiin dilemmoihin ajautuu väistämättä, jos ehdottomasti kuvittelee avioliiton jatkuvan hamaan kuolemaan. Mutta vain sinisilmäinen voi todella uskoa niin tänä päivänä, kun puolet avioliitoista hajoaa.
Entinen perheesi oli varmasti upea silloin, kun se oli voimassa. Enää se ei ole. Nyt sinulla on perhe, johon kuuluvat sinä ja lapsesi. Tulevaisuudessa sinulla voi olla perhe, johon kuuluvat sinä, lapsesi ja joku uusi mies. Elämä muuttuu, kaikki virtaa, hyväksy muutos äläkä tarraudu menneeseen.
Kyllä sitä aikaakin sitten järjestyy kun olet siihen kypsä. Lopullinen ja totaalinen omistautuminen lapsillekaan ei ajan mittaan ole pelkästään eduksi. Täytyyhän heidän nähdä, että äiti on elävä ja aktiivinen ihminen, jolla on muitakin reviirejä elämässä kuin pelkkä kotireviiri. Se, että lapsi saa huomiota osakseen, ei tarkoita sitä että vietät kaiket illat heidän vieressään herkeämättä - pitäähän omakin elämä ihmisellä olla!
Itse olen eronnut joskus kivikaudella ja kasvanut lasteni kanssa kolmestaan toistakymmnetä vuotta. Nyt toinen on jo muuttanut pois kotoa. En tietenkään ole unohtanut näinä vuosina, että olen myös nainen. Aikaisemmin oli yksi monivuotinen seurustelujakso, nyt on toinen, mutta yhteenmuutosta ei ole edes puhetta koska nautin itsenäisyydestäni. Kuitenkin tiedän, että lapset ovat saaneet oman osansa.
Mietipä näitä. Asiat löytävät paikkansa, kunhan et tarraudu menneeseen.