Olen nyt seurustellut avomieheni kanssa 3 vuotta ja menee todella hyvin. Jos joku toinen ihminen (yleensä mieheni tuttu) alkaa kiinnostaa, olen todella avoin ja sanon suoraan avomiehelleni että se sun kaveri vaikuttaa tosi ihanalta ja puhun mieleni puhtaaksi siitä aiheesta seuraavana parina päivänä. Olen avoin myös kiinnostuksen kohteilleni mieheni kuullen "mennäänkö me sitten naimisiin jos toi mun mies jättää mut". näin ei ole mitään salattavaa eikä kiinnostuksesta yleensä ehdi muodostua edes ihastusta. huumorin varjolla tottakai on helpompi olla noin rehellinen. siinä huomaa itsekin hyvin äkkiä ettei se kiinnostava ihminen oikeasti olisi millään lailla sopiva.
Avoimuudesta
Nannu22
10613
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
sitä avoimmuutta..? No kukin tyylillään, mutta omasta mielestäni tuo on lapsellista lätinää! Ei hyvänen aika... Millä perusteella olet alkanut seurustella miehesi kanssa, jos noita ihastumisia miehesi tuttaviin tupsahtelee kuin sieniä sateella..??? Sitoutumisesi taso mieheesi on ainakin suht heppoinen tuolla perusteella - jos on yhden kanssa, ei siinä kiinnostuta toisista, ei ei ja ei. No, ilmeisesti miehesikin sitten juttelee sinulle samalla tavalla kiinnostuksensa kohteista..?
Pahoitteluni vielä siitä jos annoin ymmärtää noita kiinnostuksia tulevan kuin sieniä sateella. Niitä on tainnut olla kaksi, en edes muista kunnolla montako, koska ylläriylläri, niillä ei ole mitään merkitystä kenellekään. :]
"niillä ei ole mitään merkitystä kenellekään"
Merkityksettömistä asioista voikin höpistä vapaammin, mutta heti jos ihastuksella on merkitystä - mitä tahansa - asia on toinen.
Tein juuri noin miesystäväni kanssa. Oltiin oltu silloin pari-kolme vuotta yhdessä. Kerroin avoimesti tunteistani ja se jätti niin pahat jäljet miehen sisinpään, että ei ole kunnolla toipunut 15 vuodessakaan. Hän kesti näitä mun "ihastus"-puheita noin vuoden kunnes jätti minut varmana siitä, että ennemmin tai myöhemmin jätän hänet, enkä ole tosissani hänen kanssaan. Suhde kärsi todella paljon. Jos jotain haluaisin menneisyydessäni muuttaa niin niitä ihastus-juttuja en olisi ikinä kertonu. Nykyisin pidän mölyt mahassani ja kamppailen ihastus asiat itseni kanssa.
Joku nyt ei ollut lukenut ihan ajatuksella tai sitten hän on eri mieltä siitä että ihastus ja kiinnostuminen ihmisestä ihmisenä on eri asia, mutta ei se mitään. Tottakai mieheni puhuu mulle auki omat kiinnostuksensa ja ymmärtää yhtä äkkiä kuin minäkin ettei niissä ole mitään järkeä eikä siis ehdi kehittymään mitään tunnettakaan. :) mua ei ainakaan ole sattunut sellaiset jutut. miksi sattuisi jos toinen kertoo avoimena kuinka hyvältä tuntui kun nainen tuli bussissa viereen istumaan, tarjosi juotavaa ja hymyili ja kuinka hän oli ajatellut millaista voisi olla seurustella sen naisen kanssa. noi häviää yhtä nopeesti kuin tuleekin. rakastan mun miestä ja se mua. ei me olla tosissamme ihastuttu muihin mutta ollaan avoimia kaikesta. ei tarvitse ottaa niin vakavasti kaikkia maailman asioita kun toisemme kuitenkin otetaan erittäin vakavasti. mutta kiitos mielipiteistänne ja neuvoistanne.
Eikö teillä ole muuta puheenaiheita kuin lätistä tuollaisia..??? Uskallanpa väittää, että yksi jos toinenkin meistä ajattelee "myönteisiä" päivittäin tapaamistaan ihmisistä, mutta miksi sitä pitäisi elämänkumppanin niskaan kaataa..? Ja vielä tuokin, että mietitään, millaista olisi jonkun hyvänpäiväntutun kanssa seurustella, vaikka itsellä PITÄISI kirjoituksestasi päätellen olla se Täydellinen Kumppani..? Anteeksi ahdaskatseisuuteni, mutta en ymmärrä.
noin nuori kuin tuo aloittaja on, että ikää vasta 22v, niin ei vielä ymmärrä, ettei kaikkia ihastuksia tarvitse kumppanilleen kertoa. Parempi pitää vain omana tietonaan, se liika rehellisyys ja avoimuus tällaisissa harmittomissa asioissa on viisaampaa pitää omana tietonaan. Kyllä Ninnukin se vielä oppii:)
tuo on ymmärrettävää... Ehkä hänelläkin nuo käsitteet vähäsen tarkentuvat iän myötä. Rehellisyys on kaiken a ja o, siitä ei pääse yli eikä ympäri - mutta ei tosiaan tarvitse kaikkea höpistä ääneen kumppaninsa harmiksi. Melkein kuin menisi kertomaan poliisille, että meinasin ryöstää pankin, mutta enhän mä tosissani...
Tai sitten tää vaan sattuu toimimaan meillä. Ei onneksi tarvitse löytää kaikille ihmisillä sopivaa yleispätevää totuutta. Nyt on luettu ja pohdittu kaikkien kannat tässä keskustelussa ja kiitän ja lähden lätisemään muualle. :)
Uskon että avoimuus on oikea tapa ja toisillahan on suhde jossa tosiaan puhutaan lapsenlailla ihan kaikesta silmät kirkkaina. Ei tosiaan toimi kaikilla vaikka toitottavat sitä rehellistä keskuselua kaipaavansa.