Miehelläni on ollut aina selkeä käsitys siitä, millainen hänen ihannenaisensa on ja oikeastaan se ei ole hirveän lähellä minua. Jostain kumman syystä hän kuitenkin rakastui minuun. Mieheni ihanne on ehkä hieman erikoinen ja hän on kertonut, että olisi hyvin onnellinen, jos tahtoisin muuttua edes hieman enemmän hänen ihanteensa mukainen, mikä on tietysti aivan ymmärrettävää.
Ongelma tässä on ehkä se, etten itse oikein koe sopivani hänen ihanteeseensa, eikä minua oikein kiinnostaisi olla hänen ihanteensa kaltainen. Ollakseni täysin hänen ihanteensa mukainen minun olisi nähtävä paljon vaivaa ja muutettava käytöstäni ja elintapojani merkittävästi. Olen kyllä hieman työskennellyt ollakseni enemmän hänen ihanteensa mukainen ja hän on ollut iloinen. En tosin kuitenkaan koe tätä juttua mitenkään omakseni, enkä ymmärrä lainkaan, mikä häntä siinä kiehtoo.
Selvää tietenkin on se, etten voi koskaan muuttua täysin hänen ihanteensa kaltaiseksi, mennä vain sitä kohti tehdäkseni hänet onnellisemmaksi. Olenko jotenkin itsekäs, kun en koe iloa hänen miellyttämisestään, vaan pikemminkin tunnen hiljaista vitutusta? Kyse ei ole mistään isoista asioista, mutta ne tekevät hänet hyvin onnelliseksi. Eikä tässä nyt ole todellakaan kyse mistään alistumisesta, en ole mikään heikko nainen henkisesti.
Ei kiinnosta olla mieheni ihanne
Anna-Mariah
4393
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Itse taas sitä on tyyliin saanut kauhunsa miehistä, näistä tämmöisistä lääppijöistä ja sen sellaisista sönkkääjistä. Itsensä jalustalle nostajista, joiden egoa joutuu kannattelemaan. Pikemminkin sitä mieluummin yrittää piiloutua kuin miellyttää ja olla näyttävä. Ja sitten sitä on vaan niin oman tiensä kulkija, ettei näe toisaalta mitään järkeäkään muuttua aina siten kuten mies tahtoo jos ei se kerta hyvältä itsestä tunnu. Alistamista ja vallan käyttöähän se on ihan tyystin miehen puolelta, jos hän vaatii naiselta muuttumista omien makujensa tyyliseksi. Ehkä ei osaa sillä tavalla ajatella naista muuta esineenä, omistuksen kohteena? Ei ajattele niinkö ihmisenä, jolla on omat tapansa, halunsa ja tyylinsä. Ja siinä taas hämmästyttää mitenkä miehellä loppu viimein säilyy mielenkiinto kun nainen muuttuu täysin sellaiseksi mitä mies haluaa. Mun mielestä se siinä kohtaa alkaa muljahtaa pahaksi, syyttelyksi, haukkumiseksi, mollaamiseksi ja miehen puolelta alkaa ilmentyä pettämistä noin äärimmäisyyksiin kun mennään. Mies ehkä kokee naisen vain valloittamisen ja hallinnan kohteena ja kun ne on saavutettu niin nainen voidaan sysätä syrjään kuin käytetty rukkanen ikään. Itse olenkin ajatellut, että niissä asioissa olen valmis tulemaan tavallaan vastaan mitkä koen itsekin, että on hyvä muuttaa. Vaan silloinkaan en tasan tee sitä miehen tai ympäristön vuoksi vaan itseni vuoksi. Onneksi olen nyt muutamaan otteeseen törmännyt hieman samanlaiseen henkilöön kuin mitä itse olen, peittää tietyllä tapaa itsensä ja on selkeästi havaittavissa samoja elkeitä mitä itselläni. Hän on vaan mies :D Pukeutumisessa kuitenkin samaa elementtiä kuin mikä olemuksestakin henkii. Mutta tiedä sitten, maailma kun tuppaa olemaan petollinen paikka ja ihmiset usein pelkkiä kuoria, että saas nähdä olisiko tässä mahdollinen ystävä vai mikälie.
On ei-ihannettaan lähellä olevan naisen kanssa vain paremman puutteessa tai koska tietää/ei usko että olisi itse ihanteen arvoinen.
..se teidän kaipaamanne kolmas hlö,todennäk. teette aina 2xN M,ei signaloi teille mitään.Hän on joko varattuna tai pelkää joutuneensa korvatuksi.Se riittää herkillä bi-naisille,että joku ehti Shellille ekassa covetissa.
Koita nyt selvitä. Mieti nyt ihan ensi töiksesi, että oliko kirjoituksessasi mitään järkeä?? Vaikutti aika sekavalta hölinältä. Itseä niskasta kiinni! Tsemppiä.