Mitä se on.
Monissa seurakunnissa sanotaan, että meillä on vapaus. Mutta onko. Yleensä luterilaisia moititaan siitä, että heillä on samat kaavat. Samat tavat kokoontua samat tavat rukoilla jne.
Jumalanpalvelus menee lävitse aina saman kaavan mukaan. Tämä on uskonnollisuutta, mutta tämä löytyy, voi sanoa kaikista uskonsuunnista.
Kun joku uusi jäsen tulee seurakuntaan, niin hänestä yritetään tehdä tuon seurakunnan tapojen kannattajaa. Melkein voisi sanoa, että hänet yritetään kloonata. Kaikkien pitäisi olla samanlaisia.
Ei saisi olla oma itsensä. Ihminen ikäänkuin sidotaan seurakunnan tapoihin ja menetelmiin kuinka lähestytään Jumalaa.
Ihminen ei halua olla tai tulla Jumalan edessä heikoksi, huonoksi ja kelvottomaksi. Siksi ihminen keksii kaikenlaisia tapoja ja menetelmiä, kuinka lähestyä Jumalaa.
Uskonnollisuuden henki on sellainen, että se laittaa meidät koko ajan tekemään jotakin.
Tekemään jotakin, että ihminen ikäänkuin puhdistuisi. Yritetään tekojen avulla pitää ikäänkuin hyvä omatunto. Silloin kun tekee paljon on hyvä olla, mutta jos ei tee, niin tulee paha olo.
Uskonnollisuus ja lakihenkisyys saa ihmisen tekemään kaikenlaisia asioita, kuitenkaan ihminen ei tule niistä teoista vapaaksi.
Ihminen tulee vapaaksi ja omatunto puhdistuu vain Jeesuksen veressä, ilman mitään tekoja.
Pyhä Henkikään ei yhdy mihinkään uskonnollisuuteen.
Laki näyttää meille, että me olemme itsessämme kelvottomia Jumalalle, ja se pitäisi olla hyvin vapauttavaa meille. Se vapauttaa meidät Jumalan armon alle.
Uskonnollisuuden henki taas sitoo meitä. Se sitoo meitä omiin herätysliikkeisiimme ja opinsuuntiimme. Otetaan jokin asia, vaikka kasteasia ja sen ympärille rakennetaan seurakunta.
Joku ottaa vaikka pyhityksen ja rakentaa sen ympärille seurakunnan tms.
Me emme saa ottaa Jumalan Sanasta joitain kohtia joita koroitamme ylitse muiden ja niiden perusteella eroittaudumme omiksi ryhmiksimme. Meidän täytyy ottaa Jumalan Sana kokonaisuutena. Jumalan Sana kokonansa ei jaa meitä eikä eroita meitä.
Ihminen eroittaa ja jakaa, mutta ei Jumala.
Vierailkaapa joskus eri uskonsuuntien seurakunnan tilaisuuksissa.
Pistäkää merkille, tunsitteko olevanne vieraita siellä.
Puhuttiinko siellä vain meidän opista, meidän seurakunnan asioista, meidän seurakunnan toiminnasta. Etkö tuntenut olevasi ulkopuolinen. Onko tämä uskonnollisuuden henki.
Mutta seurakunta, jossa ei ole mitään opillista korostusta, jossa Jumalan Sana on kokonaisuutena, niin siellä voit tuntea kuuluvasi joukkoon.
Moni meistä alleviivaa Raamatusta ns mielipaikkoja, lempipaikkoja. Me otamme monesti vain sen, mikä tuntuu hyvältä ja sopii meille, mutta ne muut kohdat ovat monesti niitä joita juuri tarvitsemme. Jumalan Sana on kokonaisuus. Helposti näitä mielipaikkoja aletaan korostamaan ja eroittaudutaan niiden mukaan.
Uskonnollisuudessa ihminen ei voi levätä, vaan on aina suorituspaineen alla.
Mutta Jeesuksessa meillä on lepo.
Jeesus sanoo; Tulkaa minun tyköni ja juokaa.
Meidän ei tarvi tuoda mitään. Ei mitään tekoja. Vain oma itsemme.
Ja Jeesus antaa meille levon.
Uskonnollisuuden henki ja lakihenkisyys.
Yks-tämmönen
17354
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Jeesus opettaa hellittämättömästä rukouksesta! "Kirkkovuodessa" juuri nyt ( http://evl.fi/Evkirja.nsf/kalenteri/FI20090518?OpenDocu ment ) Luuk. 11:5-13 5 Ja hän sanoi heille: "Jos jollakin teistä on ystävä ja hän menee hänen luoksensa yösydännä ja sanoo hänelle: 'Ystäväni, lainaa minulle kolme leipää, 6 sillä eräs ystäväni on matkallaan tullut minun luokseni, eikä minulla ole, mitä panna hänen eteensä'; 7 ja toinen sisältä vastaa ja sanoo: 'Älä minua vaivaa; ovi on jo suljettu, ja lapseni ovat minun kanssani vuoteessa; en minä voi nousta antamaan sinulle' - 8 minä sanon teille: vaikka hän ei nousekaan antamaan hänelle sentähden, että hän on hänen ystävänsä, nousee hän kuitenkin sentähden, että toinen ei hellitä, ja antaa hänelle niin paljon, kuin hän tarvitsee. Hyvät perustelut tuossa olla antamatta pyytäjälle. Kuitenkin Jeesus yllyttää rukoilemaan - anomaan niin sitekästi, että lopulta saa pyytämänsä: 9 Niinpä minäkin sanon teille: anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan. 10 Sillä JOKAINEN anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan. 11 Ja kuka teistä on se isä, joka poikansa häneltä pyytäessä kalaa antaa hänelle kalan sijasta käärmeen, 12 taikka joka hänen pyytäessään munaa antaa hänelle skorpionin? 13 Jos siis te, jotka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljoa ennemmin taivaallinen Isä antaa Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä anovat! Niin - Pyhän Hengen voima on se, mitä ensisijaisesti tarvitsemme. Lapset opettavat meitä jankuttamaan pyyntöjä. Tiedämme että lapsemme lopulta saavat tahtonsa läpi. Sellaista Jeesus käyttää esimerkkinä, opettaessaan meitä anomaan Isältä. Ja missä on rukouksen henki, siellä on uskon henki. Ja missä yhdessä rukoillaan, siellä yhteys koetaan kaikkein syvällisimmin.
Valtavan hyvä kirjoitus,mitä pitkään-aikaan täällä on ollut. Voin yhtyä joka sanaan. Uskonnollisuus on tappava tauti. Se tappaa todellisen uskon, joka on luovaa,eikä ahtaissa raameissa. Sei eimen.
totisesti hyvin sanottu, useimmiten kaavoihin kangistutaan joka paikassa,taitaa olla meidän ihmisten ongelma,että totumme niihin samoihin rutiineihin ja jämähdämme siihen.Ja nämä iänikuiset perinteet vaikuttavat. Dawid Pawson sanoi yhdessä haastattelussa, että on tullut tavaksi sitoa kaste seurakunnan jäseneksi liittymiseen ja se ei ole Raamatun mukaista. Siitä huolimatta kyllä seurakunnassa käynnissä on omat hyvätkin puolensa.Ainakin itse koen hyvänä kristittyjen yhteyden käytännössä ja rukouksen ja tietenkin myös muiden kristittyjen tapaamisen.
kaikille. Nuo olivat pääosin erään uskonveljen esilletuomia asioita, joita tuohon kirjoitin. Uskovien yhteys on tärkeää, emmekä me sitä saa unohtaakkaan. Ihminen vaan on sellainen, että se yrittää tuoda Jumalalle jotakin, jotakin omaa, yrittää ehkä auttaa Jumalaa jotenkin. Muistamme mitä Kain toi Jumalalle. Kain toi Jumalalle omien kättensä töiden hedelmiä. Mutta Aabel toi uhrin. Emme me voi Jumalalle mitään tuoda. Emme voi tuoda muuta kuin oman syntisen itsemme. Mutta Jumalalla on paljon annettavaa meille. Miksiköhän Jumala valitsi kaikista kansoista juuri Israelin, josta Jumala monesti sanoo, että se on niskurikansa. Mielestäni siksi, että kukaan ei voisi kerskata Jumalan edessä erinomaisuudellaan, ja voisi sanoa, että Jumala rakastaa minua sen tähden mitä minä olen tai mitä minä teen tai mitä minä Jumalalle tuon. Jumala valitsee aina sen joka ei mitään ole. Siksi meidänkin pitäisi mennä seurakunnan kokoukseen tyhjin käsin ilman mitään valmista ohjelmaa odottaen vain mitä Jumalalla on meille annettavaa.
Tavallaan vanhanliiton puoli on peili. Peilistä näemme Israelin eri haasteissa, joka avaa ymmärrystä tämänpäivän haasteisiin.
Tavallaan kiteyttäen, pahan toteuttaminen on järjetöntä ihmiselle.
Olipa osuva teksti sulla, vaikka aikaa on kulunut jo näin monia vuosia: olen kokenut saman tyyppistä
Usko on omalla tavallaan myös henkilökohtainen asia. Ei toisen uskoa pidä mennä heti utelemaa, sillä retostelemaan, vaan kunnioittaa toisen uskonvapautta. Aivan kuten hänen muitakaan asioitaan mistä ei vieraalta ihmiseltä mennä utelemaan ja ohjailemaan että tee nyt näin tai näin. Tai sivistyneet ihmiset eivät niin tekee. Myös uskossa tulisi ajatella tai kuvitella olevansa jollain tavalla sivistynyt eikä mikään ihmisten kyylääjä tai herjaaja.
Uskova voi hetken edes leikkiä sivistynyttä.
Ei Raamattu sitä kiellä.
1. Kor. 1:18 "Puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima."
Klisee...
Vierailkaapa joskus eri uskonsuuntien seurakunnan tilaisuuksissa. Pistäkää merkille, tunsitteko olevanne vieraita siellä. Puhuttiinko siellä vain meidän opista, meidän seurakunnan asioista, meidän seurakunnan toiminnasta.
kirjoittaa aloittaja.
No, etkö ole yleensä mukana seurakuntasi kokouksessa. Ainakin vapaissa suunnissa jokaisena vuonna - ainakin silloin, kun olin helluntaissa - kävimme toistemme seurakunnissa- oli yhteisiä tilaisuuksia. Eli teimme kierroksen tutustuaksemme toisiimme. Myös vanhimmat kokoontuivat kaupungissamme, keskenään keskustelemaan kokouksista. Ei tämä vierasta ajastusta ole.
Meidän eräs "ammatti" muusikkona toimiva- orkesterisoittaja kävi Adventisteissa ja koki hengellisen uudistumisen niin, että hänestä tuli helluntaiseurakuntaansa pastori. Eli hengelliesti uudistui ja kun sukunsa on toimivaa helluntaissa, hän lähti evankeliumikentälle tehtäväkuvaan mukaan.
Musiikki vierailut on tuttuja, toimitilojen antaminen toistemme käyttöön jne.
Eli ei uskovaisuudessa olla tuntemattomilla vesillä.
noh, se on sitä IHMIS.tekoa / IHMIS-viihdykettä,
/ "ja meillä kaikilla oli niin mukavaa, oi jospa oisin saanut olla mukana"
sitähän lahkoissa enemmän haetaankin IHMIS-kontaktia, kuin että Jumalalle kaikki kunnia !
> "kaikki kunnia > "J U M A L A N -palveluskirkko", unohtaen KAIKEN muun.
- edes hetken ajan . . . .
Mitä ihmeen ihmistekoa?
JUMALA on antanut meille tunteet ja musiikin. Ihan todellako häntä halvennat?! Häntä juurikin on läpi Raamatun palvottu ja ylistetty musiikin keinoin. Oletko kateellinen niille, joilla on lähinnä suhde toisiin uskoviin ja musiikkiin? Minä en ole.
Sitäpaitsi, et todellakaan tunne Adventtikirkkoa kun tuollaista puppua suollat. Adventtikirkossa ei puuhastella maallisen musiikin parissa.
Ei todellakaan. Tässä pari esimerkkiä:
https://youtu.be/6lIjiBRb4w8
https://youtu.be/NrtH8dgKX9g
Paavalin mukaan ainakin usko on ihmiskontaktia.
Että me viristyisimme yhteisestä uskosta, teidän ja minun.
Mutta jos ei ole uskoa, niin ei siitä voi viristäytyä ja silloin pitää vain keskittyä teologiaan, oppiin ja mennä masentuneena kotiinsa.
tuskinpa Paavali kuitenkaan tarkoitti, että Jumalan huone on jokin viihdekeskus, pelkästään tuttavien tapaamiseen "juoruaan sitä ja tätä"
"Minun huoneeni on kutsuttava kaikkien kansojen rukoushuoneeksi" Mark: 11: 17
Yhteisestä uskosta virkistäytyminen on sitä että tunnetaan toiset hengen mukaan kuten myös Paavali kirjoittaa. Ei lihan mukaan uskosta väitellen ja esittäen muita viisaampaa, vaan kohdaten toiset hengellisesti siinä Hengessä minkä Jumala on antanut.
Jeesus ei antanut ohjetta mennä julkisesti rukoilemaan, vaan neuvoi että mene kammioosi ja rukoile siellä salaa, niin salattu Jumala kuulee sinua.