NuShape!

Kuka ansaitsee ihmisten tietämättömyydellä? 1) Elinatrviketeollisuus. 2) Lääkeyhtiöt. 3) NORJALAISET!!! Norjalainen lääkefirma tutki ja totesi lihavuuden johtuvan hiilihydraateista. Sen sijaan, että olisi pyritty vähentämään hiilihydraattien saantia kehitettiin laihdutuslääke joka estää hiilíhydraattien imeytyminen. Tämä laihdutuslääke, Nushape tulee takaamaan hyvät tuotot norjalaisille ja ihan vain sen vuoksi, että enemmistö kansasta on höynäytettävissä! Höynäytetyt pidetään ruodussa valheen ja pelottelun voimalla. Terveeksi tekevää VHH ruokaa väitetään syypääksi kaikkeen siihen mitä hiilihydraatit ovat aikaansaaneet. Miksi näin on tehty? Vastaus on voiton maksimonti! Elintarviketeottisuus myy ihmisille "terveellisiä täysjyvätuotteita" joista veloitetaan viimeisen päälle. Kyse on kuitenkin sulamattomasta viljan käsittelyssä syntyvästä jätteestä jota olisi muuten vaikea myydä. Tämä jäte aiheuttaa usealle häiriötiloja ruoansulatusjärjestelmässä. Tämä ei paljoakaan poikkea puun kaarnasta ravintoarvoltaan. Kun kaarnaan saataisiin riittävä terveysväittämä niin metsäteollisuus olisi pelastettu eikä globalisaatiosta olisi enää huolta. Mikäli haluaa laihtua ja tulla terveeksi kansanterveyslaitoksen suosituksia noudattaen niin silloin täytyy syödä vähemmän rasvaa ja enemmän kuitua. Tällöin täytyy maksaa kalliisti kevyttuotteista (ja sulamattomasta kuidusta) joissa luonnollinen rasva on korvattu kemiallisilla aineilla. Eipä vaikuta kovinkaan terveelliseltä! Kaiken lisäksi tämä yleensä johtaa ylipainoon! Yhteinen nimittäjä on siis rahan ansaitseminen kansan tietämättömyyttä hyväksikäyttäen! Maksamme kalliisti tuotteista jotka eivät anna meille terveyshyötyjä vaan päinvastoin romuttavat terveyttämme monin eri tavoi Voiton maksimointi sekä suurten yritysten moraalin puute estää suuren yleisön tietämystä siitä mikä on meidän luonnollisin ja terveellisin ravinto. Mikäli joku olisi voinut ansaita suuret setelit VHH:lla olisi se ollut jo kauan aikaa sitten ollut kansanterveyslaitoksen suosittama ruokavaliosuositus! Kansanterveys olisi ottanut jättiharppauksen eteenpäin, diabetes olisi harvinainen tauti (kuten se oli 50-vuotta sitten). Terveydenhuollon kustannukset olisivat alhaiset ja vakava ylipaino olisi harvinaista. Tämä kaikki on kuitenkin estetty lyhytnäköisen voitontavoittelun vuoksi! Ja tässä tämä Norjalaisten mainos: Varför har inte problemet lösts tidigare? Traditionellt har fokus legat på mängden fett vi får i oss från den mat vi äter. Här har myndigheter och livsmedelsproducenter tagit problemet på allvar. Resultatet har blivit en kost med mindre fettinnehåll. Den stora skurken är emellertid snabba kolhydrater och socker. Här har varken myndigheter eller livsmedelsproducenter hittat några bra lösningar. Tvärtom visar det sig att konstgjorda ersättningsmedel kan förvärra problemet. Betydande mängder av vår mat består av snabba kolhydrater och socker. För att uppnå en sundare och slankare kropp måste vi därför lösa detta problem. Norskt forskningsteam kan ha löst gåtan Målet med forskningsprojektet var att hitta en metod att minska kroppens förmåga till nedbrytning och lagring av de olika kolhydraterna, och därigenom hindra att fett lagras på kroppen. En rad olika aktiva ämnen som kan hämma de olika typerna av kolhydrater upptäcktes. Forskningsteamet hade en del erfarenhetsdata från tidigare vällyckade djurförsök. Det skulle visa sig att den mixen av ämnen hade ännu bättre effekt på människor. Utifrån dessa upptäckter blev Nushape framställt. Ett helt naturligt kosttillskott fritt från tillsatsämnen. Ny klinisk studie i Norge visade förbluffande resultat Hösten 2008 genomförde vi en klinisk studie i Norge med över 60 deltagare. Deltagarna delades in i 2 grupper där hälften fick placebo (låtsaspiller) och den andra hälften fick Nushape. Det skedde ingen viktminskning i kontrollgruppen. Däremot gick Nushapedeltagarna ner 400 gram i veckan. Helt utan diet eller motion. Vad bör du göra nu för att gå ner i vikt och behålla den? Viktminskningen i studien uppnåddes helt utan förändringar av kostvanor och motion. Så oavsett vad du gör för att gå ner i vikt bör du kombinera det med Nushape. Och tro mej: När du skall gå ner i vikt och stanna där behöver du all hjälp du kan få. Prova Nushape så slipper du svält, frestelser, obehag, dåligt humör och alla andra besvär som följer med en strikt och näringsfattig kost Få ett GRATIS välkomstpaket till ett värde av 885 kronor Du är inte bunden till framtida köp. När du mottar välkomstpaketet kan du i lugn och ro bestämma dig för om du vill använda Nushape eller inte. Beställ innan 25 maj och få allt detta: 30 dagars förbrukning av Nushape värt 349 kronor Första delen av programmet Nushape for Life värt 80 kronor Fitnessdator värt 249 kronor Måttband samt en extra överraskningspresent värt 128 kronor Allt detta är värt 885 kronor och du betalar bara 79 kronor för porto och fraktkostnader Du är inte bunden till framtida köp Mainoksen linkki: http://ad.nuform.se/annonse7/aftonbladet/80194?A
7013849
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 70

Vanhimmat

LAIHDUTUSLÄÄKKEITÄ ! Kun kuluttaa sen reilusti --minkä syö ei edes pääse lihomaan ! Turvallista ja maukasta kesää kaikille ! SINULLEKIN ! Oiva Hönttömäki Kausalan Teboill

Äänestä
  • Wikipedian mukaan normaali on: normaali, tavallinen, tavanomainen, Lisäksi Wikipediassa sanotaan näin: Ylipaino ja lihavuus ovat yleistyneet voimakkaasti viime vuosina. OECD-maista kymmenessä yli puolet aikuisista on ylipainoisia tai lihavia. Eli jos yli puolet ovat lihavia niin lihava ihminen on normaali, eikö vain! Ja olet siis sitä mieltä, että ylipainoinen ie tarvitse laihduttaa. Älä ole lapsellinen! Ei kai voittoa tavoitteleva yritys turhaan huijaa ihmisiä ja tee voittoa. Niin kauan höynäytetään kun normaalin lihavia ihmisiä piisaa. Laiha ihminen on tänäpäivänä epänormaali!!!!

    Äänestä

  • Chentzu kirjoitti:

    Wikipedian mukaan normaali on: normaali, tavallinen, tavanomainen, Lisäksi Wikipediassa sanotaan näin: Ylipaino ja lihavuus ovat yleistyneet voimakkaasti viime vuosina. OECD-maista kymmenessä yli puolet aikuisista on ylipainoisia tai lihavia. Eli jos yli puolet ovat lihavia niin lihava ihminen on normaali, eikö vain! Ja olet siis sitä mieltä, että ylipainoinen ie tarvitse laihduttaa. Älä ole lapsellinen! Ei kai voittoa tavoitteleva yritys turhaan huijaa ihmisiä ja tee voittoa. Niin kauan höynäytetään kun normaalin lihavia ihmisiä piisaa. Laiha ihminen on tänäpäivänä epänormaali!!!!

    Normaali ihminen ei turvaudu WIKIPEDIAAN kun tulee outo kysymys eteen vaan antaa sydämensä puhua !

    Äänestä

  • ehkä näin ? kirjoitti:

    Normaali ihminen ei turvaudu WIKIPEDIAAN kun tulee outo kysymys eteen vaan antaa sydämensä puhua !

    anna sydämesi puhua vain! Ei kysymys outo ollut. Jotta normaaliudessa ei olisi mitään epäselvää niin käytin Wikipediaa koska tällä palstalla ei pelkkä järkeily tunnu riittävän.

    Äänestä

  • ehkä näin ? kirjoitti:

    Normaali ihminen ei turvaudu WIKIPEDIAAN kun tulee outo kysymys eteen vaan antaa sydämensä puhua !

    Tämä on sitä tunnettua naisen logiikkaa. 30 vuoden avioliitto opetti minulle, että ei ole ei ja kyllä ei ole kyllä, vaan sen merkitys vaihtuu tarpeen mukaan. Olen tehnyt varsin vaikeita elektroniikan töitä, jopa jotain ymmärrän siitä. Sen sijaan naisen logiikka on minulle edelleen vieras - se ei ole edes sukua "sumealle logiikalle" jota käytetään prosessitekniikassa.

    Äänestä

  • Voit tilata nushape valmistetta postikulujen hinnalla tilaamalla osoitteesta:

    http://vitalslim.net/

    Kaupanpäälle Fitnesslaskuri ja laihdutuskirja.

    Äänestä

  • nushape kirjoitti:

    Voit tilata nushape valmistetta postikulujen hinnalla tilaamalla osoitteesta:

    http://vitalslim.net/

    Kaupanpäälle Fitnesslaskuri ja laihdutuskirja.

    Ei taida kauppa käydä kun etsit täältä epätoivoisesti asiakkaita.

    Äänestä

  • nushape kirjoitti:

    Voit tilata nushape valmistetta postikulujen hinnalla tilaamalla osoitteesta:

    http://vitalslim.net/

    Kaupanpäälle Fitnesslaskuri ja laihdutuskirja.

    tuo nushape on kyllä pelkkää kusetusta. vaikka paino laskisi kuinka paljon, voi silti näyttää lihavalta. jotkut ihmiset ovat aina pullia ellei ne kuntoile. eikä siitä edes sekään niin paljoa laske. saan tossa kg/viikko pois ilman mitään nushapea jos syö vähän ja liikkuu paljon. ja on kova tahto.

    Äänestä

  • Chentzu kirjoitti:

    Wikipedian mukaan normaali on: normaali, tavallinen, tavanomainen, Lisäksi Wikipediassa sanotaan näin: Ylipaino ja lihavuus ovat yleistyneet voimakkaasti viime vuosina. OECD-maista kymmenessä yli puolet aikuisista on ylipainoisia tai lihavia. Eli jos yli puolet ovat lihavia niin lihava ihminen on normaali, eikö vain! Ja olet siis sitä mieltä, että ylipainoinen ie tarvitse laihduttaa. Älä ole lapsellinen! Ei kai voittoa tavoitteleva yritys turhaan huijaa ihmisiä ja tee voittoa. Niin kauan höynäytetään kun normaalin lihavia ihmisiä piisaa. Laiha ihminen on tänäpäivänä epänormaali!!!!

    jo yli 100 vuotta ja ne pätee vieläkin !

    rautalankaa voi vääntää muualla !

    Äänestä

  • nushape kirjoitti:

    Voit tilata nushape valmistetta postikulujen hinnalla tilaamalla osoitteesta:

    http://vitalslim.net/

    Kaupanpäälle Fitnesslaskuri ja laihdutuskirja.

    Eipä tullut fitnesslaskuria vaan paketti joka olisi maksanut 49 egee ja siinä paketissa olisi ollut se laskuri, harhaanjohtavaa mainostamista koko touhu. Kuluttaja.asiamiestä kiinnostaa varmaan tuo mainostaminen.

    Äänestä

  • juupajoojoo kirjoitti:

    Eipä tullut fitnesslaskuria vaan paketti joka olisi maksanut 49 egee ja siinä paketissa olisi ollut se laskuri, harhaanjohtavaa mainostamista koko touhu. Kuluttaja.asiamiestä kiinnostaa varmaan tuo mainostaminen.

    Niin täyttä kusetusta. Tuttuni tilasi tutustumis pakkauksen ei tullut mitään laskuria ja loppujen lopuksi se tuli MAKSAMAAN 100e, kun ei muistanut heti lopettaa tilausta. Eli joutui maksamaan TUTUSTUMIS TARJOUKSEN 2X KUUKAUSI MAKSUN ELI 100 EUROA, ja tuli vaan tutustumispakkaus 1kk pakkaus. Älkää tilatko täältä mitään täysiä HUIJAREITA.

    Äänestä

eivät ole valmiita luopumaan hiilihydraateista. Monille se olisi jopa terveydellisistä syistä mahdotonta. Kaikille VHH ei sovi, ja monen sairauden oireet helpottuvat kasvissyönnillä tai lihan syönnin vähentämisellä. Älä ole muita kohtaan noin suvaitsematon, niin sinunkin erikoisruokavaliotasikin ymmärretään paremmin.

Äänestä
  • haluta luopua! Kerro kuitenkin kun kerran aloitit, mitkä ova mainitsemasi terveydelliset syyt. Kerro myös se, että mistä päättelit minun olevan suvaitsematon. Puolestani saat(te) syödä ihan mitä haluatte, mutta ei tarvitse tulla sanomaan sitten myöhemmin että ette tienneet hiilihydraattien vaaroista.

    Äänestä

  • äh. pitää syödä enemmän lihaa ja jättää kasvikset ja muut turhat hiilarit kuten perunat pois. Lisää lihaa ruokavalioon niin paino putoaa. piste

    Äänestä

  • Chentzu kirjoitti:

    haluta luopua! Kerro kuitenkin kun kerran aloitit, mitkä ova mainitsemasi terveydelliset syyt. Kerro myös se, että mistä päättelit minun olevan suvaitsematon. Puolestani saat(te) syödä ihan mitä haluatte, mutta ei tarvitse tulla sanomaan sitten myöhemmin että ette tienneet hiilihydraattien vaaroista.

    Itse karppaan , mutta mieheni ei MISSÄÄN TAPAUKSESSA voi karpata, koska sairastaa vakavaa
    munuaisen vajaatoimintaa. On varmaan muitakin sairauksia, joihin karppaus ei sovi.
    Ennekuin kysytte, miksi ei voi :
    Proteiinit tiukasti rajoitettu , kasvikset (varsinkin vihreät) rajoitettu (tulee liikaa kaliumia ja fosforia),
    kokojyvätuotteet rajoitettu ja paljon muuta, mikä on rajoitettu............erittäin vaikea syödä terveellisesti.
    Itseasiassa suositeltavaa on sokeri ja vehnäjauho! , koska niistä ei tule mitään (sairaalle) munuaiselle haitallista.
    Itse olen karpannut 3 vuotta ja sopii kyllä minulle.

    Äänestä

On se hyvä, että tältä palstalta löytää myös uusimmat laihdutuslääkkeet. En kyllä oikein ymmärrä, miksi vhh-laisella on niin sairas kiinnostus niitä kohtaan.

Äänestä
  • Kukaan VHH:lla oleva taas ei ymmärrä, että mitä helvettiä varten sinä täällä nuohoat?

    Äänestä

  • että jopa laihdutuslääkkeen kehittäjä todistaa keksinnöllään (sekä mainostaa) hiilareiden olevan syypää lihoamiseen! Eli ihmisille kelpaa laihdutuslääke joka noudattaa samoja lainalaisuuksia kuin VHH mutta vain koska tämä laidutuslääke maksaa. Ilmaiseksi hiilarinisti ei dieettiä ymmärrä noudattaa. VHH:lla hiilareiden haitat torjutaan ilmaiseksi! Laihdutuslääkkeellä aikaansaadaan samanlainen riipuvuus kuin tupakalla joskin terveysvaikutukset ovat myönteiset. Mutta kuitenkin, pässit seuraavat liekaan sidottuina ja antavat roponsa ilkeälle tehtailijalle. Kauppa se on joka kannattaa!

    Äänestä

  • Chentzu kirjoitti:

    että jopa laihdutuslääkkeen kehittäjä todistaa keksinnöllään (sekä mainostaa) hiilareiden olevan syypää lihoamiseen! Eli ihmisille kelpaa laihdutuslääke joka noudattaa samoja lainalaisuuksia kuin VHH mutta vain koska tämä laidutuslääke maksaa. Ilmaiseksi hiilarinisti ei dieettiä ymmärrä noudattaa. VHH:lla hiilareiden haitat torjutaan ilmaiseksi! Laihdutuslääkkeellä aikaansaadaan samanlainen riipuvuus kuin tupakalla joskin terveysvaikutukset ovat myönteiset. Mutta kuitenkin, pässit seuraavat liekaan sidottuina ja antavat roponsa ilkeälle tehtailijalle. Kauppa se on joka kannattaa!

    Olimme mieheni kanssa Atkinsin dieetillä puoli vuotta. Tuona aikana mies laihtui 10 kg, mutta minä vain 6 kg. Olen lukenut jostain, että ko dieetti sopii miehille paremmin kuin naisille. MUTTA ongelmaksi minulla muodostui vatsan toiminta. Minulla on aina ollut hidas aineenvaihdunta, mutta nyt se loppui lähes kokonaan eikä se todellakaan ole mukavaa! Yritin juodakin runsaasti, mutta sekään ei auttanut. Silloin lopetin dieetin ja kesti toista kuukautta ennen kuin vatsan toiminta normalisoitui. Ilmeisesti minulle ei riitä vihanneksista saatavat kuidut, varsinkin kun en voi moniakaan syödä raakana, vaan tarvitsen viljakuituja. Nyt olen sitten pudotellut hissuksiin painoani tarkkailemalla syömistäni ja lisäämällä liikuntaa, mikä tarkoittaa sitä, että olen alkanut liikkua. Inhoan yhä liikuntaa, mutta käsitän toki sen olevan tarpeellista. Hidas laihtumisvauhti toivon mukaan merkitsee myös pysyvyyttä. Nän 60 vuotiaana en pyrikään mihinkään ihannepainoon, sillä nahka ei kutistu mukana, mutta pienikin pudotus on aina terveenpään suuntaan.

    Äänestä

  • Rusinasoppa kirjoitti:

    http://veglchf.wordpress.com/2008/11/05/aggmjolk/

    Käytä linkin reseptiä mutta korvaa sulatettu voi neitsyt kookosöljyllä (25 - 50ml). Eli sekoita raa-at kananmunat ja öljy teho tai sauvasekoittimella, tavallinen vispilä ei käy tämän jälkeen lisää kiehuvaa vettä noin 2 desiä ja sekoita. Vatsasi rupeaa kummasti toimimaan ja kookosöljy lisää aineenvahduntaasi.

    Halvimmillaan saat kookosöljyä Hämeentien alussa olevasta Vii Voan nimisestä itämaisten elintarvikkeiden liikkeestä (Helsingistä) hintaan 2,37 (500g).

    .....mutta tuo kuulostaa vastenmieliseltä!

    Äänestä

  • Rusinasoppa kirjoitti:

    Olimme mieheni kanssa Atkinsin dieetillä puoli vuotta. Tuona aikana mies laihtui 10 kg, mutta minä vain 6 kg. Olen lukenut jostain, että ko dieetti sopii miehille paremmin kuin naisille. MUTTA ongelmaksi minulla muodostui vatsan toiminta. Minulla on aina ollut hidas aineenvaihdunta, mutta nyt se loppui lähes kokonaan eikä se todellakaan ole mukavaa! Yritin juodakin runsaasti, mutta sekään ei auttanut. Silloin lopetin dieetin ja kesti toista kuukautta ennen kuin vatsan toiminta normalisoitui. Ilmeisesti minulle ei riitä vihanneksista saatavat kuidut, varsinkin kun en voi moniakaan syödä raakana, vaan tarvitsen viljakuituja. Nyt olen sitten pudotellut hissuksiin painoani tarkkailemalla syömistäni ja lisäämällä liikuntaa, mikä tarkoittaa sitä, että olen alkanut liikkua. Inhoan yhä liikuntaa, mutta käsitän toki sen olevan tarpeellista. Hidas laihtumisvauhti toivon mukaan merkitsee myös pysyvyyttä. Nän 60 vuotiaana en pyrikään mihinkään ihannepainoon, sillä nahka ei kutistu mukana, mutta pienikin pudotus on aina terveenpään suuntaan.

    Dieetit ja muut vastaavat on kyllä ihan puppua, sillä mitä hyötyä on laihuudesta joka pamahtaa suureksi palloksi vesilasin jälkeen... Tässä huomataan aineenvaihduntaongelma joka ikäihmisillä on ja usein johtuen liikunnan puutteesta varhaisiässä (en tosin tätä tapausta tiedä). Ihmettelenkin suuresti että miksi nykyajan ihminen pitää liikuntaa suurena mörkönä, joka olisi kaiken pahan alku, ihmisen keho yksinkertaisesti vaatii liikuntaa ja fyysistä rasitusta.
    Henkilökohtaisesti liikun ja kuntoilen paljon mutta nekin välit kun olen jättänyt liikkumisen vähemmälle niin ei ole painolle tapahtunut kuin kilon tai parin heittoa, joskus aikoinaan tuli vedettyä makeisia sun muita jopa 1kg yhteen iltaan joka on järkyttävän paljon mutta sellainen tahti ei tuntunut juuri miltään, mutta liikkumiseen ja palautumiseen se vaikutti ja näin pois päin... mutta pääasia siinä että paino ei muuttunut miksikään... "Liikunta auttaa vaivoihin, mutta niiden hoitoon on myös lääke." mikä meni pieleen... se että saadaan terve, kykenevä ja toimiva keho onkin pahasta ja muodoton tikku joka ei pysty kantamaan päälläolevia vaatteita enempää onkin ihannoitava tavoite???

    Äänestä

On Norjasta hyvääkin sanottavaa. Jatkuvasti on tarjouksessa edulliseen hintaan norjanlohta. Terveellistä syötävää, vaikka on ymmärtääkseni kasvatettua.

Tietysti on hyvä vaihdella kalalajia aterioillaan. Itse syön käytännössä kalaa joka päivä. Joskus tulee mieleen kaikki myrkkykertymät kaloissa. skon kuitenkin enemmän kalan syömisen etuihin kuin haittoihin.

Äänestä

"Kuka ansaitsee ihmisten tietämättömyydellä?"

Papisto, seurakunnat,

Äänestä

Voi kyynel...

Äänestä

Tohon laihdudus firmaan ei sit varmaan löydy mitään puhelin numeroo, elikäs tilattuasi tuotteen peruutus
on sit tosi vaikeeta.

Äänestä

  • palautusnumero kirjoitti:

    Tästä linkistä löytyy puhelinnumero:

    http://ad.nushape.fi/fi/landingssida/betingelser

    toimii todella vajaa 2 viikkoa ja tippunut 4kg samalla ruoalla ja liikunnalla mitä tein ennen käyttöä.tykkään kyllä.ehkä ei kaikille käy mutta minulla toimii ja todella hyvin:)

    Äänestä

  • liiat pois kirjoitti:

    toimii todella vajaa 2 viikkoa ja tippunut 4kg samalla ruoalla ja liikunnalla mitä tein ennen käyttöä.tykkään kyllä.ehkä ei kaikille käy mutta minulla toimii ja todella hyvin:)

    Minulla ei toimi. Sitä paitsi tuo on ihan huijausta koko homma. Minä olen liikkunut ennen pillereitäkin, mutta koko paskaa mainostetaan että ei tarvitse ylimääräistä liikuntaa ja plaa plaa. Kotiin tulevan paketin mukana käsketään juoda iso lasi vettä joka kerta (3krt pv) pillerien kera ja sitten pitäisi liikkua kaksi kertaa 15min päivä eli puolituntia päivässä.
    Ei tarvitse olla kovinkaan fiksu että käsittää, että pillereistä ei ole hevonkaan hyötyä, vaan mahdollinen painon pudotus perustuu lisättyyn vedenjuontiin ja lisättyyn liikuntaan puolituntia päivässä joka on viikossa 3,5h.

    Kusetusta.

    Äänestä

  • ärsyyntynyt....... kirjoitti:

    ei varmaan kaikilla toimikaan,sen takiahan on noita pillereitä ja juomia ja vaikka mitä tehty..toiselle käy joku toisille ei.liikuntaa en lisännyt yhtään enkä ole juonut sen enempää kuin normisti.pituus 163 ja painoa oli 74kg nyt on painoa 70,2kg,vyötäisiltä on ainakin kadonnut.jos pääsen siihen 60-63kg niin olen kyllä todella tyytyväinen.
    tsemppiä kaikille laihduttamiseen oli sitten tapa mikä vaan:)

    Kuinka pian sait paketin kotiin tilauksesta ja kuinka nopeasti toi 4kg on lähtenyt?Kiitti.

    Äänestä

  • ärsyyntynyt....... kirjoitti:

    Minulla ei toimi. Sitä paitsi tuo on ihan huijausta koko homma. Minä olen liikkunut ennen pillereitäkin, mutta koko paskaa mainostetaan että ei tarvitse ylimääräistä liikuntaa ja plaa plaa. Kotiin tulevan paketin mukana käsketään juoda iso lasi vettä joka kerta (3krt pv) pillerien kera ja sitten pitäisi liikkua kaksi kertaa 15min päivä eli puolituntia päivässä.
    Ei tarvitse olla kovinkaan fiksu että käsittää, että pillereistä ei ole hevonkaan hyötyä, vaan mahdollinen painon pudotus perustuu lisättyyn vedenjuontiin ja lisättyyn liikuntaan puolituntia päivässä joka on viikossa 3,5h.

    Kusetusta.

    Tilasin itelle kokeiluun ihan uteliaisuudesta nuform tabuja ja 2 pvää kokeiltuani minulla nousi niistä aivan kauhea kuume ja vatsa meni niin sekaisin että hyvä ettei koko maha räjähtänyt.. Sitä oikeasti pelkäsin! (kouristeli, piti kummallista ääntä kramppasi ja turposi niin isoksi että sattui) pidin pari kolme päivää taukoa niin ongelmat laskivat mutta myöhemmin kokeilin vielä 2 tabua ottaa että johtuiko ne tosiaan noista tabuista ja tosiaankin sama rumba alkoi uudestaan.. kuumetta ei tullu tällä kertaa mutta mahaa kouristelee vielä viikonkin jälkeen satunnaisesti :(
    Hirveätä myrkkyä! en koskis pitkällä tikullakaan.

    Äänestä

  • jos on tilannut kyseistä laihdutustuotetta, niin maksukuitissa on puh.numero, joka myös vastaa. tilasin tuotetta, mutta sain outoja sydämen rytmihäiriöitä, enkä ole varma mistä johtuivat. peruutin siis jatkuvan tilaukseni.

    Äänestä

  • tiukuliini kirjoitti:

    Tilasin itelle kokeiluun ihan uteliaisuudesta nuform tabuja ja 2 pvää kokeiltuani minulla nousi niistä aivan kauhea kuume ja vatsa meni niin sekaisin että hyvä ettei koko maha räjähtänyt.. Sitä oikeasti pelkäsin! (kouristeli, piti kummallista ääntä kramppasi ja turposi niin isoksi että sattui) pidin pari kolme päivää taukoa niin ongelmat laskivat mutta myöhemmin kokeilin vielä 2 tabua ottaa että johtuiko ne tosiaan noista tabuista ja tosiaankin sama rumba alkoi uudestaan.. kuumetta ei tullu tällä kertaa mutta mahaa kouristelee vielä viikonkin jälkeen satunnaisesti :(
    Hirveätä myrkkyä! en koskis pitkällä tikullakaan.

    Käytin tuota Nuform-tuotetta kaksi päivää. Kasvoihin tuli kauhea ihottuma ja sitten koko vatsa kääntyi ylösalaisin. Siihen loppui tämä kokeilu.

    Kuka haluaa lähes käyttämättömän purkin :)

    Äänestä

  • Allerginen + kirjoitti:

    Käytin tuota Nuform-tuotetta kaksi päivää. Kasvoihin tuli kauhea ihottuma ja sitten koko vatsa kääntyi ylösalaisin. Siihen loppui tämä kokeilu.

    Kuka haluaa lähes käyttämättömän purkin :)

    ps. Myös nielu turposi...oikeesti varokaa!!!!!

    Äänestä

  • Allerginen+ kirjoitti:

    ps. Myös nielu turposi...oikeesti varokaa!!!!!

    kumi.
    Naapurin aita kaatui ja vintille pesiytyi lepakoita ?

    Ja kaikki vain tämän Nuformin ansiosta .

    Äänestä

  • ei koskaan kirjoitti:

    kumi.
    Naapurin aita kaatui ja vintille pesiytyi lepakoita ?

    Ja kaikki vain tämän Nuformin ansiosta .

    ...kuluttaa energiaa ja toi edellinen mopedi jalepakko jne kommentti sai mut repeen siinä määrin että ties vaikka olisin gramman laihtunutkin. Kiitos! :)

    Äänestä

  • Väsynytkö kun noin n kirjoitti:

    ...kuluttaa energiaa ja toi edellinen mopedi jalepakko jne kommentti sai mut repeen siinä määrin että ties vaikka olisin gramman laihtunutkin. Kiitos! :)

    Olen oppinut täällä kahlatessa,että vaikka elämäni suurimmat ongelmat ovat ratkaisemattomia,niiden yli voi loikata - ( nuform ).

    Muistutan jokaiselle Vapulta tuttua tippaleipää,,niin solmussa on alati asiani ,joka taas johtuu siitä että asiat joista pidän ovat joko : laittomia, moraalittomia tai ainakin lihottavia ?

    Äänestä

  • Allerginen + kirjoitti:

    Käytin tuota Nuform-tuotetta kaksi päivää. Kasvoihin tuli kauhea ihottuma ja sitten koko vatsa kääntyi ylösalaisin. Siihen loppui tämä kokeilu.

    Kuka haluaa lähes käyttämättömän purkin :)

    Mä haluun lähes käyttämättömän purkin :) Paljolla myyt? voisin kokeilla eikä tartteis pelätä ongelmia sen yrityksen kanssa ku ostais sulta ne loput pois :)

    Äänestä

  • liiat pois kirjoitti:

    toimii todella vajaa 2 viikkoa ja tippunut 4kg samalla ruoalla ja liikunnalla mitä tein ennen käyttöä.tykkään kyllä.ehkä ei kaikille käy mutta minulla toimii ja todella hyvin:)

    nesteet poistunut?
    minä laihdutin 2 viikossa 6 kiloa.
    mutta siihen se sitten loppuikin tavallisilla keinoilla ja kohudieteillä ja tuli kilot hetken kuluttua takaisin.

    Karppaamalla olen saanut jo 15 kiloa pois pysyästi

    Äänestä

skoijari ja puoskari yhdessä = hjuva businezz

--------------------------------------------------------------------------------

Norjan kieltä taitavana googletin hieman. Näitä tuotteita markkinoivan Norjalaisen firman toimitusjohtaja on Kjell Nodtvedt ja siellä on on ollut tv kanavien hampaissa tämän vuoden aikana useasti "ihmepillerien" vuoksi. Tällä hetkellä esim. nushape myynti on norjassa kielletty kts. Pressemelding ? Nuform "tohtori" joka tuotteet on testannut ja kertoo työskentelevänsä yliopistossa Norjassa jota en minä ainakaan onnistunut löytämään norjan yliopistojen listalta. Yleensä jos joku asia kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, niin näin se on. Vähän kalliita tuntuu tilata "ihme" perusvoidetta hurjaan hintaan :) Tämä Kjell on muuten paikkakuntansa verotuloissa no: 2 ... ja pienellä vetoavulla suomesta hän lienee 2009 no': 1

Voihan räkä

Äänestä
  • Laitat mun tilille 9,99eur joka kuukausi.
    -juokset 2km lenkin jokapäivä ja juot vettä 2litraa päivässä !

    Jos et laihdu saat rahasi takaisin :)

    Äänestä

  • nagger kirjoitti:

    Laitat mun tilille 9,99eur joka kuukausi.
    -juokset 2km lenkin jokapäivä ja juot vettä 2litraa päivässä !

    Jos et laihdu saat rahasi takaisin :)

    Tunti -kaksi reipasta liikuntaa joka päivä, 2 litraa vettä suusta sisään ja ummetuksen yllättäessä puolisen litraa myös perseeseen, niin tehoaa varmasti.

    Äänestä

Kannattais huvin vuoksi kokeilla, mulla toimii ja kilot tippuu vauhdilla.

Äänestä
  • Kyllä toimii!

    Mutta saa syödä vain 5 pussia nutrilettia tomaattia kurkkua ja juoda
    2 ltr kalorittomia juomia päivässä.

    Lisäksi kyseiset luontoistuotteet!

    Ja muista; vain terveydenhuoltohenkilöstön kanssa yhteistyössä.

    Näin paino vähenee yleensä 2 - 3 kg(viikko.

    Äänestä

Ketkä todella maksavat laskun

1)laihdutustuotekauppiaat (kirjamyynti ml.), miljardibisnes
2)vitamiinipilleritehtaat
3)häikäilemättä sairaita hyväksen käytävät tuotekauppiiaat

Ja kas kummaa, VHH:n piiristä löytyy kaikki nuo kolme tekijää. Esim. kohta kolme on varsin suosittu, sairaille uskotetaan miten VHH-ihmedieetti tehoaa siihen ja ttähän vaikka seurauksena on pelkästään pelon täyttämä sairauksien kierre, jatkuvia lääkä'rikäyntejä ja kukkaron tyhjentämistä erilaisilla tuotteilla ja ohjeläpysköillä.

Äänestä
  • 1)lääketeollisuus (kolesterolilääkkeet) miljardibisnes
    2)valmisruokateollisuus (meidän äiti tekee teidän äitiuen ruoat)
    3)häikäilemättä sairaita hyväkseen käyttävät potilasjäjestöt.

    Kas kummaa Puskalla on sormensa pelissä kaikissa noissa asioissa. Sairaille uskotellaan että on ihan sopivaa syödä samaa ruokaa kuin kaikki muutkin ja niin sokeritautisille ei jää muuta vaihtoehtoa kuin liiton jäsenyys ja lääkkeiden täyttämä elämä.

    Äänestä

  • "Ja kas kummaa, VHH:n piiristä löytyy kaikki nuo kolme tekijää. Esim. kohta kolme on varsin suosittu, sairaille uskotetaan miten VHH-ihmedieetti tehoaa siihen ja ttähän vaikka seurauksena on pelkästään pelon täyttämä sairauksien kierre, jatkuvia lääkä'rikäyntejä ja kukkaron tyhjentämistä erilaisilla tuotteilla ja ohjeläpysköillä.

    Koetapas tollopöllö etsiä todisteet edes yhdelle kohdalle sepityksessäsi.

    Äänestä

  • Veijo kirjoitti:

    "Ja kas kummaa, VHH:n piiristä löytyy kaikki nuo kolme tekijää. Esim. kohta kolme on varsin suosittu, sairaille uskotetaan miten VHH-ihmedieetti tehoaa siihen ja ttähän vaikka seurauksena on pelkästään pelon täyttämä sairauksien kierre, jatkuvia lääkä'rikäyntejä ja kukkaron tyhjentämistä erilaisilla tuotteilla ja ohjeläpysköillä.

    Koetapas tollopöllö etsiä todisteet edes yhdelle kohdalle sepityksessäsi.

    Pidin täytenä paskana noita alusta alkaen, mutta päätin kerrankin aivan vitsillä kokeilla jotakin laihdutus''lääkettä'', ja valitsin sitten nuo, kun postimaksujen hinnalla sai. Syön nyt noita kolmatta viikkoa, ja painoni on ainoastaan noussut muutoman kilon, vaikka ruokailutapani ovat olleet ennallaan. :--DD Olen kyllä normaalipainoinen, mutta silti.
    Asiakaspalvelu kuitenkin näyttäisi toimivan, ainakin itselleni vastattiin todella nopeasti, kun peruutin seuraavat tilauserät, ennenkuin koepakkaus edes saapui.

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    1)lääketeollisuus (kolesterolilääkkeet) miljardibisnes
    2)valmisruokateollisuus (meidän äiti tekee teidän äitiuen ruoat)
    3)häikäilemättä sairaita hyväkseen käyttävät potilasjäjestöt.

    Kas kummaa Puskalla on sormensa pelissä kaikissa noissa asioissa. Sairaille uskotellaan että on ihan sopivaa syödä samaa ruokaa kuin kaikki muutkin ja niin sokeritautisille ei jää muuta vaihtoehtoa kuin liiton jäsenyys ja lääkkeiden täyttämä elämä.

    ...paitsi että päsmärinä on laihdutusteollisuus. Mm. VHH:lla pyritään sairastuttamaan ihmisiä ja sitä kautta saamaan heiltä rahat pois. Näille laihdutusalan helppoheikeille ihmiset ovat karjaa, mutta sen sijaan valtiovallalle (joa Puska edustaa) ihmiset ovat työväkeä ja heidät on syytä pitää terveinä (tosin kohtelu ei muuten ole hyvää).
    Mutta onnekis, kuten jo monasti on sanottu, ainakaan sinun ja Veijon yritykset jäävät yrityksiksi, koska tällä palstalla ei kukaan hae VHH-neuvoja. Palsta on onnettoman epäsuosittu.

    Äänestä

  • zydyyy kirjoitti:

    Pidin täytenä paskana noita alusta alkaen, mutta päätin kerrankin aivan vitsillä kokeilla jotakin laihdutus''lääkettä'', ja valitsin sitten nuo, kun postimaksujen hinnalla sai. Syön nyt noita kolmatta viikkoa, ja painoni on ainoastaan noussut muutoman kilon, vaikka ruokailutapani ovat olleet ennallaan. :--DD Olen kyllä normaalipainoinen, mutta silti.
    Asiakaspalvelu kuitenkin näyttäisi toimivan, ainakin itselleni vastattiin todella nopeasti, kun peruutin seuraavat tilauserät, ennenkuin koepakkaus edes saapui.

    Olen nyt kokeillut reilun 3 viikon verran tuota "lääkettä". Itse olen tyytyväinen,en ole muuttanut ruokailutottumuksia enkä lisännyt liikuntaa.Sekin on aika yksilöllistä.

    Äänestä

  • vähään tyytyväinen kirjoitti:

    Olen nyt kokeillut reilun 3 viikon verran tuota "lääkettä". Itse olen tyytyväinen,en ole muuttanut ruokailutottumuksia enkä lisännyt liikuntaa.Sekin on aika yksilöllistä.

    NuShape pillerit onkin tarkoitettu liikunnan ohella syötäviksi jotta saisi parhaat mahdolliset tulokset, kyllähän kaikki väittävät että huuhAATA ne ovat mutta ovatko parjaajat itse kokeilleet? Pillereiden mukana tulee kirjanen mikä sisältää todella hyvää tietoa ja jonka kanssa voit pitää kirjaa painosi laskusta yms muusta ns. tarpeellisesta, voit pitää ruokapäiväkirjaa ja oppia paljon hyvistä ja huonoista ruoka-aineista, tehdä omia liikuntakalentereita joita on todella helppo noudattaa kun ne on kirjoitettu ylös, voit tehdä oman hölkkä ohjelman jne. Elikkä siis paljon todella hyvää tietoa aloittelijoille. Nushape ei auta vain pudottamaan painoa vaan pikkuhiljaa myös muuttamaan koko elämäntyyliäsi jolloin voit jatkaa terveellisiä elämäntapoja koko elämäsi ajan aivan arkirutiinina. Kokeilkaa ennen kuin väitätte huijaukseksi ja muistakaa Keyword is exercise :)

    Terv. Innostunut ja onnistunut käyttäjä

    Äänestä

  • itsekkin käytän kirjoitti:

    "NuShape pillerit onkin tarkoitettu liikunnan ohella syötäviksi jotta saisi parhaat mahdolliset tulokset, kyllähän kaikki väittävät että huuhAATA ne ovat mutta ovatko parjaajat itse kokeilleet?"

    - Tulokset tulevat juurikin liikunnasta, eivät Nushapesta. Kyseessä olevien pillereiden koostumusta ei ole tutkittu, ja monien testattujen "laihdutuslääkkeiden" puolestaan on havaittu aiheuttavan päänsärkyä, huimausta ja väsymystä. Suurin vaikutus näissä "luonnollisissa" kaarnaa, siitepölyä ynnä muuta paskaa sisältävissä pillereissä on hyväuskoisen ostajan lompakon äkillinen keveneminen.

    ——————————————————————————

    "Pillereiden mukana tulee kirjanen mikä sisältää todella hyvää tietoa ja jonka kanssa voit pitää kirjaa painosi laskusta yms muusta ns. tarpeellisesta, voit pitää ruokapäiväkirjaa ja oppia paljon hyvistä ja huonoista ruoka-aineista, tehdä omia liikuntakalentereita joita on todella helppo noudattaa kun ne on kirjoitettu ylös, voit tehdä oman hölkkä ohjelman jne."

    - Tämä "hyvää tietoa sisältävä kirjanen" sisältää KAIKEN sen oleellisen minkä avulla sitä painoa voi pudottaa ILMAN PILLEREITÄ. Itse "Nushape" ei vaikuta laihtumiseen millään tavalla, kuluttaja huijataan noudattamaan terveellisempiä elämäntapoja, ja kun paino putoaa, ihminen hölmönä olettaa senkin johtuvan näistä "lääkeseoksista" joita hän käyttää. "Nushapen" luvataan laihduttavan sinua ilman ponnisteluja, miksi siis tässä korostetaan liikunnan ja terveellisen ruokavalion tärkeyttä? Ovatko ihmiset niin typeriä että menevät oikeasti noin ilmiselvään vipuun?

    ——————————————————————————

    "Elikkä siis paljon todella hyvää tietoa aloittelijoille. Nushape ei auta vain pudottamaan painoa vaan pikkuhiljaa myös muuttamaan koko elämäntyyliäsi jolloin voit jatkaa terveellisiä elämäntapoja koko elämäsi ajan aivan arkirutiinina. Kokeilkaa ennen kuin väitätte huijaukseksi ja muistakaa Keyword is exercise :)"

    - Aika rajuja lupauksia tuotteelta joka mm. lähtee liikkeelle sloganilla "Eroon jenkkakahvoista ilman nälkää ja liikuntaa", eikö? Miten NUSHAPE auttaa sinua muuttamaan koko elämäntyyliäsi? Pillereillä ei ole koko asian kanssa osaa eikä arpaa, muutos lähtee sinusta itsestäsi kun luet sen vihkosen jonka saat kaupan päälle huijauspillerit tilatessasi...

    Selvennän tämän niin että hitaimmatkin pillerinpurijat sen tajuavat: Pillerit EIVÄT nopeuta laihtumista vaikka liikkuisit enemmän ja söisit terveellisesti. Laihtuminen tapahtuu juuri sen takia kun LIIKUT ENEMMÄN JA SYÖT TERVEELLISESTI! Eli laihduttava vaikutus on elämäntapamuutoksella, ei pillereillä! Pillerit EIVÄT kiihdytä laihtumista, niillä ei ole mitään vaikutusta painonpudotukseen.

    Jos OIKEASTI haluaa laihtua, kannattaa pitää mielessä seuraavat vinkit:

    1. Riittävästi liikuntaa = vähintään 30 minuuttia päivässä, lihaskuntoharjoitukset miel. 3-5 kertaa/vko.
    2. Terveellinen, monipuolinen & riittävä ruokavalio. Aamupala, lounas, päivällinen, iltapala 2 välipalaa.
    3. Riittävästi unta sekä lepoa. Unentarve on yksilöllinen juttu, mutta pyri nukkumaan 8h joka yö.
    4. JUO VETTÄ. Vesi tekee ihmeitä, se huuhtoo kuonaa pois ja nopeuttaa aineenvaihduntaa.
    5. Älä etsi helppoa reittiä. Ei ole keksitty pilleriä/laitetta jonka avulla laihduttaminen on helppoa. Esimerkkeinä kusetuksista ovat: Nushape, Alli & Acai Detox — ne laihduttavat vain pankkitilisi saldoa, ja enemmän huijauslääkkeitä tulee markkinoille kun ihmiset ostavat epätoivoissaan kaikenlaista.

    Olen parikymppinen mies, aikuis-iän kynnyksellä painoa oli 130 kiloa. Nyt, 60 kiloa kevyempänä kehtaan todeta että ainoa tapa tuoda se timmi tyyppi lihavan kuoren alta esiin on ISO muutos. Laihduttaminen on aluksi perseestä, mutta kun näkee peilistä tulokset, tulee hyvä fiilis... Se motivoi jatkamaan samaa rataa — samalla kun ihminen kehittyy luonnollisesti liikkuen ja itseään tarpeeksi raviten, myös jaksaminen paranee, tämä auttaa erityisesti niitä jotka kärsivät masennuksesta itsetunto-ongelmien takia!

    Tsemppiä kaikille, älkää antako kusettajien kyniä teitä! :)

    Äänestä

Ihan täyttä kusetusta koko firma. Tilasin netistä heidän kokeilu pakettinsa. Mitään en missään vaiheessa saanut. Sitten tuli suoraan normaalihintaisia tuoteita 2 pakettia ja hintaa oli yhteensä about 100€. Ei siinä mitään, laitoin heille sähköpostia, että lopetan asiakassuhteeni heihin ja palautin tuotteet postiin. Onneksi otin kuitin palautuksesta. Nimittäin seuraavana päivänä tulikin sitten maksumuistutus tuosta aiemmasta lähetyksestä, joka ei koskaan tullut mulle asti. Ihme touhua. Ei kun taas s.postia laittamaan sekä firmaan,että sinne puljuun joka niiden laskuja hoitaa. Ois ihan mielenkiinnosta ollu kokeilun arvonen tuote, mutta nyt kyllä haluan eroon mahdollisimman pian koko puljusta ja varotan kaikkia ketkä edes harkitsee.

Äänestä

Kielletty huijaus

Äänestä

...uskaltaa enää ostaa taikka syödä? Kun kerta kaikki tuotteet on kiellettyjä kaikkialla ja kaikki tuotteet ovat pahoja eivätkä toimi? Miksi kaikki käyvät ensimmäisenä kiinni näihin uusiin, lähes tuntemattomiin tuotteisiin ja rupeavat niistä sepittämään kaikkea, vaikka eivät siitä paskaakaan tietäisi? Mistä sitä ollaan varmoja kuka tässä puhuu loppujen lopuksi täyttä paskaa, sinä vai tuo joka markkinoi tuota tuotetta... loppujen lopuksi tuo asia iskee päin naamaa.

Äänestä
  • Osta oikeita aitoja elintarvikkeita ja syö niinkuin elimistösi on tarkoitettu hoitamaan energiapuolen.
    Unohda täysin satu nimeltä virallinen ravintosuositus.
    Unohda täysin satu tyydytettyjen rasvojen haitallisuudesta.
    Unohda kevyttuotteet ja margariinit kaupaan.

    Tässä vähän aluksi:

    SAAT SYÖDÄ:
    maitotuotteita. Maito, fiili ja jugurtti (myös laktoositon), Kreikan ja Turkin jugurtti, juusto (ei kevyt), fetajuusto, keso, creme
    fraiche, kermaa, voita, majoneesia (rasvapi. 80-90%) jne. Mieluiten ekologinen tuote. Ei kevyt- eikä sokeroituja tuotteita. Naudanlihaa, sianlihaa, lampaan lihaa, riistaa, siipikarjaa, kalaa, äyriäisiä.Älä poista näkyvää rasvaa, Mausteet ja suolaa maun mukan. Kastikkeet kotona ilman hiilihydraatteja.
    Vihanneksia. Öljy (oliivi tai rapsi)-viinietikka-kastikkeella tai majoneesikastikkeella. Pellavansiemeniä. Oliivia. Oliivi ja rapsiöljy (vain luonnonmukaisesti tuotettuja, Kylmäpuristetut). Kookosrasvaa, puhdasta, korkealuokkaista. Munat, mieluiten ekologiset niissä on enemmän Omega- 3.
    Tarkista pakkauksesta että elintarvike ei sisällä hiilihydraatteja enemmän kuin 5g/100gr tuotetta.
    Omega3 puutten estämiseksi syö rasvaista kalaa (lohta, lohikaloja , silakkaa, makrillia jne)
    Myös osassa lihatuotteista ja kananmunissa (ruokittu Omega3 sisältävällä rehulla).

    ÄLÄ SYÖ:,tai mhdollisimman vähän):
    perunat,perunalastut ja ranskalaiset perunat. Riisi ja riisituotteet. Maissi ja maissituotteet (ex corn flakes).
    Viljaan perustuvat tuotteet, makaronivalmisteet, leipää, keksit, chips, aamiaishiutaleet puurot, vellit ja pannukakku. Jos olette sitä mieltä, että et voi täysin voi pidättäytyä syömästä leipää, ja perunoita vähennä asteittain. Makkarat ja muut leikkeleetr. Sisältävät lisäaineita (E-) jotka vahingoittavat elimistöä. Syö vain harvoin. Makeiset, Kevytjuomat, täytekakut ja kahvileipä. Sokeri ja sokeroidut tuotteet.. Margariinit ja muut voin korvaavat tuotteet
    OMEGA- 6-sisältävät öljyt (esim. Maissi-,auringonkukka-,soja-, ja maapähkinäöljyt)

    VOIT SYÖDÄ VÄHÄN:
    auringonkukan siemeniä. Suklaata, kaakaopitoisuus vähintään70% . Sisältää hitaita hiilihydraatteja. Ei mielellään painonpudotuksen yhteydessä.. Vain vähän alkoholia, se on lihoittavaa, ja häiritsee veren sokeritasapainoa. Ei olutta, sisältää maltoosia joka on nopea hiilihydraatti.
    Hedelmät kohottavat verensokerin ja fruktoosi menee suoraan rasvakudokseen ja varastoituu rasvana jotenlpainonpudotuksen yhteydessä suositellaan 1 hedelmä päivässä (jälkiruokana). Vältä banaanaja ja viinirypäleitä. Paljon hiilihydraatteja.
    Liikunta on hyväksi koska silloin poltat rasvaa etkä lihaksia.

    tee homma helpoksi itsellesi ja kipitä kirjakaupaan tai kirjastoon:

    http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=9522200948

    http://www.booky.fi/kirja/annika_dahlqvist/karpin_tapaan_keittokirja/9789522202048

    Äänestä

  • "Miksi kaikki käyvät ensimmäisenä kiinni näihin uusiin, lähes tuntemattomiin tuotteisiin ja rupeavat niistä sepittämään kaikkea, vaikka eivät siitä paskaakaan tietäisi?"

    - Siksi koska ihmiset haluavat laihtua näkemättä vaivaa. Helpot tulokset vetävät puoleensa laiskoja ihmisiä jotka ovat valmiita maksamaan "nopeista ja pysyvistä tuloksista". Kuka näistä sepittää kaikkea, vaikkei tiedä paskaakaan? Bisnesmiehet. Ymmärrät kaiketi että paras keino myydä tuotetta ON osallistua laihdutuskeskusteluun — kun tänne kirjoittaa mairittelevan jutun ihmelääkkeestä ja "omista tuloksista", myynti kääntyy nousuun... Ihmisethän etsivät nykyään tiedon netistä, täällä on helppo tulla kusetetuksi. Mikä on Nushape-kusetuksen periaate? Selitin sen viime viestissäni:

    - "Itse "Nushape" ei vaikuta laihtumiseen millään tavalla, kuluttaja huijataan noudattamaan terveellisempiä elämäntapoja, ja kun paino putoaa, ihminen hölmönä olettaa senkin johtuvan näistä "lääkeseoksista" joita hän käyttää."

    ———————————————————————————————

    Minun mielestäni ei ole realistista ajatella että epämääräisiä seoksia sisältävä "lääke" kykenisi auttamaan painonhallinnassa millään tasolla. Mikään Alliin, Nushapeen tai vastaaviin käytettävä ainesosa ei ole vahvuudeltaan/ominaisuuksiltaan sellaista luokkaa että yhden, muutaman, tai edes kymmenen pillerin päiväannos toisi minkäänlaisia tuloksia. Itse asiassa, tiettyjen yhdisteiden saaminen näistä pillereistä voi olla pahimmassa tapauksessa terveydelle haitallista...

    Kyseessä on kuitenkin erittäin vähän tutkittu, joskin ilmeisen tehoton valmiste. Laihdutusvalmisteen hyväksymiseen riittää se että painonpudotus saadaan aikaan pilleripurkin mukana tulevan liikuntaohjelman avulla... tuotteella on sitten potentiaalia päästä kaupan hyllylle, josta normaalit ihmiset (suurimmalla osalla ei ole aikaisempaa kokemusta) noukkivat niitä mukaansa, ja rahoittavat tätä huijaustoimintaa.

    Ja mistä tiedät puhunko paskaa? Et VOI tietää — voisin erittäin pienellä vaivalla kusettaa sinua. Mutta, jos haluat uskoa tuota Nushape-vedättäjää, niin tee sitten niin ja tilaa siltä tuotteita. Jos kokeilet Nushapea, ÄLÄ MUUTA LIIKUNTA-/RUOKAILUTOTTUMUKSIASI, sillä muuten tulokset tulevat tekemistäsi parannuksista!

    Viestittelen tänne siksi koska minua vituttaa ihmisten hyväuskoisuus — kaikki raha jonka kuluttaja tunkee huijareille, on pois OIKEISTA palveluista jotka ovat meidän normikansalaisten tukena ja turvana. Näitä hypettäviä paskanjauhajia on viime vuosina noussut kuin sieniä sateella, en halua enää yhtä ainoaa huijaria lisää Suomen markkinoille.

    Ja mitä karppaamiseen tulee; (tuo edeltänyt Veijon pistämä viesti) itse en ole karppaaja, vaikkakin kontrolloin hiilarikuormaa ja vältän insuliininotkahduksen aiheuttavia äkkihiilareita. Hiilarit näyttelevät tärkeää osaa salitreeneissä jaksamisessa — karppaajakin voi bodata, mutta se on keholle paljon kuluttavampaa, pidemmän päälle. Karpit tietävät kuitenkin hyvien rasvahappojen arvon, jotain hyvää karpeissakin, siis!

    Äänestä

  • Naarmu kirjoitti:

    "Miksi kaikki käyvät ensimmäisenä kiinni näihin uusiin, lähes tuntemattomiin tuotteisiin ja rupeavat niistä sepittämään kaikkea, vaikka eivät siitä paskaakaan tietäisi?"

    ...Ja hyviäkin rasvahappoja otettaessa pitää kiinnittää huomiota siihen rasvan määrään. Rasva sisältää kuitenkin tuon 9 kcal energiaa per gramma. En rupea kenellekään suosittelemaan rasvalla mässäilyä, mutta pähkinät, siemenet, kala, lihat & kasviöljyt ovat hyviä rasvanlähteitä. Rasvaa välttelemällä ei laihdu, sitäkin vaaditaan aineenvaihdunnan ja lihaksiston ylläpitoon.

    Miksi tällaisesta asiasta jauhetaan näin paljon soopaa?
    eiköhän asia tule selväksi vähemmälläkin kuin 60 viestillä :D

    Äänestä

Olipas sinulla hyvä kirjoitus.Olen itse tilannut nushape aloituspakkauksen. En saanut sitä, vaan tuli kaksi
purkkia laihdutuspilleriä ja huikeat laskut mukana 2x 54,34 ! Mitähän tämä touhu oikein on...
Eikö tähän voi joku viranomainen puuttua, että ihmisiä johdetaan harhaan ja huijataan! Aloituspakkauksen
piti maksaa 9,90e. Ei sellaista laskuakaan ole tullut.En edes ruvennut syömään näitä pilleriä, kun ei tiedä
mitä sisältää...kun heti alussa huijataa, varmaan jotain jäännösrehua...

Äänestä

Päätin huvikseni testata nushapea koska aloituspaketilla ei ollut paljoa hintaa. En odottanut ihmeitä tuotteelta, mutta en kyllä odottanut lihoavani. Läskiä tuli muutama kilo lisää vaikka noudatin paketin ohjeita. Kaiken lisäksi kokeilu ei ollutkaan niin halpa kun luulin. Kyseisen huijarifirma lähettää melkein heti perään jatkopaketin jossa on 2 KK tabletit, paketin hinta on yli 100 e. Ihmettelen suuresti miten tälläinen on laillista suomessa. Pakotetaan ostamaan tuotteita jotka ovat täyttä P***AA. Kaikille jotka googlettelevat NUSHAPE nimeä todellisen tiedon takia sanoisin että JÄTTÄKÄÄ OSTAMATTA JA TUKEMATTA LÄHES RIKOLLISTA TOIMINTAA. AINUT ASIA MIKÄ NÄILLÄ PILLEREILLÄ KEVENEE ON LOMPAKKO!!! Jos haluatte laihtua niin suosittelen kalorilaskuri.fi sivustoa ja esim pyöräily tai kuntosalia, ei häviä rahat ja paino putoaa.

Äänestä
  • fiksumpien kansalaisvelvollisuus on kerätä hölmömpien rahat talteen. sitä ovat useimmat laihdutus valmisteet. kaikissa laihdutus kerhoissa joissa kerätään rahaa, laihtuminen, jojotus tai muu haitta on sivuseikka, vain raha joka tulee kerääjälle on tärkeää.

    Äänestä

  • Olen koko alkukesän hoitanut erään eläkeläisen Nushape-rumbaa. Lasku- ja perintälaskuja on tullut jo 12 kpl. Hän tilasi vain kokeiluerän, muttei olisi halunnut enää muuta. Olen ottanut yhteyttä yritykseen, perintäyritykseen, kuluttaja-asiamiehiin, terveystarkastajiin, Eviraan aina lakimiestä myöten, maa- ja metsätalousministeriöön, sosiaali- ja terveysministeriöön, moneen ylitarkastajaan, etsinyt Norjasta Suomen suurlähetystöstä apua, kun itse en osaa norjan kieltä. Keskusrikospoliisille laitoin sähköpostia, eivät ole vastanneet. SUOMEN VIRANOMAISET EIVÄT OTA MITÄÄN KANTAA ASIASTA, KOSKA NORJA ON ETA-MAA JA SUOMI ON EU-MAA. Suomessa ei kukaan lähde tutkimaan kyseistä Nushape-valmistetta, koska sen tekevät Norjan viranomaiset. Suomessa ei kukaan tiedä, onko Nushape-pillereillä valmistuslupaa, myyntilupaa tai lupaa myydä netissä. Purkkiin on pantu toinen tarra päälle, sivuvaikutuksista ei lue mitään, mainitaan, että valmistettu Kiinassa. Koko Aasian alueelta ei löydy valmistajaa. Myynti on keskittynyt Skandinaviaan.

    Äänestä

  • suomalaiset on sinis kirjoitti:

    Olen koko alkukesän hoitanut erään eläkeläisen Nushape-rumbaa. Lasku- ja perintälaskuja on tullut jo 12 kpl. Hän tilasi vain kokeiluerän, muttei olisi halunnut enää muuta. Olen ottanut yhteyttä yritykseen, perintäyritykseen, kuluttaja-asiamiehiin, terveystarkastajiin, Eviraan aina lakimiestä myöten, maa- ja metsätalousministeriöön, sosiaali- ja terveysministeriöön, moneen ylitarkastajaan, etsinyt Norjasta Suomen suurlähetystöstä apua, kun itse en osaa norjan kieltä. Keskusrikospoliisille laitoin sähköpostia, eivät ole vastanneet. SUOMEN VIRANOMAISET EIVÄT OTA MITÄÄN KANTAA ASIASTA, KOSKA NORJA ON ETA-MAA JA SUOMI ON EU-MAA. Suomessa ei kukaan lähde tutkimaan kyseistä Nushape-valmistetta, koska sen tekevät Norjan viranomaiset. Suomessa ei kukaan tiedä, onko Nushape-pillereillä valmistuslupaa, myyntilupaa tai lupaa myydä netissä. Purkkiin on pantu toinen tarra päälle, sivuvaikutuksista ei lue mitään, mainitaan, että valmistettu Kiinassa. Koko Aasian alueelta ei löydy valmistajaa. Myynti on keskittynyt Skandinaviaan.

    tyhmä joka myy vaan se joka ostaa....
    Miten tämä kuuluu muuten VHH-palstalle? Siis tämä huuhaa-juttu

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    tyhmä joka myy vaan se joka ostaa....
    Miten tämä kuuluu muuten VHH-palstalle? Siis tämä huuhaa-juttu

    Yllätys, yllätys. Olen samaa mieltä kanssasi. ;=))

    Äänestä

  • muten vain kirjoitti:

    fiksumpien kansalaisvelvollisuus on kerätä hölmömpien rahat talteen. sitä ovat useimmat laihdutus valmisteet. kaikissa laihdutus kerhoissa joissa kerätään rahaa, laihtuminen, jojotus tai muu haitta on sivuseikka, vain raha joka tulee kerääjälle on tärkeää.

    Tilasin tutustumispaketin, ja mittanauha ja Fitness Computerkin tulivat postimaksun hinnalla. Kokeilin tuotetta ja painoni nousi viikossa kaksi kiloa. Mutta, yllätys, yllätys! Pitkään vaivanneet vatsavaivat helpottivat! Nushapea voisikin markkinoida vatsalääkkeenä eikä laihdutusvalmisteena.

    Ottakaapa kantaa

    Äänestä

Apteekin ilmaislehdessä oli artikkeli, joka sopii tähänkin tapaukseen. Eviralta olen saanut tiedon, että Nuform ei ole tehnyt Eviralle ilmoitusta Suomeen markkinoille tulevista ravintolisistä.

Suomalaisilta miljoonia lääkeväärennöksiin
16.02.2010 10:59
Päivitetty 19.2. klo 14:50 Suomalaiset ostavat väärennettyjä lääkkeitä noin 44 miljoonalla eurolla vuosittain.

Euroopassa lääkeväärennöksiä ostetaan 10,5 miljardilla eli kansalaista kohden noin 122 eurolla. Pfizerin teettämästä tutkimuksesta ilmenee, että suomalaiset ostavat lääkeväärennöksiä etenkin ulkomaanmatkoilta ja internetistä.
- Suomalaiset eivät aina ajattele, että ilman lääkärin reseptiä ostetut reseptilääkkeet ovat lähes aina väärennettyjä. Lääkeväärennökset ovat riski terveydelle, sillä niistä on löydetty esimerkiksi rotanmyrkkyä, tiilipölyä, lattiavahaa, amfetamiinia ja mustetta, kertoo Pfizerin vastuunalainen johtaja Pasi Virta.
Tutkimukseen haastateltiin yhteensä 14 000 ihmistä 14 Euroopan maasta, ja siihen osallistui 1000 suomalaista. Suomalaiset kertoivat tilaavansa lääkkeitä netistä, koska he voivat silloin välttää lääkärillä käymisen ja saavat lääkkeet halvemmalla, nopeasti ja helposti.
Suomalaiset ostavat internetistä etenkin laihdutuslääkkeitä (15%), masennuslääkkeitä (15%), tupakanvieroituslääkkeitä (15%) sekä lääkkeitä kroonisen kivun hoitoon (12%) ja erektiohäiriöön (7%).
Tutkimuksesta ilmenee, että 46 prosenttia suomalaisista luottaa internetistä tilaamiinsa lääkkeisiin.
Erektiolääkkeessä
amfetamiinia
Väärennökset nakertavat Pfizerin omistaman erektiolääkkeen myyntiä. Pasi Virran mukaan Viagra on maailman väärennetyin lääke, ja tablettien puristamisessa vain mielikuvitus on rajana.
- Väärennöksissä on ollut vaikuttavaa ainetta kolme kertaa suurempia määriä, joistakin tableteista on löytynyt amfetamiinia ja klorokiinia, hän kuvailee.
Virta korostaa, että suomalaisille turvallisin tapa hankkia lääkkeitä on suomalainen apteekki. Internetkaupan takana on usein järjestäytynyt rikollisuus. Tilaaja vaarantaa oman terveytensä, koska lääkkeet voivat sisältää mitä tahansa, ja hän syyllistyy myös rikokseen.
Suomen Tullin haaviin jäävien lääkeväärennösten määrä on jatkuvassa kasvussa. Reseptilääkkeiden tilaaminen ETA-alueen ulkopuolelta myös omaan käyttöön on Suomessa kiellettyä. EU:n alueella lääkkeiden hankinta on sallittua vain omaan käyttöön, ja silloinkin vain reseptillä apteekista. (EE)

Äänestä

Intiassa on laillinen apteekkiverkosto, kuten Suomessakin. Laillisia lääketehtaitaita on satoja ellei tuhansia. Laillista potenssilääkettä myyvät lailliset apteekit. Sisältö on samaa kuin alkuperäisessä, kauppanimellä Viagra tunnetussa lääkkeessä. Hinta vain on noin 50 senttiä kappale. Pfiserin kuten intialaisenkin lääketehtaan omistajat ja johtajat ajelevat mustalla S-mallin mersulla, kummatkin on jauheen tilannut samalta kemiantehtaalta ja puristavat pillerin jopa samanmerkkisellä koneella. Mikä tekee halvemmasta lääkkeestä vaarallisen? Hintako?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Chentzu kirjoitti:

Kuka ansaitsee ihmisten tietämättömyydellä? 1) Elinatrviketeollisuus. 2) Lääkeyhtiöt. 3) NORJALAISET!!! Norjalainen lääkefirma tutki ja totesi lihavuuden johtuvan hiilihydraateista. Sen sijaan, että olisi pyritty vähentämään hiilihydraattien saantia kehitettiin laihdutuslääke joka estää hiilíhydraattien imeytyminen. Tämä laihdutuslääke, Nushape tulee takaamaan hyvät tuotot norjalaisille ja ihan vain sen vuoksi, että enemmistö kansasta on höynäytettävissä! Höynäytetyt pidetään ruodussa valheen ja pelottelun voimalla. Terveeksi tekevää VHH ruokaa väitetään syypääksi kaikkeen siihen mitä hiilihydraatit ovat aikaansaaneet. Miksi näin on tehty? Vastaus on voiton maksimonti! Elintarviketeottisuus myy ihmisille "terveellisiä täysjyvätuotteita" joista veloitetaan viimeisen päälle. Kyse on kuitenkin sulamattomasta viljan käsittelyssä syntyvästä jätteestä jota olisi muuten vaikea myydä. Tämä jäte aiheuttaa usealle häiriötiloja ruoansulatusjärjestelmässä. Tämä ei paljoakaan poikkea puun kaarnasta ravintoarvoltaan. Kun kaarnaan saataisiin riittävä terveysväittämä niin metsäteollisuus olisi pelastettu eikä globalisaatiosta olisi enää huolta. Mikäli haluaa laihtua ja tulla terveeksi kansanterveyslaitoksen suosituksia noudattaen niin silloin täytyy syödä vähemmän rasvaa ja enemmän kuitua. Tällöin täytyy maksaa kalliisti kevyttuotteista (ja sulamattomasta kuidusta) joissa luonnollinen rasva on korvattu kemiallisilla aineilla. Eipä vaikuta kovinkaan terveelliseltä! Kaiken lisäksi tämä yleensä johtaa ylipainoon! Yhteinen nimittäjä on siis rahan ansaitseminen kansan tietämättömyyttä hyväksikäyttäen! Maksamme kalliisti tuotteista jotka eivät anna meille terveyshyötyjä vaan päinvastoin romuttavat terveyttämme monin eri tavoi Voiton maksimointi sekä suurten yritysten moraalin puute estää suuren yleisön tietämystä siitä mikä on meidän luonnollisin ja terveellisin ravinto. Mikäli joku olisi voinut ansaita suuret setelit VHH:lla olisi se ollut jo kauan aikaa sitten ollut kansanterveyslaitoksen suosittama ruokavaliosuositus! Kansanterveys olisi ottanut jättiharppauksen eteenpäin, diabetes olisi harvinainen tauti (kuten se oli 50-vuotta sitten). Terveydenhuollon kustannukset olisivat alhaiset ja vakava ylipaino olisi harvinaista. Tämä kaikki on kuitenkin estetty lyhytnäköisen voitontavoittelun vuoksi! Ja tässä tämä Norjalaisten mainos: Varför har inte problemet lösts tidigare? Traditionellt har fokus legat på mängden fett vi får i oss från den mat vi äter. Här har myndigheter och livsmedelsproducenter tagit problemet på allvar. Resultatet har blivit en kost med mindre fettinnehåll. Den stora skurken är emellertid snabba kolhydrater och socker. Här har varken myndigheter eller livsmedelsproducenter hittat några bra lösningar. Tvärtom visar det sig att konstgjorda ersättningsmedel kan förvärra problemet. Betydande mängder av vår mat består av snabba kolhydrater och socker. För att uppnå en sundare och slankare kropp måste vi därför lösa detta problem. Norskt forskningsteam kan ha löst gåtan Målet med forskningsprojektet var att hitta en metod att minska kroppens förmåga till nedbrytning och lagring av de olika kolhydraterna, och därigenom hindra att fett lagras på kroppen. En rad olika aktiva ämnen som kan hämma de olika typerna av kolhydrater upptäcktes. Forskningsteamet hade en del erfarenhetsdata från tidigare vällyckade djurförsök. Det skulle visa sig att den mixen av ämnen hade ännu bättre effekt på människor. Utifrån dessa upptäckter blev Nushape framställt. Ett helt naturligt kosttillskott fritt från tillsatsämnen. Ny klinisk studie i Norge visade förbluffande resultat Hösten 2008 genomförde vi en klinisk studie i Norge med över 60 deltagare. Deltagarna delades in i 2 grupper där hälften fick placebo (låtsaspiller) och den andra hälften fick Nushape. Det skedde ingen viktminskning i kontrollgruppen. Däremot gick Nushapedeltagarna ner 400 gram i veckan. Helt utan diet eller motion. Vad bör du göra nu för att gå ner i vikt och behålla den? Viktminskningen i studien uppnåddes helt utan förändringar av kostvanor och motion. Så oavsett vad du gör för att gå ner i vikt bör du kombinera det med Nushape. Och tro mej: När du skall gå ner i vikt och stanna där behöver du all hjälp du kan få. Prova Nushape så slipper du svält, frestelser, obehag, dåligt humör och alla andra besvär som följer med en strikt och näringsfattig kost Få ett GRATIS välkomstpaket till ett värde av 885 kronor Du är inte bunden till framtida köp. När du mottar välkomstpaketet kan du i lugn och ro bestämma dig för om du vill använda Nushape eller inte. Beställ innan 25 maj och få allt detta: 30 dagars förbrukning av Nushape värt 349 kronor Första delen av programmet Nushape for Life värt 80 kronor Fitnessdator värt 249 kronor Måttband samt en extra överraskningspresent värt 128 kronor Allt detta är värt 885 kronor och du betalar bara 79 kronor för porto och fraktkostnader Du är inte bunden till framtida köp Mainoksen linkki: http://ad.nuform.se/annonse7/aftonbladet/80194?A

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu