Tänä vuonna tuntui olevan tavallista enemmän lauluja, jotka ns. jäivät päähän soimaan ja sehän on yksi hyvä signaali kappaleesta.
Norja oli mielestäni ihan hyvä, vaikka itse en sitä ykkössijalle laittanutkaan. Mutta positiivisuudessaan se on voittonsa ansainnut ja toivottavasti Kake Randelin(muistatteko hänet nuorena - yhdennäköisyys Norjan poikaan huomattava) tekee siitä suomalaisen version.
Itse olin Viron ja Islannin lumoissa ja molemmat selvisikin kärjen tuntumaan.
Always on my mind ja Dumtektek tietysti soi päässä ainakin vielä ja Ukrainan sekunda-Madonna kummittelee mielessä myös.
MUTTA, minua ihan oikeasti otti pattiin tämä Britannian nousu viidennelle sijalle, koska ainakin minun korviin kappale kuulosti juuri niin hirveälle huutamiselle kuin se olikin.
Se että siellä oli Sir Lloyd-Webber tönöttämässä flyygelin äärellä ei ainakaan sitä parantanut. Mutta ilmeisesti asiantuntijaraadit se sai hurmioon ja äänestämään tätä kulttuuritekoa.
Toinen vähän vastaava oli Ranska, mutta minä onneksi tiedän, että Patricia osaa laulaa ihan hyvin ja hyviäkin lauluja, joten se menee sillä ohi.
Suomesta en osaa sanoa mitään muuta kuin sen, ettei se nyt ainakaan huonoin finaalissa ollut, mutta näin se nyt meni.
Euroviisuista minäkin sanasen lausahdan
aapo63
2189
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
koko ajan!! nimittäin toi englannin biisi... mielestäni se on jumalattoman tylsä, mitäänsanomaton ja "epämelodinen" biisi siinä mielessä, että se ei jää mieleen. siltikin sitä veikattiin kärkeen koko ajan, mutta sija 5 vieläkin yllätys. ei voi muuta selitystä olla, että sitä pisteytettiin arvostuksesta säveltäjää kohtaan.
tekijän viisu. Humppalinjalla olis ehkä pärjätty.