Ritva Viljanen sisäministeriöstä puolustaa

Ja haluaa määritellä muut mielipiteet rikollisiksi. Samoin hän haluaa tehdä nykyisen maahanmuuttopolitiikan ja rikollisten elättinämme loisivien maahanmuuttajien arvostelemiselle: Sisäministeriön kansliapäällikön Ritva Viljasen mukaan internetin myötä viharikokset ovat huomattavasti yleistyneet viime aikoina ja nettiin on syntynyt erityisiä viharyhmiä. -Onkin aika miettiä, olisiko myös Suomen lainsäädännössä tunnistettava viharikollisuus omana lajinaan, Viljanen huomautti. -Nykyisin lainsäädäntömme ei sitä tunnista eikä ilmiön laajuutta systemaattisesti seurata, ainoastaan rasististen rikosten osalta seuranta on jo olemassa. Rasistinen motiivi on myös rikoksen koventamisperuste, Viljanen kertoi sunnuntaina kansainvälisessä homofobian vastaisessa tilaisuudessa Helsingissä. -Homokulttuuri ei saa tämän päivän Suomessa olla vain selviytymisen kulttuuria, jossa uhkana on pelko syrjinnästä, vaan sen on oltava osa tasa-arvoisen ja perusoikeuksia kunnioittavan yhteiskunnan kulttuuria. Muslimihomoille on luotava erityinen tukielin, sekä mahdollistettava syrjinnän johdosta sujuva maahanmuuttoreitti myös niille, joilla ei ole itsellä varaa matkustaa turvaan syrjintää. Suurlähetystöt ja konsulaatit ovat tulevaisuudessa tässä avainasemassa, jotta viisumi ja matkalippu sekä näin mahdollisuus maahantuloon saadaan kaikille tarvitseville.
14241
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat
  • Viljanen onkin Demla- mafian kunniajäsen. Tämä vasemmistotuomareiden järjestäytyneen rikollisuuden klikki terrorisoi koko maata ylivaltiudessaan jolle ei ole olemassa lain määräämää valvojaa eikä kaitsijaa. Jos olisikin, koko oikeuslaitos on Leninin ihailijoita. Leninin lempitouhua oli joukkomurhata "valkoihoisia, epäsosiaalisia kristittyjä rasisteja".

    Äänestä

Ritva Viljanen, on siis, onnistunut, "Sisallyttamaan" Valtion, "Viralliseen, Ohjelmaan" sellaisen, "Pykalan, joka, tunnustaa HOMOUDEN, joksikin, yleisilmioksi" joka, on sallittava, myos, "Valtion, korkeissa viroissa, oleville, henkiloille" Jotka, ovatkin, valmiiksi,"Halosen, suosiossa" HEIP! ONKS´SIELLA, LESBOT, KERAANTYMASSA, KUIN, TUKEMAAN, TUOTA, "HALOSEN NYKYISTA HALLINTOVALTAA" JOOP! SUOMI, VAJOAA, SOON. SANOO,"SUOMEN KANLASALLISTIETAJA" RAAKKUNA, JOKA, KYKENEE RAKASTAMAAN, KAIKKIA, "KUNNOLLISIA, SUOMEN KANSALAISIA"

Äänestä
  • Olitko sekaisin?

    Äänestä

Viljanen on Tawjan saunakaveri ja Mäntyniemen saunassa lyötiin lättäp*llua harvase viikko.Tuheron antamisella Viljanen sai kansliapäällikön virankin.

Äänestä

Tuollaiselle me maksamme palkka. Miksi?

Äänestä

  • Siksi ku ystävänäs olis ex PunikkesPressa se kommmari maanpetueri aka Luutakaaka.

    Äänestä

  • homourkkaa kirjoitti:

    Koska suomimies on pikkulapsen tasolla oleva leikkivä vässykkä, jolla ei ole halua kehittyä älyllisesti.
    http://yle.fi/ecepic/neon3/archive/00311/fani170510yle_311367b.jpg
    Miinustakaa vaan, kyllä minä tiedän että totuus kirvelee.

    On aika järkyttävää katella, minkälainen hirviöporukka lakeija löntystää halosen perässä kaikista luolista.

    Ja niillä on pelkästään luonnoton kutkaperseessään, eikä mitään muuta syytä tulla esille.

    Äänestä

Onko tämä Viljanen joku hmostelija vai muuten van vammaen ?

Äänestä

Kestää vielä vuosia, ennen kuin pääsemme eroon Tarja-presidenttimme jälkeensä jättämästä kulttuurista. Aikakausi jota nyt elämme, on eräänlainen peili-kausi. Kaikki hyveet muuttuvat vastakohdikseen. Se mikä on normaalia, muuttuu tänä aikana epänormaaliksi ja epänormaali puolestaan normaaliksi. Kaikki arvot menevät mullin mallin. Aikakautta kestää vielä runsaat neljä vuotta. Sitten se loppuu ja sen jälkeen palataan tältä osin päiväjärjestykseen. Luojalle kiitos.

On mielenkiintoista, että Viljanen haluaa kaikki maailman muslimihomot Suomeen. Miksi hän ei halua Suomeen maailman kaikkia jalkaväkimiinaan astuneita, sokeutuneita, nälkään kuolevia, spitaalisia ja kunniamurhan uhan alla eläviä? Miksi vain muslimihomot? Kun muslimit haluavat eroon kaikista muun uskonnon omaavista, pitäisikö siinäkin sisäasiainministeriön alkaa myötäillä muslimeja ja ryhtyä vainoamaan tilastoluterilaisia? Sellaiseen ehkä sopii kehitteillä oleva sopulilaki, jolla halutaan rankaista toisinajattelijoita. Jonon takana tulee demlan politrukki, joka pitää sopulijonon kurissa?

Sisäasiainministeriön olen aina luullut keskittyvän maan sisäisen turvallisuuden hoitamiseen. Siihen luulisi kuuluvan vankitilastojen seuranta ja niistä tehtävät käytännön johtopäätökset ja huolehtiminen siitä, että poliiseja on tarpeellinen määrä.

Äänestä

HOMOUS EI OLE uhanalainen laji !

Menköön tuommoset viranhoitajat suojelemaan vaikka raatokärpäsiä, mutta veronmaksajien rahoilla tuommonen TYYPPI EI SAA OLLA päättämässä asioistamme !-Sillä SE ei ole demokratiaa !!!

Että oikein tarkoituksella koittaa haalia tänne ympärimaaliman homoja, niin ei oo paljo järkeä annettu, sillä se on pohjaton suo ja räme, ja homous ei oo ollu siunaus yhellekkään valtiolle, vaan varma rappio ja tuho !!!

Minkälainen järjenjuoksu onkaan tuommosilla, kun kohta on täysHÄSLinki muutenkin muslimien tänne keräämisen kanssa, ja sitten vielä muslimihomot soppaan sekaan, niin johan on tulevaisuus, ja taatusti tuommoset viranomaiset eivät ota minkäänlaista vastuuta aikaansaamistaan ongelmista, vaan ngelmien tullessa lampsivat vain muihin isopalkkaisiin virkoihin ja moninkertaiselle eläkkeelle , ja kansa saa jäädä maksamaan seurukset TAAS KERRAN !!!

Äänestä

Kalifornia on maailman 9. rikkain valtio ja homovaltio,
ja homojen Ruotsi kuuluu euroopan rikkaimpiin.

Tulkaa homot tänne ja rikastuttakaa meidät !

Äänestä
  • Vain sillälailla, luuletkona pökkerö, että laatua voi mitata rahalla, ja rikkaudella !

    Jeesushan SANOI, että et voi palvella mammonaa, ja Jumalaa yhtäaikaa. Ja homot ei oo tuottanu niiden valtioiden omaisuuksia, vaan ovat kerääntyneet loisiksi sinne limmailemaan !

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


HOMOKULTTUURIA kirjoitti:

Ja haluaa määritellä muut mielipiteet rikollisiksi. Samoin hän haluaa tehdä nykyisen maahanmuuttopolitiikan ja rikollisten elättinämme loisivien maahanmuuttajien arvostelemiselle: Sisäministeriön kansliapäällikön Ritva Viljasen mukaan internetin myötä viharikokset ovat huomattavasti yleistyneet viime aikoina ja nettiin on syntynyt erityisiä viharyhmiä. -Onkin aika miettiä, olisiko myös Suomen lainsäädännössä tunnistettava viharikollisuus omana lajinaan, Viljanen huomautti. -Nykyisin lainsäädäntömme ei sitä tunnista eikä ilmiön laajuutta systemaattisesti seurata, ainoastaan rasististen rikosten osalta seuranta on jo olemassa. Rasistinen motiivi on myös rikoksen koventamisperuste, Viljanen kertoi sunnuntaina kansainvälisessä homofobian vastaisessa tilaisuudessa Helsingissä. -Homokulttuuri ei saa tämän päivän Suomessa olla vain selviytymisen kulttuuria, jossa uhkana on pelko syrjinnästä, vaan sen on oltava osa tasa-arvoisen ja perusoikeuksia kunnioittavan yhteiskunnan kulttuuria. Muslimihomoille on luotava erityinen tukielin, sekä mahdollistettava syrjinnän johdosta sujuva maahanmuuttoreitti myös niille, joilla ei ole itsellä varaa matkustaa turvaan syrjintää. Suurlähetystöt ja konsulaatit ovat tulevaisuudessa tässä avainasemassa, jotta viisumi ja matkalippu sekä näin mahdollisuus maahantuloon saadaan kaikille tarvitseville.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu