Puolentoista vuoden sisään olen kokenut kolmekin eri tapausta, joissa nainen tai naiset ovat aivan käsittämättömällä tavalla loukanneet minua. Kaikissa tapauksissa tein heidän eteensä suurta palvelusta pyyteettömästi, voin todella sanoa pyyteettömästi ja he iskivät puukon selkääni enkä ymmärrä miksi?
Kahdessa tapauksessa kyseessä on parikymppiset naiset. Tuossa iässä ihminen on sellainen, että se kai luulee tietävänsä kaiken. Näma kaksi tapausta - minua ei koskaan loukattu niin syvästi.
Naista sanotaan empaattiseksi olennoksi. Minusta alkaa tuntua, että se on myytti. Minun kokemukseni mukaan nainen etsii hyötyä miehestä. Olen nähnyt työelämässä sivustakatsojana, kuinka nainen on melkein kaatanut firman eikä toimari uskaltanut "tasa-arvon nimissä" arvostella naista lainkaan. Sitten yksi mies otti ja korjasi tilanteen uhraamalla itsensä ja sai päälleen vain haukkuja kyseiseltä naiselta. Lopuksi tämä nainen retostelee kahvipöydässä, kuinka naisen täytyy olla kaksi kertaa parempi kuin miehen saadaakseen tunnustusta työssä. Minä uskon, että tämä nainen ihan oikeasti uskoi tehneensä oikeutetusti koko ajan, vaikka uhrasi monen ihmisen edun omansa eteen. Tapaus oli yksiselitteinen, siinä ei ole tulkintaa.
Minä ihan oikeasti ihmettelen. Tuntuu kuin naiselle on kuin luonnollista vastata hyvyyteen pahuudella. Nainen ei koskaan tunnu myöntävän tehneensä virhettä, paitsi ehkä miestään valitessaan.
Minä en ymmärrä. Lopputulos on kuitenkin se, että moni ihminen jää nyt ilman apuani, koska en halua enää vastaavaa kokea. Minä olen alkanut pelätä naisia. Kokemukseni on vaikuttanut jo siihen, keitä olen omiin projekteihini ottanut jäseniksi. Jos pyöritän 10 miljoonan euron investointia en uskalla riskeerata sitä, jonkun egoistisen naisen takia.
Selittäkää minulle, että voin ymmärtää. Vääntäkää rautalangasta.
Naisten ilkeys
MiesKai
381686
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 38
Vanhimmat
eikä yhtään vähemmän naiset. Nainen yleensä varsinkin tietyssä iässä huomaa kuinka voi käyttää omaa sukupuoltaan hyväksi ja sitä että hänen ajatellaan olevan empaattinen kaikilla mahdollisillta tavoilla. Itsekkyys ja idiotisimi sekä todellisuuspako ei ole sukupuolesta kiinni. Opin tämän itse onneksi jo nuorena sisareltani joka samaan aikaan esitti viatonta mutta osasi olla harvinaisen julma. Hän myös selitti minulle miten naiset ajattelevat mukaan luettuna ystävänsä esimerkiksi miesten avusta. Siihen liittyi selvää halveksuntaa miehiä tai ainakin tiettyjä miehiä kohtaan kun he antavat naisten tehdä mitä haluavat. Sitä vain ei miellä sellaiseksi koska se ei näy fyysisesti ulospäin kun kyseessä ei ole mies. Naisten ilkeys, itsekkyys ja pahuus ovat paremmin piilotettuina ja senpä takia naisilla usein myös on paremmat mahdollisuudet selviytyä tilanteista. Kun kohtaat ihmiset ihmisinä ja yksilöinä ja unohdat heidän sukupuolen niin sitten osaa suhtautua että nainenkin voi olla todella paska ihminen vaikka kuinka söpöä ja viatonta esittäisikin. He ottavat kyllä tietysti tarvittaessa sen uhrin ja marttyyrin aseman jos siltä näyttää mutta älä anna periksi. Paska se on paska vaikka olisi vähän erilaisessa paketissa. Miesten välillä tuollaista hyväksikäyttöä ei esiinny koska miehet tietävät että sitä voi saada ihan aikuisten oikeasti turpaansa jos vittuilee väärille ihmisille. Osa naisista kuvittelee että hekin selviävät ilman kolhuja kun heihin ei saa mukamas koskea.
"Miesten välillä tuollaista hyväksikäyttöä ei esiinny koska miehet tietävät että sitä voi saada ihan aikuisten oikeasti turpaansa jos vittuilee väärille ihmisille. Osa naisista kuvittelee että hekin selviävät ilman kolhuja kun heihin ei saa mukamas koskea." Tää on niin totta kuin voi vaan olla. Itse olen oppinut kantapään kautta sen, että pidä turpas kiinni ellet ole valmis kohtaamaan seurauksia. Naiset, kun heihin ei saa koske ellet halua oikeuteen joutua, osaavat käyttää tätä porsaanreikää täydellisesti hyväkseen.
täyttä asiaa,harmi ettei voi antaa tähtiä.
Egoistisia ja itselleen sokeita idiootteja löydät varmuudella olemmista sukupuolista, menen vielä väittämään että suurin piirtein yhtä paljon. Tämä on persoonallisuuskysymys, ei sukupuolikysymys, ymmärräthän. On ehdottoman väärin ja pelottavaa että naisen annettaisiin mellastaa vapaasti firmassa muiden työlle vahinkoa tehden, vain "tasa-arvon" loukkaamista pelätessä? En voi ymmärtää. Tasa-arvo ei ole sitä että nainen vie ja mies vikisee, vaan se on ihmisten ja heidän tekojensa ja kykyjensä atosmista ensimmäisenä yksilöinä, ei suupuolensa edustajina. Jokainen vastaa itsestään. Toivon että kohtaat vielä päteviä naisia jotka saavat sinut muuttamaan mielesi :D ***
Iso osa miehistä on käsittämättömiä hirviöitä. Miksi sama ei pätisi naisiin? Kerropa se AP.
..Halusivat läimäyttää daamiasi,ei sua.Itse te provosoitte,jos kerran "ette iljenneet"muuta tehdäkään.
Ovat omahyväisiä, itsekkäitä pilvilinnoissa eläviä prinsessoja jotka luulevat tietävänsä kaiken kaikesta. Se taas johtuu siitä, että naiset on nykyään laitettu jalustalle, heitä palvotaa ja ihannoidaan ihan pienestä lähtien ja tämä tietenkin nostaa sen kusen sinne päähän. Tää on tietenkin miesten tekemä virhe kun ovat naiset sinne jalustalle nostaneet. Harmi ettei sitä kusta pysty mitenkään vuodattamaan sieltä päästä pois sieltä. 95%:tia naisista kokee saman egobuustin kuin rokkarit joista tulee hetkessä maailman suurimpia staroja. "Minä olen alkanut pelätä naisia." Sama tilanne itselläni. Itse en enää ikinä väitä naiselle vastaan live-elämässä ja kohta ei edes täällä netissä uskalla sanoa vastaan. Vaikka tää nainen olisi ajamassa autolla päin puuta niin pidän turpani kiinni, koska naiset luulevat aina olevansa oikeassa ja jos sanot vastaan olet naista alentava sonivistisika.
Siis ihan KOLME tapausta, ja nyt itket täällä, että miksi NAISET ovat ilkeitä. Voi, voi, voi, voi. Kaikki ovat yksilöitä. Uskomaton palsta, ei voi muuta sanoa. :D Miehet peesaa täällä toisiaan, että joo, joo, naiset on ilkeitä, yhyy, mullekin on oltu. Tiedoksi, mullekin ovat miehet olleet todella ilkeitä, kunnon sikoja suorastaan. Mutta mitä sitten? Jatkan elämää ja ehkä joskus tapaan miehen, joka ei ole.
Kolme naista sanoi minulle pahasta, byääh, laskin alleni ja kantelin äidille ja nyt kaikki maailman kolme miljardia naista ovat pahoja. Olen nähnyt työelämässä monien miesten tekevän hirvittäviä virhearviointeja. Lehdistä saa lukea miesten tekemistä talousrikoksista, konkursseista ja vastaavista joka päivä. Vedänkö tästä nyt sen johtopäätöksen, että pelkään miehiä ja teen kaikkeni ettei meille enää palkata miehiä? No en tietenkään tee.
Ja kun noihin kolmeen lisää kaikki ne naiset, joita aloittaja on tavannut elämässään, on varmasti suurin osa hänen tapaamistaan naisista (äiti, isoäiti, sisko, kaverit, kaverien tyttöystävät, kaupan kassa, työkaverit..)kuitenkin ihan mukavia ihmisiä, MUKAVIA NAISIA. Vaiko eikö? Jostain syystä nyt nuo KOLME ilkeää naista ovat saaneet aloittajan unohtamaan kaikki hänen tapaamansa/tuntemansa mukavat naiset ;)
Varmaan se kaupan kassakin oli tänään ihan mukava, ja se tyttö bussissa vähän hymyili kun pyysi miestä väistämään. Mutta ei, kyllä nämä kolme ratkaisevat kaiken. Naiset ovat saatanasta ja naiset pitäisi polttaa roviolla. Sitten miehet voisivat olla homoseksuaaleja keskenään ilman hirveitä naisia ja ihmiskunta kuolisi sukupuuttoon alle sadassa vuodessa. Tai siis varmaan viikossa, kun ei olisi äiti viikkaamassa pyykkejä ja tyttöystävä lämmittämässä pinaattikeittoa. Mutta mikäs siinä, loppuisi se ilmaston lämpeäminen siihen.
mukamas empaattinen ei tasan ole ja kylmänainen todisti sen juuri äsken..
Ja joillekin miehille ei millään mene jakeluun tämä että naisetkin ovat yksilöitä, erilaisia keskenään. Yhden perusteella ei voi puhua koko sukupuolesta. Mies 25w todisti sen juuri.
seuraavan sata kertaa, mutta toiston vuoksi: Sen perusteella, mitä minä kirjoitan tai miten minä käyttäydyn täällä tai IRL ei voida vetää yhtään mitään yleistystä joka alkaa sanoilla "kaikki naiset". Olen edelleen vain yksi nainen. En kaikki. Enkä todellakaan väitä olevani empaattinen idiootteja kohtaan, mun elämäni suurin huvi on pilkata sinunkaltaisiasi epäsikiöitä.
Että olen nähnyt äitini valehtelevan ensin yhdelle ja sitten toiselle vain ajaakseen omaa etuaan. Mitäs jos kertoisin, että toinen siskoistani teki pahan teon ja kummatkin siskoistani laittoivat sen minun tekosekseni. Tai jos kertoisin, että ex-vaimoni vai kaiken minun tekemän omaisuuden erossa. Erossa joka johtui hänen itsekkyydestään. Mitäs jos kertoisin, että tyttöystäväni petti minua ja sitten sen tapahtuneen minun luvallani, tai että hän muutti pelisääntöjä aina sen mukaan kuin oli hänen etunsa. Mitäs jos,... En ole ihan kokematon mies. Törmään samoihin havaintoihin uudestaan ja uudestaan. Sitten törmään johonkuhun ihanaan ja unohdan kunnes taas havaintoni muistuttavat minua. Ei ole kyse enää poikkeuksista. Voi toki seuraavaksi sanoa, että jos noin paljon on huonoja kokemuksia, niin olenkohan jotenkin itse syyllinen niihin. Vikahan ei ole koskaan naisessa.
Olet siis heteromies? Aivan. Olet siis seurustellut vain naisten kanssa. Et siis voi tietää, mitä miehet voivat suhteissa tehdä naisille, koska et ole ikinä miesten kanssa seurustellut. Minulla taas on kokemusta siitä, mutta pidän niitä vain yksittäistapauksina. En yleistä sitä kaikkiin miehiin ja ala vihata tai vältellä heitä. Toki silloin, kun tapaan ihanan miehen, pelottaa, että jos hänkin satuttaa minua. Mutta sitten puhun itselleni järkeä ja unohdan ne vanhat asiat. Ja etkö sitten ole tavannut tai kuullut ilkeistä miehistä? Mitäs heistä sanot? Vai väitätkö, että vain naiset ovat ilkeitä?
Oletko pohtinut, että ehkä vedät tietyntyyppisiä ihmisiä puoleesi? Tiedän nimittäin joitain miehiä, joilla tuntuu olevan suoranainen kyky vetää puoleensa juuri ne kaikista kieroimmat naiset ja he aina lankeavat heihin. Nämä miehet ovat olleet kaikki samantyyppisiä hyväsydämisiä miehiä, joilla on suuri halu auttaa muita. Eli juuri niitä kaikista ihanimpia ihmisiä, joille ei haluaisi mitään paskaa tapahtuvan.
Otanpa vaikka esimerkiksi avomieheni. Hänen äitinsä käytti häntä tunteiden roskakorina ja aviomiehen korvikkeena 7-vuotiaasta lähtien, kun perhe hajosi. Antoi aivan liikaa vastuuta pienelle pojalle ja pakotti toimimaan terapeuttina. Ensimmäinen tyttöystävä esitti rakkautta, kun oikeasti halusi ilmeisesti vain rahaa. Toinen tyttöystävä käytti seksiä ja hellyydenosoituksia kontrollointikeinona, testaili luonnetta typerillä ja loukkaavilla tavoilla ja lopulta jätti mieheni, kun oli ensin tyhjentänyt tämän isän viinakaapin ja oksentanut hänen matolleen. Kolmas tyttöystävä juoksutti miestäni milloin missäkin päin Suomea tekemässä sitä sun tätä itsemurhan uhalla. Itse olen hänen sanojensa mukaan paras nainen hänen elämässään, mutta eipä ole tasokaan hirveän korkealla ollut :) Olen tietoisesti päättänyt pitää huolen, etten käytä hänen hyväsydämisyyttänsä hyväkseni, vaan uurastan yhtälailla yhteisen onnen eteen.
ja pysy erossa :)
egoistisen miehen takia uskaltaisit vai? Hooooohhhoijakkaa..
Minäkin olen usein jättänyt naiset ilman apuani, juuri siitä syystä kuinka ilkeitä naiset saattavat olla. Vähän offtopiccina vien keskustelun omiin kokemuksiini, mutta haluan seuraavalla kertomuksella osoittaa naisille, millaisia seurauksia naisten ilkeydellä on miesten käytökseen heitä kohtaan. Tapahtui toissa vuonna, muistaakseni joulukuussa. Olin opiskelupaikassani atk-luokassa about 10 aikaan illalla. Kouluun pääsee tunnuksilla illallakin. Luokkaan tuli ryhmä tyttöjä, muistaakseni neljä kappaletta. Tulostivat jotain kurssityötä, jota olivat tehneet toisessa luokassa, jossa ei ollut tulostinta. Joku tytöistä lähti käymään luokan ulkopuolella. Vähän ajan päästä tyttö tulee takaisin hädissään: koulun sisällä olevat väliovet, jotka erottavat atk-luokat muista koulun osista, olivat menneet illan mittaan lukkoon. Tyttöporukka hätääntyi kamalasti, olihan kaikkien takit ja muut tavarat naulakoissa siellä lukkojen takana. Koittivat soittaa vahtimestarin numeroonkin, mutta sieltä ei vastattu. Vähitellen tytöt sitten lähtivät luokasta ja ilmeisesti koulultakin. Kuuntelin tyttöjen keskinäistä keskustelua atk-luokassa ja sain käsityksen, että kukaan heistä ei ollut autolla, ja ainakin pari asui niin kaukana ettei ollut varmaa miten kauan joutuisi odottamaan bussia. En tiedä saivatko järjestettyä kyytiä joltain tutulta; toivottavasti, sillä ulkona oli keli suunnilleen nollassa ja vettä satoi. Olin itse autolla liikkeellä sinä iltana. Olisin voinut helposti heittää kaikki tytöt koteihinsa, eikä kenenkään olisi tarvinnut värjötellä ilman takkia ja hanskoja jossain bussipysäkillä. Miksi en siis ehdottanut tytöille, että voin heittää heidät? En vaikka kävi sääliksi ajatella heitä siellä ulkona värjöttelemässä? Siksi, että tiesin, miten suuri mahdollisuus on, että tarjotessani kyytiä tytöt vain tiuskaisisivat että pidä huolta omista asioistasi. Tai vaikka olisivat olleet edes jossain määrin kohteliaitakin vastatessaan tarjoukseeni, niin olisivat kieltäytyneet, koska en näytä eikä olemukseni ole sellaisen ihanan ritarimiehen. Niinpä jätin tytöt värjöttelemään ulos. Toivottavasti ei tullut keuhkokuumetta.
Naiset siis ihan "saattavat olla ilkeitä", etkä siksi auta heitä? x) Odotin koko ajan, että nuo tytöt olisivat jotenkin loukanneet sinua ja siksi et auttanut, mutta eiväthän he tehneet sinulle yhtään mitään. Kylläpä juu siinä nyt pahat tytöt saivat opetuksen. :O Voi apua. :D Joo, pitäskö alkaa tylyttään miehiä, ko ne saattavat olla ilkeitä? Näin olen kuullut huhupuheita. Voin sitten hykerrellä itsekseni, kun paiskasin senkin klopin edestä oven kiinni. Takuulla olisi vain solvannut mua, jos olisin pitänyt sille ovea auki. Näin on.
Sain viestistäsi kuvan, ettet sinä uskaltanut tarjota tytöille kyytiä. Kertoisikohan se enemmän sinun epävarmuudestasi kuin niiden tyttöjen ilkeydestä?
onhan se sinun kannaltasi kivempi tulkita asia niin. Olisin ihan hyvin uskaltanut tarjota kyytiä, paljon pelottavampiakin asioita olen elämässä tehnyt. Lähdin vain yksinkertaisesti siitä, että koska todennäköisyys niidenkin tyttöjen vittuiluun on jotain fifty fifty luokkaa, niin ne eivät ansaitse autokyytiäni.
"En tiedä saivatko järjestettyä kyytiä joltain tutulta" Tottakai saivat, älä suotta paukuttele henkseleitäsi. Juuri näiden tilanteiden varalta naiset pitävät lukuisia miespuolisia kavereita, joilla on auto.
Miksi lähdet olettamuksesta, että sinuun suhtauduttaisiin vihamielisesti? Kyllä se kertoo, anteeksi vain, huonosta itseluottamuksesta. Jos luottaisit itseesi, sinulle olisi yksi hailee, mitä tytöt sanovat.
Se taitaa olla aika usein täälläkin palstalla kirjoitettu juttu, että ei miehet ole katkeria ja sen takia mene asiat naisten kanssa puihin. Ensin menee tarpeeksi paljon asiat puihin naisten kanssa, ja vasta sitten tulee katkeruus. Kokemus opettaa millaisia naiset ovat sellaisia miehiä kohtaan, jotka eivät herätä naisessa riittävästi seksuaalisia tuntemuksia. Ja siis sillä kotiinheitto-ehdotuksella ei minun mielessäni ole mitään seksuaalisia yhteyksiä. Kunhan olisin tehnyt palveluksen. Mutta kokemus on opettanut, että kuulun siihen luokkaan miehiä, joille naiset vittuilee oli sitten kysymys seksuaalisista asioista tai niihin täysin liittymättömistä jutuista. Niinpä on turha nähdä mitään vaivaa naisten vuoksi. Ei se ole pelkoa tai epävarmuutta, se on vain järkevää olosuhteisiin sopeutumista. Sellaisen voisin tosin huomauttaa, että olen asunut ulkomailla, ja siellä kyllä autoin naisia. Oli nimittäin vähemmän vihamielisiä ne paikalliset naiset kuin naiset täällä Suomessa.
No mutta, onhan olemassa naisiakin, jotka eivät herätä miehissä riittävästi seksuaalisia tuntemuksia. Älä väitä, ettei heitä ole. Heitä on. Silti he eivät näillä palstoilla kirjoittele miehistä pahaa. Olen minäkin muuten asunut ulkomailla. Siellä nyt yleensäkin kaikki ihmiset ovat ystävällisempiä kuin täällä Suomessa. Ihan totta miehet, älkää katkeroituko. Sellainen vihamielisyys vain ruokkii itseään. Minua ainakin välillä ihan puistattaa nämä vihamieliset kirjoitukset täällä, enkä ikinä voisi harkitakaan suhdetta miehen kanssa, joka puhuu naisista sellaiseen tyyliin. Se on pelottavaa.
Paskaa olen myöskin saanut niskaani, kun olen yrittänyt auttaa. Ämmät on niin käsittämättömiä, etten auta enää, poislukien omat sukulaiset, he tuntevat minut ja osaavat kiittää...
Totta. Naisilla on yleensä useampia pulleita "kaveripoikia" joilta voi saada korotonta lainaa, autokyytejä, renkaidenvaihtoja... ihan melkein mitä vaan.
En tiedä kumpaa vihaan enemmän, naista joka tällaista hyväksikäyttöä harrastaa (99,8%) vai niitä onnettomia reppanoita jotka siihen palvelijan virkaan alistuvat.
Minä olen luonteeltani todella ystävällinen, toiset huomioon ottava. Olen kuitenkin saanut myös suorastaan vittuilua ja halveksuntaa naisilta, mitä käsittämättömimmistä syistä. Ihan viimeisempänä, näin esimerkiksi: Eräällä (entisellä) naispuolisella ystävälläni oli hankala elämäntilanne, koitin luonnollisesti auttaa häntä kaikin tavoin. Soitin hänelle silloin tällöin ihan vain kuullakseni kuulumisia, kyselläkseni vointia, tukeakseni häntä jne. No, soitot lopetin kun hän avautui, kuinka minulla ei koskaan ollut mitään asiaa kun soitin hänelle... Ja kuinka sattuikaan, "ystävystyimme" kun hän tarvitsi apuani, "ystävyyttä" oli vielä hetki senkin jälkeen. Hiljalleen ystävyyssuhteemme hiipui, kunnes hänen avautumisensa jälkeen katkesi kokonaan. Eikä ole minkäänlaista yhteydenottoa häneltä sen jälkeen tullut. Ja tuo oli vain viimeisin tuore tapaus, ja lievimmästä päästä. Muita esimerkkejä olisi loputtomasti. Kyytiä olen tarjonnut -> tarjous otettu vastaan -> jälkeenpäin puhuttu paskaa muille, kuinka yritin muka päästä pöksyihin(!?!?) Olen yrittänyt auttaa kaatunutta naista (puolituttu) pystyyn -> kiitoksena huuto: "Älä koske muhun!" (= Kiitos vaan?) Ehkä loukkaavin ikinä, itsetuntoa romuttavin kohtelu oli kun juttelin erään puolitutun naisen kanssa, hän oli vaivaantuneen oloinen ja kertoi kuinka hänen pitäisi vaihtaa autoonsa renkaat, mutta hän ei itse osannut -> tarjosin luonnollisesti apua -> hän sanoi: "Ei, mä tarviin miehen siihen hommaan..." -> hetki hiljaisuutta, sitten naurahdin kun aattelin sen olevan vitsi, mutta näin miten vakavana hän pysyi, ja järkytyin. Kukaan ei ole noin pahasti loukannut minua, ja vielä päin kasvoja. No, enpä ole häntäkään enää moikannut sen jälkeen. Tosiaan, näitä olisi loputtomiin...
Vetää sanattomaksi, kun lukee tänkin ketjun tarinoita naisista.
Ja miehetkö eivät osaa? Tietenkin osaavat.
Tässä on juuri tämä "yksi nainen käyttäytyi minua kohtaan kamalasti, kaikki naiset on huoria" ilmiö parhaimmillaan.
1) Mies kävi kimppuuni keskellä päivää oman asuintaloni takapihalla
2) Mies tarttui takaapäin takkini selkämyksestä ja viskasi minut turvalleni maahan kun odottelin kaveriani kadunkulmassa
3) Mies tarttui hiuksiini ja potkaisi jalat altani kun olin kävelemässä baarista kotiin
4) Mies heitti baarissa juomani päälleni ja sen jälkeen vielä koko tuopin
5) 2 miestä raiskasi kaverini
6) Pojat vittuilivat kouluaikoina kuinka olin ruma ja lihava huora
7) Mies yritti puukottaa kaveriani keskellä katua
8) Miehet ovat pettäneet minua ja kavereitani useasti
9) Mies lainasi minulta satoja euroja rahaa eikä maksanut koskaan takaisin
10) Mies potki kaveriani mahaan ja heitteli pitkin seiniä
Tuossa joitain miesten tekemiä ikävähköjä juttuja. Enkä silti ajattele, että kaikki miehet ovat yhtä paskaa. Pitäisikö?
Niinpä:
-mies jätti minut törkeästi mitään ilmoittamatta ja muutti toisen naisen kanssa asumaan
-ystävälläni oli väkivaltainen miesystävä
-tuntematon mies huoritteli minua täysin syyttä, keskellä päivää kadulla
-tuntemattomat miehet ovat puristelleet takapuoltani baarissa, useasti
-eräs mies ei ikinä maksanut minulle takaisin lainaamiaan rahoja
-luokkani pojat haukkuivat minua rumaksi ja läskiksi ala-asteella
jne. jne.
Mitäs te miehet noihin sanotte? Olivatko nuo vain naisia, jotka olivat pukeutuneet miehiksi? Kuten näette, kummassakin sukupuolessa on sekä kilttejä että ilkeitä. Miksi se on niin vaikea ymmärtää? Vai väitättekö ihan pokkana, ettei miehistä löydy ilkeitä ihmisiä?
No voi :(
Olitko kenties mennyt rääpimään päätäsi tai muuten irvailemaan? Yleensä te heitukat saatte näissä jutuissa tasan sitä mitä olette tilanneet.
Ihan käsittämättömän kylmä kommentti...
On siis kiusatun/pahoinpidellyn oma vika että joku hakkaa tai kiusaa vuosikausia.
Naurettava väite ja todennäköisesti(ainakin toivottavasti) provo :)
Mitä tästä opimme : kestä kaukana parikymppisistä naisista, niillä on yleensä heliumia aivojen tilalla. Jos on pakko sekaantua sellaiseen tapaukseen, niin sitten käyt vaan tuuppaamassa, eli tyhjentämässä kassit ja se on sillä selvä. 25v Iässä se heliumin määrä siellä kopassa alkaa laskea hitaasti, ja 30v iässä naiset alkaa olla jo ihan normaaleja ihmisiä jotka käyttäytyy järkevästi ja aikuismaisesti.
Kun minä olin koulussa sain tuon verran loukkauksia päivässä! Joka ikinen päivä 9 vuoden ajan! Mieti! Pojat hakkasivat ja haukkuivat.
Kyllä minullakin on aika kyyninen suhtautumistapa miehiin, mutten pidä heistä ihan kaikkia julmureina. Suurin osa on pelkkää pas**a, mutta elämä on.
Se vain täytyy kestää.