Takaisin

mitä olen kuullut, ja mitä itse koin, niin tulee se kolmas kerta ja niin monta kertaa kuin vaan annat. Kyllä ne itkee ja lupaa ja kaikkea, sitten taas hetken päästä kaikki on kuin ennenkin. Jos mies oikeasti haluaa muuttua ja sinusta välittää, niin hän hoitaa ensin itsensä kuntoon, ja sitten vasta lähestyy sinua, eli annat sen mahdollisuuden vasta kun terapiat yms on käyty. Onhan hän jo sen ensimmäisen mahdollisuutensa käyttänyt...

Jännä juttu, mutta mietin juuri aamulla ensimmäisenä, että onkohan täällä ketään jonka tuntee ihan samoin kuin minä tällähetkellä. No olihan täällä. Ja pahoittelen jo valmiiksi että kirjoitan välillä ex-miehestäni ja miehestäni, koska tämä ero ei ole niitä helpoimpia käsiteltäviä.
Olen eronnut miehestäni jo vuosi sitten. Hän on kokeillut ammattiauttajia ja vaikka mitä hommaa, jotta saisi minut takaisin, mutta eihän se niin saa mennä. Vaikka asummekin erillään niin väkivalta paheni koko ajan. Miksi? Ihan siitä syystä että en ollut tarpeeksi vahva pitämään häntä kaikin keinoin loitolla itsestäni. Uskoin niin paljon muutokseen ja rakkauteen, että ihan hävettää. Otin jopa osan syyn niskoihini, koska suhdetta kesti melkeen viisi vuotta. Ajan kanssa olen oppinut tajuamaan että vika ei tosiaankaan ollut minun -mikään riita, sanominen tai naaman ilme saa antaa lupaa toiselle alkaa huutamaan julkisilla paikoilla ja heittelemään seinille.
Minä uskon vieläkin siihen jollain tavalla että hän muuttuu, mutta tiedän että tässä asiassa täytyy kuunnella järkeä. Maailman on täynnä ihania miehiä, joille väkivalta ei ole elämä. Mieheni, kuten sinunkin miehesi muuttumiseen voi mennä kymmenenkin vuotta ja sen aikana sinun niin kuin ei minunkaan kannata olla se koekani, johon hän testaa muuttumistaan. Ja valitettavasti factaahan se on, että tällaiset ihmiset kärsivät yleensä myös mielenterveydellisistä ongelmista, jolloin sen väkivaltaisuuden hoitaminen vie vielä enemmän aikaa.
Suosittelisin sinulle, käyntiä juttusilla ihan kuntasi mielenterveyspuolella.Ei olisi yhtään hullumpaa alkaa keskittyä omaan elämänsä rakentamiseen, kuin kytätä sitä muuttuuko toinen vai ei.Voihan olla että miehesi löytää uuden, jolloin kipu on sinulle kovempaa, ellet ole päästänyt hänestä kokonaan irti jo silloin. Tai voihan olla että sinä löydät jonkun, mutta et ole millään tavalla valmis ja menetät elämäsi mahdollisuuden, koska se mökky sisällä kasvaa koko ajan. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että pikku hiljaa mutta kovalla työllä sen möykyn saa pois ja mielen hiljaiseksi. vasta nyt kahdentoista kuukauden jälkeen olen lakannut itkemästä asiaa joka päivä. Ei ole helppoa päästää menemään toista, jotta itse voisi olla vielä huomennakin hengissä.
En ole itsekään osannut sanoa miehelleni juuta enkä jaata paluuseen yhteen, mutta sisälläni jossain tiedän sen möykyn takana olevat sanat: ettei tästä ikinä tule mitään. On aika mennä eteenpäin ja toivoa kaikille vain hyvää. Kysyit että kuinka kauan "läksy" pysyy miehen mielessä. Epäilen että ei kovinkaan kauan. On helpompi palata samoihin kaavoihin kuin nöyrtyä tekonsa edessä ja muuttua.Niitä kertoja tulee lisää jos niin sallit. Heittäisin sinulle kysymyksen siitä että mitä itse suhteeltasi toivot ja miten toivot että sinua kohdellaan?Onko se kiva, että joutuu alistumaan ja vaikenemaan esim: niissä riitatilanteissa, koska pelkää että kohta tulee nyrkistä.
Sitten se pahin osuus; en tiedä ketään joka olisi palannut yhteen muuttuneen väkivaltaisenmiehensä kanssa ja saanut suhteensa toimimaan.Jos mietit asiaa ihan järellä niin kun luottamus on kadonnut on sitä vaikea enää saada takaisin.Ja niin kuin jo sanoin nämä tällaiset miehet ei hevillä muutu. Tiedän vain yhden ihmisen joka muuttui, mutta se maksoi äitini hengen. Oletko sinä valmis semmoisen uhraukseen, jotta toinen saa elämäänsä oikean ja väärän käsityksen kohdalleen.Kun mietin asiaa ja katson kolme vuotiasta poikaani niin en tosiaan tahdo jättää häntä maailmaan yksin, en kenenkään takia.

Järkkäänkö mä pari jannua vetään sille sun äijälle turpaan oikein kunnolla....
Se olis ihan oikein hakata se paskahousu