Takana 3 vuotta yhdessä vietettyä aikaa. Suhde eteni melko nopeasti, muutimme yhteen puolen vuoden päästä tutustumisestamme, kihloihin menimme viime vuonna. Viimeinen puoli vuotta on mennyt pelkästään riidellessä. Molemmat yrittävät herättää henkiin jotain kuollutta, mutta ei kai tästä mitään tule. Olemme myös keskustelleet paljon tästä aiheesta kumppanini kanssa. Molemmat myöntävät tunteiden hiipumisen.
Jotenkin koko ajan ajatuksissaan takertuu niihin alkuajan huuman hetkiin, mutta tärkeämpää kai on ne hetket juuri nyt. Ja niitä inhoan. Inhoan tulla töistä kotiin, nähdä avomiestäni, inhottaa se, että jokin kaunis muuttuu niin rumaksi (siis suhteemme). Itkettää ja masentaa, mutta tiedän, ettei tästä tule mitään. Minä en vain enää rakasta toista, eikä toinen minua. Kuitenkin roikumme toisissamme, lopullinen ratkaisu pelottaa.
Olemme ihan eri maailmoista. Rakkauden hekumassa sitä ei vain ymmärrä. En tiedä olemmeko koskaan edes rakastaneet toisiamme vai pelkästään sitä rakastumisen tunnetta. Pahinta on, etten edes vihaa avopuolisoani, en vain tunne mitään häntä kohtaan.
Kohtalotovereita?
Kun rakkaus
kuolee-
2442
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
olis kaunista kunnioittaa toisen onnea ja itseään niin, että jättäis taakse ajan, mitä on elänyt. Jos joskus on tehnyt jotain, ja se on tuntunut hyvältä ratkaisulta, asia on hyvä. Jos nyt tuntee toisin ja aikoo erota, asia on myös hyvä. Ei sitä tarvitse katua.
Tavallaan sitä toista ihmistä voi arvostaa sen rehellisyyden kautta vielä enemmän.
Miksi itkettää ja masentaa? Ei ole mitään hätää, eikä pelättävää. Kauheus tulee siitä, että molemmat tietää nyt tekevänsä väärin. Se helpottaa, kun asiat saa ulos ja jotain asialle tehtyä. Ei se silti ole maailman surullisiin juttu, jos kaksi jotka ei rakasta menee eteenpäin. Se on aina mahdollisuus. Surullista on pikemminkin se, ettette anna toisillenne tai itselle mahdollisuutta kokea sitä elämää ja iloa mikä teitä odottaa.
...vastaus edellisellä!!! Itsekin kamppailen saman ongelman äärellä! Suhde on muuttunut taistelutantereeksi, mutta joku kumma pistää mut roikkumaan siinä!
Itsekin muistelen kaiholla niitä hyviä entisiä aikoja ja ne saavat minut pitämään miehestäni kiinni, vaikka tämän käytös on jo muuttunut hyvin kylmäksi ja pidättyväksi. Itse muutama päivä sitten pyysi, että aloittaisimme suhteemme "alusta", mutta pahalta näyttää ja pakko se on irti päästää... :(