Olemme molemmat varattuja ja ihastuimme toisiimme heti kun päädyimme samaan duunipaikkaan. Jotenkin tuntui löytyneen se OIKEA. Silmäpeliä ja vihjailuja ekana kuukauskaupalla ja sit mm. firman iltamissa pientä koskettelua. Sit eräänä iltana satuimme samaan yökerhoon ja siellä sit mentiin jo pidemmälle. Suudeltiin ja halailtiin ja oli kiihkeetä...Uteliailta katseilta piilossa vietimme herkkiä hetkiä duunipaikalla, kukaan ei luultavasti tiennyt. Se oli aivan taivaallisen ihanaa niin kauan kuin sitä kesti. Rakastuin häneen tulisesti mut hän ei päässyt ihastumista pidemmälle. Käry kävi jonkin ajan päästä mut eihän toki puolisolle kerrottu kuin ohut siivu koko kakusta. Olisin halunnut et jatkaisimme elämäämme uutena parina avoimesti mut hän päätti jäädäkin puolisonsa luokse kun se hänet takaisin otti. Nyt on elämä ollut jonkin aikaa sumeaa. Välillä on käynyt tosi itsetuhoisia ajatuksiakin mielessä mut kyllä tästä on jotenkin yli päästävä. Mut hyviä muistoja yhteisistä hetkistä pyörittelen mielessäni ja nautin niistä. Olemme edelleen samassa duunissa mut välillä tuntuu haikealta jos törmäämme toisiimme.
Petin
työkaverin kanssa
4778
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mikä oli sanomasi sisältö?
Ehkäpä väärä osasto minne tuli kirjoitettua. Olisko pitäny kirjottaa särkyneiden sydänten osastolle. Mut pettämisestä tässä oli kyse. Paskan maku jäi pettämisestä suuhun ja valitettavasti vielä omaan suuhun...
huolissasi. Itse sinä sen paskan sinne suuhusi tilasit, ketään muuta et voi tuntemuksistasi syyttää. Laantuu se maun väkevyys, käy vähän kuin lannalle pellolla kun se sinne levitetään. Kotvan kuluttua olosi on jo parempi ja olet valmiimpi kohti uusia pettämisiä. Olet kokeneempi etkä jää enää kiinni, yksinkertaista eikö vaan. Pettäjä pettää aina makuun päästyään.
aitoutta ei sovi epäillä. "Jotenkin tuntui löytyneen se OIKEA" ja oikein isolla puukstaavilla. HEH, saatoitko olla vaan väärässä. Sinun tunteesi saattoi olla aito, sille rakkaallesi olit vain helppo pillu, et sen enempää, jotta se siitä hänen ihastuksestaan. Mies kun tuppaa olemaan sen verran yksinkertainen vekotin, jotta se kyllä panee vaikka saunajakkaraa, mikäli se antaa ja äijän luonne sallii huoraamisen.
Kyllä sinä siitä toivut, entistä kokeneempana vaan kohti uusia pettämisiä, kyllä se leima otsassa sen kestää ja sallii, suorastaan vaatii. Oikeestaan toivois, että kaltaisesi edes oppisivat toisen kunnioittamisen alkeet parisuhteessa, kohtuuton haave?