Olimme mieheni kanssa yhdessä yli 14 vuotta, aloitettiin seurustelu 18/19 vuotiaina ja siitä lähtien oltiin yhdessä joka päivä. Kaikkien mielestä olimme unelmapari ja itsekin uskoin tämän unelmani säilyvän ikuisesti... Joulun jälkeen tajusin muutoksen, mutta kuvittelin mieheni väsymyksen/vihan ja kiukkuisuuden johtuvan stressaavasta työstä. Edelleen joka ilta nukahdin hänen syliinsä, kuten olin tehnyt jo vuosikausia ja elämämme oli kuten aina ennenkin. Sitten hän pudotti pommin hän ei enää tunne minua kohtaan mitään ja haluaa eron... Kaksi kuukautta on mennyt sumussa, kyyneleet valuvat poskilleni ja kysyn itseltäni miten tähän tultiin ? Huomenna olen luvannut allekirjoittaa eropaperit, pelkkä ajatuskin tuntuu painajaiseltas... Olen nähnyt hänet vain muutamia kertoja kuluneen kahden kuukauden aikana ja joka kerta hän on purkanut omaa pahaa oloaan minuun; Ensimmäistä kertaa elämässäni olen voimaton ja otan "iskut" vastaan. Hän on ollut elämäni tärkein asia niin kauan, etten osaa vihata tai syyttää häntä, olen vain loputtoman surullinen...
Iso ikävä
Tarina
6898
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Minun avioliittoni kesti 19 vuotta. Olimme myös minun ja läheistemme mielestä unelmapari. Eräänä päivänä kun tulin töistä vaimoni oli lähtenyt, sormus jätetty pöydälle ja paperinpala. Jossa luki." Mä lähdin, paperit tulevat perästä". Syytä en tiedä, enkä jaksa edes arvailla. Ei riitaa, ei uskottomuutta, ei mitään syytä... ei minulle ilmoitettu, ei halunnut edes keskustella kanssani. Laittoi juristit hoitamaan asian. Olisin tehnyt mitä tahansa pitääkseni hänet, niin paljon häntä rakastin ja rakastan vieläkin. Joka ainoa yö näen unta hänestä.
Lapset jäivät minulle, se oli jonkinlainen lohtu. Mutta niitäkään hän ei halunnut tavata, eikä osallistua mitenkään heidän kasvatukseensa, vaikka meillä oli virallisesti sovittu yhteishuoltajuus. Olisi edes sanonut jonkin syyn miksi lähti, mutta ei, ei mitään. Jos minussa olisi vika, niin voisin edes tuntea syyllisyyttä, sekin olisi parempi kuin tämä tilanne. On iso ikävä....myös.
Tämä yksinäisyys kaikista pahinta, ajatukset kiertää samaa rataa, missä toinen on, mitä tekee, onko löytänyt jo toisen (mikä satuttaa) ym. Kotona ahdistun ja mietin samoja asioita. Tervehtyäkseen huonosta suhteesta nämä vain on käytävä läpi, päivä päivältä helpottuu, välillä tulee taas takapakkia. Pakottauduttava ulos ihmisten ilmoille.
Uskon, että sullakin aikaa myöten elämä hymyilee ja muista, että meitä on monia samassa tilanteessa kärsimässä. Jättäjälläkin on ahdistavaa, jos tunteet jää jäljelle, mutta järjellä ajateltuna pakko lopettaa suhde.
Jeesus auta ja armahda, että sinun tahtosi mukaan pari ei eroaisi vaan löytäisi eheytyksen avioliittoonsa. auta naista surussa ja molempia ymmärtämään toisiaan. aamen.
Aivan, kuin minun tilanteeni. Olen kirjoittanut oman tarinani tuonne "avoero" palstalle otsikolla "Kuin murheen laaksossa.." Jos jaksat niin käy lukemassa se.
Minulla on mennyt vasta kolmisen viikkoa miehen ilmoitettua haluavansa erota. Olen myös täysin ihmeissäni, voimaton ja turtunut. Myös kysyn "miten kaikki meni näin" ja "miksi meille kävi näin", kovasti olen miettinyt mitä olen tehnyt väärin, miksi en ole huomannut mitään jne.
Minun sydän on särkynyt ja olen kuolemaisillani murheeseen. Kaikki tuli niin yllättäin ja päässä vain kelaan samoja asioita ja kysymyksiä. Aivan kuin mieheni olisi kuollut. Mutta vielä pahemmalle tuntuu, että hän on elossa ja vapaaehtoisesti valinnut elämän ilman meitä yhdessä.
Oliko sinun miehelläsi toinen nainen eron takana? Minun mies myös oli koko kevään hirveän väsynyt, kyllästyneen ja kiukkuisen oloinen, sekä oudolla tavalla poissaolevan oloinen ja minäkin luulin kaiken olevan raskaan työn aiheuttamaa väsymystä. Nyt tajuan, että hän on pyöritellyt eron ottamista päässään koko kevään ja ollut siksi hermona ja voinut huonosti. Ja miehellänihän oli ollut jo kevään ajan suhde toiseen naiseen.
Tuntuu kamalalle, että ihminen, jota on täysin rakastanut 12 vuotta nuoresta saakka ja jonka kanssa on ollut erottamaton ja kasvanut aikuiseksi yhtäkkiä vain ilmoittaa haluavansa lähteä pois ja vielä uusi ihastuksin on olemassa. Kyllä se hajottaa sydämen aivan palasiksi.
En voi edes toivottaa tsemppiä, koska en itsekään tiedä miten selviän tästä..
Kuulostaa niin tutulta. Me olimme yhdessä 18 vuotta, joista 13 naimisissa. Nyt ero on viimeistä sinettiä vaille valmis. Ikävää en tunne. En kyllä paljon muutakaan, paitsi tuskaa. Minut petettiin. Uskoni ihmisiin hajotettiin. Koko avioliittomme ajan miehelläni oli toinen nainen kuvioissa mukana. Koko suhteemme on perustunut valheelle ja perustettu tyhjän päälle. Minut on ahdistettu nurkkaan, koska olen ihminen, jolla on (ainakin ollut) tunteet.
Lasten tavoin lasken öitä päivään, jolloin lopulliset eropaperit allekirjoitetaan.
Miettikää nyt ihmeessä riittävän pitkään. Avioeroja tulee otettua vähän turhan hätäisesti. Ainakin minä tein niin. Olisi pitänyt ensin muuttaa erilleen ja asua erillään yksin vuoden ja sitten mieli olisi kypsynyt arvostamaan oikeita asioita. Nyt jouduin tekemään ratkaisun painostuksen alla. Hölmöä.
Käy mitä tahansa, toivotan sinulle rohkeutta. Päiväsi voivat olla tyhjiä ja täynnä turhuuden tunnetta. Toivottavasti sinulla on lapsia, joista saat voimaa. On latteata sanoa, että aika parantaa, mutta se on myös totta. Tosin vettä virtaa Aurassa paljon ennen kuin olet perillä.
Tsemppiä!