Olen selaillut ja lueskellut kirjoituksia parisuhteista, niiden toimimisesta ja toimimattomuudesta, tällä palstalla.
Usein eteen tulee samanlaisia kirjoitelmia siitä, kuinka mies ei huomioi ja istuu vaan tietokoneella. On väsynyt tai ärtynyt jne..Mielestäni tärkeintä parisuhteessa olemisessa olisi osata keskittyä itseensä ja löytää hyvä olo itsestä. Jättää pois ajatukset turhasta vaatimisesta ja huomion hakemisesta. Mies huomioi kyllä naistaan, jota rakastaa, jos hänelle antaa tilaa. Jatkuva vaatiminen ja samojen asioiden toistaminen syö hyvää energiaa puolisoiden väliltä ja lopulta suhde muuttuu jatkuvaksi energian imemiseksi toinen toiselta. Parhaimmillaan parisuhde kun voi antaa molemmille voimia. Miehen täytyy antaa olla mies ja naisen nainen. On opittava rakastamaan ehdoitta ja ennenkaikkea muistettava ymmärtää toista sukupuolta. Me emme luonnostaan toimi samalla tavalla. Miehelle riittää usein yhdessä oloon se, että pariskunta on saman katon alla ja puuhastelee omiaan. Nainen taas usein vaatii jotakin konkreettista tekemistä kokeakseen yhteenkuuluvuutta. Jo luonnostaan lähtökohta on ristiriitainen.
Naisena olen huomannut kaiken muuttuneen, kun olen löytänyt oman sisäisen balanssini. En kiirehdi suhteessani, joka on minulle äärimmäisen arvokas. Mies tarvitsee tilaa ja oma mieheni saa sitä. Se ei ole minulta pois, koska olen tyytyväinen omaan elämääni. Vaikka parisuhteessa on siis "me", on tärkeintä erottaa siinä myös oma minuutensa. Keskeistä on myös se, ettei aina tarvitse kamppailla omien halujen ja tarpeiden jatkuvasta tyydyttämisestä. Ei tarvitse olla "minä" toisen ihmisen kautta.
Usein eteen tulee samanlaisia kirjoitelmia siitä, kuinka mies ei huomioi ja istuu vaan tietokoneella. On väsynyt tai ärtynyt jne..Mielestäni tärkeintä parisuhteessa olemisessa olisi osata keskittyä itseensä ja löytää hyvä olo itsestä. Jättää pois ajatukset turhasta vaatimisesta ja huomion hakemisesta. Mies huomioi kyllä naistaan, jota rakastaa, jos hänelle antaa tilaa. Jatkuva vaatiminen ja samojen asioiden toistaminen syö hyvää energiaa puolisoiden väliltä ja lopulta suhde muuttuu jatkuvaksi energian imemiseksi toinen toiselta. Parhaimmillaan parisuhde kun voi antaa molemmille voimia. Miehen täytyy antaa olla mies ja naisen nainen. On opittava rakastamaan ehdoitta ja ennenkaikkea muistettava ymmärtää toista sukupuolta. Me emme luonnostaan toimi samalla tavalla. Miehelle riittää usein yhdessä oloon se, että pariskunta on saman katon alla ja puuhastelee omiaan. Nainen taas usein vaatii jotakin konkreettista tekemistä kokeakseen yhteenkuuluvuutta. Jo luonnostaan lähtökohta on ristiriitainen.
Naisena olen huomannut kaiken muuttuneen, kun olen löytänyt oman sisäisen balanssini. En kiirehdi suhteessani, joka on minulle äärimmäisen arvokas. Mies tarvitsee tilaa ja oma mieheni saa sitä. Se ei ole minulta pois, koska olen tyytyväinen omaan elämääni. Vaikka parisuhteessa on siis "me", on tärkeintä erottaa siinä myös oma minuutensa. Keskeistä on myös se, ettei aina tarvitse kamppailla omien halujen ja tarpeiden jatkuvasta tyydyttämisestä. Ei tarvitse olla "minä" toisen ihmisen kautta.
Vastaukset 3
Vanhimmat
..olet :)
Tosin sellainen asia pitää huomioida, jotta elämä on kallis ja elämä on lyhyt. Se kenelle jaat aikasi, sille annat sydämesi.. Ja jos nainen/mies aina vaan vaatii aikaa ja etäisyyttä niin hermohan siinä menee jatkuvaan jahkaamiseen. Kun kuolo korjaa niin täältä et esimerkiksi mitään maallista mammonaa mukaasi saa, niillä asioilla ei siinä vaiheessa ole paskankaan väliä. Vaan sillä miten elämänsä on elänyt, miten on kohdellut muita ja miten on aikansa antanut. Uskokaa pois, siinä vaiheessa kun petillä makaat odottaen kuolemaa niin on hyvä lähteä kun ainakin tietää mitä jälkeensä jättää. Me emme elä materian kautta emmekä jää sitä kautta elämään, me jäämme läheisien sydämiin elämään ihminen-ihmiselle -tekojen kautta. Kaikki se jaettu aika, mitä on toiselle annettu, opetettu ja puhuttu, mitä on yhdessä koettu.. Paitsi että se antaa tietynlaisen rauhan, että itse voi kuolemansa ottaa vastaan niin se myös vaivihkaa kantaa niitä ketkä tänne suremaan jäävät. Tosin esim minä en ole valmis kuolemaan vielä aikoihin, ehkä hädin tuskin sitten joskus lähemmäs ysikymppisenä tai siinä vaiheessa kun keho sanoo sopimuksensa irti. Niin pitkälle kuitenkin kiihkeästi taistellaan ja posotetaan eteenpäin kuin vain ikinä mahdollista.
Tai vastaavasti olemme jäämättä toisten sydämiin. Kukin tavallansa :) Ja menihän muuten synkäksi tämä asiani herrasiunaa 8)
Kunnioitetaan & arvostetaan kuitenkin toinen toistamme. Me olemme arvokkaita.
:)
..nii asiaa oli sinunkin tekstisi. (Olen alkuperäisen tekstin kirjoittaja.. ):) Tekstisi herätti ajatuksen siitä kuinka tuo elämän rajallisuus unohtuu tässä maailman menossa. Ei sillä, että kuolemaa tulisi murehtia, vaan lähinnä siitä näkökulmasta..että olisi hyvä oppia arvostamaan niitä hyviä asioita, joita elämässä on. Tai tehdä asioista hyviä ja positiivisia omalla vaikutuksellaan. Totuushan on se, että me yksin pystymme vaikuttamaan hyviin moniin asioihin omalla asenteellamme. Yleinen trendi täällä Suomen maassa on murehtia huomisesta, kaikesta, ja varsinkin parisuhteiden osalta etsiä aina vain parempaa. Voi toki odottaa "sen paremman" astuvan kuvioihin, jonka sitten voi taas heittää pois kun kyllästyy..mutta tässä tulee elämän rajallisuuskin joskus vastaan.Toki jokainen meistä alkuun tunnustelee ja kokee erilaisia parisuhteita ja eroja..mutta tämä tulisi olla siksi..että ottaa opikseen. Jokaisessa ihmisessä on omat virheensä, mutta miksi emme itse tekisi omalta osaltamme hyvää työtä parisuhteen puolesta, jos kumppani yhtään näyttää sellaiselta, jonka kanssa elämää voisi jakaa. Kumppanin "etsinnässä" on osattava olla kärsivällinen ja todellakin punnita ja harkita monia asioita ennenkuin ryntää avioliittoon tai lapsia tekemään. Jokaisessa pystyssä pysyvässä talossa on hyvä perusta ja sen perustan luomiseen on käytettävä aikaa. Kiirehtimällä kuvioihin astuu varmasti viha ja katkeruus, kun ei tunneta toista sitten kuitenkaan, vaikka niin luullaan.
Kyllähän aikuinen nainen varmasti ymmärtää, että mies tykkää mieluummin istua tietokoneen äärellä kuin olla ihmisten kanssa.
Valitettavasti tuosta oman tilan tarvitsemisesta ja etäisyydestä tulee mieleen isäni, joka siitä syystä jäi etäiseksi meille lapsille. Emme nyt sitten aikuisena koe suurempaa tarvetta kanssa käymiseen etäisen isän kanssa.
Lapset tuossa miehen itsekkyydestä kärsivät. Eivät pienet ymmärrä, että isä tarvitsee tilaa. Lapsi pahoittaa mielensä kun isää ei kiinnosta leikkiä lasten kanssa. Tuollaiset miehet eivät koskaan viihdy kenenkään ihmisen kanssa, edes omien lastensa.