Rakastuin toiseen

Olen naimisissa oleva mies, (yli 11v uskollista avioliittoa takana)

Pari kuukautta sitten rakastuin tulisesti toiseen naiseen. Hän on mielettömän ihana ja mahtava jne,. En edes usko että minulla olisi paljoakaan mahdollisuuksia hänen "saamisessaan", vähän kuitenkin.
Silti mietin avioeroa. Pelkkä ajatus pienen pienestä mahdollisuudesta tämän toisen kanssa saa minut onnelliseksi.
Minulla ei ole minkäänlaista vastustuskykyä hänen ihanaa luonnetta vastaan. Mikä on aika erikoista, kun en ole enään pariin vuoteen edes hetkellisesti ihastunut kehenkään.

(tulee muuten vähän mieleen elokuva "American beauty", jossa miehen sydän herää vuosien "horroksesta" )

Ongelmani.
Pidän omasta kullastani, enkä haluasi satuttaa häntä. Meillä menee muuten hyvin. (intohimot ehkä hieman vaimenneet molemmilta vuosien varrella) Seksikin sujuu. Hän ei pidä yksin olemisesta. Ja luultavasti järkyttyisi jos/kun ehdotan/vaadin eroa. En millään haluaisi satuttaa häntä, sillä jollain tasolla rakastan häntä edelleen. Lapsia meillä ei ole.

Mitä teen? eroanko? petänkö? enkö tee mitään?
(kai jo toisen rakastaminenkin on pettämistä?)
10701
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Kumman naisen menettäminen tuntuu pahemmalta?

Äänestä

Tämä oli viesti,että saakuti kun aina yksi nainen voittaa ja toinen nainen "ei tajua" häviävänsä. Kun ette edes muista,että voittajat ylitse muiden on jetset-kauniit naiset,joilla on liikaa vientiä parisuhteelle.Turha vaiva.

Äänestä

ja kokeile toimisiko suhde siihen toiseen.

Äänestä
  • Luulevatko miehet tosiaan, että voivat vain vähän ottaa avioliitosta "virkavapaata" ja käydä kokeilemassa miten suhde toiseen naiseen toimisi?!? Sain kyllä hyvät naurut :D

    Jos oma ukkoni tulisi ikinä ehdottamaan moista, niin saisi kyllä lähteä kerrasta :) Ei olisi takaisin tulemista...

    Oletteko ajatelleet, että mitäs jos tuo suhde uuteen ja ihanaan ei toimikaan ja oma vaimonne löytääkin sillä aikaa uuden ja paremman miehen. Olette sitten tyhjänpanttina :D

    Ohhoh... ei voi muuta sanoa :)

    Äänestä

tilanne toisinpäin, jos vaimollasi olisi samanlainen tilanne, miltä se tuntuisi.
Jos ruoho tuntuu vihreämmältä aidan toisella puolen niin muista että sekin ruoho täytyy leikata. Ja kumpaa ruohoa kastelet?

Äänestä

Valitettavasti tuo rakastumistunne laimenee ajan myötä. Jos teillä ei ole lapsia niin tee mitä teet. Voit kyllä pettyä myöhemmin ja silloin ei ole enää paluuta entiseen.

Itse olen jo yli vuoden sinnitellyt yhden ihastuksen kanssa. En ole pettänyt miestäni muuta kuin omassa päässäni. Tämä toinen mies on myös minuun ihastunut. Olen tehnyt hänelle selväksi, että haluan vain olla kaveri (vaikka oikeasti haluan naida häntä jatkuvasti!) pikku hiljaa tähän turtuu ja ihastus hiipuu.

Äänestä

Tuo on ihan ohimenevää himoa. Keski-iän kriisiä tai jotain... Kyllä tuon päihittää ajan kanssa, sinä nyt vain kaipaat jotain kutkutusta harmaaseen arkeesi.

Tuosta toisesta naisesta tulisi pitkän päälle juuri yhtä arkinen. Ja mitäs sitten? Rakastutko sitten johonkin kolmanteen? Laita nyt hyvä mies tahdonvoimaa peliin ja kelaa vähän, mitä sinulla on menetettävää!

Äänestä

Sanoisin niin, että laita plussat ja miinukset paperille. Järki ja tunne yhdessä. Kukaan ei voi antaa sulle vastausta tohon.

Muistele miltä sinusta tuntui kun tapasit nykyisen aviovaimosi. Tuntuiko samalta, oliko jotain erilaista?

Entä jos teet niin että ajattelet tuota toista naista kun rakastelet vaimoasi, mutta et mene toiminnan asteella pidemmälle? Pidät ihastuksen omana tietonasi ja säilytät elämän raamit ennallaan. Mutta entä jos jakaisit asian vaimosi kanssa? Juttelisitte siitä. Sekin voisi onnistua luottamuksellisessa suhteessa.

Äänestä
  • "Entä jos teet niin että ajattelet tuota toista naista kun rakastelet vaimoasi, mutta et mene toiminnan asteella pidemmälle?"

    No huhhuh, mikä neuvo! Siis että käyttäisi vaimoa seksuaalisesti hyväksi, ihastuksen korvikkeena? Minusta tuo olisi hirveän paljon loukkaavampaa ja petollisempaa vaimoa kohtaan kuin oikea fyysinen syrjähyppy. Minä keskityn kyllä ihan täysillä aina siihen mieheen jonka kanssa kulloinkin rakastelen, oli se sitten oma aviomies tai salarakas. No moraalisääntönsä kullakin.

    Aloittajalle: Yksi vaihtoehto on ryhtyä rinnakkaissuhteeseen. Mutta jos olet tosissasi rakastunut siihen toiseen naiseen ja haluaisit jakaa arjenkin hänen kanssaan, niin se ei välttämättä ole hyvä idea. Ei sinun auta kuin valita, vaihtaako naista vai ei. Kukaan ei voi tietää kumpi ratkaisu on lopulta parempi.

    Äänestä

  • karoliina kirjoitti:

    "Entä jos teet niin että ajattelet tuota toista naista kun rakastelet vaimoasi, mutta et mene toiminnan asteella pidemmälle?"

    No huhhuh, mikä neuvo! Siis että käyttäisi vaimoa seksuaalisesti hyväksi, ihastuksen korvikkeena? Minusta tuo olisi hirveän paljon loukkaavampaa ja petollisempaa vaimoa kohtaan kuin oikea fyysinen syrjähyppy. Minä keskityn kyllä ihan täysillä aina siihen mieheen jonka kanssa kulloinkin rakastelen, oli se sitten oma aviomies tai salarakas. No moraalisääntönsä kullakin.

    Aloittajalle: Yksi vaihtoehto on ryhtyä rinnakkaissuhteeseen. Mutta jos olet tosissasi rakastunut siihen toiseen naiseen ja haluaisit jakaa arjenkin hänen kanssaan, niin se ei välttämättä ole hyvä idea. Ei sinun auta kuin valita, vaihtaako naista vai ei. Kukaan ei voi tietää kumpi ratkaisu on lopulta parempi.

    Mustakin kuulosti tuo neuvo aika oudolta; ajatella toista aviovuoteessa..? Jotenkin kuulostaa ei-aikuismaiselta toiminnalta ja onko se lopulta muuta kuin itsensä huijaamista? Jotenkin tuosta ekasta viestistä saa sellaisen mielikuvan, että pelkästään seksistä ei ole kysymys. Ap. on ihastunut luonteeseen ja pelkkä yhteisen tulevaisuuden ajatteleminen tekee hänet onnelliseksi, joten mikään "feikkileikki" tuskin auttaa asiassa.

    Miksi muuten siirtyminen edellisestä suhteesta uuteen pitää tehdä ns. sillanpääaseman kautta? Tarkoitan, että uusi pitää olla jo menossa, kun entisestä hankkiudutaan eroon? Pidetään sitä vanhaa siinä varalla, kunnes uuden suhteen pysyvyydestä on varmuus? Todella loukkaavaa sille ex:lle. Suora puhe olisi monesti paljon parempi, mutta monestako siihen on? Monta katkeraa eroa olisi vältetty, kun ei olisi alettu piilottelemaan ja pettämään. Suoraan puhuminen on tietysti vaikeaa, mutta kuka tätä elämää onkaan helpoksi väittänyt?

    Ja ryhtyykö tämä uusi muuten naimisissa olevan kanssa millekään? On niitä nimittäin sellaisiakin vielä, joilla on selkeä EI-EI-asenne naimisissa oleviin. Kyllä näin on, vaikka ei uskoisi.

    Teki niin tai näin, aina johonkuhun sattuu, mutta joskus kipua ei voi välttää. Älä elämää pelkää, se kantaa lopulta yli vaikeittenkin päätösten.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


help1122334 kirjoitti:

Olen naimisissa oleva mies, (yli 11v uskollista avioliittoa takana)

Pari kuukautta sitten rakastuin tulisesti toiseen naiseen. Hän on mielettömän ihana ja mahtava jne,. En edes usko että minulla olisi paljoakaan mahdollisuuksia hänen "saamisessaan", vähän kuitenkin.
Silti mietin avioeroa. Pelkkä ajatus pienen pienestä mahdollisuudesta tämän toisen kanssa saa minut onnelliseksi.
Minulla ei ole minkäänlaista vastustuskykyä hänen ihanaa luonnetta vastaan. Mikä on aika erikoista, kun en ole enään pariin vuoteen edes hetkellisesti ihastunut kehenkään.

(tulee muuten vähän mieleen elokuva "American beauty", jossa miehen sydän herää vuosien "horroksesta" )

Ongelmani.
Pidän omasta kullastani, enkä haluasi satuttaa häntä. Meillä menee muuten hyvin. (intohimot ehkä hieman vaimenneet molemmilta vuosien varrella) Seksikin sujuu. Hän ei pidä yksin olemisesta. Ja luultavasti järkyttyisi jos/kun ehdotan/vaadin eroa. En millään haluaisi satuttaa häntä, sillä jollain tasolla rakastan häntä edelleen. Lapsia meillä ei ole.

Mitä teen? eroanko? petänkö? enkö tee mitään?
(kai jo toisen rakastaminenkin on pettämistä?)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu