Miksi miehet..

.. lopettaa suhdetta kunnialla? En nyt tarkoita kaikkia, mutta tällaisiakin on. Kaksi nettiakaveria yksi ihan oikean elämän ystävä on kokenut sen, että suhteen aikana jätkä yhtäkkiä vaan lakkaa pitämästä yhteyttä, kavereiden kysyessä sanoo ettei ne oo enää yhdessä sen tytön kanssa mutta itse tyttöystävälle (tai ennemmin, ex-tyttöystävälle) ei ole halaistua sanaa maininnut koko asiasta. Pistää todella vihaksi tuollainen.
Varsinkin, kun tuon irl-kaverin tapauksessa (sanottakoon häntä vaikka Roosaksi ja sitä poikaa Juhoksi, ei oikeat nimet) kävi näin:
Jätkä alkoi tytön kanssa vain vittuillakseen eräälle kaverilleen, joka oli kusessa tähän Roosaan. No, Roosa oli onnellinen Juhon kanssa ja rakasti oikeasti tätä. Kaikki tuntui olevan hyvin, näkivät usein eivätkä juuri riidelleet. Yhtäkkiä Juho vain alkoi etääntyä - ei enää halunnut nähdä ja keksi tekosyitä miksei voi nyt lähteä kotoa tms, vaikka taustalta kuuluisi jonkun pelin ja kavereiden ääniä, että selvästi on jossain muualla, tai sitten myöhemmin illalla Roosa monesti näki jätkän kylällä kavereiden kanssa vaikka vain jtn puolta tuntia aiemmin ei Juho kuulemma jaksanut lähteä minnekään.
Lopulta jätkä ei enää vastannut puhelimeen, ei tekstiviesteihin, koulussa käyttäytyi kuin Roosa olisi ilmaa vain, ja Roosa oli monesti Juhon kavereita käskenyt kysymään siltä, että onko ne enää yhdessä vai ei. Heillä oli siis yhteisiä kavereita, nämä muutama tyyppi joilta hän urkki asioita, mutta eivätpä nämä "kaverit" mitään kertoneet - vasta kun Roosa oli kitunut yli kaksi kuukautta epätietoisuudessa hän vielä kerran patisti näitä kavereita kysymään asiaa ja ne paukautti päin naamaa että Juho oli jo kauan aikaa sitten sanonut ettei ne ole enää yhdessä, mutta olipa nämäkin hyviä kavereita - eivät olleet tuoneet tietoa Roosalle asti.
Lisäksi saimme kuulla että Juho oli pyytänyt paria muuta tyttöä alkamaan tuon parin kuukauden aikana (yksi jopa sellainen, josta Juhon eräs kaveri oli jo vuosia tykännyt, nähtiimpä sekin että jätkällä on taipumus yrittää saada kavereiden ihastukset), vaikka ei ollut edes kunnolla eronnut Roosan kanssa.

No, tiedetäämpä se että tyyppi on kusipää. Tuo on vain yksittäinen tapaus, mutta kun parille muullekin kaverilleni on käynyt noin, alkaa väkisinkin ajattelemaan, onko tuo joku yleinen "tapa" miehillä? Eikö ole pokkaa sanoa päin naamaa että se on nyt ohi, vaikka koulussa ja muualla niin esitetään kovaa jätkää!?
4542
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

ei siinä mitään epätietoisuutta ole. Sehän on ihan selvä juttu. Jätkä menkööt, räkänokat ei osaa kuin paeta ja olla vastuuttomia kusipäitä. Ei siinä mitään menetä. Sinänsä ikävää, et joku kuvittelee tollasesta ihmisestä sitten enemmän, toisaalta tosielämässä siinä ei menetä mitään. Pääsee eroon ihmisestä, joka ei tajua sellasia sanoja kuin vastuu, toisen huomioonottaminen, itsearvostus, rehellisyys ja suoraselkäisyys.
Ei se nyt ole niin yleinen tapa miehillä, mutta pelkurit lietsoo tota asiaa mukayleiseks, kyllä suurin osa on tosifiksuja ja osaa jutella asiat asioina. Sit ne, jotka ei kykene puhuun antaa ymmärtää, et se olis jotain tapaa, pikemminkin se on itsearvostuksen puutetta mieheltä, jotka pelkää yli kaiken sitä, ett myöntää tykkäävänsä tai sitä, et myöntää ettei kiinnosta..

Ei ole sitä pokkaa lopulta. Vellit on housussa kuitenkin, jos pitäis joku tosiasia kyetä pystyyn sanoon. Kyllä siinä saa roosat ja lyylit todella tietää, et itseään pitää arvostaa enemmän, ei tollasten perään haikailla. Tulee uusia hyviä miehiä.

Ja on se niinkin, et ne jotka ei kykene yleensä puhuun ei kykene sitä missään suhteessa. Siinä on suhde- ja ihmissuhdetaidot ja oma käsitys itsestä niin hataralla, ettei tollaset juhot saa sitä onnea sen kummemmin aikaan, ja se suurin pelko niillä on perseessä, että kavereille pitää aina muka näyttää..

On niitä hyviäkin miehiä, ei tollasten mätämunien vuoksi kannata menettää luottamusta kaikkiin ollenkaan. Elämä eteen ja tukka taakse ja eteenpäin heti, jos tollasen tapaa.

Äänestä

ole pikemminkin pojista kuin miehistä? Tunne-elämä on joillakin nuorilla vielä kovinkin kehittymätön, näyttäpi siltä.

Äänestä

"...Juho oli pyytänyt paria muuta tyttöä alkamaan tuon parin kuukauden aikana..."


Vai oikein "alkamaan"? :) Miksi sinä puhut miehistä, kun kyse on selvästi jostain teinipojista? Lapset nyt vaan käyttäytyvät kuin lapset. Ehkä heistä joskus vielä kasvaa miehiä, mutta kouluikäinen ei ole vielä mikään mies.

Äänestä

Kokemusta on tuollaisesta. Kyseessä ei ollut enää mikään teinipoika, vaan mies. Tai ehkäpä paremminkin "mies". En osannut odottaa tuollaista katoamista, sillä kun näin miestä viimeisen kerran, hän sanoi rakastavansa minua ym. puhui yhteisestä tulevaisuudesta. Sen jälkeen täysi hiljaisuus. En enää koskaan nähnyt miestä tai kuullut hänestä mitään. Ei vastannut puhelimeen eikä viesteihini. Kiertoteitse sain kuulla hänen kertoneen mm. eksälleen, että me emme ole enää yhdessä. Minä olin ainoa, jolle hän ei kertonut suhteemme päättyneen. Monet itkut itkin tuon "miehen" takia. Olin todella palasina ja pitkään tuon jälkeen.

Että ihmiset hyvät, älkää tehkö niin kenellekään. Se on raukkamaista ja satuttaa todella paljon. Pitkään mietin, miksi hän jätti minut niin. Olisi laittanut edes tekstiviestin. Mutta ei. Todella huonot muistot jäi tuosta miehestä, mikä on harmi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


.. eivät osaa.. kirjoitti:

.. lopettaa suhdetta kunnialla? En nyt tarkoita kaikkia, mutta tällaisiakin on. Kaksi nettiakaveria yksi ihan oikean elämän ystävä on kokenut sen, että suhteen aikana jätkä yhtäkkiä vaan lakkaa pitämästä yhteyttä, kavereiden kysyessä sanoo ettei ne oo enää yhdessä sen tytön kanssa mutta itse tyttöystävälle (tai ennemmin, ex-tyttöystävälle) ei ole halaistua sanaa maininnut koko asiasta. Pistää todella vihaksi tuollainen.
Varsinkin, kun tuon irl-kaverin tapauksessa (sanottakoon häntä vaikka Roosaksi ja sitä poikaa Juhoksi, ei oikeat nimet) kävi näin:
Jätkä alkoi tytön kanssa vain vittuillakseen eräälle kaverilleen, joka oli kusessa tähän Roosaan. No, Roosa oli onnellinen Juhon kanssa ja rakasti oikeasti tätä. Kaikki tuntui olevan hyvin, näkivät usein eivätkä juuri riidelleet. Yhtäkkiä Juho vain alkoi etääntyä - ei enää halunnut nähdä ja keksi tekosyitä miksei voi nyt lähteä kotoa tms, vaikka taustalta kuuluisi jonkun pelin ja kavereiden ääniä, että selvästi on jossain muualla, tai sitten myöhemmin illalla Roosa monesti näki jätkän kylällä kavereiden kanssa vaikka vain jtn puolta tuntia aiemmin ei Juho kuulemma jaksanut lähteä minnekään.
Lopulta jätkä ei enää vastannut puhelimeen, ei tekstiviesteihin, koulussa käyttäytyi kuin Roosa olisi ilmaa vain, ja Roosa oli monesti Juhon kavereita käskenyt kysymään siltä, että onko ne enää yhdessä vai ei. Heillä oli siis yhteisiä kavereita, nämä muutama tyyppi joilta hän urkki asioita, mutta eivätpä nämä "kaverit" mitään kertoneet - vasta kun Roosa oli kitunut yli kaksi kuukautta epätietoisuudessa hän vielä kerran patisti näitä kavereita kysymään asiaa ja ne paukautti päin naamaa että Juho oli jo kauan aikaa sitten sanonut ettei ne ole enää yhdessä, mutta olipa nämäkin hyviä kavereita - eivät olleet tuoneet tietoa Roosalle asti.
Lisäksi saimme kuulla että Juho oli pyytänyt paria muuta tyttöä alkamaan tuon parin kuukauden aikana (yksi jopa sellainen, josta Juhon eräs kaveri oli jo vuosia tykännyt, nähtiimpä sekin että jätkällä on taipumus yrittää saada kavereiden ihastukset), vaikka ei ollut edes kunnolla eronnut Roosan kanssa.

No, tiedetäämpä se että tyyppi on kusipää. Tuo on vain yksittäinen tapaus, mutta kun parille muullekin kaverilleni on käynyt noin, alkaa väkisinkin ajattelemaan, onko tuo joku yleinen "tapa" miehillä? Eikö ole pokkaa sanoa päin naamaa että se on nyt ohi, vaikka koulussa ja muualla niin esitetään kovaa jätkää!?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu