Erosin miehestäni aivan hiljattain ja jo ennen virallista eroa (asumuseron aikana) löysin aivan sattumalta sielunkumppanin. En ajattele mitään vakavaa enkä välttämättä pitkäaikaistakaan suhdetta tämän miehen kanssa, mutta tutustua häneen aion.
Miltä tämä tuntuu miehestäni. Sanoin miehelleni, että olen käsitellyt asiat mielessäni jo paljon aikaisemmin kuin hän, joten hänellä erotyö vasta alkaa. Itse todellakin olen jo yhdessä asumisen aikana käynyt näitä asioita juurta jaksain läpi ja myöskin puhunut ex-mieheni kanssa. Olen tavallaan eronnut jo ennen eroa henkisesti. Siksi uusi suhde ei minusta tunnu tulevan heti, mutta tietenkin näyttää ja tuntuu siltä ex-miehestäni.
Voinko jotenkin helpottaa hänen oloaan tai sanoa jotain hänelle, mikä selventäisi asiaa. Olen kaiken yllä olevan hänelle kertonut paitsi sen että uusi mies olisi ehkä jo olemassa. Miltä hänestä nyt voi tuntua? Ex-mieheni ei puhu eikä pukahda asioistaan, mutta olen huolissani hänestä. Rakastanhan häntä yhä, en vaan niin kuin miestä kuuluu rakastaa...
Kokemuksia?
Miltä tämä tuntuu miehestäni. Sanoin miehelleni, että olen käsitellyt asiat mielessäni jo paljon aikaisemmin kuin hän, joten hänellä erotyö vasta alkaa. Itse todellakin olen jo yhdessä asumisen aikana käynyt näitä asioita juurta jaksain läpi ja myöskin puhunut ex-mieheni kanssa. Olen tavallaan eronnut jo ennen eroa henkisesti. Siksi uusi suhde ei minusta tunnu tulevan heti, mutta tietenkin näyttää ja tuntuu siltä ex-miehestäni.
Voinko jotenkin helpottaa hänen oloaan tai sanoa jotain hänelle, mikä selventäisi asiaa. Olen kaiken yllä olevan hänelle kertonut paitsi sen että uusi mies olisi ehkä jo olemassa. Miltä hänestä nyt voi tuntua? Ex-mieheni ei puhu eikä pukahda asioistaan, mutta olen huolissani hänestä. Rakastanhan häntä yhä, en vaan niin kuin miestä kuuluu rakastaa...
Kokemuksia?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Liukkaille.
Ensinnäkin viestisi on väärässä paikassa, jos kerran olitte naimisissa eli kyseessä on avioero, ei avoero.
Kukaan täällä ei voi tietenkään tietää miltä sinun ex-miehestäsi tuntuu sinun uusi suhteesi, tai eronne ylipäänsä. Jotenkin viestistäsi tulee vaikutelma, vaikka et sitä suoraan sanonut, että erositte sinun aloitteestasi ja että päätöksesi tuli miehelle jonkinmoisena yllätyksenä.
Olipa sinun ja exäsi välit nyt millaiset hyvänsä, niin ihan turha on selitellä miten uusi suhteesi ei tullutkaan niin heti kuin miltä näyttää. Tuskin se miestä ainakaan lohduttaa, että sinä olet omasta puolestasi eronnut jo aikaisemmin kun hän vielä luuli teidän olevan yhdessä!
Älä kerro uudesta miehestä oma-aloitteisesti. Jos ex kysyy, sano vaan että joo on kuvioissa joku. Älä muutenkaan hössötä äläkä ole huolissasi miehen puolesta. Ystävällinen tietysti kannattaa olla. Kyllä hän siitä erosta toipuu, ties vaikka olisi helpottunut.
Emme olleet naimisissa, virallisella erolla tarkoitin siis sitä kun päätimme jatkaa elämää eriteillä. Alkuun yritimme "seurustella", minä muutin pois yhteisestä kodistamme, mutta ei ne tunteet syttyneet niinkuin olimme (olin) toivoneet.
Meillä oli jo pitkään mennyt huonosti. Tai lähinnä tunteettomasti. Ja olin tästä moneen kertaan puhunut ääneen, mutta mies ei nähnyt ongelmaa. Ei ennen kuin päivänä jolloin sanoin hänelle että en voi enää jatkaa. Tästä johtuu tunne siitä, että ero tuli puun takaa miehelle.
Välitän syvästi tästä miehestä. Rakastan varmaan aina ja aina tulen miettimään mitä hänelle kuuluu ja siksi haluan satuttaa häntä mahdollisimman vähän.
Olisinkin halunnut kuulla kokemuksia niiltä, joiden ex-kumppani on löytänyt (liian) pian uuden. Itselläni ei ole niin vahvoja tunteita kuitenkaan enää jäljellä, että osaisin järkyttyä miehen uudesta heilasta.
kävi ainakin toisinpäin, eli pitkäaikainen ex. (joka minä jätin ja särjin hänen sydämensä) otti heti uuden naisystävän. Järkytyin silti minäkin, vaikka se meni ohi.
Entisellä avomiehelläni ja minulla oli mennyt jo pitkään huonosti mieheni juomisen takia.. Olin itsekkin jo henkisesti valmistautunut eroon ja jättäminen kävi koko ajan mielessä, mutta en uskaltanut sitä tehdä koska luulin että jään loppuelämäksi yksin.. kunnes yksi v-loppu tapasin kaverini mökillä toisen miehen. Jätin avomieheni heti, mutta mietin silti joka päivä mitä entinen avomieheni miettii uudesta suhteestani ja kuinka pahalta hänestä se tuntuu.. Olemme kuitenkin hyvissä väleissä ja näemme melkein päivittäin, mutta sitähän ei voi koskaan tietää mitä tunnemyrskyjä hän päässään miettii/käy läpi. Mutta sen sanon, että hän tulee olemaan aina osa minun elämää ja välitän (ja ehkä jopa rakastan) hänestä suunnattoman paljon. Tämä on vain elämää!
jaksaa aina hämmästyttää. Nimittäin joillekin miehille seurustelu=seksi. Jos saa aina silloin tällöin on kaikki miehestä hyvin. Henkisellä tasolla voi olla ihan eri tasolla. Naista sellainen suhde ei kauaa innosta ja sitten kun vielä tapaa sen sielunkumppanin, on vaan pakko tehdä eropäätös. Meillä tilanne, jossa henkisesti olen jo eronnut aikoja sitten. Mies koittaa roikkua tässä surkeassa liitossa. Olen tavannut sen minulle oikean ja molemmat nyt säälistä miestäni kohtaan kärvistellään erillämme. Miksi jotkut miehet tyytyvät tällaiseen, eivätkö hekin toivo jotain muuta. Varsinkin kun seksi on se a ja o, eikö yhden illan suhteet ole ihanteellisia? Yhden yön naisen kanssa ei tarvi jutella syvempiä. Tsemppiä elämääsi! Et ole vastuussa tulevasta ex-miehestäsi, vaikka hän minun miehen lailla luultavasti heittäytyy kiukuttelevaksi lapseksi tajutessaan eron tulevan.